Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Mulla oli muutaman vuoden ajan ystävä joka oli läheisempi kuin seurustelukumppani. Sitten yksi päivä se oli jotenkin vaikean oloinen ja yhtäkkiä sen päivän jälkeen ei olla tavattu.
Tämä tulee vaivaamaan todennäköisesti koko loppuelämäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullekin on sattunut muutaman kerran tätä kaverikatoamista. Kaikki piti mennä hyvin ja syytin itseäni että olin loukannut toista niin ettei tämä halunnut enää pitää yhteyttä. Olisi ollut mukava tietää miksi näin kävi. Ehkä minusta ei ollut heille enää mitään hyötyä. Ainakin yksi tapaus oli varmasti tällainen, kaveri oli muuttanut Kanadaan ja aina silloin oli kaveria kun tuli Suomeen ja tarvi yöpaikkaa (asuin aika lähellä lentoasemaa). Viimeisellä tapaamiskerralla kysyin miksei hän vastannut kirjeisiini, siihen aikaan ei ollut vielä sähköpostia, hän vastasi ettei ollut niitä saanut. Ja osoite kuitenkin oli ihan oikea. Olisin halunnut mennä sinne Kanadaan kyläilemään mutta kummallista että juuri ne kirjeet eivät koskaan menneet perille. Päätin sitten että eipä sitten irtoa enää minultakaan ilmaista yöpaikkaa hänelle.
Olin saanut ajokortin pari kuukautta aiemmin ja ajoimme pikkusiskoni kanssa pimeällä tiellä. Olimme autossa kahdestaan, mutta yhtäkkiä joku sanoi takapenkiltä: Laita pitkät päälle. Laitoin pitkätvalot päälle ja näimme tiellä suoraan edessämme hirven. Kolari oli kiinni sekunneista. Takapenkillä ei ollut ketään.
Mahtava ketju, vihdoin sain tämän luettua loppuun.
Minua on jäänyt vaivaamaan erään vanhan luokkalaiseni käytös. Olimme peruskoulussa samalla luokalla luokat 1-6. Emme olleet mitään aktiivisia kavereita, mutta välillä istuin tämän pojan, "Nikon" vierustoverina (opettaja jakoi aina paikat) ja silloin juteltiin niitä näitä ennen tunteja. Sain aina kutsun hänen synttäribileisiin, jotka olivat sellainen kiva ja "suosittu" (:D) tapahtuma. Kävin heillä muutamia kertoja koulun jälkeen leikkimässä/pelailemassa pleikkaa 3.-4. luokalla, mutta muuten ei oltu kauhean läheisiä kavereita.
Ensimmäinen outo juttu tapahtui viidennellä: kesän jälkeen kaikkien tuli piirtää kuva kesäloman kohokohdasta ja sitten laittaa tyhjän paperin piirustuksen viereen. Kaikkien tuli kierrellä luokassa ja kirjoittaa paperille kiva asia joka kuvasta tuli mieleen. Minun kuvani esitti itseäni Linnanmäen hurjimmassa laitteessa, jonka kyytiin olin juuri ja juuri päässyt sinä vuonna. Paperiini oli ilmestynyt teksti: "Maria tekee itsemurhan." Näytin sitä vähän arkaillen ja peloissani opettajalle, sillä en ollut ihan varma mitä itsemurha tarkoitti. Ysärillä lapset olivat kai aika naiiveja, tai sitten minulta oli vain mennyt jotain ohi. Kuin ollakaan opettajan kuulustelujen jälkeen tuo Niko tunnisti kirjoittaneensa sen. Motiivi jäi vähän mysteeriksi ja anteeksipyyntö oli tosi outo ja väkinäinen. Luulin että olimme ihan kavereita.
Toinen tapahtui yläasteella. Niko oli nyt rinnakkaisluokalla, kuten osa vanhoista luokkalaisistani, mutta kaikki olivat jokseenkin tekemisissä toistensa kanssa välitunneilla. Nikonkin ja hänen kavereittensa kanssa juttelin joskus jotain tyhjänpäiväistä välitunneilla, mutta meillä oli enimmäkseen omat sosiaaliset ympyrämme emmekä nähneet vapaa-ajalla koskaan.
Jatkuu ->
gertrud kirjoitti:
Reissaavan kirjan historia oli melko selittämätön juttu. Poikani oli Helsingissä kirjastosta lainannut kirjan "Pikku ihmisiä" ja unohti sen sitten käydessään kotiinsa Tampereelle. Kirja löytyi vuosia myöhemmin muutossa ja vietiin sitten Tampereen pääkirjastoon. Taas meni pari vuotta ja satunnainen mieshenkilö osti kirjan poistettujen hyllystä. Jonkin ajan kuluttua erosin miehestäni ja kuinka ollakkaan, tämä satunnainen kirjanostaja (jota en tuntenut aikaisemmin) sattui olemaan tuleva puolisoni. Toinen poikani lainasi kirjan hyllystämme ja vei sen isänsä asunnolle luettavaksi. Siellä tämä kirjan alkuperäinen lainaaja käydessään kyseli, mistä hänen hukkaamansa kirja löytyi...Viisi vuotta, kaksi kaupunkia, avioero ja kaksi kotia.
Vaikka kirja oli kirjaston kirja, oli siinä muutama tunnusmerkki, että kyse oli juuri samasta yksilöstä.
Nyt kirja on taas hyllyssämme todistamassa, että suhteemme taisi olla juuri näin tarkoitettu.
Miten Helsingistä lainattu kirja vietiin Tampereella kirjastoon? Eikö sitä ollut alkuperäinen lainaaja jo joutunut korvaamaan Helsinkiin vuosien mittaan? Ei kai Tampereella oteta vanhoja, toisen kirjaston leimalla varustettuja kirjoja palautuksena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole yliluonnollinen tarina mutta en ole selitystäkään keksinyt: ostin muutama vuosi sitten kaulakorun, josta roikkuu sellainen pieni lasi"timantti". Lasinpalassa on hopeinen tausta, jossa on myös kiinni se lenkki jonka varassa se roikkuu itse ketjussa. Lasi oli väriltään kaunista syvän fuksiaa. Siksi ostin koko korun, koska fuksia on lempivärini.
Käytin korua aika usein ja ihailin aina sitä lasin väriä, kunnes puff, eräänä päivänä lasi oli muuttunut täysin värittömäksi. Ei hiventäkään fuksiaa jäljellä. En kerta kaikkiaan kykene käsittämään mihin se väri katosi! Jos lasissa olisi ollut fuksian värinen kalvo tai jotain, kai siitä olisi joku jälki jäänyt? Joku pieni riekale, liimajälki, jotain. Nyt koru näyttää siltä kuin se olisi värittömäksi tarkoitettukin. Järjellä ajatellen lasi ei ole voinut olla värillistä, kun väri kerran katosi, mutta en ymmärrä sitäkään. Mielestäni se oli nimenomaan värjättyä lasia.
En tajua mitä tapahtui :D
Koru altistunut jonain päivänä tai useasti kosteudelle, tuoksuille tai muille kemikaaleille tai ihan vaikka hikisen ihon PH:lle. Pintavärjätyille tuotteille voi käydä noin. Sen sijaan jos lasi olisi ollut oikeasti värillistä eikä vain pintavärjättyä, se väri olisi pysynyt.
tantta kirjoitti:
Kerran mökillä puolestaan etsin koiraa, luulin että se oli karannut. Kun tulin sisään, koira makasikin pöydän alla - muistan vieläkin miten se tuijotti mua nappisilmillään. Oven olin laittanut tiukasti kiinni. Kun sitten lähdin seuraavan kerran ulos, koira makoilikin pihalla.
Olen tullut siihen tulokseen, että meillä kissat kulkee seinien läpi.
Olen alakerrassa, kissa näyttää nukkuvan tyytyväisenä sohvalla. Menen ylös, vessaan, suljen oven ja sama kissa tulee kohta saunan puolelta katsomaan, miten ihminen istuu pöntöllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Makasin sängyllä, kun kuulin ns.niskani takaa äänekkään hengenvedon ja havahduin kunnolla. Puolituntia myöhemmin ilmoitettiin äidin kuolinhetki. Kuulemma äidin taulu oli myös resonoinut itsestään sukulaisen luona.
Sitä ennen jo sairaalassa käydessäni sanoin miehelle, että kaksi viikkoa. Äiti eli sitten sen kaksi viikkoa.
Sanoin myös joskus exälle, että minulla on jokaisesta läheisestä ihmisestä jostain syystä aavistus milloin he kuolevat. Kysyi sitten, koska hänen isoäitinsä kuolee, johon vastasin lonkalta, että kesällä juhannuksen jälkeen. Seuraavana vuonna isoäiti oikeasti kuoli juhannuksen jälkeen.
Äidistä minulla oli lapsesta asti mielikuva, että hän on sairaus ja isä on sydänkohtaus.
Todella nuoresta asti pelkäsin myös raskautta. Olinkin raskaana hyvin vainoharhainen, ja puhuin kaikista pikkuoireistakin neuvolassa. Jäi sitten haaviin komplikaatioita, jotka hoidosta huolimatta johtivat käynnistykseen. Ikäänkuin olisin tiennyt, ettei kehoni pysty normaaliin raskauteen. Ilman säikkymistäni olisi voinut käydä huonosti. Mieskin naureskeli, että kerrankin oli neuroottisuudesta jotain hyötyä.
En kuitenkaan usko niin kovasti yliluonnolliseen, hyvä arvauskyky ja sattuma vievät jo pitkälle. Mutta se henkäystapaus äidin kuollessa muutti kyllä jonkinverran suhtautumistani yliluonnolliseen.
Vierailija kirjoitti:
Kerran lapsena pissasin vahingossa hieman pöntön ohi lattialle, siivosin jäljet nopeasti, hiljaa ja hyvin. Olen siis nainen, mutta jostain syystä tuolla kertaa en istunut pöntölle vaan kyykkäsin vain sen yläpuolella. Kotona ei ollut muita kuin serkkuni, joka oli ihan eri päässä taloa.
Myöhemmin siskoni ohimennen kuittaili minulle lattialle pissaamisesta. Kun kysyin "Mitä?", hän äkkiä väisti tilanteen "Ei mitään" ja vaihtoi aihetta.
Ihmettelen ikuisesti, oliko vessassamme tuolloin valvontakamerat vai mite ihmeessä vahinkoni saattoi olla siskoni tiedossa. Sellainen mysteeri :D
Tästä tuli mieleen, kun menetin neitsyyteni, niin onnistuttiin tämän pojan kanssa hukkaamaan jotenkin käytössämme ollut kortsu. Menin sitten suoraan pukeuduttuani kotiin. Menin keittiöön tekemään veljeni kanssa iltapalaa ja yhtäkkiä veljeni tokaisi ”kato kortsu”. Säikähdin aivan tolkuttomasti, että kortsu olisi takertunut minuun ja päätynyt siten kotiimme. Hän kuitenin osoitti pöydällä olevaa jotain ehkä kurkun päällä ollutta muovia. Tämän jälkeen menin huoneeseeni vaihtamaan vaatteet ja kas kummaa se kadonnut kortsu tipahti jostain riisuessani farkkujani?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N46 kirjoitti:
Lapsena istuin mummolan keittiössä, olin ehkä 6-7v. Oli jo pimeää. Katselin läheisen tien viereistä ojaa. Se oli noin 80metrin päässä, mummo asui kerrostalossa, tien jossa oja oli, toisella puolella oli rakennustyömaa jossa tehtiin rivitaloja. katselin siis ulos, näin selvästi katulampun tms valossa, miten ojaa pitkin eteni joku musta hahmo, se liikkui kuin käärme, välillä siis kohoili ja välillä laski, niinkuin madellessa massa menee. Mutta oli vähintään ihmisen kokoinen koska näkyi ojasta. Tämä on yksi asia jonka muistan aina lapsuudesta, mutta mysteeriksihän tämä jää.
Tiedän mikä se oli! Itse koin vastaavia kauhunhetkiä kun menin katsomaan kun Kymijoki tulvi, tässä jokunen vuosi sitten. Se oli musta tosi paksu letku, varmaan jonkun pumpun letku. Se liikkui todellakin kuin valtava käärme, monta metriä pitkä! En uskaltanut yksin lähestyä, hain naapurin...
Minulle tapahtui joskus nuoruudessani lapsuudenkodissani tälläinen tapaus. Kaikki muut olivat menneet nukkumaan, paitsi itse olin hereillä suuren olohuoneen ruokailutilassa, ison ruokapöydän päässä naama kiinni läppärin kirkkaassa näytössä. Oli talvi ja ulkona oli pimeää, joten olin jättänyt pieniä lamppuja palamaan sinne tänne asuntoa - olohuoneen todella vanhan jalkalampun, eteisen pienen pöytälampun sekä yhden vessan valon. Yhtäkkiä näin miten olohuoneen vanha jalkalamppu alkoi välkkyä, kunnes jalkalampun valot sammuivat ja muutaman sekunnin päästä sammui myös eteisen pöytävalaisin, ja siitä taas muutama sekunti niin vessan valot sammuivat niin että koko asuntoon laski pimeys läppärin näyttöä lukuun ottamatta. Tilanne oli mielestäni karmiva ja nousin koneen äärestä kävellen eteisen pöytälampulle jonka laitoin takaisin päälle ja kävelin läppärin luo, kunnes valot sammuivat taas. Se tuntui sillon niin kuumottavalta että laitoin läppärin kannen kiinni ja menin äitini viereen nukkumaan, ja valoja en sinä yönä enää pistänyt päälle, sillä minulla tuli todella tunne siitä että joku ei halua valoja päälle...:-D En tiedä voiko kyseistä tapahtumaa selittää jotenkin järkevästi, mutta itselleni tuli vahva tunne siitä että sillä hetkellä en ollut talossa yksin. Lisätäkseni vielä, että siitä kyseisestä yöstä lähtien vanha antiikkinen lamppu ei toiminut enää normaalisti, vaan jatkoi välillä välkkymistään ja katkaisijaa piti painaa monta kertaa ennenkuin suostui menemään päälle... ennen siis toimi täysin moitteettomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on makuuhuoneessa muovimatto, josta kuuluu kävellessä ääni. Varsinkin jos ei ole sukkia.
Eräänä yönä heräsin, tiesin miehen vielä katsovan telkkaria viereisessä huoneessa, kuulin oven aukeavan ja tuttujen askelten. Vauva nukkui vieressä pinnasängyssään, olin selin pinnasänkyyn ja ovelle.
Ovi siis aukesi, askeleet kuuluivat selkäni takaa ja menivät vauvan sängylle. Ok, mies kävi katsomassa vauvaa.
Yhtäkkiä tuli tunne ettei kaikki ole kunnossa. Vauva alkoi itkemään ihan täysillä, särkynyttä pelkoitkua ja pomppasin salamana ylös.
Takanani ei ollut ketään ja lapsi huusi paniikissa. Otin lapsen syliin, valot päälle ja viereiseen huoneeseen katsomaan miestä. Siellä se nukkui sohvalla. Heräsi ihan pöllämystyneenä.
En tajua vieläkään.
17 vuotta sitten näin ällöttävää painajaista. Unessa juoksin karkuun jotain uhkaavaa, joka joka mutkan jälkeen aina saavutti ja saavutti minua. Hiekka rahisi jalkojeni alla ja ympäristö oli "kukkulaista" ja mäntyistä. Tai sellainen... miten selitän. Oli harjanteita tien reunan vierellä, olikoha puiden takana järvi? Tien reuna siis nousi ja laski välillä metsään. Ympäristö oli minulle kuitenkin tosielämästä vieras.
Unessa lopulta tuo uhka saavutti minut, kaatoi minut takaapäin ja kaaduimme yhdessä ojaan. Säikähdin kuollakseni, koska menin naama edellä mutaiseen veteen ja tuo hyökkääjä makasi päälläni niin, etten saanut nostettua päätäni. Heräsin hiestä märkänä, järkyttyneenä kaikki ne aidot tunteet vielä päällä. Muistan vieläkin miltä mutavesi maistui suussani pitkään, vaikka olin jo hereillä.
En ole koskaan nähnyt vastaavaa, tuolla tavalla todentuntuista kauhu-unta. Valvoin pitkään hereillä ja olin todella levottomassa mielentilassa.
Aamulla luin lehdestä Eveliina Lappalaisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
17 vuotta sitten näin ällöttävää painajaista. Unessa juoksin karkuun jotain uhkaavaa, joka joka mutkan jälkeen aina saavutti ja saavutti minua. Hiekka rahisi jalkojeni alla ja ympäristö oli "kukkulaista" ja mäntyistä. Tai sellainen... miten selitän. Oli harjanteita tien reunan vierellä, olikoha puiden takana järvi? Tien reuna siis nousi ja laski välillä metsään. Ympäristö oli minulle kuitenkin tosielämästä vieras.
Unessa lopulta tuo uhka saavutti minut, kaatoi minut takaapäin ja kaaduimme yhdessä ojaan. Säikähdin kuollakseni, koska menin naama edellä mutaiseen veteen ja tuo hyökkääjä makasi päälläni niin, etten saanut nostettua päätäni. Heräsin hiestä märkänä, järkyttyneenä kaikki ne aidot tunteet vielä päällä. Muistan vieläkin miltä mutavesi maistui suussani pitkään, vaikka olin jo hereillä.
En ole koskaan nähnyt vastaavaa, tuolla tavalla todentuntuista kauhu-unta. Valvoin pitkään hereillä ja olin todella levottomassa mielentilassa.
Aamulla luin lehdestä Eveliina Lappalaisesta.
Äh. Korjaan dramaattista loppulausettani: seuraavan päivän aamuna luin lehdestä Eveliina Lappalaisesta. uutinen tuli murhasta seuraavana aamuna, ei sinä aamuna, kun Eveliinan ruumis löydettiin.
Kysyn myös onko täällä paikalla imatralaisia ja kuvailinko yhtään sitä aluetta, jossa surma tapahtui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
17 vuotta sitten näin ällöttävää painajaista. Unessa juoksin karkuun jotain uhkaavaa, joka joka mutkan jälkeen aina saavutti ja saavutti minua. Hiekka rahisi jalkojeni alla ja ympäristö oli "kukkulaista" ja mäntyistä. Tai sellainen... miten selitän. Oli harjanteita tien reunan vierellä, olikoha puiden takana järvi? Tien reuna siis nousi ja laski välillä metsään. Ympäristö oli minulle kuitenkin tosielämästä vieras.
Unessa lopulta tuo uhka saavutti minut, kaatoi minut takaapäin ja kaaduimme yhdessä ojaan. Säikähdin kuollakseni, koska menin naama edellä mutaiseen veteen ja tuo hyökkääjä makasi päälläni niin, etten saanut nostettua päätäni. Heräsin hiestä märkänä, järkyttyneenä kaikki ne aidot tunteet vielä päällä. Muistan vieläkin miltä mutavesi maistui suussani pitkään, vaikka olin jo hereillä.
En ole koskaan nähnyt vastaavaa, tuolla tavalla todentuntuista kauhu-unta. Valvoin pitkään hereillä ja olin todella levottomassa mielentilassa.
Aamulla luin lehdestä Eveliina Lappalaisesta.
Äh. Korjaan dramaattista loppulausettani: seuraavan päivän aamuna luin lehdestä Eveliina Lappalaisesta. uutinen tuli murhasta seuraavana aamuna, ei sinä aamuna, kun Eveliinan ruumis löydettiin.
Kysyn myös onko täällä paikalla imatralaisia ja kuvailinko yhtään sitä aluetta, jossa surma tapahtui?
En ole Imatralta, mutta muistin nähneeni paikalta kuvatun videopätkän:
Tulipa tuosta vauvan kauhuitkusta mieleen oma selvittämätön kokemus. Valvoin kuukauden ikäisen vauvan kanssa öitä alakerrassa televisiota katsoen. Vauva nukkui lyhyissä parinkymmenen minuutin pätkissä. Hän oli täydessä unessa sohvalla ja lähdin kello neljän aikaan pikaisesti hakemaan itselleni neuletakkia yläkerrasta. Yhtäkkiä vauva alkoi itkeä juuri tuollaista kauhuitkua. Oli selvästi säikähtänyt jotain. Juoksin portaat alas ja olin saada sydänkohtauksen, kun näin portaiden ikkunasta että pihallamme oli syttynyt liiketunnistinvalot. Selvittämätöntä tässä on se, ettei vauvalla ollut mitään näkö- tai kuuloyhteyttä valoihin tai pihaan, mutta hän alkoi huutaa isoon ääneen samoihin aikoihin kun valot syttyivät. Mulla oli myös ollut hieman aiemmin yöllä hetken aikaa turvaton olo ja olin vilkaissut pari kertaa tuosta ikkunasta, ttä palaako valo. Hieman kauhistutti kuulla seuraavana päivänä, että katumme varrella ja pihoilla oli yöllä nähty pari epämääräistä tyyppiä. En ole mitenkään kotona erityisesti pelkäävä ihminen enkä yleensä kyttää pihaa. Nyt oli vaan vaistot jotenkin herkillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
17 vuotta sitten näin ällöttävää painajaista. Unessa juoksin karkuun jotain uhkaavaa, joka joka mutkan jälkeen aina saavutti ja saavutti minua. Hiekka rahisi jalkojeni alla ja ympäristö oli "kukkulaista" ja mäntyistä. Tai sellainen... miten selitän. Oli harjanteita tien reunan vierellä, olikoha puiden takana järvi? Tien reuna siis nousi ja laski välillä metsään. Ympäristö oli minulle kuitenkin tosielämästä vieras.
Unessa lopulta tuo uhka saavutti minut, kaatoi minut takaapäin ja kaaduimme yhdessä ojaan. Säikähdin kuollakseni, koska menin naama edellä mutaiseen veteen ja tuo hyökkääjä makasi päälläni niin, etten saanut nostettua päätäni. Heräsin hiestä märkänä, järkyttyneenä kaikki ne aidot tunteet vielä päällä. Muistan vieläkin miltä mutavesi maistui suussani pitkään, vaikka olin jo hereillä.
En ole koskaan nähnyt vastaavaa, tuolla tavalla todentuntuista kauhu-unta. Valvoin pitkään hereillä ja olin todella levottomassa mielentilassa.
Aamulla luin lehdestä Eveliina Lappalaisesta.
Äh. Korjaan dramaattista loppulausettani: seuraavan päivän aamuna luin lehdestä Eveliina Lappalaisesta. uutinen tuli murhasta seuraavana aamuna, ei sinä aamuna, kun Eveliinan ruumis löydettiin.
Kysyn myös onko täällä paikalla imatralaisia ja kuvailinko yhtään sitä aluetta, jossa surma tapahtui?
En ole Imatralta, mutta muistin nähneeni paikalta kuvatun videopätkän:
Ohoh, olisipa kuvaaja kuvannut enemmän tuonne sivuille. Sydän vähän hypähti kurkkuun, kun näin ainakin tuon talon tuollaisen harjanteen/kukkulan päällä :O
Tämä ei ole mikään yliluonnollinen, eikä mikään miksi minut jätettiin -juttu, vaan asia joka on jäänyt vaivaamaan ja jota aina joskus ajattelen.
Vuosia sitten istuin kirjastossa lukemassa erästä näytelmää. Se oli ihan hillittömän hauska ja välillä täytyi pidätellä naurua etten häiritsisi muita kirjaston asiakkaita, joten ison osan aikaa istuin siinä virnuilemassa ja nauramassa äänettömästi. Onneksi olin valinnut syrjäisen lukusopen joten tein tätä suht vapautuneesti.
Hetken päästä ohi käveli mies jonka askellus oli hieman ontuvaa sillä hänellä oli eripituiset jalat. Juuri silloin sattui naamani olemaan edelleen virneessä viimeisen hauskan kohtauksen jäljiltä, ja taisin olla juuri naurahtanutkin puoliääneen.
Tämä mies oli jo mennyt ohi mutta kääntyi ympäri ja istui lukupöytääni, minua vastapäätä. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja tervehti.
Laskin kirjan alas ja tervehdin hämilläni.
Mies kysyi minulta mitä tiedän taudista x (olen pahoillani, en millään muista sen nimeä). Vastasin etten ole kuullut siitä jolloin hän alkoi kertoa pitkän kaavan kautta millaisia oireita siihen liittyy. Jotenkin ymmärsin että jalkojen eripituisuus on osa sitä. Hän myös kertoi millaisia hirvittäviä ongelmia se on hänelle aiheuttanut ja kyseli minulta mitä mieltä olen sellaisesta.
Jotenkin alkoi tuntua siltä kuin mies olisi valistanut pilkkaajaa olemaan empaattisempi, ja jakanut tietoa tietämättömälle.
Ajattelin heti että mies on varmaan luullut minun virnuilevan hänelle, joten yritin pelastaa tilanteen kysymällä onko hän lukenut tätä kädessäni olevaa näytelmää, ja sanoin vielä että se on niin hauska että ihan joutuu naurua pidättelemään. Toivoin että hän olisi ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta hän vain sanoi ettei ole lukenut sitä ja jatkoi valistustyötään. Hän istui siinä luennoimassa yli tunnin, kunnes totesin että minun on aika mennä kotiin. Loppuun hän kysyi voisiko minuun törmätä vielä kirjastossa, sanoi vielä kellonaikoja jolloin hän itse olisi paikalla.
En vieläkään tiedä oliko tämä sitten lopulta jotenkin hyvin erikoinen tapa tutustua naisiin vai oliko hän oikeasti ajatellut että nauran hänen vammalleen? Ensimmäisestä ei jää paha mieli, mutta jälkimmäisestä kyllä. En voi edes kuvitella millaista on olla ihminen joka pilkkaa toisia kiusallaan. On inhottavaa ajatella että olisin aiheuttanut sen tunteen jollekulle.
Noin 30 vuotta sitten olin erään kaverini luona leikkimässä kun olin noin 6v ja hän 5v ja minulla oli omia lelujakin mukana. Tämä kaveri varasti pienen lelun ja jotenkin muistin asian hyvin vielä nyt aikuisenakin hyvin. Ystävyys tämän henkilön kanssa loppui myöhemmin, mutta tässä muutama päivä sitten postilaatikkooni tuli pieni paketti, jossa oli tuo varastettu lelu ja tämän henkilön viesti, jossa hän pyysi anteeksi, että hän oli varastanut sen minulta ja halusi palauttaa sen minulle. Minusta tämä on melko outo juttu esim. siksi, että muistan sen niin hyvin kun hän varasti sen, että hän oli palautti sen ja erityisesti se, että miten hän muisti vielä nimeni ja oli onnistunut saamaan tietää, että missä asun.
Alue: Aihe vapaa
Tästä tuli mieleen se kun asuin jonkun aikaa ulkomailla ja olin juuri saanut kunnon New age -herätyksen. Meditointi ja kristallit ja joogat, helahoito. Menin paikalliseen luontaistuotteeseen, melko pieneen putiikkiin. Siellä minulle yritti tulla puhumaan todella hämmentävä mieshenkilö, hän oli vanhemman miehen oloinen, vähintään viisikymppisen, mutta iho oli täysin sileä. Valkoiset hiukset, kirkkaansiniset silmät, vitivalkoinen t-paita ja farkut. Oikeasti just sellainen jonka voisi kuvitella olevan jossain hömppäleffassa taivaallisten voimien maanpäällinen edustaja 😄. En edes muista miten hän keskustelua yritti avata, koska säikähdin niin pirusti että sopersin jotain ja pakenin seuraavan hyllyn taakse. Mietin että olisiko hän ollut joku tuote-esittelijä mutta ei ollut mitään siihen liittyvää rekvisiittaa, pienessä liikkeessä oli myyjä kassan takana mutta en kuullut että mies olisi puhunut hänen kanssaan. Apua mies ei itse selvästikään tarvinnut. Miestä ei enää näkynyt kun lähdin pois sieltä. Skeptikko nauraa tälle ja syystä mutta silti jäi mieleen 😄.