Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Jatkan edelleen vastapainoksi tolle intiasekoilijalle, koska en halua että ketju näivettyy sen fantasioiden takia. 

Juttelin taannoin vanhan kaverini kanssa, jonka kanssa liikuimme teini-ikäisinä, mutta emme pidä yhteyttä ihmeemmin enää aikuisiällä. Siinä kaikkia vanhoja tuttuja muistellessa tajusin yhtäkkiä, että kaverini ei tosiaan muista muutamaa ihmistä enää, vaikka meistä on valokuviakin joissa hengailemme kaikki samassa läjässä. Kaivoin nämä hänelle lopulta nähtäväksi, mutta ei, vaan tuntui että kaverini mieli blokkasi ihan täysin yhden tyypin olemassaolon. Kuvassa he ovat sängyllä ja tämä miespuolinen kaveri survoo pehmolelua kaverin suuhun, joten miten tuollainen voi muka unohtua?

Toisaalta mieleeni tuli tämän herrasmiehen käytös teini-ikäisenä, ja mietin mitä heidän välillään mahtoi tapahtua. Hän oli kuitenkin kaveripiirissä aika olennainen hahmo, joten sellainen ei vain voi unohtua, mutta sitten se kuuluisa mutta. Tyyppi esimerkiksi löi pikkusiskoltaan silmän mustaksi, ja me kaikki hiukan ihmettelimme kuka 15 vuotias pamauttaa 13 vuotiasta nyrkillä silmään. Toinen oli maaninen suhtautuminen joihinkin kavereittensa tyttöystäviin ja lähestymistapa oli aina liian kovakourainen. Mietin aivan tosissani, että tekikö tyyppi kaverilleni jotain ja se aiheuttaisi tällaisen muistinmenetyksen? 

En muista olenko kirjoittanut tästä aiemmin tähän ketjuun, mutta minäkin olen unohtanut yhden yläasteen koulukaverin ihan kokonaan. Ei vaan ole hänestä mitään mielikuvaa. Tämä tyttö oli rinnakkaisluokalla eikä oltu mitenkään hyviä kavereita, mutta toinen nykyäänkin hyvä ystäväni, joka oli kanssani samalla luokalla yläasteella, muisteli miten tehtiin joskus yhdessä sitä tai tätä. Ei siis mitään muistikuvaa näistä tapahtumista eikä siitä ihmisestäkään minulla! Ysien yhteiskuvasta näen, että tällainen tyyppi on ollut ja minulla on vanhassa valokuva-albumissakin hänestä kuva yksistä kouluajan pippaloista. Oltiin yläasteella 1990-1994. Olen käsittänyt, että oli ihan suosittukin tyttö. Mitään kiusaamiskuviotakaan ei ollut, joten siitäkään tämä valikoiva muistinmenetykseni ei johdu. Kerran mietin, että tulikohan tämä tyttö meidän kouluun ehkä vain tyyliin yhdeksi vuodeksi eikä minulla muodostunut häneen mitään kaverisuhdetta sen vuoksi. En ole viitsinyt kysyä ystävältäni tästä, sillä hän itse ihan supermuistaja ja kummasteli jo sitäkin, etten muista tuota vanhaa koulukaveriamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatuksesta tai lapsuuden traumoista (esim. vanhemman / huoltajan kuolema) johtuva sitoutumispelko ilmenee usein juuri tuolla tavalla yllättäen. Mitään järkevää syytä erolle ei tunnu löytyvän, mutta toinen muuttuu vain kylmäksi ja alkaa etääntymään. Kun sitoutumispelkoinen päästää toisen liian lähelle, omien suojakilpiensä läpi, hän alkaakin itse alitajuisesti taistella sitä henkistä yhteyttä ja sitoutumista vastaan. On helpompi olla kylmä, yksin ja juosta pakoon parisuhteen tuomaa vastuuta, pelkoja ja kaipauksen tunnetta kuin myöntää itselleen olevansa riippuvainen toisesta ja surullinen toisen puolesta. Menettämisen pelko on myös usein niin kova, että ihminen ei kestä edes ajatella sitä vaan on itselle helpompi vain olla yksin vaikka todellisuudessa siinä tietenkin tekee vain itselleen hallaa.  

Silmät kostuivat tätä lukiessa. Osuu omiin kokemuksiin melko hyvin. En tosin ole ketään jättänyt, vaan tullut jätetyksi ilman selityksiä. On ollut hankala päästää ketään lähelle raskaiden menetysten jälkeen. Vihdoin kun tullut tunne että toiseen voi luottaa, vihdoin kun luuli löytäneensä elämän rakkauden, lyödään luu kurkkuun ja jätetään ilman selitystä.

Ihmetyttää miten maailman ihanimmalta tuntuva ihminen voi väittää rakastavansa yli kaiken, ja silti jättää seuraavina sanoinaan, vaikka väitti haluavansa perustaa perheen kanssani. Hän taisi olla tuo sitoutumiskammoinen, tai narsisti mitä minulle moni sanonut.

Tuosta on jo yli 15v mutta en ole pystynyt edes ajattelemaan aloittavani uutta suhdetta, koska en tiedä syytä miksi tuo viimeisin loppui niin yllättäen. Mitä vikaa minussa oli? Mitä tapahtui? Pariin otteeseen naiset ovat tuon jälkeen osoittaneet kiinnostusta, ja ilmaissut haluavansa suhteeseen kanssani. Mutta olisi väärin toista kohtaan edes harkita uutta suhdetta koska ei ole päässyt edellisestä edes yli. Taidan ihmetellä tuota lopun elämän ihmetellen mitä tapahtui, jatkaen yksin oloa ja eristäytymistä, koska jotain on parantumattomasti vialla.

T:Ikuisesti rikki?

Ei sinussa varmaan mitään vikaa ollut. Sillä toisella saattoi olla sellainen tilanne, ettei voinut jatkaa kanssasi.

Kunpa ihmiset eivät ottaisi niin vakavasti noita sydämenasioita. Uskon, että jokaiselle on olemassa useampi sopiva kumppani.

Vierailija kirjoitti:

Jos siellä kaupassa on ohjeena, että puukkoja ei myydä alaikäisille ellei ole mitään järkevää selitystä ostokselle? Pelkäävät, että käytetään paikkojen hajottamiseen. Sanoit olevasi baby face ja hintelä, joten ensi vilkaisulla vaikutat ehkä nuoremmalta? Sitten kun myyjä katsoi tarkemmin ja huomasi sinun olevan vanhempi, hämmentyi eikä osannut selittää mitään luontevaa.

Tämä! alalla olleena tiedän, että jos ylemmältä taholta tulee määräys, esim, nuorisojengit ovat olleet puukko-ostoksilla ja myyjiä on kehotettu "pitämään silmänsä auki" ja kyselemään "typeriä" puukkojen ostajilta, niin emme voi muutakaan.

Aivan kuin joku jengiläinen tunnustaisi meille mitään.

Sama oli myös, jos aikuinen osti energiajuomaa tai olutta ja hänellä oli teini mukana.

On se kiusallista ja noloa myös meillekin.

Ei selvittämätön, mutta outo asia on se miksi ihmiset tulevat koko ajan kysymään minulta reittejä tms. Kun lähden johonkin joku tulee menomatkalla kysymään reittiä ja usein myös tulomatkalla. Jos olen juna-asemalla niin usein tullaan kysymään miten lippu pitää ostaa automaatista tms.

Jossain kaupassa myös saatetaan kysyä apua esim. jonkun tuotteen löytämiseen. On kysytty vaikka hiusvärihyllyllä hiusvärin valintaan neuvoa.

Paras oli kun menin yhdelle ostarille ja ostarille tullessa joku mies kysyi missä on pankkiautomaatti. Osoitin kädellä automaatin sijainnin jonka jälkeen kävelin kauppaan. Kaupassa taas tuli joku vanhempi mies kysymään mistä löytää suodatinpussit :D siinä sitten etsittiin ne yhdessä.

Eikä tämä rajoitu vain Suomeen vaan Islannissa neuvoin yhdelle britille hotellissa kahviautomaatin toiminnan. Hämmentää, että olenko jotenkin niin peruskiltin ja tietäväisen näköinen kun tullaan kysymään niin usein vai onko tämä vain sattumaa kun asun kuitenkin pk-seudulla jossa on paljon ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei selvittämätön, mutta outo asia on se miksi ihmiset tulevat koko ajan kysymään minulta reittejä tms. Kun lähden johonkin joku tulee menomatkalla kysymään reittiä ja usein myös tulomatkalla. Jos olen juna-asemalla niin usein tullaan kysymään miten lippu pitää ostaa automaatista tms.

Jossain kaupassa myös saatetaan kysyä apua esim. jonkun tuotteen löytämiseen. On kysytty vaikka hiusvärihyllyllä hiusvärin valintaan neuvoa.

Paras oli kun menin yhdelle ostarille ja ostarille tullessa joku mies kysyi missä on pankkiautomaatti. Osoitin kädellä automaatin sijainnin jonka jälkeen kävelin kauppaan. Kaupassa taas tuli joku vanhempi mies kysymään mistä löytää suodatinpussit :D siinä sitten etsittiin ne yhdessä.

Eikä tämä rajoitu vain Suomeen vaan Islannissa neuvoin yhdelle britille hotellissa kahviautomaatin toiminnan. Hämmentää, että olenko jotenkin niin peruskiltin ja tietäväisen näköinen kun tullaan kysymään niin usein vai onko tämä vain sattumaa kun asun kuitenkin pk-seudulla jossa on paljon ihmisiä.

Äitini oli samanlainen. Ulkomaillakin ihmiset tulivat kysymään häneltä tietä ja milloin mitäkin neuvoa.

Se johtuu luultavasti ihmisen perusilmeestä: jos katsoo ihmisiä ystävällisen ja avoimen näköisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei selvittämätön, mutta outo asia on se miksi ihmiset tulevat koko ajan kysymään minulta reittejä tms. Kun lähden johonkin joku tulee menomatkalla kysymään reittiä ja usein myös tulomatkalla. Jos olen juna-asemalla niin usein tullaan kysymään miten lippu pitää ostaa automaatista tms.

Jossain kaupassa myös saatetaan kysyä apua esim. jonkun tuotteen löytämiseen. On kysytty vaikka hiusvärihyllyllä hiusvärin valintaan neuvoa.

Paras oli kun menin yhdelle ostarille ja ostarille tullessa joku mies kysyi missä on pankkiautomaatti. Osoitin kädellä automaatin sijainnin jonka jälkeen kävelin kauppaan. Kaupassa taas tuli joku vanhempi mies kysymään mistä löytää suodatinpussit :D siinä sitten etsittiin ne yhdessä.

Eikä tämä rajoitu vain Suomeen vaan Islannissa neuvoin yhdelle britille hotellissa kahviautomaatin toiminnan. Hämmentää, että olenko jotenkin niin peruskiltin ja tietäväisen näköinen kun tullaan kysymään niin usein vai onko tämä vain sattumaa kun asun kuitenkin pk-seudulla jossa on paljon ihmisiä.

Äitini oli samanlainen. Ulkomaillakin ihmiset tulivat kysymään häneltä tietä ja milloin mitäkin neuvoa.

Se johtuu luultavasti ihmisen perusilmeestä: jos katsoo ihmisiä ystävällisen ja avoimen näköisesti.

Juu, no olen keskimittainen, hoikka ja silmät ovat siniset ja poskipäät korkeat sekä minulla on hymykuopat. Eli olen ns. "herttaisen" näköinen, hieman aasialainen kasvoista. Usein saatan miettiä jotain ja hymyillä itsekseni jos en ole pahalla tuulella. Katson yleensä vastaantulijoita silmiin ja saatan hymyillä jos heistä tulee hyvä "tunne". Eli varmaan vaikutan avoimelta ja kiltiltä.

Joistain ihmisistä kun se hyvä olo tarttuu. Käyn myös pitemmillä lenkeillä mietiskelemässä kaikkea, tykkään mennä yksin ja katsella maisemia. Usein myös huomaan, että vastaantulijat hymyilevät minulle, en tiedä miksi.

Vastapainoksi jos olen todella huonolla tuulella minua katsotaan ihan kauhuissaan...yritän silloin katsoa perusilmeellä, en halua pilata kenenkään päivää.

Olen veljiäni reilusti nuorempi ja he muuttivat pois kotoa jo kun olin melko pieni. Vanhempani puhuivat useasti että kuinka perheelläni oli ollut kissoja ja koiria kun veljet olivat lapsia. Minä yritin puhua vanhemmille, että hankittaisiin meille kissa tai koira silloin kun olin lapsi ja isoveljet olivat muuttaneet pois kotoa. Vanhemmat sanoivat, että sellaisen hoitoon ei olisi aikaa kun vanhemmat olivat kumpikin töissä ja minä olin siinä kotona vielä hoidettavana. Lisäksi vanhempien mukaan meillä koiralle tai kissalle ei olisi tilaa.

Kuitenkin vanhemmat kävivät töissä silloinkin kun veljeni olivat lapsia, silloin heillä oli 3 lasta kotona hoidettavana ja he elivät melko ahtaissa oloissa mutta silti heille oli mahtunut aina olemaan kissa ja koira. Nyt ei sitten minun lapsuudessani veljien jo muutettua kotoa ei yllättäen ollutkaan aikaa tai tilaa koiralle tai kissalle vaikka tilanne oli helpompi kuin veljien ollessa lapsia. Silloinkin vanhemmat kävivät töissä, lapsia oli hoidettavana kolme ja tilaa ei ollut hirveästi. Minun lapsuudessani vanhemmat kyllä kävivät silloinkin töissä, mutta lapsia oli kotona enää yksi ja tilaakin oli enemmän. Silti kissaa ja koiraa ei voitu hankkia eikä edes mitään muutakaan lemmikkiä. Vanhemmat sanoivat, että ei heillä ole aikaa mitään eläintä hoitaa. Mutta veljieni ollessa lapsia sitä aikaa kummasti oli ollut jopa niin, että sen koiran tai kissan lisäksi veljilläni oli muitakin lemmikkieläimiä vaikka vanhemmat hoitivat ne. Jostain syystä minulle ei haluttu lemmikki eläimiä hankkia toisin kuin veljille hankittiin.

Koetin mennä tupakalle ja oven takaa kuului hirveä kolina, joku oli siirtänyt kuistilla olleen tuolin  jolla marjaämpäri aivan kiinni ulko-oveen ja  tuoli ämpäreineen lensi portaat alas. Jonkun käytännön pilahan tuo varmasti oli, mutta  asumme rauhallisella alueella ja  naapuristo pääasin vanhuksia sekä pikkulapsia. Meillä on usein vielä  ovi lukitsematta yön ajatuksella "ei sieltä kukaan tule" ja on aika karmivaa että joku on hiipparoinut kuistilla meidän nukkuessa! :O

Pikku siskoni, vajaa vuoden vanha, sairastui keuhkokuumeeseen. Lääkäri

kävi lähes päivittäin. Äitini ja mummoni valvoivat vuoro öin vauvan

vieressä. Hänet oli nostettava ylös yskänpuuskan tullessa ja pidettävä

vatsallaan, jotta lima valuisi ulos. Eihän hän vielä osannut sitä sylkeä

suustaan, vaan olisi tukehtunut siihen paikkaan. Lääkäri oli illalla

käydessään sanonut yön olevan ratkaisevan. Äiti tuli viereeni nukkumaan

ja mummo valvoi. Heräsin tunteeseen, että joku tuli huoneeseen. Katselin

pimeässä huoneessa ympärilleni ja silloin sängyn päätyyn osui valoja.

Siihen ilmestyi valkea enkeli. Hän sanoi: Tyttö paranee. Viipyi vielä

hetken ja oli sitten poissa. Taputin äidin kättä. Kerroin näkemästäni,

mutta äiti torui, hän halusi vain nukkua. Aamulla kuume oli laskenut ja

vauva nukkui rauhallisesti. Joskus saattoi rinnasta vielä kuulua

rohinaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan edelleen vastapainoksi tolle intiasekoilijalle, koska en halua että ketju näivettyy sen fantasioiden takia. 

Juttelin taannoin vanhan kaverini kanssa, jonka kanssa liikuimme teini-ikäisinä, mutta emme pidä yhteyttä ihmeemmin enää aikuisiällä. Siinä kaikkia vanhoja tuttuja muistellessa tajusin yhtäkkiä, että kaverini ei tosiaan muista muutamaa ihmistä enää, vaikka meistä on valokuviakin joissa hengailemme kaikki samassa läjässä. Kaivoin nämä hänelle lopulta nähtäväksi, mutta ei, vaan tuntui että kaverini mieli blokkasi ihan täysin yhden tyypin olemassaolon. Kuvassa he ovat sängyllä ja tämä miespuolinen kaveri survoo pehmolelua kaverin suuhun, joten miten tuollainen voi muka unohtua?

Toisaalta mieleeni tuli tämän herrasmiehen käytös teini-ikäisenä, ja mietin mitä heidän välillään mahtoi tapahtua. Hän oli kuitenkin kaveripiirissä aika olennainen hahmo, joten sellainen ei vain voi unohtua, mutta sitten se kuuluisa mutta. Tyyppi esimerkiksi löi pikkusiskoltaan silmän mustaksi, ja me kaikki hiukan ihmettelimme kuka 15 vuotias pamauttaa 13 vuotiasta nyrkillä silmään. Toinen oli maaninen suhtautuminen joihinkin kavereittensa tyttöystäviin ja lähestymistapa oli aina liian kovakourainen. Mietin aivan tosissani, että tekikö tyyppi kaverilleni jotain ja se aiheuttaisi tällaisen muistinmenetyksen? 

En muista olenko kirjoittanut tästä aiemmin tähän ketjuun, mutta minäkin olen unohtanut yhden yläasteen koulukaverin ihan kokonaan. Ei vaan ole hänestä mitään mielikuvaa. Tämä tyttö oli rinnakkaisluokalla eikä oltu mitenkään hyviä kavereita, mutta toinen nykyäänkin hyvä ystäväni, joka oli kanssani samalla luokalla yläasteella, muisteli miten tehtiin joskus yhdessä sitä tai tätä. Ei siis mitään muistikuvaa näistä tapahtumista eikä siitä ihmisestäkään minulla! Ysien yhteiskuvasta näen, että tällainen tyyppi on ollut ja minulla on vanhassa valokuva-albumissakin hänestä kuva yksistä kouluajan pippaloista. Oltiin yläasteella 1990-1994. Olen käsittänyt, että oli ihan suosittukin tyttö. Mitään kiusaamiskuviotakaan ei ollut, joten siitäkään tämä valikoiva muistinmenetykseni ei johdu. Kerran mietin, että tulikohan tämä tyttö meidän kouluun ehkä vain tyyliin yhdeksi vuodeksi eikä minulla muodostunut häneen mitään kaverisuhdetta sen vuoksi. En ole viitsinyt kysyä ystävältäni tästä, sillä hän itse ihan supermuistaja ja kummasteli jo sitäkin, etten muista tuota vanhaa koulukaveriamme.

Joillakin ihmisillä on todella huono muisti. Itsekin olen monesti kavereiden kanssa puhuessani huomannut, että he eivät muista kouluajoilta lainkaan joitakin sellaisia ihmisiä ja tapahtumia, jotka ovat minulle olleet koko elämäni tärkeimpiä ja jääneet mieleen pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei selvittämätön, mutta outo asia on se miksi ihmiset tulevat koko ajan kysymään minulta reittejä tms. Kun lähden johonkin joku tulee menomatkalla kysymään reittiä ja usein myös tulomatkalla. Jos olen juna-asemalla niin usein tullaan kysymään miten lippu pitää ostaa automaatista tms.

Jossain kaupassa myös saatetaan kysyä apua esim. jonkun tuotteen löytämiseen. On kysytty vaikka hiusvärihyllyllä hiusvärin valintaan neuvoa.

Paras oli kun menin yhdelle ostarille ja ostarille tullessa joku mies kysyi missä on pankkiautomaatti. Osoitin kädellä automaatin sijainnin jonka jälkeen kävelin kauppaan. Kaupassa taas tuli joku vanhempi mies kysymään mistä löytää suodatinpussit :D siinä sitten etsittiin ne yhdessä.

Eikä tämä rajoitu vain Suomeen vaan Islannissa neuvoin yhdelle britille hotellissa kahviautomaatin toiminnan. Hämmentää, että olenko jotenkin niin peruskiltin ja tietäväisen näköinen kun tullaan kysymään niin usein vai onko tämä vain sattumaa kun asun kuitenkin pk-seudulla jossa on paljon ihmisiä.

Äitini oli samanlainen. Ulkomaillakin ihmiset tulivat kysymään häneltä tietä ja milloin mitäkin neuvoa.

Se johtuu luultavasti ihmisen perusilmeestä: jos katsoo ihmisiä ystävällisen ja avoimen näköisesti.

Juu, no olen keskimittainen, hoikka ja silmät ovat siniset ja poskipäät korkeat sekä minulla on hymykuopat. Eli olen ns. "herttaisen" näköinen, hieman aasialainen kasvoista. Usein saatan miettiä jotain ja hymyillä itsekseni jos en ole pahalla tuulella. Katson yleensä vastaantulijoita silmiin ja saatan hymyillä jos heistä tulee hyvä "tunne". Eli varmaan vaikutan avoimelta ja kiltiltä.

Joistain ihmisistä kun se hyvä olo tarttuu. Käyn myös pitemmillä lenkeillä mietiskelemässä kaikkea, tykkään mennä yksin ja katsella maisemia. Usein myös huomaan, että vastaantulijat hymyilevät minulle, en tiedä miksi.

Vastapainoksi jos olen todella huonolla tuulella minua katsotaan ihan kauhuissaan...yritän silloin katsoa perusilmeellä, en halua pilata kenenkään päivää.

Omakin kokemus tästä on, että jotkut ihmiset vaan ovat niin avoimen ja ystävällisen oloisia, että heiltä ”uskaltaa ja kehtaa” kysyä apua. Toiset ovat epäyställisen ja sulkeutuneen oliisia ja on helppo arvata, että jos heiltä jotain kysyy, niin murahtavat vaan jotain ”mistä mää tietäsin!” tms. Jotenkin sitä apua tarvitessaan tsekkaa ihmiset läpi ja varmaan sen vuoksi avoimen oloisilta tulee kaikki kyselemään apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan edelleen vastapainoksi tolle intiasekoilijalle, koska en halua että ketju näivettyy sen fantasioiden takia. 

Juttelin taannoin vanhan kaverini kanssa, jonka kanssa liikuimme teini-ikäisinä, mutta emme pidä yhteyttä ihmeemmin enää aikuisiällä. Siinä kaikkia vanhoja tuttuja muistellessa tajusin yhtäkkiä, että kaverini ei tosiaan muista muutamaa ihmistä enää, vaikka meistä on valokuviakin joissa hengailemme kaikki samassa läjässä. Kaivoin nämä hänelle lopulta nähtäväksi, mutta ei, vaan tuntui että kaverini mieli blokkasi ihan täysin yhden tyypin olemassaolon. Kuvassa he ovat sängyllä ja tämä miespuolinen kaveri survoo pehmolelua kaverin suuhun, joten miten tuollainen voi muka unohtua?

Toisaalta mieleeni tuli tämän herrasmiehen käytös teini-ikäisenä, ja mietin mitä heidän välillään mahtoi tapahtua. Hän oli kuitenkin kaveripiirissä aika olennainen hahmo, joten sellainen ei vain voi unohtua, mutta sitten se kuuluisa mutta. Tyyppi esimerkiksi löi pikkusiskoltaan silmän mustaksi, ja me kaikki hiukan ihmettelimme kuka 15 vuotias pamauttaa 13 vuotiasta nyrkillä silmään. Toinen oli maaninen suhtautuminen joihinkin kavereittensa tyttöystäviin ja lähestymistapa oli aina liian kovakourainen. Mietin aivan tosissani, että tekikö tyyppi kaverilleni jotain ja se aiheuttaisi tällaisen muistinmenetyksen? 

En muista olenko kirjoittanut tästä aiemmin tähän ketjuun, mutta minäkin olen unohtanut yhden yläasteen koulukaverin ihan kokonaan. Ei vaan ole hänestä mitään mielikuvaa. Tämä tyttö oli rinnakkaisluokalla eikä oltu mitenkään hyviä kavereita, mutta toinen nykyäänkin hyvä ystäväni, joka oli kanssani samalla luokalla yläasteella, muisteli miten tehtiin joskus yhdessä sitä tai tätä. Ei siis mitään muistikuvaa näistä tapahtumista eikä siitä ihmisestäkään minulla! Ysien yhteiskuvasta näen, että tällainen tyyppi on ollut ja minulla on vanhassa valokuva-albumissakin hänestä kuva yksistä kouluajan pippaloista. Oltiin yläasteella 1990-1994. Olen käsittänyt, että oli ihan suosittukin tyttö. Mitään kiusaamiskuviotakaan ei ollut, joten siitäkään tämä valikoiva muistinmenetykseni ei johdu. Kerran mietin, että tulikohan tämä tyttö meidän kouluun ehkä vain tyyliin yhdeksi vuodeksi eikä minulla muodostunut häneen mitään kaverisuhdetta sen vuoksi. En ole viitsinyt kysyä ystävältäni tästä, sillä hän itse ihan supermuistaja ja kummasteli jo sitäkin, etten muista tuota vanhaa koulukaveriamme.

Joillakin ihmisillä on todella huono muisti. Itsekin olen monesti kavereiden kanssa puhuessani huomannut, että he eivät muista kouluajoilta lainkaan joitakin sellaisia ihmisiä ja tapahtumia, jotka ovat minulle olleet koko elämäni tärkeimpiä ja jääneet mieleen pienimpiä yksityiskohtia myöten.

No juu, minulla on kyllä muutenkin tosi huono muisti. Mutta yleensä kyllä muistan ihmiset edes jotenkin, en unohda heitä kokonaan. On edes jonkinlainen mielikuva ihmisestä.

Terv. Se, joka unohti yläasteen rinnakkaisluokkakaverinsa

Vierailija kirjoitti:

Esikoiseni on tänään 12 -vuotias.

Alle 13 vuotta sitten, 19 -vuotiaana, menin juhliin, jossa oli todella paljon tuttuja ihmisiä ja joitain tuttuja. Juhla oli suuressa kartanossa ystäväni lapsuuden perheen kanssa. Join siellä paljon alkoholia ja menin sohvalle huoneeseen, jossa ei ollut muita kuin minä. Aamulla heräsin, kun ystäväni herätti minut. Hän oli melko yllättynyt siitä, että olin edelleen siellä, koska hän oli ajatellut, että kaikki vieraat olisivat poissa joskus aamulla ja ystäväni oli mennyt omaan huoneeseensa nukkumaan. Hän juo paljon vähemmän kuin minä. Olimme molemmat yllättyneitä, kun minulla oli housut raajoissani ja jalkojen välissä oli jotain punaista sohvalla. Oletimme kuukautisteni alkaneen ja onneksi poikaystävälläni oli veritahroja sohvalta ennen kuin hänen perheensä tuli kotiin. Ystäväni, kun aioin olla yksin viikonloppuna kotona ja viettää salainen juhla. Menin kotiin ja minulla oli elämäni pahin krapula ja ajattelin, että kuolen sen takia. Juomalasini kesti kuitenkin noin kaksi viikkoa ja join melko usein seuraavien kuukausien aikana. Tänään lopetin alkoholin käytön kokonaan, mikä tarkoittaa, että olen absolutisti. Muutaman kuukauden kuluttua aloin ihmetellä, miksi minulla ei ole lainkaan kuukautisia, miksi oksennan joka aamu, vaikka minulla ei edes ollut krapulaa, miksi vatsani on kasvanut ja miksi minulla oli muita outoja oireita. Varasin lääkärille ajan ja kävi ilmi, että olin raskaana ja raskaus oli melko pitkälle edennyt. Olin todella järkyttynyt, kun luulin olevani vielä neitsyt, eli en ole koskaan ollut yhdynnässä miehen peniksen kanssa, joka tarttuu emättimeen. Kun sain selville kuinka kauan raskaus oli ja kun raskaus oli todennäköisesti tapahtunut, tajusin, että sellainen on varmasti käyttänyt minua seksuaalisesti hyväkseen poikaystäväni juhliin vapaa -ajallani. Joten hän riisui housuni, levitti jalkani ja harrasti seksiä kanssani, kun olin poissa tilanteesta. Se oli tietysti rikos, mutta en voinut syyttää ketään tai haastaa oikeuteen ketään, jos en tiennyt, kuka sen oli tehnyt. Mutta päätin heti, etten pidä vauvasta. Tiedän vain, että lapseni asuu perheessä, jossa on lapsia perheen lapsina, perheen vanhempina ja perheen lasten sisaruksina. Hän luulee syntyneensä tähän perheeseen, eikä hänelle koskaan kerrota totuutta siitä, kuinka kauhea hänen elämänsä alku oli. Tämä tarkoittaa sitä, että hän aloitti, kun mies käytti hyväkseen sukupuuttoon kuollutta naista, joka joi useita kertoja raskauden aikana, synnytti ja hylkäsi hänet heti, koska hän ei olisi ollut äiti. Hän ei saa tietää, että hänellä on hyvin erilaiset vanhemmat kuin pari, jonka kanssa hän asuu lapsena. Tiedän pojastani vain sen, että hän täyttää tänään 12 vuotta, että hän aloitti, kun hänen miehensä käytti minua hyväkseen, ja että hän asuu nyt adoptioperheessä, jota hän pitää todellisena perheenä. En tiedä sukupuolta, nimeä, miltä hän näyttää, missä hän asuu, mistä hän pitää, mitä hän tekee koulussa, miten hän tekee sen koulussa jne. Minulla ei ole tunteita häntä kohtaan ja hän tai hänen elämänsä voi olla vähemmän kiinnostunut minusta. Nyt olen asunut 8 vuotta mieheni kanssa, josta olemme olleet naimisissa 6 vuotta ja meillä on 3 lasta, 5, 3 ja 6 kuukautta. Mieheni ei myöskään tiedä ensimmäisestä synnytyksestäni.

Onko äidinkielesi suomi?

Tämä on tämän palstan omituisin ketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esikoiseni on tänään 12 -vuotias.

Alle 13 vuotta sitten, 19 -vuotiaana, menin juhliin, jossa oli todella paljon tuttuja ihmisiä ja joitain tuttuja. Juhla oli suuressa kartanossa ystäväni lapsuuden perheen kanssa. Join siellä paljon alkoholia ja menin sohvalle huoneeseen, jossa ei ollut muita kuin minä. Aamulla heräsin, kun ystäväni herätti minut. Hän oli melko yllättynyt siitä, että olin edelleen siellä, koska hän oli ajatellut, että kaikki vieraat olisivat poissa joskus aamulla ja ystäväni oli mennyt omaan huoneeseensa nukkumaan. Hän juo paljon vähemmän kuin minä. Olimme molemmat yllättyneitä, kun minulla oli housut raajoissani ja jalkojen välissä oli jotain punaista sohvalla. Oletimme kuukautisteni alkaneen ja onneksi poikaystävälläni oli veritahroja sohvalta ennen kuin hänen perheensä tuli kotiin. Ystäväni, kun aioin olla yksin viikonloppuna kotona ja viettää salainen juhla. Menin kotiin ja minulla oli elämäni pahin krapula ja ajattelin, että kuolen sen takia. Juomalasini kesti kuitenkin noin kaksi viikkoa ja join melko usein seuraavien kuukausien aikana. Tänään lopetin alkoholin käytön kokonaan, mikä tarkoittaa, että olen absolutisti. Muutaman kuukauden kuluttua aloin ihmetellä, miksi minulla ei ole lainkaan kuukautisia, miksi oksennan joka aamu, vaikka minulla ei edes ollut krapulaa, miksi vatsani on kasvanut ja miksi minulla oli muita outoja oireita. Varasin lääkärille ajan ja kävi ilmi, että olin raskaana ja raskaus oli melko pitkälle edennyt. Olin todella järkyttynyt, kun luulin olevani vielä neitsyt, eli en ole koskaan ollut yhdynnässä miehen peniksen kanssa, joka tarttuu emättimeen. Kun sain selville kuinka kauan raskaus oli ja kun raskaus oli todennäköisesti tapahtunut, tajusin, että sellainen on varmasti käyttänyt minua seksuaalisesti hyväkseen poikaystäväni juhliin vapaa -ajallani. Joten hän riisui housuni, levitti jalkani ja harrasti seksiä kanssani, kun olin poissa tilanteesta. Se oli tietysti rikos, mutta en voinut syyttää ketään tai haastaa oikeuteen ketään, jos en tiennyt, kuka sen oli tehnyt. Mutta päätin heti, etten pidä vauvasta. Tiedän vain, että lapseni asuu perheessä, jossa on lapsia perheen lapsina, perheen vanhempina ja perheen lasten sisaruksina. Hän luulee syntyneensä tähän perheeseen, eikä hänelle koskaan kerrota totuutta siitä, kuinka kauhea hänen elämänsä alku oli. Tämä tarkoittaa sitä, että hän aloitti, kun mies käytti hyväkseen sukupuuttoon kuollutta naista, joka joi useita kertoja raskauden aikana, synnytti ja hylkäsi hänet heti, koska hän ei olisi ollut äiti. Hän ei saa tietää, että hänellä on hyvin erilaiset vanhemmat kuin pari, jonka kanssa hän asuu lapsena. Tiedän pojastani vain sen, että hän täyttää tänään 12 vuotta, että hän aloitti, kun hänen miehensä käytti minua hyväkseen, ja että hän asuu nyt adoptioperheessä, jota hän pitää todellisena perheenä. En tiedä sukupuolta, nimeä, miltä hän näyttää, missä hän asuu, mistä hän pitää, mitä hän tekee koulussa, miten hän tekee sen koulussa jne. Minulla ei ole tunteita häntä kohtaan ja hän tai hänen elämänsä voi olla vähemmän kiinnostunut minusta. Nyt olen asunut 8 vuotta mieheni kanssa, josta olemme olleet naimisissa 6 vuotta ja meillä on 3 lasta, 5, 3 ja 6 kuukautta. Mieheni ei myöskään tiedä ensimmäisestä synnytyksestäni.

Onko äidinkielesi suomi?

Kyllä olee.

Serkkuni kaverilla on tyyppi jotka matki serkkuni kaveria. Pukeutui samoin, käytti samoja liikkeitä ja lopulta alkoi esittäytä serkkuni kaverin nimellä. Aiheutti kummallisia väärinkäsityksiä kun oli alkanut käydä serkkuni kaverin suosimissa lähikaupassa ja pubiss, joiden naapurissa serkkuni kaveri asui. Ja lopulta alkoi hengaileen serkkuni kaverin kerrostalon pihassa ja puhui naapureille kuin olisi ollut serkkuni kaveri.

Aiheutti kaikenlaista harmia, lähinnä koska ihmiset sekoittivat nämä kaksi ihmistä. Lopulta jäi kiinni ja serkkuni kaveri vei asian poliisille. Lähestyskieltoa siitä kai tuli. Tapahtuiko jotain sen jälkeen ja mikä oli alkusyy tähän, en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Minut hakattiin aika pahasti ollessani nuori ja jouduin olemaan pitkään sairaalassa. Tekijät olivat yleisesti tiedossa ja heidän henkilöllisyytensä ilmoitettiin poliiseille mutta nämä eivät edes ruvenneet tutkimaan asiaa eivätkä tekijät saaneet mitään tuomiota vaikka moni ihminen pystyi todistamaan, että he pahoinpitelivät minut niin että istun yhä reilun 20 vuoden jälkeen pyörätuolissa.

No toihan on ihan älytöntä. Etkö yrittänyt hakea oikeutta uudemman kerran?

Hohhoijaa! Eikö moderaattori voisi jo blokata tämän yhden sekoilijan täältä? 

Oli erittäin  mielenkiintoinen ketju ennenkuin tää yks tuli paikalle täysin sairaine jorinoineen...

Mulle alkoi tulla viime kesänä häirikköpuheluita jostain oudosta numerosta. Vastasin jossain vaiheessa ja langan toisessa päässä joku vanhempi mies selitti sekavasti jotain jostain Terosta (tai joku vastaava nimi, en muista enää mikä). En ole ihan varma, että sanoiko mies itse olevansa Tero, vai etsikö hän jotain Teroa. Mies selitti niin sekavasti, että ajattelin hänen luultavasti sairastavan dementiaa tms. Sanoin hänelle, että on väärä numero eikä täällä ole ketään Teroa. Kuitenkin tuosta numerosta alkoi tulla kymmenittäin puheluita joka päivä. Estin numeron, mutta puhelin silti aina ilmoitti blokatuista puheluista, ja niitä näkyi lokissa joku 30 puhelua per päivä. Laitoin siihen numeroon tekstiviestin, jossa selitin, että tämä numero on väärä, eikä täältä tavoita hänen etsimäänsä henkilöä. Kuitenkin puhelujen tuleminen jatkui. Lopulta soitin huppelissa ollessani eräänä viikonloppuna kyseiseen numeroon ja sanoin vihaisesti, että nyt tämän häiriköinnin on oikeasti loputtava, ja että en halua että hän soittaa enää numerooni. Sen jälkeen puheluita ei enää tullut. Harmittaa, kun en saanut selvitettyä että miksi tämä häirikkö soitti kymmeniä kertoja päivässä, ja mistä hän oli saanut numeroni. Hän oli niin sekava, ettei keskustelemisesta tullut mitään.

Mistä jehovalaiset tiesivät tulla asunnolleni (kerrostalo). Joka toinen keskiviikko, kl.15.00. Eivät käyneet muilla ovilla. Soittivat aina ovisummeriani, jos en avannut, kokeilivat muiden. Tulivat suoraan mun ovelle.

En ole koskaan ollut missään tekemisissä niiden kanssa. Outoa?