Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 84 kesälomalla lukiosta. Kesätyö oli alkamassa vasta juhannuksen jälkeen. Pänttäsin ruotsia koska olin siinä huono. Äitini yhtäkkiä halusi minut mukaani. Ajattelin automaattisesti että hän haluaa apua jossain, rehusäkin kantamisessa tai muussa vastaavassa.
Kyläkaupana pihassa hän sanoi että voin jäädä autoon. Myöhemmin näin hänen tulevan kaupasta, laittavan kassit takapenkille. Laitettuaan tavarat takapenkille hän häipyi jonnekin.
Jatkoin lukemista (minulla oli menossa hyvä scifi-kirja).
Kohta oveni avattiin ja äitini oli siinä sanoen että nouse ylös seisomaan auton viereen äläkä vilkuile yhtään mihinkään. Ehkä outoa mutta olin kiinnostunut kirjastani enemmän kuin mistään muusta.
Siinä vaiheessa heräsi tietty mielenkiinto joten katselin auton sivupeilistä että äitini keskusteli joidenkin ihmisten kanssa.
Äitini tuli takaisin ja ajoimme takaisin maatilalle.
Menin huoneeseeni. Kävin jossain vaiheessa ulkona. Isäni tuli töistä kl 4 (pm) jälkeen.
Kuulin kun äitini puhui isälleni : "ne oli kuin kaksi marjaa. sillä toisella oli kamera ja kuvasi kaikkea". Sitten äitini ilmeisesti huomasi että olin paikalla ja kävi sulkemassa oven joten enempää en kuullut.
Jos sun äiti ei halunnut sun kuulevan mitä puhuu joidenkin kanssa, niin miksi ihmeessä käski nousta pois autosta? Varmasti ulkona kuulet/näet enemmän kuin autossa
Äitini keskusteli jonkun pariskunnan kanssa viereisellä parkkipaikalla. Äitini puheista isälleni sain käsityksen että pariskunnan mukana olisi ollut minun näköiseni lapsi (jolla oli siis kamera..) Minut kutsuttiin ulos että toinen pariskunta olisi nähnyt minut (näin päättelin).
Ajaessamme kotiin äitini vielä sanoi että jos kyselen asiasta hän repii multa korvat päästä.
Mietin että onko minulla ollut kaksonen joka olisi annettu pois.
Onpa sulla mukava äiti. Ei väkivallalla saa uhata lasta ja varsinkaan kun et ollut tehnyt mitään. Onneks jotkut pystyy puhumaan vanhempiensa kanssa avoimesti.
Mut joo, ymmärsin kyllä pointin että oli kyse samannäköisistä lapsistaÄitini oli selvästi sopinut tuon tapaamisen. Olen kuitenkin geenitestin mukaan vanhemmilleni läheistä sukua joten minua ei ole adoptoitu.
Äitisi kuvitteli toisen parin naisella ja isälläsi olleen suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin lapsena ison kaapin sisälle toiselle puolelle kaappia (siinä oli kaksi ovea, ja sisäpuolella seinä välissä). Tulin pian ulos mutta eri ovesta mistä olin mennyt sisään. Olin tosi hämmästynyt ja ajattelin että kuvittelin koko jutun, mutta veljeni oli samassa huoneessa ja huomasi saman asian.
Vieläkin mietityttää että mitä tapahtui ja voiko lapsi kuvitella tuon, mutta tuskin kuitenkaan kaksi lasta? Jäänyt mieleen ..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 84 kesälomalla lukiosta. Kesätyö oli alkamassa vasta juhannuksen jälkeen. Pänttäsin ruotsia koska olin siinä huono. Äitini yhtäkkiä halusi minut mukaani. Ajattelin automaattisesti että hän haluaa apua jossain, rehusäkin kantamisessa tai muussa vastaavassa.
Kyläkaupana pihassa hän sanoi että voin jäädä autoon. Myöhemmin näin hänen tulevan kaupasta, laittavan kassit takapenkille. Laitettuaan tavarat takapenkille hän häipyi jonnekin.
Jatkoin lukemista (minulla oli menossa hyvä scifi-kirja).
Kohta oveni avattiin ja äitini oli siinä sanoen että nouse ylös seisomaan auton viereen äläkä vilkuile yhtään mihinkään. Ehkä outoa mutta olin kiinnostunut kirjastani enemmän kuin mistään muusta.
Siinä vaiheessa heräsi tietty mielenkiinto joten katselin auton sivupeilistä että äitini keskusteli joidenkin ihmisten kanssa.
Äitini tuli takaisin ja ajoimme takaisin maatilalle.
Menin huoneeseeni. Kävin jossain vaiheessa ulkona. Isäni tuli töistä kl 4 (pm) jälkeen.
Kuulin kun äitini puhui isälleni : "ne oli kuin kaksi marjaa. sillä toisella oli kamera ja kuvasi kaikkea". Sitten äitini ilmeisesti huomasi että olin paikalla ja kävi sulkemassa oven joten enempää en kuullut.
Jos sun äiti ei halunnut sun kuulevan mitä puhuu joidenkin kanssa, niin miksi ihmeessä käski nousta pois autosta? Varmasti ulkona kuulet/näet enemmän kuin autossa
Äitini keskusteli jonkun pariskunnan kanssa viereisellä parkkipaikalla. Äitini puheista isälleni sain käsityksen että pariskunnan mukana olisi ollut minun näköiseni lapsi (jolla oli siis kamera..) Minut kutsuttiin ulos että toinen pariskunta olisi nähnyt minut (näin päättelin).
Ajaessamme kotiin äitini vielä sanoi että jos kyselen asiasta hän repii multa korvat päästä.
Mietin että onko minulla ollut kaksonen joka olisi annettu pois.
Onpa sulla mukava äiti. Ei väkivallalla saa uhata lasta ja varsinkaan kun et ollut tehnyt mitään. Onneks jotkut pystyy puhumaan vanhempiensa kanssa avoimesti.
Mut joo, ymmärsin kyllä pointin että oli kyse samannäköisistä lapsistaÄitini oli selvästi sopinut tuon tapaamisen. Olen kuitenkin geenitestin mukaan vanhemmilleni läheistä sukua joten minua ei ole adoptoitu.
Äitisi kuvitteli toisen parin naisella ja isälläsi olleen suhde.
Ei sopinut kuvioon.
Vierailija kirjoitti:
Harmi että ketju hiljeni ja yksi alkoi satuilemaan, juuri kun löysin tämän
Halutaan estää ihmisten todellisten muistojen jakaminen. Ei onnistu koska me erotetaan tosi valheesta. Tekoäly ei ossoo!
Vierailija kirjoitti:
Kuulin kerran lapsena kun vanhempani puhuivat minusta. En tiedä, että mistä he minusta puhuivat mutta äiti sanoi, että minulla on tiedettävä totuus syntymästäni mutta isä sanoi, että ei koska se järkyttäisi minua liikaa. Sen jälkeen en kuullut enää heidän puhuvan asiasta. Minulle he eivät kertoneet mistä he puhuivat enkä minä ottanut asiaa puheeksi heidän kanssaan. Nyt he ovat jo kuolleet joten eivät voi kertoa että mistä he puhuivat. Myöskään sukulaiset eivät kertoneet minulle mitään mistä asiasta josta vanhemmat puhuivat eli joka liittyy jotenkin alkuperääni. En tiedä, että tietävätkö he tästä asiasta koska en ole koskaan kysynyt heiltä sitä mitään eivätkä he ole puhuneet siitä minulle. Sitä minä vain ihmettelen, että mikä salaisuus minun syntymääni kuuluu.
Minullekin ryhtyi selviämään, että vanhempani ei olisikaan biologisia. Kun täytin 18- vuotta ja sain ajokortin. Olin paljon kuskina tapahtumissa. Eräs vkl.hipat ja olin kuljettajana porukoille. Kuulin vahingossa, kun puhuivat minusta. Tuntemani henkilö sanoi, että eikös xxxx ole ottolapsena perheeseenne tullut. Kuulin myös sen, että sisareni sanoi, hyss- hysss. Tilanne jäi siihen sillä kerralla. Enkä kysellyt myöhemmin kuulemastani. Seuraavalla kerralla minua huomattavasti vanhempi henkilö sanoi eräässä kuppilassa minulle, että oletkohan vanhempiesi lapsi, kun ulkonäkö on huomattavasti eri, kuin muu katras. Sekin asia jäi siihen sanomiseen ja kuulemiseen. Kerran oli itselläni joku mielen ilmaus vanhemmilleni. Pyysin vanhemmiltani laskettelu varusteita ja heti sanoivat, että et saa. Kiroiluksihan se meni ja sanoin, että miksi muut saa, mitä haluavat. Monta päivää jähinä päällä asian tiimoilta. Äiskä sanoi iskälle kovalla äänellä, että sano tuolle, sano tuolle siitä eräästä, että lähtisi pois täältä asumasta ( jouduin olemaan renkinä talossa ja en palkkaa tai taskurahaakaan saanut. Armeijan jälkeen menin ammattikouluun ( hain amiskaan salaa vanhemmiltani ) ja lähdin pois kotoani. Kouluun pääsy losautti vanhempien suut auki, olisittepa nähneet heidän muutkin ilmeensä. Kotona käynnit harveni lomillani paljon. En oikein tuntenut heitä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni sai sydänkohtauksen. Noin kahden päivän kuluttua tapahtuneesta mummini soitti äidilleni. Hän kertoi nähneensä kaksi pelottavaa unta isästäni ja kysyi, miten isäni jakselee. Mummini asui hyvin kaukana,
emmekä olleet kertoneet isän sairauskohtauksesta kenellekkään.
Tämä kertomani tapahtui pikkusiskolleni. Olimme menettäneet mummumme aivan äskettäin. Pikkusiskoni oli tuolloin noin 2-vuotias. Eräänä päivänä ollessamme ulkona hän sanoi äidilleni: "Mä nään mummon tuol
taivaalla". Sen sanottuaan hän oli kuvaillut mummun ulkonäköä hyvin tarkasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin joitakin vuosia sitten korjaamassa autoani kotipihallani. Yhtäkkiä havahduin siihen, että käyttämäni kulmahiomakone pysähtyi. Tutkittuani asiaa tarkemmin huomasin, että rippilahjaksi saamani ristiriipus oli
jäänyt laikan ja rungon väliin. Onneksi, sillä en ollut lainkaan huomannut, kuinka lähellä koneen terä oli poskeani.
Tyttäreni ollessa 3-vuotias hän juoksi eräänä päivänä minun ja isänsä luokse kertoen, että Make-setä tulee kohta kylään. Ihmettelimme, mistä hän voi sen tietää. Samassa huomasimme, että kyseinen mies todellakin
kaarsi autolla pihaamme. Hän on tyttäreni kummisetä, mutta ei ole vieraillut luonamme mitenkään säännöllisesti, tai usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheeseemme syntyi poika syyskuussa 1965. Lapsen ollessa muutamaa päivää vaille puolivuotias hän sairastui ripulimyrkytykseen ja joutui sairaalaan. Sairaus alkoi illalla noin kello 23. Menetimme hänet tasan
vuorokauden kuluttua. Pestessäni häntä illalla puin hänelle valkoiset potkuhousut ja valkoisen nutun. Sanoin miehelleni: "Katso, lapsi on kuin enkeli ja kuitenkin hänet otettiin meiltä pois". En tiedä, miksi sanoin näin. Poika oli ollut aina terve, nauravainen ja hyvin kehittynyt. Hän oli jo ottanut ensi askeleensakin. Kolmen viikon kuluttua lapseni kuolemasta enkeli tuli luokseni. Asuimme silloin pienessä
omakotitalossa. Näen enkelin kiertävän talomme ja astuvan sisälle ulko-ovesta. Sillä oli yllään pitkä, valkea vaate, mahtavat siivet ja kullanväriset hiukset. Enkeli sanoi: "Älä itke, lapsesi on hyvä olla".
Sen sanottuaan enkeli poistui ovesta häviten jonnekin. Tämä kokemani olen muistanut jo 40 vuotta ja uskon vahvasti enkeleiden olemassaoloon. En osaa sanoin kuvailla, kuinka ihana tuo näky oli.
Muutamaa päivää vaille puolivuotias lapsesi oli muka jo ottanut ensimmäiset askeleensa? Ja mikä ihme on ripulimyrkytys?
Olin ehkä 15 ja tullut koulusta kotiin, join mehua keittiössä kun ovi pamahti ja veljeni syöksyi keittiöön pysähtyen tuijottamaan TOSI vihaisen näköisenä. Kuittailin jotain että "no hajosko mopo", veli ei vastannut vaan hetken mulkoiltuaan paineli yläkertaan niin että portaat jytisi ja ylhäältä alkoi kaikua jotenkin tosi kuumottava, miltei joltain demonin kutsumiselta kuuluva matala kiroilu "he""tti, saa""na, he""tti, per""le"..
En jaksanut kuunnella vaan menin röökille ja silloin veli ajoi mopolla pihaan! Sain melkein sydärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheeseemme syntyi poika syyskuussa 1965. Lapsen ollessa muutamaa päivää vaille puolivuotias hän sairastui ripulimyrkytykseen ja joutui sairaalaan. Sairaus alkoi illalla noin kello 23. Menetimme hänet tasan
vuorokauden kuluttua. Pestessäni häntä illalla puin hänelle valkoiset potkuhousut ja valkoisen nutun. Sanoin miehelleni: "Katso, lapsi on kuin enkeli ja kuitenkin hänet otettiin meiltä pois". En tiedä, miksi sanoin näin. Poika oli ollut aina terve, nauravainen ja hyvin kehittynyt. Hän oli jo ottanut ensi askeleensakin. Kolmen viikon kuluttua lapseni kuolemasta enkeli tuli luokseni. Asuimme silloin pienessä
omakotitalossa. Näen enkelin kiertävän talomme ja astuvan sisälle ulko-ovesta. Sillä oli yllään pitkä, valkea vaate, mahtavat siivet ja kullanväriset hiukset. Enkeli sanoi: "Älä itke, lapsesi on hyvä olla".
Sen sanottuaan enkeli poistui ovesta häviten jonnekin. Tämä kokemani olen muistanut jo 40 vuotta ja uskon vahvasti enkeleiden olemassaoloon. En osaa sanoin kuvailla, kuinka ihana tuo näky oli.
Olit siis unohtanut tapauksen aina vuoteen 1981?
Kasvatuksesta tai lapsuuden traumoista (esim. vanhemman / huoltajan kuolema) johtuva sitoutumispelko ilmenee usein juuri tuolla tavalla yllättäen. Mitään järkevää syytä erolle ei tunnu löytyvän, mutta toinen muuttuu vain kylmäksi ja alkaa etääntymään. Kun sitoutumispelkoinen päästää toisen liian lähelle, omien suojakilpiensä läpi, hän alkaakin itse alitajuisesti taistella sitä henkistä yhteyttä ja sitoutumista vastaan. On helpompi olla kylmä, yksin ja juosta pakoon parisuhteen tuomaa vastuuta, pelkoja ja kaipauksen tunnetta kuin myöntää itselleen olevansa riippuvainen toisesta ja surullinen toisen puolesta. Menettämisen pelko on myös usein niin kova, että ihminen ei kestä edes ajatella sitä vaan on itselle helpompi vain olla yksin vaikka todellisuudessa siinä tietenkin tekee vain itselleen hallaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasvatuksesta tai lapsuuden traumoista (esim. vanhemman / huoltajan kuolema) johtuva sitoutumispelko ilmenee usein juuri tuolla tavalla yllättäen. Mitään järkevää syytä erolle ei tunnu löytyvän, mutta toinen muuttuu vain kylmäksi ja alkaa etääntymään. Kun sitoutumispelkoinen päästää toisen liian lähelle, omien suojakilpiensä läpi, hän alkaakin itse alitajuisesti taistella sitä henkistä yhteyttä ja sitoutumista vastaan. On helpompi olla kylmä, yksin ja juosta pakoon parisuhteen tuomaa vastuuta, pelkoja ja kaipauksen tunnetta kuin myöntää itselleen olevansa riippuvainen toisesta ja surullinen toisen puolesta. Menettämisen pelko on myös usein niin kova, että ihminen ei kestä edes ajatella sitä vaan on itselle helpompi vain olla yksin vaikka todellisuudessa siinä tietenkin tekee vain itselleen hallaa.
Silmät kostuivat tätä lukiessa. Osuu omiin kokemuksiin melko hyvin. En tosin ole ketään jättänyt, vaan tullut jätetyksi ilman selityksiä. On ollut hankala päästää ketään lähelle raskaiden menetysten jälkeen. Vihdoin kun tullut tunne että toiseen voi luottaa, vihdoin kun luuli löytäneensä elämän rakkauden, lyödään luu kurkkuun ja jätetään ilman selitystä.
Ihmetyttää miten maailman ihanimmalta tuntuva ihminen voi väittää rakastavansa yli kaiken, ja silti jättää seuraavina sanoinaan, vaikka väitti haluavansa perustaa perheen kanssani. Hän taisi olla tuo sitoutumiskammoinen, tai narsisti mitä minulle moni sanonut.
Tuosta on jo yli 15v mutta en ole pystynyt edes ajattelemaan aloittavani uutta suhdetta, koska en tiedä syytä miksi tuo viimeisin loppui niin yllättäen. Mitä vikaa minussa oli? Mitä tapahtui? Pariin otteeseen naiset ovat tuon jälkeen osoittaneet kiinnostusta, ja ilmaissut haluavansa suhteeseen kanssani. Mutta olisi väärin toista kohtaan edes harkita uutta suhdetta koska ei ole päässyt edellisestä edes yli. Taidan ihmetellä tuota lopun elämän ihmetellen mitä tapahtui, jatkaen yksin oloa ja eristäytymistä, koska jotain on parantumattomasti vialla.
T:Ikuisesti rikki?
Menin elokuviin yksin ja lisäkseni salissa oli vain joku toisiinsa uponnut pariskunta, menin aika eteen kun pariskunta istui takana enkä halunnu kuulla pussailun muisketta :D
Pian elokuvan alettua joku puhalsi korvaani. Katsoin taakse mutta vain tyhjä rivi. Kohta puhallus toistui ja siiryin pari penkkiä sivummalle ajatellen, että jos olen jonkun tuuletusjutun alla. Kohta joku tarttui penkkiini ja koetti vetää sitä taakse, tässä vaiheessa nousin ja menin katsomaan onku joku takanani piilossa ja pilailee. Arvaatte varmaan, etten löytänyt yhtään ketään. Loppuhuipennus oli, kun tunsin popcorn astiassa jotain sinne kuulumatonta metallista ja kylmää.. avaimet! Omat avaimeni takkini taskusta, takkini joka oli vieressäni tyhjällä istuimella. En oikein kyennyt rentoutumaan ja odotin vain että elokuva loppuu, valot syttyy ja pääsen hittoon sieltä!
Tästä on noin 15 vuotta mutta edelleen mietin että piileskelikö joku kuitenkin siellä salissa vai jouduinko räyhähengen kiusaamaksi?
Olin nukkumassa ja havahduin siihen kun joku painoi kovaa sormella poskeani ja tunsin selväsi kuinka poski painautuu alas. Säpsähdin ja nousin hädissäni istumaan ja katsoin puolisoni suuntaan, joka nukkui vieressäni selkä minuun päin eli se ei voinut olla hän. Asunossa ei ollut ketään muita. Suurella todennäköisyydellä kyse on ollut hyvin todentuntuisesta unesta, mutta se on silti jäänyt vaivaamaan
Jos siellä kaupassa on ohjeena, että puukkoja ei myydä alaikäisille ellei ole mitään järkevää selitystä ostokselle? Pelkäävät, että käytetään paikkojen hajottamiseen. Sanoit olevasi baby face ja hintelä, joten ensi vilkaisulla vaikutat ehkä nuoremmalta? Sitten kun myyjä katsoi tarkemmin ja huomasi sinun olevan vanhempi, hämmentyi eikä osannut selittää mitään luontevaa.
Olin valveen ja unen rajamailla, kun näin pääni sisällä kirkkaan valon ja ääni sanoi minulle: näemme taas kun toinen lapsesi on neljä. Kävinkö kuoleman rajamailla?
Vierailija kirjoitti:
Olin valveen ja unen rajamailla, kun näin pääni sisällä kirkkaan valon ja ääni sanoi minulle: näemme taas kun toinen lapsesi on neljä. Kävinkö kuoleman rajamailla?
Et; näit vain unta. Siinä ei ole mitään selittämätöntä.
Kun olin teini meillä oli koira joka aina karkasi rappuun kun tilaisuus tuli, yhtenä iltana sitten pikkusisko tuli kotiin ja eikös koira, kutsutaan tässä tylsästi Mustiksi spurtannut rappuun! Sanoin siskolle, kutsutaan häntä nyt Sannaksi että sulla on jo kengät jalassa, mene hakemaan se. Sanna meni ja tuli takaisin sanoen ettei löytänyt. Ihmettelin asiaa kun asuimme kuudennessa kerroksessa, Musti ei olisi ehtinyt alas asti ja ulko-ovikin oli kiinni. Mentiin sitten yhdessä etsimään ja menin jopa taloja yhdistävään käytävään että jos olisi jollain ilveellä päässyt sinne, ei näkynyt. Äiti ja isä kyseli seuraavana päivänä kaikilta naapureilta ja löytöeläinkodista, nollatuloksella. Miten labriksen kokoluokkaa oleva koira voi hävitä kuin pieru saharaan?!