Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Vierailija kirjoitti:
Olen edelleen pohtinut miksi entinen poikaystäväni alkoi kaverinsa kanssa vainoamaan minua koulumatkoilla. Olin siis 14-vuotias, ja suuri romanssimme oli tapahtunut vuotta aikaisemmin ja kestänyt hurjat kaksi kuukautta päättyen osaltaan siihen, että jätkä oli aika itsetuhoinen enkä ollut valmis seksiin. Kävelin parhaan kaverini kanssa kotiin kun yhtäkkiä huomasimme miten exäni istuu skootterinsa päällä ja päivystää talomme läheisellä mäellä. Hän tuijotti meitä silmä kovana, ei tehnyt mitään, vaan ainoastaan tuijotti. Hetken kuluttua huomasimme, että hänen kaverinsa jolla oli samanmerkkinen skootteri, istui oman moponsa päällä toisella puolella taloamme naapurikerrostalon pihalla. Asuimme siis kerrostalossa lähellä paikkakunnan keskustaa.
Emme kiinnittäneet siihen kaverini kanssa mitään huomiota. Ainoastaan keskityimme omiin juttuihimme. Äitini kertoi, että eksäni oli ilmestynyt siihen mäelle jo hyvissä ajoin päivällä ja hän lähti vasta tuntien kuluttua.
Tuota pelleilyä jatkui päiväkausia. Ihmettelimme miten hän sai kaverinsakin siihen mukaan, ja he yksinkertaisesti vain istuivat skoottereittensa päällä ja tuijottivat. Kaverini kyllästyi siihen pelleilyyn ja käveli eksäni luokse, nosti visiirin ja kysyi että mitä kuuluu. Eksäni murahti jotain todella älykästä ja vetäytyi taakse. Kun kaverini ei luovuttanut, hän lopulta siirtyi mopoineen pois.
Kukaan kundin kavereista ei asunut siinä, koska hänellä ei edes ollut sellaisia. Heistä ei kumpikaan tullut puhumaan mitään, he vain kaartelivat lähellä siellä missä olimme.
Epäilen, että taustalla oli mustasukkaisuus ja luova kerronta menneisyyden tapahtumista, nimittäin luokkalaiseni tyttö alkoi seurustelemaan tuon samaisen sekopään kanssa ja hänen alamäkensä alkoi siitä. Voi olla, että siellä oli jotain keskinäisiä joita tuo ex oli tulossa raivoamaan mullekin, mutta ei sitten kantti riittänytkään. Uusi tyttis tuli toisinaan keskellä viikkoa kauheassa krapulassa kouluun yms. ja joskus niin itkettyneenä, että pahaa teki. Tuo eksän käytös ei vain ollut kauhean tervettä.
EXällä ei ollut kavereita, mutta kuitenkin hänen kaverinsa päivysti naapuritalon pihassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
NurseBetty kirjoitti:
Asuttiin ennen mieheni kanssa pienessä asunnossa. Naapurista, makkarimme yläpuolelta alkoi kuulua jossain vaiheessa aina iltaisin kuin jotain painavaa hyllyä/sohvaa raahattaisiin lattiaa pitkin ja sen jälkeen alkoi nopea kopina, kuin joku juoksentelisi pitkin asuntoa kovapohjaiset kengät jalassa. Tämä kovaääninen tapahtumasarja jatkui yhtäjaksoisesti jopa tunteja ja toistui joka ilta kun menimme nukkumaan. Joskus mies oli yölläkin herännyt siihen. Huutoa tai riitelyä ei koskaan kuulunut.
Laitoimme lopulta ystävällisen lapun, että meteli häiritsee ja meteli loppuikin pian. Asunnossa asui hymyilevä noin keski-ikäinen nainen ja pieni alakouluikäinen lapsi. Emme koskaan olleet jutelleet heille muuta kuin tervehtineet. Meni pari kuukautta, niin mieheni kertoi kotiin tullessa (yhteinen sisäpiha) nähneensä kun lastensuojelu (liivissä luli) oli ollut tuon naapurin ovella. Sen jälkeen sitä pientä lasta ei näkynyt kuukausiin. Hän usein leikki pihalla aiemmin, sen jälkeen vaan todella harvoin. Mitähän siinä asunnossa tapahtui. :(
ei ne mitää liivejä käytä
Kyllä sosiaalipäivystäjillä ainakin on liivi tai takki, jossa lukee sosiaalipäivystys. (Googlettele vaikka kuvia, jos et muuten usko.)
Vierailija kirjoitti:
NurseBetty kirjoitti:
Asuttiin ennen mieheni kanssa pienessä asunnossa. Naapurista, makkarimme yläpuolelta alkoi kuulua jossain vaiheessa aina iltaisin kuin jotain painavaa hyllyä/sohvaa raahattaisiin lattiaa pitkin ja sen jälkeen alkoi nopea kopina, kuin joku juoksentelisi pitkin asuntoa kovapohjaiset kengät jalassa. Tämä kovaääninen tapahtumasarja jatkui yhtäjaksoisesti jopa tunteja ja toistui joka ilta kun menimme nukkumaan. Joskus mies oli yölläkin herännyt siihen. Huutoa tai riitelyä ei koskaan kuulunut.
Laitoimme lopulta ystävällisen lapun, että meteli häiritsee ja meteli loppuikin pian. Asunnossa asui hymyilevä noin keski-ikäinen nainen ja pieni alakouluikäinen lapsi. Emme koskaan olleet jutelleet heille muuta kuin tervehtineet. Meni pari kuukautta, niin mieheni kertoi kotiin tullessa (yhteinen sisäpiha) nähneensä kun lastensuojelu (liivissä luli) oli ollut tuon naapurin ovella. Sen jälkeen sitä pientä lasta ei näkynyt kuukausiin. Hän usein leikki pihalla aiemmin, sen jälkeen vaan todella harvoin. Mitähän siinä asunnossa tapahtui. :(
ei ne mitää liivejä käytä
Kyllä käyttää. Niissä lukee "sosiaalipäivystys".
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli joskus videokasetti, johon oli nauhoitettu ohjelmia, joissa laulettiin. Yksi näistä oli Puoli kuusi -lastenohjelmassa. Kerran kun katsoimme äidin ja siskojen kanssa kasettia, kävikin niin, että tuo Puoli kuusi -ohjelman lauluosuus oli hävinnyt nauhalta. Olin kuitenkin ehtinyt nähdä sen joitakin kertoja. Ihmetyttää vain, että miten nauhoitus voi noin vain kadota nauhalta. Ei siihen ollut siis mitään päällekään nauhoitettu.
Nauha oli mennyt poikki ja/tai sykkyrälle ja oli sen takia leikattu pätkä pois ja teipattu ehjäksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä tapahtui kaksi kertaa n. viikon välein: katossa olevan lampun kupu putosi suoraan päähän kun olin seisomassa peilin edessä asettelemassa pipoa päähän. No, sama tapahtui toisen kerran eri huoneessa kun olin seisomassa lampun alla sattumalta.
Oli kyllä huvittavaa, miten just mulle sattui nämä, kun talossa oli muitakin läsnä näkemässä tilanteet.
Ehkäpä muut ei huitoneet käsillään lampun alla?
Ei huitonut, enkä minäkään edes olisi yltänyt mitenkään. Kyseessä plafondi-lamput, joissa muoviset kupuosat. Kukaan ei olis edes voinut niitä etukäteen osata irroitella, koska ei ne pysy mitenkään, jis yhtään tiedät noista lampuista.
N. viikon välein näin tapahtui ja paljon on naurettu, niin tyhmältä tuntui kun kupu putoaa suoraan päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen877 kirjoitti:
Päätös abortista joka henkisesti kuormittaa. Olisi minun vika jos lapsi ei saisi elää.
Jos vielä on tilaisuus muuttaa mieltäsi, niin tee se. Abortti on minun elämänkatsomustani vastaan, vaikka en ole ns. uskovainen. Muisto abortista seuraa naista koko loppuelämän, ja se todellakin on selvittämätön asia sitten kuolemaan asti. Jos et voi pitää lasta, niin voit antaa hänet lasta kaipaavaan, hyvään perheeseen. jos taas päätät pitää lapsen itselläsi, niin et jää yksin, vaan yhteiskunta tukee yksinhuoltajaa monella tavalla. Lisäksi on yksinhuoltajien yhdistyksiä ja muita vastaavia, joista saa vertaistukea. Omat lapseni ovat kasvaneet aikuisiksi yh-perheessä, ja voin sanoa että äitiys on ollut parasta elämässä. - Rohkeutta ja kaikkea hyvää, näin äitienpäivän aattona!
Aborttiin on paljon muitakin syitä kuin se, ettei lapsi sovi senhetkiseen elämäntilanteeseen. Perinnölliset sairaudet esimerkiksi, tai ihan vaan se ettei halua jatkaa omia geenejään periaatteen vuoksi. Tai se, että maapallo ei kestä nykyistäkään ihmismäärää. Kun raskaus on niin alullaan, että kyse on vain satunnaisista soluista, sen keskeytys ei ole keneltäkään pois. Väittäisin, että isolla osalla aborttiaan vatvovista naisista syynä vatvomiseen on pelkästään muiden tekemä syyllistys ja moralisointi.
Miksi satunnaisista soluista kasvanut olisi vastuussa muistakaan tekemisistään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin aamupalalla lasten kanssa, kun alkoi kuulua voimakasta surinaa. Menin parvekkeelle ihmettelemään, mikä ihmeen kone on niin lähellä. Ei siellä mitään ollut. Lapsi seurasi ääntä kylpyhuoneeseen, jossa paristokäyttöinen ladyshaver oli käynnistynyt itsekseen kaapissa. Kaappi voimisti ääntä. Sammui itsekseen, mutta teki saman muutaman kerran uudestaan ennen kuin otin paristot pois. Selvitetty siis, mikä piti ääntä, mutta alan kyllä pakata matkalle lähtiessä sen mukaan ilman paristoja, jos se noin itsekseen käynnistyy.
Toihan on klassinen moka, että suristin käynnistyy kassissa, käsilaukussa, tms. julkisella paikalla. Miksei sitten kotona kaapissa?
Navigaattori (TomTom) käynnistyi omia aikojaan repussa ja ohjeisti kääntymään takaisin, jos mahdollista tai heitti jonkun muun vakiofraasin tyyliin olet perillä. Vaimokin kuuli sen ja aivan saletisti se oli sammutettu, ennen kuin oli autosta kotiin tuotu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isovanhempani asuivat kerrostalossa talvikaudet, kesällä kesäasuttavassa "mökissä" ja asuntovaunussa siinä pihalla. Muistan kun olin leikkimässä kerrostalon pihalla ja menossa takaisin sisään. Aivan varmasti menin oikeaan kerrokseen ja soitin kelloa. Oven takaa alkoi kuulumaan koirien haukkumista ja miehen ääni, joka kuullosti aivan enoltani! Kukaan ei kuitenkaan tullut avaamaan ja lähdin hölmistyneenä pois. En ole varma meninkö kerroksen ylöspäin tarkastaakseni oliko kerros sittenkin väärä ja lopulta palasin takaisin ulos. Uusi yritys ja tällä kertaa pääsin oikean oven taakse. En muista minkä ikäinen olin tuolloin, en varmaankaan osannut sitten lukea kun en postiluukkua muista tarkistaneeni 🤔 Mutta oli todella kummallista, varsinkin se että aivan enoni kuuloinen ääni kuului sen yhden oven takaa, enollani vieläpä oli kaksi koiraa tuolloin. Eno siis ei asunut mummun ja papan kanssa. Ääni ei ollut mitenkään vihainen, siis kun joku pimputtaa ovikelloa, vaan naureskelevainen ja koirat kuullostivat ystävällisiltä. Jännä ettei tullut ikinä avaamaan ovea, kenetköhän olisin nähnyt:D
Serkkuni oli muuttanut omilleen ja päätin mennä ex-tempore morjestamaan. Soitin kerrostalon rappukäytävässä ovikelloa ja selkäni takana olleen asunnon asukas tuli avaamaan oven. Selitin hänelle soittaneeni naapurin ovikelloa. Mukavan näköinen nainen, mutta valitettavasti selvästi jo pidempään naimisissa olleen oloinen. Tervehti, hymyili ja tajuttuaan tilanteen sulki nauraen oven. Mitä nyt tilanteesta noin 30 vuoden takaa muistan.
Serkku sen sijaan ei tullut ovea avaamaan, joten poistuin vähin äänin.
Vaarini viimeinen viesti. Hän sairasti alzheimeriä ja oli hoitokodissa. Oli sikäli ihan hyvässä kunnossa, että pystyi vielä puhumaan, liikkumaan ja syömään itse, vaikka muisti oli jo aika huono. Hän oli illalla pyytänyt paperia ja kynää hoitajilta ja kirjoittanut paperille kaksi sanaa, jotka pystyy lukemaan mutta jotka eivät merkitse mitään. Niiden perässä oli kaksi epäselvää kuviota, joista useammalle läheiselle tuli mieleen sydämet. Aamun tullessa hän oli nukkunut rauhallisesti pois.
Liikutuin valtavasti katsoessani sitä lappua. Tiesikö vaari, että lähtö lähenee ja halusi jättää jonkin viestin mummulle ja lapsilleen? Vai oliko hänelle vain tullut mieleen joku asia, jonka oli halunnut laittaa ylös? Se jää ikuiseksi arvoitukseksi. Toivon, ettei hän ole aavistanut kuolevansa yksin siellä huoneessaan, tietoisena siitä etteivät mummu ja lapset pääse saattamaan häntä matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viime vuonna maaliskuussa kun olin vanhemmilla kylässä. Menin vessaan ja pissasin tahallaan pöntön ohi lattialle, jätin siivoamatta. Olen siis nainen 36v, mutta jostain syystä tuolla kertaakaan en istunut pöntölle vaan kyykkäsin vain sen viereen. Kotona ei ollut muita kuin serkkuni, joka on myös aviomieheni.
Myöhemmin siskoni ohimennen kuittaili minulle lattialle pissaamisesta. Kun kysyin "Mitä? ja otin veitsen esiin", hän äkkiä väisti tilanteen "Ei mitään" ja vaihtoi aihetta.
Ihmettelen ikuisesti, miksi hän pelästyi minua kun uhkasin veitsellä. Sellainen mysteeri :D
Keijo Vilhunen kirjoitti:
Serkkuni oli muuttanut omilleen ja päätin mennä ex-tempore morjestamaan jos vaikka sänkypuuhiin päästäisiin. Soitin kerrostalon rappukäytävässä ovikelloa ja selkäni takana olleen asunnon asukas tuli avaamaan oven. Selitin hänelle soittaneeni naapurin, rakkaan serkkuni ovikelloa. Mukavan näköinen nainen, mutta valitettavasti selvästi jo pidempään naimisissa olleen oloinen. Tervehti, hymyili ja tajuttuaan tilanteen sulki nauraen oven. Mitä nyt tilanteesta noin 30 vuoden takaa muistan.
Serkku oli suihkussa, joten avaaminen kesti. Meillä oli ihanaa.
Sitten varmaan osaat kertoa paikkakunnan, jossa serkku asui?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se syy,jonka vuoksi jouduin 9-vuotiaana vanhempien ja sisarusten ns.sylkykupiksi ilman omaa syytä koko elämäni ajaksi.
Ihan olemattomasta asiasta sain selkäsaunoja,arestia ja tukkapöllyä.Sisko kysyi vanhemmiltaan,miksi hakkaatte ja pieksätte velipoikaa? mutsi karjuii,Ihan muutenpahan vaan!!!
Koko sen ajan,kun asuin siellä,pelkäsin kaikkia ja ne hiivatinmoiset painajaisunet.
Lapsista muut saivat välleen,mitä pyysivät(taskurahaa,etc)minä en saanut ajatellakaan,edes siihensuuntaan.
Huusin vanhemmilleni monta kertaa,että olin täysin syytön toisten tekemään rötökseen.
Moponajo ikäisenä ajoin mökkitietä eräänä aamuna katiskoita kokemaan,naapuri pysäytti ja pyysi apuun valloilleen lähteneen kulopalon sammuttamiseen.(naapurilla oli naama nokeentunut ja paita hiestä märkä)Tottakai menin,taitoin havupuun oksan ja kastelin vesiojassa ns.hoskan,juoksin kiiruusti tulipalon lakaisuun.Onneksi tulipalo oli vielä rutikuivassa heinikossa,mutta ei kaukanakaan metsiköstä.Heinälato saatiin juuri ja juuri pelastettua.Naapurini jäi vielä tarkastelemaan ja vahtimaan,ettei missään enää ole palopesäkkeitä. Hän maksoi vaivanpalkkana 100mk.Menin katiskoille ja kotio tullessa ihmettelivät voimakasta savunhajua ja kun kerroin,että olin pyynnöstä ollut sammuttamassa tulipaloa.Vanhemmat siihen huutamaan,et olisi saanut mennä avuksi ja vaatteesikin haisee paskalle.Piiskaa ja haukkumiset sain vanhemmilta,vaikka hyväntyön TIESIN tekeväni.
Mikset puhunut mitään siitä rahasta? 100mk oli aikoinaan iso summa.
Leila K kirjoitti:
Vaarini viimeinen viesti. Hän sairasti alzheimeriä ja oli hoitokodissa. Oli sikäli ihan hyvässä kunnossa, että pystyi vielä puhumaan, liikkumaan ja syömään itse, vaikka muisti oli jo aika huono. Hän oli illalla pyytänyt paperia ja kynää hoitajilta ja kirjoittanut paperille viestin. Siinä hän haistatti meille kaikille pitkät ja kertoi että olemme noloimmat ja surkeimmat hänen tuntemansa ihmiset.
Aamun tullessa hän oli nukkunut rauhallisesti pois.
Järkytyin valtavasti katsoessani sitä lappua. Tiesikö vaari, että olemme surkeita ihmisiä ja halusi jättää jonkin viestin mummulle ja lapsilleen? Vai oliko hänelle vain tullut mieleen joku asia, jonka oli halunnut laittaa ylös? Se jää ikuiseksi arvoitukseksi. Toivon, ettei hän ole aavistanut kuolevansa yksin siellä huoneessaan, tietoisena siitä etteivät mummu ja lapset pääse saattamaan häntä matkaan.
Olet säälittävä, häpeä. En arvannut, että tällä palstalla joku alentuisi pilkkaamaan toisen surua. T. alkuperäisen viestin kirjoittaja.
Vierailija kirjoitti:
Seisoin Soulissa metrossa ja saavuttiin asemalle. Metroon astui siististi pukeutunut, pitkä ja suunnilleen minun ikäiseni näköinen mies, joka näytti todella tutulta, mutta en pystynyt mielessäni yhdistämään häntä kehenkään. En tuolloin tuntenut ketään korealaista eikä hän myöskään muistuttanut ketään julkisuuden henkilöä, johon olisin voinut hänet sekoittaa. Vaikutti jopa siltä, että hän olisi ajatellut minusta samaa, sillä välillemme syntyi oudon intensiivinen katsekontakti. Sydämeni hakkasi ja välillämme vallitsi todella outo ja hämmentynyt tunnelma, jota on vaikea edes kuvailla.
Muutamalla seuraavalla asemalla juna tyhjeni selvästi ja pääsin istumaan. Myös viereinen paikka tyhjeni, ja tämä mies istui viereeni. Emme sanoneet mitään toisillemme, mutta pohtiessani ilmeisesti unohdin kuunnella asemien nimiä, sillä en ollut huomannut omani lähestyvän. Sydämeni hyppäsi kurkkuun, kun juuri ennen asemaani, jolla minun oli tarkoitus jäädä, mies sanoi minulle "ibeon yeogi", eli "tämä asema". En järkytykseltäni edes vastannut mitään, vaan lähdin nopeasti oville ja jäin junasta. Lähtiessäni katsoin vielä sisälle junan ikkunasta ja mies katsoi takaisin junan lähtöön asti.
En edelleenkään tiedä kuka hän oli, tai mistä hän tiesi, millä asemalla minun pitäisi jäädä. Minulla ei ollut kännykkää tai karttaa esillä, josta olisi voinut nähdä mihin olin menossa, enkä myöskään ollut jäämässä minkään tyypillisen turistikohteen pysäkillä. Olisi pitänyt kysyä, mikä meitä oikein yhdisti.
Vähän vastaava mutta täysin erilainen tapaus Tukholmasta. Oltiin risteilyllä ja pyöritty pitkin keskustaa ja päätettiin lähteä metrolla takaisin laivalle. Ehdin sanoa lipunmyyjälle ”två biljetter”, kun tämä jo vastasi ”till Gärdet?”, joka siis oli Silja-linen terminaalia lähinnä oleva metroasema.
Saattaa olla jo liian vanha juttu, mutta tähän minulla on vastaus. Ehkä joku saa rauhan itselleen tämän luettuaan. Noihin aikoihin tuli kaikenlaista pazkaa niskaan ja lopputuloksena huomasin olevani A-klinikalla huume- ja alkoholiseuloissa saadakseni tavata lapsiani. Testi näytti plussaa opioideista, ja silloin keitti totaalisesti yli. Tiesin, että en ollut koskaan käyttänyt huumeita, välttelin ihan normaaleja apteekin buranoitakin. Minulla ei ollut myöskään mitään lääkärin määräämää lääkitystä päällä, enkä juuri käyttänyt alkoholia. Vaadin testin uusintaa, ja minulle sanottiin että tutkittaisiin ns. B-näyte, ja vastaavien tapauksien käytännön mukaan tutkimuksessa käytettäisiin rikoslabraa eikä pikatestiä, millä A-näyte oli tutkittu. Se palasi takaisin negatiivisena kuten pitikin. Sattuneesta syystä tiedän, että noihin aikoihin seuloissa paljon käytetystä testistä tuli paljon vääriä positiivisia, minun onnekseni se minun B-näytteeni tutkittiin toisaalla ja eri metodein. Sinulla ei ehkä käynyt niin hyvä tuuri, vaan toinen testisi tehtiin samoin metodein, mahdollisesti samasta viallisesta erästä peräisin olevilla välineillä. Kysyin paikan henkilökunnalta oliko ollut paljon vääriä positiivisia, ja sanoivat että epävirallisesti kyllä, ja juuri siksi B-näytteen tutkimisen kynnys toisaalla oli aika matalalla.
Vierailija kirjoitti:
13vuotiaana (2010) olin kiltti ja kunnollinen, en polttanut, juonut tai käyttänyt huumeita (en kyllä edelleenkään). Olin masentunut vuosien kiusaamisesta, joten eristäydyin kotiin kuukaudeksi. En poistunut minnekään kotoa. Ja ainoat henkilöt joiden kanssa olin tekemisissä tuona aikana oli äitini, mammani ja veljeni(14v), ja kaikki heistä oli kunnollisia ja päihteettömiä.
Koska olin oppivelvollinen, asiaan tietysti puututtiin ja loppujen lopuksi päädyin nuorten psykiatriselle osastolle. Osastolla oli käytäntönä ottaa jokaiselta uudelta potilaalta huumeseulat. Mukisematta tietysti suostuin, koska en ollut ikinä huumeita käyttänyt, hyväkun tiesin edes huumeista yhtään mitään.
Testi kuitenkin osottautui positiiviseksi. En muista minkä huumeen osalta, mutta hoitaja muistaakseni sanoi sen olevan joku hyvin vahva kipulääke, jota minun ikäisen ei pitäisi ottaa. Kielsin ottaneeni yhtään mitään ja pyysin päästä testiin uudestaan, jos vaikka testissä olisi virhe. Hoitaja sanoi että testi on täysin luotettava mutta suostui kuitenkin uuteen testiin, joka siis oli sekin positiivinen.
Kukaan ei edes ollut voinut huumata minua, koska olin ollut neljän seinän sisällä ties kuinka kauan.Keksiikö joku selitystä ? Ja tietääkö joku mistä huumesta edes oli kyse ?
Edellinen viestini oli tarkoitettu vastaukseksi tähän. Sorry jos hämmensi.
Olin menossa kylään äitini luo ja soitin ovikelloa, meni hetki ja ovi aukesi mutta takana ei ollut ketään. Vain pimeä eteinen! Huusin äitiä mutta turhaan ja lopulta menin sisään ajatuksena että pakko olla aikuinen ihminen ja tarkistaa, vaikka halusin vain juosta ulos. Asunto oli tyhjä. Samassa ruuhkaan juuttunut äitini saapui ja ihmetteli, miten oikein pääsin sisään.
Alue: Aihe vapaa
ei ne mitää liivejä käytä