Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Olin tuolloin noin 17 ja vanhempani olivat matkoilla. Tein pitsaa iltapalaksi ja oloni oli heikko ja voimaton, ajattelin että olen tulossa kipeäksi. Kuukautisetkin olivat alkaneet aamulla.  Menin sohvalle makaamaan, suorastaan kaaduin sohvalle makaamaan ja aloin lähes välittömästi nähdä toistuvaa unta, jonka tiedostin uneksi mutten saanut itseäni hereille loopista. Siinä kotimme peltikatolta kuului raskaita juoksuaskelia, kännykkäni soi sohvapöydällä ja kun lopulta sain sen  kurkotettua käteeni, näytöllä luki soittajan nimenä " Kuolema". Lopulta putosin pyöriessäni sohvalta  ja heräsin oikeasti. Menin ottamaan särkylääkettä ja jatkamaan pitsan valmistusta, vatsaani koski mutta olo ei enää ollut niin heikko. Ja siinä keittiössä hääriessäni kuulin raskaita juoksuaskelia peltikatolta. Olin kauhuissani ja varma että kohta kännykkäni soi, kuten samassa soikin ja luulin menettäväni järkeni. Olin varma, että soittaja olisi kuolema!  Pelkäsin vastata vielä siinäkin vaiheessa kun näin, että näytöllä luki "Isä" mutta isäni se oli ihan oikeasti eikä mikään viikatemies. Katoltakaan ei enää kuulunut mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olin tuolloin noin 17 ja vanhempani olivat matkoilla. Tein pitsaa iltapalaksi ja oloni oli heikko ja voimaton, ajattelin että olen tulossa kipeäksi. Kuukautisetkin olivat alkaneet aamulla.  Menin sohvalle makaamaan, suorastaan kaaduin sohvalle makaamaan ja aloin lähes välittömästi nähdä toistuvaa unta, jonka tiedostin uneksi mutten saanut itseäni hereille loopista. Siinä kotimme peltikatolta kuului raskaita juoksuaskelia, kännykkäni soi sohvapöydällä ja kun lopulta sain sen  kurkotettua käteeni, näytöllä luki soittajan nimenä " Kuolema". Lopulta putosin pyöriessäni sohvalta  ja heräsin oikeasti. Menin ottamaan särkylääkettä ja jatkamaan pitsan valmistusta, vatsaani koski mutta olo ei enää ollut niin heikko. Ja siinä keittiössä hääriessäni kuulin raskaita juoksuaskelia peltikatolta. Olin kauhuissani ja varma että kohta kännykkäni soi, kuten samassa soikin ja luulin menettäväni järkeni. Olin varma, että soittaja olisi kuolema!  Pelkäsin vastata vielä siinäkin vaiheessa kun näin, että näytöllä luki "Isä" mutta isäni se oli ihan oikeasti eikä mikään viikatemies. Katoltakaan ei enää kuulunut mitään.

Noinkin lyhyt voi hyvä jännitystarina olla : )

Vierailija kirjoitti:

Se miten ihmeessä heräsin la aamuna sohvalta!Menin jumalattomassa jurrissa perjantai iltana sänkyyn.Miten olen sohvalle päätynyt??

Mä en edes mennyt nukkumaan, vaan tilasin ravintolassa tuplaviskin ja seuraavaksi heräsin omasta sängystäni. Mitään muistikuvaa tuosta välistä ei ole.

Äitini kuoli pari vuosikymmentä sitten aivan yllättäen. Äiti soitti minulle viimeisenä päivänään ja sanoi, että oli nähnyt "vähän huonoa unta", että ole nyt varovainen liikenteessä. Muistan, että minua nauratti, että mitä. minulle nyt voisi sattua, ja aina sinä näet unia. Ei sattunutkaan, minulle.

Puolenyön aikaan isä soitti, että äitini on kuollut sydänkohtaukseen kotona. Samana iltana, samaan aikaan veljeni kymmenvuotias poika oli herännyt kesken uniensa kauhuissaan ja huutanut, että K-mummi on kuollut, K-mummi on kuollut. Kun isän soitti äidin kuolemasta veljelle, hän sanoi, että me jo tiedämme, X kertoi. Tuntuu tosi oudolta vieläkin.

 

Vierailija kirjoitti:

Mä kerroin pari sivua sitten siitä sormuksen lentämisestä.. muistui mieleen äidilleni sattunut vähän samantapainen meidän mökillä. Äiti oli ollut laittamassa puuhellaan lisää puita siten että molemmat kädet oli siinä hommassa kiinni. Yhtäkkiä näki kun jotain oli lentänyt hänestä pois päin ja kuuli kilahduksen. Helmikorvakoru oli lentänyt korvasta lattialle vajaan parin metrin päähän ja vieri sängyn alle. Ei ole koskaan löytynyt.

Samaisella mökillä (on mummolan naapurissa eli suvun tiluksia) olin yötä yksin nelisen vuotta sitten. Olin hölmönä ladannut puhelinta autossa pitämällä virrat päällä ja auton huono akku tyhjeni. Puhelin piti ladata että herätys toimii kun piti mennä aamulla töihin. Kun auton akku tyhjeni yritin vielä käynnistää mutta se vain naksutti eli oli niin tyhjä ettei mitään valoja enää edes syttynyt. Sain sen verran soitettua äidilleni että hän tulee aamulla klo 7 sinne ja lähden äidin autolla töihin ja mietitään sitten mitä mun autolle tehdään. Heräsin aamulla klo 05.00 ehdin olla hetken hereillä kun kuulin ulkoa äitini huutavan nimeäni. Menin ulos ja mietin että miksi se näin aikaisin tulee kun seiskalta vasta piti. No ei ollut äitiä. Ajattelin siinä sitten joutessani vielä kokeilla autoa vaikka tiesin että akku on tyhjä. Auto lähti kerrasta käyntiin eikä ollut mitään viitteitä että akun varaus olisi edes vähissä. Jätin auton käyntiin ja laitoin äitille viestin ettei tarvi tulla kun auto käynnistyi!! Laitoin myös että kuulin hänen äänen huutavan minua.. äiti sanoi heränneensä viideltä ja heti ajatelleensa mua. Ehkä se ajatus kuului mulle asti. Olen muutamalta autonkorjaajalta kysynyt että miten voi auto käynnistyä myöhemmin kun akku on ollut täysin tyhjä ja ei kuulemma voi. Eihän akku itsestään saa mitään virtaa. Jos jollain on selitys niin kuulen mielelläni!

Samaisella mökillä on muutakin hassua sattunut mutta tässä erikoisimmat.

Mulla oli joskis autossa (aluksi satunnainen) vika, että kun virta-avaimesta käänsi kuului vain naksahdus. Hetken odottelun jälkeen käynnistyi normaalisti.

Myöhemmin vika alkoi esiintyä useammin ja auto piti korjauttaa. Vika oli starttimoottorissa.

Vierailija kirjoitti:

Mies 36v. kirjoitti:

Miksiköhän kännykkääni lataamani askelmittari ei toimi kunnolla, koska jos kävelen noin 1½ mittaisen työmatkani samaa vauhtia, samaa reittiä ja otan varmasti myös saman mittaisia askelia, niin joskus olen askelmittarin mukaan ottanut vain reilut 100 askelta ja joskus toisella kertaa lähemmäs 2000 askelta? Kerran kävin noin 3 kilometrin lenkillä eikä askelmittariin kertynyt kuin alle 100 askelta. Minulla on aina sama takki päällä ja kännykkä on aina sen oikeassa taskussa.

Minua hämää se, että joskus aamuisin kännykässäni on askelmittarissa muutama kymmenen askelta. Olen mennyt nukkumaan ennen puoltayötä, eikä varmasti kukaan muukaan elollinen ole puhelimen kanssa kulkenut. Osaisiko joku selittää tätä?

Olisiko tullut viestejä tai puhelu värinähälytyksellä yön aikana?

User1303 kirjoitti:

Olin hyvä matikassa. Sain kolmen viimeisen kokeen keskiarvoksi 10. Ja koko kauden yli 9. Kuitenkin sain lopputodistukseen 8. Sillä oli suuri merkitys jatko- opiskeluihini. Pärstäkertoimella on suuri merkitys. Opettaja oli vanhanaikainen ja ehkä ei pitänyt pitkästä tukastani ja farkuista. Tämä tapahtui 70- luvulla.

Tuntiaktiivisuus?

Isäni kuoli, kun olin 8- vuotias. Lapsuus ja nuoruus meni ilman isää. Menin naimisiin ja sain esikoiseni. Asuin mieheni kanssa kaukana lapsuuden maisemista. Asuimme kerrostalossa, sitten paritalossa ja lopulta omakotitalossa. Minulla oli vahva tunne siitä, että isäni seurasi matkaani. Meitä seurasi paikasta toiseen sama talitiainen. Olen siitä aivan varma. Jossain vaiheessa epäilin jo itseäni ja totesin, että se oli vain mielikuvitusta. Eipä aikaakaan, kun talitiainen katseli minua kartiokuusen oksalta suoraan keittiöön. Kuinka vain, ajattelen, että ei mitään hätää, isäni on paikalla. Olin ipienenä sän tyttö, ja kaipuu on edelleen.

Toinen vanhempani kuoltua, eräänä yönä heräsin. Avasin silmät ja näin kuinka sängyn vieressä pääni kohdalla seisoi pitkä läpikuultavan valkoinen hahmo.

Tilanne ei ollut pelottava, niinpä katsoin hahmoa suoraan kasvoihin ja hän näytti sisareltani. Yhtäkkiä hahmo lähti kävelemään makuuhuoneen aukiolevaa oviaukkoa kohti ja siitä edelleen alakertaan portaisiin.

Mikä tämä hahmo oli? En ole vuosien jälkeenkään löytänyt selitystä.

Vierailija kirjoitti:

Olin saanut ajokortin pari kuukautta aiemmin ja ajoimme pikkusiskoni kanssa pimeällä tiellä. Olimme autossa kahdestaan, mutta yhtäkkiä joku sanoi takapenkiltä: Laita pitkät päälle. Laitoin pitkätvalot päälle ja näimme tiellä suoraan edessämme hirven. Kolari oli kiinni sekunneista. Takapenkillä ei ollut ketään. 

Miksei se huutanut ”JARRUTA!”?

Vierailija kirjoitti:

Olin tuolloin noin 17 ja vanhempani olivat matkoilla. Tein pitsaa iltapalaksi ja oloni oli heikko ja voimaton, ajattelin että olen tulossa kipeäksi. Kuukautisetkin olivat alkaneet aamulla.  Menin sohvalle makaamaan, suorastaan kaaduin sohvalle makaamaan ja aloin lähes välittömästi nähdä toistuvaa unta, jonka tiedostin uneksi mutten saanut itseäni hereille loopista. Siinä kotimme peltikatolta kuului raskaita juoksuaskelia, kännykkäni soi sohvapöydällä ja kun lopulta sain sen  kurkotettua käteeni, näytöllä luki soittajan nimenä " Kuolema". Lopulta putosin pyöriessäni sohvalta  ja heräsin oikeasti. Menin ottamaan särkylääkettä ja jatkamaan pitsan valmistusta, vatsaani koski mutta olo ei enää ollut niin heikko. Ja siinä keittiössä hääriessäni kuulin raskaita juoksuaskelia peltikatolta. Olin kauhuissani ja varma että kohta kännykkäni soi, kuten samassa soikin ja luulin menettäväni järkeni. Olin varma, että soittaja olisi kuolema!  Pelkäsin vastata vielä siinäkin vaiheessa kun näin, että näytöllä luki "Isä" mutta isäni se oli ihan oikeasti eikä mikään viikatemies. Katoltakaan ei enää kuulunut mitään.

Kuulosta kauhukohtaukselta. Herättyäsi kuulit katolta oravien hyppelyä ja pelästyit, koska se muistutti kauhokohtauksen harhaa askelista.

Vierailija kirjoitti:

Kotona asuessani yöllä heräsin sellaiseen ääneen, kuin joku olisi vetänyt sormiaan huoneeni kiinniolevaa ovea vasten niin että kuului sellainen riipivän kitisevä ääni. Huoneeni oli omakotitalon yläkerrassa, eikä siellä asunut muita ja olisin varmasti kuullut jos joku perheen pilailija olisi portaita karannut alas, niitä kun ei äänettä kuljeta. Aina välillä mietityttää vieläkin, että kuka/mikä sen äänen teki.

Minulle kävi näin kerrostalossa kun pelailin yöllä tietokoneella. Kävin katsomassa ja siellä oli naapurin koira pimeässä rappukäytävässä. Varmaan haisti jotain ruokaa tai muuta ja raapi ovea.

Vierailija kirjoitti:

Kun kaverini vielä asui porukoillaan hän soitti hätääntyneenä ja kysyi olinko käynyt koputtelemassa hänen ikkunaansa. No, en ollut. Eikä kukaan muukaan hänen tutuistaan - hän soitti läpi kaikki yhteystietonsa aivan paniikissa. 

Joku oli kaverini kotona yksin ollessaan pamauttanut nyrkillä ikkunaan (tai siltä se oli kuulemma kuulostanut). Kaverini oli rynnännyt paniikissa toiseen huoneeseen mutta palannut rauhoituttuaan takaisin huoneeseensa. Tämän jälkeen joku oli koputtanut ikkunaan kolme kertaa ja lopulta vielä kovempaa kuin ensimmäisellä kerralla rysäyttänyt ikkunaan. Sen jälkeen ei mitään.

Menin samana päivänä käymään kaverillani, ei luonnollisesti halunnut olla yksin. Hän kertoi, ja minä näin itse, että heidän kuistiltaan menee siistit, puhtaat, jalanjäljet lumessa hänen ikkunansa alle - mutta ei pois. Kaverini ikkuna on melko korkealla ja sellaisessa kohtaa ettei siitä mihinkään hypitä tai kiipeillä mitenkään. Jäljet olivat niin siistit että niitä pitkin ei todellakaan olla kävelty takaisin takaperin noin siististi. Eikä jälkiä ollut missään muualla, ainoastaan ovelta ikkunan alle. Tämä ei koskaan selvinnyt, aivan pirun karmiva tapaus

Oliko seinällä kämmenenjälkiä? Tousin sanoen oliko kyseessä kenties hänähäkkimies,

Mohammed kirjoitti:

Minut raiskattiin ja puhelimeni ilmeisesti vei vahingossa tämä henkilö. Tulin siis tampereella pizzeriatyöntekijän kyydillä kotiin, auto oli vanha. Ilmeisesti puhelimeni oli pudonnut lattialle. Hän saattoi minut kotiin ja tapahtui mitä tapahtui ja kysyinkin sen häneltä suoraan ja hän myönsi sillä olin sammunut. Hänen vaimonsa yritti vielä soitella että mitä on tapahtunut, hän soitti salaa ja oli ilmeisesti löytänyt numeroni/ kännykkäni sillä hän sanoi että puhelin on kyllä tallessa. En myöntänyt koska pelkäsin sitä miestä ja kaikkea mitä voisi tapahtua. Ilmoitin puhelimeni varastetuksi ja sitä kuulemma alettiin jäljittää 2vk mutta tyhmänä suljin ostopaikassa sen ettei kukaan voisi käyttää sitä. Enää en kai voi todistaa mitään muutakuin että nimi oli mohammed ja kiharat hiukset niinkuin michael jacksonilla.

Mihin hän sulle soitti, jos sulla ei ollut puhelinta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on useampiakin juttuja, jotka vielä vuosien päästäkin ihmetyttävät.

Olin työmatkalla ja kävin ostamassa eväitä Prismasta. Kassalla vieressä näin täysin isäni näköisen miehen. Ihan kuin synnytyksessä erotetut kaksoset, niin yhdennäköisiä olivat. Tämä mies oli ehkä aavistuksen hoikempi. Isäni oli samaan aikaan 500 km päässä kotona. Soitin hänelle heti tapahtuman jälkeen. Harmitti jälkikäteen etten mennyt juttelemaan tälle miehelle. Kokemus oli todella hämmentävä. Isäni ei ole ulkonäöltään lainkaan sellainen, että kovin paljoa samannäköisiä ihmisiä tulisi vastaan. Näin tämän miehen ihan läheltä ja olisin voinut luulla isäkseni jos en olisi tiennyt isäni olevan kotona. Tuntui että mulla lähtee jalat alta ihmetyksestä.

Sitten näitä yliluonnollisia juttuja, joita en vain voi ymmärtää. Kun näin mieheni ensimmäisen kerran, joku ääni kuiskasi että ”Hän on tuleva miehesi.” Ketään ei ollut vierelläni kuiskaamassa. Jäin ihmettelemään tuota kuiskausta, varsinkin kun emme miehen kanssa olleet toisistamme kiinnostuneita. Niin vain kävi, että vuosia myöhemmin olemme naimisissa.

Kun olin vuosia myöhemmin opiskeluaikana tutustumassa luentopaikkaan, sama ääni kuiskasi, että ”Tämä on tuleva työpaikkasi.” En koskaan hakenut sinne töihin vaan proffani soitti, että häneltä oli kysytty suositusta erääseen projektiin ja hän ajatteli heti mua. Pääsin projektin kautta töihin tuohon paikkaan ja olen ollut siellä since.

Vuosikymmen myöhemmin mietin, että onko kuiskailija sama valo-olento, jonka eräänä aamuna näin sänkyni vierellä tutkimassa keskittyneenä kännykkääni. Heräsin kellon soittoon ja kun nostin päätä tuo hahmo sammutti sormellaan kännykän kellon. Tuijotin häntä epäuskoisena ja mietin, että mitä oikein mä näen?! Valohahmo sitten huomasi minut ja katsoi kohti, hymyili, kääntyi ja haihtui. Hahmo leijui ilmassa ja hohti valkoista valoa. Näin hänen kasvonsakin ja hiukset! Otin haihtumisensa jälkeen kännykän käteeni ja tuijotin sitä ihmeissäni, koska mulla oli puhelimessa sellainen kannellinen kotelo soljella ja tuo kansi oli nyt auki. Itse en ollut siihen koskenut. Kyseessä ei ollut unihalvaus, koska pystyin liikkumaan eikä valveuni, koska itse asiassa heräsin todenteolla heti kun näin tuon hahmon. En kuitenkaan pelännyt. Olen vain usein jälkikäteen miettinyt, että mikä ihmeellinen olento hän oli. Enkeli? henkiopas? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olen pohjimmiltani skeptikko siinä mielessä, että en ihan helposti olisi uskonut näkeväni tällaista omin silmin. Mutta kiinnostaisi kyllä, jos jollakin on mitään vastaavaa kokemusta.

Oli pakko vastata. Itsekin olen nähnyt kaksi tuollaista outoa valoa hohtavaa olentoa. Toinen oli pieni lapsi joka seisoi sängyllä silloisen puolisoni jalkapäässä ja kurkotteli nähdäkseen puolisoni kasvot. Ehdin hyvän tovin tuijotella kun hänellä oli muuta puuhaa. Kun huomasi että näin hänet, säikähti ja hajosi savuna ilmaan. Toiseen olentoon heräsin vanhemmillani. Itki sohvallani niin pirun lohduttomasti. Huomasi minut vasta kun puhuttelin. Nosti päänsä, katsoi ja hävisi savuna. Hetken päästä tunnelman viimeisteli talomme takaa ajava ambulanssi pilleineen.

En tiedä ketään kuka olisi kokenut vastaavaa joten kiva tavata! Ootko herännyt valkoisten sijaan mustiin olentoihin? Näitäkin näin todella paljon 14-28 vuotiaana. Ovat kuin mustia aukkoja -siis mustempia kuin pimeän huoneen pimeys ja varjot. Eivät pahoja kuitenkaan. Nykyään tulevat harvemmin.

Olit vanhemmillasi, mutta kuitenkin olento oli sohvallasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä. Kammottavaa ajatella. Se mitä ei ymmärrä, pelottaa.

Vuokrattiin joskus ehkä 7 vuotta sitten sellaista mökkiä Keski-Suomesta. Se on vanha asuinrakennus ja kauempana pihapiirissä on saunarakennus.

Joskus me lapset leikittiin pihan kallioilla ja oltiin kuultu aivan hirveää kirkumista sieltä kuin jotakuta olisi tapettu. kallion takaa ja sen ympäriltä alkoi metsä. Juostiin kauhuissamme kertomaan siitä aikuisille.

Äitini oli kerran yksin mökissä sängyllä lukemassa tms. Hän kuuli toisesta huoneesta niiskutusta ja luuli että hänen isänsä on siellä. Eipä ollut, vaan pappa oli jo aikaisemmin lähtenyt kalaan tai johonkin. Ketään muuta ei mökissä ollut.

Usein kuultiin yläkerrasta selviä askeleita. Joskus me lapset käytiin siellä katsomassa ja sehän näytti melkein siltä kuin siellä olisi asuttu vieläkin.

Karmivaa oli myös se mitä tätini todisti. Hän oli siellä lapsineen yöllä ja yritti nukkua. Yhtäkkiä hän kuuli, kuinka raskas ulko-ovi avautuu voimalla ja naristen. Hän meni katsomaan mutta vastassa pimeä tupa eikä ketään. Ovi oli kiinni ja säpissä sisäpuolelta! 😮

Kun kissamme olivat mukana niin pidimme niitä saunarakennuksen tuvassa. Muutamia kertoja ovi oli avattu ja kissat päässeet ulos. Eikä se ollut kukaan meistä.

Tosiaan myöhemmin vasta kuultiin että se kyllä kylällä tiedettiin että siellä kummittelee. 70-luvulla eräs perhe asui siellä ja perheen nuori, parikymppinen tytär teki itsemurhan siellä. Ilmeisesti juuri kallioilla joilla kuulimme sen kirkumisen. Äiti oli löytänyt tytön sieltä ja ehkä kirkunut samalla tavalla kuin me sen kuulimme. 😨

Ja monet ovat kertoneet nähneensä vintillä hahmon vaikka mökki on ollut tyhjillään.

Mulla on myös toinen kokemus samalta kylältä. Oltiin mummuni kanssa kahdestaan erään tuttavan rannalla uimassa ja saunomassa. Olin ehkä 9. Mummu lähti hakemaan alhaalta rannasta vettä. Pian kuulin koputuksia. Kuulin äänen. En muista mitä puhuimme mutta kun tiedustelin kuka se oli, se esitteli olevansa "saunan vartija". Muistaakseni ääni ei ollut aivan ihmismäinen. Se sanoi tuovansa minulle oksan vadelmia saunatuvan kuistille. Kiitin ja katsahdin pienestä ikkunasta ulos ja näin pitkän, hohtavan valkean hahmon nojaamassa seinään. En nähnyt sitä kunnolla. Ryntäsin ulos mutta ketään tai mitään ei näkynyt. Mummun näin alhaalla rannalla täyttämässä ämpäreitä. Söin tyytyväisenä vadelmat 😁

Jonkinlainen luonnonhenki kyseessä.

Kuka tai mikä on mielestäsi luonut tuollaiset henget?

Minä taas uskon aivojen olevan useampien ilmiöiden takana. Olen kuullut juurikin tuontyyppistä puheääntä, mutta se on normaalia teini-ikää lähestyvällä lapsella.

Joillakin ihmisillä on luonnostaan herkkyys nähdä harhoja. Stressi tms lisää sitä. Maan mikroskooppisen pieni tärinä saa ihmiset näkemään haamuja, korva resonoi ääniä jotka aivot käsittävät väärin.

Sitä en osaa selittää, miten eri ihmiset voivat kuulla olemattomia samoin, vieläpä eri vuosina. Sellaistakin on lähipiirissä sattunut.

Mikähän harha saa sinut kuvittelemaan, että niinkin monimutkainen juttu kuin ihmisaivot olisi kehittynyt itsestään?

Asuttiin ennen mieheni kanssa pienessä asunnossa. Naapurista, makkarimme yläpuolelta alkoi kuulua jossain vaiheessa aina iltaisin kuin jotain painavaa hyllyä/sohvaa raahattaisiin lattiaa pitkin ja sen jälkeen alkoi nopea kopina, kuin joku juoksentelisi pitkin asuntoa kovapohjaiset kengät jalassa. Tämä kovaääninen tapahtumasarja jatkui yhtäjaksoisesti jopa tunteja ja toistui joka ilta kun menimme nukkumaan. Joskus mies oli yölläkin herännyt siihen. Huutoa tai riitelyä ei koskaan kuulunut.

Laitoimme lopulta ystävällisen lapun, että meteli häiritsee ja meteli loppuikin pian. Asunnossa asui hymyilevä noin keski-ikäinen nainen ja pieni alakouluikäinen lapsi. Emme koskaan olleet jutelleet heille muuta kuin tervehtineet. Meni pari kuukautta, niin mieheni kertoi kotiin tullessa (yhteinen sisäpiha) nähneensä kun lastensuojelu (liivissä luli) oli ollut tuon naapurin ovella. Sen jälkeen sitä pientä lasta ei näkynyt kuukausiin. Hän usein leikki pihalla aiemmin, sen jälkeen vaan todella harvoin. Mitähän siinä asunnossa tapahtui. :(

Muita?

Vaihdan aihetta traumoihin. Olin 1,5-6 vuotiaana hoidossa perhepäivähoitajalla -80 luvulla. Hän kohteli minua huonommin kuin kahta muuta lasta ilmeisest, koska olin villimpi. Hänestä oli tehty aikaisemmin monta lasua, mutta omat vanhempani eivät uskoneet niihin, koska valitukset eivät koskaan johtaneet toimenpiteisiin. Hoitotäti oli ilmeisesti hyvä manipuloimaan myös aikuisia. En itse uskaltanut koskaan kertoa kaltoinkohtelusta vanhemmilleni, koska täti osasi pelotella ja uskotella minulle, että olin rangaistukseni ansainnut.

Muistan kaikki muut rangaistustilanteet, mutta en tiedä, mitä tapahtui makuuhuoneessa. Muistan, että se oli paha paikka, ja että sinne kannettiin väkisin, mutta sitten menee mustaksi. En ajattele enää tuota ajanjaksoa oikeastaan milloinkaan. Se ei jostain syystä jäänyt koskaan niin pahaksi traumaksi kuin jotkut myöhemmin tapahtuneet.

Mutta joskus tulee mieleen, että mitä siellä makuuhuoneessa tapahtui... Ja että mitä nämä lasut ovat olleet, kun niistä tiedettiin, mutta hoitaja sai jatkaa, ja minun lisäkseni hänellä oli muitakin lapsia hoidossa minun jälkeenkin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui kaksi kertaa n. viikon välein: katossa olevan lampun kupu putosi suoraan päähän kun olin seisomassa peilin edessä asettelemassa pipoa päähän. No, sama tapahtui toisen kerran eri huoneessa kun olin seisomassa lampun alla sattumalta.

Oli kyllä huvittavaa, miten just mulle sattui nämä, kun talossa oli muitakin läsnä näkemässä tilanteet.

Ehkäpä muut ei huitoneet käsillään lampun alla?