Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Mun elämän suurin selvittämätön mysteeri on se kun nainen, johon olin kovaa vauhtia rakastumassa, päätti jättää mut yhtäkkiä edes selittämättä miksi. Veikkaan, että asia vaivaa mua lopun elämääni. 

Jos nainen ei syty jostakusta ei asiaa voi auttaa, moni ottaa hatkat koska ei halua käydä turhauttavaa keskustelu jo sen tosen ihastuneen kanssa. Moni ei edes hellitä selvistä sanoistakaan vaan alkaa jahdata. En väitä että sinä olisit alkanut mutta toista ei kiinnostanut.

siskoni kanssa olimme paita ja pe..e. yhtäkkiä löi välit poikki, ilman selityksiä. kysyttäessä lyhyesti kaikki ok. muuten ei edes juttele enää, puhumattakan tapaamisista. en tiedä mitä tapahtui. vaivaahan tuo.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on lajiaan selittämätön, selvittämään tuskin pystyy. Lapsellani on ollut pienestä asti kuvien hahmottamisessa, loogisessa päättelykyvyssä yms. vaikeuksia. Silmiä on vauvana laseroitu ja sitä ei osata sanoa, kuinka hoito on vaikuttanut näkökykyyn, näkeekö lapsi eri tavalla kuin muut. Kerran yritin saada häntä noin 4-vuotiaana pelaamaan kanssani Kimbleä. Lapsi ei ymmärtänyt yhtään, miten sitä pelataan, eikä näin ollen keskittyminenkään ollut kovin kummoista. Muistan, että siitä vähän jopa tuskastuin, niin yksinkertainen peli kuitenkin. Sitten yhtäkkiä, kun katsoin sitä pelilautaa, se näytti muutaman sekunnin ajan silmissäni ihan oudolta. Eri väriset kohdat ikäänkuin vaihtelivat paikkaa ja säkenöivät ja jos minun olisi pitänyt sen näköistä peliä alkaa pelata, en olisi ymmärtänyt yhtään, mitä tulee tehdä.

Näytettiinkö minulle hetki maailmaa lapseni silmin? Koskaan muulloin en ole kokenut moista. Minulla on joskus vaivaa aurallisesta migreenistä, mutta tämä oli jotain ihan muuta.

Veikkaan migreeniä. Se voi aiheuttaa mitä erikoisimpia oireita, jotka eivät välttämättä koskaan toistu samanlaisina.

Miten tavja halonen on äänestetty presidentiksi kaksi kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten tavja halonen on äänestetty presidentiksi kaksi kertaa.

Siten kuin muutkin presidentit. Numero lappuun ja uurnaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unimaailma on kyllä merkillinen.  Mulla on samantyyppisiä unia, joissa olen siis jossain just niin kuin leirikeskuksessa tai muussa majailupaikassa, missä on huoneita ja käytäviä ja ihmisiä majoittuneena jne.  Oudointa oli kun näin unen, jossa olin mulle tuntemattomien ihmisten kanssa jossain tällaisessa majoituskeskuksessa ja menimme huoneeseen missä meidän piti asua.  Siellä oli neljä vuodetta niin, että kaksi aina yhdellä sivulla peräkkäin, ja päädyssä olevan ikkunan edessä oli iso pöytä.  Tuoleja ei ollut, vain pöytä.  Huone oli vanhanaikainen niin kuin olisin joutunut jonnekin 50-luvulle.  Ja siitä sitten jonkin ajan kuluttua matkustin itänaapuriin erään harrastusasian puitteissa.  Meidät majoitettiin jonkun hoitokodin vierasmajaan, hyvin vanha rakennus.  Kun avasimme oven huoneeseemme, näkymä oli täsmälleen sama, minkä olin unessa nähnyt.  

Minulle on käynyt muutaman kerran vastaavaa. Olen nähnyt unta jostain paikasta jossa 100% varmuudella en ole koskaan käynyt. Joskus myöhemmin olen sitten mennyt samaan paikkaan ja nähnyt tismalleen sen paikan ja näkymän kuin unessa aikaisemmin. Pari kertaa oikeasti olen ollut aivan järkyttynyt. En ymmärrä miten se on mahdollista. Miten alitajunnasta voi tulla jotain mikä on oikeasti olemassa, mutta mitä en ole nähnyt ja tulen näkemään vasta myöhemmin.

Olen kokenut saman.

Eräs kirjailija näki unessaan astuvansa huoneeseen, jossa oli ennestään joku. Ikkunan ääressä seissyt nainen kääntyi, jolloin unen näkijä huomasi katsovansa itseään.

Myöhemmin hän osti saman talon ja sai selville, että hänen isovanhempansa oli vihitty unen huoneessa.

Taisi se kirjailija olla Merete Mazzarella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unimaailma on kyllä merkillinen.  Mulla on samantyyppisiä unia, joissa olen siis jossain just niin kuin leirikeskuksessa tai muussa majailupaikassa, missä on huoneita ja käytäviä ja ihmisiä majoittuneena jne.  Oudointa oli kun näin unen, jossa olin mulle tuntemattomien ihmisten kanssa jossain tällaisessa majoituskeskuksessa ja menimme huoneeseen missä meidän piti asua.  Siellä oli neljä vuodetta niin, että kaksi aina yhdellä sivulla peräkkäin, ja päädyssä olevan ikkunan edessä oli iso pöytä.  Tuoleja ei ollut, vain pöytä.  Huone oli vanhanaikainen niin kuin olisin joutunut jonnekin 50-luvulle.  Ja siitä sitten jonkin ajan kuluttua matkustin itänaapuriin erään harrastusasian puitteissa.  Meidät majoitettiin jonkun hoitokodin vierasmajaan, hyvin vanha rakennus.  Kun avasimme oven huoneeseemme, näkymä oli täsmälleen sama, minkä olin unessa nähnyt.  

Minulle on käynyt muutaman kerran vastaavaa. Olen nähnyt unta jostain paikasta jossa 100% varmuudella en ole koskaan käynyt. Joskus myöhemmin olen sitten mennyt samaan paikkaan ja nähnyt tismalleen sen paikan ja näkymän kuin unessa aikaisemmin. Pari kertaa oikeasti olen ollut aivan järkyttynyt. En ymmärrä miten se on mahdollista. Miten alitajunnasta voi tulla jotain mikä on oikeasti olemassa, mutta mitä en ole nähnyt ja tulen näkemään vasta myöhemmin.

Olen kokenut saman.

Eräs kirjailija näki unessaan astuvansa huoneeseen, jossa oli ennestään joku. Ikkunan ääressä seissyt nainen kääntyi, jolloin unen näkijä huomasi katsovansa itseään.

Myöhemmin hän osti saman talon ja sai selville, että hänen isovanhempansa oli vihitty unen huoneessa.

Taisi se kirjailija olla Merete Mazzarella.

Ei, Märta Tikkanen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies1981 kirjoitti:

Minun lapsuudessani on joitakin mysteereitä. Esimerkiksi se, että äitini mukaan kävin useana vuonna noidaksi naamioituneena virpomassa erään naapurissani asuneen tytön ja tämän pikkuveljen kanssa naapurustossa. Minä kyllä muistan, että leikin heidän kanssaan, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa, että minut olisi puettu johonkin noita-asuun, kasvoni olisi maalattu näyttämään noidan kasvoilta, että olisin askarrellut virpomisoksia tai että olisin käynyt virpomassa. Luulisi, että siitä olisi edes jotain mieleen jäänyt, mutta ei ole. Sitä paitsi epäilen, että en olisi suostunut pukeutumaan noidan vaatteisiin tai antanut maalata kasvojani. En myöskään ole koskaan oikein pitänyt askartelusta enkä juuri koskaan askarrellut muuta kuin päiväkodissa tai koulussa kun oli pakko ja olin lapsena erittäin ujo, niin olen melko varma, että en olisi uskaltanut mennä tuntemattomien ihmisten pihaan saati soittamaan heidän ovikellojaan vaikka mukana olisi ollut muitakin lapsia. Kuitenkin asuin omakotitalolla ja päästäkseen toisten ulko-ovelle olisi pitänyt mennä heidän pihaansa.

Muitakin tällaisia kummallisuuksia on, joita äitini on sanonut todeksi, mutta joista minulla ei ole mitään muistikuvaa. Esimerkiksi, että me olisimme hänen kanssaan leikkineet tuntikausia duploilla eli niillä isokokoisilla legoilla, että minulla oli iso, keltainen teddykarhu ja iso nukke. Tuo nukke esimerkiksi ihmetyttää minua siksi, että minä en muista minulla olleen lapsena mitään nukkeja, koska ainakaan minun lapsuudessani 1980-luvuilla ei saanut nukeilla leikkiä,

päinvastoin niitä pidettiin vain tyttöjen leluina ja minua kiellettiin koskemasta niihin, kun yritin niillä vaikka päiväkodissa leikkiä.

Käyvätkö lapset Intiassakin virpomassa samalla tapaa kuin täällä Suomessa?

Intia-tyyppi on siis mies, tätä en ollut aiemmin ymmärtänyt. Ei suuresti yllätä.

Miten on mahdollista ettet tiennyt:D Mikä muu se voisi edes olla. Miten jollakin naisella olis niin tylsä elämä että viettäisi aikansa satuillen scheissea jossain palstalla:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun elämän suurin selvittämätön mysteeri on se kun nainen, johon olin kovaa vauhtia rakastumassa, päätti jättää mut yhtäkkiä edes selittämättä miksi. Veikkaan, että asia vaivaa mua lopun elämääni. 

Jos nainen ei syty jostakusta ei asiaa voi auttaa, moni ottaa hatkat koska ei halua käydä turhauttavaa keskustelu jo sen tosen ihastuneen kanssa. Moni ei edes hellitä selvistä sanoistakaan vaan alkaa jahdata. En väitä että sinä olisit alkanut mutta toista ei kiinnostanut.

Kyllä mä päättelin sen itsekin, ettei sitä kiinnostanut :D. Ja kyllä mä kieltämättä jonkun verran "häiritsin" häntä vielä sen jälkeen, ja kaduttaahan se. Mutta en toki haukkunut tai ollut aggressiivinen. Ja korostan vielä, että ei se sitä suoraan sanonut edes viestillä kuin vasta myöhemmin. Jos olisi sanonut, niin ehkä se olis ollut helpompi käsitellä. En mä tiedä... vikaa on varmasti itsessäkin.

Olin viime kesänä sukujuhlissa ja mukana oli myös reilu 30-vuotias lievästi kehitysvammainen veljeni. Kun veljeni otti boolia, niin monet vanhemmat sukulaiset tulivat kysymään ihmeissään meiltä hänen vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan, että emmekö me tosiaan aijo tehdä asialle mitään, koska eihän lasten ole lupa juoda boolia. Tämä oli jotenkin käsittämätöntä, että miten kukaan saattoi pitää veljeni lapsena, kun hän on tosiaan jo reilut 30-vuotias, lähes 2 metriä pitkä, lihaksikas, parrakas mies jolla on vammastaan huolimatta auto, ajokortti, tyttöystävä (joka ei tosin ollut mukana juhlissa), joka asuu omassa kodissaan ja käy töissäkin. Tosin työ on vain avotyötä, 4 kertaa päivässä muutama tunti kerrallaan eikä hän saa siitä varsinaista palkkaa, mutta kuitenkin hän tekee työtä. Miten siis häntä voitiin pitää lapsena? Muuta syytä en ole keksinyt, että ihmiset luulevat kehitysvammaisten olevan ikuisesti lapsen tasolla tai sitten he eivät yksinkertaisesti tajua ajan kulua, eivät näe veljessäni aikuista miestä vaan sen pikkupojan, jonka hän oli joskus 30 vuotta sitten.

Mitä tapahtui meidän saksanpaimen koiralle, katosi vaan metsään...

Olin 11 vuotias, oli talvi kun oli koiran kanssa ulkona, menin äkkiä arvioltaan 3 sekuntia kun hain käsineet, sillä aikaa koiraa ei näkynyt missään ja jäljet johti metsään....

Hirvee etsintä oli, mut koiraa ei koskaan löytynyt. Arvioitiin että näki metsässä ehkä suden tms ja joutui sitten ns suden suuhun... Tai sit eksyi jonkun pihamaalle ja ne otti sen sit. Joka tapauksessa aikamoinen mysteeri

Toinen on kun olin 6 vuotiaana sairaalassa tutkimuksissa, muistan yöllä kun heräsin ja näin jonkun vaalean läiskän katossa, joka vaihtoi väriä jatkuvasti... Sen jälkeen verta vuoti nenästä ja menin vessaan. Pelottavaa oli

Ynnä muut kokemukset joita ei järjellä voi selittää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen oli kohtalokas joulu 2004. Jo edeltävänä keväänä oli varattu perheloma Thaimaaseen, viiden tähden hotelli aivan rannan vierestä. Joululoman kolkuttaessa oltiin jo kavereillekkin muistettu koulussa lesoilla. Lähtöön oli aikaa enää pari viikkoa, kun isä pyysi minut ja siskon olohuoneeseen, jossa kertoi meille vaihtaneensa kohteen Espanjaan, koska hänellä oli ollut "huono fiilis" kohteesta. Siskon kanssa kiukuteltiin ja läimittiin ovia, vaikka ihan mieluinen se vaihtokohde lopulta oli. Kun Tapanin päivänä katsottiin televisiosta, kuinka meidän alkuperäisestä hotellista ei ollut jäljellä enää mitään, vaihdettiin siskon kanssa pelokkaat ja epäluuloiset katseet..

Isäsi oli viisas ihminen. Jos hän ei olisi luottanut tuohon "huonoon fiilikseen", olisi teidän perheelle käynyt kuin Sirkesaloille etkä olisi täällä enää kirjoittelemassa.

Meillä samankaltainen tarina. Olimme olleet jo parina vuonna viettämässä joulua Thaimassa mm. Khao lakissa. Koska kokemus oli niin hieno, halusimme lähteä vielä kerran. Meidän piti lähteä siis jälleen Khao lakiin jouluksi lomalle juuri tuolloin, kun tsunamionnettomuus tapahtui. Lopulta reissu peruuntui siihen, ettei saatu kissallemme hoitajaa reissumme ajaksi. Jäätiin lopulta Suomeen viettämään joulua isovanhempien kanssa. Miten pienestä voikaan olla joskus kiinni...

Tämä asia palaa aina silloin tällöin vaivaamaan minua.

Nukuin teininä huoneessani, oli vielä varhainen aamu. Äitini oli lähdössä töihin, ja eräs läheinen sukulaismies tuli hakemaan häntä. Mies kävi tervehtimässä kaikkia kotona olevia perheenjäseniämme ja kävi minunkin huoneessani. Olin puoliunessa, kun hän tuli huoneeseeni ja totesi "ai, sä täällä nukutkin vielä". Hän kumartui ylleni ja olen melko varma, että hän puristi rintaani ennen kuin lähti pois.

Täysin varma en kuitenkaan tästä ole, olinhan kuitenkin puoliunessa. Ja saattoihan se olla vahinkokin, ehkä hänen piti koskea esim. hartiaani? Mitään muuta tällaista "outoa" perheessäni tai lähisuvussani ei ole koskaan ollut. Sanomattakin on selvää, etten voi ikinä puhua tästä kenenkään kanssa - mitä jos olenkin väärässä? Olen yrittänyt unohtaa koko asian, mutta aina se tulee välillä mieleeni kummittelemaan. Inhottavaa :/

Lapsena minulla oli leikkimökki pihan perällä. Kerran leikin siellä lempinukkeni kanssa ja jätin nuken mökkiin kun äiti huusi syömään. Palatessa nukke oli poissa. Ei ollut naapureita, joiden lapset olisivat voineet tehdä tuollaisen jekun enkä usko isän eläinteoriaankaan, kun mökin ovi oli kuitenkin kiinni ja mikä eläin nyt kiinnostuisi räsynukesta...

Lapsena myös näin aivan varmasti Muumijakson, jossa Haisuli poltti tupakkaa. Tätä jaksoa en kuitenkaan ole mistään löytänyt, ja tapahtui ennen YouTuben aikaa eli en voinut katsoa mitään pilaversiota. Olin kyllä silloin vähän kuumeinen, eli olisinko voinut jotenkin  kuvitella omiani?

Vuosituhannen vaihteessa, en muista tarkalleen vuotta, olin poikaystäväni mukana Turussa jossa hän osallistui Turun maratonille. Kuvasin häntä juoksun eri vaiheissa, hänen kamerallaan, oli ihana hellepäivä, ja juoksun jälkeen ajoimme kotiin pääkaupunkiseudulle, kumpikin palasimme omiin asuntoihimme. Kului muutama viikko ja hän alkoi yhtäkkiä kysellä minulta kameraansa. Olin takuulla antanut sen hänelle jo lähtiessämme takaisin kotimatkalle. Ja kameraa ei todellakaan löytynyt ikinä. Hän väitti että minä olin sen hukannut ja minä taas väitin että se oli hänen jäljiltään kateissa. En todellakaan käsitä minne tuo kamera katosi.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena myös näin aivan varmasti Muumijakson, jossa Haisuli poltti tupakkaa. Tätä jaksoa en kuitenkaan ole mistään löytänyt, ja tapahtui ennen YouTuben aikaa eli en voinut katsoa mitään pilaversiota. Olin kyllä silloin vähän kuumeinen, eli olisinko voinut jotenkin  kuvitella omiani?

Sellaista jaksoa ei ole, mutta oletkohan sekoittanut saippuakuplajaksoon, jossa muumipeikko, myy ja niiskuneiti puhaltaa heinäpillillä saippuakuplia? Varmaan kuumeinen pää on tämmöisen mielikuvan luonut, aika tavalla näyttänyt varmasti lapsen silmiin tuo kyseine heinänkorsi tupakalta. Haisuli siis nimenomaan imee pillillä sen saippuakuplanesteen, sen jälkeen häneltä tulee kuplia suusta ja lopulta Haisuli päätyy taivaalle leijailemaan :D

Miksi en saa ystäviä, uskovaisia sellaisia Jyväskylästä ja miksi keskusteluni poistetaan kun haluan vilpittömästi kavereita, miksi jeesus ei tahdo että olen onnellinen miksi en saa syntejä anteeksi miksi miksi miksi?!!

Olin eronnut avopuolisostani hiljattain, kun siihen aikaan käytössä olleessa Messengerin tapaisessa viestiohjelmassa sain kontaktipyynnön seudulla asuvalta mieheltä. Tämä siis tietokoneella, älypuhelimia ei ollut silloin. Hyväksyin pyynnön ja aloimme kirjoitella niitä näitä. Mies kertoi hakeneensa ohjelmassa saman kaupungin alueelta ihmisiä ja sattuman varaisesti laittanut joillekin viestiä. Kertoi olevansa naimisissa ja haki puhtaasti juttuseuraa. Se kelpaai minulle ja välillä kirjoiteltiin kaikkea mitä lie. Sitten jossain vaiheessa (harvinainen) sukunimeni tuli esiin ja mies kysyi, olenko mahdollisesti sukua ”Jaakko Töppöselle”, joka tosiaan on minulle sukua. Mies oli tuntenut ”Jaakon” nuoruudessaan ja aiheesta riitti lisää jutun juurta. Sattuma oli mielenkiintoinen, koska ”Jaakon” ja minun kotiseutuni oli aivan toisella paikkakunnalla kuin missä tuntematon viestimies ja minä näiden tapahtumien aikaan asuimme. No, totesimme että maailma on pieni.

Myöhemmin en jaksanut kovin pitkästi enää vastailla viestittelijälle. Hän innokkaana kyllä kirjoitteli ja pyysi sitten syömäänkin. Ei treffeille, ihan kaverina ja vaimo tietää ja on ok. Jotenkin en ollut hänestä kovin innostunut enää kaverinakaan, mutta jostain kumman syystä menin paikalle. Livenä vaikutelma vahvistui, en viihtynyt hänen seurassaan ja syönnin jälkeen livahdin jonkun tekosyyn varjolla kotiin. Viestittely hiipui, muutin paikkakunnalta pois, mutta mies oli edelleen siellä mesessä listallani. Sinne sai laittaa jonkun ”statuspäivityksen” tapaisen tekstin joka näkyi käyttäjänimen perässä ja joskus huomasin, että tuolla miehellä luki jotain tosi synkkää, tyyliin ”Nyt lähdettiin, eikä takaisin enää tulla.” En ajatellut häntä varmaan vuoteen, kunnes luin aivan sattumalta sanomalehteä, jota yleensä en lue. Siellä oli tämän miehen kuolinilmoitus. Oli kuollut syöpään. Mies siis viestittelyn aikaan noin nelikymppinen ja minä jonkin verran alle kolmekymppinen. Jäi kauheasti vaivaamaan tiesikö hän jo silloin sairaudestaan ja mahdollisesti myös, ettei siitä selviä. Ja sillä halusi tavata uusia ihmisiä jne. Oli kenties jo sairaslomalla ja oli aikaakin. Hänessä oli minusta jotain outoa, enkä varsinkaan kokenut hänen seurassaan oloani mukavaksi sen ainoan kerran kun tavattiin. Joskus viestittelyn loppupuolella hän myös pyysi käymään luonaan ja tuomaan kaupungilta jonkun tavaran. Jokin varoitus päässäni kilkutti, että älä mene. Hän jopa kysyi sitä useamman kerran, mutta en halunnut mennä. On jäänyt vaivaamaan tämä omituinen lyhyt tuttavuus, kun kuolinilmoituksen näin.

Asuin nuorempana puolisen vuotta ulkomailla suurkaupungissa. Tämä oli aikaa ennen internettiä. Viimeisenä iltana ennen lähtöä tapasin miehen, johon suoraan sanottuna rakastuin aivan täysillä ja tunne oli molemminpuolinen. Minulla oli kuitenkin avopuoliso kotimaassa odottamassa enkä pystynyt järki-ihmisenä laittamaan suhdetta vaakalaudalle sen tunteen vuoksi, vaikka suhde avomieheen oli ollut jo melko finaalissa lähtiessäni. Kuulostaa typerältä, olimme parikymppisiä. Erotessani tuosta ihastuksesta hän itki ja yritti saada minut ottamaan lapun jossa oli hänen osoitteensa. En ottanut sitä, koska tuntui että en olisi kestänyt jos olisin kirjoittanut ja hän ei olisi vastannut. Tai jos oltaisiin pidetty yhteyttä ja hän ei olisikaan ollut enää kiinnostunut. Tuntui että sydämeni särkyi ja lisäksi ihmettelin, miksi kohtalon oikusta piti tavata hänet vasta viimeisenä iltana. Minulla oli ikävä häntä vuosien ajan. Joskus yritän muistaa hänen kasvonsa (siinä valitettavasti onnistumatta) ja mitähän olisi tapahtunut jos olisin ottanut osoitteen ja kirjoittanut hänelle. No, oma oli valintani.

Näin vuosia samaa unta, jossa olin ison sillan alla ja siinä virtasi joki. Unessa olin aina lautassa, jossa pelkäsin joutuvani veden varaan. Silta vesineen ei ollut minulle lainkaan tuttu, mutta unessa aina sama. Muutin jälkeenpäin pieneen, minulle ennestään tuntemattomaan kaupunkiin, jonka keskustan liepeillä virtaa koski. Kosken ylittää silta ja sillan alla on ulkoilureitti. Ekaa kertaa reittiä kävellessäni tajusin sen olevan täysin samanlainen ympäristö kuin unessani.