Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen On Luonnollinen Selitys.

Milloin muka joku täällä on sanonut että ei olisi...

No onhan täällä näitä ns.haamu juttuja

Vuonna 2014 kesä iltana menin olohuoneesta lähellä olevaan järveen iltauinnille. Muistan selvästi kun ketään ei näkynyt ja oli hiljaista. Kun yht' äkkiä menin laiturille ja astuin outoon kohtaan joka tuntui limaiselta, mutta kovalta,en osaa selittää. Ja olinkin sitten keittiössäni uima-asussa.

Olen vitsaillut kavereille että astuin teleporttiin

Vierailija kirjoitti:

En muista, olenko kirjoittanut tämän jutun tähän ketjuun aiemminkin, ainakin on pitänyt.

Kun olin lapsi ja leikkimässä parhaan kaverini luona, meitä kiellettiin menemästä yhteen huoneeseen heidän talossaan. Kun ihmettelin miksi, kaverini sanoi, että siellä on "perheen keskeinen salaisuus", jota muut eivät saa nähdä. Todennäköisesti se oli vain tekosyy, jonka varjolla hänen vanhempansa estivät meitä leikkimästä siellä, mutta tuolloin lapsena mietin pääni puhki, mikä tuollainen salaisuus voisi olla. Piilottelivatko he siellä perheen salaista, kolmatta lasta? Rahakätköä? Aliensikiötä säilöntäpurkissa?

Pitääkin joskus tavatessa kysyä tuolta kaverilta, mikäli siis enää muistaa koko asiaa :D

Tuosta tuli minulle mieleen oma muistoni koulukaverin kodin kielletystä huoneesta. Kun oltiin kaverin luona leikkimässä, sen huoneen ovi oli aina kiinni ja kaveri sanoi, ettei sinne saa mennä. Kerran kuitenkin oli se ovi jäänyt vahingossa rakoselleen, ja minä tietysti uteliaana kurkkasin sinne päin. Huoneessa näkyi kaverin mummo istumassa jonkin koneen ääressä, ei ollut haamu-mummo, vaan teki töitä. Koneella valmistettiin tikkareita ja muita makeisia, verottomasti kai. Ovi suljettiin äkkiä, enkä kertonut että olin nähnyt huoneeseen.  Samalla tajusin, miksi kaverilla oli aina kädet täynnä tikkareita.     - Tuossa ei tosin ollut mitään yliluonnollista, laitonta veronkiertoa vain.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 14-vuotiaana Tukholman risteilyllä. Yö vietettiin laivalla ja en saanut millään nukuttua jostain syystä. Maksimissaan puoli tuntia. Seuraavana päivänä Tukholmassa minulle tuli jossain vaiheessa ihan kummallisia neurologisia oireita. En enää edes muista että mitä kaikkia niitä oli, mutta se oli todella häiritsevää ja pelottavaa. Muistan sen verran, että oli todella epätodellinen ja poissaoleva olo, vähän niin kuin unta olisi nähnyt. Kaikki äänet kaikuivat, tunsin oloni painottomaksi, kuin olisin leijunut ilmassa ja lähimuistini ei toiminut normaalisti. Saatoin unohtaa että mitä 10 sekuntia sitten tapahtui. Sekunnin pituisia nukahteluja taisi tapahtua paikallaan ollessa.

Seuraavana yönä sain nukuttua, mutta seuraavana päivänä samat oireet alkoi taas uudestaan. Tosin ne eivät kestäneet niin pitkään kuin edellisenä päivänä.

Olen monesti miettinyt jälkeenpäin, että mitä ihmettä tuo oikein oli. Etenkin nyt kun opiskelen hoitoalaa. Valvottuja öitä on ollut tuon jälkeenkin, mutta ikinä ei ole tullut enää tuollaista.

Olen ajatellut, että oireisto johtui valvotun yön ja nuoren iän yhdistelmästä. Ehkä olin myös syönyt tai juonut huonosti. Kymmenen vuoden kuluessa oireet ei ole toistunut, joten ei se ollut kai sitten mitään vakavaa, toivottavasti.

Jonkinlainen epileptinen kohtaus, oletan. Koin saman niin 13- kuin 20-vuotiaana. 11-14-vuoden välillä oli myös jokunen migreenikokemus.

Suvussani on ihmisillä neurologisia vaivoja ja ilmiselvästi ongelmia aivosähkön kanssa. Eräs ihminen kertoi lapsena menettäneensä jopa tajunnan pari kertaa, tosin hän oli ollut kolarissa, jonka jäljiltä ei siihen aikaan päätä tutkittu kun vamma tuli muualle.

Okei, voiko epileptinen kohtaus kestää monia tunteja ja johtua valvomisesta? Pitäisikö mennä lääkäriin ja sanoa että oli tälläinen 10 vuotta sitten, eikä ole toistunut? Tuleeko siitä jotain rajoitteita jos on kerran ollut mahdollinen kohtaus?

4880

Tuo kuullostaa kyllä ennemin siltä että sait ruuan tai juoman seassa jotain huumausaineita?

Tiedän, mutta hyvin vaikea uskoa, kun olin koko ajan perheenjäsenteni seurassa.

Ei se sitä tarkoita. Onhan monet huumatut vanhempiensa tai ystäviensä seurassa ja silti tulleet huumatuiksi.

Tämä tapahtui ala-asteikäisenä, olin menossa nukkumaan,kun olin juuri nukahtamassa, yht äkkiä huoneen verho heilahti voimakkaasti sivulle päin. Se olisi voinut johtua tuulesta, mutta ikkuna oli kiinni. Tietenkin on mahdollista, että näin jo unta.

Selvittämätön ja selittämätön on eri asia...

Olin pieni ja tultiin mökiltä, äidin ja isän kanssa. Isä ajoi autoa ja sanoin sille että älä mee moottoritietä mee vanhaatietä. Moottoritie oli nopeampi ja vanhatie kiersi kauempaa. Mentiin moottoritietä. Jouduttiin kolariin.

Minun lapsuudessani on joitakin mysteereitä. Esimerkiksi se, että äitini mukaan kävin useana vuonna noidaksi naamioituneena virpomassa erään naapurissani asuneen tytön ja tämän pikkuveljen kanssa naapurustossa. Minä kyllä muistan, että leikin heidän kanssaan, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa, että minut olisi puettu johonkin noita-asuun, kasvoni olisi maalattu näyttämään noidan kasvoilta, että olisin askarrellut virpomisoksia tai että olisin käynyt virpomassa. Luulisi, että siitä olisi edes jotain mieleen jäänyt, mutta ei ole. Sitä paitsi epäilen, että en olisi suostunut pukeutumaan noidan vaatteisiin tai antanut maalata kasvojani. En myöskään ole koskaan oikein pitänyt askartelusta enkä juuri koskaan askarrellut muuta kuin päiväkodissa tai koulussa kun oli pakko ja olin lapsena erittäin ujo, niin olen melko varma, että en olisi uskaltanut mennä tuntemattomien ihmisten pihaan saati soittamaan heidän ovikellojaan vaikka mukana olisi ollut muitakin lapsia. Kuitenkin asuin omakotitalolla ja päästäkseen toisten ulko-ovelle olisi pitänyt mennä heidän pihaansa.

Muitakin tällaisia kummallisuuksia on, joita äitini on sanonut todeksi, mutta joista minulla ei ole mitään muistikuvaa. Esimerkiksi, että me olisimme hänen kanssaan leikkineet tuntikausia duploilla eli niillä isokokoisilla legoilla, että minulla oli iso, keltainen teddykarhu ja iso nukke. Tuo nukke esimerkiksi ihmetyttää minua siksi, että minä en muista minulla olleen lapsena mitään nukkeja, koska ainakaan minun lapsuudessani 1980-luvuilla ei saanut nukeilla leikkiä, päinvastoin niitä pidettiin vain tyttöjen leluina ja minua kiellettiin koskemasta niihin, kun yritin niillä vaikka päiväkodissa leikkiä.

Mies1981 kirjoitti:

Minun lapsuudessani on joitakin mysteereitä. Esimerkiksi se, että äitini mukaan kävin useana vuonna noidaksi naamioituneena virpomassa erään naapurissani asuneen tytön ja tämän pikkuveljen kanssa naapurustossa. Minä kyllä muistan, että leikin heidän kanssaan, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa, että minut olisi puettu johonkin noita-asuun, kasvoni olisi maalattu näyttämään noidan kasvoilta, että olisin askarrellut virpomisoksia tai että olisin käynyt virpomassa. Luulisi, että siitä olisi edes jotain mieleen jäänyt, mutta ei ole. Sitä paitsi epäilen, että en olisi suostunut pukeutumaan noidan vaatteisiin tai antanut maalata kasvojani. En myöskään ole koskaan oikein pitänyt askartelusta enkä juuri koskaan askarrellut muuta kuin päiväkodissa tai koulussa kun oli pakko ja olin lapsena erittäin ujo, niin olen melko varma, että en olisi uskaltanut mennä tuntemattomien ihmisten pihaan saati soittamaan heidän ovikellojaan vaikka mukana olisi ollut muitakin lapsia. Kuitenkin asuin omakotitalolla ja päästäkseen toisten ulko-ovelle olisi pitänyt mennä heidän pihaansa.

Muitakin tällaisia kummallisuuksia on, joita äitini on sanonut todeksi, mutta joista minulla ei ole mitään muistikuvaa. Esimerkiksi, että me olisimme hänen kanssaan leikkineet tuntikausia duploilla eli niillä isokokoisilla legoilla, että minulla oli iso, keltainen teddykarhu ja iso nukke. Tuo nukke esimerkiksi ihmetyttää minua siksi, että minä en muista minulla olleen lapsena mitään nukkeja, koska ainakaan minun lapsuudessani 1980-luvuilla ei saanut nukeilla leikkiä, päinvastoin niitä pidettiin vain tyttöjen leluina ja minua kiellettiin koskemasta niihin, kun yritin niillä vaikka päiväkodissa leikkiä.

Äidilläsi taitaa olla valemuistoja..

Minulla on ollut monta samanlaista kokemusta. Äänet kuuluu kun joku tulee sisään riisuu kengät ja ulkovaatteet. Sanon "hei kulta" ei vastusta ja parin minuutin päästä mieheni tuleekin kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut monta samanlaista kokemusta. Äänet kuuluu kun joku tulee sisään riisuu kengät ja ulkovaatteet. Sanon "hei kulta" ei vastusta ja parin minuutin päästä mieheni tuleekin kotiin.

Etiäinen.

Mies1981 kirjoitti:

Minun lapsuudessani on joitakin mysteereitä. Esimerkiksi se, että äitini mukaan kävin useana vuonna noidaksi naamioituneena virpomassa erään naapurissani asuneen tytön ja tämän pikkuveljen kanssa naapurustossa. Minä kyllä muistan, että leikin heidän kanssaan, mutta minulla ei ole mitään muistikuvaa, että minut olisi puettu johonkin noita-asuun, kasvoni olisi maalattu näyttämään noidan kasvoilta, että olisin askarrellut virpomisoksia tai että olisin käynyt virpomassa. Luulisi, että siitä olisi edes jotain mieleen jäänyt, mutta ei ole. Sitä paitsi epäilen, että en olisi suostunut pukeutumaan noidan vaatteisiin tai antanut maalata kasvojani. En myöskään ole koskaan oikein pitänyt askartelusta enkä juuri koskaan askarrellut muuta kuin päiväkodissa tai koulussa kun oli pakko ja olin lapsena erittäin ujo, niin olen melko varma, että en olisi uskaltanut mennä tuntemattomien ihmisten pihaan saati soittamaan heidän ovikellojaan vaikka mukana olisi ollut muitakin lapsia. Kuitenkin asuin omakotitalolla ja päästäkseen toisten ulko-ovelle olisi pitänyt mennä heidän pihaansa.

Muitakin tällaisia kummallisuuksia on, joita äitini on sanonut todeksi, mutta joista minulla ei ole mitään muistikuvaa. Esimerkiksi, että me olisimme hänen kanssaan leikkineet tuntikausia duploilla eli niillä isokokoisilla legoilla, että minulla oli iso, keltainen teddykarhu ja iso nukke. Tuo nukke esimerkiksi ihmetyttää minua siksi, että minä en muista minulla olleen lapsena mitään nukkeja, koska ainakaan minun lapsuudessani 1980-luvuilla ei saanut nukeilla leikkiä,

päinvastoin niitä pidettiin vain tyttöjen leluina ja minua kiellettiin koskemasta niihin, kun yritin niillä vaikka päiväkodissa leikkiä.

Käyvätkö lapset Intiassakin virpomassa samalla tapaa kuin täällä Suomessa?

Mun työpaikan numeroon soitteli joku mies toiselta puolelta suomea ja kyseli mua puhumaan hänen kanssaan.

Kyseli vaan, että mitä kuuluu ja olisi mukava jutella. Eikä tosiaan hajuakaan ketä tää tyyppi oli ja mistä tiesi mut ja mun työpaikan 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apuun selvänäkijä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en muista tästä mitään, kun olin niin pieni silloin, mutta äiti on kertonut minulle tästä. 90-luvun alussa tapahtui niin, että olimme perheeni eli isän, äidin ja siskojen kanssa viettämässä heinäkuista viikonloppua rantamökillämme. Siellä oli myös muiden tuttaviemme perheitä sekä myös kummisetäni ja hänen silloinen seurustelukumppaninsa ja nykyinen vaimonsa. Jossakin vaiheessa iltaa oli käynyt niin, että tämä kummin seurustelukumppani ja yksi tuttavaperheiden lapsista, joka oli tuolloin parikymppinen nuori mies, olivat häipyneet mystisesti jonnekin, eikä äiti ollut nähnyt heitä enää sen illan aikana. Hän on vain sanonut, että johonkin he siitä sitten hävisivät ja se on täysi mysteeri. Kummin seurustelukumppani oli tuolloin jo ihan aikuinen nainen, noin 35-vuotias, mutta kuten jo sanoin, tuttavaperheen poika oli parikymppinen. On käynyt tietysti mielessä, että hän olisi vähän ihastunut poikaan, koska tämä oli pitkä, tumma ja komea, kuin kreikkalainen jumala, kuten äiti vähän aikaa sitten häntä kuvasi, kun puhui asiasta sisarelleen, ja kyllähän sitä ihminen humalassa tekee vaikka mitä harkitsematonta. Voi tietysti olla, että ovat ainakin käyneet pussailemassa.

    TÄMÄ juttu oli kyllä ihan ylivoimaisesti selvittämättömin tapaus!  Olen lukenut tuon viestin monesti, mutta en saa päähäni mitään ratkaisua. Ufo-sieppaus? Unihalvaus? Poltergeist? Slender-man?

   Ei, ei mitään selvyyttä kyllä tule tähän tarinaan. Todella mysteeriksi jää mihin kaksi toisiinsa ihastunutta humalaista yksinkertaisesti VOISI kadota illan aikana.

Sitä äitikin on ihmetellyt. Olisihan sekin mahdollista, että he ovat menneet tämän pojan perheen mökille, joka sijaitsee meidän mökkimme vieressä ja olleet ainakin osan ajasta siellä.

Kysyin äidiltä tästä, ja hän sanoi, että eivät ainakaan ole olleet tuolla toisella mökillä. Luultavasti ovat sitten menneet taksilla kaupunkiin.

Sitä tuo vastaaja ilmeisesti onkin tarkoittanut, että ovat lähteneet jonnekin aivan muualle.

Minulla oli täysin järjenvastaisesti tunne, että joku on tulossa asuntooni. Siihen ei ollut mitään syytä, koska kenelläkään ei ollut vara-avaimiani eikä rappuun päässyt kuin omilla avaimilla ylipäätään. Olin menossa suihkuun, mutta jäin katsomaan televisiota, koska tunne oli niin häiritsevän voimakas. 

N. puolen tunnin sisällä ovikello soi, oven takana oli huoltomies poliisien kanssa. Rapussa oli tapahtunut joku väkivallanteko, johon liittyen kyselivät, siihen ymmärrykseen jäin. Tai huumekauppaa, mitä lie, eivät kertoneet enkä ollut nähnyt mitään. Ei ollut tapahtunut mitään mistä olisi kuulunut ääniä minulle, olin ollut vielä viikonlopun poissa kotoa, tämä tapahtui ma-iltana. 

Vierailija kirjoitti:

Minulta katosi nuorena kaunis juhlamekko.  Se oli yhden kerran ylläni koulun juhlassa ja toisen kerran silloisen poikaystäväni armeija-ajan kurssijuhlassa.  Asuimme omakotitalossa, jossa oli eteisen yhteydessä sellainen iso lähes huoneeenkokoinen komero, josta meni rappuset vintille ja lisäksi oli säilytystilaa.  Vanhassa omakotitalossa se oli oikeastaan ainoa paikka, mihin saattoi laittaa tavaraa varastoon.  Muistan, kuinka laitoin sen mekon hellästi henkariin ja vedin päälle paperisen säilytyspussin, joita siihen aikaan oli.  Yritin sillä siis ehkäistä sitä "vintin hajua" mikä vaatteisiin helposti tuli kylmässä tilassa.  

Tuli kevät ja kesä ja lopulta syksy.  Oli taas joku juhla, mihin kaipasin mekkoani, mutta kas, kadonnut oli.  Ja ikuiseksi ajoiksi.  Haettiin äidin kanssa sitä jo lopulta vimmatusti, äitikin muisti kuinka olin laittanut sen säilöön eikä meinannut uskoa, että sitä ei löydy.  Vinttiin en sitä ollut vienyt, koska siellä ei oikein mitään säilytettykään, pelättiin hiiriä joita sinne joskus aina pääsi.  Tietysti sieltäkin etsin, mutta ei siellä ollut mitään.  Oliko joku voinut päästä salaa meidän eteiskomeroomme?  Ja vienyt pukupussissa olevan mekkoni.  Ei ihan mene kaaliin, mutta mihin se joutui.  Harmitti pirusti.  Ei sieltä koskaan mitään muuta kadonnut.  

Joku perheenjäsen tai vieras oli käynyt siellä komerossa hakemassa jotain muuta tms., ja vahingossa repäisi mekkosi rikki tai sotki siihen jotain, eikä kehdannut sanoa joten hävitti sen?

Juu, eivät toki oo niin rajuja :D mutta jotain viitteitä siinäkin jostain.. Aikoinaan raamattukoulussa opiskellessani huonetoverinani oli eräs Helena, entinen lentoemäntä, joka oli harrastanut okkultismisia asioita. Hän sanoi usein vihaavansa minua. Öisin pimeässä tunsin kuin samassa huoneessa olisi ollut meidän lisäksemme jotain hyvin epäystävällistä. Kun Riitta Ylipahkala oli pitämässä kokouksiaan ko. opistolla, Helena sekosi täysin. Hän lähti juoksemaan kesken kokouksen yläkertaan. Lähdin toisen kautta vastaan. Kohdallani Helena kaatui maahan ja alkoi oksentaa. Oli sitten kait oksentanut myöhemmin lisää. Muutamaan päivään en tavannut häntä, koska oli sulkeutunut huoneeseen. Muutin itse toiseen huoneeseen. Jälkeenpäin Helena oli kuin toinen ihminen. Sanoi itse muutoksestaan sekä siitä myös, että nyt hän tuntee, että rakastaa minua. (huom. ei väärinkäsityksiä tuon lauseen suhteen ;) ). Olemus jotenkin myös kirkastui. Siis kysymys ei ole henkilökemioistakaan noissa viha/rakkausjutuissa, vaan siitä, että minussa ja Helenassa oli eri henki. Helenassa ollut henki vihasi sitä, mikä minussa on.

Kyllä, ei tietenkään niin voimakkaasti: D, mutta joitakin vinkkejä. Kun opiskelin Raamatussa, ystäväni Helena, entinen lentohenkilökunta, oli mukana okkultistissa. Hän sanoi usein, että vihaan. Yöllä pimeydessä minulla oli tunne, että samassa huoneessa meillä oli jotain hyvin epäystävällistä. Kun Riitta Ylipahkala järjesti kollegion kokouksia, Helen oli täysin järkyttynyt. Hän aloitti kokouksen keskellä. Menin läpi toistensa. Helen laskeutui kohdemaani maahan ja alkoi oksentaa. Sitten vuotaa enemmän. En ollut tyytyväinen muutamaan päivään, koska hän oli sulkenut huoneen. Muutin toiseen huoneeseen. Sitten Helen oli kuin toinen henkilö. Hän puhui muutoksestaan, ja nyt hän tuntee, että hän rakastaa minua. (Huomaa, että tästä lauseesta ei ole väärinkäsityksiä;)). Ydin tuli myös selvemmäksi. Joten se ei koske tämän vihan / rakkauden tarinan persoonallisuutta, vaan minun ja Helenin henkeä. Helenan henki vihasi mitä minussa oli.

Tässä on siis tosiasia mitä on jatkunut niin kauan kuin muutettiin uuteen kotiin n 10 vuotta. Sisko asu yläkerrassa, jossa oli semmonen ovi josta pääsi kylmään varastoon, sitä ovee on vaikee saada auki kuten ovea josta tullaan sisälle. No välillä aina yöllä tää ovi avautuu jos sen edessä ei ole mitään ja se on avautunut viimeksi viime vuonna kun en itse pitänyt oven edessä yhtään mitään ja oli muuten todella nopea poistuminen huoneesta.

Ja sisko on nähnyt oven pielessä alaker…rassa yöllä jonkun hahmon joka on ensin kutsunut monta kertaa siskoani nimellä kunnes havahtu siihen ja kummitus oli käskenyt herättämään hänen miehensä. Minulle sattui vähän samanlainen tilanne eilen tiistai aamuna/yöllä. Olin valmistautumassa yläkerrassa kouluun lähtöä kunnes yhtäkkiä kuulin että joku kutsui minua rappujen alapäästä. No avasin oven ja katsoin siellä ei ollut ketään. Sydän hypähti kurkkuun kun tajusin että en ole ollut yölläkään yksin koska näin oveni luona vaalean kohdan ja oveni on pikimusta. Huoneessani on todella painostava ilma ja kun kävin siskoni kanssa siellä hänkin sanoi että tuntuu kuin joku katsoisi meitä ja lähdettiin pois sieltä nopeasti. Uskotaan siskon kanssa että meillä olisi täällä oikeasti joku kummitus joka ei vain jätä rauhaan, vanhempamme on sanonut siskolleni että todella hyvä mielikuvitus.

Vierailija kirjoitti:

Olin 14-vuotiaana Tukholman risteilyllä. Yö vietettiin laivalla ja en saanut millään nukuttua jostain syystä. Maksimissaan puoli tuntia. Seuraavana päivänä Tukholmassa minulle tuli jossain vaiheessa ihan kummallisia neurologisia oireita. En enää edes muista että mitä kaikkia niitä oli, mutta se oli todella häiritsevää ja pelottavaa. Muistan sen verran, että oli todella epätodellinen ja poissaoleva olo, vähän niin kuin unta olisi nähnyt. Kaikki äänet kaikuivat, tunsin oloni painottomaksi, kuin olisin leijunut ilmassa ja lähimuistini ei toiminut normaalisti. Saatoin unohtaa että mitä 10 sekuntia sitten tapahtui. Sekunnin pituisia nukahteluja taisi tapahtua paikallaan ollessa.

Seuraavana yönä sain nukuttua, mutta seuraavana päivänä samat oireet alkoi taas uudestaan. Tosin ne eivät kestäneet niin pitkään kuin edellisenä päivänä.

Olen monesti miettinyt jälkeenpäin, että mitä ihmettä tuo oikein oli. Etenkin nyt kun opiskelen hoitoalaa. Valvottuja öitä on ollut tuon jälkeenkin, mutta ikinä ei ole tullut enää tuollaista.

Olen ajatellut, että oireisto johtui valvotun yön ja nuoren iän yhdistelmästä. Ehkä olin myös syönyt tai juonut huonosti. Kymmenen vuoden kuluessa oireet ei ole toistunut, joten ei se ollut kai sitten mitään vakavaa, toivottavasti.

Kuulostaa dissosiaatiolta.