Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Asuin opiskelijasolussa, jossa asui minun ja kahden muun tytön lisäksi yksi Essi*. Essi ei koskaan puhunut meille muille mitään, ei vastannut edes tervehdyksiin. Hän asui yksin omassa huoneessaan.

Ei tässä mitään, mutta minua vaan vaivasi tuo Essi ja olisin halunnut tutustua häneen, mutta hän vain lymyili kaiket ajat huoneessaan. Koskaan en nähnyt häntä edes yhteisissä tiloissa.

Eräs viikonloppu olin yksin solussa, kun huomasin että Essin huoneen ovi oli jäänyt auki. Uteliaisuuttani kurkkasin huoneeseen ja ihmeekseni huomasin sen olevan täysin tyhjä! Ei ollut edes sänkyä, ei yhtään tuolia, pöytää, kalusteita... Ei kertakaikkiaan mitään! Eikä kyse ollut siitä, että Essi olisi muuttanut pois. Hän palasi sunnuntai-iltana normaaliin tapaan soluun ja tuntui viihtyvän huoneessaan kuten ennenkin.

Olin ja olen vieläkin ihan äimänkäkenä. Miten ihminen voi asua sellaisessa täysin tyhjässä huoneessa? Miten hän edes nukkui, kun ei ollut sänkyä tai edes patjaa? Kysyä en koskaan voinut, koska olisin paljastanut samalla kurkanneeni huoneeseen. Olisi vaan kiinnostanut tietää, miten hän sai siellä huoneessa aikansa kulumaan.

*nimi muutettu

Jos totta niin skitsofrenia tai muu diagnoosi, ellei hän sitten tuonut mukanaan makuupussia ja alustaa. Joskus nuoret ovat äärimmäisen köyhiä tullessaan opiskelemaan ja se näkyy hiukan kummallisissa jutuissa. Tai sitten Essi oli kummitus ja solussa ei oikeasti asunut ketään. Hyytävää! Yritittekö koskaan pyytää häntä mihinkään tai käydä hänen ovellaan? Minusta tuollaiset vetäytyvät tyypit ovat hieman kummia. Totta kai saa seuransa valita, mutta onhan se vain outoa. 

Tuosta essistä tuli mieleeni, miten järkytyimme teini-iässä kun kaverini kanssa kävimme etsimässä yhteistä ystäväämme. Taisimme olla 14-vuotiaita ja tapahtuma-ajankohta myöhäinen ysäri. Kävimme hänen luonaan toisessa kaupungissa, mutta koko visiitti oli aivan outo. Ensinnäkin kaveri äiti oli yksin kotona, mutta kävi meille avaamassa vain oven, palasi takaisin puhelimeen ja vilkutteli meille sieltä lankapuhelimen ääreltä kaiken aikaa kiinnittämättä sen enempää meihin huomiota. Hän ei sanonut edes oliko ystävämme kotona vai ei, ja ihmettelimme miksi hän sitten päästi meidät itselleen täysin tuntemattomat teinitytöt kotiinsa tonkimaan tyttärensä huonetta. Enemmän järkytyimme kun avasimme kaverimme huoneen oven. Olin nähnyt huoneen viimeksi ihan siivottuna ja hienona ja kunnollisesti laitettuna, mutta se näky mikä meidän eteemme valkeni oli jäätävä tai muutos todella silmiinpistävä. Seinät oli spraymaalattu mustalla värillä täyteen sanoja, kaikkialla oli omituisia likaisia vaatekasoja joiden seassa oli ihan hygieniatarvikkeita ja mietimme käyttikö kaverimme niitä edes enää. Tyyliin meikkisieniä likaisten pikkareiden seassa, hyh. Hain omat kirjani pois likaisten stringien alta, katselimme sitä hoitamatonta ja kauheaa kuvotusta ja poistuimme vähin äänin. Kaverimme äiti vain vilkutti meille ja toivotti tervetulleeksi uudelleen. Olen nähnyt teinien huoneita kaikenlaisia, mutta tämä oli vain todella outoa kaverilta. Myöhemmin kun katsoimme batmanin leffaa kissanaisesta, jonka elämä flippaa pahasti niin samalla tavallahan se muija sotkee siinä leffassa kämppänsä - ja aloimme miettiä, oliko kaverimme kenties ottanut hieman vaikutteita, koska selkeästi samalla tavalla silputtu kaikki. Kummallista on myös äiti, joka päästää noin vain tuntemattomat tytöt kotiinsa sanomatta sanaakaan kuin kummitus, joka on porterieerina.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin opiskelijasolussa, jossa asui minun ja kahden muun tytön lisäksi yksi Essi*. Essi ei koskaan puhunut meille muille mitään, ei vastannut edes tervehdyksiin. Hän asui yksin omassa huoneessaan.

Ei tässä mitään, mutta minua vaan vaivasi tuo Essi ja olisin halunnut tutustua häneen, mutta hän vain lymyili kaiket ajat huoneessaan. Koskaan en nähnyt häntä edes yhteisissä tiloissa.

Eräs viikonloppu olin yksin solussa, kun huomasin että Essin huoneen ovi oli jäänyt auki. Uteliaisuuttani kurkkasin huoneeseen ja ihmeekseni huomasin sen olevan täysin tyhjä! Ei ollut edes sänkyä, ei yhtään tuolia, pöytää, kalusteita... Ei kertakaikkiaan mitään! Eikä kyse ollut siitä, että Essi olisi muuttanut pois. Hän palasi sunnuntai-iltana normaaliin tapaan soluun ja tuntui viihtyvän huoneessaan kuten ennenkin.

Olin ja olen vieläkin ihan äimänkäkenä. Miten ihminen voi asua sellaisessa täysin tyhjässä huoneessa? Miten hän edes nukkui, kun ei ollut sänkyä tai edes patjaa? Kysyä en koskaan voinut, koska olisin paljastanut samalla kurkanneeni huoneeseen. Olisi vaan kiinnostanut tietää, miten hän sai siellä huoneessa aikansa kulumaan.

*nimi muutettu

Jos totta niin skitsofrenia tai muu diagnoosi, ellei hän sitten tuonut mukanaan makuupussia ja alustaa. Joskus nuoret ovat äärimmäisen köyhiä tullessaan opiskelemaan ja se näkyy hiukan kummallisissa jutuissa. Tai sitten Essi oli kummitus ja solussa ei oikeasti asunut ketään. Hyytävää! Yritittekö koskaan pyytää häntä mihinkään tai käydä hänen ovellaan? Minusta tuollaiset vetäytyvät tyypit ovat hieman kummia. Totta kai saa seuransa valita, mutta onhan se vain outoa. 

tai sitten katsoit väärään huoneeseen 

Vierailija kirjoitti:

Asuin opiskelijasolussa, jossa asui minun ja kahden muun tytön lisäksi yksi Essi*. Essi ei koskaan puhunut meille muille mitään, ei vastannut edes tervehdyksiin. Hän asui yksin omassa huoneessaan.

Ei tässä mitään, mutta minua vaan vaivasi tuo Essi ja olisin halunnut tutustua häneen, mutta hän vain lymyili kaiket ajat huoneessaan. Koskaan en nähnyt häntä edes yhteisissä tiloissa.

Eräs viikonloppu olin yksin solussa, kun huomasin että Essin huoneen ovi oli jäänyt auki. Uteliaisuuttani kurkkasin huoneeseen ja ihmeekseni huomasin sen olevan täysin tyhjä! Ei ollut edes sänkyä, ei yhtään tuolia, pöytää, kalusteita... Ei kertakaikkiaan mitään! Eikä kyse ollut siitä, että Essi olisi muuttanut pois. Hän palasi sunnuntai-iltana normaaliin tapaan soluun ja tuntui viihtyvän huoneessaan kuten ennenkin.

Olin ja olen vieläkin ihan äimänkäkenä. Miten ihminen voi asua sellaisessa täysin tyhjässä huoneessa? Miten hän edes nukkui, kun ei ollut sänkyä tai edes patjaa? Kysyä en koskaan voinut, koska olisin paljastanut samalla kurkanneeni huoneeseen. Olisi vaan kiinnostanut tietää, miten hän sai siellä huoneessa aikansa kulumaan.

*nimi muutettu

Kyllä ne opiskelijasolut joissa olen käynyt on aina ollut sänky ja pöytä ”talon” puolesta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin opiskelijasolussa, jossa asui minun ja kahden muun tytön lisäksi yksi Essi*. Essi ei koskaan puhunut meille muille mitään, ei vastannut edes tervehdyksiin. Hän asui yksin omassa huoneessaan.

Ei tässä mitään, mutta minua vaan vaivasi tuo Essi ja olisin halunnut tutustua häneen, mutta hän vain lymyili kaiket ajat huoneessaan. Koskaan en nähnyt häntä edes yhteisissä tiloissa.

Eräs viikonloppu olin yksin solussa, kun huomasin että Essin huoneen ovi oli jäänyt auki. Uteliaisuuttani kurkkasin huoneeseen ja ihmeekseni huomasin sen olevan täysin tyhjä! Ei ollut edes sänkyä, ei yhtään tuolia, pöytää, kalusteita... Ei kertakaikkiaan mitään! Eikä kyse ollut siitä, että Essi olisi muuttanut pois. Hän palasi sunnuntai-iltana normaaliin tapaan soluun ja tuntui viihtyvän huoneessaan kuten ennenkin.

Olin ja olen vieläkin ihan äimänkäkenä. Miten ihminen voi asua sellaisessa täysin tyhjässä huoneessa? Miten hän edes nukkui, kun ei ollut sänkyä tai edes patjaa? Kysyä en koskaan voinut, koska olisin paljastanut samalla kurkanneeni huoneeseen. Olisi vaan kiinnostanut tietää, miten hän sai siellä huoneessa aikansa kulumaan.

*nimi muutettu

Jos totta niin skitsofrenia tai muu diagnoosi, ellei hän sitten tuonut mukanaan makuupussia ja alustaa. Joskus nuoret ovat äärimmäisen köyhiä tullessaan opiskelemaan ja se näkyy hiukan kummallisissa jutuissa. Tai sitten Essi oli kummitus ja solussa ei oikeasti asunut ketään. Hyytävää! Yritittekö koskaan pyytää häntä mihinkään tai käydä hänen ovellaan? Minusta tuollaiset vetäytyvät tyypit ovat hieman kummia. Totta kai saa seuransa valita, mutta onhan se vain outoa. 

Tämä oli mielestäni selvä trolli... Ei kiitos mielikuvitus tarinoita tänne. Niitä osaa kyllä jokainen tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samantyyppisiä valemuistoja tms. kuin muutamalla kirjoittajalla, jostain syystä aina yksi tietty nukutusaine laukaisee niitä (oon joutunut parin vuoden ajan useita kertoja nukutukseen, normioloissa en niitä ole kokenut). Vähän ennen kuin taju sammuu, näen aina tietyn maiseman, sellaisen kapean hieman ylöspäin kohoavan kujan tai kadunpätkän. Joskus kadun päässä on ihmisiä jotka näyttävät odottavan mua luokseen mutta en ole sinne koskaan päässyt. Mulla on aina siinä sellainen kotoisa ja odottava fiilis, kuin olisin menossa takaisin kotiin. Herätessä on sitten jokseenkin haikea ja pettynyt olo kun tajuaakin olevansa sairaalan heräämössä ja edelleen Suomessa. Paikka näyttää joltain italialaiselta kaupungilta tai kylältä, joillain Instagram-tileillä olen nähnyt kuvia täsmälleen samoista paikoista, vaikka en siis oikeasti ole koskaan edes käynyt Italiassa. Äitini on tosin ollut Venetsiassa kun oli n. kolmannella kuulla mua odottaessaan, mutta tuskin mä siinä vaiheessa olen vielä juurikaan ympäristöä tiedostanut. :D

Tästä tulee mieleen kuolemanrajakokemukset. Niissähän on usein käytävä tms. ja sen päässä valo, usein joku rakastava hahmo, edesmenneitä sukulaisiakin, kuten äiti. Sinne haluaisi mennä. Sitten on pettynyt, kun joutuu palaamaan.

Olimme miehen kanssa kaksin autossa ja äkkiä takapenkiltä kuului tuskainen voihkaisu. Ääni oli  hyvin selvä, huudahdimme molemmat yhtäaikaa toisiamme vilkuillen että mikä se oli ? Kun saimme auton parkkiin, katsoin ettei takapenkillä ole mitään lasten leluja pelottelemassa vaikka en kyllä ole kuullut mistään lelusta lähtevän tuollaista ääntä  !Mies lähti myöhemmin yövuoroon ja sanoi, että oli ollut aika creepyä ajaa yksin pimeässä kun pelkäsi että kuuluu taas jotain ihme ääniä....

Tuo oman elimistön "ajastaminen" tietoisesti suunnittelemalla on aika mielenkiintoinen ilmiö, viittaan siis tähän tekstiin jossa kirjoittaja "ajasti" synnytyksen aina sunnuntaille. Tämä on paljon arkisempaa ja vähäpätöisempää, mutta olen joskus tehnyt niin, että sanon itselleni mihin aikaan haluan herätä, ja sitten herään aamulla tasan siihen aikaan. Tämä siis kun ei ole ollut kelloa herättämässä tai en ole halunnut herätä kelloon. Joskus viikonloppuisin olen ajatellut jotain tiettyä heräämiaikaa mutta sitten myöhemmin illalla ajatellut että "ei, haluankin nukkua rauhassa myöhempään kun valvoinkin myöhempään"... mutta sitten kuitenkin olen herännyt aamulla siihen aikaan mitä alunperin ajattelin, damn 😀 mutta tämä ilmiö siis ei minusta sinänsä ole omituinen ja selittämätön, vaan kyllä me käymme jatkuvaa vuoropuhelua oman kehomme kanssa ja sitä voi varmasti ihan tietoisesti vahvistaa.

Sitten on näitä tuntemuksia että näkee jonkun viimeisen kerran. Tuli mieleen, että voisiko tähänkin liittyy sellainen tiedostamaton kehojen viestintä. Että voimmeko aistia jostakusta ihan kemikaalitasolla tai pienten mikroeleiden tasolla jotain, mikä viestisi, että kaikki ei ole kunnossa kuitenkaan vaikka päälle päin olisi. Samalla tavalla kuin miten koirat pystyvät haistamaan sairauksia, toki niillä on paljon paljon tarkempi hajuaisti. Mutta ehkä osa meistä ihmisistäkin pystyy jotakin signaaleja aistimaan tiedostamattomasti, varsinkin kun kyseessä on tuttu ihminen. Ja sitten tämä aistittu viesti kääntyisi aivoissa tiedostetuksi ajatukseksi, intuitioksi, että kyseinen henkilö on kuolemassa.

Ja vielä kolmanneksi tälle jonka ystävä teki itsemurhan ilman mitään ennakkovaroitusta, harmi kyllä vähän ennen tekoaankin henkilö voi vaikuttaa ihan onnelliselta ja tyytyväiseltä, koska se päätös itsensä tappamisesta on tuonut jonkinlaisen sisäisen rauhan.

Mulla on vain yksi täysin selittämätön kokemus. Mulla ja mun eksällä oli meneillään joku erityisen kamala riita mun luonani, muistan että hän sanoi jotakin todella myrkyllistä. Hän makasi olohuoneen sohvalla ja minä samaan aikaan hääräsin joidenkin kotitöiden parissa. Avasin kylppärin oven ja huomasin että siellä oli jotakin harmaata ainetta pyykinpesukoneen täyttöastian ja näytön edessä, sekä wc-pöntön renkaassa ja sisäosassa. Ne eivät olleet mitään pieniä läikkiä vaan kohdat olivat aineen peitossa. Pyykinpesukone oli juuri pyörinyt ja mulle tuli outo ajatus että jotenkin sieltä koneesta olisi "lentänyt" sitä ainetta, mutta en ymmärrä miten se olisi ollut mahdollista. Se oli kuin ohut, peittävä kerros harmaata tuhkaa, ja samat alueet olivat myös märkiä kuin vedestä. En ollut tehnyt mitään kylpyhuoneessa, eikä mieskään. Pyysin hänet katsomaan että mitä tämä on ja hän kysyi että "mitä sä olet tehnyt", sanoin että en mitään. Jos se olisikin ollut jotain pesuainetta niin olisin voinut ajatella että olin ajatuksissani laittanut sitä sinne, mutta kun se oli tummaa, tuhkan näköistä ainetta. Mulle tuli jotenkin ihmeellinen assosiaatio että ihan kuin se meidän kamala riita ja se negatiivinen energia olisi tiivistynyt siksi aineeksi. Se piti ihan hangata pois pesuaineen kanssa.

Variksenpelättimen kohtalo.

Olin alakoulussa, 7-8 vuotias. Katselimme kentän laidalla kun isot pojat pelasivat jääkiekkoa. Yksi pojista liukastui ja iski takaraivonsa jäähän niin että pamaus kuului.

Samalla hänen suustaan purkautui tummanvihreä savupilvi, puolisen metriä pitkä, hyvin voimakas ja selvä. Katosi samantien. Kun tajutonta poikaa kannettiin pois hänen silmänsä avautuivat ja hän katsoi minua hetken.

Yritin kertoa tästä opettajalle ja muille. Pitivät höpötyksenä.

Pojalle ei tullut kuin kuhmu ja päänsärkyä, minä muistan tapauksen vieläkin, yli viidenkymmenen vuoden takaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuin opiskelijasolussa, jossa asui minun ja kahden muun tytön lisäksi yksi Essi*. Essi ei koskaan puhunut meille muille mitään, ei vastannut edes tervehdyksiin. Hän asui yksin omassa huoneessaan.

Ei tässä mitään, mutta minua vaan vaivasi tuo Essi ja olisin halunnut tutustua häneen, mutta hän vain lymyili kaiket ajat huoneessaan. Koskaan en nähnyt häntä edes yhteisissä tiloissa.

Eräs viikonloppu olin yksin solussa, kun huomasin että Essin huoneen ovi oli jäänyt auki. Uteliaisuuttani kurkkasin huoneeseen ja ihmeekseni huomasin sen olevan täysin tyhjä! Ei ollut edes sänkyä, ei yhtään tuolia, pöytää, kalusteita... Ei kertakaikkiaan mitään! Eikä kyse ollut siitä, että Essi olisi muuttanut pois. Hän palasi sunnuntai-iltana normaaliin tapaan soluun ja tuntui viihtyvän huoneessaan kuten ennenkin.

Olin ja olen vieläkin ihan äimänkäkenä. Miten ihminen voi asua sellaisessa täysin tyhjässä huoneessa? Miten hän edes nukkui, kun ei ollut sänkyä tai edes patjaa? Kysyä en koskaan voinut, koska olisin paljastanut samalla kurkanneeni huoneeseen. Olisi vaan kiinnostanut tietää, miten hän sai siellä huoneessa aikansa kulumaan.

*nimi muutettu

Kyllä ne opiskelijasolut joissa olen käynyt on aina ollut sänky ja pöytä ”talon” puolesta...

Nyttemmin ovat tyhjiä, opiskelijan itsensä kalustettavissa.

Vierailija kirjoitti:

Olimme tulossa miehen kanssa Kuopion Ikeasta iltapimeällä.  Juvan kohdilla, valottomalla pätkällä näin edessämme spiraalimaisen kuvion joka liikkui edestakaisin, liike olisi sopinut valonheittimeen mutta  kuvio ei ollut kirkas vaan tumma erottuen juuri ja juuri taustasta. Pelästyin,  koska minulla on ollut silmien kanssa ongelmia ja uskoin  että kyseessä on jokin häiriö näkökentässä mutta silloin mies kysyi " Mikä tuo on ? Tuolla edessä?"   

En tiedä, mikä lie helvetin portti siihen oli aukeamassa  :D

Olen nähnyt tämän samanlaisen spiraalin Norjassa  se on jokin Haarp- kokeilu, oli siitä Oslossa lehdessäkin ja muistaakseni tv :ssäkin. You tubellakin on video sellaisesta.

ERittäin jännittävää että näit Juvalla kun täällä ei ole Nato.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin nähdä kasvokkain ihmiset, jotka ovat kirjoitelleet minusta kaikkea pahaa ja ilkeää nettiin. Kuviani siis varastettiin koneeltani ja alettiin esiintyä minuna. Ilmeisesti on kirjoiteltu asioita mm. masennuksestani, seksuaalisuudestani ja muista hyvin henkilökohtaisista asioista. Pahinta on jutut, että esim. myyn itseäni. Kirjoituksien takia irtisanouduin työpaikastani, sairastuin ja koen sosiaalista häpeää. En ole ollut kymmeneen vuoteen töissä, ja en varmaan koskaan enää tule olemaan työelämässä. Kirjoittelun takia ystäväpiirini on kaventunut ja monet tutut eivät pidä yhteyttä. Lueskelen neuroottisena vauva-palstaa ja mietin, että mikä kirjoitus viittaa minuun. Koneeltani on varastettu hyvin henkilökohtaisia terveystietoja, jotka todellakaan ei kuulu kaiken kansan kuultaviksi.

Toivon ihmisille, jotka ovat aiheuttaneet tämän minulle, kokevan saman ja pahempaa.

Tätä tapahtunut myuillekin, a la stasi

Mä olen kokenut elämäni aikana yhden selittämättömän jutun, se ei varsinaisesti jäänyt vaivaamaan mutta sai uskomaan että elämässä on jotain muutakin kuin minkä voi aisteilla havaita.

Olin yli kolmekymppinen, kihloissa ja ensi kertaa raskaana. Se ei ollut varsinainen yllätys koska emme olleet käyttäneet ehkäisyä, lasta emme kuitenkaan olleet suunnitelleet sen kummemmin. Suhteemme voi tosi huonosti ja kun raskaus selvisi minulle, ahdistuin. Miten selvitä lapsen ja kehnon suhteen kanssa? Mies kommentoi tyyliin 'niin, jos se sitten edes on mun', mikä kertoo hyvin suhteemme tilasta. En ollut kuitenkaan käynyt vieraissa ja minulle oli siis päivänselvää että hän on isä.

Taloudellisesti kaikki oli ok mutta lähipiirissäni ei ollut pieniä lapsia eikä sairas äitini voinut olla minkäänlaisena tukena. En uskonut itseeni enkä halunnut riitaisaa yhdessäoloa tai sen paremmin yksinhuoltajuutta. Olin ihan hajalla ja päätin että keskeytän raskauden. Lääkärille kerroin tilanteestani, hän oli myötätuntoinen ja aika keskeytykseen varattiin ilman sen kummempia pohtimisia.

Ahdistukseni ei silti hälvennyt. Olin aina ajatellut että joskus minulla on lapsi. Olin viettänyt pitkäksi venähtäneen nuoruuden ja toisessa tilanteessa olisin ollut iloinen raskaudesta. Heräsin joka aamuyö miettimään teenkö oikein. Määräpäivä lähestyi. Toivoin että joku olisi kertonut minulle mitä tehdä.

Eräänä yönä heräsin taas miettimään. Muistan että makasin vatsallani ja katselin herätyskellon viisareita. Mietin menenkö keskeytykseen vai en? Miten tietäisin mikä on paras ratkaisu? Olin aivan hereillä ja muistan edelleen miten yhtäkkiä tunsin kuin lämpimän ohuen säteen joka lähti liikkeelle jaloistani ja liikkui kevyesti koko kehoni läpi ylös päälakeen asti. Se ei ollut mikään väristys vaan jotain ennenkokematonta. En ollut koskaan uskonut mihinkään yliluonnolliseen mutta tämä tuntui joltakin mikä selvästi tuli kehoni ulkopuolelta. 'Säde' ei ollut vielä kulkenut loppuun kun päähäni pulpahti outo ajatus 'tässä se vastaus tulee'. Hetki meni ohi mutta mieleni oli kirkas ja siitä hetkestä ajatukseni vailla epäröintiä, pidän lapsen. Muistan herätessäni aamulla vielä kyselleeni itseltäni, no oletko varma? Jees, olen!

Olen ollut ikuinen jossittelija mutta tässä asiassa en enää jossitellut. Aamulla menin töihin ja sieltä sitten soitin sairaalaan ja peruin ajan joka olisi ollut aivan muutaman päivän päässä. Muistan että hoitaja jolle puhuin kuulosti iloiselta päätöksestäni. Tottakai välillä tulevaisuus edelleen pelotti, synnytys ja lapsen terveys ym. mutta en hetkeäkään enää katunut ajan perumista. Myöhemmin opin että suurin osa peloistani ja epävarmuudestani oli turhaa, ainoa todellinen pelko on lapsen menettämisen pelko josta ei koskaan pääse.

Nyt minulla on kohta aikuinen lapsi joka suunnittelee omaa elämäänsä ja olen ollut hänestä niin onnellinen. Suhteeni ei kestänyt mutta isänsä on ollut hyvä isä ja yhtä onnellinen lapsestamme kuin minäkin. Elämä on ollut välillä niukkaa, ja väännöiltä isänsä kanssa ei ole vältytty mutta kaikki on kuitenkin järjestynyt. Olen välillä pohtinut mitä olisin päättänyt ilman tätä kokemusta. En todellakaan tiedä. Se mitä koin ei ole yhtään pelottanut jälkeenpäin, siitä tulee vain edelleenkin ajatus että jokin piti huolta minusta ja elämästäni silloin.

En ole tästä kertonut kuin parille läheisimmälle ihmiselle.

Kuka tai mikä se sitten vaikuttikin yhteen elämäni tärkeimmistä päätöksistä, kiitos. Oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös yksi, jolta ystävä katosi elämästä aivan yllättäen. Olimme olleet tuolloin ystäviä viitisen vuotta, tutustuneet aikoinaan samalla kansanopiston opintolinjalla. Opiston päätyttyä pidimme edelleen tiiviisti yhteyttä, tapasimme muutaman kerran vuodessa ja siinä sivussa näimme jopa toistemme lapsuudenperheet.

Äkkiä tämä ystäväni kuitenkin lopetti yhteydenpidon kuin seinään. Ei ottanut itse enää yhteyttä eikä vastannut puheluihin, tekstiviesteihin eikä sähköposteihin. Ei myöskään reagoinut mitenkään, kun laitoin hänelle viestiä ja tiedustelin, että onko kaikki kunnossa, kun hänestä ei ole kuulunut mitään. Numerotiedustelun mukaan hänellä oli edelleen sama puhelinnumero kuin ennen ja osoitetiedotkin olivat pysyneet samoina. Sittemmin kuulin, että samoihin aikoihin, kun hän lakkasi pitämästä minuun yhteyttä, oli hän lopettanut yhteydenpidon myös parin yhteisen ystävämme kanssa. Sama kaava kuin omalla kohdallani, eli yhteydenpito loppui äkkiarvaamatta eikä puheluihin ym. enää vastattu.

Tästä on kulunut nyt useampi vuosi mutta toisinaan yhä mietin, mikä hänelle oikein tuli. Viimeisen kerran, kun olimme yhteyksissä, hän oli oma lupsakka itsensä eikä mikään hänen puheissaan tai käytöksessään viitannut siihen, että hän olisi ollut loukkaantunut tai vihainen minulle jostain. Myös näihin yhteisiin ystäviimme hän ei ole ollut yhteydessä. Toivottavasti mitään vakavaa ei ole sattunut.

   Joskus ghoastaamiseen voi johtaa perusarvoissa nähty liika erilaisuus, esim., jos kristitylle puhuu hengistä jotka vaeltelevat, itsemurhasta tai pilkkaa Pyhää Henkeä tai puhuu  muusta arasta niin sellainen kristitty ihminen lähtee toiseen suuntaan. Nykyisin myös, jos puhuu mahmuuttajista positiiviseen sävyyn niin osa lähtee-tai sitten just toisinpäin. Tai, jos loukkaa perusidentiteettiä tölväisemällä toista vaikka kropasta, naisten/miesten  määrästä ja moraalista. Tai arvostelee toisen ihmisen kotia, vanhempia tai uskontoa.

Näitä ydinidentin ympärille rakentuneita asioita ei vaan voi loukata, sitä varten on tapaamisissa jonkinlaista etikettiäkin vaalittava. Kaikki eivät osaa hillitä itseään vaan läpättävät kaikki asiat ulos ja menettävät ystävänsä. Kotona sitten voivat kaikki olla niitä täysin omai itsejään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin nähdä kasvokkain ihmiset, jotka ovat kirjoitelleet minusta kaikkea pahaa ja ilkeää nettiin. Kuviani siis varastettiin koneeltani ja alettiin esiintyä minuna. Ilmeisesti on kirjoiteltu asioita mm. masennuksestani, seksuaalisuudestani ja muista hyvin henkilökohtaisista asioista. Pahinta on jutut, että esim. myyn itseäni. Kirjoituksien takia irtisanouduin työpaikastani, sairastuin ja koen sosiaalista häpeää. En ole ollut kymmeneen vuoteen töissä, ja en varmaan koskaan enää tule olemaan työelämässä. Kirjoittelun takia ystäväpiirini on kaventunut ja monet tutut eivät pidä yhteyttä. Lueskelen neuroottisena vauva-palstaa ja mietin, että mikä kirjoitus viittaa minuun. Koneeltani on varastettu hyvin henkilökohtaisia terveystietoja, jotka todellakaan ei kuulu kaiken kansan kuultaviksi.

Toivon ihmisille, jotka ovat aiheuttaneet tämän minulle, kokevan saman ja pahempaa.

Tätä tapahtunut muillekin, a la stasi

Stasihan oli taho jolla oli systemaattisen kouluttamisen kautta ote ihmisten psyykeihin jotka piti sitten murtaa. Suomessa oli samoja menetelmiä käytössä ja lienee vieläkin.

Lisäksi monissa kaupungeissa on ns noitapiirejä joissa suunnitellaan pahoja kokemuksia joillekin kohteille. Esim päätetään jollain työpaikalla että tuo lähtee, sen elämä pilataan. Aletaan palkita muita kuin sitä työntekijää koko ajan, niin että alkaa protestoida jne. Sitten kun saatu liikutettua hieman aletaan moralisoida käytöstään ja puhutaan muut puolelle.

Tuo joka sanoi toista täällä skitsoksi joka luulee, ei tiedä mitään stasista eikä noitapiiriläisten tekosista. Niillä oli kiusaamiseen tähtäävä opaskin netissä  , jossa neuvottiin esim miten sossu voi kiusata asiakastaan jne. Siinä oli erittäin yksityiskohtaiset ohjeet toisen tuhoamiseksi.

Täälläkin on heitä. Ne ovat sitoutuneet pahuuteen, ei sen vähempään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin nähdä kasvokkain ihmiset, jotka ovat kirjoitelleet minusta kaikkea pahaa ja ilkeää nettiin. Kuviani siis varastettiin koneeltani ja alettiin esiintyä minuna. Ilmeisesti on kirjoiteltu asioita mm. masennuksestani, seksuaalisuudestani ja muista hyvin henkilökohtaisista asioista. Pahinta on jutut, että esim. myyn itseäni. Kirjoituksien takia irtisanouduin työpaikastani, sairastuin ja koen sosiaalista häpeää. En ole ollut kymmeneen vuoteen töissä, ja en varmaan koskaan enää tule olemaan työelämässä. Kirjoittelun takia ystäväpiirini on kaventunut ja monet tutut eivät pidä yhteyttä. Lueskelen neuroottisena vauva-palstaa ja mietin, että mikä kirjoitus viittaa minuun. Koneeltani on varastettu hyvin henkilökohtaisia terveystietoja, jotka todellakaan ei kuulu kaiken kansan kuultaviksi.

Toivon ihmisille, jotka ovat aiheuttaneet tämän minulle, kokevan saman ja pahempaa.

Tätä tapahtunut muillekin, a la stasi

Stasihan oli taho jolla oli systemaattisen kouluttamisen kautta ote ihmisten psyykeihin jotka piti sitten murtaa. Suomessa oli samoja menetelmiä käytössä ja lienee vieläkin.

Lisäksi monissa kaupungeissa on ns noitapiirejä joissa suunnitellaan pahoja kokemuksia joillekin kohteille. Esim päätetään jollain työpaikalla että tuo lähtee, sen elämä pilataan. Aletaan palkita muita kuin sitä työntekijää koko ajan, niin että alkaa protestoida jne. Sitten kun saatu liikutettua hieman aletaan moralisoida käytöstään ja puhutaan muut puolelle.

Tuo joka sanoi toista täällä skitsoksi joka luulee, ei tiedä mitään stasista eikä noitapiiriläisten tekosista. Niillä oli kiusaamiseen tähtäävä opaskin netissä  , jossa neuvottiin esim miten sossu voi kiusata asiakastaan jne. Siinä oli erittäin yksityiskohtaiset ohjeet toisen tuhoamiseksi.

Täälläkin on heitä. Ne ovat sitoutuneet pahuuteen, ei sen vähempään.

Voitte vaan kuvitella millaista jälkeä siinä Stasin systeemissä tehtiin miljoonille kun ensin ihminen jahdattiin hinovaraisesti nurkkaan ja alkoi murtua, niin heitä odotteli ns sairaanhoitajien rinki psykiatreineen ja piikkeineen. Suomessakin psykiatrista hoitoa johti vasemmisto joka otti vallan osastoilla. Jopa alkoholisoituneet suojatyöpaikkalaiset vetivät virat ja johtivat tuota alistamiskoneistoa.

Vasta nyt ovat edes jotkut lääkärit alkaneet puhua ja purkaa tuota kaikkea. 90-uvulta alettiin purkaa niitä pimeimpiä loukkoja ja vapauttaa ihmisiä mutta sekin tehtiin liian kertarysäyksellä niin, että osa potilaista jäi ns. hunningolle.

Norjassa kaksi miestä tapasi rannalla vapaa-aikana. He alkoivat keskustella elämästään miten se oli mennyt. Hämmästyksekseen he havaitsivat saman kaavan: vaimo lähti tuntemattomasta syystä, lapsia kiusattiin koulussa ja  he sairastelivat ja pyrkivät saamaan epäluottamusta vanhempiinsa mystisesti.

Koko elämän kaava oli niin sama, että miehet hoksasivat lopulta olevansa  ehkä juuri Stasin targetteja. He menivät arkistoihin ja löysivätkin itsensä sieltä, ja monta muuta. Miesten elämän avainhenkilöt kuuluivat Stasikoneeseen ja alkoivat työskennellä heitä ja perhettään vastaan.

Tämä on totista totta ollut miljoonille ihmisille ja on yhä. Poliittisista syistä on jahdattu ihmisiä ja sitä tehdään sitä. Keinot ovat vaan erilaiset. Ja se tehdään juuri niin ettei ihmisen omaisetkaan usko sitä, ja heidät saadaan eristettyä lähes sataprosenttisesti kaikista ihmisistä. Tämä on se päämäärä: domestication.

Skitsofrenian kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, mutta älykkyyden ja laajan hahmotuskyvyn kanssa on. He ovat vaarallisia juurikin siksi. Onneksi Suomessa myytti alkaa purkautua pikkuhiljaa ja ote herpautua ja koko maailmassa.

Siksi jos tunnette painetta ja pelkoja jäädä kotiin yksin ja eristäytyä muistakaa tämä, voitte olla myös targetteja.

Voitte olla joskus niita skitsoja mutta myös vaan jahdattujakin. Rokottakaa itsenne tällä tiedolla ja toimikaa siitäkin huolimatta. Nyt on aika toimia, maailmassa on semmoisia voimia joita vastaan vilpittömien pitää käydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän perheen kissa katosi 8 vuotta sitten, tuli yhtäkkiä takaisin kotiin vuosi sitten. Haluaisin niin tietää missä luuraillut, tuskin saan koskaan tietää.

Tästä vielä.

Onko hän vain talonvaltaajana asettunut kodiksi jonnekin? Onko hän maailmanmatkaajana ollut siellä sun täällä? (tämä on todella epätodennäköistä, ei olisi selvinnyt hengissä kaikki nämä vuodet). Hän oli myös tosi hyvässä kunnossa kun palasi, ei ollenkaan arka vaan ihmisrakas oma itsensä.

Kissojen reviirit on yleensä pienet. Onko hän kokoajan ollut vain parin kilometrin päässä? Eksyikö hän reviiristään ja päätyi jonnekin pidemmälle? Mikä hänen nimensä oli kaikki nämä vuodet?

Kaipaako joku pieni tyttö häntä nyt niin kuin minä silloin? :(

Voi Artturi, kunpa osaisit kertoa.

Kissat kilpailuttavat palvelut, mutta älä masennu, Artturi on voinut liittyä myös nautinnollisiin gänbängeihin, ja bilettää nuoruuttaan alta pois, sitten asettuu kiikkustuoliaikaan teillä. Voi olla ihan suunniteltu juttu. Ei sitä muuten muina miehinä vihellellen palattaisi :)?

Jos asutte rajan pinnassa niin jopa ulkomailla ollaan voitu käydä ja vain pusikkopassilla, jossa lukemat korvissa olevista pykälistä ja taisteluvalmiudesta ja säänkestävyydestä ja tuijotusvarmuudesta.