Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 37v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin joskus nuorena ryyppäämässä kavereiden kanssa , olimme sellaisella metsän ympäröimällä uimarannalla jonne vie kapea hiekkatie, parin kilsan päässä taloja. Puhuimme mm. Salaista kansioista, ufoista ym ja naureskelimme että oispa kivaa nähdä uhvomies tai kummitus . Menin sitten pissalle puiden sekaan ja samassa alkoi sellainen Mörkömäinen huuto, juoksin kirkuen housut nilkoissa kavereiden luo ja kaikki olivat ihan paniikissa että mitä vi""ua tuo on? Kukaan ei jälkeenpäin edes kuittallut siitä ,että minä juoksin metsästä esiin bilde paljaana tai että porukkamme kovin kundi lähti niin vauhdilla karkuun että kaljat jäi. Eikä muuten enää ryypätty siinä rantsussa!
Suomen metsissä kulkee ilmeisesti jonkinlainen Muumien Mörön kaltainen olento. Itse en ole koskaan tosin nähnyt (ja toivon, että en koskaan näekään), mutta olen lukenut luotettavista lähteistä, kuten Suomi24:n keskustelupalstoilta, että sellainen olento todella on olemassa täällä ja että ilmeisesti se on vuosisatoja vanha. Ihme kyllä, että sitä ei ole otettu kiinni, ammuttu tms.
Se , tai ne sillä vaikea uskoa että otuksia olisi vain yksi! ilmeisesti vartijoivat reviiriään sillä ahdistelevat marjanpoimijoita, lenkkeilijöitä ja ryyppääviä teinejä. Tarkoitus tuntuu olevan ajaa pois, ei satuttaa sillä uskon kyllä että saisivat ihmisen kiinni jos tahtoisivat, eivät vain tahdo. Ne tyytyvät mörisemään ja kirkumaan näkymättömissä tai kulkemaan perässä ja jos joku siinä saa sydärin niin voi voi.
Kiitos Toven näitä tarinoita ei oteta vakavasti. Ihmiseen, joka väittää nähneensä Mörön suhtaudutaan kuin kuin tämä väittäisi nähneensä Freddy Kruegerin " se on vain satuhahmo".
Tästä tuli mieleen kun ystävän kanssa oltiin yökävelyllä. Oltiin teinejä ja vuosi oli ehkä 2007. Mentiin yhdelle rannalla olevalle leikkipuistolle ja keinuttiin siellä hetki, päätettiin lähteä kotiin kun alkoi takapuolet paleltumaan ja lunta tihkuttamaan. (Oli muistaakseni tammikuu) käveltiin sitten rantaa pitkin ja yhtäkkiä kaverini pysähtyi. Hän jäi tuijottamaan merelle ja siellä olevaan saareen päin. Minäkin katsoin sinne ja saaren puiden seasta jäälle "liukui" iso musta hahmo, sellainen leveä ja todella aavemainen. Samalla mereltä tuli todella vahva tuulenpuuska ja kuului sellaista mouruavaa matalaa ääntä. Lähdettiin yhtäaikaa juoksemaan poispäin rannasta, ei puhuttu mitään juostiin vaan tuhatta ja sataa n.3 kilometriä minun talolle. Kun päästiin perille kaveri kysyi mikä helvetti se oli ja näinkö minä kun se liikkui. Kaveri ei uskaltanut lähteä kävelemään kotiinsa, "jos se liikkuu tuolla ja vaikka seuraa". Laitettiin ovet lukkoon ja mentiin minun huoneeseen ihan vainoharhaisissa tunnelmissa. Kurkittiin jostain säleverhojen raosta pihalle, ei oikein saatu rauhoituttua nukkumaan.
Ei muuten menty enää ikinä yöllä sinne luodolle, minulle on ihan sama mikä karhu tai otus siellä asuu, en halua nähdä sitä enää koskaan. Se luihin ja ytimiin menevä kauhu oli ihan liikaa. Ei kerrottu asiasta kenellekään, edes muille ystävillemme koska Muumien mörön kaltainen olento on ajatuksena jo niin naurettava ettei kukaan meitä olisi uskonut. Olisi kai luultu että kuviteltiin koko juttu mutta molemmat näki saman asian ja lähdettiin karkuun yksissätuumin mitään huutelematta/osoittelematta.
Kyllähän tuuli pitää jäällä vaikka mitä ääntä mutta tuommoista mourua en ole kuullut sitä ennen enkä jälkeen. Se möykky tosiaan liukui saarelta rantaa kohti, ei jääty paikalle asiaa selvittämään niinkuin amerikkalaiset teinit kauhuelokuvassa.
On muuten tullut muuallakin internetissä vastaan juttua, jossa kerrotaan kohtaamisista muumien mörön kaltaisen otuksen kanssa.
Tämä saa miettimään, että olisiko Suomen metsissä jokin outo eläinlaji, joka on tähän asti pysynyt tuntemattomana. Kuumottava ajatus kyllä, että törmäisi tuollaiseen esimerkiksi telttaretkellä pimeässä metsässä.
Joo, näitä mörkötarinoita on aika paljon. Itse en ole nähnyt koskaan, mutta olen kuullut selittämätöntä ääntä metsässä joka seuraa minua. Muutkin ovat kertoneet vastaavaa, että ko. mörkö ikäänkuin seuraa. Kerron joskus paremmalla ajalla koko tarinan. Liikun tosi paljon metsässä, joskus jopa pimeällä, ei minua silti pelota.
Luonto on ihmeellinen, samoin ihmisen aivot. Pimeässä metsässä voi kuvitella näkevänsä tai kuulevansa ihan mitä vaan jolle on luonnollinen selitys. Itse olin kerran talvella pimeässä kävelyllä (kyseessä maaseutu, ei ollut katuvaloja tai mitään), oli aivan tyyntä ja hiljaista kunnes yhtäkkiä kuului kirkaisu, niin kamala etten koskaan ennen tai jälkeen ole vastaavaa kuullut. Ihan kuin jonkun kurkkua olisi leikattu. Jäi muuten se kävelylenkki kesken, juoksin aika pikaisesti kotiin. Pitkään kyllä mietin mikä se ääni oli, ehkä joku lintu tai muu eläin. Oli silti pelottava kokemus, jäi iltalenkkeilyt vähäksi aikaa väliin. Nuo mörköhahmot ovat ehkä vain jotakin puita (tai saaria jos ovat järvellä/merellä), pelkäävä ihminen vain mielessään kuvittelee ne liikkuviksi hahmoiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 8-vuotias 1990-luvun laman aikaan. En uskonut enää Joulupukkiin ja minulle oltiin selitelty, että kovin montaa lahjaa ei ole varaa ostaa eikä kalliisiin lahjoihin ole varaa. Sitten tuli jouluaatto ja lahjat jaettiin. Minä olin ihmeissäni, kun sain ison paketin, jossa oli iso ja kaunis nukke, josta lapsikin pystyi näkemään, että se oli kallis. Olin ihmeissäni, että sain sellaisen kalliin lahjan, vaikka sellaiseen ei pitänyt olla varaa, mutta olin nukesta onnellinen ja leikin sillä koko illan. Illalla otin nuken viereeni nukkumaan nuken sänkyyn. Aamulla nuken sänky oli tyhjä eikä nukkea löytynyt mistään. Kysyin asiasta vanhemmiltani, mutta he sanoivat, että en minä ollut saanut mitään nukkea lahjaksi. Kuitenkin tiesin saaneeni sen, mutta vanhemmat kielsivät asian. Sitten vanhemmat veivät kamerasta filmirullan kehitettäväksi ja kun kuvat saatiin, niin niiden joukossa oli kuva minusta jouluna istumassa kuusen edessä tuolilla se nukke sylissä. Kun vanhemmat näkivät kuvan, niin he olivat todella hämmästyneen näköisiä. Muistan sen tilanteen yhä niin selvästi, että olen varma, että se hämmästys oli aitoa eikä näyteltyä, joten olin saanut sen nuken lahjaksi, mutta se oli mystisesti kadonnut eivätkä vanhemmat vain muista sitä.
Intiassa sattuu ja tapahtuu. Oot kirjoittanut näitä valokuva tarinoitakin aikaisemmin, oli joku sisar aina kuvissa jonka vain sinä näit mutta muut ei.
Ois kiva jos tänne tulisi tositarinoita.Ei tää ollut se Intia-tyyppi, ihan erilainen kirjoittaja.
Ehkä vähän ns joulun taikaa on kyllä tässä lisänä. Uskon kyllä että lahja olisi voinut stressaantuneilta vanhemmilta unohtua, jos vaikka oli iso sukujoulu ja lahjan sujautti pukin pussiin joku sukulainen vanhempien tietämättä. Ja joku serkku tms sitten saman tien varasti sen.
Minä olen se henkilö, joka kirjoitti sen tekstin siitä joululahjaksi saadusta nukesta, joka oli kadonnut yöllä. Minä vietin joulua kolmisin vanhempien kanssa enkä saanut lahjoja muita kuin heiltä eli heidän oli täytynyt ostaa se nukke minulle ja jompi kumpi oli ottanut minusta kuvan kun olin sen nuken kanssa sohvalla. Kuitenkin nukke oli aamulla kadonnut, vaikka olin laittanut sen illalla sänkyni vieressä olevaan nukensänkyyn ja mitään nukkea ei vanhempien mukaan ollut minulle lahjaksi tullut, vaikka olin kyseisessä kuvassa se nukke sylissäni sohvalla. Kuvan taakse on vielä kirjoitettu, että "Liisa jouluna 1993 joululahjanukkensa kanssa",
Jäit kiinni keksityssä tarinassasi. Ensin sanoit että kuvassa istuit tuolilla, sitten että olitkin sohvalla. Jos tuo olisi oikeasti tapahtunut, et kirjoittaisi väärin noin keskeisessä asiassa. Taidat olla se Intian tyyppi jolle on aina lapsuudessa tapahtunut jotakin mistä kaikki muut ovat eri mieltä.
Oliko kuvan takana jo valmiiksi teksti? Eivät kai vanhemmat sitä kirjoittaneen, jos eivät kerran muista koko nukkea? Tämäkin kuulostaa oudolta. Ei jatkoon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 37v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin joskus nuorena ryyppäämässä kavereiden kanssa , olimme sellaisella metsän ympäröimällä uimarannalla jonne vie kapea hiekkatie, parin kilsan päässä taloja. Puhuimme mm. Salaista kansioista, ufoista ym ja naureskelimme että oispa kivaa nähdä uhvomies tai kummitus . Menin sitten pissalle puiden sekaan ja samassa alkoi sellainen Mörkömäinen huuto, juoksin kirkuen housut nilkoissa kavereiden luo ja kaikki olivat ihan paniikissa että mitä vi""ua tuo on? Kukaan ei jälkeenpäin edes kuittallut siitä ,että minä juoksin metsästä esiin bilde paljaana tai että porukkamme kovin kundi lähti niin vauhdilla karkuun että kaljat jäi. Eikä muuten enää ryypätty siinä rantsussa!
Suomen metsissä kulkee ilmeisesti jonkinlainen Muumien Mörön kaltainen olento. Itse en ole koskaan tosin nähnyt (ja toivon, että en koskaan näekään), mutta olen lukenut luotettavista lähteistä, kuten Suomi24:n keskustelupalstoilta, että sellainen olento todella on olemassa täällä ja että ilmeisesti se on vuosisatoja vanha. Ihme kyllä, että sitä ei ole otettu kiinni, ammuttu tms.
Se , tai ne sillä vaikea uskoa että otuksia olisi vain yksi! ilmeisesti vartijoivat reviiriään sillä ahdistelevat marjanpoimijoita, lenkkeilijöitä ja ryyppääviä teinejä. Tarkoitus tuntuu olevan ajaa pois, ei satuttaa sillä uskon kyllä että saisivat ihmisen kiinni jos tahtoisivat, eivät vain tahdo. Ne tyytyvät mörisemään ja kirkumaan näkymättömissä tai kulkemaan perässä ja jos joku siinä saa sydärin niin voi voi.
Kiitos Toven näitä tarinoita ei oteta vakavasti. Ihmiseen, joka väittää nähneensä Mörön suhtaudutaan kuin kuin tämä väittäisi nähneensä Freddy Kruegerin " se on vain satuhahmo".
Tästä tuli mieleen kun ystävän kanssa oltiin yökävelyllä. Oltiin teinejä ja vuosi oli ehkä 2007. Mentiin yhdelle rannalla olevalle leikkipuistolle ja keinuttiin siellä hetki, päätettiin lähteä kotiin kun alkoi takapuolet paleltumaan ja lunta tihkuttamaan. (Oli muistaakseni tammikuu) käveltiin sitten rantaa pitkin ja yhtäkkiä kaverini pysähtyi. Hän jäi tuijottamaan merelle ja siellä olevaan saareen päin. Minäkin katsoin sinne ja saaren puiden seasta jäälle "liukui" iso musta hahmo, sellainen leveä ja todella aavemainen. Samalla mereltä tuli todella vahva tuulenpuuska ja kuului sellaista mouruavaa matalaa ääntä. Lähdettiin yhtäaikaa juoksemaan poispäin rannasta, ei puhuttu mitään juostiin vaan tuhatta ja sataa n.3 kilometriä minun talolle. Kun päästiin perille kaveri kysyi mikä helvetti se oli ja näinkö minä kun se liikkui. Kaveri ei uskaltanut lähteä kävelemään kotiinsa, "jos se liikkuu tuolla ja vaikka seuraa". Laitettiin ovet lukkoon ja mentiin minun huoneeseen ihan vainoharhaisissa tunnelmissa. Kurkittiin jostain säleverhojen raosta pihalle, ei oikein saatu rauhoituttua nukkumaan.
Ei muuten menty enää ikinä yöllä sinne luodolle, minulle on ihan sama mikä karhu tai otus siellä asuu, en halua nähdä sitä enää koskaan. Se luihin ja ytimiin menevä kauhu oli ihan liikaa. Ei kerrottu asiasta kenellekään, edes muille ystävillemme koska Muumien mörön kaltainen olento on ajatuksena jo niin naurettava ettei kukaan meitä olisi uskonut. Olisi kai luultu että kuviteltiin koko juttu mutta molemmat näki saman asian ja lähdettiin karkuun yksissätuumin mitään huutelematta/osoittelematta.
Kyllähän tuuli pitää jäällä vaikka mitä ääntä mutta tuommoista mourua en ole kuullut sitä ennen enkä jälkeen. Se möykky tosiaan liukui saarelta rantaa kohti, ei jääty paikalle asiaa selvittämään niinkuin amerikkalaiset teinit kauhuelokuvassa.
On muuten tullut muuallakin internetissä vastaan juttua, jossa kerrotaan kohtaamisista muumien mörön kaltaisen otuksen kanssa.
Tämä saa miettimään, että olisiko Suomen metsissä jokin outo eläinlaji, joka on tähän asti pysynyt tuntemattomana. Kuumottava ajatus kyllä, että törmäisi tuollaiseen esimerkiksi telttaretkellä pimeässä metsässä.
Joo, näitä mörkötarinoita on aika paljon. Itse en ole nähnyt koskaan, mutta olen kuullut selittämätöntä ääntä metsässä joka seuraa minua. Muutkin ovat kertoneet vastaavaa, että ko. mörkö ikäänkuin seuraa. Kerron joskus paremmalla ajalla koko tarinan. Liikun tosi paljon metsässä, joskus jopa pimeällä, ei minua silti pelota.
Luonto on ihmeellinen, samoin ihmisen aivot. Pimeässä metsässä voi kuvitella näkevänsä tai kuulevansa ihan mitä vaan jolle on luonnollinen selitys. Itse olin kerran talvella pimeässä kävelyllä (kyseessä maaseutu, ei ollut katuvaloja tai mitään), oli aivan tyyntä ja hiljaista kunnes yhtäkkiä kuului kirkaisu, niin kamala etten koskaan ennen tai jälkeen ole vastaavaa kuullut. Ihan kuin jonkun kurkkua olisi leikattu. Jäi muuten se kävelylenkki kesken, juoksin aika pikaisesti kotiin. Pitkään kyllä mietin mikä se ääni oli, ehkä joku lintu tai muu eläin. Oli silti pelottava kokemus, jäi iltalenkkeilyt vähäksi aikaa väliin. Nuo mörköhahmot ovat ehkä vain jotakin puita (tai saaria jos ovat järvellä/merellä), pelkäävä ihminen vain mielessään kuvittelee ne liikkuviksi hahmoiksi.
Tämän kirjoitettuani mieleen muistui eräs tapaus 90 -luvulta. Mummoni oli marjastamassa ja näki pusikossa liikkuvan ison, tumman hahmon. Oli melko varma, että kyseessä oli karhu. Noihin aikoihin meillä päin oli tehty havaintoja karhuista. Kertoi tapauksesta kuin se olisi ihan luonnollinen asia, meni samaan metsään heti seuraavana päivänä. Sen sukupolven ihmiset olivat kai tottuneet elämään sovussa luonnon kanssa. Itse kyllä välttelin siellä liikkumista koko syksyn. Eli se monenkin näkemä "mörkö" on saattanut olla vaikka karhu tai hirvi, pimeässä varsinkin on vaikea nähdä yksityiskohtia. T: tuon edellisen jutun lenkkeilijä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 37v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin joskus nuorena ryyppäämässä kavereiden kanssa , olimme sellaisella metsän ympäröimällä uimarannalla jonne vie kapea hiekkatie, parin kilsan päässä taloja. Puhuimme mm. Salaista kansioista, ufoista ym ja naureskelimme että oispa kivaa nähdä uhvomies tai kummitus . Menin sitten pissalle puiden sekaan ja samassa alkoi sellainen Mörkömäinen huuto, juoksin kirkuen housut nilkoissa kavereiden luo ja kaikki olivat ihan paniikissa että mitä vi""ua tuo on? Kukaan ei jälkeenpäin edes kuittallut siitä ,että minä juoksin metsästä esiin bilde paljaana tai että porukkamme kovin kundi lähti niin vauhdilla karkuun että kaljat jäi. Eikä muuten enää ryypätty siinä rantsussa!
Suomen metsissä kulkee ilmeisesti jonkinlainen Muumien Mörön kaltainen olento. Itse en ole koskaan tosin nähnyt (ja toivon, että en koskaan näekään), mutta olen lukenut luotettavista lähteistä, kuten Suomi24:n keskustelupalstoilta, että sellainen olento todella on olemassa täällä ja että ilmeisesti se on vuosisatoja vanha. Ihme kyllä, että sitä ei ole otettu kiinni, ammuttu tms.
Se , tai ne sillä vaikea uskoa että otuksia olisi vain yksi! ilmeisesti vartijoivat reviiriään sillä ahdistelevat marjanpoimijoita, lenkkeilijöitä ja ryyppääviä teinejä. Tarkoitus tuntuu olevan ajaa pois, ei satuttaa sillä uskon kyllä että saisivat ihmisen kiinni jos tahtoisivat, eivät vain tahdo. Ne tyytyvät mörisemään ja kirkumaan näkymättömissä tai kulkemaan perässä ja jos joku siinä saa sydärin niin voi voi.
Kiitos Toven näitä tarinoita ei oteta vakavasti. Ihmiseen, joka väittää nähneensä Mörön suhtaudutaan kuin kuin tämä väittäisi nähneensä Freddy Kruegerin " se on vain satuhahmo".
Tästä tuli mieleen kun ystävän kanssa oltiin yökävelyllä. Oltiin teinejä ja vuosi oli ehkä 2007. Mentiin yhdelle rannalla olevalle leikkipuistolle ja keinuttiin siellä hetki, päätettiin lähteä kotiin kun alkoi takapuolet paleltumaan ja lunta tihkuttamaan. (Oli muistaakseni tammikuu) käveltiin sitten rantaa pitkin ja yhtäkkiä kaverini pysähtyi. Hän jäi tuijottamaan merelle ja siellä olevaan saareen päin. Minäkin katsoin sinne ja saaren puiden seasta jäälle "liukui" iso musta hahmo, sellainen leveä ja todella aavemainen. Samalla mereltä tuli todella vahva tuulenpuuska ja kuului sellaista mouruavaa matalaa ääntä. Lähdettiin yhtäaikaa juoksemaan poispäin rannasta, ei puhuttu mitään juostiin vaan tuhatta ja sataa n.3 kilometriä minun talolle. Kun päästiin perille kaveri kysyi mikä helvetti se oli ja näinkö minä kun se liikkui. Kaveri ei uskaltanut lähteä kävelemään kotiinsa, "jos se liikkuu tuolla ja vaikka seuraa". Laitettiin ovet lukkoon ja mentiin minun huoneeseen ihan vainoharhaisissa tunnelmissa. Kurkittiin jostain säleverhojen raosta pihalle, ei oikein saatu rauhoituttua nukkumaan.
Ei muuten menty enää ikinä yöllä sinne luodolle, minulle on ihan sama mikä karhu tai otus siellä asuu, en halua nähdä sitä enää koskaan. Se luihin ja ytimiin menevä kauhu oli ihan liikaa. Ei kerrottu asiasta kenellekään, edes muille ystävillemme koska Muumien mörön kaltainen olento on ajatuksena jo niin naurettava ettei kukaan meitä olisi uskonut. Olisi kai luultu että kuviteltiin koko juttu mutta molemmat näki saman asian ja lähdettiin karkuun yksissätuumin mitään huutelematta/osoittelematta.
Kyllähän tuuli pitää jäällä vaikka mitä ääntä mutta tuommoista mourua en ole kuullut sitä ennen enkä jälkeen. Se möykky tosiaan liukui saarelta rantaa kohti, ei jääty paikalle asiaa selvittämään niinkuin amerikkalaiset teinit kauhuelokuvassa.
On muuten tullut muuallakin internetissä vastaan juttua, jossa kerrotaan kohtaamisista muumien mörön kaltaisen otuksen kanssa.
Tämä saa miettimään, että olisiko Suomen metsissä jokin outo eläinlaji, joka on tähän asti pysynyt tuntemattomana. Kuumottava ajatus kyllä, että törmäisi tuollaiseen esimerkiksi telttaretkellä pimeässä metsässä.
Joo, näitä mörkötarinoita on aika paljon. Itse en ole nähnyt koskaan, mutta olen kuullut selittämätöntä ääntä metsässä joka seuraa minua. Muutkin ovat kertoneet vastaavaa, että ko. mörkö ikäänkuin seuraa. Kerron joskus paremmalla ajalla koko tarinan. Liikun tosi paljon metsässä, joskus jopa pimeällä, ei minua silti pelota.
Luonto on ihmeellinen, samoin ihmisen aivot. Pimeässä metsässä voi kuvitella näkevänsä tai kuulevansa ihan mitä vaan jolle on luonnollinen selitys. Itse olin kerran talvella pimeässä kävelyllä (kyseessä maaseutu, ei ollut katuvaloja tai mitään), oli aivan tyyntä ja hiljaista kunnes yhtäkkiä kuului kirkaisu, niin kamala etten koskaan ennen tai jälkeen ole vastaavaa kuullut. Ihan kuin jonkun kurkkua olisi leikattu. Jäi muuten se kävelylenkki kesken, juoksin aika pikaisesti kotiin. Pitkään kyllä mietin mikä se ääni oli, ehkä joku lintu tai muu eläin. Oli silti pelottava kokemus, jäi iltalenkkeilyt vähäksi aikaa väliin. Nuo mörköhahmot ovat ehkä vain jotakin puita (tai saaria jos ovat järvellä/merellä), pelkäävä ihminen vain mielessään kuvittelee ne liikkuviksi hahmoiksi.
Paitsi jos se , minkä uskottelet itsellesi olevan iso kivi alkaa tulla perässäsi täysin ääneti mutta nopeasti, tumma möhkäle ilman kasvoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 37v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin joskus nuorena ryyppäämässä kavereiden kanssa , olimme sellaisella metsän ympäröimällä uimarannalla jonne vie kapea hiekkatie, parin kilsan päässä taloja. Puhuimme mm. Salaista kansioista, ufoista ym ja naureskelimme että oispa kivaa nähdä uhvomies tai kummitus . Menin sitten pissalle puiden sekaan ja samassa alkoi sellainen Mörkömäinen huuto, juoksin kirkuen housut nilkoissa kavereiden luo ja kaikki olivat ihan paniikissa että mitä vi""ua tuo on? Kukaan ei jälkeenpäin edes kuittallut siitä ,että minä juoksin metsästä esiin bilde paljaana tai että porukkamme kovin kundi lähti niin vauhdilla karkuun että kaljat jäi. Eikä muuten enää ryypätty siinä rantsussa!
Suomen metsissä kulkee ilmeisesti jonkinlainen Muumien Mörön kaltainen olento. Itse en ole koskaan tosin nähnyt (ja toivon, että en koskaan näekään), mutta olen lukenut luotettavista lähteistä, kuten Suomi24:n keskustelupalstoilta, että sellainen olento todella on olemassa täällä ja että ilmeisesti se on vuosisatoja vanha. Ihme kyllä, että sitä ei ole otettu kiinni, ammuttu tms.
Se , tai ne sillä vaikea uskoa että otuksia olisi vain yksi! ilmeisesti vartijoivat reviiriään sillä ahdistelevat marjanpoimijoita, lenkkeilijöitä ja ryyppääviä teinejä. Tarkoitus tuntuu olevan ajaa pois, ei satuttaa sillä uskon kyllä että saisivat ihmisen kiinni jos tahtoisivat, eivät vain tahdo. Ne tyytyvät mörisemään ja kirkumaan näkymättömissä tai kulkemaan perässä ja jos joku siinä saa sydärin niin voi voi.
Kiitos Toven näitä tarinoita ei oteta vakavasti. Ihmiseen, joka väittää nähneensä Mörön suhtaudutaan kuin kuin tämä väittäisi nähneensä Freddy Kruegerin " se on vain satuhahmo".
Tästä tuli mieleen kun ystävän kanssa oltiin yökävelyllä. Oltiin teinejä ja vuosi oli ehkä 2007. Mentiin yhdelle rannalla olevalle leikkipuistolle ja keinuttiin siellä hetki, päätettiin lähteä kotiin kun alkoi takapuolet paleltumaan ja lunta tihkuttamaan. (Oli muistaakseni tammikuu) käveltiin sitten rantaa pitkin ja yhtäkkiä kaverini pysähtyi. Hän jäi tuijottamaan merelle ja siellä olevaan saareen päin. Minäkin katsoin sinne ja saaren puiden seasta jäälle "liukui" iso musta hahmo, sellainen leveä ja todella aavemainen. Samalla mereltä tuli todella vahva tuulenpuuska ja kuului sellaista mouruavaa matalaa ääntä. Lähdettiin yhtäaikaa juoksemaan poispäin rannasta, ei puhuttu mitään juostiin vaan tuhatta ja sataa n.3 kilometriä minun talolle. Kun päästiin perille kaveri kysyi mikä helvetti se oli ja näinkö minä kun se liikkui. Kaveri ei uskaltanut lähteä kävelemään kotiinsa, "jos se liikkuu tuolla ja vaikka seuraa". Laitettiin ovet lukkoon ja mentiin minun huoneeseen ihan vainoharhaisissa tunnelmissa. Kurkittiin jostain säleverhojen raosta pihalle, ei oikein saatu rauhoituttua nukkumaan.
Ei muuten menty enää ikinä yöllä sinne luodolle, minulle on ihan sama mikä karhu tai otus siellä asuu, en halua nähdä sitä enää koskaan. Se luihin ja ytimiin menevä kauhu oli ihan liikaa. Ei kerrottu asiasta kenellekään, edes muille ystävillemme koska Muumien mörön kaltainen olento on ajatuksena jo niin naurettava ettei kukaan meitä olisi uskonut. Olisi kai luultu että kuviteltiin koko juttu mutta molemmat näki saman asian ja lähdettiin karkuun yksissätuumin mitään huutelematta/osoittelematta.
Kyllähän tuuli pitää jäällä vaikka mitä ääntä mutta tuommoista mourua en ole kuullut sitä ennen enkä jälkeen. Se möykky tosiaan liukui saarelta rantaa kohti, ei jääty paikalle asiaa selvittämään niinkuin amerikkalaiset teinit kauhuelokuvassa.
On muuten tullut muuallakin internetissä vastaan juttua, jossa kerrotaan kohtaamisista muumien mörön kaltaisen otuksen kanssa.
Tämä saa miettimään, että olisiko Suomen metsissä jokin outo eläinlaji, joka on tähän asti pysynyt tuntemattomana. Kuumottava ajatus kyllä, että törmäisi tuollaiseen esimerkiksi telttaretkellä pimeässä metsässä.
Joo, näitä mörkötarinoita on aika paljon. Itse en ole nähnyt koskaan, mutta olen kuullut selittämätöntä ääntä metsässä joka seuraa minua. Muutkin ovat kertoneet vastaavaa, että ko. mörkö ikäänkuin seuraa. Kerron joskus paremmalla ajalla koko tarinan. Liikun tosi paljon metsässä, joskus jopa pimeällä, ei minua silti pelota.
Luonto on ihmeellinen, samoin ihmisen aivot. Pimeässä metsässä voi kuvitella näkevänsä tai kuulevansa ihan mitä vaan jolle on luonnollinen selitys. Itse olin kerran talvella pimeässä kävelyllä (kyseessä maaseutu, ei ollut katuvaloja tai mitään), oli aivan tyyntä ja hiljaista kunnes yhtäkkiä kuului kirkaisu, niin kamala etten koskaan ennen tai jälkeen ole vastaavaa kuullut. Ihan kuin jonkun kurkkua olisi leikattu. Jäi muuten se kävelylenkki kesken, juoksin aika pikaisesti kotiin. Pitkään kyllä mietin mikä se ääni oli, ehkä joku lintu tai muu eläin. Oli silti pelottava kokemus, jäi iltalenkkeilyt vähäksi aikaa väliin. Nuo mörköhahmot ovat ehkä vain jotakin puita (tai saaria jos ovat järvellä/merellä), pelkäävä ihminen vain mielessään kuvittelee ne liikkuviksi hahmoiksi.
Jos vaikkapa kettu käy jäniksen kimppuun, kuuluu sellainen rääkäisy jota ei uskoisi eläimen ääneksi. Jänis osaa huutaa kuin ihminen.
Metsästäjät tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 37v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin joskus nuorena ryyppäämässä kavereiden kanssa , olimme sellaisella metsän ympäröimällä uimarannalla jonne vie kapea hiekkatie, parin kilsan päässä taloja. Puhuimme mm. Salaista kansioista, ufoista ym ja naureskelimme että oispa kivaa nähdä uhvomies tai kummitus . Menin sitten pissalle puiden sekaan ja samassa alkoi sellainen Mörkömäinen huuto, juoksin kirkuen housut nilkoissa kavereiden luo ja kaikki olivat ihan paniikissa että mitä vi""ua tuo on? Kukaan ei jälkeenpäin edes kuittallut siitä ,että minä juoksin metsästä esiin bilde paljaana tai että porukkamme kovin kundi lähti niin vauhdilla karkuun että kaljat jäi. Eikä muuten enää ryypätty siinä rantsussa!
Suomen metsissä kulkee ilmeisesti jonkinlainen Muumien Mörön kaltainen olento. Itse en ole koskaan tosin nähnyt (ja toivon, että en koskaan näekään), mutta olen lukenut luotettavista lähteistä, kuten Suomi24:n keskustelupalstoilta, että sellainen olento todella on olemassa täällä ja että ilmeisesti se on vuosisatoja vanha. Ihme kyllä, että sitä ei ole otettu kiinni, ammuttu tms.
Se , tai ne sillä vaikea uskoa että otuksia olisi vain yksi! ilmeisesti vartijoivat reviiriään sillä ahdistelevat marjanpoimijoita, lenkkeilijöitä ja ryyppääviä teinejä. Tarkoitus tuntuu olevan ajaa pois, ei satuttaa sillä uskon kyllä että saisivat ihmisen kiinni jos tahtoisivat, eivät vain tahdo. Ne tyytyvät mörisemään ja kirkumaan näkymättömissä tai kulkemaan perässä ja jos joku siinä saa sydärin niin voi voi.
Kiitos Toven näitä tarinoita ei oteta vakavasti. Ihmiseen, joka väittää nähneensä Mörön suhtaudutaan kuin kuin tämä väittäisi nähneensä Freddy Kruegerin " se on vain satuhahmo".
Tästä tuli mieleen kun ystävän kanssa oltiin yökävelyllä. Oltiin teinejä ja vuosi oli ehkä 2007. Mentiin yhdelle rannalla olevalle leikkipuistolle ja keinuttiin siellä hetki, päätettiin lähteä kotiin kun alkoi takapuolet paleltumaan ja lunta tihkuttamaan. (Oli muistaakseni tammikuu) käveltiin sitten rantaa pitkin ja yhtäkkiä kaverini pysähtyi. Hän jäi tuijottamaan merelle ja siellä olevaan saareen päin. Minäkin katsoin sinne ja saaren puiden seasta jäälle "liukui" iso musta hahmo, sellainen leveä ja todella aavemainen. Samalla mereltä tuli todella vahva tuulenpuuska ja kuului sellaista mouruavaa matalaa ääntä. Lähdettiin yhtäaikaa juoksemaan poispäin rannasta, ei puhuttu mitään juostiin vaan tuhatta ja sataa n.3 kilometriä minun talolle. Kun päästiin perille kaveri kysyi mikä helvetti se oli ja näinkö minä kun se liikkui. Kaveri ei uskaltanut lähteä kävelemään kotiinsa, "jos se liikkuu tuolla ja vaikka seuraa". Laitettiin ovet lukkoon ja mentiin minun huoneeseen ihan vainoharhaisissa tunnelmissa. Kurkittiin jostain säleverhojen raosta pihalle, ei oikein saatu rauhoituttua nukkumaan.
Ei muuten menty enää ikinä yöllä sinne luodolle, minulle on ihan sama mikä karhu tai otus siellä asuu, en halua nähdä sitä enää koskaan. Se luihin ja ytimiin menevä kauhu oli ihan liikaa. Ei kerrottu asiasta kenellekään, edes muille ystävillemme koska Muumien mörön kaltainen olento on ajatuksena jo niin naurettava ettei kukaan meitä olisi uskonut. Olisi kai luultu että kuviteltiin koko juttu mutta molemmat näki saman asian ja lähdettiin karkuun yksissätuumin mitään huutelematta/osoittelematta.
Kyllähän tuuli pitää jäällä vaikka mitä ääntä mutta tuommoista mourua en ole kuullut sitä ennen enkä jälkeen. Se möykky tosiaan liukui saarelta rantaa kohti, ei jääty paikalle asiaa selvittämään niinkuin amerikkalaiset teinit kauhuelokuvassa.
On muuten tullut muuallakin internetissä vastaan juttua, jossa kerrotaan kohtaamisista muumien mörön kaltaisen otuksen kanssa.
Tämä saa miettimään, että olisiko Suomen metsissä jokin outo eläinlaji, joka on tähän asti pysynyt tuntemattomana. Kuumottava ajatus kyllä, että törmäisi tuollaiseen esimerkiksi telttaretkellä pimeässä metsässä.
Joo, näitä mörkötarinoita on aika paljon. Itse en ole nähnyt koskaan, mutta olen kuullut selittämätöntä ääntä metsässä joka seuraa minua. Muutkin ovat kertoneet vastaavaa, että ko. mörkö ikäänkuin seuraa. Kerron joskus paremmalla ajalla koko tarinan. Liikun tosi paljon metsässä, joskus jopa pimeällä, ei minua silti pelota.
Luonto on ihmeellinen, samoin ihmisen aivot. Pimeässä metsässä voi kuvitella näkevänsä tai kuulevansa ihan mitä vaan jolle on luonnollinen selitys. Itse olin kerran talvella pimeässä kävelyllä (kyseessä maaseutu, ei ollut katuvaloja tai mitään), oli aivan tyyntä ja hiljaista kunnes yhtäkkiä kuului kirkaisu, niin kamala etten koskaan ennen tai jälkeen ole vastaavaa kuullut. Ihan kuin jonkun kurkkua olisi leikattu. Jäi muuten se kävelylenkki kesken, juoksin aika pikaisesti kotiin. Pitkään kyllä mietin mikä se ääni oli, ehkä joku lintu tai muu eläin. Oli silti pelottava kokemus, jäi iltalenkkeilyt vähäksi aikaa väliin. Nuo mörköhahmot ovat ehkä vain jotakin puita (tai saaria jos ovat järvellä/merellä), pelkäävä ihminen vain mielessään kuvittelee ne liikkuviksi hahmoiksi.
Jostain syystä valoisaan aikaan näitä mörköjä harvemmin esiintyy. Nuo äänet ovat todennäköisesti eläimistä lähtöisin. Esim kettu saattaa rääkäistä hurjan kuuloisesti. Samoin kissat parittelutouhuissaan.
Kohtaloko lienee kun avasin koneen ja tämän ketjun, mutta äitipuolellani ja minulla on mörkökokemus joka varsinkin minut säikytti pahasti, olisin todella iloinen jos joku keksisi luonnollisen selityksen !
Oli vuosi 1993 tai 1994 ja olin noin 8-vuotias, lähdimme sieneen. Paikka oli Itä-suomessa, oli aurinkoinen ja lämmin aamupäivä. Olin jonkan matkan päässä äitipuolestani, kun kiinnitin huomiota varjoissa oleviin kahteen isoon kiveen jossa toisessa oli jotain kummaa, siinä katsellessani "kivi" lähti hirveää kyytiä ikäänkuin pyörät alla liukumaan pois. Huusin peloissani äitipuoltani , joka ei uskonut. Aloimme evästauolle, äitipuoli tupakoi. Samassa alkoi kummallinen syvä, mouruava ääni tai ei kai mouruaminen oikea sana ole sillä kissahan siitä tulee mieleen eikä se kissalta kuulostanut. Sellainen matala, synkkä mooUUUU uuuuUUU . Ei kimeä, eikä kirkuva.
Juoksimme autolle ja kun äitipuoli nosti tavaroita takakonttiin, osoitin kädelläni puiden sekaan ilmestynyttä möykkyä että että tuo on se kivi, joka liikkui ! Ja tällä kertaa äitipuolikin näki sen liikkuvan. Korostaisin vielä, että aurinko paistoi ja kello oli ehkä 13,14. Äitipuoleni sienesti ja marjasti paljon, oli kokenut metsissä liikkuja, tosin tuo paikka oli uusi alueavaltaus. ..
Sanokaa nyt, että se oli vaikka... en tiedä, supikoira !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 37v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin joskus nuorena ryyppäämässä kavereiden kanssa , olimme sellaisella metsän ympäröimällä uimarannalla jonne vie kapea hiekkatie, parin kilsan päässä taloja. Puhuimme mm. Salaista kansioista, ufoista ym ja naureskelimme että oispa kivaa nähdä uhvomies tai kummitus . Menin sitten pissalle puiden sekaan ja samassa alkoi sellainen Mörkömäinen huuto, juoksin kirkuen housut nilkoissa kavereiden luo ja kaikki olivat ihan paniikissa että mitä vi""ua tuo on? Kukaan ei jälkeenpäin edes kuittallut siitä ,että minä juoksin metsästä esiin bilde paljaana tai että porukkamme kovin kundi lähti niin vauhdilla karkuun että kaljat jäi. Eikä muuten enää ryypätty siinä rantsussa!
Suomen metsissä kulkee ilmeisesti jonkinlainen Muumien Mörön kaltainen olento. Itse en ole koskaan tosin nähnyt (ja toivon, että en koskaan näekään), mutta olen lukenut luotettavista lähteistä, kuten Suomi24:n keskustelupalstoilta, että sellainen olento todella on olemassa täällä ja että ilmeisesti se on vuosisatoja vanha. Ihme kyllä, että sitä ei ole otettu kiinni, ammuttu tms.
Se , tai ne sillä vaikea uskoa että otuksia olisi vain yksi! ilmeisesti vartijoivat reviiriään sillä ahdistelevat marjanpoimijoita, lenkkeilijöitä ja ryyppääviä teinejä. Tarkoitus tuntuu olevan ajaa pois, ei satuttaa sillä uskon kyllä että saisivat ihmisen kiinni jos tahtoisivat, eivät vain tahdo. Ne tyytyvät mörisemään ja kirkumaan näkymättömissä tai kulkemaan perässä ja jos joku siinä saa sydärin niin voi voi.
Kiitos Toven näitä tarinoita ei oteta vakavasti. Ihmiseen, joka väittää nähneensä Mörön suhtaudutaan kuin kuin tämä väittäisi nähneensä Freddy Kruegerin " se on vain satuhahmo".
Tästä tuli mieleen kun ystävän kanssa oltiin yökävelyllä. Oltiin teinejä ja vuosi oli ehkä 2007. Mentiin yhdelle rannalla olevalle leikkipuistolle ja keinuttiin siellä hetki, päätettiin lähteä kotiin kun alkoi takapuolet paleltumaan ja lunta tihkuttamaan. (Oli muistaakseni tammikuu) käveltiin sitten rantaa pitkin ja yhtäkkiä kaverini pysähtyi. Hän jäi tuijottamaan merelle ja siellä olevaan saareen päin. Minäkin katsoin sinne ja saaren puiden seasta jäälle "liukui" iso musta hahmo, sellainen leveä ja todella aavemainen. Samalla mereltä tuli todella vahva tuulenpuuska ja kuului sellaista mouruavaa matalaa ääntä. Lähdettiin yhtäaikaa juoksemaan poispäin rannasta, ei puhuttu mitään juostiin vaan tuhatta ja sataa n.3 kilometriä minun talolle. Kun päästiin perille kaveri kysyi mikä helvetti se oli ja näinkö minä kun se liikkui. Kaveri ei uskaltanut lähteä kävelemään kotiinsa, "jos se liikkuu tuolla ja vaikka seuraa". Laitettiin ovet lukkoon ja mentiin minun huoneeseen ihan vainoharhaisissa tunnelmissa. Kurkittiin jostain säleverhojen raosta pihalle, ei oikein saatu rauhoituttua nukkumaan.
Ei muuten menty enää ikinä yöllä sinne luodolle, minulle on ihan sama mikä karhu tai otus siellä asuu, en halua nähdä sitä enää koskaan. Se luihin ja ytimiin menevä kauhu oli ihan liikaa. Ei kerrottu asiasta kenellekään, edes muille ystävillemme koska Muumien mörön kaltainen olento on ajatuksena jo niin naurettava ettei kukaan meitä olisi uskonut. Olisi kai luultu että kuviteltiin koko juttu mutta molemmat näki saman asian ja lähdettiin karkuun yksissätuumin mitään huutelematta/osoittelematta.
Kyllähän tuuli pitää jäällä vaikka mitä ääntä mutta tuommoista mourua en ole kuullut sitä ennen enkä jälkeen. Se möykky tosiaan liukui saarelta rantaa kohti, ei jääty paikalle asiaa selvittämään niinkuin amerikkalaiset teinit kauhuelokuvassa.
On muuten tullut muuallakin internetissä vastaan juttua, jossa kerrotaan kohtaamisista muumien mörön kaltaisen otuksen kanssa.
Tämä saa miettimään, että olisiko Suomen metsissä jokin outo eläinlaji, joka on tähän asti pysynyt tuntemattomana. Kuumottava ajatus kyllä, että törmäisi tuollaiseen esimerkiksi telttaretkellä pimeässä metsässä.
Joo, näitä mörkötarinoita on aika paljon. Itse en ole nähnyt koskaan, mutta olen kuullut selittämätöntä ääntä metsässä joka seuraa minua. Muutkin ovat kertoneet vastaavaa, että ko. mörkö ikäänkuin seuraa. Kerron joskus paremmalla ajalla koko tarinan. Liikun tosi paljon metsässä, joskus jopa pimeällä, ei minua silti pelota.
Luonto on ihmeellinen, samoin ihmisen aivot. Pimeässä metsässä voi kuvitella näkevänsä tai kuulevansa ihan mitä vaan jolle on luonnollinen selitys. Itse olin kerran talvella pimeässä kävelyllä (kyseessä maaseutu, ei ollut katuvaloja tai mitään), oli aivan tyyntä ja hiljaista kunnes yhtäkkiä kuului kirkaisu, niin kamala etten koskaan ennen tai jälkeen ole vastaavaa kuullut. Ihan kuin jonkun kurkkua olisi leikattu. Jäi muuten se kävelylenkki kesken, juoksin aika pikaisesti kotiin. Pitkään kyllä mietin mikä se ääni oli, ehkä joku lintu tai muu eläin. Oli silti pelottava kokemus, jäi iltalenkkeilyt vähäksi aikaa väliin. Nuo mörköhahmot ovat ehkä vain jotakin puita (tai saaria jos ovat järvellä/merellä), pelkäävä ihminen vain mielessään kuvittelee ne liikkuviksi hahmoiksi.
Jostain syystä valoisaan aikaan näitä mörköjä harvemmin esiintyy. Nuo äänet ovat todennäköisesti eläimistä lähtöisin. Esim kettu saattaa rääkäistä hurjan kuuloisesti. Samoin kissat parittelutouhuissaan.
Möröt liikkuvat vain pimeällä ja hämärässä! Päivisin lienevät jossain kolossa. Oikeasti, jos olisi jokin tuntematon eläin metsässä vielä, olisi todennäköisesti juuri yöeläin.
Vierailija kirjoitti:
Kohtaloko lienee kun avasin koneen ja tämän ketjun, mutta äitipuolellani ja minulla on mörkökokemus joka varsinkin minut säikytti pahasti, olisin todella iloinen jos joku keksisi luonnollisen selityksen !
Oli vuosi 1993 tai 1994 ja olin noin 8-vuotias, lähdimme sieneen. Paikka oli Itä-suomessa, oli aurinkoinen ja lämmin aamupäivä. Olin jonkan matkan päässä äitipuolestani, kun kiinnitin huomiota varjoissa oleviin kahteen isoon kiveen jossa toisessa oli jotain kummaa, siinä katsellessani "kivi" lähti hirveää kyytiä ikäänkuin pyörät alla liukumaan pois. Huusin peloissani äitipuoltani , joka ei uskonut. Aloimme evästauolle, äitipuoli tupakoi. Samassa alkoi kummallinen syvä, mouruava ääni tai ei kai mouruaminen oikea sana ole sillä kissahan siitä tulee mieleen eikä se kissalta kuulostanut. Sellainen matala, synkkä mooUUUU uuuuUUU . Ei kimeä, eikä kirkuva.
Juoksimme autolle ja kun äitipuoli nosti tavaroita takakonttiin, osoitin kädelläni puiden sekaan ilmestynyttä möykkyä että että tuo on se kivi, joka liikkui ! Ja tällä kertaa äitipuolikin näki sen liikkuvan. Korostaisin vielä, että aurinko paistoi ja kello oli ehkä 13,14. Äitipuoleni sienesti ja marjasti paljon, oli kokenut metsissä liikkuja, tosin tuo paikka oli uusi alueavaltaus. ..
Sanokaa nyt, että se oli vaikka... en tiedä, supikoira !
Supikoiran ääni on aika karmea https://www.ruutu.fi/video/2765626
Se on voinut olla myös mäyrä, ne on sellaisia liikkuvia kiviä, eli matalia. Ahma on myös mahdollinen vaikka harvinainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Salainen numero ei ole sillä tavalla salainen, etteikö siihen voisi soittaa - kun vain numeron näppäilee, salaisessa numerossa puhelin soi.
Onko etunimesi tavallinen? Monellako muulla on sama etunimi? Todennäköisyys osua saman etunimiseen henkilöön väärään numeroon soittaessa on toki pieni, mutta ei olematon. Jos etunimesi olisi eri kuin tavoitellun henkilön, olisi asia tuskin jäänyt mieleenkään noin selvästi.
Ja ulkonäöstäsi soittaja tuskin tiesi mitään.
Oma mystinen tapahtumani on poenempää luokkaa - sinitarran mystinen valuminen, joka alkoi yhtäkkiä tänä vuonna.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3027777/sinitarran-mystinen-kaytos#comm…
Aiemmin suurempaa painoa kestänyt sinitarra ei pitänyt paikallaan enää alle 12-osaa aiemmin kuukausia kannattelemastaan painosta!
Vierailija kirjoitti:
Kohtaloko lienee kun avasin koneen ja tämän ketjun, mutta äitipuolellani ja minulla on mörkökokemus joka varsinkin minut säikytti pahasti, olisin todella iloinen jos joku keksisi luonnollisen selityksen !
Oli vuosi 1993 tai 1994 ja olin noin 8-vuotias, lähdimme sieneen. Paikka oli Itä-suomessa, oli aurinkoinen ja lämmin aamupäivä. Olin jonkan matkan päässä äitipuolestani, kun kiinnitin huomiota varjoissa oleviin kahteen isoon kiveen jossa toisessa oli jotain kummaa, siinä katsellessani "kivi" lähti hirveää kyytiä ikäänkuin pyörät alla liukumaan pois. Huusin peloissani äitipuoltani , joka ei uskonut. Aloimme evästauolle, äitipuoli tupakoi. Samassa alkoi kummallinen syvä, mouruava ääni tai ei kai mouruaminen oikea sana ole sillä kissahan siitä tulee mieleen eikä se kissalta kuulostanut. Sellainen matala, synkkä mooUUUU uuuuUUU . Ei kimeä, eikä kirkuva.
Juoksimme autolle ja kun äitipuoli nosti tavaroita takakonttiin, osoitin kädelläni puiden sekaan ilmestynyttä möykkyä että että tuo on se kivi, joka liikkui ! Ja tällä kertaa äitipuolikin näki sen liikkuvan. Korostaisin vielä, että aurinko paistoi ja kello oli ehkä 13,14. Äitipuoleni sienesti ja marjasti paljon, oli kokenut metsissä liikkuja, tosin tuo paikka oli uusi alueavaltaus. ..
Sanokaa nyt, että se oli vaikka... en tiedä, supikoira !
Näistä marjametsän-Mörkö -tarinoista tulee mieleeni eräs kokemukseni.
Tiesin kotimetsikön avohakkuualueella hyvän vattupaikan ja menin sitä kohti. Äkkiä puskat ja vesaikot alkoivat heilua hurjasti ja siellä miehen ääni matki karhun mörinää. En ollut millänikään, vaan menin poimimaan vadelmia. Lähtiessäni näin kauempana tien varressa polkupyörän ojaan piilotettuna. Se kuului eräälle puolihullulle naapurille. Tai sille ”karhulle”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän tapaisia "kiviä ja patoja nurinpäin" metsässä näkemisiä on myös ufo kertomuksissa. Niihin on joillakin liittynyt ajantajun muutoksia. Mitä sitten ovatkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 8-vuotias 1990-luvun laman aikaan. En uskonut enää Joulupukkiin ja minulle oltiin selitelty, että kovin montaa lahjaa ei ole varaa ostaa eikä kalliisiin lahjoihin ole varaa. Sitten tuli jouluaatto ja lahjat jaettiin. Minä olin ihmeissäni, kun sain ison paketin, jossa oli iso ja kaunis nukke, josta lapsikin pystyi näkemään, että se oli kallis. Olin ihmeissäni, että sain sellaisen kalliin lahjan, vaikka sellaiseen ei pitänyt olla varaa, mutta olin nukesta onnellinen ja leikin sillä koko illan. Illalla otin nuken viereeni nukkumaan nuken sänkyyn. Aamulla nuken sänky oli tyhjä eikä nukkea löytynyt mistään. Kysyin asiasta vanhemmiltani, mutta he sanoivat, että en minä ollut saanut mitään nukkea lahjaksi. Kuitenkin tiesin saaneeni sen, mutta vanhemmat kielsivät asian. Sitten vanhemmat veivät kamerasta filmirullan kehitettäväksi ja kun kuvat saatiin, niin niiden joukossa oli kuva minusta jouluna istumassa kuusen edessä tuolilla se nukke sylissä. Kun vanhemmat näkivät kuvan, niin he olivat todella hämmästyneen näköisiä. Muistan sen tilanteen yhä niin selvästi, että olen varma, että se hämmästys oli aitoa eikä näyteltyä, joten olin saanut sen nuken lahjaksi, mutta se oli mystisesti kadonnut eivätkä vanhemmat vain muista sitä.
Intiassa sattuu ja tapahtuu. Oot kirjoittanut näitä valokuva tarinoitakin aikaisemmin, oli joku sisar aina kuvissa jonka vain sinä näit mutta muut ei.
Ois kiva jos tänne tulisi tositarinoita.Ei tää ollut se Intia-tyyppi, ihan erilainen kirjoittaja.
Ehkä vähän ns joulun taikaa on kyllä tässä lisänä. Uskon kyllä että lahja olisi voinut stressaantuneilta vanhemmilta unohtua, jos vaikka oli iso sukujoulu ja lahjan sujautti pukin pussiin joku sukulainen vanhempien tietämättä. Ja joku serkku tms sitten saman tien varasti sen.
Minä olen se henkilö, joka kirjoitti sen tekstin siitä joululahjaksi saadusta nukesta, joka oli kadonnut yöllä. Minä vietin joulua kolmisin vanhempien kanssa enkä saanut lahjoja muita kuin heiltä eli heidän oli täytynyt ostaa se nukke minulle ja jompi kumpi oli ottanut minusta kuvan kun olin sen nuken kanssa sohvalla. Kuitenkin nukke oli aamulla kadonnut, vaikka olin laittanut sen illalla sänkyni vieressä olevaan nukensänkyyn ja mitään nukkea ei vanhempien mukaan ollut minulle lahjaksi tullut, vaikka olin kyseisessä kuvassa se nukke sylissäni sohvalla. Kuvan taakse on vielä kirjoitettu, että "Liisa jouluna 1993 joululahjanukkensa kanssa",
Olisikohan jompikumpi vanhempi vahingossa rikkonut nuken, ja ratkonut asian näin epäkypsästi.
Tai esim. nukke oli tarkoitettu lahjaksi jollekulle muulle, kuten vaikka sukulaistytöllesi, paketti mennyt vahingossa sinulle, ja vanhempasi reilukerhona ratkaisseet asian nyysimällä nuken sinulta.
Ei tälle ole mitään loogista tai epäloogistakaan selitystä, kun ei koskaan tapahtunut. Ensin istuu joulukuusen edessä tuolilla, sitten sohvalla ja valokuva kun taakse joku kirjoittanut tuollaisen tekstin vaikka kenenkään ei pitänyt nukkea muistaa.
Tää Intia kirjoittelija saa jotain sairasta mielihyvää, kun hyväuskoiset ihmiset menee hänen tarinoihinsa mukaan ja koittaa ymmärtää jotain, mitä on mahdoton ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyynyyni oli ilmestynyt yöllä melko iso veriläntti, tyynyn yläosaan. Isompi kuin esim jostain puhjenneesta finnistä tulisi. Nenässä ei ollut verta eikä korvissakaan. Minulla ei ollut menkat, eikä sormissa ollut verta. Missään ei ollut haavoja. Ja nukuin yksin. En vieläkään tiedä mistä se tuli.
Voisiko Mörkö olla suomen oma myyttinen hirviö, kuten Isojalka tai Loch nessin hirviö? Eläin se ei ole.
Havaintoja on niin paljon eri vuosikymmeniltä, että jotain metsissä täytyy piileskellä.
Vierailija kirjoitti:
Tyynyyni oli ilmestynyt yöllä melko iso veriläntti, tyynyn yläosaan. Isompi kuin esim jostain puhjenneesta finnistä tulisi. Nenässä ei ollut verta eikä korvissakaan. Minulla ei ollut menkat, eikä sormissa ollut verta. Missään ei ollut haavoja. Ja nukuin yksin. En vieläkään tiedä mistä se tuli.
Olit ehkä raapaissut kynnellä päänahkaan haavan, mikä ei näkynyt hiusten alta. Päähaavat vuotaa paljon.
Tapasin muutama viikko sitten erään luokkakaverini, jota olin kiusannut kouluaikoina melko pahasti ja pyysin sitä häneltä anteeksi. Hän katsoi minua todella ihmeissään ja sanoi, että ei tiedä, mistä puhun. Näin hänestä selvästi, että hänellä ei ollut mitään käsitystä asiasta, mikä ihmetyttää minua. Miten ihminen voi selvästi unohtaa täysin koko ala-asteen jatkuneen kiusaamisen, kun sen loppumisesta on kulunut vain 6 vuotta? Hän ei selvästi ymmärtänyt, mistä puhuin, sanoi muistavansa minut kouluajoilta hyvin mutta ei muistanut kiusaamista tapahtuneen. Päinvastoin hän sanoi olleensa itse kiusaaja.
Vierailija kirjoitti:
Tapasin muutama viikko sitten erään luokkakaverini, jota olin kiusannut kouluaikoina melko pahasti ja pyysin sitä häneltä anteeksi. Hän katsoi minua todella ihmeissään ja sanoi, että ei tiedä, mistä puhun. Näin hänestä selvästi, että hänellä ei ollut mitään käsitystä asiasta, mikä ihmetyttää minua. Miten ihminen voi selvästi unohtaa täysin koko ala-asteen jatkuneen kiusaamisen, kun sen loppumisesta on kulunut vain 6 vuotta? Hän ei selvästi ymmärtänyt, mistä puhuin, sanoi muistavansa minut kouluajoilta hyvin mutta ei muistanut kiusaamista tapahtuneen. Päinvastoin hän sanoi olleensa itse kiusaaja.
Ehkä olit kuvitellut itselläsi olleen häneen enemmän valtaa kuin sinulla todellisuudessa olinkaan. Olit hänelle yhdentekevä.
Minulle kerran yksi entinen tuttu avautui, kuinka pahoillaan oli siitä kun oli ollut minulle yläasteella ilkeä. En muista mitään erityistä ilkeyttä, ehkä muutaman kömpelön piikittely-yrityksen tms. jotka jäivät jonnekin puolitiehen. Ihan normaalia yläastemeininkiä siis. Eli mitään sellaista, mikä olisi jäänyt minua mietityttämään. Ehkä oli omasta mielestään hurjakin queen bee :)
Vierailija kirjoitti:
Tyynyyni oli ilmestynyt yöllä melko iso veriläntti, tyynyn yläosaan. Isompi kuin esim jostain puhjenneesta finnistä tulisi. Nenässä ei ollut verta eikä korvissakaan. Minulla ei ollut menkat, eikä sormissa ollut verta. Missään ei ollut haavoja. Ja nukuin yksin. En vieläkään tiedä mistä se tuli.
Minulle on tapahtunut sama.
Joku ehdotti kirpun puremaksi, mutta en usko. Verta oli halkaisijaltaan noin sentin läiskä.
Joo, näitä mörkötarinoita on aika paljon. Itse en ole nähnyt koskaan, mutta olen kuullut selittämätöntä ääntä metsässä joka seuraa minua. Muutkin ovat kertoneet vastaavaa, että ko. mörkö ikäänkuin seuraa. Kerron joskus paremmalla ajalla koko tarinan. Liikun tosi paljon metsässä, joskus jopa pimeällä, ei minua silti pelota.