Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Minua mietityttää joskus, että miksi minulla oli yhdeksännen luokan joulutodistuksessa käytösnumero 10, mutta kevättodistuksessa eli päästötodistuksessa 9. Mielestäni olin kevätlukukaudenkin käyttäytynyt samalla tavalla kuin syyslukukauden eli ilmeisesti todella hyvin, kun joulutodistuksessa käytös oli 10. Olisiko tuo käytöksen 10 ollut liian hyvä numero päästötodistukseen vai olisiko asiaan voinut vaikuttaa se, että kevätlukukaudella minut oli yllätetty pari kertaa kovilla pakkasilla kesken välitunnin koulun käytävässä kun olisi pitänyt olla ulkona? Niillä kerroilla olin tullut muutamaa minuuttia ennen kellon soittoa sisälle kun taas monet muut oppilaat viettivät melkein joka päivä välitunteja käytävässä. Mutta ei minun käytökseni kuitenkaan syyslukukaudellakaan ollut täydellistä, että ihmettelen tuota joulutodistuksen käytösnumeroa. Silloin syyslukukaudella olin ainakin jäänyt kiinni siitä, että olin kiusannut luokallani olleita tyttöjä, olin käsitellyt huolimattomasti käsityön luokassa työkaluja opettajan huomautuksista huolimatta, myöhästyin kerran 2 tuntia koulusta ja olin ollut tarkoituksella koko välitunnin käytävällä muutaman muun oppilaan kanssa.

Kiltti mies vuosimallia 1981 kirjoitti:

Minua mietityttää joskus, että miksi minulla oli yhdeksännen luokan joulutodistuksessa käytösnumero 10, mutta kevättodistuksessa eli päästötodistuksessa 9. Mielestäni olin kevätlukukaudenkin käyttäytynyt samalla tavalla kuin syyslukukauden eli ilmeisesti todella hyvin, kun joulutodistuksessa käytös oli 10. Olisiko tuo käytöksen 10 ollut liian hyvä numero päästötodistukseen vai olisiko asiaan voinut vaikuttaa se, että kevätlukukaudella minut oli yllätetty pari kertaa kovilla pakkasilla kesken välitunnin koulun käytävässä kun olisi pitänyt olla ulkona? Niillä kerroilla olin tullut muutamaa minuuttia ennen kellon soittoa sisälle kun taas monet muut oppilaat viettivät melkein joka päivä välitunteja käytävässä. Mutta ei minun käytökseni kuitenkaan syyslukukaudellakaan ollut täydellistä, että ihmettelen tuota joulutodistuksen käytösnumeroa. Silloin syyslukukaudella olin ainakin jäänyt kiinni siitä, että olin kiusannut luokallani olleita tyttöjä, olin käsitellyt huolimattomasti käsityön luokassa työkaluja opettajan huomautuksista huolimatta, myöhästyin kerran 2 tuntia koulusta ja olin ollut tarkoituksella koko välitunnin käytävällä muutaman muun oppilaan kanssa.

Käytösnumeroon vaikuttaa myöskin tuntiaktiivisuus. En oikein usko, että muutamalla pienellä virheellä on merkitystä. Itse olin koko peruskoulun kiusattu ja sain ala-asteella aina kymppejä. Yläasteella vetäydyin omaan rauhaan enkä osallistunut tunneilla. Sain käytösnumeroksi 8 & 9 satunnaisesti. 10 olisi kai vaadittu sitä aktiivisuutta, vaikka käytös oli muuten normaalia ja hyvää.

Tipahdin eläintarhan leijonahäkkiin mutta leijonat juoksi pakoon kun pieraisin. Tää tapahtui Intiassa v. 1979 ja mulla oli kaksi kännykkää vaikkei niitä oltu keksitty vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt on pieni juttu eikä mikään suuri mysteeri, mutta on tavallaan vaivannut minua 45 vuotta :-)

Eli joskus ehkä tokaluokalla opettaja kyseli oppilailta joitain kuulumisia kotoa, en muista oliko esim. kesälomalta. Yksi tyttö-oppilas jäi mieleen. Hän kertoi että oli ollut ukkonen ja äiti istui pöydän alla ja söi sokeria. Tästä lähtien olen pitänyt tytön äitiä vähän pöpinä :-)

Tuo jäi niin hyvin mieleen. Oliko tyttö (joka oli mielestäni ihan tavallinen) ymmärtänyt jotain väärin? Vai oliko äiti vähän pöpi? Ei kai kukaan normaali aikuinen ihminen istu pöydän alla ja syö sokeria? Terveisiä vain luokkakavereille jos joku muistaa tämän :-)

Jotkut aikuisetkin pelkäävät ukkosta ja saattavat piiloutua sitä vaikka pöydän alle, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Makean syöminen voi rauhoittaa hermoja.

Tai sitten lapsi puhui höpöjä. Pikkulasten tarinat saattavat muuttua matkalla paljonkin.

Äitini pelkäsi ukkosta, koska oli pikkutyttönä ollut Helsingissä pommitusten aikaan. Hänellä oli tapana sanoa, että halusi ukkosella piiloutua sängyn alle.

Minulla on ollut mysteerikahvilusikka, jossa oli muumion hahmo varressa. En tiedä mistä se lusikkalaatikkoon edes eksyi. Monta kertaa heitin sen roskiin, mutta muuton jälkeen sellainen ilmestyi aina mystisesti takaisin muiden lusikoiden sekaan, kaikkiaan 5 kertaa.

Nyt kun en ole muuttanut kymmeneen vuoteen, on lusikkakin pysynyt kadoksissa.

Nuorena ratsastin talvella tuttua metsätietä ja huomasin edessä pellon laidassa tumman huppupäisen ihmishahmon, joka tuntui katsovan meitä. samalla sekunnilla huomasi hevonenkin, pysähtyi kuin seinään ja lähti takaisin menosuuntaan säikähtäneenä. Ihmeen kaupalla pysyin kyydissä tallille asti. Isäni kanssa menimme katsomaan heti tuota paikkaa, ja lumessa ei näkynyt jälkiä lainkaan. Puu tai kivi se ei ollut ja paikkakin oli takuulla oikea, hevosen reaktiostakin päätellen siellä joku todella seisoi, mutta mikä tai kuka?

Pari kertaa olen säästynyt täpärästi hirvikolarilta, kun olen kuullut jonkun huutavan varo! Silloin olin autossa yksin ja ulkona pilkkopimeää. Molemmilla kerroilla hirvi tuli metsästä apukuskin puolelta suoraan auton eteen. Pistin väsymyksen piikkiin kuulemani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus kun olimme pieniä, meillä oli laatikollinen Ässä Mix -karkkeja. Isä oli kerran antanut yhden karkin pikkusiskolleni, ja halusin tietää, mikä kuvio se oli. Sisko vastasi, että apinapatsas. Sanoin sitten, että eihän siinä mitään sellaista kuviota ole, ja siskoni sanoi, että isä sanoi, että se on apinapatsas. Muistaakseni se ei sitten selvinnyt koskaan, mikä kuvio se oli, mutta jäi ihmetyttämään, että mikä ihmeen apinapatsas? Tuskinpa isä oli niin sanonut. Mutta jos joku osaa sanoa, mitä tuo luultavasti tarkoitti, niin oikein mielelläni kuulisin sen.

Se oli joku tehtaan tuutista epämuodostuneena truuttaantunut karkkiköntti, joka pikkusiskosi vilkkaassa mielikuvituksessa oli ilmiselvä apinahahmo. Ja lapset nyt sanoo kaikenlaista muutenkin, "isä sanoi" vaikka ei todellakaan sanonut. Mistä lie keksivät noita. Apinapatsas on saattanut tulla sanana vastaan jostain kirjasta tai lastenohjelmasta tai joltain toiselta lapselta, tai sitten hän vaan keksi yhdistää apinan ja patsaan sanaliitoksi siinä hetkessä.

Tuokin tietysti on hyvin mahdollista. Joskus muuten kävi niin, että Ässä Mix -pussista löytyi karkki, jonka näytti Missä X -pussin A-kirjaimelta ja kerran löytyi Missä X -pussista Ässä Mixin risti. Eli ensimmäinen ei tietenkään ollut sokerin peittämä ja jälkimmäisessä oli sokeria ja ne näyttivät siksi huvittavilta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi samat piirteet tekivät Elviksestä viehättävän näköisen, mutta äidistään surullisen keski-ikäisen naisen näköisen?

Gladys Presley on Elviksen näköinen, mutta kun häntä katsoo googlesta, näkee vain lihoneen, keski-ikäisen vanhemman naisen, jolla on alaspäin kääntynyt suu ja surulliset, alaspäin kääntyneet silmät. Hän on aivan saman näköinen kuin poikansa. Elviksellä siis samat piirteet tekivät hänestä komean. Ja piirteet ovat myös hyvin epäsymmetriset.

Why?

Miksi mies voi olla komea, mutta samannäköinen nainen ei, miksi nainen voi olla kaunis, mutta samannäköinen mies ei, miksi kauniista lapsista ei läheskään aina tule kauniita/komeita aikuisia? Miehiset piirteet naisilla tai päinvastoin eivät ole miellyttäviä.

Kiltti mies vuosimallia 1981 kirjoitti:

Minua mietityttää joskus, että miksi minulla oli yhdeksännen luokan joulutodistuksessa käytösnumero 10, mutta kevättodistuksessa eli päästötodistuksessa 9. Mielestäni olin kevätlukukaudenkin käyttäytynyt samalla tavalla kuin syyslukukauden eli ilmeisesti todella hyvin, kun joulutodistuksessa käytös oli 10. Olisiko tuo käytöksen 10 ollut liian hyvä numero päästötodistukseen vai olisiko asiaan voinut vaikuttaa se, että kevätlukukaudella minut oli yllätetty pari kertaa kovilla pakkasilla kesken välitunnin koulun käytävässä kun olisi pitänyt olla ulkona? Niillä kerroilla olin tullut muutamaa minuuttia ennen kellon soittoa sisälle kun taas monet muut oppilaat viettivät melkein joka päivä välitunteja käytävässä. Mutta ei minun käytökseni kuitenkaan syyslukukaudellakaan ollut täydellistä, että ihmettelen tuota joulutodistuksen käytösnumeroa. Silloin syyslukukaudella olin ainakin jäänyt kiinni siitä, että olin kiusannut luokallani olleita tyttöjä, olin käsitellyt huolimattomasti käsityön luokassa työkaluja opettajan huomautuksista huolimatta, myöhästyin kerran 2 tuntia koulusta ja olin ollut tarkoituksella koko välitunnin käytävällä muutaman muun oppilaan kanssa.

Yläkoulun käytösnumeron antavat kaikki oppilasta opettavat opettajat. Numeroista lasketaan keskiarvo. Rajatapauksista äänestetään, jos luokanvalvojan ehdotukseen tulee eriäviä mielipiteitä, onko x,5 x+1 vai x. Voi olla, että olit saanut vahingossa liian hyvän numeron, kiusaamista ei muistettu tms. Yhden opettajan numeron tippuminen kympistä ysiin voi laskea numeroa. Ei tuo nyt niin ihmeellistä ole?

Olin noin 15v ja jouluaattona käynyt vaihtamassa lahjat vähän matkan päässä asuvalla kaverilla, jäimme siinä juttelemaan ym kunnes äitini soitti että onkos se meidän x vielä siellä, pitäisi tulla joulunviettoon kotiin.

Satoi lunta ja hämärtyi jo, kun kävelin tupakka suussa  hiljaisuuden hiljaisen ok-talo alueen halki  ja samassa näin erään talon katolla isokokoisen, tumman hahmon jolla näytti olevan pitkät sarvet. Hahmo oli todella creepy ja näytti katsovan suoraan minuun, juoksin kauhuissani kotiin jossa kokemustani vähäteltiin ja äiti vitsaili että se oli varmaan joulupukki ! Pari vuotta sitten näin Krampus-nimisen kauhuleffan ja kylmät väreet meni kohdassa , jossa  teinityttö näkee tämän antipukin loikkivan talon katolta toiselle.  Se kohtaus muistutti niin kokemustani parinkymmenvuoden takaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 8-vuotias 1990-luvun laman aikaan. En uskonut enää Joulupukkiin ja minulle oltiin selitelty, että kovin montaa lahjaa ei ole varaa ostaa eikä kalliisiin lahjoihin ole varaa. Sitten tuli jouluaatto ja lahjat jaettiin. Minä olin ihmeissäni, kun sain ison paketin, jossa oli iso ja kaunis nukke, josta lapsikin pystyi näkemään, että se oli kallis. Olin ihmeissäni, että sain sellaisen kalliin lahjan, vaikka sellaiseen ei pitänyt olla varaa, mutta olin nukesta onnellinen ja leikin sillä koko illan. Illalla otin nuken viereeni nukkumaan nuken sänkyyn. Aamulla nuken sänky oli tyhjä eikä nukkea löytynyt mistään. Kysyin asiasta vanhemmiltani, mutta he sanoivat, että en minä ollut saanut mitään nukkea lahjaksi. Kuitenkin tiesin saaneeni sen, mutta vanhemmat kielsivät asian. Sitten vanhemmat veivät kamerasta filmirullan kehitettäväksi ja kun kuvat saatiin, niin niiden joukossa oli kuva minusta jouluna istumassa kuusen edessä tuolilla se nukke sylissä. Kun vanhemmat näkivät kuvan, niin he olivat todella hämmästyneen näköisiä. Muistan sen tilanteen yhä niin selvästi, että olen varma, että se hämmästys oli aitoa eikä näyteltyä, joten olin saanut sen nuken lahjaksi, mutta se oli mystisesti kadonnut eivätkä vanhemmat vain muista sitä.

Intiassa sattuu ja tapahtuu. Oot kirjoittanut näitä valokuva tarinoitakin aikaisemmin, oli joku sisar aina kuvissa jonka vain sinä näit mutta muut ei.

Ois kiva jos tänne tulisi tositarinoita.

Ei tää ollut se Intia-tyyppi, ihan erilainen kirjoittaja.

Ehkä vähän ns joulun taikaa on kyllä tässä lisänä. Uskon kyllä että lahja olisi voinut stressaantuneilta vanhemmilta unohtua, jos vaikka oli iso sukujoulu ja lahjan sujautti pukin pussiin joku sukulainen vanhempien tietämättä. Ja joku serkku tms sitten saman tien varasti sen.

Minä olen se henkilö, joka kirjoitti sen tekstin siitä joululahjaksi saadusta nukesta, joka oli kadonnut yöllä. Minä vietin joulua kolmisin vanhempien kanssa enkä saanut lahjoja muita kuin heiltä eli heidän oli täytynyt ostaa se nukke minulle ja jompi kumpi oli ottanut minusta kuvan kun olin sen nuken kanssa sohvalla. Kuitenkin nukke oli aamulla kadonnut, vaikka olin laittanut sen illalla sänkyni vieressä olevaan nukensänkyyn ja mitään nukkea ei vanhempien mukaan ollut minulle lahjaksi tullut, vaikka olin kyseisessä kuvassa se nukke sylissäni sohvalla. Kuvan taakse on vielä kirjoitettu, että "Liisa jouluna 1993 joululahjanukkensa kanssa",

Kun olimme yläasteella teimme luokkaretken ahvenanmaalle, eräänä iltana opettaja kysyi ketkä haluaa yöajelulle kun häntä ei nukuta eikä näköjään meitäkään  ( pari poikaa oli nukkumassa, me muut kukuimme siinä pihalla) ja meitä halukkaita ilmottautui kuusi ( naisope, osa meistä oli poikia ja osa tyttöjä joten mitään perverssiä tarkoitusperää tuossa kruisailussa ei ollut), änkesimme open autoon ja ope ajeli ristiin rastiin jutellen kanssamme kaikelaista. Jälkeenpäin KUKAAN luokkalaisistani ei kuitenkaan muista tätä iltaa ja opettajakin kiisti ajeluttaneensa meitä missään. En tajua, miksi ope salaisi sen että kuskaili muutamaa tylsistynyttä teiniä jota ei nukuttanut ja vielä vähemmän ymmärrän miksi luokkatoverit salaisivat asian! Voiko ihminen kehittää tuommoisen valemuiston ja miksi?

Toinen mieltä vaivaava tapaus kun kuulin keskellä päivää työpaikan pukuhuoneessa miesäänen  sanovan "kettu kanavarkaissa", en ollut mietiskellyt mitään kettuja enkä ollut niin väsynyt että omiani olisin kuullut.

Olisiko kettu kanavarkaissa kuulua ilmanvaihtohormin kautta jostakin, joku olisi lausunut lähellä hormia ja ääni kulkeutui luoksesi?

Olisitko voinut nähdä unta ajelusta? 

Tapauksesta on aikaa 10 vuotta. Yhtenä iltana aina samaan tapaan menimme nukkumaan. Meillä oli tuohon aikaan kaksi lasta, joista toinen ei osannut vielä kävellä. He nukkuivat samassa huoneessa kahdestaan omissa sängyissään. Meillä ei ollut ketään kylässä, ei siis muita aikuisia kuin minä ja vaimoni.. Olimme jonkin aikaa olleet nukkumassa kun kuulin askeleiden äänet, jotka lähenivät ja pysähtyivät sänkyni viereen Olin kauhuissani ja kysyin pimeässä vaimoltani

- Kuulitko tuon? Hän vastasi - ai nuo askeleet, kyllä.

Askeleet olivat aikuisen, lapsemme nukkuivat varmasti sängyissään, koska kun laitoin yöpöydän valot päälle, ketään ei näkynyt missään. Kyllä mietitytti, kuka asteli huoneeseen tuona yönä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 8-vuotias 1990-luvun laman aikaan. En uskonut enää Joulupukkiin ja minulle oltiin selitelty, että kovin montaa lahjaa ei ole varaa ostaa eikä kalliisiin lahjoihin ole varaa. Sitten tuli jouluaatto ja lahjat jaettiin. Minä olin ihmeissäni, kun sain ison paketin, jossa oli iso ja kaunis nukke, josta lapsikin pystyi näkemään, että se oli kallis. Olin ihmeissäni, että sain sellaisen kalliin lahjan, vaikka sellaiseen ei pitänyt olla varaa, mutta olin nukesta onnellinen ja leikin sillä koko illan. Illalla otin nuken viereeni nukkumaan nuken sänkyyn. Aamulla nuken sänky oli tyhjä eikä nukkea löytynyt mistään. Kysyin asiasta vanhemmiltani, mutta he sanoivat, että en minä ollut saanut mitään nukkea lahjaksi. Kuitenkin tiesin saaneeni sen, mutta vanhemmat kielsivät asian. Sitten vanhemmat veivät kamerasta filmirullan kehitettäväksi ja kun kuvat saatiin, niin niiden joukossa oli kuva minusta jouluna istumassa kuusen edessä tuolilla se nukke sylissä. Kun vanhemmat näkivät kuvan, niin he olivat todella hämmästyneen näköisiä. Muistan sen tilanteen yhä niin selvästi, että olen varma, että se hämmästys oli aitoa eikä näyteltyä, joten olin saanut sen nuken lahjaksi, mutta se oli mystisesti kadonnut eivätkä vanhemmat vain muista sitä.

Intiassa sattuu ja tapahtuu. Oot kirjoittanut näitä valokuva tarinoitakin aikaisemmin, oli joku sisar aina kuvissa jonka vain sinä näit mutta muut ei.

Ois kiva jos tänne tulisi tositarinoita.

Ei tää ollut se Intia-tyyppi, ihan erilainen kirjoittaja.

Ehkä vähän ns joulun taikaa on kyllä tässä lisänä. Uskon kyllä että lahja olisi voinut stressaantuneilta vanhemmilta unohtua, jos vaikka oli iso sukujoulu ja lahjan sujautti pukin pussiin joku sukulainen vanhempien tietämättä. Ja joku serkku tms sitten saman tien varasti sen.

Minä olen se henkilö, joka kirjoitti sen tekstin siitä joululahjaksi saadusta nukesta, joka oli kadonnut yöllä. Minä vietin joulua kolmisin vanhempien kanssa enkä saanut lahjoja muita kuin heiltä eli heidän oli täytynyt ostaa se nukke minulle ja jompi kumpi oli ottanut minusta kuvan kun olin sen nuken kanssa sohvalla. Kuitenkin nukke oli aamulla kadonnut, vaikka olin laittanut sen illalla sänkyni vieressä olevaan nukensänkyyn ja mitään nukkea ei vanhempien mukaan ollut minulle lahjaksi tullut, vaikka olin kyseisessä kuvassa se nukke sylissäni sohvalla. Kuvan taakse on vielä kirjoitettu, että "Liisa jouluna 1993 joululahjanukkensa kanssa",

Olisikohan jompikumpi vanhempi vahingossa rikkonut nuken, ja ratkonut asian näin epäkypsästi.

Tai esim. nukke oli tarkoitettu lahjaksi jollekulle muulle, kuten vaikka sukulaistytöllesi, paketti mennyt vahingossa sinulle, ja vanhempasi reilukerhona ratkaisseet asian nyysimällä nuken sinulta.

Oon heräny muutaman kerran puhelimen viestimerkki ääneen viimeisen puolen vuoden aikana. Sitten kun olen katsonut puhelinta niin ei siitä ole voinut kuulua mitään, koska oli äänettömällä. Kerran näistä kerroista oli tullut oikeasti viesti, mutta puhelin oli edelleen äänettömällä ja heräsin silti viestin ääneen.

Sain joskus yli 15 vuotta sitten minulle tuntemattomasta numerosta todella pitkän ja rivon tekstiviestin. Ihmettelin et kukakohan tämä mahtaa olla ja lähetin viestin et tais nyt tulla väärään numeroon sun viesti. Sain selvitettyä myöhemmin numeron omistajan nimen. En ole vieläkään varma, että oliko hän lähettänyt viestin tahalteen minulle vai vahingossa. En tuntenut henkilöä mistään, enkä ole ikinä nähnyt missään. Pelasin itse jääkiekkoa ja googlettamalla sain selville, että henkilö oli erään poikajoukkueen jääkiekkovalmentaja. On siis mahdollista, että olemme olleet samassa jäähallissa samaan aikaan. Uusia viestejä onneksi tuon jälkeen ei enää tullut.

Olin joku vuosi sitten eräänä syysiltana kävelylenkillä. Reitti menee erään kuntopolun ja asuinalueen välisen metsän poikki, siinä kulkee jonkinlainen metsäautotie tai leveä polku. Olin tulossa siis valaistulta kuntopolulta kohti tätä asuinaluetta, tulossa kotiin lenkiltä. Kello oli noin yhdeksän maissa illalla ja oli pimeä tähtikirkas yö eikä kuutamoa joten oli varsin pimeää. Vain autojen äänet kuuluivat vaimeina parin kilometrin päässä olevalta moottoritieltä, muuten ei kuulunut juuri mitään ja oli oikeastaan ihan tyyntä.

Kävellessäni metsän poikki yhtäkkiä takaani alkoi kuulua voimakas kohiseva ääni ja lehdettömien koivujen ja mäntyjen latvukset alkoivat heilumaan. En ymmärtänyt yhtään mistä on kyse ja täytyy myöntää että aika voimakas kauhun tunne sai vallan. Kohinaa ja puiden heiluntaa kesti vain muutama sekunti ja sitten oli taas hiljaista. Katselin siinä vähän aikaa ympärilleni ja ylöspäin mutta mitään ei näkynyt eikä kuulunut, oli taas hiljaista ja vain autojen ääni kuului taas vaimeana moottoritieltä. Sain jotenkin rauhoitettua itseni ja käännyttyä takaisin menosuuntaani. Kävelin aika vauhtia kohti asuinaluetta, tuntui hyvältä päästä katuvalojen alle taas.

En vieläkään tiedä mistä oli kyse, mikä sai aikaa voimakkaan hetkellisen tuulenpuuskan tms. aivan kirkkaana ja tuulettomana  syysiltana.

Olin eronnut alkuvuodesta 2014 silloisesta miehestäni. Asuin tuolloin vanhassa rintamamiestalossa. Jäin asumaan taloon eron jälkeen hetkeksi yksin. Eräänä aamuna heräsin normaaliin tapaan yläkerran makuuhuoneesta. Puin tohvelit jalkaan ja lähdin kävelemään rappusia pitkin alakertaan keittiöön. Keittiössä tein normaaleja aamurutiineja mm. keitin kahvia ja laitoin puurokattilan liedelle. Sitten kuului sellainen ääni joka kuuluu kun joku lukee sanomalehteä ja kääntää sivua. Jäin hetkeksi paikoilleni. Sitten päätin käydä kurkkaamassa olohuoneeseen. Ajattelin tuolloin eksäni tulleen omilla avaimillaan asunnolle hakemaan tavaroitaan ja jääneen lukemaan lehteä.

Olohuoneessa istuikin minulle täysin tuntematon mieshenkilö lukemassa hesaria. Hän oli reilun 60-vuoden ikäinen. Vanhentunut iho, pälvikalju, silmälasipäinen. Hänellä oli yllään vaalea kauluspaita jossa kulki valkoisia pystysuunnassa kulkevia viivoja. Kravatti oli väritykseltään tumman punainen. Jaloissaan hänellä oli mustat suorat housut ja valkoiset tennissukat. Mies istui pitäen toista jalkaa sylissään olohuoneen divaanin nurkassa. Hän vilkaisi minua muttei lausunut sanaakaan. Vasta kun kysyin kuka hän oli, hän ilmoitti nimekseen "Hannun"

Kysyin häneltä mitä "Hannu" mahdollisesti teki asunnossani, hän kertoi olevansa vain käymässä ja pyysi saada kupin kahvia mustana. Mielessäni pyöri ajatus että mies liittyi jotenkin eksääni. Miehen käytös oli aivan tavallista ja rauhallista enkä siksi pelännyt häntä ollenkaan. Kävin hakemassa hänelle kupin kahvia. Tullessani takaisin olohuoneeseen, oli mies kadonnut. Koin tuolloin järkytyksen ja pelon jollaista en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. 

Tapauksen takia olen joutunut käymään psykologin luona useita kertoja mm. nukahtamisvaikeuksien takia. Olen myös nähnyt painajaisia tuosta "Hannusta" useita kertoja. Minkäänlaista järkevää selitystä tapahtuneelle on hyvin vaikea keksiä. En ole mielisairas enkä käytä huumeita. Psykologin mielestä kyseessä on täytynyt olla todellisen henkilön. Mies saattoi livahtaa selkäni takaa eteiseen ja sieltä muualle asuntoon. Minä en juurikaan muista tapahtumien kulkua miehen katoamisen jälkeen. Menin suorinta tietä olohuoneesta vessaan karkuun ja laitoin oven lukkoon. Vessassa sain jonkinlaisen pelkotilan joka esti minua toimimasta järkevästi.

Baarissa minulle tuntematon nuori nainen tuli juttelemaan ja kyselemään yksityiskohtaisia tietoja musta ja mun ex vaimosta. Aloittaen "Hei sähän oot se *nimi tähän*!" jatkaen "ootko vielä töissä *** paikassa?", "mitä Sennille kuuluu?(tyttäreni)", "Minkätakia kävit vielä viimekesänä ex vaimosi vanhempien luona eronne jälkeen" "Mervi (ex vaimo) siis muutti Helsinkiin uuden miehensä perään ja työskentelee hyvinkään sairaalassa eiks vaan?" 

Ajattelin ensin, että tää on joku ex vaimoni tuttava ja siinä sit kyselin, että mistäs tiedät, mikä sun nimesi on jne. Vastaukset olivat päättömiä ja selviä hätävalheita, en usko, että antoi oikeaa nimeään. Kysyin sitten myöhemmin exältä tietääkö hän tämän nimistä tai vastaavaa nuorta vaaleaa naista, eipä tiedä taikka tunne.

Samana iltana hän oli mennyt baarista yöpymään meidän naapuriin ja antanut ymmärtää siellä tuntevansa meidät ja nimenomaan ikävöivänsä exääni ja kertoneensa hänen olevan tärkeä. Naapuri oli siis herännyt aamuyöstä kun hän kolisteli meidän pihapiirissä tuhannen tuiterissa ja ottanut yöksi kotiinsa, vaikkei hänkään kyseista naista tuntenut eikä sen koommin nähnyt.

Tänäkään päivänä emme voi ymmärtää kuka tämä henkilö oli ja mistä se tiesi kaiken?????? Epäloogisista selityksistä loogisin voisi olla, että hän toimi yksityisetsivänä, mut se nyt ainakin vaivais ja paljon.. huoh tämä tosiaan vieläkin vaivaa minua.

Seisoin tiskipöydän edessä ja yhtäkkiä kyljessä tuntui sama tunne, kuin joku olis tönäissyt. Olin aivan yksin siinä huoneessa.

Mietityttänyt on paljonkin.