Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää, mikä mun olemuksessa on sellaista, että se vetää ihmisiä puoleensa. Nimenomaan ei-toivottuja sellaisia. Mun ei tarvitse kuin istua jossain paikallani, niin aina joku ihme hiippari tulee juttelemaan/haastamaan riitaa/pyytämään milloin mitäkin. Samoin jos ollaan kaveriporukan kanssa yöllä liikkeellä, niin kaikki känniläiset tulee mun luo. Vaikka en sanoisi mitään ja yrittäisin olla kuin en olisikaan, niin MULLE tullaan aina rähjäämään tai yritetään iskeä. Kaveritkin ovat alkaneet naureskella tätä.

Kävin nuorena juttelemassa kerran diakonissan kanssa, vaikka en uskovainen olekaan. Kerroin tästä piirteestä, ja hän totesi, että toisissa ihmisissänon vaan semmoinen sisäinen valo, joka toimii kuin majakka yössä.

Nuorena katsoin vielä kaikkia silmiin, nyttemin olen julkisilla paikoilla herkemmin kiukkuisen oloinen, että saan olla rauhassa :D

En muista että varsinaisesti riitaa olisi tultu haastamaan, mutta tosi usein joku erikoisempi ihminen, laitatienkulkija tai jonkin sortin rajoittuneisuudesta kärsivä tulee minulle juttelemaan. Mistä vaan, milloin vaan. Ja kilttinä ihmisenä on kauheeeeen vaikea saada heitä sit lähtemään :P

Minulle myös monesti tuntemattomat ihmiset tulevat juttelemaan ja avautumaankin. Esim. baarissa ollessani voi olla että joku masentuneen/ärtyneen/vihaisen oloinen ihminen yhtäkkiä tulee luokseni juttelemaan mukavia ja vaikka kertomaan ongelmistaan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen saanut kommentteja, että vaikutan ihanalta ihmisiltä, heille tulee hyvä mieli kun katsovatkin minua joten heidän oli pakko tulla kertomaan se minulle. Hetken juteltuaan he menevät takaisin jatkamaan omia juttujaan, eivät siis yritä iskeä tai mitään. En ole ikinä kokenut tarpeelliseksi vältellä heitä, vaan kuuntelen mitä heillä on asiaa ja jatkamme kumpikin hyväntuulisena matkaamme. Ja kyllä, nämä ihmiset ovat monesti sellaisia, joilla tuntuu olevan jonkinlaisia ongelmia.

Itselläni on aivan samanlaisia kokemuksia! Minulle myös jostain syystä usein ihmiset haluavat tulla avautumaan ja yleensä näitä kaikkia ihmisiä yhdistää jonkinlainen mielenterveydellinen ongelma. Myöskin kaikkia eksiäni yhdistää sama piirre, vaikka muuten he ovat täysin erilaisia. Ja siis ennenkuin joku luulee, että "tietoisesti" etsin rikkinäisiä ihmisiä, niin muutama eksistäni on alkuun vaikuttanut oikein kunnollisilta ja tasaisilta ihmisiltä, ongelmat ovat ilmenneet vasta myöhemmin. Tuntuu vaan, että vedän jotenkin rikkinäisiä ihmisiä puoleeni. Ja siis minua ei myöskään haittaa jos joku haluaa tulla avautumaan, kuuntelen mielelläni. Monta kertaa minulle on myös ihmiset (humalaiset tosin) tulleet vaan toteamaan kuinka minusta hehkuu hyvä/olen ihmeellinen. Muutamasti minulle ollaan myös sanottu, että olen enkeli ja ulkomuodoltani siis en millään tasolla muistuta enkelikuvitusten tyyppistä enkeliä.

Tähän vielä outona lisänä lisättäköön, että kun äitini odotti minua hän kävi jolla new age parantaja tyypillä. Tämä parantaja oli halunnut "katsoa" minua ja todennut, että tämä lapsi on kaunis, aivan kuin kristalli. Kiitti vielä päälle kun oli saanut "nähdä tämän ihmeellisyyden". Itse en siis usko näihin juttuihin ja minusta tämä on vain hauska tarina. Onhan se ihan mieltälämmiyättävä tunne, että olemassa olollaan voi parantaa jonkun fiilistä. :D

Olet uudenajan lapsi, kristalli tai indigolapsi. Olet tullut maaapallolle auttamaan apua tarvitsevia <3

Nyt vasta luin tämän! Et ole kyllä ensimmäinen, joka esittää tämän indigolapsi teorian ja olen niistä jotain lukenutkin. Piirteet myös sopisi minuun, mutta suhtaudun näihin vähän niinkuin horoskooppeihin eli jokainen löytää niistå aina jotain samaistuttavia piirteitä.

Huuhaata, 100%.

Vierailija kirjoitti:

MISSÄ IHMEESSÄ KAIKKI SUKKANI OVAT??!!🤣

Joku yliluonnollinen olento on vienyt minunkin sukkani!? Sekä kahdet säärystimet ja pari pipoa! 😂 Alkaa vaatteet käydä vähiin kun kummitukset penkoo mun vaatekaappia jatkuvasti 😁

Samainen olento varastaa myös pikkulusikoita 😂

Yksi tapahtuma vaivaa minua edelleen silloin tällöin. Vuosia sitten heräsin kun puhelin soi, vastasin unenpöpperössä. Puhelussa ystäväni kertoo selvästi että miehensä on sairaalassa koska on lyönyt päänsä liukastuttuaan rappusissa. Muistan elävästi kuinka kaveri itki koska vamma oli vakava. Olen kuitenkin nukahtanut vähäksi aikaa uudestaan. Kun heräsin olin ihan pihalla että olenko nähnyt unta vai tapahtuiko tuo puhelu oikeasti. Kaveri oli ihan pihalla, sanoi että yritti soittaa mutta en vastannut ja vannoi että miehensä on kunnossa ja miehensä kävi puhelimessa vielä vointinsa varmistamassa 😄 Soitti ihan muista asioista.

Tästä meni kuukausia, oltiin jo melkein kevään puolella mutta liukasta oli edelleen. Kaveri soitti ja kertoi että miehensä oli töissä vetänyt lipat rappusissa ja kolhaissut päänsä. Tästä selkkauksesta selvittiin kuhmulla ja sairaalaa ei tarvittu. Kaverin mies nykyään leikkisästi kutsuu mua noidaksi ja välillä kyselee että onko tiedossa onnettomuuksia mihin varautua 😁 En tiedä mikä hemmetin etiäinen oli mutta ei ole toistunut.. Sattuma tämä varmasti on ollut mutta toisinaan kyllä mietityttää tapauksen kummallisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos siis ymmärrätte, mitä tarkoitan. kirjoitti:

Leijonankyynel ov kirjoitti:

Olin 12-vuotiaana hoitamassa siskon ja tämän miehen puolivuotiasta vauvaa kun he itse olivat ulkona, kävivät elokuvissa, ravintolassa syömässä ja sitten vielä baarissa juomassa yhdet. Vauva nukkui sängyssä ja minä luin kokeisiin odottaessani siskoa ja tämän miestä kotiin. Kello oli jotain 23, asunnossa oli melko hämärää kun yllättäen vauvan sängystä kuului selvä suomenkielinen huuto: "Antakaa maitoa äkkiä äkkiä". Minä pelästyin todella kovasti ja meinasin alkaa itkemään. Menin vauvan sängyn luokse ja vauva makasi siellä nukkuen, mutta hetken päästä se heräsi ja alkoi itkemään, jolloin minä lämmitin sille maitoa.

Tästä on kulunut jo 20 vuotta aikaa ja tuo vauva on nykyään aivan normaali 20½-vuotias nuorimies, mutta minä en vieläkään tiedä, että mitä silloin tapahtui. En ole uskaltanut kertoa tästä kenellekään, ettei minua suljettaisi mielisairaalaan, sillä eihän tuon ikäinen vauva osaa tietenkään puhua ainakaan noin pitkää lausetta. Silloin ei edes ollut kännyköitä, että olisin voinut soittaa siskolle, mutta hän tuli miehen kanssa hetken päästä kotiin.

Tämä taisi tapahtua siellä Intiassa, jos kerran 20 vuotta sitten eli vuonna 1998 ollut kännyköitä ja 12-vuotias joutui vahtimaan noin myöhään yksin vauvaa.

Jutussa kirjoitettiin, että ei ollut kännyköitä.

1998 kännykät olivat vielä uusi asia. Eivät ne silloin olleet vielä kovin yleisiä, yleistyivät 2000-luvulla.

Olet joko nuori tai huonomuistinen. Juuri 90-luvun lopussa alkoi "kaikilla" olla kännykkä. Vuonna 1998 minäkin viimein ostin ensimmäisen kännykkäni.

Vuonna 1997 sain ensimmäisen oman kännykän, ja olin ensimmäinen koko koulussa. Oppilaita oli kuitenkin yli 400, joten ei se kovin yleistä vielä ollut silloin.

Ja minäkin olen ollut lapsenvahtina 12-vuotiaana hoitamassa alle vuoden ikäistä vauvaa, joten ei ole sekään mitään ennenkuulumatonta.

Koulussa? Olisikohan se kännykättömyys johtunut siitä, että olitte niin nuoria silloin.

Mieheni vapautui vankilasta vuonna 1996 ja osti ensi töikseen kännykän, koska kaikilla tutuilla oli jo sellainen. Eivät ne silloin olleet lasten leluja, mutta suurin osa nuorista aikuisista käytti niitä, ja monet vanhemmatkin ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva tietää, mikä mun olemuksessa on sellaista, että se vetää ihmisiä puoleensa. Nimenomaan ei-toivottuja sellaisia. Mun ei tarvitse kuin istua jossain paikallani, niin aina joku ihme hiippari tulee juttelemaan/haastamaan riitaa/pyytämään milloin mitäkin. Samoin jos ollaan kaveriporukan kanssa yöllä liikkeellä, niin kaikki känniläiset tulee mun luo. Vaikka en sanoisi mitään ja yrittäisin olla kuin en olisikaan, niin MULLE tullaan aina rähjäämään tai yritetään iskeä. Kaveritkin ovat alkaneet naureskella tätä.

Kävin nuorena juttelemassa kerran diakonissan kanssa, vaikka en uskovainen olekaan. Kerroin tästä piirteestä, ja hän totesi, että toisissa ihmisissänon vaan semmoinen sisäinen valo, joka toimii kuin majakka yössä.

Nuorena katsoin vielä kaikkia silmiin, nyttemin olen julkisilla paikoilla herkemmin kiukkuisen oloinen, että saan olla rauhassa :D

En muista että varsinaisesti riitaa olisi tultu haastamaan, mutta tosi usein joku erikoisempi ihminen, laitatienkulkija tai jonkin sortin rajoittuneisuudesta kärsivä tulee minulle juttelemaan. Mistä vaan, milloin vaan. Ja kilttinä ihmisenä on kauheeeeen vaikea saada heitä sit lähtemään :P

Minulle myös monesti tuntemattomat ihmiset tulevat juttelemaan ja avautumaankin. Esim. baarissa ollessani voi olla että joku masentuneen/ärtyneen/vihaisen oloinen ihminen yhtäkkiä tulee luokseni juttelemaan mukavia ja vaikka kertomaan ongelmistaan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen saanut kommentteja, että vaikutan ihanalta ihmisiltä, heille tulee hyvä mieli kun katsovatkin minua joten heidän oli pakko tulla kertomaan se minulle. Hetken juteltuaan he menevät takaisin jatkamaan omia juttujaan, eivät siis yritä iskeä tai mitään. En ole ikinä kokenut tarpeelliseksi vältellä heitä, vaan kuuntelen mitä heillä on asiaa ja jatkamme kumpikin hyväntuulisena matkaamme. Ja kyllä, nämä ihmiset ovat monesti sellaisia, joilla tuntuu olevan jonkinlaisia ongelmia.

Itselläni on aivan samanlaisia kokemuksia! Minulle myös jostain syystä usein ihmiset haluavat tulla avautumaan ja yleensä näitä kaikkia ihmisiä yhdistää jonkinlainen mielenterveydellinen ongelma. Myöskin kaikkia eksiäni yhdistää sama piirre, vaikka muuten he ovat täysin erilaisia. Ja siis ennenkuin joku luulee, että "tietoisesti" etsin rikkinäisiä ihmisiä, niin muutama eksistäni on alkuun vaikuttanut oikein kunnollisilta ja tasaisilta ihmisiltä, ongelmat ovat ilmenneet vasta myöhemmin. Tuntuu vaan, että vedän jotenkin rikkinäisiä ihmisiä puoleeni. Ja siis minua ei myöskään haittaa jos joku haluaa tulla avautumaan, kuuntelen mielelläni. Monta kertaa minulle on myös ihmiset (humalaiset tosin) tulleet vaan toteamaan kuinka minusta hehkuu hyvä/olen ihmeellinen. Muutamasti minulle ollaan myös sanottu, että olen enkeli ja ulkomuodoltani siis en millään tasolla muistuta enkelikuvitusten tyyppistä enkeliä.

Tähän vielä outona lisänä lisättäköön, että kun äitini odotti minua hän kävi jolla new age parantaja tyypillä. Tämä parantaja oli halunnut "katsoa" minua ja todennut, että tämä lapsi on kaunis, aivan kuin kristalli. Kiitti vielä päälle kun oli saanut "nähdä tämän ihmeellisyyden". Itse en siis usko näihin juttuihin ja minusta tämä on vain hauska tarina. Onhan se ihan mieltälämmiyättävä tunne, että olemassa olollaan voi parantaa jonkun fiilistä. :D

Olet uudenajan lapsi, kristalli tai indigolapsi. Olet tullut maaapallolle auttamaan apua tarvitsevia <3

Nyt vasta luin tämän! Et ole kyllä ensimmäinen, joka esittää tämän indigolapsi teorian ja olen niistä jotain lukenutkin. Piirteet myös sopisi minuun, mutta suhtaudun näihin vähän niinkuin horoskooppeihin eli jokainen löytää niistå aina jotain samaistuttavia piirteitä.

Huuhaata, 100%.

Juu siis tästä olen kyllä ihan samaa mieltä.

Pari viikkoa sitten sukkalaatikkooni ilmestyi sukkapari, jota siellä ei siellä mielestäni ole ennen ollut. Juuri noin kuukausi sitten kävin sukkalaatikon läpi, heitin pois rikkinäisiä ja parittomia sukkia ja lisäsin sinne muutaman ostamani sukkaparin. Niiden joukossa ei kuitenkaan tuota sukkaparia ollut eikä luonani ole käynyt ketään, joka olisi jättänyt sukkansa minulle varsinkaan ilmeisesti pestynä sukkalaatikkoon. Nämä mysteerisukat ovat minusta melko hienot, ehjät ja juuri minun kokoani joten olen tyytyväinen, että ne ilmestyivät minulle jostain rinnakkaisulottuvuudesta tai mahdollisesti jonkun haamun tuomana.

Tämän lisäksi aikaisemmin tällä viikolla huomasin, että toisessa jalassani oleva sukka oli ehjä ja toinen rikki. Sitten unohdin asian kunnes huomasin parin tunnin päästä, että ne olivat vaihtaneet paikkaa, rikkinäinen sukka oli ehjän paikalla ja ehjä rikkinäisen paikalla ilman, että olin vaihtanut niitä jalasta toiseen tai että kukaan muu ihminen olisi tehnyt sitä puolestani.

Mies37v kirjoitti:

Pari viikkoa sitten sukkalaatikkooni ilmestyi sukkapari, jota siellä ei siellä mielestäni ole ennen ollut. Juuri noin kuukausi sitten kävin sukkalaatikon läpi, heitin pois rikkinäisiä ja parittomia sukkia ja lisäsin sinne muutaman ostamani sukkaparin. Niiden joukossa ei kuitenkaan tuota sukkaparia ollut eikä luonani ole käynyt ketään, joka olisi jättänyt sukkansa minulle varsinkaan ilmeisesti pestynä sukkalaatikkoon. Nämä mysteerisukat ovat minusta melko hienot, ehjät ja juuri minun kokoani joten olen tyytyväinen, että ne ilmestyivät minulle jostain rinnakkaisulottuvuudesta tai mahdollisesti jonkun haamun tuomana.

Mulle kävi vastaava juttu. N. Vuosi takaperin huomasin pestyä pyykkiä lajitellessani minulle kuulumattoman sukkaparin. Sukat olivat hiukan isompaa kokoa kuin omani, tarjosin niitä ensin miehelleni, mutta olivat hänelle liian pienet. No päättelin että sukat saattoivat kuulua hiljattain kylässä käyneelle mieheni siskolle. Ensin piti palauttaa ne, mutta joku kerta otinkin ne puhtaiden sukkien puutteessa omaan käyttööni. Ei tässä mitään, mutta muutama viikko sitten ihmettelin, että näitä sukkia onkin ilmestynyt myös toinen tismalleen samanlainen pari sukkalaatikkooni, eikä meillä ole nyt kukaan käynyt kylässä sukkia unohtamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos siis ymmärrätte, mitä tarkoitan. kirjoitti:

Leijonankyynel ov kirjoitti:

Olin 12-vuotiaana hoitamassa siskon ja tämän miehen puolivuotiasta vauvaa kun he itse olivat ulkona, kävivät elokuvissa, ravintolassa syömässä ja sitten vielä baarissa juomassa yhdet. Vauva nukkui sängyssä ja minä luin kokeisiin odottaessani siskoa ja tämän miestä kotiin. Kello oli jotain 23, asunnossa oli melko hämärää kun yllättäen vauvan sängystä kuului selvä suomenkielinen huuto: "Antakaa maitoa äkkiä äkkiä". Minä pelästyin todella kovasti ja meinasin alkaa itkemään. Menin vauvan sängyn luokse ja vauva makasi siellä nukkuen, mutta hetken päästä se heräsi ja alkoi itkemään, jolloin minä lämmitin sille maitoa.

Tästä on kulunut jo 20 vuotta aikaa ja tuo vauva on nykyään aivan normaali 20½-vuotias nuorimies, mutta minä en vieläkään tiedä, että mitä silloin tapahtui. En ole uskaltanut kertoa tästä kenellekään, ettei minua suljettaisi mielisairaalaan, sillä eihän tuon ikäinen vauva osaa tietenkään puhua ainakaan noin pitkää lausetta. Silloin ei edes ollut kännyköitä, että olisin voinut soittaa siskolle, mutta hän tuli miehen kanssa hetken päästä kotiin.

Tämä taisi tapahtua siellä Intiassa, jos kerran 20 vuotta sitten eli vuonna 1998 ollut kännyköitä ja 12-vuotias joutui vahtimaan noin myöhään yksin vauvaa.

Jutussa kirjoitettiin, että ei ollut kännyköitä.

1998 kännykät olivat vielä uusi asia. Eivät ne silloin olleet vielä kovin yleisiä, yleistyivät 2000-luvulla.

Olet joko nuori tai huonomuistinen. Juuri 90-luvun lopussa alkoi "kaikilla" olla kännykkä. Vuonna 1998 minäkin viimein ostin ensimmäisen kännykkäni.

Vuonna 1997 sain ensimmäisen oman kännykän, ja olin ensimmäinen koko koulussa. Oppilaita oli kuitenkin yli 400, joten ei se kovin yleistä vielä ollut silloin.

Ja minäkin olen ollut lapsenvahtina 12-vuotiaana hoitamassa alle vuoden ikäistä vauvaa, joten ei ole sekään mitään ennenkuulumatonta.

Koulussa? Olisikohan se kännykättömyys johtunut siitä, että olitte niin nuoria silloin.

Mieheni vapautui vankilasta vuonna 1996 ja osti ensi töikseen kännykän, koska kaikilla tutuilla oli jo sellainen. Eivät ne silloin olleet lasten leluja, mutta suurin osa nuorista aikuisista käytti niitä, ja monet vanhemmatkin ihmiset.

1998 oli kaikilla kavereilla kännykkä, ainakin jonkinlainen halko, mutta oli kuitenkin.

Laitanpa ensimmäistä kertaa viestin tähän ennätyspitkään ketjuun.

Vuonna 1996 tuli jääkiekon Euroopan mestaruus Stadiin. Voitto ratkesi vasta rankkarikisassa ja siihen nimettiin ensin viisi laukojaa. Tilanne oli tämän jälkeen tasan, nimettiin viisi laukojaa lisää. Ensimmäiset kaksi laukojaa olivat samat kuin viidestä ensimmäisestä. Tämän jälkeen mestaruus ratkesi ja kolme seuraavaa nimettyä rankkarin laukojaa jäivät pimentoon. Tarkennettakoon, että mainitussa tasatilanteessa nimetään uudestaan viisi laukojaa. Olen miettinyt yli 20 vuotta, oliko nimilista sama jatkokierroksilla. Turha kysymys tällä palstalla, mutta olisin jopa hieman valmis maksamaan saadakseni tietää tämän.

Pääsenpä itsekin nyt kommentoimaan, olen seuraillut tätä ketjua jo pitkään. En tosin tiedä johtuuko tämä sattumus imetyksen pehmittämistä aivoista vai mistä mutta outo juttu kuitenkin.. Ostin uuden d-vitamiinipurkin ja annoin siitä eräänä aamuna tabletin miehelle. Muistan hyvin kuinka avasin purkin, otin sieltä ruskean värisen pienen tabletin ja annoin sen miehelle. Muistan myös hyvin miehen kysyneen, pitääkö tabletti purra vai vaan niellä (meillä oli aiemmin purutabletteja, tämä piti niellä). No tuossa ei nyt mitään ihmeellistä mutta seuraavana aamuna otin jälleen purkin kaapista ja yritin avata sitä mutta huomasin, että purkin suulla on vieläkin ns. suojakalvo tms päällä mikä pitää aina ensin poistaa ennen kuin purkkia saa ollenkaan auki. Miten kuitenkin olin pystynyt edellisenä aamuna saamaan purkista tabletin? Tätä en ole oikein pystynyt itselleni selittämään.

Sonja kirjoitti:

Muistoja että lapsuudessa on ollut lähellä hukkua kun jalka sotkeutunut köyteen ja olen sitten kaatunut veneen reunan yli veteen. Isä kummiskin väittää ettei semmosta koskaan ole tapahtunut.

Jos muistat entisen elämän ja kuolit tuolla tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Sonja kirjoitti:

Muistoja että lapsuudessa on ollut lähellä hukkua kun jalka sotkeutunut köyteen ja olen sitten kaatunut veneen reunan yli veteen. Isä kummiskin väittää ettei semmosta koskaan ole tapahtunut.

Jos muistat entisen elämän ja kuolit tuolla tavalla?

Tässä ketjussa monet tämäntyyppiset oudot tapahtumat selittyisivät muistoilla entisistä elämistä.

Olin 16-vuotiaana kaverin luona yökylässä. Kaverin vanhemmat ja pikkusisko olivat sukuloimassa, kaveri sai jäädä koiravahdiksi kotiin. Koiria oli kaksi, toinen saksanpaimenkoira ja toinen oli iso sekarotuinen, kuitenkin ihan hyvän kokoisia vahtikoiria 😃 Kaverin perhe asui kerrostalon ekassa kerroksessa aika kivalla ja rauhallisella alueella. Kello oli reilusti yli puolen yön ja me tietysti valvottiin, höpöteltiin ja katsottiin kauhuleffoja 😊 Jossain vaiheessa havahduttiin kun joku koputti ikkunaan monta kertaa. Tämä toistui pari kertaa. Ajateltiin että olivat luokkamme poikia, tiesivät kyllä mikä on kaverin ikkuna. Ei reagoitu mitenkään koputteluun, jatkettiin elokuvan katsomista. Tätä koputtelua ja muutakin pauketta jatkui jonkun aikaa. Ruvettiin hankkimaan maate kun pauke oli loppunut ja pian toinen koira nousi ylös ja alkoi murista. Murisi jonkun aikaa ja toinenkin alkoi murista seuraksi.. Koirat siirtyivät ulko-oven eteen. Kaveri meni torumaan koiria ja yritti käskeä ne maate. Minäkin menin houkuttelemaan niitä. Sitten ulko-ovi narahti auki ja edessä aukeni pimeä käytävä.. Jähmetyttiin paikoillemme. Luultiin että kaverin porukat oli lähettäny jonkun tarkistamaan että ollaan varmasti kotona. Mutta käytävä oli tyhjä.. Huhuiltiin aikamme kunnes kaveri läimäisi oven kiinni! Tarjosin selitykseksi että ei oltu suljettu ovea kunnolla mutta kaveri ei suostunut uskomaan, oltaishan me nyt huomattu jos ovi on tuntitolkulla auki.. Itse epäilen edelleen jätkien pilaa mutta kaveri ei edelleenkään usko selitystäni. Kaverini on herkkä yliluonnollisille asioille, oli kerran saanut autiotalon pihavalotkin välkkymään 😅

Kukaan meidän luokan pojista ei tunnustanut tätä rikosta joista heitä syytin 😁 Kaverin isä taas käski jättää kauhuelokuvat vähemmälle..

Vierailija kirjoitti:

Kaverini on herkkä yliluonnollisille asioille, oli kerran saanut autiotalon pihavalotkin välkkymään 😅

Olen itse nähnyt kun autiotalon ikkunaan syttyy valo! Pelästyin ihan hirveästi, talo oli vanha ja laho, nyt jo purettu. Saattoihan siellä olla joku koditon yöpymässä ja valo tuli ehkä taskulampusta.. Mutta tuli kiire pimeällä metsäpolulla 😁😁

Miksi tällä palstalla joku viesti saa alapeukkuja, samalla kun toinen vastaava viesti saa yläpeukkuja. Esim. tuossa edellä: Ensin on annettu pelkkää alapeukkua kun kerrotaan että monilla oli vuonna 1996 kännykkä, sitten monta yläpeukkua sille että monilla oli vuonna 1998 kännykkä. Toki eri vuosiluku, mutta siinä on vain parin vuoden ero. Ja molemmat viestit samalla sivulla, joten ei selity silläkään että kaikki eivät lue kaikkia keskustelun sivuja.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tällä palstalla joku viesti saa alapeukkuja, samalla kun toinen vastaava viesti saa yläpeukkuja. Esim. tuossa edellä: Ensin on annettu pelkkää alapeukkua kun kerrotaan että monilla oli vuonna 1996 kännykkä, sitten monta yläpeukkua sille että monilla oli vuonna 1998 kännykkä. Toki eri vuosiluku, mutta siinä on vain parin vuoden ero. Ja molemmat viestit samalla sivulla, joten ei selity silläkään että kaikki eivät lue kaikkia keskustelun sivuja.

Ei sillä viestin sisällöllä ole mitään väliä, vaan sillä kuinka ärsyttävällä/miellyttävällä tavalla sen kertoo. Elämän perusasioita.

Kun aloitin lukion eräässä sisäoppilaitoksessa syksyllä 2003, samaan kouluun tuli kymppiluokalle eräs henkilö, joka asui tämän lukuvuoden samassa soluasunnossa kuin minä. Tulin hänen kanssaan aluksi hyvin toimeen ja hän oli minulle ystävällinen, mutta jo saman lukuvuoden keväällä hän oli minulle ilkeä suunnilleen joka toinen kerta, kun sanoin hänelle jotain eikä pyytänyt enää minua mukaan mihinkään. Kun kysyin, miksi hän ei enää pyydä minua mukaan mihinkään kivaan, hän vastasi, että koska vastaan aina pyyntöön kieltävästi. Sanoin sitten monta kertaa, että kyllä minä nyt haluan lähteä ja olin aivan tosissani, mutta se ei auttanut. Tämä henkilö myös oli tekemisissä niiden henkilöiden kanssa, joihin olin tutustunut ollessani itse kymppiluokalla edellisenä vuonna. Olisin halunnut olla myös näidenkin kanssa tekemisissä, ja heidän kanssaan olin tullut myös hyvin toimeen eivätkä he kuitenkaan koskaan olleet ilkeitä minulle. Olin kuitenkin luonteeltani sellainen, että en jaksanut olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa etenkään toisten samanikäisten kanssa hirveän paljon, mutta olisin halunnut opetella sitä, mutta en sitten saanut enää olla tämänkään kaverin kanssa tekemisissä muuten kuin oppitunneilla, vaikka hän tiesi varsin hyvin, että olisin halunnut olla. Ihmettelen vain, että miksi hän ei enää pyytänyt minua mukaan, vaikka tolkutin monta kertaa, että haluan. Mielestäni tuokin on kyllä kiusaamista, jos tietää, että toinen haluaa tulla mukaan, mutta silti jättää pyytämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos siis ymmärrätte, mitä tarkoitan. kirjoitti:

Leijonankyynel ov kirjoitti:

Olin 12-vuotiaana hoitamassa siskon ja tämän miehen puolivuotiasta vauvaa kun he itse olivat ulkona, kävivät elokuvissa, ravintolassa syömässä ja sitten vielä baarissa juomassa yhdet. Vauva nukkui sängyssä ja minä luin kokeisiin odottaessani siskoa ja tämän miestä kotiin. Kello oli jotain 23, asunnossa oli melko hämärää kun yllättäen vauvan sängystä kuului selvä suomenkielinen huuto: "Antakaa maitoa äkkiä äkkiä". Minä pelästyin todella kovasti ja meinasin alkaa itkemään. Menin vauvan sängyn luokse ja vauva makasi siellä nukkuen, mutta hetken päästä se heräsi ja alkoi itkemään, jolloin minä lämmitin sille maitoa.

Tästä on kulunut jo 20 vuotta aikaa ja tuo vauva on nykyään aivan normaali 20½-vuotias nuorimies, mutta minä en vieläkään tiedä, että mitä silloin tapahtui. En ole uskaltanut kertoa tästä kenellekään, ettei minua suljettaisi mielisairaalaan, sillä eihän tuon ikäinen vauva osaa tietenkään puhua ainakaan noin pitkää lausetta. Silloin ei edes ollut kännyköitä, että olisin voinut soittaa siskolle, mutta hän tuli miehen kanssa hetken päästä kotiin.

Tämä taisi tapahtua siellä Intiassa, jos kerran 20 vuotta sitten eli vuonna 1998 ollut kännyköitä ja 12-vuotias joutui vahtimaan noin myöhään yksin vauvaa.

Jutussa kirjoitettiin, että ei ollut kännyköitä.

1998 kännykät olivat vielä uusi asia. Eivät ne silloin olleet vielä kovin yleisiä, yleistyivät 2000-luvulla.

Olet joko nuori tai huonomuistinen. Juuri 90-luvun lopussa alkoi "kaikilla" olla kännykkä. Vuonna 1998 minäkin viimein ostin ensimmäisen kännykkäni.

Vuonna 1997 sain ensimmäisen oman kännykän, ja olin ensimmäinen koko koulussa. Oppilaita oli kuitenkin yli 400, joten ei se kovin yleistä vielä ollut silloin.

Ja minäkin olen ollut lapsenvahtina 12-vuotiaana hoitamassa alle vuoden ikäistä vauvaa, joten ei ole sekään mitään ennenkuulumatonta.

Koulussa? Olisikohan se kännykättömyys johtunut siitä, että olitte niin nuoria silloin.

Mieheni vapautui vankilasta vuonna 1996 ja osti ensi töikseen kännykän, koska kaikilla tutuilla oli jo sellainen. Eivät ne silloin olleet lasten leluja, mutta suurin osa nuorista aikuisista käytti niitä, ja monet vanhemmatkin ihmiset.

1998 oli kaikilla kavereilla kännykkä, ainakin jonkinlainen halko, mutta oli kuitenkin.

Isällä oli kännykkä joskus 90-luvun alkupuolella ja äidillä oli ensimmäinen kännykkä viimeistään vuonna 1998. Mutta minä ja sisareni saimme yhteisen kännykän muistaakseni vuonna 2000.

Vierailija kirjoitti:

Kun aloitin lukion eräässä sisäoppilaitoksessa syksyllä 2003, samaan kouluun tuli kymppiluokalle eräs henkilö, joka asui tämän lukuvuoden samassa soluasunnossa kuin minä. Tulin hänen kanssaan aluksi hyvin toimeen ja hän oli minulle ystävällinen, mutta jo saman lukuvuoden keväällä hän oli minulle ilkeä suunnilleen joka toinen kerta, kun sanoin hänelle jotain eikä pyytänyt enää minua mukaan mihinkään. Kun kysyin, miksi hän ei enää pyydä minua mukaan mihinkään kivaan, hän vastasi, että koska vastaan aina pyyntöön kieltävästi. Sanoin sitten monta kertaa, että kyllä minä nyt haluan lähteä ja olin aivan tosissani, mutta se ei auttanut. Tämä henkilö myös oli tekemisissä niiden henkilöiden kanssa, joihin olin tutustunut ollessani itse kymppiluokalla edellisenä vuonna. Olisin halunnut olla myös näidenkin kanssa tekemisissä, ja heidän kanssaan olin tullut myös hyvin toimeen eivätkä he kuitenkaan koskaan olleet ilkeitä minulle. Olin kuitenkin luonteeltani sellainen, että en jaksanut olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa etenkään toisten samanikäisten kanssa hirveän paljon, mutta olisin halunnut opetella sitä, mutta en sitten saanut enää olla tämänkään kaverin kanssa tekemisissä muuten kuin oppitunneilla, vaikka hän tiesi varsin hyvin, että olisin halunnut olla. Ihmettelen vain, että miksi hän ei enää pyytänyt minua mukaan, vaikka tolkutin monta kertaa, että haluan. Mielestäni tuokin on kyllä kiusaamista, jos tietää, että toinen haluaa tulla mukaan, mutta silti jättää pyytämättä.

Jos hän on luullut, että aiot pompottaa häntä.

Vierailija kirjoitti:

Kun aloitin lukion eräässä sisäoppilaitoksessa syksyllä 2003, samaan kouluun tuli kymppiluokalle eräs henkilö, joka asui tämän lukuvuoden samassa soluasunnossa kuin minä. Tulin hänen kanssaan aluksi hyvin toimeen ja hän oli minulle ystävällinen, mutta jo saman lukuvuoden keväällä hän oli minulle ilkeä suunnilleen joka toinen kerta, kun sanoin hänelle jotain eikä pyytänyt enää minua mukaan mihinkään. Kun kysyin, miksi hän ei enää pyydä minua mukaan mihinkään kivaan, hän vastasi, että koska vastaan aina pyyntöön kieltävästi. Sanoin sitten monta kertaa, että kyllä minä nyt haluan lähteä ja olin aivan tosissani, mutta se ei auttanut. Tämä henkilö myös oli tekemisissä niiden henkilöiden kanssa, joihin olin tutustunut ollessani itse kymppiluokalla edellisenä vuonna. Olisin halunnut olla myös näidenkin kanssa tekemisissä, ja heidän kanssaan olin tullut myös hyvin toimeen eivätkä he kuitenkaan koskaan olleet ilkeitä minulle. Olin kuitenkin luonteeltani sellainen, että en jaksanut olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa etenkään toisten samanikäisten kanssa hirveän paljon, mutta olisin halunnut opetella sitä, mutta en sitten saanut enää olla tämänkään kaverin kanssa tekemisissä muuten kuin oppitunneilla, vaikka hän tiesi varsin hyvin, että olisin halunnut olla. Ihmettelen vain, että miksi hän ei enää pyytänyt minua mukaan, vaikka tolkutin monta kertaa, että haluan. Mielestäni tuokin on kyllä kiusaamista, jos tietää, että toinen haluaa tulla mukaan, mutta silti jättää pyytämättä.

Jos muutit mielesi vain sen takia, että hän sanoi syyn siihen, miksei pyydä enää mukaan, niin ei se ole aitoa haluamista.