Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Olin pimeenä talvi-iltana lenkillä koiran kanssa. Kuljettiin normaalia metsälenkkiä, koira edellä nenä tiiviisti maassa niin kuin yleensä. Yhtäkkiä se nosti pään ylös, tuijotti eteensä korvat pystyssä ja alkoi murista. Kun saavuin vierelle koira alkoi haukkua ja ei siis yksinkertaisesti suostunut liikkumaan eteenpäin. Mä jo vähän naureskellen jatkoin matkaa että mennään jo, mutta koira ei ees seurannut vaan haukkui edelleen. Mulla itelläni oli otsalamppu enkä tietenkään nähnyt omin silmin mitään kummallista. Hetken ihmeteltyäni totesin epävarmana että parempi luottaa koiraan ja käännyttiin takaisin. :D Me kuljetaan saman metsän läpi päivittäin, eikä koira oo ikinä aikasemmin kieltäytynyt niin itsepintaisesti liikkumasta. Seuraavana päivänä sama polku kävi koiralle hyvin ilman ongelmia, enkä itse nähnyt päivänvalossakaan mitään outoa. Isoin metsäneläin mitä täällä päin liikkuu on kettu. Ei satuttu kulkemaan siitä pimeällä vähään aikaan tän jälkeen, kunnes joku kuukausi eteenpäin oltiin jälleen samalla polulla, pimeää oli. Ja taas koira pysähtyy, alkaa haukkumaan vähän ennen tätä samaa kohtaa. Ainut ero on että tultiin tällä kertaa päinvastaisesta suunnasta. Mies oli mukana myös, totesi ettei me mitään puskia aleta pelkäämään ja lampsi eteenpäin pimeyteen, minä kipitin vastustellen perässä ja lopulta ohi juoksi myös koira, joka rauhoittui vasta kotiovella. Mitään pelottavaa ei (me ihmiset) nähty, mutta sillä hetkellä musta tuntu kyllä että nyt leikitään elämällä ja tuntemattomilla voimilla kun käveltiin koiran pelosta piittaamatta tästä kirotusta kohdasta. :D Oon sanonut mun miehelle että jos oltaisiin kauhuleffassa me kuoltaisiin sen takia. Miksi lie ei koira tykkää juuri tästä kohdasta, aina pimeällä. Jos jotain koirakummituksia se siellä näkee. :D

Meillä oli kerrostalon takana metsä jossa käytin koiraa iltapissillä ennen nukkumaanmenoa. Eräänä syksynä koira pysähtyi lähes joka ilta metsän reunaan, tuijotti metsään ja murisi, eikä suostunut hievahtamaankaan metsään päin. Luulen, että metsässä asunut kettu on ollut liikkeellä niihin aikoihin. Koirathan usein pelkäävät mm. suden hajua, joten miksi ketunkin erittämä villin koiraeläimen haju ei voisi pelottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni on kova olemaan ihan omaa mieltään siitä miten asiat lapsuudessani ovat menneet. Vinkkinä, hän ei ollut kovin hyvä vanhempi joten suuttuu tai nauraa päin naamaa jos muistan mitään lapsuudestani, edes hyviä tai neutraaleja asioita. Ihan kuin hän yrittäisi manipuloida minua siten etten uskoisi minkään muistojeni olevan totta. Siitä on aiheutunut ihan oikeaa vahinkoa psyykelleni ja joudun juttelemaan näitä terapiassa.

Kerran oli sukua koolla ja tuli juttua siitä mikä on varhaisin muisto. Vuorollani sanoin että se kun sain vaaleanpunaisen lasten muovituolin syntymäpäivälahjaksi ja istuin siinä mökin tuvassa. Muistin vielä kortin jota pitelin kädessäni. Siinä oli kuva pupusta ja kultainen numero 6 ylänurkassa.

Isäni siihen väliin äkkiä tiuskaisemaan etten minä sellaista voi muistaa. Sanoin että ihan hyvin voin, vaikka onkin mielestäni outoa että varhaisin muistoni on niin myöhäiseltä iältä kuin 6-v.

Vain pari viikkoa tuon jälkeen löysin äitini jäämistöistä tuon muistamani pupukortin (kyllä, olin sen melko tarkasti muistanut, jopa niin että tunnistin sen heti). Siinä kortissa oli vain se hämärä asia että numero oli 2 eikä 6. Sen lisäksi myöhemmin enoni sanoi ostaneensa minulle vaaleanpunaisen tuolin 2-vuotislahjaksi. se tosin hajosi mökkikäytössä melko nopeasti. Eli oikea varhaisin (selkeä) muistoni on 2-vuotiaana? Eihän se voi mitenkään olla mahdollista?

Tätä, ja muitakin lapsuusmuistoja on vaikeaa hahmottaa isäni käytöksen vuoksi. Itseasiassa mysteerejä ja selvittämättömiä asioita on tämän saman asian vuoksi monta muutakin. Olisi kiva tietää mikä muistamastani on totta ja mikä ei! Äiti ei ole elossa kertomaan, eikä varmaan muistaisi niistä ajoista mitään vaikka olisikin.

Muistot on jänniä. Hyvinkin voi muodostua muistoja jo ennen kuin varsinaisesti aivot alkaa tallentaa.

Oma ensimmäinen muistoni on alle vuoden ikäisenä. Se on hyvin vahvasti tunnemuisto, en tiedä mitä aikuiset siinä puhuu mutta tunnistan äänensävyn ja oman voitonriemuisen oloni. Nousen ylös tuolilla ja äiti hätäilee, että tipun vielä, mutta tiedän että isä on takanani ja oikeasti olen turvassa. Lisäksi se kiipeämisen riemu on aivan valtava.

Tämä ei ole mitenkään selittämätöntä, mutta vastasin sinulle. Kaksivuotiaana alkaa jo vähän tajuamaan, että viettää synttäreitään, on juhlat ja kaikkea kivaa tapahtuu itselle.

Siis onko tämä yleistäkin, että muistetaan tarkkaan milloin mikäkin muisto on tullut? En minä ainakaan muista esim. miten vanha olin kun käytiin kalastamassa kaverin kanssa tai Linnanmäellä. Ja tuo muistosi saattaa olla siltikin valemuisto. Alle vuoden ikäinen ei vaan voi luoda muistoja, alhaisin arvio sille milloin muistoja alkaa syntyä on 2-vuotiaana.

Mulla on myös muisto ajalta ennen kuin täytin yksi. Saman tyyppinen kuin tuolla ketä lainasit, vahva tunnemuisto jostain käsittämättömän riemastuttavasta. Valemuistosta ei ole kyse, koska joskus äitini kanssa stuin puhumaan lapsuudestani, ja tästä nimenomaisesta asiasta jota muistossani tein, ja äitini muisti tilanteen myös. Hän oli erittäin hämmästynyt, että muistin sen. Muistan kyseisen tilanteen yhtenä elämäni vahvimmista hyvän olon tunteista, ja uskon täysin, että kokemuksen vahva tunne on syy, miksi se on mieleeni jäänyt.

Muistojen kieltäjät ovat omanlaisensa kateellisten laji. Muistot ovat omaisuutta ja henkistä pääomaa.

Vierailija kirjoitti:

Riitaisa ero exän kanssa, oltiin molemmat nuoria sillon ja minä en ymmärtänyt yhtään mitään elämästä. Melkein 2vuotta oltiin yhdessä, mikä siinä iässä oli pitkä aika ja äitikin kyseli pitkään että mikä meille yhtäkkiä tuli. Tänä keväänä sain kuulla että tuo ex löytyi kuolleena asunnostaan. Se siitä sitten.

Jos jonkun ihmisen kanssa on asioita selvittämättä ja se häiritsee, selvittäkää ne. Oikeasti.

Niinpä. Jos olet joskus jotain väittänyt rakastavasi, niin puhukaa asiat läpi, etenkin jos väkivallan uhkaa ei ole. Estot ja kommunikoinnin katkaiseminen yleensä vain pahentaa tilannetta, sekä voi johtaa omankäden kautta poistumiseen. 

Näitä esimerkkejä riittää. Pahin on tähän mennessä ollut eräs siskoni kaveri, jonka 3 exää niin on jo tehnyt. Hän kuulema vain tylysti lopettaa suhteen, hyppää välittömästi uuteen, ja estää exät kaikin tavoin. Kommunikoinnin puutteellisuuden takia pelkästään tämä yksi nainen on johtanut jo 3 ihmisen kuolemaan. Yrittäkää ymmärtää ja kuunnella, se voi pelastaa henkiä.

Ostin kirpputorilta lyhythihaisen paidan ja topin, molemmat mustia. Kotiin päästyä t-paita olikin syvän tummansininen, siis aivan eri väriä! Kirpputorin valotkaan eivät voineet vääristää, sillä toinen paita oli yhä musta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitaisa ero exän kanssa, oltiin molemmat nuoria sillon ja minä en ymmärtänyt yhtään mitään elämästä. Melkein 2vuotta oltiin yhdessä, mikä siinä iässä oli pitkä aika ja äitikin kyseli pitkään että mikä meille yhtäkkiä tuli. Tänä keväänä sain kuulla että tuo ex löytyi kuolleena asunnostaan. Se siitä sitten.

Jos jonkun ihmisen kanssa on asioita selvittämättä ja se häiritsee, selvittäkää ne. Oikeasti.

Niinpä. Jos olet joskus jotain väittänyt rakastavasi, niin puhukaa asiat läpi, etenkin jos väkivallan uhkaa ei ole. Estot ja kommunikoinnin katkaiseminen yleensä vain pahentaa tilannetta, sekä voi johtaa omankäden kautta poistumiseen. 

Näitä esimerkkejä riittää. Pahin on tähän mennessä ollut eräs siskoni kaveri, jonka 3 exää niin on jo tehnyt. Hän kuulema vain tylysti lopettaa suhteen, hyppää välittömästi uuteen, ja estää exät kaikin tavoin. Kommunikoinnin puutteellisuuden takia pelkästään tämä yksi nainen on johtanut jo 3 ihmisen kuolemaan. Yrittäkää ymmärtää ja kuunnella, se voi pelastaa henkiä.

Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat, omakohtaista kokemustakin on.

Vierailija kirjoitti:

Riitaisa ero exän kanssa, oltiin molemmat nuoria sillon ja minä en ymmärtänyt yhtään mitään elämästä. Melkein 2vuotta oltiin yhdessä, mikä siinä iässä oli pitkä aika ja äitikin kyseli pitkään että mikä meille yhtäkkiä tuli. Tänä keväänä sain kuulla että tuo ex löytyi kuolleena asunnostaan. Se siitä sitten.

Jos jonkun ihmisen kanssa on asioita selvittämättä ja se häiritsee, selvittäkää ne. Oikeasti.

Samat sanat, paitsi että eromme ei ollut hirvittävän riitaisa, mutta kyllä siinä aikansa kesti olla taas väleissä. Ystäviä oltiin sitten loppuun asti, kunnes lähti oman käden kautta.

Edelleen on surullinen ja musertunut olo. Ajattelen häntä joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Ostin kirpputorilta lyhythihaisen paidan ja topin, molemmat mustia. Kotiin päästyä t-paita olikin syvän tummansininen, siis aivan eri väriä! Kirpputorin valotkaan eivät voineet vääristää, sillä toinen paita oli yhä musta.

Yksi kaverini ihmettelee aina, miten hänen ostoksensa näyttävät erivärisiltä kun tulemme kaupasta ulos. On ollut tarkoitus ostaa harmaa vaate ja se onkin sininen... Minun silmissäni sama vaate on koko ajan näyttänyt siniseltä.

Hukkasin edellisessä asunnossa asuessani kaulakorun. Etsin sitä ihan jokapaikasta pitkän aikaa. Siitä muutama vuosi eteenpäin kun olin jo vuoden päivät asunut uudessa kodissa, vein roskat ja huomasin roskiskatoksen lattialla jotain kiiltävää. Se oli kaulakoruni jonka olin hukannut aikapäiviä sitten. Kyllä jäi mietityttämään tapahtumaketju kuinka se oli sinne päätynyt ja minun löydettäväkseni! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole mitenkään ihmeellinen juttu, mutta häiritsee kyllä sitäkin enemmän! Asumme miehen kanssa kahdestaan ja nyt yhtäkkiä meiltä on alkanut hävitä keittiövälineitä, kyllä. Ensin katosi hyvä kuorimaveitsi, kummallakaan ei ole mitään hajua, missä ihmeessä se voi olla. Ei ole pudonnut mihinkään, sitä on käytetty vain keittiössä ja käytön jälkeen pesty, sitten laatikkoon. Nyt sitä ei näy missään. Samaten on alkanut hävitä haarukoita ja lusikoita. Vähän aika sitten meillä oli vielä vaikka kuinka paljon haarukoita ja lusikoita, mutta nyt jos ei yhtenä päivänä laita tiskikonetta päälle niin lusikat ja haarukat loppuu. Isoja lusikoita on enää 5 ja koko ajan saa olla tiskaamassa niitä että ei lopu puhtaat. Haarukoitakin ihan muutama ja loppuu kesken, jos ei koko ajan pese. Mihin ihmeeseen ne on kadonnut, en vaan pysty ymmärtämään :D

Meillä on myös puolet pikkulusikoista hävinnyt jonnekin, ja samoin juomalasit, ostin puolitoista vuotta sitten 6kpl paketin juomalaseja, nyt niistä on jäljellä kolme. Epäilen jo, että vuokranantaja käy asunnossamme, kun olemme poissa.

Nyt alkoi pelottaa! Meiltä löytyy useimmiten vain parittomia lasten sukkia riippumatta siitä kuinka paljon uusia ostaa. Olen naiviisti kuvitellut että se on normaalia mutta entä jos päivällä kun kukaan ei ole kotona...??!!

Mä olen ihan varma että meidän pyykkikone käy oikeasti sukilla, eikä sähköllä. Usein varsinkin kesäisin koneeseen menee vain pari sukkaparia muun pyykin joukossa, on helppo huomata että sukkia on 4 kpl. Koneesta kun ottaa pyykit, sukkia tulee ulos vain 3 kpl, eikä sitä yhtä sukkaa löydy enää mistään. En ole muuta keksinyt, kuin että kone sen on syönyt.

Lukiossa ollessani eräs lukiokaveri, jonka kanssa en ollut tekemisissä koulun ulkopuolella, kertoi nähneensä unta, että tuli meillä käymään. Kuvaili tarkkaan miten huoneeni sijoittuu talossa, ja miten vaatekomero ja huonekalut sijoittuivat huoneessani. Huoneeni sijaitsi puolitoistakerroksisen omakotitalon yläkerrassa, ja jos sinne halusi kurkkia joutui kyllä aika paljon vaivaa näkemään paikassa, jossa olisi ollut helposti useiden naapureiden, sekä omien vanhempieni nähtävissä.

Muita vaihtoehtoja en ole keksinyt, kuin että melkoinen sattuma, tai että hän oli kavereiltani kysellyt minkälainen huoneeni on. En jotekin jaksa silti uskoa jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska tyyppi ei ollut mitenkään creepy tai muuten omituinen, vaikka aika persoona olikin, ennemmin mukavia muistoja jättänyt ihminen.

Toinen vastaava tapaus oli, kun kävin treffeillä erään nuoren miehen kanssa. Tyyppi oli minulle täysin uusi tuttavuus, en ollut ikinä edes kuullut hänestä. Emme olleet koskaan samoissa kouluissa, tai liikkuneet samoissa piireissä. Yhtäkkiä toisten treffien lopussa hän sanoi, että mulla on sellainen fiilis, että sä pidät asiasta X (eräs villieläinlaji). Meni ihan nappiin, kyseessä eläin jonka kanssa olen aina tuntenut vahvaa yhteenkuuluvuutta, mutta joka ei näkynyt esim. vaatetuksessani tms. mitenkään, eikä meillä ollut siihen mennessä ollut puhetta mistään aiheesta, mikä olisi edes sivunnut asiaa. Tuntuu erikoiselta, että tuokaan ihminen olisi käyttänyt kauheasti aikaa ja vaivaa löytääkseen jonkun yhteisen tutun, kun ei niitä tuntunut olevan lainkaan, ihan vaan kyselläkseen minusta asioita. Varsinkin kun seuraavat treffit olivat viimeiset, todettiin olevamme aivan liian erityyppisiä toisillemme, eli mitään valtavaa kiinnostusta ei ollut ilmassa muutenkaan.

Ja nämä molemmat siis noin 20 vuotta sitten, aikana ennen somea..

Spooky kirjoitti:

Näistä outouksista on aikaa melkein kolmekymmentä vuotta, kuitenkin ennen internettiä.

Olin poikaystäväni luona ja katsoimme iltauutisia. Uutisissa kerrottiin pahasta kolarista jossa kuoli monta henkilöä. Henkilöitten nimeä ei kerrottu eikä kotipaikkaa, ainoastaan kolaripaikka. Sanoin ääneen kaverini nimen, olkoon vaikka Jenni. Jenni asui sadan kilometrin päässä kolaripaikasta. Poikaystävä kysyi että mitä mä höpisen. Meni kaksi päivää kunnes sanomalehdessä oli julkaistu kolarissa kuolleiden nimet ja yksi noista oli kaverini Jenni. En ymmärrä miksi silloin sanoin hänen nimen ääneen, en edes tiennyt hänen olevan tuolla suunnalla silloin.

Samoihin aikoihin kävin syyshämärässä mökillä etsimässä jotain. Viereisessä huoneessa oli kantele, jota edesmennyt mummoni soitti. Yhtäkkiä kantele alkoi soimaan, se soi kauniisti eikä ollenkaan kuten esim. itse sitä aina rämpytin. En mennyt katsomaan mikä siellä kannelta soitti vaan ryntäsin ulos ja lähdin pois.

Tästä tuli mieleeni eräs kokemukseni 2000-luvun alusta. Olin raskaana ja viettämässä joulua vanhemmillani. Mummoni oli kuollut 1,5 vuotta sitten äkillisesti. Yleensä vietimme joulut tuon mummon luona, nyt oli toisin. Mielessäni ajattelin, että olisi ollut hienoa kertoa mummolle, että odotan esikoistani. 

Nukkumaan mennessäni läheisellä pöydällä ollut jouluinen soittorasia alkoi soida itsestään. Ikinä aiemmin se ei ollut sitä tehnyt. Eikä kyseinen rasia soittanut joululaulua mitenkään kankeasti tai katkonaisesti, vaan ihan reippaaseen tahtiin, ihan kuin olisin vääntänyt avaimesta sen käyntiin kunnolla. Säikähdin tätä ja pomppasin sängystäni ylös pitelemään vetoavaimesta kiinni ja suhisin jotain että "hys, koko talo herää." Koko absurdi tilanne hirvitti.

Menin sydän pamppaillen takaisin sänkyyn ja siellä minut valtasi samanlainen ihmeellinen hyvänolon tunne, josta jotkut täällä aiemmissa teksteissään kuvailivat. Syvä rauha, rakkaus, turva... ja mieleeni tuli voimakkaana ajatus, että mummo kävi toivottamassa hyvät joulut ja hän tietää, että olen raskaana.

Tuon soittorasian olin saanut 10-vuotiaana häneltä joululahjaksi.

Joulupäivän aamuna tasan klo 7:00 heräsimme koko porukka, kun keittiön seinällä ollut joulukoriste tippui itsestään alas ja sytytti samalla keittiön valot katkaisijasta palamaan. Kerroin samalla vanhemmilleni edellisillan soittokokemuksesta. Kaikille tuli hyvä mieli :-) 

Vierailija kirjoitti:

Hukkasin edellisessä asunnossa asuessani kaulakorun. Etsin sitä ihan jokapaikasta pitkän aikaa. Siitä muutama vuosi eteenpäin kun olin jo vuoden päivät asunut uudessa kodissa, vein roskat ja huomasin roskiskatoksen lattialla jotain kiiltävää. Se oli kaulakoruni jonka olin hukannut aikapäiviä sitten. Kyllä jäi mietityttämään tapahtumaketju kuinka se oli sinne päätynyt ja minun löydettäväkseni! :D

Kadotin kerran kultaisen, erikoisen mallisen kaulakorun. Etsin sitä monta vuotta turhaan. Ehdin muuttaa pari kertaa, kunnes viimeisimmän muuton jälkeen nykyisessä asunnossa se löytyi äkkiä yhdestä lepotuolista.

Se oli kai pudonnut tuoliin, ajautunut syvälle istuinosan ja selkänojan väliin, ja salamatkustanut siellä vuosia, kunnes luisui esiin muuttoautossa tuolia käännellessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hukkasin edellisessä asunnossa asuessani kaulakorun. Etsin sitä ihan jokapaikasta pitkän aikaa. Siitä muutama vuosi eteenpäin kun olin jo vuoden päivät asunut uudessa kodissa, vein roskat ja huomasin roskiskatoksen lattialla jotain kiiltävää. Se oli kaulakoruni jonka olin hukannut aikapäiviä sitten. Kyllä jäi mietityttämään tapahtumaketju kuinka se oli sinne päätynyt ja minun löydettäväkseni! :D

Olisiko mahdollista, että se olisi ollut eri kaulakoru, vaikka näytti samalta? (Toki tajuan, että kaulakorussa voi myös olla sellaisia tuntomerkkejä että sen tunnistaa varmuudella. Tuli vain mieleen.)

Itselle tulee mieleen, että olet vienyt vasta nyt roskiin jotakin, joka on peräisin edellisestä kämpästä ja sieltä koru liukunut lattialle.

Jäänyt kalvamaan lukuiset pettymykset miehiin, se etten koskaan saanut anteeksi pyyntöä kun petti luottamukseni. Olisi ollut tärkeää jatkon kannalta ja oman elämäni jatkumisen takia:)

Anna ov. kirjoitti:

Muistan selvästi kuinka olin 20 vuotta sitten raskaana. Raskaus oli kuudennella kuukaudella, kun vauva kuoli kohtuuni. Minut lähetettiin kotiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä kun lapsen kuolema todettiin. Minä masennuin melko pahasti silloin ja koska asuin yksin, niin kukaan ei komentanut minua uudestaan lääkärille tai sairaalaan vaikka viikko toisensa jälkeen kului. Minulla tosin oli sitten kolme kuukautta vauvan kuoleman jälkeen yhden yön suhde, koska ajattelin seksin käynnistävän synnytyksen, mutta niin ei käynyt. Siitä 3 kuukauden jälkeen sain mentyä lopulta ensiapuun, jossa kerroin, että vatsassani on ollut puoli vuotta kuollut vauva, jonka haluaisin pois sieltä. No, minua tutkittiin ja todettiin, että kohdussani ei ollut mitään kuollutta vauvaa, vaan elävä vauva kolmannella raskauskuulla. Se oli tietenkin saanut alkunsa siitä yhden yön suhteesta, mutta mihin se kuollut vauva oli hävinnyt? Se todella oli ollut sisälläni, olin tuntenut sen liikkeet ja olin tuntenut sen kuolleen vauvan painona vatsanpohjassani koko sen kuuden kuukauden ajan mitä oli mennyt vauvan kuoleman jälkeen. Ei raskausviikolla 24-27 oleva lapsi voi noin vain kadota kohdusta (en nyt tarkkaan muista mikä raskausviikko se oli, kun se vauva kuoli).

Olet varmaankin synnyttänyt sen kuolleen vauvan, mutta koska se on niin kipeä muisto, olet kieltänyt sen itseltäsi. 

Synnytitkö sitten sen elävän vauvan? Onko sinulla nyt siis lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole mitenkään ihmeellinen juttu, mutta häiritsee kyllä sitäkin enemmän! Asumme miehen kanssa kahdestaan ja nyt yhtäkkiä meiltä on alkanut hävitä keittiövälineitä, kyllä. Ensin katosi hyvä kuorimaveitsi, kummallakaan ei ole mitään hajua, missä ihmeessä se voi olla. Ei ole pudonnut mihinkään, sitä on käytetty vain keittiössä ja käytön jälkeen pesty, sitten laatikkoon. Nyt sitä ei näy missään. Samaten on alkanut hävitä haarukoita ja lusikoita. Vähän aika sitten meillä oli vielä vaikka kuinka paljon haarukoita ja lusikoita, mutta nyt jos ei yhtenä päivänä laita tiskikonetta päälle niin lusikat ja haarukat loppuu. Isoja lusikoita on enää 5 ja koko ajan saa olla tiskaamassa niitä että ei lopu puhtaat. Haarukoitakin ihan muutama ja loppuu kesken, jos ei koko ajan pese. Mihin ihmeeseen ne on kadonnut, en vaan pysty ymmärtämään :D

Meillä on myös puolet pikkulusikoista hävinnyt jonnekin, ja samoin juomalasit, ostin puolitoista vuotta sitten 6kpl paketin juomalaseja, nyt niistä on jäljellä kolme. Epäilen jo, että vuokranantaja käy asunnossamme, kun olemme poissa.

Nyt alkoi pelottaa! Meiltä löytyy useimmiten vain parittomia lasten sukkia riippumatta siitä kuinka paljon uusia ostaa. Olen naiviisti kuvitellut että se on normaalia mutta entä jos päivällä kun kukaan ei ole kotona...??!!

Mä olen ihan varma että meidän pyykkikone käy oikeasti sukilla, eikä sähköllä. Usein varsinkin kesäisin koneeseen menee vain pari sukkaparia muun pyykin joukossa, on helppo huomata että sukkia on 4 kpl. Koneesta kun ottaa pyykit, sukkia tulee ulos vain 3 kpl, eikä sitä yhtä sukkaa löydy enää mistään. En ole muuta keksinyt, kuin että kone sen on syönyt.

Luulin että sukkia syövät pyykkikoneet ovat vain urbaanilegenda, kunnes taloyhtiön pesukone meni yllättäen rikki sen jälkeen, kun olin pyykkini siellä pessyt. Korjaaja kaivoi jostain sieltä koneesta sitten mun riekaleiksi menneen sukan, joka oli juuttunut jonnekin ja saanut koneen jumiutumaan!

Vierailija kirjoitti:

Näin kummituksen tai sain auringonpistoksen sisätiloissa.

Enoni osti 7 vuotta sitten itselleen asunnon vanhasta kerrostalosta. Sinne muutettuaan vitsaili minulle usein että asunnossa kummittelee. (Ei selittänyt tarkemmin mitä oli nähnyt. Saattoi hävettää kun on aina ollut ns.Järjen ihminen) Oli selvitellyt talon historiaa ja kävi ilmi että hänen asunnossaan oli asuneet vanhapiika sisarukset. Oli löytänyt heistä valokuvankin missä istuvat jossain seninaarissa yhteiskuvassa kolmikymppisinä. No, asiasta ei sen koommin juteltu ja unohdinkin jo asunnon kummitukset.

Heinäkuun alussa enoni oli matkoilla ja pyysi kastelemaan kukat koska oli niin kamalat helteet. Menin omilla vara-avaimilla asuntoon ja kastelin siinä verkkaisesti kukkia. Avasin parvekkeen oven ja ikkunan että tulisi läpiveto. Ilmakasvit olivat kuivan näköiset ja päätin kylvettää ne. Kun odotin että kasvit kuivavat torkahdin sohvalle. Näin elämäni oudoimman ja ahdistavimman painajaisunen, se oli todella aidon tuntuinen. Unessa olin enoni asunnossa ja juuri herännyt sohvalta(missä torkuin) koska aistin jonkun tulleen asuntoon. Juoksin ahdistuneena ympäri asuntoa ja tunsin jonkun tarkkailevan ja seuraavan minua. Olin ihan varma että tämä tapahtuu oikeasti.

No, heräsin sohvalta ja olin hieman järkyttynyt unesta. Ajattelin että olen saanut auringonpistoksen sisätiloissa tms. Äiti soitti ja join vettä. Päätin mennä vielä hetkeksi pikkukamariin(vierashuone) pitkäkseni ja vettä juomaan. Selasin Facebookkia ja yhtäkkiä näin sivusilmällä vanhan naisen joka tuijotti huoneeseen käytävältä. En uskaltanut heti katsoa naiseen päin, katse oli jotenkin arvosteleva ja painostava. Sitten kun sydänkohtauksen partaalla käänsin päätä ja katsoin vanhaa naista hän ikäänkuin "liukui"/astui sivuttain huoneen oven taakse.

Kyllä mua vietiin, rynnin kotiin niin että unohdin sukatkin eteiseen :D Kyseessä ei ollut mikään unenjälkeinen hallu koska olin puhunut äidilleni ja ollut hereillä yli puoli tuntia ennen tapahtumaa. Toivottavasti oli joku auringonpistos, en ole ikinä kokenut vastaavaa. Näin naisen aivan selkeästi, hahmo ei ollut mitenkään savuinen tai epämääräinen. Käytävässä ei ole edes taulua tai naulakkoa missä voisi nähdä ihmishahmon, tyhjää seinää vaan.

Olisiko kotivahti haamu tullut kovistelemaan kun olin yllättäen kyläilemässä yksikseni kun eno oli matkoilla. Outo tapaus kuitenkin. Kerroin enolle mitä oli käynyt kun hän palasi, nauroi vain ja sanoi "Almahan se oli." Vähän vaivaa mitä siellä asunnossa oikein tapahtuu kun ei ole mulle kerrottu :D

En edes muistanut että asunnossa kummittelee kun sinne menin, noista oltiin puhuttu yli 6 vuotta sitten kun eno sinne muutti. Kun näin vanhan naisen muistin SILLÄ hetkellä että ei helvetti täällähän enon mukaan kummitteli!

Meillä jotakin samantapaista. Muutimme muutama vuosi sitten 1900-luvun alussa rakennettuun taloon. Eräänä yönä, pari viikkoa muutosta, 5-vuotias lapsemme huusi huoneessaan keskellä yötä. Menimme molemmat vanhemmat katsomaan ja lapsi sanoi: ”Vanha setä tuli ovesta, käveli huoneen läpi ja hävisi vastakkaiseen seinään!” Kyselimme, miltä setä näytti. Lapsi sanoi, että hänellä oli kävelykeppi. Toki rauhoittelimme ja totesimme, että taisi olla unenpöpperöä koko setä.

Sitten menimme ekaa kertaa katsomaan vinttikomeroamme. Vanhassa talossa se onkin aika jännä paikka... vielä jännemmäksi tilanne muuttui, kun avasimme komeron lukon ja katsoimme sisään: nurkassa oli kaksi vanhaa kävelykeppiä! Toisessa oli hopeanvärinen koiranpää ja toisen nupissa luki ruotsiksi jotakin ylioppilaiden juttuja. Vilkaisimme toisiimme mieheni kanssa vaivihkaa.

Kotonamme on hyvä tunnelma, joten koemme olevamme ihan tervetulleita asukkaita. Ehkäpä vanha asukas kävi tarkastamassa, millaista väkeä hänen asunnossaan asuu :-)

Olen aikeissa kysellä joltakulta vanhemmalta naapurilta, minkälaisia edellisiä asukkaita tässä asunnossa on ollut. Tosin yli 100:n vuoden ajalta tuskin kukaan tietää kaikkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kummituksen tai sain auringonpistoksen sisätiloissa.

Enoni osti 7 vuotta sitten itselleen asunnon vanhasta kerrostalosta. Sinne muutettuaan vitsaili minulle usein että asunnossa kummittelee. (Ei selittänyt tarkemmin mitä oli nähnyt. Saattoi hävettää kun on aina ollut ns.Järjen ihminen) Oli selvitellyt talon historiaa ja kävi ilmi että hänen asunnossaan oli asuneet vanhapiika sisarukset. Oli löytänyt heistä valokuvankin missä istuvat jossain seninaarissa yhteiskuvassa kolmikymppisinä. No, asiasta ei sen koommin juteltu ja unohdinkin jo asunnon kummitukset.

Heinäkuun alussa enoni oli matkoilla ja pyysi kastelemaan kukat koska oli niin kamalat helteet. Menin omilla vara-avaimilla asuntoon ja kastelin siinä verkkaisesti kukkia. Avasin parvekkeen oven ja ikkunan että tulisi läpiveto. Ilmakasvit olivat kuivan näköiset ja päätin kylvettää ne. Kun odotin että kasvit kuivavat torkahdin sohvalle. Näin elämäni oudoimman ja ahdistavimman painajaisunen, se oli todella aidon tuntuinen. Unessa olin enoni asunnossa ja juuri herännyt sohvalta(missä torkuin) koska aistin jonkun tulleen asuntoon. Juoksin ahdistuneena ympäri asuntoa ja tunsin jonkun tarkkailevan ja seuraavan minua. Olin ihan varma että tämä tapahtuu oikeasti.

No, heräsin sohvalta ja olin hieman järkyttynyt unesta. Ajattelin että olen saanut auringonpistoksen sisätiloissa tms. Äiti soitti ja join vettä. Päätin mennä vielä hetkeksi pikkukamariin(vierashuone) pitkäkseni ja vettä juomaan. Selasin Facebookkia ja yhtäkkiä näin sivusilmällä vanhan naisen joka tuijotti huoneeseen käytävältä. En uskaltanut heti katsoa naiseen päin, katse oli jotenkin arvosteleva ja painostava. Sitten kun sydänkohtauksen partaalla käänsin päätä ja katsoin vanhaa naista hän ikäänkuin "liukui"/astui sivuttain huoneen oven taakse.

Kyllä mua vietiin, rynnin kotiin niin että unohdin sukatkin eteiseen :D Kyseessä ei ollut mikään unenjälkeinen hallu koska olin puhunut äidilleni ja ollut hereillä yli puoli tuntia ennen tapahtumaa. Toivottavasti oli joku auringonpistos, en ole ikinä kokenut vastaavaa. Näin naisen aivan selkeästi, hahmo ei ollut mitenkään savuinen tai epämääräinen. Käytävässä ei ole edes taulua tai naulakkoa missä voisi nähdä ihmishahmon, tyhjää seinää vaan.

Olisiko kotivahti haamu tullut kovistelemaan kun olin yllättäen kyläilemässä yksikseni kun eno oli matkoilla. Outo tapaus kuitenkin. Kerroin enolle mitä oli käynyt kun hän palasi, nauroi vain ja sanoi "Almahan se oli." Vähän vaivaa mitä siellä asunnossa oikein tapahtuu kun ei ole mulle kerrottu :D

En edes muistanut että asunnossa kummittelee kun sinne menin, noista oltiin puhuttu yli 6 vuotta sitten kun eno sinne muutti. Kun näin vanhan naisen muistin SILLÄ hetkellä että ei helvetti täällähän enon mukaan kummitteli!

Meillä jotakin samantapaista. Muutimme muutama vuosi sitten 1900-luvun alussa rakennettuun taloon. Eräänä yönä, pari viikkoa muutosta, 5-vuotias lapsemme huusi huoneessaan keskellä yötä. Menimme molemmat vanhemmat katsomaan ja lapsi sanoi: ”Vanha setä tuli ovesta, käveli huoneen läpi ja hävisi vastakkaiseen seinään!” Kyselimme, miltä setä näytti. Lapsi sanoi, että hänellä oli kävelykeppi. Toki rauhoittelimme ja totesimme, että taisi olla unenpöpperöä koko setä.

Sitten menimme ekaa kertaa katsomaan vinttikomeroamme. Vanhassa talossa se onkin aika jännä paikka... vielä jännemmäksi tilanne muuttui, kun avasimme komeron lukon ja katsoimme sisään: nurkassa oli kaksi vanhaa kävelykeppiä! Toisessa oli hopeanvärinen koiranpää ja toisen nupissa luki ruotsiksi jotakin ylioppilaiden juttuja. Vilkaisimme toisiimme mieheni kanssa vaivihkaa.

Kotonamme on hyvä tunnelma, joten koemme olevamme ihan tervetulleita asukkaita. Ehkäpä vanha asukas kävi tarkastamassa, millaista väkeä hänen asunnossaan asuu :-)

Olen aikeissa kysellä joltakulta vanhemmalta naapurilta, minkälaisia edellisiä asukkaita tässä asunnossa on ollut. Tosin yli 100:n vuoden ajalta tuskin kukaan tietää kaikkia.

Vanhoista kirkonkirjoista voi jäljittää nimiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kummituksen tai sain auringonpistoksen sisätiloissa.

Enoni osti 7 vuotta sitten itselleen asunnon vanhasta kerrostalosta. Sinne muutettuaan vitsaili minulle usein että asunnossa kummittelee. (Ei selittänyt tarkemmin mitä oli nähnyt. Saattoi hävettää kun on aina ollut ns.Järjen ihminen) Oli selvitellyt talon historiaa ja kävi ilmi että hänen asunnossaan oli asuneet vanhapiika sisarukset. Oli löytänyt heistä valokuvankin missä istuvat jossain seninaarissa yhteiskuvassa kolmikymppisinä. No, asiasta ei sen koommin juteltu ja unohdinkin jo asunnon kummitukset.

Heinäkuun alussa enoni oli matkoilla ja pyysi kastelemaan kukat koska oli niin kamalat helteet. Menin omilla vara-avaimilla asuntoon ja kastelin siinä verkkaisesti kukkia. Avasin parvekkeen oven ja ikkunan että tulisi läpiveto. Ilmakasvit olivat kuivan näköiset ja päätin kylvettää ne. Kun odotin että kasvit kuivavat torkahdin sohvalle. Näin elämäni oudoimman ja ahdistavimman painajaisunen, se oli todella aidon tuntuinen. Unessa olin enoni asunnossa ja juuri herännyt sohvalta(missä torkuin) koska aistin jonkun tulleen asuntoon. Juoksin ahdistuneena ympäri asuntoa ja tunsin jonkun tarkkailevan ja seuraavan minua. Olin ihan varma että tämä tapahtuu oikeasti.

No, heräsin sohvalta ja olin hieman järkyttynyt unesta. Ajattelin että olen saanut auringonpistoksen sisätiloissa tms. Äiti soitti ja join vettä. Päätin mennä vielä hetkeksi pikkukamariin(vierashuone) pitkäkseni ja vettä juomaan. Selasin Facebookkia ja yhtäkkiä näin sivusilmällä vanhan naisen joka tuijotti huoneeseen käytävältä. En uskaltanut heti katsoa naiseen päin, katse oli jotenkin arvosteleva ja painostava. Sitten kun sydänkohtauksen partaalla käänsin päätä ja katsoin vanhaa naista hän ikäänkuin "liukui"/astui sivuttain huoneen oven taakse.

Kyllä mua vietiin, rynnin kotiin niin että unohdin sukatkin eteiseen :D Kyseessä ei ollut mikään unenjälkeinen hallu koska olin puhunut äidilleni ja ollut hereillä yli puoli tuntia ennen tapahtumaa. Toivottavasti oli joku auringonpistos, en ole ikinä kokenut vastaavaa. Näin naisen aivan selkeästi, hahmo ei ollut mitenkään savuinen tai epämääräinen. Käytävässä ei ole edes taulua tai naulakkoa missä voisi nähdä ihmishahmon, tyhjää seinää vaan.

Olisiko kotivahti haamu tullut kovistelemaan kun olin yllättäen kyläilemässä yksikseni kun eno oli matkoilla. Outo tapaus kuitenkin. Kerroin enolle mitä oli käynyt kun hän palasi, nauroi vain ja sanoi "Almahan se oli." Vähän vaivaa mitä siellä asunnossa oikein tapahtuu kun ei ole mulle kerrottu :D

En edes muistanut että asunnossa kummittelee kun sinne menin, noista oltiin puhuttu yli 6 vuotta sitten kun eno sinne muutti. Kun näin vanhan naisen muistin SILLÄ hetkellä että ei helvetti täällähän enon mukaan kummitteli!

Meillä jotakin samantapaista. Muutimme muutama vuosi sitten 1900-luvun alussa rakennettuun taloon. Eräänä yönä, pari viikkoa muutosta, 5-vuotias lapsemme huusi huoneessaan keskellä yötä. Menimme molemmat vanhemmat katsomaan ja lapsi sanoi: ”Vanha setä tuli ovesta, käveli huoneen läpi ja hävisi vastakkaiseen seinään!” Kyselimme, miltä setä näytti. Lapsi sanoi, että hänellä oli kävelykeppi. Toki rauhoittelimme ja totesimme, että taisi olla unenpöpperöä koko setä.

Sitten menimme ekaa kertaa katsomaan vinttikomeroamme. Vanhassa talossa se onkin aika jännä paikka... vielä jännemmäksi tilanne muuttui, kun avasimme komeron lukon ja katsoimme sisään: nurkassa oli kaksi vanhaa kävelykeppiä! Toisessa oli hopeanvärinen koiranpää ja toisen nupissa luki ruotsiksi jotakin ylioppilaiden juttuja. Vilkaisimme toisiimme mieheni kanssa vaivihkaa.

Kotonamme on hyvä tunnelma, joten koemme olevamme ihan tervetulleita asukkaita. Ehkäpä vanha asukas kävi tarkastamassa, millaista väkeä hänen asunnossaan asuu :-)

Olen aikeissa kysellä joltakulta vanhemmalta naapurilta, minkälaisia edellisiä asukkaita tässä asunnossa on ollut. Tosin yli 100:n vuoden ajalta tuskin kukaan tietää kaikkia.

Vanhoista kirkonkirjoista voi jäljittää nimiä.

Tarkoitat kai asunnon osakekirjoista? Siellä nimiä onkin, muttei kuvia asukkaista :-)

Vierailija kirjoitti:

Anna ov. kirjoitti:

Muistan selvästi kuinka olin 20 vuotta sitten raskaana. Raskaus oli kuudennella kuukaudella, kun vauva kuoli kohtuuni. Minut lähetettiin kotiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä kun lapsen kuolema todettiin. Minä masennuin melko pahasti silloin ja koska asuin yksin, niin kukaan ei komentanut minua uudestaan lääkärille tai sairaalaan vaikka viikko toisensa jälkeen kului. Minulla tosin oli sitten kolme kuukautta vauvan kuoleman jälkeen yhden yön suhde, koska ajattelin seksin käynnistävän synnytyksen, mutta niin ei käynyt. Siitä 3 kuukauden jälkeen sain mentyä lopulta ensiapuun, jossa kerroin, että vatsassani on ollut puoli vuotta kuollut vauva, jonka haluaisin pois sieltä. No, minua tutkittiin ja todettiin, että kohdussani ei ollut mitään kuollutta vauvaa, vaan elävä vauva kolmannella raskauskuulla. Se oli tietenkin saanut alkunsa siitä yhden yön suhteesta, mutta mihin se kuollut vauva oli hävinnyt? Se todella oli ollut sisälläni, olin tuntenut sen liikkeet ja olin tuntenut sen kuolleen vauvan painona vatsanpohjassani koko sen kuuden kuukauden ajan mitä oli mennyt vauvan kuoleman jälkeen. Ei raskausviikolla 24-27 oleva lapsi voi noin vain kadota kohdusta (en nyt tarkkaan muista mikä raskausviikko se oli, kun se vauva kuoli).

Olet varmaankin synnyttänyt sen kuolleen vauvan, mutta koska se on niin kipeä muisto, olet kieltänyt sen itseltäsi. 

Synnytitkö sitten sen elävän vauvan? Onko sinulla nyt siis lapsia?

Minä kanssa kuvittelisin, että jos olet ollut kuudennella kuukaudella raskaana, olisit joutunut heti synnyttämään sen lapsen, eikä sinua olisi lähetetty kotiin "odottamaan".