Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
EvaM kirjoitti:
osa 3
Eräs kehitysvammainen tyttö, noin 10 vuotias tämän tapahtuneen aikoihin, istui vierashuoneessamme sohvasängyllä ja naureskeli "hihhii.. älä kutita.. hahahhaa, kutitan kohta takas.." Kysyin kenelle juttelee niin hän sanoi että tuolle tädille joka kutittaa ja ilveilee, kiva täti joka naurattaa. Tämä samainen tyttö aina meillä ollessaan myös viihtyi tässä vierashuoneessa paljon, vaikkei yksikseen muuten viihdykään. Kertoi aina tätistä joka laulaa hänelle ja kertoo hassuja juttuja. Ja että tämä täti on tosi hassu ja kiva.
Jokin aika tämän jälkeen kun omat lapsemme olivat isompia, noin 3 ja 4 vuotiaat, he tulivat keittiöön ja kysyivät minulta kuka täti istuu olohuoneessa. Menin katsomaan enkä nähnyt kuin tyhjät nojatuolit ja tyhjät sohvat. Lapset vieressäni osoittivat nojatuoliin ja sanoivat "tuo täti tuossa". En nähnyt ketään.
Sanoin lapsille etten näe. Tyttö katsoi minua ja ihmetteli, miksi en muka näe kun täti tuossa istuu ja hymyilee. Poika hieman ujompana vain kurkki jalkani takaa nojatuoliin päin.
Minä: en näe, kertokaa lapset miltä täti näyttää"
T: "Tuossa tuo täti, sillä on pitkät hiuksen näin" ja huitoili nutturan kaltaista kampausta oman pään yllä.
P: "vanha täti, nauraa"
T: "sillä on huivi tässä" ja osoitti omia hartioitaan.
P: "ja iso hame"
T: "ja nyt se heiluttelee jalkoja"
Tässä samassa alkoivat molemmat lapset nauraa ja kysyin mitä nyt..
Tyttö ja poika yhdessä alkoivat nauraen selittää, kuinka täti alkoi vilkuttaa, heilutti jalkojaan ja alkoi pelleilemään ilveillä".
Okei, tämä vahvisti sen, mitä olin jo kauemmin epäillytkin, kotikummituksemme on joku vanhempi nainen.
Kerran istuimme mieheni kanssa sohvalla illalla myöhään. Lapset olivat nukkumassa. Ulko-ovi oli jo lukittu.
Yhtäkkiä kuulimme kun ulko-ovi aukesi ja meni kiinni, porstuassa joku kopisti lujasti lumet kengistään, avasi eteisen oven sisälle ja lähti kävelemään raput yläkertaan. Mieheni nousi sohvalta, kysyi odotinko ketään kylään vielä tähän aikaan. En odottanut ja ulko-ovikin oli jo lukittu. Sitä paitsi, yläerrassa on vain makuuhuoneet, ja lapsemme nukkuivat siellä, kuka sinne menisi? Mieheni otti pesäpallomailan eteisestä ja lähti yläkertaan. Siellä ei ollut ketään, vain lapsemme nukkuivat siellä tyytyväisinä.
Mieheni kanssa lähdimme posrtuaan, ei näkynyt kenkilä, ei lunta, eikä mitään mikä olisi kielinyt sisään tulleesta vieraasta. Mieheni avasi ulko-oven, kuistilla ja phalla täysin koskematon vastasatanut lumi.
Tämä on ainoa, joka hieman pelotti ja ihmetytti.
Meillä katoili tavaroita, jotka löytyivät hetken päästä ihan näkyviltä. Valoja syttyi ja sammui, ovia aukeili ja meni kiinni omia aikojaan. Samoin kaapin ovet.
Jossain vaiheessa oli jo "normaalia" että lapset näivät tädin ja hänen kanssaan leikkivät ja nauroivat, tämä muuttui siis ihan jokapäiväisesi, arkiseksi.
Kun muutimme pois, lapset alkoivat välillä miettimään, kenen kanssa täti nyt siellä leikkii, onko uudet asukkaat sen kavereita.
Muuttomme ei liittynyt taloon tai sen kotikummitukseen. Mielelläni olisi asunut siellä vaikka lopun elämääni.
Elämä vain kuljetti meidät toisaalle. Muistelemme välillä lasten kanssa aikaa, jolloin talossa asuimme, lapset puhuvat kotikummituksesta vieläkin eri asioita ja lämmöllä muistelevat.
Onko teitä haastateltu joskus johonkin lehteen? Ihan kuin olisin lukenut jotain tämmöistä joskus vuosia sitten. Perhe oli muuttanut taloon, jossa kummitteli hauskan oloinen vanha mummeli. En muista mikä lehti se oli. Juttu ei ollut yhtään pelottava, eikä sen pääpainokaan ollut siinä kummittelussa, vaan vanhan talon asuttamisessa. Tällainen antaa minulle toivoa siitä, että en todellakaan ole päästäni vialla, kun muistan itsekin asuneeni talossa, missä kummitteli, tosin aivan lapsena mutta kuitenkin. Selitystä tälle ilmiölle en vain ole elämäni aikana löytänyt, ja vaikeata sitä on löytääkään, kun suurin osa ihmisistä ei usko ilmiöön lainkaan ja ne, joiden on pakko uskoa, kun ovat sen kokeneet, leimataan hulluiksi. Ja lisäksi tämä ilmiö aivan selvästi karttaa kaikkia tutkimuksia, ei ilmesty koskaan silloin kun tutkija olisi paikalla eikä selkeästi tallennu mihinkään todistettavaan aineistoon.
Ei, ei ole meitä haastateltu lehteen. Muistatko yhtään missä päin tuo talo oli, jossa haastatellut asuivat? Ties vaikka olisi sama talo. Siinä omistajat ovat vaihtuneet aika tiuhaan. Ne keneltä me talon ostimme, olivat asuneet noin 5v.
Me asuimme n. 7 vuotta. Eikä poismuuttaminen liittynyt kotikummitukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
poirotti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi oli käynyt miehineen peukaloimassa papereita, muttei myöntänyt.
No ei kyllä ollut. Kauppakirja oli laadittu sen ajan nimismiehen kansliassa, nimismiehenkin kaikki vanhemmat sukulaiset muistivat hyvin ja koko tuon maakaupankin. Kauppakirjan mukaan todistajat olivat paikalla, siinä oli joku vanha sanamuoto jolla se ilmoitettiin, siis jotenkin "läsnäolevina" todistajina. Ja kauppakirja oli siellä jossain kunnan tai maistraatin arkistossa, mistä sen pankinjohtaja oli käynyt meille hakemassa. Ei siihen kukaan sivullinen olisi käsiksi päässyt.
Ja mitäpä se anopille olisi hyötyä tuottanut, hänelle koko asia oli täysin merkityksetön. Hän oli sitä paitsi kauppakirjaa tehtäessä vielä tyttönimelläänkin, eli eri niminenkin kuin paperiin kirjoitettu sukunimi, jonka hän sai sitten myöhemmin mentyään naimisiin. Mutta kuka sen niminen henkilö siellä olisi silloin ollut, ei kukaan tiennyt eikä muistanut. No, ehkä siellä nimismiehen kansliassa oli silloin sen niminen virkailija, joka oli vain kutsuttu todistamaan kaupantekoa. Kukaan ei vain muistanut, että sen nimistä ihmistä olisi ollut edes koko kylässä, kyseessä on siis ihan ihan pieni paikkakunta.
Mutta nää on näitä.
Tuohan on aivan selvä että joku on jossain vaiheessa väärentänyt nuo nimet tuohon paperiin jotta se olisi lainvoimainen. Anoppisi ja naapuri se ei ole koska eivät tekisi tuollaisia virheitä (väärä sukunimi, väärä ikä). Joku on paljon myöhemmin lisännyt nuo todistajat tuohon ja ottanut kaksi ihmistä joilla on joku yhteys ko. paikkaan. Se voi olla myös joku pankista tai kansliasta, esim. siksi että joku on vahingossa tuhonnut alkuperäisen ja virheen peittääkseen on tekaistut uuden. Tai sitten on tehty jossain hyötymistarkoituksessa. Tuo kauppakirjahan on nyt pätemätön, se on selvästi väärennös. Kyse ei ole mistään yliluonnollisesta mysteeristä vaan asiakirjan väärennöksestä.
Pitkästä aikaa kävin täällä katselemassa näitä viestejä. Voi hyvänen aika sinun ajatuksenjuoksuasi. Tuossa sepustuksessasi ei ole mitään järkeä.
Kauppakirjaa ei voi julistaa pätemättömäksi vain siksi, että kukaan ei enää muista tuon nimisiä ihmisiä. Kyse on yksinkertaisesti vain kummallisesta yhteensattumasta. Mikään väärennös tuo kauppakirja ei ole eikä ollut. Jos jollain olisi ollut intressiä mennä sorkkimaan tuota suht. mitätöntä asiakirjaa (siis kenellekään mitään erityistä etua tai harmia tuottavaa) niin kyllähän hän olisi ne samat todistajien nimet sinne laittanut samoin kuin kaikkien muittenkin paperissa olevien nimet. Pelkästään todistajien nimien muuttamisella ei kerta kaikkiaan ole mitään merkitystä eikä hyötyä kenellekään. Eri asia jos olisi tehnyt muutoksia itse asiakirjan sisältöön.
Joten sinänsä ei mikään selvittämätön asia, vaan kuten kirjoitin, kummallinen yhteensattuma nimissä ja käsialoissa. (Niin, jos teoriasi pitäisi paikkansa, niin ko. väärentäjän olisi pitänyt nähdä tulevaisuuteen ja nähdä siis se, millainen käsiala näillä ihmisillä tulee olemaan sitten joskus vuosikymmenien päästä, varsinkin tuon silloisen pikkupojan käsiala sitten aikuisena, ja anoppini tuleva sukunimikin hänen olisi pitänyt osata ennustaa.)
Muutin muutama vuosi sitten upouuteen taloon kaupungin keskustassa.Taloyhtiö on äärettömän hyvin äänieristetty, vaikka talo on ison tien varressa ulkoa ääniä ei kuulu sisään ollenkaan, ja muista asunnoista en ole koskaan kuullut pihaustakaan.
Olin illalla olohuoneessa lukemassa kirjaa, kun yhtäkkiä kuului voimakasta susien ulvontaa. Ääni oli voimakas, aivan kuin selkäni takana olisi ollut yhtäkkiä susilauma. Ääni oli siis niin voimakas että korviin sattui. Olin hetken paniikissa kunnes sain itseni rauhoitettua ajattelemalla että jollakin naapurilla on varmaan koiria kylässä ja se ääni kantautui jotenkin.
Lopetin kirjani lukemisen, ja lähdin vessaan pesemään hampaitani. Seisoin peilin edessä, ja yhtäkkiä kuulin murinaa, ja sääreni takaosassa lämpimän henkäyksen. Käännyin ja siinä ei ollut mitään.
Tämän jälkeen ei uni tullut. Minut myös valtasi aivan järkyttävä ahdistus. Siis oli jatkuva tunne että jotain todella pahaa tapahtuu pian.
En ole koskaan keksinyt tälle mitään selitystä, mies piti ihan pöpinä, ja edes kaikkien maagisten myyttien googlettelu ei aihuttanut tulosta. Koskaan ei nää sattunut mitään vastaavaa.
EvaM kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EvaM kirjoitti:
osa 3
Eräs kehitysvammainen tyttö, noin 10 vuotias tämän tapahtuneen aikoihin, istui vierashuoneessamme sohvasängyllä ja naureskeli "hihhii.. älä kutita.. hahahhaa, kutitan kohta takas.." Kysyin kenelle juttelee niin hän sanoi että tuolle tädille joka kutittaa ja ilveilee, kiva täti joka naurattaa. Tämä samainen tyttö aina meillä ollessaan myös viihtyi tässä vierashuoneessa paljon, vaikkei yksikseen muuten viihdykään. Kertoi aina tätistä joka laulaa hänelle ja kertoo hassuja juttuja. Ja että tämä täti on tosi hassu ja kiva.
Jokin aika tämän jälkeen kun omat lapsemme olivat isompia, noin 3 ja 4 vuotiaat, he tulivat keittiöön ja kysyivät minulta kuka täti istuu olohuoneessa. Menin katsomaan enkä nähnyt kuin tyhjät nojatuolit ja tyhjät sohvat. Lapset vieressäni osoittivat nojatuoliin ja sanoivat "tuo täti tuossa". En nähnyt ketään.
Sanoin lapsille etten näe. Tyttö katsoi minua ja ihmetteli, miksi en muka näe kun täti tuossa istuu ja hymyilee. Poika hieman ujompana vain kurkki jalkani takaa nojatuoliin päin.
Minä: en näe, kertokaa lapset miltä täti näyttää"
T: "Tuossa tuo täti, sillä on pitkät hiuksen näin" ja huitoili nutturan kaltaista kampausta oman pään yllä.
P: "vanha täti, nauraa"
T: "sillä on huivi tässä" ja osoitti omia hartioitaan.
P: "ja iso hame"
T: "ja nyt se heiluttelee jalkoja"
Tässä samassa alkoivat molemmat lapset nauraa ja kysyin mitä nyt..
Tyttö ja poika yhdessä alkoivat nauraen selittää, kuinka täti alkoi vilkuttaa, heilutti jalkojaan ja alkoi pelleilemään ilveillä".
Okei, tämä vahvisti sen, mitä olin jo kauemmin epäillytkin, kotikummituksemme on joku vanhempi nainen.
Kerran istuimme mieheni kanssa sohvalla illalla myöhään. Lapset olivat nukkumassa. Ulko-ovi oli jo lukittu.
Yhtäkkiä kuulimme kun ulko-ovi aukesi ja meni kiinni, porstuassa joku kopisti lujasti lumet kengistään, avasi eteisen oven sisälle ja lähti kävelemään raput yläkertaan. Mieheni nousi sohvalta, kysyi odotinko ketään kylään vielä tähän aikaan. En odottanut ja ulko-ovikin oli jo lukittu. Sitä paitsi, yläerrassa on vain makuuhuoneet, ja lapsemme nukkuivat siellä, kuka sinne menisi? Mieheni otti pesäpallomailan eteisestä ja lähti yläkertaan. Siellä ei ollut ketään, vain lapsemme nukkuivat siellä tyytyväisinä.
Mieheni kanssa lähdimme posrtuaan, ei näkynyt kenkilä, ei lunta, eikä mitään mikä olisi kielinyt sisään tulleesta vieraasta. Mieheni avasi ulko-oven, kuistilla ja phalla täysin koskematon vastasatanut lumi.
Tämä on ainoa, joka hieman pelotti ja ihmetytti.
Meillä katoili tavaroita, jotka löytyivät hetken päästä ihan näkyviltä. Valoja syttyi ja sammui, ovia aukeili ja meni kiinni omia aikojaan. Samoin kaapin ovet.
Jossain vaiheessa oli jo "normaalia" että lapset näivät tädin ja hänen kanssaan leikkivät ja nauroivat, tämä muuttui siis ihan jokapäiväisesi, arkiseksi.
Kun muutimme pois, lapset alkoivat välillä miettimään, kenen kanssa täti nyt siellä leikkii, onko uudet asukkaat sen kavereita.
Muuttomme ei liittynyt taloon tai sen kotikummitukseen. Mielelläni olisi asunut siellä vaikka lopun elämääni.
Elämä vain kuljetti meidät toisaalle. Muistelemme välillä lasten kanssa aikaa, jolloin talossa asuimme, lapset puhuvat kotikummituksesta vieläkin eri asioita ja lämmöllä muistelevat.
Onko teitä haastateltu joskus johonkin lehteen? Ihan kuin olisin lukenut jotain tämmöistä joskus vuosia sitten. Perhe oli muuttanut taloon, jossa kummitteli hauskan oloinen vanha mummeli. En muista mikä lehti se oli. Juttu ei ollut yhtään pelottava, eikä sen pääpainokaan ollut siinä kummittelussa, vaan vanhan talon asuttamisessa. Tällainen antaa minulle toivoa siitä, että en todellakaan ole päästäni vialla, kun muistan itsekin asuneeni talossa, missä kummitteli, tosin aivan lapsena mutta kuitenkin. Selitystä tälle ilmiölle en vain ole elämäni aikana löytänyt, ja vaikeata sitä on löytääkään, kun suurin osa ihmisistä ei usko ilmiöön lainkaan ja ne, joiden on pakko uskoa, kun ovat sen kokeneet, leimataan hulluiksi. Ja lisäksi tämä ilmiö aivan selvästi karttaa kaikkia tutkimuksia, ei ilmesty koskaan silloin kun tutkija olisi paikalla eikä selkeästi tallennu mihinkään todistettavaan aineistoon.
Ei, ei ole meitä haastateltu lehteen. Muistatko yhtään missä päin tuo talo oli, jossa haastatellut asuivat? Ties vaikka olisi sama talo. Siinä omistajat ovat vaihtuneet aika tiuhaan. Ne keneltä me talon ostimme, olivat asuneet noin 5v.
Me asuimme n. 7 vuotta. Eikä poismuuttaminen liittynyt kotikummitukseen.
Valitettavasti en muista yhtään. Mutta luulisin että tuon jutun lukemisesta olisi kymmenisen vuotta suurin piirtein.
Vierailija kirjoitti:
Isäni on kova Jimi Hendrix-fani, ja hän katsoi telkkarista 80-luvulla Hendrixin konserttikoostetta. Siihen aikaan kun ei ollut nettiä ja suoratoistopalveluja, niin ei isäkään ollut nähnyt tuota konserttipätkää vuosiin. Minä olin kolmevuotias, leikin siinä leluillani, kunnes yhtäkkiä käännyin katsomaan televisiota mietteliäänä, ja hetken päästä sanoin isälleni "isi, nytkö se kohta polttaa sen kitaran?"
Isä sai kylmät väreet ja kysyi mistä tiesin. Kohautin olkiani ja jatkoin leikkejä. Meni joku 10 minuuttia, niin Jimi poltti kitaransa lavalla, eli siinä kohtaa missä minä asiasta sanoin, ei ollut mitään valmisteluja tai tulivälineitä vielä, vaan konsertti kovassa vauhdissa.En tietenkään itse muista, mutta isä kertoo tätä vieläkin. Hän oli itse juuri ajatellut, että kohta se muistaakseni tässä kohtaa konserttia polttaa sen kitaran, ja sen jälkeen lattialla leikkivä kolmevuotias sanoo sen ääneen :D
Tulee mieleen lapsen ja vanhemman välinen telepatia, vaikka skeptikko olenkin.
Isäsi oli kova fani, joten hyvinkin olet voinut kuulla aiemmin puhuttavan Jimi Hendrixin kitaranpoltosta. Sitten kun kuulet Jimi Hendrixin tulevan telkkarista, niin kuulemasi on helposti voinut tulla mieleesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seisoin Soulissa metrossa ja saavuttiin asemalle. Metroon astui siististi pukeutunut, pitkä ja suunnilleen minun ikäiseni näköinen mies, joka näytti todella tutulta, mutta en pystynyt mielessäni yhdistämään häntä kehenkään. En tuolloin tuntenut ketään korealaista eikä hän myöskään muistuttanut ketään julkisuuden henkilöä, johon olisin voinut hänet sekoittaa. Vaikutti jopa siltä, että hän olisi ajatellut minusta samaa, sillä välillemme syntyi oudon intensiivinen katsekontakti. Sydämeni hakkasi ja välillämme vallitsi todella outo ja hämmentynyt tunnelma, jota on vaikea edes kuvailla.
Muutamalla seuraavalla asemalla juna tyhjeni selvästi ja pääsin istumaan. Myös viereinen paikka tyhjeni, ja tämä mies istui viereeni. Emme sanoneet mitään toisillemme, mutta pohtiessani ilmeisesti unohdin kuunnella asemien nimiä, sillä en ollut huomannut omani lähestyvän. Sydämeni hyppäsi kurkkuun, kun juuri ennen asemaani, jolla minun oli tarkoitus jäädä, mies sanoi minulle "ibeon yeogi", eli "tämä asema". En järkytykseltäni edes vastannut mitään, vaan lähdin nopeasti oville ja jäin junasta. Lähtiessäni katsoin vielä sisälle junan ikkunasta ja mies katsoi takaisin junan lähtöön asti.
En edelleenkään tiedä kuka hän oli, tai mistä hän tiesi, millä asemalla minun pitäisi jäädä. Minulla ei ollut kännykkää tai karttaa esillä, josta olisi voinut nähdä mihin olin menossa, enkä myöskään ollut jäämässä minkään tyypillisen turistikohteen pysäkillä. Olisi pitänyt kysyä, mikä meitä oikein yhdisti.
Jos asuit hotellissa niin voisiko olla hotellin työntekijä, muussa tapauksessa esim. naapuri, lähikaupan tai -ravintolan henkilökuntaa tai kulkenut aiemminkin kanssasi samalla metrolla? Länsimaalaisena olet tietysti helposti jäänyt hänen mieleensä.[/quote
Kuulostaa todennäköiseltä. Kaupan työntekijä tms. arjessa kohdattu henkilö jäisi mieleen tutun oloisena, mutta vaikeana muistaa normaalin kohtaamispaikan ulkopuolella. Ehkä miehellä on ollut normaalisti kohdatessa työvaatteet päällä, ja työn ulkopuolella kasvoja on vaikea yhdistää henkilöön?
Ei mitään yliluonnollista, mutta jäi pohdituttamaan jälkikäteen...
Työskentelin nuorena yhden kesän rappusiivoojana ja tehtäväalueeseeni kuului muutama rappu hyvin epäillyttävässä naapurustossa. Kyseistä paikkaa kansoitti lähinnä narkomaanit, juopot sekä muuten vaan syrjäytyneet.
Erään rappukäytävän toisessa kerroksessa sijaitsi huoneisto, jonka oven edestä käytävä oli jonkin mönjän peitossa. Mönjä ei lähtenyt normaaleilla pesuaineilla ja haju rappukäytävässä oli hirmuinen ; makean mätänevä. En saanut käytävää siistiksi, vaikka kuinka luuttusin ja mönjä vain levisi muiden asukkaiden kengänpohjista pidemmälle rappusiin. Liikennettä asuntoon tai sieltä ulos ei koskaan näkynyt.
Näin jälkikäteen olen miettinyt, olikohan ko. huoneiston asukas kuollut eteiseen ja oven alta tuleva mönjä mätänemiseen liittyvää nestettä. Ainakin haju ja koostumus olisivat täsmäävät. Yritin googlailla onko ko. alueelta löytynyt kauan asunnossa virunutta ruumista, mutten löytänyt vastausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin aikuiskoulutuksessa. Oli talvi ja aamu, joten luokassa oli kaikki valot päällä. Opettaja pyysi oppilaita siirtymään yhden tietokoneen ympärille siksi aikaa kun hän neuvoi yhden ohjelman käyttöä.
Kun istuin siinä, äkkiä kuulin särkyvän lampun äänen ja kaikki meni pimeäksi. Pimeyttä kesti muutaman sekunnin ajan. Kun valot palasivat, räpyttelin silmiäni ja katselin ympärilleni. Missään ei näkynyt särkyneitä lamppuja, ja opetus jatkui normaalisti. Kaikkien huomio oli edelleen keskittynyt tietokoneeseen.
En sanonut mitään, koska selvästikään kukaan muu ei ollut kuullut tai nähnyt mitään.
Se jäi vaivaamaan, että mitä oikeasti tapahtui. Katkesiko verisuoni päästä, vai oliko se merkki toiseen rinnakkaistodellisuuteen siirtymisestä. Omituista kuitenkin.
Ollessani ammattikoulussa minua kiusattiin luokallani melkein alusta asti ensimmäisen vuoden ajan ja osittain myös toisen vuoden ajan. Koulu kesti siis kaksi lukuvuotta ja jostain syystä minä olin ainoa syrjitty ja kiusaamisen kohde. Sitten eräänä päivänä toisen kouluvuoden alkupuolella luokkalaiseni olivat yhdessä minua vastassa tullessani kouluun ja he kertoivat tajunneensa tehneet väärin kiusatessaan minua, pyysivät kaikki anteeksi ja sanoivat, että eivät enää kiusaa minua eivätkä he enää todellakaan kiusanneet minua vaan minä jopa ystävystyin jollain tapaa muutaman kanssa ennen toisen vuoden loppumista. Kun koulu loppui, niin en ole heistä paljonkaan kuullut ja minulle jäi arvoitukseksi, että miksi he yllättäen kaikki lopettivat minun kiusaamiseni. Mahdollisesti he olivat kokoontuneet tietämättäni jossain koulun jälkeen ja sopineet lopettamansa kiusaamiseni ja että tulevat yhdessä pyytämään minulta anteeksi, mutta sitä en ymmärrä, että miten he niin yllättäen sen kiusaamisen lopettivat ja vielä kaikki kerralla. Miksi he yllättäen tekivät niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä vielä 18 vuoden jälkeenkään. kirjoitti:
Ollessani ammattikoulussa minua kiusattiin luokallani melkein alusta asti ensimmäisen vuoden ajan ja osittain myös toisen vuoden ajan. Koulu kesti siis kaksi lukuvuotta ja jostain syystä minä olin ainoa syrjitty ja kiusaamisen kohde. Sitten eräänä päivänä toisen kouluvuoden alkupuolella luokkalaiseni olivat yhdessä minua vastassa tullessani kouluun ja he kertoivat tajunneensa tehneet väärin kiusatessaan minua, pyysivät kaikki anteeksi ja sanoivat, että eivät enää kiusaa minua eivätkä he enää todellakaan kiusanneet minua vaan minä jopa ystävystyin jollain tapaa muutaman kanssa ennen toisen vuoden loppumista. Kun koulu loppui, niin en ole heistä paljonkaan kuullut ja minulle jäi arvoitukseksi, että miksi he yllättäen kaikki lopettivat minun kiusaamiseni. Mahdollisesti he olivat kokoontuneet tietämättäni jossain koulun jälkeen ja sopineet lopettamansa kiusaamiseni ja että tulevat yhdessä pyytämään minulta anteeksi, mutta sitä en ymmärrä, että miten he niin yllättäen sen kiusaamisen lopettivat ja vielä kaikki kerralla. Miksi he yllättäen tekivät niin?
Joku paikallaolleista on sanonut, että X ei taida ottaa tuota teidän nälvimistä yleisenä hevosteluna, vaan kiusaamisena. Sitten he ovat "heränneet", että näin taitaa olla ja sopineet pyytävänsä anteeksi.
En ymmärrä vielä 18 vuoden jälkeenkään. kirjoitti:
Ollessani ammattikoulussa minua kiusattiin luokallani melkein alusta asti ensimmäisen vuoden ajan ja osittain myös toisen vuoden ajan. Koulu kesti siis kaksi lukuvuotta ja jostain syystä minä olin ainoa syrjitty ja kiusaamisen kohde. Sitten eräänä päivänä toisen kouluvuoden alkupuolella luokkalaiseni olivat yhdessä minua vastassa tullessani kouluun ja he kertoivat tajunneensa tehneet väärin kiusatessaan minua, pyysivät kaikki anteeksi ja sanoivat, että eivät enää kiusaa minua eivätkä he enää todellakaan kiusanneet minua vaan minä jopa ystävystyin jollain tapaa muutaman kanssa ennen toisen vuoden loppumista. Kun koulu loppui, niin en ole heistä paljonkaan kuullut ja minulle jäi arvoitukseksi, että miksi he yllättäen kaikki lopettivat minun kiusaamiseni. Mahdollisesti he olivat kokoontuneet tietämättäni jossain koulun jälkeen ja sopineet lopettamansa kiusaamiseni ja että tulevat yhdessä pyytämään minulta anteeksi, mutta sitä en ymmärrä, että miten he niin yllättäen sen kiusaamisen lopettivat ja vielä kaikki kerralla. Miksi he yllättäen tekivät niin?
Oliko columbinen kouluammunta juuri tapahtunut? 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäi tutustumatta yhteen lupaavaan naisenalkuun kun en osannut tulkita hänen kiinnostuksen ja mahdollisen ihastumisen merkkejä. Nyt harmittaa kun kyseessä olisi voinut olla älykäs tapaus ja olen nähnyt miten huonoa tarjonta voi olla.
Olen kaksi kertaa kokenut näköhäiriön, jossa koko maailma heilahtaa silmieni edessä. Siis näkökenttäni jotenkin keinahtaa kauttaaltaan. Toinen kerta vieläpä tapahtui sairaalassa. Tämä kestää vain ihan sekunnin, mutta tosiaan koko näkökenttä heilahtaa ja palaa sitten suoraan.
Olen nuorempana myös kokenut joitakin kertoja migreeniauroja ilman varsinaista migreenipäänsärkyä. Ne loppuivat lasten syntymän jälkeen. Veikkaan tässä olevan kyseessä joku samantyyppinen ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle sattui eräs tapaturma 5-vuotiaana ja päädyin ambulanssin kyydillä pienemmältä paikkakunnalta keskussairaalaan. Muistan, että samassa autossa tuli myös joku paareilla maannut nainen, mutta ei mitään muistikuvaa, mitä hänelle oli tapahtunut. Käytännön syistä oli varmaan vain useampi kauemmas samaan sairaalaan menevä mukana samassa autossa.
No, selvisin hengissä. Olin jo ehkä kolmannella luokalla koulussa ja leikittiin jotakin välitunnilla, kun pihalle ilmestyi joku tuntematon nainen etsimään mua. Hän sitten kyseli, että olinko silloin ja silloin ollut ambulanssissa. Ei kuitenkaan sitten juuri edes puhunut muuta ja lähti pian pois pihalta. Miksi nähdä tuo vaiva ja selvittää vuosien jälkeen, että kuka ja missä olen? Vai oliko jotenkin vain jäänyt vaivaamaan, että olenko ok ja miten minulle kävi?
Äitini oli myös nähnyt saman naisen, koska oli samassa ambulanssikyydissä, eikä ollut kuulemma ikinä aiemmin tavannut tätä ihmistä, eikä yhtään osannut sanoa kuka oli kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään yliluonnollista, mutta jäi pohdituttamaan jälkikäteen...
Työskentelin nuorena yhden kesän rappusiivoojana ja tehtäväalueeseeni kuului muutama rappu hyvin epäillyttävässä naapurustossa. Kyseistä paikkaa kansoitti lähinnä narkomaanit, juopot sekä muuten vaan syrjäytyneet.
Erään rappukäytävän toisessa kerroksessa sijaitsi huoneisto, jonka oven edestä käytävä oli jonkin mönjän peitossa. Mönjä ei lähtenyt normaaleilla pesuaineilla ja haju rappukäytävässä oli hirmuinen ; makean mätänevä. En saanut käytävää siistiksi, vaikka kuinka luuttusin ja mönjä vain levisi muiden asukkaiden kengänpohjista pidemmälle rappusiin. Liikennettä asuntoon tai sieltä ulos ei koskaan näkynyt.Näin jälkikäteen olen miettinyt, olikohan ko. huoneiston asukas kuollut eteiseen ja oven alta tuleva mönjä mätänemiseen liittyvää nestettä. Ainakin haju ja koostumus olisivat täsmäävät. Yritin googlailla onko ko. alueelta löytynyt kauan asunnossa virunutta ruumista, mutten löytänyt vastausta.
Harvemmin kai noista lehdissä ilmoitellaan, jos kyseessä on ihminen, jonka kuolemaan ei liity henkirikosta ja joka on ehtinyt olla asunnossa kohtuullisen lyhyen aikaa. Ihmisten kuoleminen tuolla tavalla kämppäänsä ei ole ihan tavatonta, ja yleensä just huoltomiesten ja siivoojien tehtäväksi jää sitten näiden löytäminen. Hyh, muakin kyllä jäisi vaivaamaan tuollainen.
että miks vitussa oon aina köyhä
Vierailija kirjoitti:
Harvemmin kai noista lehdissä ilmoitellaan, jos kyseessä on ihminen, jonka kuolemaan ei liity henkirikosta ja joka on ehtinyt olla asunnossa kohtuullisen lyhyen aikaa. Ihmisten kuoleminen tuolla tavalla kämppäänsä ei ole ihan tavatonta, ja yleensä just huoltomiesten ja siivoojien ehtäväksi jää sitten näiden löytäminen. Hyh, muakin kyllä jäisi vaivaamaan tuollainen.
Totta. Kyseessä oli vielä todella helteinen kesä, joten hajoamisprosessi voisi olla tapahtunut hyvinkin nopeasti oletettavasti ilmastoimattomassa asunnossa. Hyi.
Kun olin lapsi vahemmat tekivät vuorotyötä. Ylensä jompi kumpi oli kotona, mutta välillä vuorot menivät tunnin tai pari päällekkäin, joten olin jo noin 10 vanhasta saakka välillä kotona pari tuntia yksin.
Olin ehkä 11 kun olin kotona yksin ja ovikello soi. Sääntönä oli, että saan avata oven vain jos siellä on joku tuttu, joten menin kurkkaamaan ovisilmästä. Oven takana seisoi sivuttain selkä enemmän oveen päin noin teinin kokoinen ja siten pukeutunut poika, ja noin 4-5 v poika. En tunnistanut heitä, mutta koska olin utelias jäin katsomaan ovisilmästä. He seisoivat hievahtamatta tässä asennossa monta minuuttia. Tässä vaiheessa minua alkoi pelottamaan, joten lähdin ovelta ajatuksina soittaa isälle. Heti kun käännyin ovelta päin, kuulosti siltä kun joku olisi ravistanut kahvaa. Kun kurkkasin uudestaan ovisilmästä hätääntyneenä, nämä kaksi hahmoa olivat yhä samassa asennossa kuin äsken. Pihatieltä alkoi kuulua auton ääntä, ja tämä oli ainoa hetki kun tämä teinipoika vilkaisi ovelle. Ovisilmä tietty vääristää, mutta voisin vannoa että hänen silmänsä olivat kokonaan mustat.
Kun isä tuli sisälle kerroin mitä tapahtui, hän kiersi pihan ja sanoi että ketään ei näy.
Tapahtuneesta on noin 15 vuotta aikaa, ja silti vieläkin mahanpohjasta ottaa kun muistelen sitä. Toki olen alkanut miettimään kävikö mielikuvitus silloin vain kierroksilla ja aika on mielessä dramatisoinut tapahtunutta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään yliluonnollista, mutta jäi pohdituttamaan jälkikäteen...
Työskentelin nuorena yhden kesän rappusiivoojana ja tehtäväalueeseeni kuului muutama rappu hyvin epäillyttävässä naapurustossa. Kyseistä paikkaa kansoitti lähinnä narkomaanit, juopot sekä muuten vaan syrjäytyneet.
Erään rappukäytävän toisessa kerroksessa sijaitsi huoneisto, jonka oven edestä käytävä oli jonkin mönjän peitossa. Mönjä ei lähtenyt normaaleilla pesuaineilla ja haju rappukäytävässä oli hirmuinen ; makean mätänevä. En saanut käytävää siistiksi, vaikka kuinka luuttusin ja mönjä vain levisi muiden asukkaiden kengänpohjista pidemmälle rappusiin. Liikennettä asuntoon tai sieltä ulos ei koskaan näkynyt.Näin jälkikäteen olen miettinyt, olikohan ko. huoneiston asukas kuollut eteiseen ja oven alta tuleva mönjä mätänemiseen liittyvää nestettä. Ainakin haju ja koostumus olisivat täsmäävät. Yritin googlailla onko ko. alueelta löytynyt kauan asunnossa virunutta ruumista, mutten löytänyt vastausta.
Harvemmin kai noista lehdissä ilmoitellaan, jos kyseessä on ihminen, jonka kuolemaan ei liity henkirikosta ja joka on ehtinyt olla asunnossa kohtuullisen lyhyen aikaa. Ihmisten kuoleminen tuolla tavalla kämppäänsä ei ole ihan tavatonta, ja yleensä just huoltomiesten ja siivoojien tehtäväksi jää sitten näiden löytäminen. Hyh, muakin kyllä jäisi vaivaamaan tuollainen.
Mutta voihan kyseessä olla yhtä hyvin mikä tahansa muu mätänemään jäänyt asia: jospa tyhjään asuntoon oven viereen oli jäänyt vaikkapa ruokakassi täynnä kaikkea pilaantuvaa.
Onko teitä haastateltu joskus johonkin lehteen? Ihan kuin olisin lukenut jotain tämmöistä joskus vuosia sitten. Perhe oli muuttanut taloon, jossa kummitteli hauskan oloinen vanha mummeli. En muista mikä lehti se oli. Juttu ei ollut yhtään pelottava, eikä sen pääpainokaan ollut siinä kummittelussa, vaan vanhan talon asuttamisessa. Tällainen antaa minulle toivoa siitä, että en todellakaan ole päästäni vialla, kun muistan itsekin asuneeni talossa, missä kummitteli, tosin aivan lapsena mutta kuitenkin. Selitystä tälle ilmiölle en vain ole elämäni aikana löytänyt, ja vaikeata sitä on löytääkään, kun suurin osa ihmisistä ei usko ilmiöön lainkaan ja ne, joiden on pakko uskoa, kun ovat sen kokeneet, leimataan hulluiksi. Ja lisäksi tämä ilmiö aivan selvästi karttaa kaikkia tutkimuksia, ei ilmesty koskaan silloin kun tutkija olisi paikalla eikä selkeästi tallennu mihinkään todistettavaan aineistoon.