Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Tämä tapahtui joskus 80-luvun loppupuolella Keski-Suomessa. Oli kesä ja olin vanhempieni kanssa nukkumassa. Keskellä yötä heräsin ja näin ikkunasta kuinka ulkona oli aivan poutasää. Siis yöllä oli yhtä valoisaa kuin kirkkaana kesäpäivänä. Muistan vieläkin kuinka uskomatonta se oli. Ja oli varmasti yö,nukuin vanhempien makuuhuoneessa ja vanhemmat nukkuivat sängyssään.

Useita vuosia sitten luin jonkun ihmisen haastattelun lehdestä. Melkein hyppäsin metrin ilmaan,sillä tuo tyyppi kertoi samasta havainnosta jonka olin lapsena nähnyt,eli poutaisesta kesäyöstä. Silloin tiesin,että en ollut kuvitellut tuota juttua.

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui joskus 80-luvun loppupuolella Keski-Suomessa. Oli kesä ja olin vanhempieni kanssa nukkumassa. Keskellä yötä heräsin ja näin ikkunasta kuinka ulkona oli aivan poutasää. Siis yöllä oli yhtä valoisaa kuin kirkkaana kesäpäivänä. Muistan vieläkin kuinka uskomatonta se oli. Ja oli varmasti yö,nukuin vanhempien makuuhuoneessa ja vanhemmat nukkuivat sängyssään.

Useita vuosia sitten luin jonkun ihmisen haastattelun lehdestä. Melkein hyppäsin metrin ilmaan,sillä tuo tyyppi kertoi samasta havainnosta jonka olin lapsena nähnyt,eli poutaisesta kesäyöstä. Silloin tiesin,että en ollut kuvitellut tuota juttua.

Mitä outoa siinä on että kesäyönä (tai yöllä ylipäätään) on poutaa?

Pouta oli vähän huono ilmaisu. Näytti siis sille kuin ulkona olisi ollut kunnon korventava hellesää ja aurinko olisi porottanut pilvettömältä taivaalta.

Intia Lapsi ov. kirjoitti:

Kerroin täällä aikaisemmin, kuinka minulla on selvä muisto siitä, että minut jätettiin illalla yksin päiväkotiin koska vanhemmat eivät hakeneet minua sieltä ajoissa ja hoitajien piti lähteä sieltä kotiin. Tänään sitten selvisi, että olin oikeasti ollut yksin siellä päiväkodissa, mutta olin ollut siellä viikonlopun yli 4-vuotiaana. Vanhemmat kun olivat unohtaneet hakea minut sieltä eivätkä saaneet minua kotiin kuin vasta maanantaina iltapäivällä.

Eniten minua ihmetyttää, että kuinka osasin toimia silloin viisaasti ja aikuismaisesti. Sen sijaan, että olisin paniikissa alkanut itkemään ja parkumaan lattialla maaten kuten näin jälkikäteen olisin kuvitellut toimivani niin minä kuljeskelin ympäriinsä siellä päiväkodissa, katselin ikkunoista ulos kuinka siellä oli hienoa kun oli täysin pimeää ja katuvalojen loisteessa näkyi satavaa lunta ja puut näyttivät ihan satupuilta lumen peitossa ollessaan. Sitten söin siellä keittiössä esim. näkkileipää, hedelmiä, säilykelihaa, kasviksia ja join vettä, mehua, maitoa ja myös limsaa, jota siellä olin. Olin myös omalla osastollani ja yöt nukuin päiväunien nukkumahuoneessa omassa sängyssäni, jossa nukuin päiväunet.

Tämä tapahtui siis Intiassa 1990-luvun alussa ja on ihan totta.

Näkkileipää, maitoa ja lunta intiassa, jep jep 😉

Jos et provoa, niin vanhempasi vedättävät sinua nyt ihan 6-0.

Vierailija kirjoitti:

Syödäänkö Intiassa näkkileipää?  Entä tuo maito, juodaanko siellä sitä ihan samalla tavalla kuin meillä?  Voisiko tuo päiväkotiin jäänyt kirjoittaja selventää nämä asiat ja vielä tuon katulamppujen loisteessä näkyneen lumisateen?

Miten niin vanhemmat eivät saaneet lastaan pois päiväkodista ennen kuin viikonlopun jälkeen?  Ymmärrän, että monissa asioissa Intia on ollut ja on vieläkin melkoinen takapajula, mutta että ei edes viranomaisten avulla olisi saatu lasta pois lukkojen takaa....? 

Tuo "Asuin lapsena Intiassa ja jäin päiväkotiin yksin viikonlopun ajaksi"-jutun kirjoittanut henkilö on selvä trolli. Joko hän on mielestään keksinyt hauskan tarinan tai sitten hän jostain syystä luulee noin todella tapahtuneen eikä suostu uskomaan, että niin ei voi tapahtua. Ei lasta varmasti jätetä edes Intiassa päiväkotiin yksin viikonlopuksi, saati että hän siellä söisi näkkileipää, joisi maitoa ja katselisi lumen satamista ulkona katulamppujen valossa.

Vierailija kirjoitti:

Pouta oli vähän huono ilmaisu. Näytti siis sille kuin ulkona olisi ollut kunnon korventava hellesää ja aurinko olisi porottanut pilvettömältä taivaalta.

No mutta siis paljonko kello olisi ollut? Kyllähän kesällä Keski-Suomessa jo hyvin varhain aamulla aurinko jo paistaa kirkkaasti...? Aamuyöstä, kun vanhemmat vielä nukkuivat sängyssään, on aivan hyvin voinut olla täysin valoisaa ja aurinko jo esillä.

Vierailija kirjoitti:

Pouta oli vähän huono ilmaisu. Näytti siis sille kuin ulkona olisi ollut kunnon korventava hellesää ja aurinko olisi porottanut pilvettömältä taivaalta.

Tiedätkö mitä pouta edes tarkoittaa? Ja kesällähän on Keski-Suomessa hyvinkin valoisaa yölläkin, aurinko nousee jo siinä kolmelta yöllä.

Jos oikeasti oli kirkkaan valoisaa eikä aurinko ollut noussut, niin sitten taivaan on voinut valaista tulipallo joka nähtiin Keski-Suomessa esim. 11.8.1989.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parikymppisenä asuin kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa ja asuntoni oli ainoa siinä kerroksessa, oveni vieressä oli hissi. Huolimatta siitä, että olin parhaassa biletysiässä elämäni pyöri opiskelun ympärillä ja olin kotihiiri, monesti valvoin myöhään yöhön kahvia lipitellen ja nenä kiinni kirjassa. 

Muutin elokuussa ja pari viikkoa muuton jälkeen kuulin jonkun juoksevan portaita korkokengissä taikka puukengissä, en kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota sillä oletin jonkun naapurin kiirehtivän bileisiin tai jotain. Mutta kun ääni alkoi toistua,  huomasin muutaman oudon seikan jotka nostivat niskakarvani pystyyn. Ensinnäkin, en koskaan kuullut kopinaa aamuisin tai päivisin ja lisäksi ulko-ovi ei koskaan käynyt , askeleet vain lakkasivat kuulumasta. Rappukäytävään ei myöskään sytytetty valoa!  Kuka hullu nyt ravaa huvikseen pimeässä portaikossa korkkarit jalassa? 

Kerran avasin oveni ja huusin pimeään että kuka siellä on, vastausta ei tullut mutta tuon yön  jälkeen ääni muutti pysyvästi reittiään niin että askeleet kopisivat alas, oveni ohi ja loppuivat seinään (kirjaimellisesti) aivan kuin kopistelija olisi häiriintynyt siitä että huutelin sille.

 Oveni takaa alkoi  myös kuulua raapimista ja kerran ovikelloni soi, kahdelta yöllä ilman että ulko-ovi olisi avautunut tai  rappuun sytytetty valoa.  En kehdannut puhua ongelmistani kellekään, enkä kysyä naapureilta kuulivatko he öisin rapusta mitään...  

Kevättalvella olin   ollut tavoistani poiketen bilettämässä ja tulin aamuyöstä  kotiin hilpeässä laskuhumalassa, kun kaivelin  pihalla avaimiani näin oven takana  rapussa kaksi punaista pistettä jotka näyttivät silmiltä, minua tuijottivat punaiset silmät  pimeästä. Tilasin taksin takaisin  ja lähdin vanhemmilleni yöksi,  asunto meni välittömästi vaihtoon (tai siis heti kun uuden sain).  Toivotin mielessäni onnea seuraavalle onnettomalle asukkaalle ja mietin jo puolitosissani että jätänkö lapun "älä huutele kopistelijalle!"

Tämä tapahtui 90-luvun puolessa välissä Etelä-suomessa  eikä asia  tule jättämään minua rauhaan niin kauan kuin elän. Naapurin kiusantekoa vai jotain yliluonnollista, en tiedä.

Jaoin joskus sanomalehtiä yöaikaan, ja tiedän, että jotkut jakajat liikkuivat pelkän otsalampun valossa sytyttämättä valoja porraskäytävään. Sillä tavalla oli kuulemma helpompi liikkua ulkona pimeässä, kun silmä ei välillä tottunut kirkkaaseen sähkövaloon. Porraskäytävästä toiseen liikuttiin usein kellarikäytävän kautta eikä ulko-ovista, vaikkei se toki sitä selitä, miksi sinun kuulemasi äänet loppuivat "kuin seinään". Ovikellojakin tuli joskus vahingossa kilauteltua, ja rapisteltua väärien ovien takana. Olisiko jakajalla voinut olla käytössä/kokeilussa jotkut infrapuna-/pimeänäkölasit, joista näkemäsi punaiset täplät?

En ole tuo kokija jolle vastasit, mutta entä kopina? Ei kai kukaan jae postia korkkareissa?

Ei toki korkkareissa, mutta äänet voivat porraskäytävässä kaikua, ja hiljaiseen yöaikaan vaikuttaa terävämmiltä kuin ovatkaan. Ja muistikin on voinut niitä muokata. Jos olisi ollut talviaika, ehdottaisin liukuesteitä kengänpohjissa, mutta kun oli alkusyksy, niin ehkä ne olivat vain kovapohjaiset, kopisevat kengät.

Vierailija kirjoitti:

Meidän koira on alkanut yhtäkkiä pelätä yhtä huonetta asunnossa, ei uskalla tulla tähän huoneeseen enää lainkaan ja aivan tärisee pelosta siinä huoneen ovellakin.

Mikään ei ole muuttunut, ei mitään uusia tavaroita tms, ei uusia naapureita. Ollaan siivottu tää monta kertaa tässä välissä ja yhä se vaan pelkää. Itse en ainakaan kuule mitään erikoista ääntä tänne, ollaan kokeiltu ottaa laitteista virrat pois jos ne pitää jotain outoa ääntä mitä ei itse kuulla, ei auta. 

Kyse on juuri pelosta, eikä esim. sairauden oireesta, koska tapahtuu vain ja ainoastaan tän huoneen kohdalla. Jos itse menen huoneeseen, koira menee levottomaksi jo siitäkin. 

Aika vaikeaa kun kyseessä on TV-huone ja ihan mielelläni viettäisin siellä välillä aikaa. Tätä on kestänyt noin kuukauden ja olen jo alkanu miettiä muuttoa toiseen asuntoon...

Onko huoneessa seinän takana naapuri? Voisiko naapurilla olla lemmikki jota koira pelkää hajun perusteella?

Vierailija kirjoitti:

Se syy,jonka vuoksi jouduin 9-vuotiaana vanhempien ja sisarusten ns.sylkykupiksi ilman omaa syytä koko elämäni ajaksi.

Ihan olemattomasta asiasta sain selkäsaunoja,arestia ja tukkapöllyä.Sisko kysyi vanhemmiltaan,miksi hakkaatte ja pieksätte velipoikaa? mutsi karjuii,Ihan muutenpahan vaan!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se syy,jonka vuoksi jouduin 9-vuotiaana vanhempien ja sisarusten ns.sylkykupiksi ilman omaa syytä koko elämäni ajaksi.

Ihan olemattomasta asiasta sain selkäsaunoja,arestia ja tukkapöllyä.Sisko kysyi vanhemmiltaan,miksi hakkaatte ja pieksätte velipoikaa? mutsi karjuii,Ihan muutenpahan vaan!!!

Koko sen ajan,kun asuin siellä,pelkäsin kaikkia ja ne hiivatinmoiset painajaisunet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se syy,jonka vuoksi jouduin 9-vuotiaana vanhempien ja sisarusten ns.sylkykupiksi ilman omaa syytä koko elämäni ajaksi.

Ihan olemattomasta asiasta sain selkäsaunoja,arestia ja tukkapöllyä.Sisko kysyi vanhemmiltaan,miksi hakkaatte ja pieksätte velipoikaa? mutsi karjuii,Ihan muutenpahan vaan!!!

Koko sen ajan,kun asuin siellä,pelkäsin kaikkia ja ne hiivatinmoiset painajaisunet.

Lapsista muut saivat välleen,mitä pyysivät(taskurahaa,etc)minä en saanut ajatellakaan,edes siihensuuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se syy,jonka vuoksi jouduin 9-vuotiaana vanhempien ja sisarusten ns.sylkykupiksi ilman omaa syytä koko elämäni ajaksi.

Ihan olemattomasta asiasta sain selkäsaunoja,arestia ja tukkapöllyä.Sisko kysyi vanhemmiltaan,miksi hakkaatte ja pieksätte velipoikaa? mutsi karjuii,Ihan muutenpahan vaan!!!

Koko sen ajan,kun asuin siellä,pelkäsin kaikkia ja ne hiivatinmoiset painajaisunet.

Lapsista muut saivat välleen,mitä pyysivät(taskurahaa,etc)minä en saanut ajatellakaan,edes siihensuuntaan.

Huusin vanhemmilleni monta kertaa,että olin täysin syytön toisten tekemään rötökseen.

Vierailija kirjoitti:

Kerran lapsena pissasin vahingossa hieman pöntön ohi lattialle, siivosin jäljet nopeasti, hiljaa ja hyvin. Olen siis nainen, mutta jostain syystä tuolla kertaa en istunut pöntölle vaan kyykkäsin vain sen yläpuolella. Kotona ei ollut muita kuin serkkuni, joka oli ihan eri päässä taloa.

Myöhemmin siskoni ohimennen kuittaili minulle lattialle pissaamisesta. Kun kysyin "Mitä?", hän äkkiä väisti tilanteen "Ei mitään" ja vaihtoi aihetta.

Ihmettelen ikuisesti, oliko vessassamme tuolloin valvontakamerat vai mite ihmeessä vahinkoni saattoi olla siskoni tiedossa. Sellainen mysteeri :D

Hän haistoi. Sinä teit sitä usein mutta olet unohtanut ne muut kerrat.

Eräs jo kuollut sukulainen oli jonkinlainen mysteeri eläessään. Hän oli kehitysvammainen, ei osannut pitää huolta itsestään kunnolla eikä osannut lukea, kirjoittaa, ei oppinut tuntemaan kelloa, rahan arvoa, viikonpäiviä, kuukausia tms. Hän oli siis aikuisenakin melko pienen lapsen tasolla henkisesti, mutta hänellä oli kummallinen kyky osata laskea päässään vaikeita laskutehtäviä erittäin nopeasti. Jos häneltä kysyi vaikka, että paljonko on 14 kertaa 32, niin hän oli hiljaa ehkä noin puoli minuuttia ja sitten kertoi oikean vastauksen. Kun sitten kysyit häneltä, että miten hän osaa ratkaista tuollaisen asian mielessään, niin hän vastasi, että "En tiedä" tai "Se on minun päässäni". Valitettavasti hän kuoli vain vähän yli 20-vuotiaana melko pian sen jälkeen kun tämä kyky huomattiin. Vaikka hän osasi siis laskea tuollaisia laskutehtäviä mielessään, niin hän ei kuitenkaan ymmärtänyt matematiikan alkeista mitään eikä osannut esimerkiksi kertoa, että onko luku 10 isompi vai pienempi kuin luku 5. Kun hän laski jotain laskua mielessään, niin hänestä näki, että hän oli erittäin keskittynyt ja hän jollain ihmeellisellä tapaa ratkaisi tehtävää mielessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parikymppisenä asuin kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa ja asuntoni oli ainoa siinä kerroksessa, oveni vieressä oli hissi. Huolimatta siitä, että olin parhaassa biletysiässä elämäni pyöri opiskelun ympärillä ja olin kotihiiri, monesti valvoin myöhään yöhön kahvia lipitellen ja nenä kiinni kirjassa. 

Muutin elokuussa ja pari viikkoa muuton jälkeen kuulin jonkun juoksevan portaita korkokengissä taikka puukengissä, en kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota sillä oletin jonkun naapurin kiirehtivän bileisiin tai jotain. Mutta kun ääni alkoi toistua,  huomasin muutaman oudon seikan jotka nostivat niskakarvani pystyyn. Ensinnäkin, en koskaan kuullut kopinaa aamuisin tai päivisin ja lisäksi ulko-ovi ei koskaan käynyt , askeleet vain lakkasivat kuulumasta. Rappukäytävään ei myöskään sytytetty valoa!  Kuka hullu nyt ravaa huvikseen pimeässä portaikossa korkkarit jalassa? 

Kerran avasin oveni ja huusin pimeään että kuka siellä on, vastausta ei tullut mutta tuon yön  jälkeen ääni muutti pysyvästi reittiään niin että askeleet kopisivat alas, oveni ohi ja loppuivat seinään (kirjaimellisesti) aivan kuin kopistelija olisi häiriintynyt siitä että huutelin sille.

 Oveni takaa alkoi  myös kuulua raapimista ja kerran ovikelloni soi, kahdelta yöllä ilman että ulko-ovi olisi avautunut tai  rappuun sytytetty valoa.  En kehdannut puhua ongelmistani kellekään, enkä kysyä naapureilta kuulivatko he öisin rapusta mitään...  

Kevättalvella olin   ollut tavoistani poiketen bilettämässä ja tulin aamuyöstä  kotiin hilpeässä laskuhumalassa, kun kaivelin  pihalla avaimiani näin oven takana  rapussa kaksi punaista pistettä jotka näyttivät silmiltä, minua tuijottivat punaiset silmät  pimeästä. Tilasin taksin takaisin  ja lähdin vanhemmilleni yöksi,  asunto meni välittömästi vaihtoon (tai siis heti kun uuden sain).  Toivotin mielessäni onnea seuraavalle onnettomalle asukkaalle ja mietin jo puolitosissani että jätänkö lapun "älä huutele kopistelijalle!"

Tämä tapahtui 90-luvun puolessa välissä Etelä-suomessa  eikä asia  tule jättämään minua rauhaan niin kauan kuin elän. Naapurin kiusantekoa vai jotain yliluonnollista, en tiedä.

Jaoin joskus sanomalehtiä yöaikaan, ja tiedän, että jotkut jakajat liikkuivat pelkän otsalampun valossa sytyttämättä valoja porraskäytävään. Sillä tavalla oli kuulemma helpompi liikkua ulkona pimeässä, kun silmä ei välillä tottunut kirkkaaseen sähkövaloon. Porraskäytävästä toiseen liikuttiin usein kellarikäytävän kautta eikä ulko-ovista, vaikkei se toki sitä selitä, miksi sinun kuulemasi äänet loppuivat "kuin seinään". Ovikellojakin tuli joskus vahingossa kilauteltua, ja rapisteltua väärien ovien takana. Olisiko jakajalla voinut olla käytössä/kokeilussa jotkut infrapuna-/pimeänäkölasit, joista näkemäsi punaiset täplät?

En ole tuo kokija jolle vastasit, mutta entä kopina? Ei kai kukaan jae postia korkkareissa?

Ei toki korkkareissa, mutta äänet voivat porraskäytävässä kaikua, ja hiljaiseen yöaikaan vaikuttaa terävämmiltä kuin ovatkaan. Ja muistikin on voinut niitä muokata. Jos olisi ollut talviaika, ehdottaisin liukuesteitä kengänpohjissa, mutta kun oli alkusyksy, niin ehkä ne olivat vain kovapohjaiset, kopisevat kengät.

Menee vähän off topiciksi, mutta mulla ainakin on ihan normaalit bikertyyliset bootsit, jotka kopisee ihan samalla tapaa kuin korkokengät. Myös miehen bootseissa sama.

- Teini-ikäisenä lintsasin koulusta, tupakoin vintillä avoimen ikkunan ääressä' ja  äkkiä näin isäni kävelevän pihan poikki sekä menevän saunaan, olin ymmälläni sillä isä oli varmasti töissä enkä ollut kuullut auton ajavan pihaan. Katsoin ja odotin, mutta isä ei tullut saunasta ulos. Lopulta oli pakko mennä tarkistamaan: Ei ketään!

- Parikymppisenä heräsin varhain kesäaamuna kun en saanut unta ja lähdin pyöräilemään , koko kaupunki oli kummallisen autio eikä torilla ollut edes myyjiiä vaikka oli kaunis kesäaamu ja kello oli noin 6. Oli, kuin maailmanloppu olisi tullut.  Palasin hämilläni  kotiin ja jossain vaiheessa alkoi avoimen ikkunan kautta kuulua lasten ääniä ym . kaikki muuttui normaaliksi.

- Ollessani raskaana sain soittoja vihaisen oloiselta  naiselta, joka halusi puhua äitini omaishoidosta. Äitini oli tuolloin viisikymppinen, hyvin pärjäävä ja täysjärkinen nainen eikä nimi edes mennyt oikein, ei edes siihen suuntaan kun äitini nimi on tyyliä Heikkinen Katri ja tämä jonka asioista soiteltiin oli tyyliä Aalto Kyllikki.  Ei auttanut vaikka sanoin että numero on väärä, olisi pitänyt keskustella väitetyn äitini kissanhoidosta ja ruuan piilottelusta patjan alle " Taas siellä haisi kuule niin voimakas kissanpissa ja leipää oli tungettu patjan alle, ihan umpihomeessa olivat  !" 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se syy,jonka vuoksi jouduin 9-vuotiaana vanhempien ja sisarusten ns.sylkykupiksi ilman omaa syytä koko elämäni ajaksi.

Ihan olemattomasta asiasta sain selkäsaunoja,arestia ja tukkapöllyä.Sisko kysyi vanhemmiltaan,miksi hakkaatte ja pieksätte velipoikaa? mutsi karjuii,Ihan muutenpahan vaan!!!

Koko sen ajan,kun asuin siellä,pelkäsin kaikkia ja ne hiivatinmoiset painajaisunet.

Lapsista muut saivat välleen,mitä pyysivät(taskurahaa,etc)minä en saanut ajatellakaan,edes siihensuuntaan.

Huusin vanhemmilleni monta kertaa,että olin täysin syytön toisten tekemään rötökseen.

Moponajo ikäisenä ajoin mökkitietä eräänä aamuna katiskoita kokemaan,naapuri pysäytti ja pyysi apuun valloilleen lähteneen kulopalon sammuttamiseen.(naapurilla oli naama nokeentunut ja paita hiestä märkä)Tottakai menin,taitoin havupuun oksan ja kastelin vesiojassa ns.hoskan,juoksin kiiruusti tulipalon lakaisuun.Onneksi tulipalo oli vielä rutikuivassa heinikossa,mutta ei kaukanakaan metsiköstä.Heinälato saatiin juuri ja juuri pelastettua.Naapurini jäi vielä tarkastelemaan ja vahtimaan,ettei missään enää ole palopesäkkeitä. Hän maksoi vaivanpalkkana 100mk.Menin katiskoille ja kotio tullessa ihmettelivät voimakasta savunhajua ja kun kerroin,että olin pyynnöstä ollut sammuttamassa tulipaloa.Vanhemmat siihen huutamaan,et olisi saanut mennä avuksi ja vaatteesikin haisee paskalle.Piiskaa ja haukkumiset sain vanhemmilta,vaikka hyväntyön TIESIN tekeväni.

Tämä ei varsinaisesti ole selvittämätön, mutta kumma juttu ja sopii ehkä tähän ketjuun. Olimme mieheni kanssa kärsineet lapsettomuudesta jonkin aikaa ja näin kerran hyvin todentuntuisen unen, jossa saimme lapsen. Unessa kotimme huonekalut olivat eri paikoissa kuin oikeassa elämässä. Tyyliin toisesta huoneesta oli unessa suora näkymä toiseen, kun oikeasti siinä oli iso huonekalu edessä.

Kului useita vuosia, kävimme läpi lapsettomuushoitoja, mutta lasta emme kuitenkaan saaneet.

Ehkä noin kuusi vuotta sen unen jälkeen teimme pientä remonttia, siirtelimme huonekaluja ja samana päivänä, kun olimme siirtäneet huonekalut suunnilleen niin, kuin siinä unessa oli, saimme tietää, että tulemme saamaan lapsen!

Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien välillä ei ole kuin vajaa vuosi väliä...Olin lasten kanssa ajamassa pyörillä lähikaupppaan aamusella jonne pitää mennä koulun ohi. Ajaessamme koulun ohi, mieleeni nousi voimakas tunne kouluammuskelusta. Kauppareissun jälkeen viestittelin miehelleni (poliisi) normi asioita joihin hän vain vastasi ettei voi viestitellä, että on tapahtunut taas kouluammuskelu. Etiäinen??