Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Kaksi tapahtumaa: mummolassani vanhassa isossa maatalossa kuului kummallisia ääniä toisinaan. Askelia/koputuksia esim yläkerrasta vaikkei siellä ketään ollut. Pelottavin oli kun nukuin isäni kanssa suuressa kamarissa omissa sängyissä teininä, oli pimeää ja alkoi kuulua kuin vesitippoja olisi tippunut "ti tip tip tip tip..." ja joka tippa tullut minua lähemmäs (nukuin lähempänä huoneen ovea). Herätin unesta .........
Siis kolme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun autopaikkani vieressä on ollut jo vuoden kaksi huonokuntoista autoa parkissa ja epäilen, että onko edes ajokunnossa. Tänään kun kävelin autolleni ihmettelin suuresti, että autot on kadonneet parkista. Istuin autooni ja huomasin, että ne on vieressä edelleen. En vaan voi käsittää mitä oikein tapahtui. Ilmeisesti mieli kummallisesti erehtyi, mutta ei siinä ole kuin muutamia muita paikkoja. Ei mikään suuri parkkipaikka missä voisi katsella vääriä rivejä.
Tämmöinen psykologinen juttu.
Kävin terveysasemalla. Siellä sai odottaa pari tuntia ennen kuin pääsi terkkarin juttusille. Mahtoiko sillä olla merkitystä sen kannalta, mitä koin seuraavaksi.
Terveydenhoitajalla oli mielestäni poikkeuksellisen symmetriset kasvot. Kasvot näyttivät mielestäni siltä kuin ne olisi piirretty suunnittelijan pöydällä ja mittasuhteet mitattu viivottimella. Näin mielessäni suorakulmiot, joiden avulla mittasuhteet oli määritelty.
Kun katsoin muualle ja sitten taas terveydenhoitajan kasvoihin, näin taas ne suorakulmiot, joiden avulla hänen kasvonsa oli piirretty.
Ei ole tuollaista ollut aiemmin.
Oliko mun ja ihastuksen välillä jotain.. vai oliko se mun puolelta vain yksipuolista. Tästä jo reilut viisi vuotta aikaa, mutta tämä asia jäänyt vaivaamaan pahasti :( Yhteyttä pidettiin kesän mutta sitten se vain hiipui jostain syystä. Ite olin kyllä ihastunut ja tuntui niin pahalta koska mies etääntyi vain oudosti. Vai oliko vain ujoutta, sekin jäänyt vaivaamaan. Tunteista kun ei koskaan puhuttu. Mies otti vuosien päästä yllättäen yhteyttä. Halusi jutella. Itse torjuin hänet tylysti, koska olin vähän loukkaantunut kun minulla on tunne että hän käyttäytyi, silloin kun meillä oli jotain juttua, kylmästi. Jäiköhän häntä (kin) vaivaamaan jokin meidän jutussa niin kuin itsellänikin? En tiedä. Mutta hän oli kuitenkin yksi suurimmista ihastuksistani, enkä varmasti unohda häntä koskaan. Ajattelen häntä kuitenkin nykyään hyvillä muistoin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 5. tai 6. luokalla, teknisissä töissä joku toisen ryhmän oppilas käytti jotain konesahaa, eikä sitä ollut kukaan valvomassa. Ihmettelen, että minkä takia. Eikö yleensä ole niin, että 7. luokkaa alemmalla luokalla olevat eivät saa teknisissä töissä käyttää koneita missään tapauksessa? Minun luokkani ei ainakaan saanut, ja tuntui epäreilulta, että tuo mainitsemani oppilas sai käyttää. Ja kun sitä ei kukaan valvonutkaan, niin mitäs sitten, jos olisikin sattunut vahinko?
Tämä on siis selittämätön asia joka on jäänyt vaivaamaan? ;) Jos tämä tapahtui Sarkolan koulussa n. 2002-2004, asialle on olemassa selitys!
Hei, mikä on selitys? T. Sarkolassa 02-04 ollut
Ei tapahtunut Sarkolassa ja ajoittui 90-luvun lopulle. Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi selitys, jos olisi tapahtunut Sarkolassa.
Tuosta viestistäsi tulee (kivalla tavalla) melkein mieleen Lumikki tai vastaava. Pidän paljon eläimistä, mutta noin taitava en taida olla. 😊 Välillä kyllä koirat jäävät katselemaan ystävällisen uteliaasti tyyliin "olisipa mukava tutustua, mutta tuolla ihmiselläni on tänään kiire".
Vierailija kirjoitti:
Monien mielestä on outoa, että tulen todella hyvin toimeen kaikenlaisten eläinten kanssa.
Minusta vaan tuntuu, kuin osaisin jotenkin neuvotella eläimen kanssa ilman sanoja. Esimerkiksi ratsastaessa hevonen tuntuu aina lukevan ajatukseni, äkäisiksi luonnehditut hevoset tai lehmät eivät ole koskaan yrittäneet potkia tai purra ja esimerkiksi koirat suhtautuvat minuun poikkeuksetta todella suojelevasti. Myös esim. kissojen kanssa tulen hyvin juttuun, ja metsäreissuilla näen tavallista enemmän villieläimiä (kaverini mukaan vaellukset nimenomaan minun kanssani ovat tavallista mielenkiintoisempia, kun törmäämme tuon tuosta vaikkapa kettuihin, pöllöihin tai metsäkanalintuihin).
Itse olen selittänyt asian niin, että havainnoin ympäristöäni hieman eri tavalla kuin muut, jolloin havaitsen myös paremmin niin itse eläimet kuin eläinten käytöksellään antamat vihjeetkin. Eräs kaverini kutsuukin minua lempinimellä "eläinkuiskaaja".
Onko täällä ketään muuta, joka on eläinten kanssa kuin kotonaan?
P.S. Ihmisiä en sitten aina ymmärrä sitäkään vähää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, tiedätkö The Sims -pelisarjaa, mutta välillä arvelen olevani jonkin vastaavan hahmo. 😉 Esim. kerran olisin voinut vannoa, että eräs hyvin kaukainen sukulainen olisi jo kuollut kertaalleen. Kun äiti kertoi tämän sukulaisen kuolleen olisin voinut vannoa, että hän kuoli jo pari vuotta aikaisemmin. Sekoitin varmaan johonkuhun toiseen, mutta tunne oli jotenkin karmiva. Aivan kuin aikaa olisi kelattu ja asiat olisivatkin "toisella kierroksella" menneet eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Lapsena löin ulko-oven kovaa kiinni ja se pamahdusääni tuli jälkijunassa, siis siinä vaiheessa kun ovi oli mennyt jo kiinni . Pam! Myöhemmin teini-ikäisenä koin saman, kun rintaliivit tippuivat ääneti tuolilta lattialle ja hetken päästä tuli se tipahdusääni. Kaikista karmein kokemus kuitenkin oli, kun näin naapurin tulevan ovesta ulos takaperin, liikkuen ääneti ja nopeasti autoonsa ja ajavan pois, ihan niinkuin joku olisi kelannut leffaa pikakelauksella takaperin ! Alan uskoa, että me tosiaan elämme jossain stimulisaatiossa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 5. tai 6. luokalla, teknisissä töissä joku toisen ryhmän oppilas käytti jotain konesahaa, eikä sitä ollut kukaan valvomassa. Ihmettelen, että minkä takia. Eikö yleensä ole niin, että 7. luokkaa alemmalla luokalla olevat eivät saa teknisissä töissä käyttää koneita missään tapauksessa? Minun luokkani ei ainakaan saanut, ja tuntui epäreilulta, että tuo mainitsemani oppilas sai käyttää. Ja kun sitä ei kukaan valvonutkaan, niin mitäs sitten, jos olisikin sattunut vahinko?
Mistä alapeukut? Ihan oikeasti tapahtui näin, vaikka tuosta kyllä on olemassa turvallisuusmääräykset.
Jos opettaja tietää varmasti, että jollakulla oppilaalla on aiempaa kokemusta koneiden käytöstä ja se on onnistunut hyvin, hän voi silloin myös sallia sen, että oppilas käyttää niitä.
Selvittämätön taphtuma....? Onko tullut mieleesi,että oppilas käytti konetta luvatta? Minä muistan 7-luokalta tällaisen selvittämättömän tapahtuman: Ala-ikäiset olivat huussin kupeella röökillä vaikka se ei pitäisi olla mitenkään mahdollista. Eihän alaikäiset saa tupakoida! Varmasti kyseessä oli jokin unenkaltainen tila tai muu. Muuten ei voi selittää että Korhosen pojat ja Niinisen Tepi polttivat Aroma-sätkiä.
Nyt vasta huomasin vastauksen. Olisihan tuokin mahdollista, että on käyttänyt luvatta, mutta vähän epäilen. Oli nimittäin niin, että minun ryhmäni opettaja oli silloin paikalla, mutta hän ei itse nähnyt tilannetta mutta minä näin. Kun sanoin sitten hänelle tästä, hän sanoi vain, että se on sen toisen ryhmän opettajan asia, jos antaa oppilaiden käyttää konetta. Eli olisi luullut hänen tajuavan, että kyseessä olisi ollut luvaton käyttö, mikäli niin olisi ollut. Asia harmitti silloin minua siksi, koska olisin itsekin halunnut päästä käyttämään konesahaa, koska toinen luokkalaiseni oli kertonut, että oli joskus päässyt käyttämään sellaista jossain muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vk kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin 5. tai 6. luokalla, teknisissä töissä joku toisen ryhmän oppilas käytti jotain konesahaa, eikä sitä ollut kukaan valvomassa. Ihmettelen, että minkä takia. Eikö yleensä ole niin, että 7. luokkaa alemmalla luokalla olevat eivät saa teknisissä töissä käyttää koneita missään tapauksessa? Minun luokkani ei ainakaan saanut, ja tuntui epäreilulta, että tuo mainitsemani oppilas sai käyttää. Ja kun sitä ei kukaan valvonutkaan, niin mitäs sitten, jos olisikin sattunut vahinko?
Tämä on siis selittämätön asia joka on jäänyt vaivaamaan? ;) Jos tämä tapahtui Sarkolan koulussa n. 2002-2004, asialle on olemassa selitys!
Hei, mikä on selitys? T. Sarkolassa 02-04 ollut
Ei tapahtunut Sarkolassa ja ajoittui 90-luvun lopulle. Minuakin kiinnostaisi tietää, mikä olisi selitys, jos olisi tapahtunut Sarkolassa.
Tapahtui itseasiassa 2000-2002. Olin tuolloin ala-asteella. Tämä on jäänyt positiivisena mieleeni, tilanteena jossa minuun luotettiin.
Olin aikeissa sahata käsityötunnilla vanerilevystä skeittilaudan puuosan, eli dekin. Pyysin opettajalta apua. Yllätyksekseni hän ojensikin lukitusta kaapista pistosahan minulle hommaa varten. Muistan kysyneeni ihmeissäni, että ihanko itse saan sahata. Kaverit kommentoivat asiaa ehkä hieman kateellisina.
Voi olla, että olin opettajan suosikki. Mutta suosikkiluokka emme olleet, koska toinen luokka teki mm. kanteleet ja seinäkellot, jollaisia luxus-esineitä meillä ei taas teetetty.
Yhtäkaikki: Lapsille on hyvä tarjota tilaisuuksia näyttää osaamisensa. Niistä voi muodostua tärkeitä kokemuksia! :) Oliko tämä ihan reilu tapa, on voi toki kysyä.
Itse skeittilauta päätyi lopulta mökkisaunan uuniin.
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä asuin kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa ja asuntoni oli ainoa siinä kerroksessa, oveni vieressä oli hissi. Huolimatta siitä, että olin parhaassa biletysiässä elämäni pyöri opiskelun ympärillä ja olin kotihiiri, monesti valvoin myöhään yöhön kahvia lipitellen ja nenä kiinni kirjassa.
Muutin elokuussa ja pari viikkoa muuton jälkeen kuulin jonkun juoksevan portaita korkokengissä taikka puukengissä, en kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota sillä oletin jonkun naapurin kiirehtivän bileisiin tai jotain. Mutta kun ääni alkoi toistua, huomasin muutaman oudon seikan jotka nostivat niskakarvani pystyyn. Ensinnäkin, en koskaan kuullut kopinaa aamuisin tai päivisin ja lisäksi ulko-ovi ei koskaan käynyt , askeleet vain lakkasivat kuulumasta. Rappukäytävään ei myöskään sytytetty valoa! Kuka hullu nyt ravaa huvikseen pimeässä portaikossa korkkarit jalassa?
Kerran avasin oveni ja huusin pimeään että kuka siellä on, vastausta ei tullut mutta tuon yön jälkeen ääni muutti pysyvästi reittiään niin että askeleet kopisivat alas, oveni ohi ja loppuivat seinään (kirjaimellisesti) aivan kuin kopistelija olisi häiriintynyt siitä että huutelin sille.
Oveni takaa alkoi myös kuulua raapimista ja kerran ovikelloni soi, kahdelta yöllä ilman että ulko-ovi olisi avautunut tai rappuun sytytetty valoa. En kehdannut puhua ongelmistani kellekään, enkä kysyä naapureilta kuulivatko he öisin rapusta mitään...
Kevättalvella olin ollut tavoistani poiketen bilettämässä ja tulin aamuyöstä kotiin hilpeässä laskuhumalassa, kun kaivelin pihalla avaimiani näin oven takana rapussa kaksi punaista pistettä jotka näyttivät silmiltä, minua tuijottivat punaiset silmät pimeästä. Tilasin taksin takaisin ja lähdin vanhemmilleni yöksi, asunto meni välittömästi vaihtoon (tai siis heti kun uuden sain). Toivotin mielessäni onnea seuraavalle onnettomalle asukkaalle ja mietin jo puolitosissani että jätänkö lapun "älä huutele kopistelijalle!"
Tämä tapahtui 90-luvun puolessa välissä Etelä-suomessa eikä asia tule jättämään minua rauhaan niin kauan kuin elän. Naapurin kiusantekoa vai jotain yliluonnollista, en tiedä.
Jaoin joskus sanomalehtiä yöaikaan, ja tiedän, että jotkut jakajat liikkuivat pelkän otsalampun valossa sytyttämättä valoja porraskäytävään. Sillä tavalla oli kuulemma helpompi liikkua ulkona pimeässä, kun silmä ei välillä tottunut kirkkaaseen sähkövaloon. Porraskäytävästä toiseen liikuttiin usein kellarikäytävän kautta eikä ulko-ovista, vaikkei se toki sitä selitä, miksi sinun kuulemasi äänet loppuivat "kuin seinään". Ovikellojakin tuli joskus vahingossa kilauteltua, ja rapisteltua väärien ovien takana. Olisiko jakajalla voinut olla käytössä/kokeilussa jotkut infrapuna-/pimeänäkölasit, joista näkemäsi punaiset täplät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä asuin kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa ja asuntoni oli ainoa siinä kerroksessa, oveni vieressä oli hissi. Huolimatta siitä, että olin parhaassa biletysiässä elämäni pyöri opiskelun ympärillä ja olin kotihiiri, monesti valvoin myöhään yöhön kahvia lipitellen ja nenä kiinni kirjassa.
Muutin elokuussa ja pari viikkoa muuton jälkeen kuulin jonkun juoksevan portaita korkokengissä taikka puukengissä, en kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota sillä oletin jonkun naapurin kiirehtivän bileisiin tai jotain. Mutta kun ääni alkoi toistua, huomasin muutaman oudon seikan jotka nostivat niskakarvani pystyyn. Ensinnäkin, en koskaan kuullut kopinaa aamuisin tai päivisin ja lisäksi ulko-ovi ei koskaan käynyt , askeleet vain lakkasivat kuulumasta. Rappukäytävään ei myöskään sytytetty valoa! Kuka hullu nyt ravaa huvikseen pimeässä portaikossa korkkarit jalassa?
Kerran avasin oveni ja huusin pimeään että kuka siellä on, vastausta ei tullut mutta tuon yön jälkeen ääni muutti pysyvästi reittiään niin että askeleet kopisivat alas, oveni ohi ja loppuivat seinään (kirjaimellisesti) aivan kuin kopistelija olisi häiriintynyt siitä että huutelin sille.
Oveni takaa alkoi myös kuulua raapimista ja kerran ovikelloni soi, kahdelta yöllä ilman että ulko-ovi olisi avautunut tai rappuun sytytetty valoa. En kehdannut puhua ongelmistani kellekään, enkä kysyä naapureilta kuulivatko he öisin rapusta mitään...
Kevättalvella olin ollut tavoistani poiketen bilettämässä ja tulin aamuyöstä kotiin hilpeässä laskuhumalassa, kun kaivelin pihalla avaimiani näin oven takana rapussa kaksi punaista pistettä jotka näyttivät silmiltä, minua tuijottivat punaiset silmät pimeästä. Tilasin taksin takaisin ja lähdin vanhemmilleni yöksi, asunto meni välittömästi vaihtoon (tai siis heti kun uuden sain). Toivotin mielessäni onnea seuraavalle onnettomalle asukkaalle ja mietin jo puolitosissani että jätänkö lapun "älä huutele kopistelijalle!"
Tämä tapahtui 90-luvun puolessa välissä Etelä-suomessa eikä asia tule jättämään minua rauhaan niin kauan kuin elän. Naapurin kiusantekoa vai jotain yliluonnollista, en tiedä.
Jaoin joskus sanomalehtiä yöaikaan, ja tiedän, että jotkut jakajat liikkuivat pelkän otsalampun valossa sytyttämättä valoja porraskäytävään. Sillä tavalla oli kuulemma helpompi liikkua ulkona pimeässä, kun silmä ei välillä tottunut kirkkaaseen sähkövaloon. Porraskäytävästä toiseen liikuttiin usein kellarikäytävän kautta eikä ulko-ovista, vaikkei se toki sitä selitä, miksi sinun kuulemasi äänet loppuivat "kuin seinään". Ovikellojakin tuli joskus vahingossa kilauteltua, ja rapisteltua väärien ovien takana. Olisiko jakajalla voinut olla käytössä/kokeilussa jotkut infrapuna-/pimeänäkölasit, joista näkemäsi punaiset täplät?
Tai ihan tavallinen otsalamppu, jossa punainen valo. Toinen näkemäsi valotäplä on voinut olla lasin heijastus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppisenä asuin kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa ja asuntoni oli ainoa siinä kerroksessa, oveni vieressä oli hissi. Huolimatta siitä, että olin parhaassa biletysiässä elämäni pyöri opiskelun ympärillä ja olin kotihiiri, monesti valvoin myöhään yöhön kahvia lipitellen ja nenä kiinni kirjassa.
Muutin elokuussa ja pari viikkoa muuton jälkeen kuulin jonkun juoksevan portaita korkokengissä taikka puukengissä, en kiinnittänyt asiaan sen kummemmin huomiota sillä oletin jonkun naapurin kiirehtivän bileisiin tai jotain. Mutta kun ääni alkoi toistua, huomasin muutaman oudon seikan jotka nostivat niskakarvani pystyyn. Ensinnäkin, en koskaan kuullut kopinaa aamuisin tai päivisin ja lisäksi ulko-ovi ei koskaan käynyt , askeleet vain lakkasivat kuulumasta. Rappukäytävään ei myöskään sytytetty valoa! Kuka hullu nyt ravaa huvikseen pimeässä portaikossa korkkarit jalassa?
Kerran avasin oveni ja huusin pimeään että kuka siellä on, vastausta ei tullut mutta tuon yön jälkeen ääni muutti pysyvästi reittiään niin että askeleet kopisivat alas, oveni ohi ja loppuivat seinään (kirjaimellisesti) aivan kuin kopistelija olisi häiriintynyt siitä että huutelin sille.
Oveni takaa alkoi myös kuulua raapimista ja kerran ovikelloni soi, kahdelta yöllä ilman että ulko-ovi olisi avautunut tai rappuun sytytetty valoa. En kehdannut puhua ongelmistani kellekään, enkä kysyä naapureilta kuulivatko he öisin rapusta mitään...
Kevättalvella olin ollut tavoistani poiketen bilettämässä ja tulin aamuyöstä kotiin hilpeässä laskuhumalassa, kun kaivelin pihalla avaimiani näin oven takana rapussa kaksi punaista pistettä jotka näyttivät silmiltä, minua tuijottivat punaiset silmät pimeästä. Tilasin taksin takaisin ja lähdin vanhemmilleni yöksi, asunto meni välittömästi vaihtoon (tai siis heti kun uuden sain). Toivotin mielessäni onnea seuraavalle onnettomalle asukkaalle ja mietin jo puolitosissani että jätänkö lapun "älä huutele kopistelijalle!"
Tämä tapahtui 90-luvun puolessa välissä Etelä-suomessa eikä asia tule jättämään minua rauhaan niin kauan kuin elän. Naapurin kiusantekoa vai jotain yliluonnollista, en tiedä.
Jaoin joskus sanomalehtiä yöaikaan, ja tiedän, että jotkut jakajat liikkuivat pelkän otsalampun valossa sytyttämättä valoja porraskäytävään. Sillä tavalla oli kuulemma helpompi liikkua ulkona pimeässä, kun silmä ei välillä tottunut kirkkaaseen sähkövaloon. Porraskäytävästä toiseen liikuttiin usein kellarikäytävän kautta eikä ulko-ovista, vaikkei se toki sitä selitä, miksi sinun kuulemasi äänet loppuivat "kuin seinään". Ovikellojakin tuli joskus vahingossa kilauteltua, ja rapisteltua väärien ovien takana. Olisiko jakajalla voinut olla käytössä/kokeilussa jotkut infrapuna-/pimeänäkölasit, joista näkemäsi punaiset täplät?
En ole tuo kokija jolle vastasit, mutta entä kopina? Ei kai kukaan jae postia korkkareissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Espoon Tapiolassa on yksi metsä, tai ainakin oli joskus vajaat 20 vuotta sitten, jossa "liikkui susia". Eräänä iltana pikkupoikana väijyimme metsän reunalla kavereiden kanssa ja jotain valkoista syvällä metsässä liikkui. Seuraavana päivänä kävimme havaintopaikalla, ja maasta sammalen ja lehtien alta löytyi luita. Noita luita oli samassa metsässä useassa eri paikassa. Kerran pysäytimme ohikulkeneen vanhuksen ja näytimme löytämiämme luita, joka heti tokaisi "ei voi olla ihmisen" ja säntäsi pois. Asia sitten haudattiin, kun olimme kaikki sitä mieltä, että olivat eläinten luita. Vuosikausia on arveluttanut, pitäisikö nyt vanhempana käydä vähän tonkimassa, josko ovat oikeasti eläinten, eivätkä ihmisten. Vai pitäisikö kenties jättää vihje jollekin viranomaiselle?
^Tuskin viranomaisia kiinnostaa, kun tämäkin aika tuore tapaus odotti tutkimuksia kuukauden:
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/helsinkilaismies-loysi-ihmis…
Mutta itse voit tietenkin käydä katsomassa, voisihan se olla mielenkiintoista... jos paikka on vielä olemassa.
Intia Lapsi ov. kirjoitti:
Kerroin täällä aikaisemmin, kuinka minulla on selvä muisto siitä, että minut jätettiin illalla yksin päiväkotiin koska vanhemmat eivät hakeneet minua sieltä ajoissa ja hoitajien piti lähteä sieltä kotiin. Tänään sitten selvisi, että olin oikeasti ollut yksin siellä päiväkodissa, mutta olin ollut siellä viikonlopun yli 4-vuotiaana. Vanhemmat kun olivat unohtaneet hakea minut sieltä eivätkä saaneet minua kotiin kuin vasta maanantaina iltapäivällä.
Eniten minua ihmetyttää, että kuinka osasin toimia silloin viisaasti ja aikuismaisesti. Sen sijaan, että olisin paniikissa alkanut itkemään ja parkumaan lattialla maaten kuten näin jälkikäteen olisin kuvitellut toimivani niin minä kuljeskelin ympäriinsä siellä päiväkodissa, katselin ikkunoista ulos kuinka siellä oli hienoa kun oli täysin pimeää ja katuvalojen loisteessa näkyi satavaa lunta ja puut näyttivät ihan satupuilta lumen peitossa ollessaan. Sitten söin siellä keittiössä esim. näkkileipää, hedelmiä, säilykelihaa, kasviksia ja join vettä, mehua, maitoa ja myös limsaa, jota siellä olin. Olin myös omalla osastollani ja yöt nukuin päiväunien nukkumahuoneessa omassa sängyssäni, jossa nukuin päiväunet.
Tämä tapahtui siis Intiassa 1990-luvun alussa ja on ihan totta.
Missä päin Intiaa sataa lunta? Tiedän, että jossain vuoristossa voi sataa, mutta olitko siellä?
Se syy,jonka vuoksi jouduin 9-vuotiaana vanhempien ja sisarusten ns.sylkykupiksi ilman omaa syytä koko elämäni ajaksi.
Syödäänkö Intiassa näkkileipää? Entä tuo maito, juodaanko siellä sitä ihan samalla tavalla kuin meillä? Voisiko tuo päiväkotiin jäänyt kirjoittaja selventää nämä asiat ja vielä tuon katulamppujen loisteessä näkyneen lumisateen?
Miten niin vanhemmat eivät saaneet lastaan pois päiväkodista ennen kuin viikonlopun jälkeen? Ymmärrän, että monissa asioissa Intia on ollut ja on vieläkin melkoinen takapajula, mutta että ei edes viranomaisten avulla olisi saatu lasta pois lukkojen takaa....?
Vierailija kirjoitti:
Minulla ja isälläni on todella tarkka, yhteinen muisto tapahtumasta, joka ei yksinkertaisesti voinut tapahtua.
Juttu on siis niin, että sain eräänä torstaina kuulla hyviä uutisia töihin liittyen. Olin heti perjantaina aamuyöstä lähdössä ulkomaanmatkalle, joten laitoin tapahtumasta tekstiviestin vanhemmilleni. Heti töiden jälkeen torstaina menin näkemään kavereitani ja heräsin seuraavana aamuna aikaisin kentälle.
Kun tulin takaisin ulkomaanmatkalta, minulla oli outo tunne siitä, että olin jo kasvotusten keskustellut isäni kanssa tuosta työjutusta, mutta jokin aikatauluissa mätti. Kun sitten viimein tapasimme matkan jälkeen, kysyin häneltä, kerroinko hänelle jo kasvotusten asiasta. Hän vastasi, että kyllä. Siinä vaiheessa aloin ihmettelemään.
Puhuimme asiasta pitkään ja molemmat muistimme, että olisimme istuneet vanhempieni pihalla alkuillasta ja keskustelleet työjutusta. Muisto on aivan päivänselvänä molempien mielessä, ja molemmat muistavat, ettei äitini ollut paikalla ollenkaan. Outoa on se, että tätä ei ole yksinkertaisesti tapahtunut, sillä emme nähneet ollenkaan sen välisenä aikana, kuin sain tiedon ja ennen ulkomaanmatkaani. Mutta molemmat muistamme tämän keskustelun elävästi.
Todella outoa. En tiedä olimmeko molemmat hetkellisesti jossain toisessa universumissa vai mitähän siinä tapahtui.
Jos olitte aiemmin keskustelleet jostain samantapaisesta asiasta, ja muistonne on siitä hetkestä?
Alue: Aihe vapaa
Kaksi tapahtumaa: mummolassani vanhassa isossa maatalossa kuului kummallisia ääniä toisinaan. Askelia/koputuksia esim yläkerrasta vaikkei siellä ketään ollut. Pelottavin oli kun nukuin isäni kanssa suuressa kamarissa omissa sängyissä teininä, oli pimeää ja alkoi kuulua kuin vesitippoja olisi tippunut "ti tip tip tip tip..." ja joka tippa tullut minua lähemmäs (nukuin lähempänä huoneen ovea). Herätin unesta isäni ja kysyin kuuliko tippojen ääntä, ei ollut kuullut kun oli unessa. Siihen ne tipatkin loppuivat kun hetki kuunneltiin. Kyllä sai isommankin lapsen isän turvaan nukkumaan! Eikä enää tipotellut. Tarpeeksi ääniä pelättyäni päätin, että talossa kummittelee jokin hyväntahtoinen sillä mitään kurjaa ei tapahtunut.
Samalla tilalla ehkä jopa tätä tipotusta aiemmin kävi ulkokissoille köpelösti. Neljästä kissasta (emo + 3 nuorta aikauista pentuaan) kaikki katosivat yön aikana kesällä. Yksi löytyi seuraavana päivänä heinäladosta makaamasta heinistä. Pennut olivat ns puolivillejä eivätkä antaneet enäå silittää. Tämä vain makasi heinissä "tassut mahan alla" -tyylillä ja äitini meni silittämään. Kissa kohta yritti nousta niin huomattiin sen raahaavan verisiä takajalkojaan! Jokin oli raadellut sitä takapäästä siis pahasti. Yksi pennuista palasi ehkä viikkoa myöhemmin ja tottui taas ihmisiin. Emoa jäätiin kaipaamaan kovasti, oli oikein ihmisrakas maalaiskissa. Toki emon ja pentujen kohtalo ihmetytti ja järkytti että mikä niitä jahdannut ympäri pihaa. Joku peto kävi ilmeisesti tai vain naapurin koirat kilometrin päästä..
Kotibileissä teininä kerran räjähti huoneessa jokin lasi itsestään seinähyllyltä, olin pimeässä huoneessa kahdestaan asunnossa asuneen ystäväni kanssa juuri tuolla hetkellä juttelemassa! Tätä pelästyin pahasti sillä tiesin siinä asunnossa joskus toisella kertaa tyttöjen lukeneen Raamattua takaperin ja ehkä pelanneen spiritismiä. Kuvittelin liittyvän paholaiseen tms.. Tapahtui -90 luvulla jolloin puhuttiin paljon saatananpalvonnasta ja varoiteltiin heistä (saatananpalvojista), kaverini eivät ko tyyppejä olleet kuitenkaan.