Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin nuori, 80-kuvulla, ja menin kesälomalla asioimaan pankkiin, asiakkaana oli samaan aikaan nuori mies, joka tuli tervehtimään ja kysymään, mitä minulle nyt kuuluu.

Hän puhui minulle kuin vanhalle tuttavalle, mutta en muistanut häntä mistään, en tuntenut häntä eikä mikään nimi tullut mieleen.

Juttelimme siinä vähän ja koetin palauttaa mieleeni, kuka hän on. Kysyin, mitä hänelle kuuluu nyt, ja hän kertoi vaimostaan ja pikkulapsestaan. Sitten toivotimme hyvää jatkoa.

Vaikka kuinka yritin muistaa, mistä voisimme tuntea toisemme, en valitettavasti muistanut. Mutta ei tässä kaikki. Jonkin ajan päästä äidilleni kävi samalla tavalla. Kun puhuimme, minkä näköinen mies oli ollut, tuntomerkeistä päätellen kyse oli samasta miehestä. Kumpikaan meistä ei muistanut tuntevansa häntä ja kummallekin hän oli puhunut kuin vanhalle tuttavalle.

Asia ei selvinnyt koskasn, mutta tietysti voi olla, että tällä henkilöllä oli vain tapana jutella kaupungilla vieraille kuin vanhoille tutuilleen.

Mulle kävi kanssa näin jokunen vuosi sitten, olin ehkä n. 19. Olin Sokoksen ruokakaupassa ja vastaan käveli nainen joka pysäytti minut aivan innoissaan halaten ja kysyen mitä minulle kuuluu, miten tämä ja tämä asia elämässäni menee, mitä vanhemmilleni kuuluu... Olin aivan täysin pöllämystynyt, sillä en ollut koskaan nähnyt kyseistä naista. Ne muutamat perhetuttavat, jotka ovat aivan minun ollessani pieni meillä käyneet, muistan edes hämärästi. Nainen tiesi elämästäni pääpointit ja esitin vain mukana sanoen että juu hyvin menee... Hän aivan selvästi tunsi minut ja minulla on suht hyvä kasvomuisti. Asiakkaanakin käyneet henkilöt uudelleen nähdessäni muistan ksavoilta, en ehkä yhdistä mutta tiedän nähneeni. Tämä nainen muka tunsi vanhempani. Lähdin ihmeissäni heipat sanottuani ja kyselin äidiltä kuka ko nainen olisi voinut olla. Äidilläkään ei mitään aavistusta. 

Lisäisin vielä tähän omaan stooriini, että olen muuttunut vuosien saatossa ulkonäöllisesti aika paljon ja edes harrastusohjaajani eivät minua tunnistaneet muutaman teinivuoden jälkeen vaikka heille menin puhumaan kaikenlisäksi harrastuspaikalla.

Jos siis tämä nainen olisi nähnyt minut minun ollessani niin pieni, (esim 2 tai 3) etten muista, ei hän voisi minua noin varmasti tunnistaa että halaamaan ryntää suoraa päätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni mieltä kaivertanut seuraavat tapahtumat:

Kun menin lapsena (arviolta 6-7v) nukkumaan, minulle tuli tunne, että on katsottava vastakkaisella seinällä olevaa hyllyä, jossa oli leluja. Katsoessani sinne yksi tiikerilelu käänsi päänsä ja katsoi minua. Menin peloissani peiton alle ja nukahdin sinne. Tämä voi toki olla jotain lapsen väsyneen mielen luomaa harhaa, mutta on jäänyt elävästi mieleeni.

Toinen outo juttu joka on jäänyt askarruttamaan on se, että kolmessa asunnossa, joissa olen asunut paloivat lampuista jatkuvasti polttimot. Elämäni oli tällöin hyvin epävakaata. Vasta myöhemmin tajusin että uskoon tultuani ilmiö loppui, eikä enää tarvitse jatkuvasti olla ostamassa uusia polttimoita.

Kolmas tarina on mielestäni kaikkein pelottavin, vaikkei siltä varmaankaan luettuna tunnu. Tällöin elin em. epävakaata ja holtitonta elämää ja ongelmia riitti (muitakin kuin se että jouduin ostamaan jatkuvasti uusia polttimoita 😆). Menin yöllä väsyneenä ja aavistuksen sekavana vessaan ja käsiä pestessäni katsoin hämärässä WC.n peilistä. Väsyneen, ilmeettömien kasvojeni sijasta peilistä tuijotti kyllä omat kasvoni mutta pirullisesti hymyillen! Pelästyin todella paljon, enkä muista mitä tämän jälkeen tapahtui. Aamulla heräsin ihan normaalisti ja mietin oliko kyseessä todentuntuinen uni. Samoihin aikoihin pohdin itsemurhaa ja jotenkin tuntui että ns paha peilikuvani liittyi niihin ajatuksiin. Nykyään en onneksi enää ajattele moisia.

Heh, hiukan hermoilevat ihmiset yksinkertaisesti vääntää lamput liian tiukalle, ja sitten ihmettelee kun lamput palaa pian.

Lamppua ei tarvitse kiertää aivan loppuun, riittää kun koskettaa. Tuossa lämpölaajentumassa on kyse millin osista, mutta selittää lampun poksahtamisen.

Olen tuon alkuperäisen kirjoittaja. Olin jo ihan innoissani selityksestäsi, sillä polttimoiden palamisen aikaan olin varmasti hermostuneenpi kuin nykyään. Ongelmana vaan on että yksi kämpistä oli kimppakämppä, jossa en itse vaihtanut kuin harvoin polttimoita ja toisessakin kämpässä yleensä silloinen, hyvinkin lunki poikaystäväni vaihtoi polttimot. Mutta selitys voi hyvinkin pitää silti kutinsa. Kiitos siitä. 😊

Vierailija kirjoitti:

Vihattu ov. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minut jätettiin. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihattu ov. kirjoitti:

Minulla on kummallinen muisto lapsuudesta. Olin päiväkodissa ja olin ehkä 5-vuotias, kun muita lapsia ruvettiin hakemaan kotiin, mutta minua ei tultu hakemaan. Lopulta olin viimeinen lapsi siellä hoitajien kanssa ja kun minua ei vain tultu hakemaan, niin hoitajat sanoivat, että heidänkin pitää päästä koteihinsa ja lähtivät pois. Sitten minä jäin sinne yksin ja muistan, kun kuljeskelin pitkin pimeää ja tyhjää päiväkotia ja leikin innoissani leluilla, joilla en muuten saanut leikkiä, joilla muut lapset eivät antaneet minun epäsuositun ja kiusatun lapsen muuten leikkiä. Oli luultavasti syksy ja siksi oli aikaisin pimeää. Jostain syystä en pelännyt lainkaan, vaikka olin pelokas lapsi ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla paniikissa ja itkeä siellä yksin. Pari kertaa kävin illan aikana päiväkodin keittiössä syömässä, josta onnistuin löytämään jotain ruokaa, ainakin näkkileipää, hedelmiä ja maitoa. Sitten kun alkoi väsyttämään, niin menin oman päiväkotiryhmäni tiloihin huoneeseen, jossa nukuttiin. Nukuin yön sinne lattialle jääneellä patjalla alusvaatteet päällä ja kun tuli vessahätä, niin onnistuin löytämään tieni vessaan ja hoitamaan tarpeilla käynnin, pyyhkimisen ja käsien pesun itse. Aamulla minut sitten löydettiin sieltä patjalta nukkumassa. Sitten olin normaalisti sen päivän siellä ja sinä päivänä minut haettiin kotiin. Olen puhunut tästä myöhemmin perheeni kanssa, mutta he ovat sanoneet, että olen nähnyt unta, mutta minä tiedän, että tämä ei ole unta sillä muistan selvästi kun katselin päiväkodin ikkunasta pimeälle, syksyiselle pihalle ja tajusin silloin, että kukaan ei minusta oikeasti pahemmin välitä ja sen jälkeen olen joutunut pitämään itse itsestäni huolta paljon enemmän kuin muut lapset. Noin 12-vuotiaasta asti olen pitänyt itse itsestäni huolta täysin.

Olet sekoittanut unta ja valvetta. Lasta ei jätetä yksin päiväkotiin missään tapauksessa.

Mutta kun minut jätettiin. Ehkä täällä Suomessa lapsia ei jätetä päiväkodissa yksin mutta minä en asunutkaan täällä lapsena.

Mikä tämä maa on, jossa on noin suomalaisen kaltainen päiväkotisysteemi, ja jossa vedettään näkkileipää, maitoa ja hedelmiä? Mistään kovin eksoottisesta maasta ei voi olla kyse. Uneksinut olet, tai keksit itse koko jutun.

Tämä tapahtui Intiassa.

Vai Intiassa. :'D Tarviiko edes osoittaa kaikkia niitä kohtia alkuperäisestä sepityksestäsi, jotka eivät sovi Intiaan... Voisitko millään lopettaa nämä sepitykset tähän ketjuun, tämä on oikeasti tosi mielenkiintoinen ja hyvä ketju ollut, ja nuo sinun jatkuvat sadut pilaa sitä. 

Hmm.. Intian syksyinen ilta... kuulostaa samalta kuin vaikkapa Inarin trooppinen sademetsä. Mutta menköön tämän kerran, mielenkiintoinen tarina liikkuu aina jossakin toden ja sadun välimailla.

Nainen877 kirjoitti:

Päätös abortista joka henkisesti kuormittaa. Olisi minun vika jos lapsi ei saisi elää.

Jos vielä on tilaisuus muuttaa mieltäsi, niin tee se. Abortti on minun elämänkatsomustani vastaan, vaikka en ole ns. uskovainen. Muisto abortista seuraa naista koko loppuelämän, ja se todellakin on selvittämätön asia sitten kuolemaan asti. Jos et voi pitää lasta, niin voit antaa hänet lasta kaipaavaan, hyvään perheeseen.  jos taas päätät pitää lapsen itselläsi, niin et jää yksin, vaan yhteiskunta tukee yksinhuoltajaa monella tavalla. Lisäksi on yksinhuoltajien yhdistyksiä ja muita vastaavia, joista saa vertaistukea.  Omat lapseni ovat kasvaneet aikuisiksi yh-perheessä, ja voin sanoa että äitiys on ollut parasta elämässä.   - Rohkeutta ja kaikkea hyvää, näin äitienpäivän aattona!

Vierailija kirjoitti:

Olin äitini luona suihkussa. Kaikki oli niinkuin aina ennenkin. Suihkuverhon takana kuulen pienen kolahduksen. Avaan verhon ja huomaan, että äitini hammasharja on keskellä kylppärin lattiaa. Hammasharjaa äitini säilytti isossa lasimukissa. Harjan on mahdotonta itsestään tippua mukista. Muki oli omalla paikallaan. Jos harja olisi tippunut itsestään, niin se ei olisi vierinyt keskelle huonetta. Kylppärin ovi oli lukossa. Olinko suihkussa kummituksen kanssa???

Erittäin erikoinen exä sai läsnäolollaan tavarat lentelemään. Älyttömin oli kuivauskaapin alahylly, joka oli tiukasti kiinni kannattimissaan. Niin vain tiskatessani

sain melkein hyllyn täydeltä lautasia päälleni, astiakaapin ovien äkkiä avautuessa ja hyllyn noustessa itsekseen takimmaisista kiinnittimistä. Löin ovet kiinni mutta pari lautasta ehti tippua ja hajota.

Vierailija kirjoitti:

Nainen877 kirjoitti:

Päätös abortista joka henkisesti kuormittaa. Olisi minun vika jos lapsi ei saisi elää.

Jos vielä on tilaisuus muuttaa mieltäsi, niin tee se. Abortti on minun elämänkatsomustani vastaan, vaikka en ole ns. uskovainen. Muisto abortista seuraa naista koko loppuelämän, ja se todellakin on selvittämätön asia sitten kuolemaan asti. Jos et voi pitää lasta, niin voit antaa hänet lasta kaipaavaan, hyvään perheeseen.  jos taas päätät pitää lapsen itselläsi, niin et jää yksin, vaan yhteiskunta tukee yksinhuoltajaa monella tavalla. Lisäksi on yksinhuoltajien yhdistyksiä ja muita vastaavia, joista saa vertaistukea.  Omat lapseni ovat kasvaneet aikuisiksi yh-perheessä, ja voin sanoa että äitiys on ollut parasta elämässä.   - Rohkeutta ja kaikkea hyvää, näin äitienpäivän aattona!

Adoptio ei ole mikään läpihuutojuttu, se on nykyään pitkä prosessi. Lasta ei niin vain anneta jonnekin. Abortin kokeneille on terapiaa saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihattu ov. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minut jätettiin. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihattu ov. kirjoitti:

Minulla on kummallinen muisto lapsuudesta. Olin päiväkodissa ja olin ehkä 5-vuotias, kun muita lapsia ruvettiin hakemaan kotiin, mutta minua ei tultu hakemaan. Lopulta olin viimeinen lapsi siellä hoitajien kanssa ja kun minua ei vain tultu hakemaan, niin hoitajat sanoivat, että heidänkin pitää päästä koteihinsa ja lähtivät pois. Sitten minä jäin sinne yksin ja muistan, kun kuljeskelin pitkin pimeää ja tyhjää päiväkotia ja leikin innoissani leluilla, joilla en muuten saanut leikkiä, joilla muut lapset eivät antaneet minun epäsuositun ja kiusatun lapsen muuten leikkiä. Oli luultavasti syksy ja siksi oli aikaisin pimeää. Jostain syystä en pelännyt lainkaan, vaikka olin pelokas lapsi ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla paniikissa ja itkeä siellä yksin. Pari kertaa kävin illan aikana päiväkodin keittiössä syömässä, josta onnistuin löytämään jotain ruokaa, ainakin näkkileipää, hedelmiä ja maitoa. Sitten kun alkoi väsyttämään, niin menin oman päiväkotiryhmäni tiloihin huoneeseen, jossa nukuttiin. Nukuin yön sinne lattialle jääneellä patjalla alusvaatteet päällä ja kun tuli vessahätä, niin onnistuin löytämään tieni vessaan ja hoitamaan tarpeilla käynnin, pyyhkimisen ja käsien pesun itse. Aamulla minut sitten löydettiin sieltä patjalta nukkumassa. Sitten olin normaalisti sen päivän siellä ja sinä päivänä minut haettiin kotiin. Olen puhunut tästä myöhemmin perheeni kanssa, mutta he ovat sanoneet, että olen nähnyt unta, mutta minä tiedän, että tämä ei ole unta sillä muistan selvästi kun katselin päiväkodin ikkunasta pimeälle, syksyiselle pihalle ja tajusin silloin, että kukaan ei minusta oikeasti pahemmin välitä ja sen jälkeen olen joutunut pitämään itse itsestäni huolta paljon enemmän kuin muut lapset. Noin 12-vuotiaasta asti olen pitänyt itse itsestäni huolta täysin.

Olet sekoittanut unta ja valvetta. Lasta ei jätetä yksin päiväkotiin missään tapauksessa.

Mutta kun minut jätettiin. Ehkä täällä Suomessa lapsia ei jätetä päiväkodissa yksin mutta minä en asunutkaan täällä lapsena.

Mikä tämä maa on, jossa on noin suomalaisen kaltainen päiväkotisysteemi, ja jossa vedettään näkkileipää, maitoa ja hedelmiä? Mistään kovin eksoottisesta maasta ei voi olla kyse. Uneksinut olet, tai keksit itse koko jutun.

Tämä tapahtui Intiassa.

Vai Intiassa. :'D Tarviiko edes osoittaa kaikkia niitä kohtia alkuperäisestä sepityksestäsi, jotka eivät sovi Intiaan... Voisitko millään lopettaa nämä sepitykset tähän ketjuun, tämä on oikeasti tosi mielenkiintoinen ja hyvä ketju ollut, ja nuo sinun jatkuvat sadut pilaa sitä. 

Hmm.. Intian syksyinen ilta... kuulostaa samalta kuin vaikkapa Inarin trooppinen sademetsä. Mutta menköön tämän kerran, mielenkiintoinen tarina liikkuu aina jossakin toden ja sadun välimailla.

Kyllä minun mielestäni olisi paljon mielenkiintoisempaa lukea tosijuttuja. Tai no, sanotaanko tämän ketjun aihepiirin vuoksi, että ainakin oikeasti koettuja juttuja (monet noista "yliluonnollisista" tapauksista menevät varmaan erilaisten aistiharhojen yms. piikkiin, mutta se on silti ihan eri asia kuin että keksii päästään koko tarinan).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihattu ov. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minut jätettiin. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihattu ov. kirjoitti:

Minulla on kummallinen muisto lapsuudesta. Olin päiväkodissa ja olin ehkä 5-vuotias, kun muita lapsia ruvettiin hakemaan kotiin, mutta minua ei tultu hakemaan. Lopulta olin viimeinen lapsi siellä hoitajien kanssa ja kun minua ei vain tultu hakemaan, niin hoitajat sanoivat, että heidänkin pitää päästä koteihinsa ja lähtivät pois. Sitten minä jäin sinne yksin ja muistan, kun kuljeskelin pitkin pimeää ja tyhjää päiväkotia ja leikin innoissani leluilla, joilla en muuten saanut leikkiä, joilla muut lapset eivät antaneet minun epäsuositun ja kiusatun lapsen muuten leikkiä. Oli luultavasti syksy ja siksi oli aikaisin pimeää. Jostain syystä en pelännyt lainkaan, vaikka olin pelokas lapsi ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla paniikissa ja itkeä siellä yksin. Pari kertaa kävin illan aikana päiväkodin keittiössä syömässä, josta onnistuin löytämään jotain ruokaa, ainakin näkkileipää, hedelmiä ja maitoa. Sitten kun alkoi väsyttämään, niin menin oman päiväkotiryhmäni tiloihin huoneeseen, jossa nukuttiin. Nukuin yön sinne lattialle jääneellä patjalla alusvaatteet päällä ja kun tuli vessahätä, niin onnistuin löytämään tieni vessaan ja hoitamaan tarpeilla käynnin, pyyhkimisen ja käsien pesun itse. Aamulla minut sitten löydettiin sieltä patjalta nukkumassa. Sitten olin normaalisti sen päivän siellä ja sinä päivänä minut haettiin kotiin. Olen puhunut tästä myöhemmin perheeni kanssa, mutta he ovat sanoneet, että olen nähnyt unta, mutta minä tiedän, että tämä ei ole unta sillä muistan selvästi kun katselin päiväkodin ikkunasta pimeälle, syksyiselle pihalle ja tajusin silloin, että kukaan ei minusta oikeasti pahemmin välitä ja sen jälkeen olen joutunut pitämään itse itsestäni huolta paljon enemmän kuin muut lapset. Noin 12-vuotiaasta asti olen pitänyt itse itsestäni huolta täysin.

Olet sekoittanut unta ja valvetta. Lasta ei jätetä yksin päiväkotiin missään tapauksessa.

Mutta kun minut jätettiin. Ehkä täällä Suomessa lapsia ei jätetä päiväkodissa yksin mutta minä en asunutkaan täällä lapsena.

Mikä tämä maa on, jossa on noin suomalaisen kaltainen päiväkotisysteemi, ja jossa vedettään näkkileipää, maitoa ja hedelmiä? Mistään kovin eksoottisesta maasta ei voi olla kyse. Uneksinut olet, tai keksit itse koko jutun.

Tämä tapahtui Intiassa.

Vai Intiassa. :'D Tarviiko edes osoittaa kaikkia niitä kohtia alkuperäisestä sepityksestäsi, jotka eivät sovi Intiaan... Voisitko millään lopettaa nämä sepitykset tähän ketjuun, tämä on oikeasti tosi mielenkiintoinen ja hyvä ketju ollut, ja nuo sinun jatkuvat sadut pilaa sitä. 

Hmm.. Intian syksyinen ilta... kuulostaa samalta kuin vaikkapa Inarin trooppinen sademetsä. Mutta menköön tämän kerran, mielenkiintoinen tarina liikkuu aina jossakin toden ja sadun välimailla.

Eikö Indiassa ole aina illat ja yöt pimeitä?

Olin kesä-iltana tupakilla rivitalo-asuntomme parvekkeella, pihojen takana kulkee kuivahtanut oja joka erottaa pihat metsiköstä.  Äkkiä  näin mustan , käärmemäisen  mutta ihmisen kokoisen hahmon joka meni ryömien ojaa pitkin ja piti kyllä hetki räpytellä, että mitä hittoa minä juuri näin?

Mikähän Lordi Voldemortin lemmikkikäärme siellä oli iltalenkillä..

Ai niin ja lapset  ovat pari kertaa väittäneet kuulleensa   trampoliinilla pomppiessa metsästä outoa ääntä , mutta pistin sen eläinten piikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavaroiden salaperäisestä häviämisestä tuli mieleen parin julkkiksen kertomukset. Riitta Väisänen on kertonut, että hänellä kotona häviää tavaroita. Eivät löydy tavallisista paikoistaan, vaikka miten etsisi. Sitten myöhemmin ovatkin löytyneet juuri samoista paikoista, joista on juuri etsitty.

Samanlaisia tapahtumia on ollut erään tunnetun näyttelijän kotona (nyt jo edesmenneen).  Elämäkerrassaan hän kertoo, että koko perhe on ollut etsimässä jotain kadonnutta esinettä, turhaan. Sitten vähän ajan päästä se esine on löytynyt samasta hyvin näkyvästä paikasta, josta juuri oli turhaan etsiskelty.  - Ja useamman kerran oli käynyt perheessä näin.

Tarkoitatko Pentti Siimestä? Minulla on hänen muistelmansa, joissa hän kertoo mm. omituisesti kadonneista ja löytyneistä silmälaseistaan.

Juuri häntä tarkoitin! Olen pariinkin kertaan lukenut tuon elämäkerran kirjastosta. En voi olla uskomatta noihin tapahtumiin, kun koko perhekin siellä oli noita kadonneita esineitä etsimässä. En voinut keksiä muuta selitystä kuin "yliluonnollisen".

Muistan sen mainoksen missä ne lasit oli. Nehän löytyi sitten kesämökin kaapin päältä, vaikka mökki oli ollut koko talven tyhjillään.

Eiköhän uskottavampi selitys ole, että joku perheenjäsenistä on ne sinne laittanut, kuin että jokin yliluonnollinen entiteetti tarvinnut lukulaseja lainaan. 

Kerran ennen joulua Siimes teki lyhytelokuvan, johon tarvittiin erityisiä silmälaseja. Mukana oli vanhanaikaiset puolilasit, joulupukkimallia, ja siihen tarkoitukseen niitä perhepiirissä myös käytettiin. Lisäksi oli litteä salkku. Hän esitti hajamielistä henkilöä, siis sellaista proffatyyppiä.

Kotiin päästyään hän huomasi, etteivät lasit olleetkaan salkussa kuten piti. Hän soitti kuvauspaikalle josta laseja ei tullut esiin vaikka etsittiin kahtena päivänä. Ei ollut filmin teettäneessä firmassakaan.

Toukokuussa lähdettiin mökille, jonka nurkkakaapin päältä etsittiin bussiaikataulua.

Aikataulut löytyivät ja samalla niiden päällä kököttäneet lasit.

Näin kertoo näyttelijä itse muistelmissaan sivulla 306. Lisäksi hän mainitsee toisenkin oudon jutun, ja yhdessä nämä ovat olleet vain jäävuoren huippu. Hän tottui että usein kävi jotain vastaavaa.

Jokainen päätelköön itse, näkikö hän harhoja vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Olin kesä-iltana tupakilla rivitalo-asuntomme parvekkeella, pihojen takana kulkee kuivahtanut oja joka erottaa pihat metsiköstä.  Äkkiä  näin mustan , käärmemäisen  mutta ihmisen kokoisen hahmon joka meni ryömien ojaa pitkin ja piti kyllä hetki räpytellä, että mitä hittoa minä juuri näin?

Mikähän Lordi Voldemortin lemmikkikäärme siellä oli iltalenkillä..

Ei ollut valkoinen, kuten entisen miehen lapsuuden näyssä. Mitäköhän tuossa on takana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henna987 kirjoitti:

Vuosia sitten olin silloisen miesystäväni vanhempien kesämökillä. Olimme kahdestaan siellä. Mies halusi lähteä ostamaan kaljaa kaupasta ja lopulta lähetin hänet sinne yksin. Juuri kun miesystäväni oli poistunut autolla mökin pihasta, päästin pierun jota olin pitänyt sisälläni koko aamun. Se ei tullut äänettömästi, kuten olin arvioinut.

Kuului kamala repeytymisääni ja sitä seurasi hyvin pistävä suolistokaasun haju. Samassa näin kuinka joku oli kuistilla. Meinasin juosta sängyn alle piiloon, koska häpesin niin paljon tilannetta. Miettiessäni avaisinko mökin oven ja kysyisin kuistilla olevalta mitä hän haluaa, ulkona olija avasi yllättäen itse oven.

Hän ei ollut tuttu millään tavoin. Sellainen noin 20-25 vuotias miehen alku. Päässään hänellä oli Karjala-lippalakki. Paita oli kulahtanut t-paita ja jaloissa samanlaiset nappiverkkarit, joita näki joskus 90-luvun puolivälissä. "Äiti" -hän ilmoitti. Menin hämilleni tilanteesta ja kerroin etten ole hänen äitinsä. Mies kuitenkin syöksyi kimppuuni ja alkoi halaamaan kuin olisi keskitysleiriltä vapautettu juutalainen.

Olin tuossa vaiheessa varma, että mies vähintään raiskaa minut. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mies vain halasi minua ja kutsui äidikseen. Halasin häntä takaisin ja päätin esittää ymmärtäväistä, vaikka olin täysin pyörällä päästäni. Noin 10 minuutin halailun jälkeen mies vihdoin irrotti otteensa minusta ja kääntyi täysin ilmeettömästi. 

Mies suuntasi ulko-ovelle, jossa sanoi minulle luomatta katsekontaktia: "Hyvästi äiti". Sen jälkeen mies saapasteli portaat alas ja hävisi mökin pihaan. Pian ulkoa kuului pamaus. Pelästyin kajahdusta sen verran, että soitin hätäkeskukseen. Hätäkeskuspäivystäjä pyysi minua piiloutumaan, jonka teinkin. Lopulta paikalle tuli useita poliisiautoja ja ambulansseja.

Miehellä oli ollut mukanaan haulikko, jolla hän ampui itseään mökin pihassa päähän. Miehen pää oli kirjaimmellisesti kappaleina pitkin pihamaata. Sellaista tomaattimurskan näköistä lientä oli myös levinnyt pään palojen kanssa. Näky oli todella järkyttävä, mutta enemmän järkyttävää oli ollut olla miehen halausotteessa.

Myöhemmin selvisi miehen ampuneen äitinsä jonka kanssa oli asunut. Hän oli paikallinen ns. peräkammarin poika, joka oli seonnut. En kuitenkaan vieläkään ymmärrä miksi hän tuli juuri siihen mökkiin, jossa olin ja kutsui minua äidikseen.

Aika yllättävä käänne ton pierualoituksen jälkeen...

Yllättävän käänteen lisäksi tuossa tarinassa oli jotain tuttua. Mikäli ei ole ollut joskus uutisissa, niin sitten on ollut jossain rikossarjassa.

Oli top- uutisaihe aikoinaan.

Linkkiä? 

Ei ole, mutta voin muistaa että tuollainen jupakka on ollut tällä vuosituhannella. Ellei sitten useampi aikamiespoika ole tappanut äitiään.

Saatan sekoittaa tapaukseen, jossa pistettiin isäkin kylmäksi.

Tämän alku oli niin hulvaton ja irti aiheesta, että voi olla pelkkä juttu.

9797 kirjoitti:

Muutama vuotta sitten tapahtui jotain, joka vie edelleen yöunet. Minulle tuli puhumaan eräs ulkomaalainen (itä-aasia) mies keskustelusivustolla (ei deittisivusto), jossa osapuolet näkevät vain profiilikuvan ja nimen. Olin liikenteessä omaa nimeä muistuttavan nimen kanssa (ei oma nimi, mutta lähellä) sekä kuvana Helsingin turistikohteessa kaukaalta otettu kuva, jossa kasvoistani näkyi vain epäselvästi sivuprofiilia. Eli minua ei voi yhdistää oikeaan minuun millään.

Mies kertoi tulevansa Helsinkiin vajaaksi kuukaudeksi jossain vaiheessa ja kysyi, millaisia museoita sieltä löytyy / tapahtumia siellä on hänen vierailun aikana. Kerroin omia suosikkejani jne. Mies kysyi, jos voin tulla tapaamaan häntä joku päivä. Suostuin. Pikkuhiljaa mies alkoi pyytämään jos voisin olla jopa viikon hänen kanssaan Helsingissä. Muutenkin keskustelu alkoi siirtyä suuntaan, johon en halunnut. Olin tähän aikaan vielä alaikäinen (16v) ja mies (25v) tiesi tämän. En tuntenut itseäni enään mukavaksi miehen tapaamisen kanssa, joten kerroin hänelle, etten voi ehkä tullakaan tapaamaan häntä. Hänen matkaansa oli yli 3kk tässä vaiheessa. Mies pyysi kertomaan heti kun tiedän voinko tulla. Lopulta kerroin hänelle, etten voi tulla. Hänellä oli paljon suomalaisia ystäviä entuudestaan, joten en ajatellut hänen suuttuvan.

Vanhempani ja minä lähdimme lomalle Keski-Suomeen sukulaisten mökille niihin aikoihin kun miehen piti saapua Suomeen. Asuin siihen aikaan vielä vanhempien luona (kuten useimmat 16vuotiaat) noin 70km päässä Helsingistä, alle 4000 asukkaan kyläalueella. Kuitenkin kerroin paniikissa miehelle asuvani Porvoossa (en asu lähelläkään Porvoota). Mies lähetti kuvan lentolipusta tullessaan, jonka jälkeen esti minut. Ajattelin asian olevan siinä ja nyt voin hengittää.

Kuitenkin jossain vaiheessa lomaa naapurin rouva soitti, että pihallamme on ulkomaalainen tuntematon mies, joka kurkkii ikkunoista sisään. Aluksi ajattelimme tämän mysteerimiehen olevan toiset naapurimme, jotka olivat vasta muuttaneet Serbiasta. Nopeaa selkesi, että kyseessä on joku itäaasialainen mies. Puhelun aikana mies oli lähtenyt kävelemään poispäin kävelytielle (todennäköisesti kohti bussipysäkkiä). Asuinalueen fb-ryhmässä oli varoiteltu epäilyttävästä miehestä epätarkan kuvan kera. Kuvasta sai selvää juuri ja juuri lyhyet mustat hiukset ja pitkähkön siniharmaan takkin.

Miehellä oli ollut profiilissaan koko nimi, lempinimi ja kunnon selfie, joiden avulla tapahtuman jälkeen löysin hänen somet. Yhdessä Suomessa otetussa selfiessä hänellä oli päällä samannäköinen siniharmaa takki, joka pihan hiippailijalla oli ollut. Estin hänet kaikissa sosiaalisissa medioissa vielä varmuuden vuoksi.

Miten? Mitä tapahtui? Kuinka? Asia ahdistaa niin paljon edelleen. En kertonut miehelle lomasta mitään, en puhelinnumeroa, en oikeaa nimeä, maakuntaa, nykyistä hiustenväriä, en mitään henkilökohtaista. Minulla ei ollut kuvia, joissa kasvoni näkyisivät sosiaalisissa medioissa. Enkä ole niitä postannut minnekään tämän jälkeenkään, koska pelkään tapausta edelleen.

IP-osoitteen perusteella liittymän omistajan osoitteen saa selville. Googlemapsin avulla löytyy kaikki osoitteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henna987 kirjoitti:

Vuosia sitten olin silloisen miesystäväni vanhempien kesämökillä. Olimme kahdestaan siellä. Mies halusi lähteä ostamaan kaljaa kaupasta ja lopulta lähetin hänet sinne yksin. Juuri kun miesystäväni oli poistunut autolla mökin pihasta, päästin pierun jota olin pitänyt sisälläni koko aamun. Se ei tullut äänettömästi, kuten olin arvioinut.

Kuului kamala repeytymisääni ja sitä seurasi hyvin pistävä suolistokaasun haju. Samassa näin kuinka joku oli kuistilla. Meinasin juosta sängyn alle piiloon, koska häpesin niin paljon tilannetta. Miettiessäni avaisinko mökin oven ja kysyisin kuistilla olevalta mitä hän haluaa, ulkona olija avasi yllättäen itse oven.

Hän ei ollut tuttu millään tavoin. Sellainen noin 20-25 vuotias miehen alku. Päässään hänellä oli Karjala-lippalakki. Paita oli kulahtanut t-paita ja jaloissa samanlaiset nappiverkkarit, joita näki joskus 90-luvun puolivälissä. "Äiti" -hän ilmoitti. Menin hämilleni tilanteesta ja kerroin etten ole hänen äitinsä. Mies kuitenkin syöksyi kimppuuni ja alkoi halaamaan kuin olisi keskitysleiriltä vapautettu juutalainen.

Olin tuossa vaiheessa varma, että mies vähintään raiskaa minut. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mies vain halasi minua ja kutsui äidikseen. Halasin häntä takaisin ja päätin esittää ymmärtäväistä, vaikka olin täysin pyörällä päästäni. Noin 10 minuutin halailun jälkeen mies vihdoin irrotti otteensa minusta ja kääntyi täysin ilmeettömästi. 

Mies suuntasi ulko-ovelle, jossa sanoi minulle luomatta katsekontaktia: "Hyvästi äiti". Sen jälkeen mies saapasteli portaat alas ja hävisi mökin pihaan. Pian ulkoa kuului pamaus. Pelästyin kajahdusta sen verran, että soitin hätäkeskukseen. Hätäkeskuspäivystäjä pyysi minua piiloutumaan, jonka teinkin. Lopulta paikalle tuli useita poliisiautoja ja ambulansseja.

Miehellä oli ollut mukanaan haulikko, jolla hän ampui itseään mökin pihassa päähän. Miehen pää oli kirjaimmellisesti kappaleina pitkin pihamaata. Sellaista tomaattimurskan näköistä lientä oli myös levinnyt pään palojen kanssa. Näky oli todella järkyttävä, mutta enemmän järkyttävää oli ollut olla miehen halausotteessa.

Myöhemmin selvisi miehen ampuneen äitinsä jonka kanssa oli asunut. Hän oli paikallinen ns. peräkammarin poika, joka oli seonnut. En kuitenkaan vieläkään ymmärrä miksi hän tuli juuri siihen mökkiin, jossa olin ja kutsui minua äidikseen.

Aika yllättävä käänne ton pierualoituksen jälkeen...

Yllättävän käänteen lisäksi tuossa tarinassa oli jotain tuttua. Mikäli ei ole ollut joskus uutisissa, niin sitten on ollut jossain rikossarjassa.

Oli top- uutisaihe aikoinaan.

Linkkiä? 

Ei ole, mutta voin muistaa että tuollainen jupakka on ollut tällä vuosituhannella. Ellei sitten useampi aikamiespoika ole tappanut äitiään.

Saatan sekoittaa tapaukseen, jossa pistettiin isäkin kylmäksi.

Tämän alku oli niin hulvaton ja irti aiheesta, että voi olla pelkkä juttu.

Joo en sinänsä epäillyt tuota itse tapausta (siis että joku on ampunut äitinsä), pyysin vain linkkiä siksi että kiinnosti millainen tapaus kyseessä tarkemmin ottaen. Voi olla myös että kirjoittaja itsekin lukenut tuosta tapauksesta ja sen perusteella keksinyt tuon jutun. Minustakin se pierualoitus söi jutulta kaiken uskottavuuden. Tuollainen tapaus on varmasti jokseenkin traumaattinen, jo se että joku riistää noin väkivaltaisella ja brutaalilla tavalla hengen itseltään sun pihassa ja joudut vielä näkemään noinkin tarkkaan sen jäljet (kuvailut tomaattikastikkeesta yms), mutta lisäksi vielä se tieto että tuo täysin harhainen henkilö on vain hetkeä aiemmin tunkeutunut sisään kirjoittajan ollessa mökillä yksin ja pakottanut itsensä tuollaiseen fyysiseen kontaktiin, vaikka se itsessään ei ollutkaan väkivaltainen tai seksuaalinen juttu. Varmasti siinä liikkuu päässä jos jonkinlaista ajatusta ja "mitä jos" skenaarioita vielä pitkään sen jälkeen... ja tämä kirjoittaja kuvailee jotain pieruaan?? Joo en usko. Hyvä tarina muuten silti. :) 

Sinänsä ei liity nyt ollenkaan tapaukseen, mutta voiko parikymppistä tosiaan pitää jo aikamiespoikana tai peräkammarin poikana? Eikö aika monikin sen ikäisenä vielä asu kotona. Itse muutin jo alaikäisenä pois kotoa oman elämäntilanteeni takia, mutta en silti osaa kummeksua 20-25 -vuotiasta joka syystä tai toisesta asuu vielä vanhempiensa luona. Jos vielä kolmekymppisenä asuu äidin helmoissa niin sitten voisi sanoa jo peräkammarin pojaksi.

Peräkammarin pojaksi voi mielestäni laskea täysi- ikäisen pojan/miehen, joka on avuton, akaton, nörtti ja selvästi ilman aikeita irrota vanhemmistaan. Sellainen voi asua piharakennuksessa ja joskus lyhyitä aikoja jossain muualla- kuitenkin lähistöllä tai samalla paikkakunnalla-, mutta palaa aina takaisin. Auton hankinta on usein elämän suurin saavutus. Siihen uhrataan loputtomasti aikaa, energiaa ja muiden-äidin- rahoja.

Toisinaan niillä on naisiakin, mutta jos ne jäävät niissäkin on jotain outoa - kyttäävät anopin rahoja, riitelevät tai ovat vähän jälkeenjääneitä.

Mr Penttilä oli lajinsa ääriesimerkki.

Vierailija kirjoitti:

Pari vuotta sitten työpaikan eteen oli parkkerattu auto jalkakäytävälle, kun lähdin työpäivän jälkeen kotiin. Jostain syystä nostin käden, ikäänkuin siinä oli ollut avain, osoitin autoa ja sanoin ääneen "tiktik" (?!). Saman tien auton valot välähtivät ja lukot aukesivat. Aloin nauraa hermostuneena. Siis mikä uskomaton yhteensasattuma, että joku avaa lukot täysin samalla hetkellä kuin minä käytän mielikuvitusavainta! Ja mitä HEMMETTIÄ se avaintouhu edes oikein oli?? En ole ikinä ennen tehnyt mitään sellaista enkä todellakaan tiennyt, miksi tein nyt.

Auton omistajaa ei kuitenkaan näkynyt missään. Ajattelin, että joku peleilee minun kanssani. Jäin epäuskoisena (ja vieläkin vähän nolona oudosta päähänpistostani) oikein odottamaan, että kuski tulisi. Mitä jos minä sittenkin avasin vieraan auton ovet ilman avainta, ja nyt se on keskellä kaupunkia lukitsemattomana...? Kukaan ei tullut. Minä väsyin odottamaan ja lähdin jatkamaan kotimatkaa. Mietin myöhemmin, olisiko pitänyt yrittää sulkea ovet samalla mielikuvitusavaimella.

Asiasta on kaksi vuotta, ja edelleen olen ihan yhtä ihmeissäni siitä, mitä silloin oikein tapahtui...

Tyyppi oli unohtanut laittaa ovet lukkoon. Autossa ominaisuus, että ovet menevät lukkoon itsestään hetken päästä?

Päätin alkaa panostaa lukiossa saksan kurssiin. Niinpä ainetta kirjoittaessa selasin kaikki kieliopit läpi ja käytin hyviä.rakenteita omasta mielestäni. Oikoluin aineen kolme kertaa. Jouduin rehtorin puhutteluun, koska aine kuulema kopioitu. Noh, ei ollut.. Enkä voinut tunnustaa kopioiduksi, vaikka kuinka vaadittii , kun en halunnut valehdella. Siihen loppui saksan opiskelu.

Vierailija kirjoitti:

9797 kirjoitti:

Muutama vuotta sitten tapahtui jotain, joka vie edelleen yöunet. Minulle tuli puhumaan eräs ulkomaalainen (itä-aasia) mies keskustelusivustolla (ei deittisivusto), jossa osapuolet näkevät vain profiilikuvan ja nimen. Olin liikenteessä omaa nimeä muistuttavan nimen kanssa (ei oma nimi, mutta lähellä) sekä kuvana Helsingin turistikohteessa kaukaalta otettu kuva, jossa kasvoistani näkyi vain epäselvästi sivuprofiilia. Eli minua ei voi yhdistää oikeaan minuun millään.

Mies kertoi tulevansa Helsinkiin vajaaksi kuukaudeksi jossain vaiheessa ja kysyi, millaisia museoita sieltä löytyy / tapahtumia siellä on hänen vierailun aikana. Kerroin omia suosikkejani jne. Mies kysyi, jos voin tulla tapaamaan häntä joku päivä. Suostuin. Pikkuhiljaa mies alkoi pyytämään jos voisin olla jopa viikon hänen kanssaan Helsingissä. Muutenkin keskustelu alkoi siirtyä suuntaan, johon en halunnut. Olin tähän aikaan vielä alaikäinen (16v) ja mies (25v) tiesi tämän. En tuntenut itseäni enään mukavaksi miehen tapaamisen kanssa, joten kerroin hänelle, etten voi ehkä tullakaan tapaamaan häntä. Hänen matkaansa oli yli 3kk tässä vaiheessa. Mies pyysi kertomaan heti kun tiedän voinko tulla. Lopulta kerroin hänelle, etten voi tulla. Hänellä oli paljon suomalaisia ystäviä entuudestaan, joten en ajatellut hänen suuttuvan.

Vanhempani ja minä lähdimme lomalle Keski-Suomeen sukulaisten mökille niihin aikoihin kun miehen piti saapua Suomeen. Asuin siihen aikaan vielä vanhempien luona (kuten useimmat 16vuotiaat) noin 70km päässä Helsingistä, alle 4000 asukkaan kyläalueella. Kuitenkin kerroin paniikissa miehelle asuvani Porvoossa (en asu lähelläkään Porvoota). Mies lähetti kuvan lentolipusta tullessaan, jonka jälkeen esti minut. Ajattelin asian olevan siinä ja nyt voin hengittää.

Kuitenkin jossain vaiheessa lomaa naapurin rouva soitti, että pihallamme on ulkomaalainen tuntematon mies, joka kurkkii ikkunoista sisään. Aluksi ajattelimme tämän mysteerimiehen olevan toiset naapurimme, jotka olivat vasta muuttaneet Serbiasta. Nopeaa selkesi, että kyseessä on joku itäaasialainen mies. Puhelun aikana mies oli lähtenyt kävelemään poispäin kävelytielle (todennäköisesti kohti bussipysäkkiä). Asuinalueen fb-ryhmässä oli varoiteltu epäilyttävästä miehestä epätarkan kuvan kera. Kuvasta sai selvää juuri ja juuri lyhyet mustat hiukset ja pitkähkön siniharmaan takkin.

Miehellä oli ollut profiilissaan koko nimi, lempinimi ja kunnon selfie, joiden avulla tapahtuman jälkeen löysin hänen somet. Yhdessä Suomessa otetussa selfiessä hänellä oli päällä samannäköinen siniharmaa takki, joka pihan hiippailijalla oli ollut. Estin hänet kaikissa sosiaalisissa medioissa vielä varmuuden vuoksi.

Miten? Mitä tapahtui? Kuinka? Asia ahdistaa niin paljon edelleen. En kertonut miehelle lomasta mitään, en puhelinnumeroa, en oikeaa nimeä, maakuntaa, nykyistä hiustenväriä, en mitään henkilökohtaista. Minulla ei ollut kuvia, joissa kasvoni näkyisivät sosiaalisissa medioissa. Enkä ole niitä postannut minnekään tämän jälkeenkään, koska pelkään tapausta edelleen.

IP-osoitteen perusteella liittymän omistajan osoitteen saa selville. Googlemapsin avulla löytyy kaikki osoitteet.

Noinkohan on? Mäkin saisin tästä sun osoitteesi tietooni halutessani?

Vierailija kirjoitti:

Nainen877 kirjoitti:

Päätös abortista joka henkisesti kuormittaa. Olisi minun vika jos lapsi ei saisi elää.

Jos vielä on tilaisuus muuttaa mieltäsi, niin tee se. Abortti on minun elämänkatsomustani vastaan, vaikka en ole ns. uskovainen. Muisto abortista seuraa naista koko loppuelämän, ja se todellakin on selvittämätön asia sitten kuolemaan asti. Jos et voi pitää lasta, niin voit antaa hänet lasta kaipaavaan, hyvään perheeseen.  jos taas päätät pitää lapsen itselläsi, niin et jää yksin, vaan yhteiskunta tukee yksinhuoltajaa monella tavalla. Lisäksi on yksinhuoltajien yhdistyksiä ja muita vastaavia, joista saa vertaistukea.  Omat lapseni ovat kasvaneet aikuisiksi yh-perheessä, ja voin sanoa että äitiys on ollut parasta elämässä.   - Rohkeutta ja kaikkea hyvää, näin äitienpäivän aattona!

Aborttiin on paljon muitakin syitä kuin se, ettei lapsi sovi senhetkiseen elämäntilanteeseen. Perinnölliset sairaudet esimerkiksi, tai ihan vaan se ettei halua jatkaa omia geenejään periaatteen vuoksi. Tai se, että maapallo ei kestä nykyistäkään ihmismäärää. Kun raskaus on niin alullaan, että kyse on vain satunnaisista soluista, sen keskeytys ei ole keneltäkään pois. Väittäisin, että isolla osalla aborttiaan vatvovista naisista syynä vatvomiseen on pelkästään muiden tekemä syyllistys ja moralisointi.