Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Tavaroiden salaperäisestä häviämisestä tuli mieleen parin julkkiksen kertomukset. Riitta Väisänen on kertonut, että hänellä kotona häviää tavaroita. Eivät löydy tavallisista paikoistaan, vaikka miten etsisi. Sitten myöhemmin ovatkin löytyneet juuri samoista paikoista, joista on juuri etsitty.

Samanlaisia tapahtumia on ollut erään tunnetun näyttelijän kotona (nyt jo edesmenneen).  Elämäkerrassaan hän kertoo, että koko perhe on ollut etsimässä jotain kadonnutta esinettä, turhaan. Sitten vähän ajan päästä se esine on löytynyt samasta hyvin näkyvästä paikasta, josta juuri oli turhaan etsiskelty.  - Ja useamman kerran oli käynyt perheessä näin.

Tarkoitatko Pentti Siimestä? Minulla on hänen muistelmansa, joissa hän kertoo mm. omituisesti kadonneista ja löytyneistä silmälaseistaan.

Vierailija kirjoitti:

Henna987 kirjoitti:

Vuosia sitten olin silloisen miesystäväni vanhempien kesämökillä. Olimme kahdestaan siellä. Mies halusi lähteä ostamaan kaljaa kaupasta ja lopulta lähetin hänet sinne yksin. Juuri kun miesystäväni oli poistunut autolla mökin pihasta, päästin pierun jota olin pitänyt sisälläni koko aamun. Se ei tullut äänettömästi, kuten olin arvioinut.

Kuului kamala repeytymisääni ja sitä seurasi hyvin pistävä suolistokaasun haju. Samassa näin kuinka joku oli kuistilla. Meinasin juosta sängyn alle piiloon, koska häpesin niin paljon tilannetta. Miettiessäni avaisinko mökin oven ja kysyisin kuistilla olevalta mitä hän haluaa, ulkona olija avasi yllättäen itse oven.

Hän ei ollut tuttu millään tavoin. Sellainen noin 20-25 vuotias miehen alku. Päässään hänellä oli Karjala-lippalakki. Paita oli kulahtanut t-paita ja jaloissa samanlaiset nappiverkkarit, joita näki joskus 90-luvun puolivälissä. "Äiti" -hän ilmoitti. Menin hämilleni tilanteesta ja kerroin etten ole hänen äitinsä. Mies kuitenkin syöksyi kimppuuni ja alkoi halaamaan kuin olisi keskitysleiriltä vapautettu juutalainen.

Olin tuossa vaiheessa varma, että mies vähintään raiskaa minut. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mies vain halasi minua ja kutsui äidikseen. Halasin häntä takaisin ja päätin esittää ymmärtäväistä, vaikka olin täysin pyörällä päästäni. Noin 10 minuutin halailun jälkeen mies vihdoin irrotti otteensa minusta ja kääntyi täysin ilmeettömästi. 

Mies suuntasi ulko-ovelle, jossa sanoi minulle luomatta katsekontaktia: "Hyvästi äiti". Sen jälkeen mies saapasteli portaat alas ja hävisi mökin pihaan. Pian ulkoa kuului pamaus. Pelästyin kajahdusta sen verran, että soitin hätäkeskukseen. Hätäkeskuspäivystäjä pyysi minua piiloutumaan, jonka teinkin. Lopulta paikalle tuli useita poliisiautoja ja ambulansseja.

Miehellä oli ollut mukanaan haulikko, jolla hän ampui itseään mökin pihassa päähän. Miehen pää oli kirjaimmellisesti kappaleina pitkin pihamaata. Sellaista tomaattimurskan näköistä lientä oli myös levinnyt pään palojen kanssa. Näky oli todella järkyttävä, mutta enemmän järkyttävää oli ollut olla miehen halausotteessa.

Myöhemmin selvisi miehen ampuneen äitinsä jonka kanssa oli asunut. Hän oli paikallinen ns. peräkammarin poika, joka oli seonnut. En kuitenkaan vieläkään ymmärrä miksi hän tuli juuri siihen mökkiin, jossa olin ja kutsui minua äidikseen.

Mitä jos halusi kertoa ampumisesta, muttei kyennyt? Yritti vielä jollain tavalla uskotella itselleen, ettei äiti olekaan kuollut. Näin hän myös hyvästeli äitinsä.

Vierailija kirjoitti:

Henna987 kirjoitti:

Vuosia sitten olin silloisen miesystäväni vanhempien kesämökillä. Olimme kahdestaan siellä. Mies halusi lähteä ostamaan kaljaa kaupasta ja lopulta lähetin hänet sinne yksin. Juuri kun miesystäväni oli poistunut autolla mökin pihasta, päästin pierun jota olin pitänyt sisälläni koko aamun. Se ei tullut äänettömästi, kuten olin arvioinut.

Kuului kamala repeytymisääni ja sitä seurasi hyvin pistävä suolistokaasun haju. Samassa näin kuinka joku oli kuistilla. Meinasin juosta sängyn alle piiloon, koska häpesin niin paljon tilannetta. Miettiessäni avaisinko mökin oven ja kysyisin kuistilla olevalta mitä hän haluaa, ulkona olija avasi yllättäen itse oven.

Hän ei ollut tuttu millään tavoin. Sellainen noin 20-25 vuotias miehen alku. Päässään hänellä oli Karjala-lippalakki. Paita oli kulahtanut t-paita ja jaloissa samanlaiset nappiverkkarit, joita näki joskus 90-luvun puolivälissä. "Äiti" -hän ilmoitti. Menin hämilleni tilanteesta ja kerroin etten ole hänen äitinsä. Mies kuitenkin syöksyi kimppuuni ja alkoi halaamaan kuin olisi keskitysleiriltä vapautettu juutalainen.

Olin tuossa vaiheessa varma, että mies vähintään raiskaa minut. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mies vain halasi minua ja kutsui äidikseen. Halasin häntä takaisin ja päätin esittää ymmärtäväistä, vaikka olin täysin pyörällä päästäni. Noin 10 minuutin halailun jälkeen mies vihdoin irrotti otteensa minusta ja kääntyi täysin ilmeettömästi. 

Mies suuntasi ulko-ovelle, jossa sanoi minulle luomatta katsekontaktia: "Hyvästi äiti". Sen jälkeen mies saapasteli portaat alas ja hävisi mökin pihaan. Pian ulkoa kuului pamaus. Pelästyin kajahdusta sen verran, että soitin hätäkeskukseen. Hätäkeskuspäivystäjä pyysi minua piiloutumaan, jonka teinkin. Lopulta paikalle tuli useita poliisiautoja ja ambulansseja.

Miehellä oli ollut mukanaan haulikko, jolla hän ampui itseään mökin pihassa päähän. Miehen pää oli kirjaimmellisesti kappaleina pitkin pihamaata. Sellaista tomaattimurskan näköistä lientä oli myös levinnyt pään palojen kanssa. Näky oli todella järkyttävä, mutta enemmän järkyttävää oli ollut olla miehen halausotteessa.

Myöhemmin selvisi miehen ampuneen äitinsä jonka kanssa oli asunut. Hän oli paikallinen ns. peräkammarin poika, joka oli seonnut. En kuitenkaan vieläkään ymmärrä miksi hän tuli juuri siihen mökkiin, jossa olin ja kutsui minua äidikseen.

Aika yllättävä käänne ton pierualoituksen jälkeen...

Olin jo valmis alapeukuttamaan jälleen kerran jotain tosi "hassua" pierutarinaa ja sitten iskikin plot twist. :D

Soitin teininä huiluläksyjäni omassa huoneessani nuottitelineen edessä. Olin soittanut jo niin pitkään, että huiluun alkoi kertyä liikaa kosteutta. Käänsin selkäni nuottitelineelle ja aloin kuivata soitinta puhdistuspuikon ja rätin kanssa. Saatuani homman hoidettua käännyin takaisin nuottitelineeseen päin. Nuotit olivat kadonneet telineestä. Ihmettelin asiaa ja etsiskelin ympäristöstä, jos ne vaikka olisivat jotenkin äänettömästi pudonneet ja liukuneet jonnekin näkymättömiin. Mutta niitä ei ollut missään koko huoneessa. Yhä epätoivoisemmaksi käyneen etsiskelyn jälkeen nuotit löytyivät lopulta vanhempien makuuhuoneesta. Olin kuitenkin yksin kotona. Alkoi pelottaa, sillä joko paperit katoilivat ja ilmiintyivät itsekseen tai - mikä oli todennäköisempää, mutta melkein yhtä pelottavaa - minä olin itse käynyt viemässä ne toiseen huoneeseen ja kokenut täydellisen muistinmenetyksen...

Pari vuotta sitten työpaikan eteen oli parkkerattu auto jalkakäytävälle, kun lähdin työpäivän jälkeen kotiin. Jostain syystä nostin käden, ikäänkuin siinä oli ollut avain, osoitin autoa ja sanoin ääneen "tiktik" (?!). Saman tien auton valot välähtivät ja lukot aukesivat. Aloin nauraa hermostuneena. Siis mikä uskomaton yhteensasattuma, että joku avaa lukot täysin samalla hetkellä kuin minä käytän mielikuvitusavainta! Ja mitä HEMMETTIÄ se avaintouhu edes oikein oli?? En ole ikinä ennen tehnyt mitään sellaista enkä todellakaan tiennyt, miksi tein nyt.

Auton omistajaa ei kuitenkaan näkynyt missään. Ajattelin, että joku peleilee minun kanssani. Jäin epäuskoisena (ja vieläkin vähän nolona oudosta päähänpistostani) oikein odottamaan, että kuski tulisi. Mitä jos minä sittenkin avasin vieraan auton ovet ilman avainta, ja nyt se on keskellä kaupunkia lukitsemattomana...? Kukaan ei tullut. Minä väsyin odottamaan ja lähdin jatkamaan kotimatkaa. Mietin myöhemmin, olisiko pitänyt yrittää sulkea ovet samalla mielikuvitusavaimella.

Asiasta on kaksi vuotta, ja edelleen olen ihan yhtä ihmeissäni siitä, mitä silloin oikein tapahtui...

Vierailija kirjoitti:

Olin laivalla ja menin käymään kannella kaverini kanssa. Oli jo myöhä ja pimeää. Siinä vähän aikaa seisoskeltuamme taivaalla tapahtui kummallista. Pilvet 'repesivät' ristikkomaiseen muotoon ja ne ristikon välit olivat vihreitä. Tajusimme molemmat saman näyn ja toisiamme katsottuamme tiesimme molempien nähneen saman. Ristikkomainen alue oli valtava, enkä tänäkään päivänä tiedä, mikä sen olisi voinut aiheuttaa.

Mietin tätä hetken ennen kuin tuli mieleen että laivan yläkannen diskostahan noi valot tulee.

Vierailija kirjoitti:

Pari vuotta sitten työpaikan eteen oli parkkerattu auto jalkakäytävälle, kun lähdin työpäivän jälkeen kotiin. Jostain syystä nostin käden, ikäänkuin siinä oli ollut avain, osoitin autoa ja sanoin ääneen "tiktik" (?!). Saman tien auton valot välähtivät ja lukot aukesivat. Aloin nauraa hermostuneena. Siis mikä uskomaton yhteensasattuma, että joku avaa lukot täysin samalla hetkellä kuin minä käytän mielikuvitusavainta! Ja mitä HEMMETTIÄ se avaintouhu edes oikein oli?? En ole ikinä ennen tehnyt mitään sellaista enkä todellakaan tiennyt, miksi tein nyt.

Auton omistajaa ei kuitenkaan näkynyt missään. Ajattelin, että joku peleilee minun kanssani. Jäin epäuskoisena (ja vieläkin vähän nolona oudosta päähänpistostani) oikein odottamaan, että kuski tulisi. Mitä jos minä sittenkin avasin vieraan auton ovet ilman avainta, ja nyt se on keskellä kaupunkia lukitsemattomana...? Kukaan ei tullut. Minä väsyin odottamaan ja lähdin jatkamaan kotimatkaa. Mietin myöhemmin, olisiko pitänyt yrittää sulkea ovet samalla mielikuvitusavaimella.

Asiasta on kaksi vuotta, ja edelleen olen ihan yhtä ihmeissäni siitä, mitä silloin oikein tapahtui...

Joku näki pelleilysi ikkunasta :D

Vierailija kirjoitti:

Joku näki pelleilysi ikkunasta :D

No näin minäkin ajattelin. Katselinkin lähitalojen ikkunoita odottaen jonkun virnuilevan siellä.

Mutta toisaalta: kuinka todennäköistä on, että auton omistaja olisi ollut ikkunassa avaimen kanssa ja olisi onnistunut painamaan sitä täsmälleen samalla hetkellä, kuin näkee jonkun satunnaisen ohikulkijan nostavan tyhjän kätensä ja napsauttavan peukalollaan näkymättömän avaimen nappulaa? Siis kaikki tapahtui parissa sekunnissa; näin auton, nostin käden, painoin, "tiktik" ja ovet aukesivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavaroiden salaperäisestä häviämisestä tuli mieleen parin julkkiksen kertomukset. Riitta Väisänen on kertonut, että hänellä kotona häviää tavaroita. Eivät löydy tavallisista paikoistaan, vaikka miten etsisi. Sitten myöhemmin ovatkin löytyneet juuri samoista paikoista, joista on juuri etsitty.

Samanlaisia tapahtumia on ollut erään tunnetun näyttelijän kotona (nyt jo edesmenneen).  Elämäkerrassaan hän kertoo, että koko perhe on ollut etsimässä jotain kadonnutta esinettä, turhaan. Sitten vähän ajan päästä se esine on löytynyt samasta hyvin näkyvästä paikasta, josta juuri oli turhaan etsiskelty.  - Ja useamman kerran oli käynyt perheessä näin.

Tarkoitatko Pentti Siimestä? Minulla on hänen muistelmansa, joissa hän kertoo mm. omituisesti kadonneista ja löytyneistä silmälaseistaan.

Juuri häntä tarkoitin! Olen pariinkin kertaan lukenut tuon elämäkerran kirjastosta. En voi olla uskomatta noihin tapahtumiin, kun koko perhekin siellä oli noita kadonneita esineitä etsimässä. En voinut keksiä muuta selitystä kuin "yliluonnollisen".

Vierailija kirjoitti:

Hui, mitä juttuja.

Kylmät väreet selkäpiissä viilentävät ihanasti näin hellepäivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavaroiden salaperäisestä häviämisestä tuli mieleen parin julkkiksen kertomukset. Riitta Väisänen on kertonut, että hänellä kotona häviää tavaroita. Eivät löydy tavallisista paikoistaan, vaikka miten etsisi. Sitten myöhemmin ovatkin löytyneet juuri samoista paikoista, joista on juuri etsitty.

Samanlaisia tapahtumia on ollut erään tunnetun näyttelijän kotona (nyt jo edesmenneen).  Elämäkerrassaan hän kertoo, että koko perhe on ollut etsimässä jotain kadonnutta esinettä, turhaan. Sitten vähän ajan päästä se esine on löytynyt samasta hyvin näkyvästä paikasta, josta juuri oli turhaan etsiskelty.  - Ja useamman kerran oli käynyt perheessä näin.

Tarkoitatko Pentti Siimestä? Minulla on hänen muistelmansa, joissa hän kertoo mm. omituisesti kadonneista ja löytyneistä silmälaseistaan.

Juuri häntä tarkoitin! Olen pariinkin kertaan lukenut tuon elämäkerran kirjastosta. En voi olla uskomatta noihin tapahtumiin, kun koko perhekin siellä oli noita kadonneita esineitä etsimässä. En voinut keksiä muuta selitystä kuin "yliluonnollisen".

Muistan sen mainoksen missä ne lasit oli. Nehän löytyi sitten kesämökin kaapin päältä, vaikka mökki oli ollut koko talven tyhjillään.

Vierailija kirjoitti:

80-luvulla asuin opiskelija-asuntolassa joka aiemmin oli toiminut mm elokuva-teatterina (alakerrassa sijainnut) sekä jonkinlaisen ravintola/majoituspaikkana (yläkerrassa).

Asuntolassa oli pitkä käytävä, minkä varrella sijaitsi jokaisen asukkaan numeroitu ovi, myös minun.

       Kävin töissä iltaisin ja aamuisin opiskelin. Tapanani ottaa siinä välin iltapäivänokoset että jaksoin .

Nämä nokoseni keskeytti ponteva koputus oveeni ja aina kun tokkurassa ehdin ovelleni, oli koputtaja haihtunut. Tämä kiusanteko , varsinkin kun se alkoi toistumaan häiritsevästi, alkoi risomaan pahasti ja mietinkin kuka mukavista asukkaista mahtoi moista harrastaa.

       Kerran sitten minulla olikin kaveri kylässä ja jätin väliin tavanomaiset iltapäivänokoseni.

Kerroin hänelle tästä koputtelijasta. joka livahti huoneeseensa kun ehdin ovelle.

Ja kuinka ollkaan, iltaopäivällä kuului tuttu koputus ovelta.

Paitsi nyt sattuikin onnekkaasti siten, että kaverini sattui olemaan ihan oven vieressä meikkaamassa ja peilaamassa oven sivussa olevasta peilistä ja salamannopeasti (kesken pontevan koputussarjan !) hän tempaisi oven auki vain todetakseen kanssani ettei käytävällä ollut ristin sielua.

Käytävä oli tyhjä.

       Aina silloin tällöin puhumme kaverin kanssa häiritsemään jääneestä tapahtuneesta vielä vuosien jälkeen, varsinkin se jäi ihmetyttämään, että vaikka tuon tapahtuman jälkeen asuin vielä asuntolassa muutaman kuukauden , niin  koputuksia ei enää esiintynyt.

        Karmivaa oli sekin vaihtoehto että imeisesti "koputtelija"pääsi sisään asuntooni  mihin pyrki

ja oli tyytyväinen.

En lukenut kaikkia 149:ää sivua, mutta siltä varalta, jos kukaan ei aiemmin tätä kommentoinut, niin se koputtelija oli koko ajan se ovesi vieressä seissyt kaverisi.

Nukuimme ystäväni kanssa vieretysten puhallettavalla isolla patjalla eräässä kyläpaikassa. Olimme nauttineet illalla alkoholia. Heräsin yöllä kun ystäväni tunki käden housuihini. Heräsin lähinnä tunteeseen, kun hänen piti käyttää vähän voimaa että pääsi kireän vyön "alta". Olen hieman bi-curious joten annoin hänen jatkaa. Alkoholista johtuen kuitenkin nukahdin. Minua jäi hieman vaivaamaan mitä tapahtui. Kysyin asiaa myöhemmin ystävältäni, hän myönsi tapahtuneen "jotain koskettelua", mutta ei muista tarkasti koska oli kuulemma itsekkin kovin humalassa.

Pidän ystävästäni ystävänä, mutta ei minulla mitään olisi hänen kanssaan sekstailuakaan vastaan. Minua kuitenkin vaivaa joskus ajatella mitä on tapahtunut, onko hän raottanut housujani ja nähnyt kaiken tai tehnyt suupeliä tms. Asia ei muutoin vaivaa minua, mutta se, että en tiedä mitä on tapahtunut hävettää. Hävettää jos hän on nähnyt alastomuuteni. Asia ei haittaa muuten mutta olisin halunnut olla hereillä ja kontrolloida tilannetta ja tietää mitä tapahtuu.

Toisaalta uskon ystävääni. Olimme kumpikin humalassa. Olimme toisaalta juuri keskustelleet sammumisesta, ja olin kertonut että kun itse sammun niin en herää vaikka talo sortuisi ympäriltä. Mietin, käyttikö hän tätä hyväksi.

Olemme keskustelleet kohtalaisen avoimesti näistä asioista. Hänkin myöntää olevansa bi-curious. Olemme useasti lähennelleet humalassa, mutta ainakin hän on selvin päin hyvin konservatiivinen ja ajattelee "eihän me nyt voida!" tyylisesti. Seurustelee vastakkaisen sukupuolen kanssa, luulen sen kuitenkin olevan jonkinlaista kulissia.

En tiedä mitä tulisi ajatella. En tiedä pitäisikö minun olla vihainen vai antaa asian olla. Keskusteltuamme asiasta luulen hänen ymmärtäneen kyllä että sammunutta ei saa käyttää hyväkseen, vaikka tällaista ei hänen mukaansa ole käynyt.

Välillä tuntuu että välillämme voisi olla jotakin enemmän, mutta ei kuitenkaan. Tiedämme molemmat mielenkiinnoistamme. Asia on moninkerroin hankalampi kun toinen osapuoli on samaa sukupuolta.

Henkilö on toisaalta minulle myös vain erittäin hyvä ja läheinen ystävä.

Joskus tyydytän itseäni häntä ajatellen, joskus hän humalassa puristelee minua ja on muutenkin "sillä tavalla" läheinen.

Viestiketjun aihe oli "selvittämättömät asiat". Ehkä se oli tuo yöllinen koskettelu ja se, käyttikö hän minua hyväkseen kun nukuin.

Mitä mieltä olette? Tilanne on hankala. Olen tosin jo antanut anteeksi ja vähän unohtanutkin. Kuitenkin joskus tuntuu epäreilulta ajatella, että entä jos kuitenkin kävi näin... Olisin halunnut olla edes hereillä. Epäreilua. Pitkään leikittelemme ja flirttailemme ja käy noin. Toisaalta, voihan se olla että hän oli myös todella humalassa ja halusi vain kosketella.

Meitä oli melko paljon sukulaisia vanhempieni omistamalla kesämökillä juhlimassa syntymäpäiviäni 1980-luvulla. Kesken kaiken huomattiin, että 3-vuotias serkkuni oli kadonnut eikä häntä löytynyt mistään. Häntä etsittiin joka puolelta, mutta ei löytynyt. Poliisitkin ja monet muut ihmiset etsivät häntä todella laajalta alueelta ilman tulosta, serkkua ei ole vielä tähänkään päivään mennessä löydetty. Outoa tässä on se, että itse näin serkun kulkevan kohti metsän laitaa muutama minuutti ennen kuin hän katosi, menin sanomaan hänelle, että hän ei saa mennä yksin metsään ja ohjasin hänet takaisin pihaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni tokaisut asioista, joita juuri ajattelen. Aluksi ajattelin, että ehkä puhuin ääneen, mutta näitä tapahtui myös muiden läsnäollessa ja he vahvistivat, että olin ollut hiljaa. Näistä jää aina hämmentynyt olo, ja vain kerran olen jututtanut lasta lisää aiheesta. Hän vain tokaisi ettei halua puhua siitä tämän enempää. Tämä telepatia toimii vain yhteen suuntaan.

Meillä oli ihan sama juttu esikoisen ollessa pieni! Joskus rupesi ihan pelottamaan, kun lapsi toisteli papukaijana mun ajatuksia tai jopa vastasi mielessäni esittämiin kysymyksiin. Ja ympärillä olevat todistivat, etten ollut puhunut ääneen. Läheinen ja lämmin suhde meillä on vieläkin, kun hän on jo täysikäinen, mutta tiettävästi ei lue enää mun ajatuksia...

Vierailija kirjoitti:

Soitin teininä huiluläksyjäni omassa huoneessani nuottitelineen edessä. Olin soittanut jo niin pitkään, että huiluun alkoi kertyä liikaa kosteutta. Käänsin selkäni nuottitelineelle ja aloin kuivata soitinta puhdistuspuikon ja rätin kanssa. Saatuani homman hoidettua käännyin takaisin nuottitelineeseen päin. Nuotit olivat kadonneet telineestä. Ihmettelin asiaa ja etsiskelin ympäristöstä, jos ne vaikka olisivat jotenkin äänettömästi pudonneet ja liukuneet jonnekin näkymättömiin. Mutta niitä ei ollut missään koko huoneessa. Yhä epätoivoisemmaksi käyneen etsiskelyn jälkeen nuotit löytyivät lopulta vanhempien makuuhuoneesta. Olin kuitenkin yksin kotona. Alkoi pelottaa, sillä joko paperit katoilivat ja ilmiintyivät itsekseen tai - mikä oli todennäköisempää, mutta melkein yhtä pelottavaa - minä olin itse käynyt viemässä ne toiseen huoneeseen ja kokenut täydellisen muistinmenetyksen...

Tämän tyyppisissä kokemuksissa on kyse dissosiaatiosta - olet siis oikeastikin vienyt nuotit vanhempien huoneeseen, mutta muistikuva siitä on hävinnyt. Samasta ilmiöstä on kyse, kun ajaa autolla ja havahtuu yhtäkkiä siihen, ettei muista viimeisistä (useistakaan) kilometreistä mitään. Tai kävelee kotiin ja yhtäkkiä ikäänkuin löytää itsensä pihasta muistamatta miten on sinne tullut. Dissosiaatiota on ihan normaaleilla terveilläkin ihmisillä toisinaan.

Tää on ehkä tylsä kun ei ole mitään yliluonnollista, mutta selvittämätöntä kyllä. Mua häiritsee se, miksi äitini teki itsemurhan ja eikö se oikeasti jättänyt mitään viestiä minulle. Äidin löysi hänen siinä vaiheessa entinen väkivaltainen miesystävänsä, joka oli aikaa sitten laittanut muhun välit poikki koska yritin puolustaa äitiä häneltä. Mies on ihan hyvin hänet tuntien saattanut vaan ottaa sen mahdollisen viestin, jotta mä en koskaan saisi sitä. Toisaalta äiti kyllä varmaan tiesi että mies tekisi näin, joten miksei kirjoittanut mulle vaikka sähköpostia? Mieheltä en voi kysyä, koska se saattaisi kostaa sellaisen epäilyn mulle jotenkin.

Onko äiti vaan seonnut yhtäkkiä niin pahasti, ettei vaan jättänyt mitään viestiä? Äiti oli kyllä normaalin oloinen vielä edellisenä päivänä. Olimme todella läheisiä, joten on vaikeaa kuvitella että hän olisi halunnut lähteä tuolla tavalla hyvästelemättä, mutta onhan se mahdollista. Olin kuitenkin aikuinen kun tämä tapahtui.

Toinen vaihtoehto on, että mies on vienyt mulle tarkoitetun viestin. Se on tosi todennäköistä ja vaivaa mua paljon, koska on niin väärin että se on vienyt multa jotain noin korvaamatonta ja kallisarvoista. Saattaisin nyt tietää miksi äiti teki mitä teki, olisin saattanut saada selityksen ja kauniit viimeiset hyvästit. Nyt mietin loppuelämäni miksi näin kävi ja onko se hirviö varastanut multa mahdollisuuden tietää ja sanoa hyvästi.

Vierailija kirjoitti:

Tää on ehkä tylsä kun ei ole mitään yliluonnollista, mutta selvittämätöntä kyllä. Mua häiritsee se, miksi äitini teki itsemurhan ja eikö se oikeasti jättänyt mitään viestiä minulle. Äidin löysi hänen siinä vaiheessa entinen väkivaltainen miesystävänsä, joka oli aikaa sitten laittanut muhun välit poikki koska yritin puolustaa äitiä häneltä. Mies on ihan hyvin hänet tuntien saattanut vaan ottaa sen mahdollisen viestin, jotta mä en koskaan saisi sitä. Toisaalta äiti kyllä varmaan tiesi että mies tekisi näin, joten miksei kirjoittanut mulle vaikka sähköpostia? Mieheltä en voi kysyä, koska se saattaisi kostaa sellaisen epäilyn mulle jotenkin.

Onko äiti vaan seonnut yhtäkkiä niin pahasti, ettei vaan jättänyt mitään viestiä? Äiti oli kyllä normaalin oloinen vielä edellisenä päivänä. Olimme todella läheisiä, joten on vaikeaa kuvitella että hän olisi halunnut lähteä tuolla tavalla hyvästelemättä, mutta onhan se mahdollista. Olin kuitenkin aikuinen kun tämä tapahtui.

Toinen vaihtoehto on, että mies on vienyt mulle tarkoitetun viestin. Se on tosi todennäköistä ja vaivaa mua paljon, koska on niin väärin että se on vienyt multa jotain noin korvaamatonta ja kallisarvoista. Saattaisin nyt tietää miksi äiti teki mitä teki, olisin saattanut saada selityksen ja kauniit viimeiset hyvästit. Nyt mietin loppuelämäni miksi näin kävi ja onko se hirviö varastanut multa mahdollisuuden tietää ja sanoa hyvästi.

Oliko se ihan varmasti itsemurha? 😳

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Soitin teininä huiluläksyjäni omassa huoneessani nuottitelineen edessä. Olin soittanut jo niin pitkään, että huiluun alkoi kertyä liikaa kosteutta. Käänsin selkäni nuottitelineelle ja aloin kuivata soitinta puhdistuspuikon ja rätin kanssa. Saatuani homman hoidettua käännyin takaisin nuottitelineeseen päin. Nuotit olivat kadonneet telineestä. Ihmettelin asiaa ja etsiskelin ympäristöstä, jos ne vaikka olisivat jotenkin äänettömästi pudonneet ja liukuneet jonnekin näkymättömiin. Mutta niitä ei ollut missään koko huoneessa. Yhä epätoivoisemmaksi käyneen etsiskelyn jälkeen nuotit löytyivät lopulta vanhempien makuuhuoneesta. Olin kuitenkin yksin kotona. Alkoi pelottaa, sillä joko paperit katoilivat ja ilmiintyivät itsekseen tai - mikä oli todennäköisempää, mutta melkein yhtä pelottavaa - minä olin itse käynyt viemässä ne toiseen huoneeseen ja kokenut täydellisen muistinmenetyksen...

Tämän tyyppisissä kokemuksissa on kyse dissosiaatiosta - olet siis oikeastikin vienyt nuotit vanhempien huoneeseen, mutta muistikuva siitä on hävinnyt. Samasta ilmiöstä on kyse, kun ajaa autolla ja havahtuu yhtäkkiä siihen, ettei muista viimeisistä (useistakaan) kilometreistä mitään. Tai kävelee kotiin ja yhtäkkiä ikäänkuin löytää itsensä pihasta muistamatta miten on sinne tullut. Dissosiaatiota on ihan normaaleilla terveilläkin ihmisillä toisinaan.

Hmm, antamissasi esimerkeissä ihminen toimii ikään kuin autopilotti päällä eli toistaa jokapäiväisiä tekojaan omissa ajatuksissaan, ajattelematta ihmeemmin sen hetkistä tekemistään. Huilistin tapauksessa hän keskittyi kyllä jokapäiväiseen tekemiseen, mutta siihen liittyi epätavanomainen rinnakkaistoiminto, joka ei kuulu normaaliin huilunputsaustoimitukseen. Mitä sitten tapahtuikaan.

Vierailija kirjoitti:

Kerran sattui vähän outo juttu. Olin n 15 vuotta sitten ammattikoulussa ja koulun ohella töissä huoltoasemalla iltaisin ja viikonloppuisin.

Yhtenä iltana töissä pomo kysyi että voisinko tulla seuraavana päivänä aamuvuoroon kun joku oli sairas eikä ollut paljoa vaihtoehtoja. Paikka oli sen verran iso että samassa vuorossa piti olla kaksi. Ajattelin että voisin ehkä olla koulusta pois ja lupasin mennä töihin aamulla. Pomo kirjoitti työvuorolistaan nimeni seuraavan aamun kohtaan.

Nyt sitten se outo juttu: Aamulla olin pukuhuoneessa vähän vaille 8. Olin mennyt takaovesta joten työkaveri ei tiennyt tulostani. Menin sitten kassalle niin työkaveri siinä alkoi selittää että joku oli juuri äsken soittanut ja kysellyt minua. Hän ei ollut tiennyt että olin tullut koska vuoroja oli vaihdettu ja hän ei ollut katsonut vuorolistaa, joten hän oli sanonut soittajalle että en ole paikalla. Tämä soittaja oli soittanut siis huoltoaseman lankapuhelimeen joka on tiskin takana. Puhelimessa oli sellainen numeronäyttö mutta hänellä oli ollut salainen tai piilotettu numero. Soittaja oli ollut joku nainen, kuulostanut kuulemma vähän vanhemmalta tai keski-ikäiseltä, aikuiselta kuitenkin. Puhelin oli soinut ja työkaveri vastannut. Nainen ei esitellyt itseään, oli vain aloittanut puhelun kysymällä minua etunimelläni. Hän oli kuulostanut jotenkin vihaiselta kokoajan. Kaveri oli sanonut että en ole töissä. Nainen oli sanonut että pitäisihän minun olla siellä (?!?) ja kysynyt että koska olen tulossa? Kaveri oli sitten sanonut että en ole tulossa ainakaan tänään. Nainen oli hetken hiljaa ja sitten rauhallisemmin sanonut "aijaa.." kaveri oli sitten kysynyt naiselta että haluaako jättää viestiä tai soittopyyntöä minulle, niin nainen oli taas kuulostanut vihaiselta ja sanonut vaan että ei tarvitse ja lyönyt luurin kiinni. Kukaan ei ollut kuitenkaan soittanut omaan kännykkääni. Työkaverikin kysyi minulta voisiko se olla äitini tai joku sukulainen? Mutta ei koska he olisivat soittaneet omaan kännykkääni,tai ainakin esitelleet itsensä ja ehkä jättäneet soittopyynnön. Eikä se voinut olla opettajani,koska hän ei vielä silloin voinut tietää että lintsaan koulusta töiden takia koska koulu olisi alkanut klo 8. Opettajakin olisi varmaan esitellyt itsensä.

Vielä tänä päivänäkään minulla ei ole aavistustakaan kuka tuo soittaja oli. Miksi hän oli vihainen? Miksi hän ei esitellyt itseään? Miksi hän oli piilottanut numeronsa ellei sitten ollut valmiiksi salainen? Mistä hän tiesi että olisin töissä tuohon kellonaikaan ja kuulosti hämmentyneeltä kun en ollutkaan? (tai olin mutta työkaveri ei tiennyt sitä vielä) Miksi hän ei soittanut omaan puhelimeeni? Hän tiesi nimeni ja sen että olen tuolla töissä? (Muita saman nimisiä ei ollut aikoihin minua ennen eikä kuulemma jälkeenkään). Miksi hän lopetti puhelun lyömällä luurin kiinni? Mitä asiaa hänellä oli minulle ja miksi?? En tiedä ketään mahdollista kuka tuo olisi ollut.

Jos oli ihan vain joku asiakas, joka oli harmistunut jostain ja halusi antaa palautetta sinulle. Jotkut ihmiset eivät oikein tajua, että työntekijät palveluyrityksissä ovat oikeita ihmisiä omine elämineen, eivätkä robotteja jotka ovat aina siellä työpaikalla:D Ihan oikeasti joillekin tulee yllätyksenä, että henkilö x ei ole nyt paikalla, vaikka yritys on auki ja henkilö x työskentelee siellä... Samoin jotkut soittelevat perään ja pommittavat sähköposteilla aivan mihin aikaan tahansa, ja olettavat että heidän asiansa hoidetaan heti, ja se hoitaa jonka kanssa he ovat alun perin asioineet. Ei kerta kaikkiaan tule mieleenkään, että henkilöllä voisi olla vapaapäivä tai lomaa... tai vaikkapa ihan vain työpäivä loppunut, kuten normaaleille ihmisille joskus tapahtuu!