Koska joulun aikataulu on muuttunut niin, että kuusi ostetaan about viikko ennen joulua?
Minusta aiemmin ostettiin paljon lähempänä aattoa
Kommentit (53)
Meillä koristeltiin lapsena kuusi vasta aattona hirveällä kiireellä ja stressillä muiden joulutouhujen ohessa. Nyt saan nauttia joulusta rauhassa. Kuusen hain viikko sitten.
Vierailija kirjoitti:
No, osta se sitten silloin ja anna muiden tehdä toisella tavalla. Miksi sinua häiritsee se, että esim. minulla joulukuusi (oikea kuusi) on sisällä itsenäisyyspäivästä lähtien? Onko tähän muka olemassa joku sääntö? Onneksi en ole niin rajoittunut muissakaan asioissa...
Ilmeisesti joillakin on todella tarkat säännöt mitä jokaisen pitää jouluna tehdä ja missä järjestyksessä.
Paskamyrsky nousee joka kerta kun erehdyn kertomaan että meillä avataan joululahjat aattona jo aamulla heti kun herätään. Jostain syystä näin EI VAAN VOI TEHDÄ!
Ohis
En halua olla niinkuin äitini, joka aattoa edeltävän yö valvoi kinkun paistumista keittiön lattialla torkkuen ja aattona hautausmaalla käynnin jälkeen alkoi hirveällä kiireellä lykkiä laatikoita uuniin ! Minä ja veli huudettiin ruokaa ja kyseltiin milloin pukki tulee. Äiti oli aina kamalan stressaantunut.
Olen köyhä ja haluan nauttia tuosta viidenkympin aidosta kauniista kuusesta mahdollisimman kauan. Neulasista jää imuriin kiva tuoksu.
Lapsena maalla asuessa kuusi haettiin isän kanssa metsästä aatonaattona ja aattona tuotiin sisään ja koristeltiin. Loppiaisena pois.
Ajat muuttuvat, mikäs siinä.
Me ostettiin jo 8.12 ja ainoastaan huvittaa, jos joku siitä ärsyyntyy :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, osta se sitten silloin ja anna muiden tehdä toisella tavalla. Miksi sinua häiritsee se, että esim. minulla joulukuusi (oikea kuusi) on sisällä itsenäisyyspäivästä lähtien? Onko tähän muka olemassa joku sääntö? Onneksi en ole niin rajoittunut muissakaan asioissa...
Ilmeisesti joillakin on todella tarkat säännöt mitä jokaisen pitää jouluna tehdä ja missä järjestyksessä.
Paskamyrsky nousee joka kerta kun erehdyn kertomaan että meillä avataan joululahjat aattona jo aamulla heti kun herätään. Jostain syystä näin EI VAAN VOI TEHDÄ!
Ohis
Näitä tekee mieli joskus oikein härnätä sanomalla kaikkia muka perinteitä, mitä noudetaan ”ihan väärin”. 😂😂
Hehkutan aina mm. Halloweenin viettämistä, vaikka en ole oikeasti koskaan sellaista viettänyt lukuunottamatta vuotta, kun oltiin Amerikassa. Tänä vuonna vois keksiä taas jonkun hauskan.. ”syödään kinkku kermaperunoiden kanssa”
Vierailija kirjoitti:
Blogit vaikuttaa. Pitää päästä enimmäisenä hehkuttamaan joulukotia.
Vastaavasti jo viimeistään tapaninpäivänä kuusi kannetaan pois, että ei vahingossakaan jää viimeisten joukkoon esittelmään kodin uutta talvityyliä, joka täytyy olla viimeistä silausta myöten valmis hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta.
Itse en ole blogisti, niin meillä joulukuusi voi olla loppiaiseen ihan heittämällä, joskus vielä siitä ylikin.
Mä uhkasin heittää sen 25.12 aamulla veke. Blogissa tietenkin hehkutan jo pääsiäistä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tunnutaan hankkivan todella aikaisin. Kaupat on täynnä jouluruokia jotka ei edes säily aattoon saakka. Miksi?
No ehkäpä niitä syödään jo pikkujouluissa? Villi veikkaus.
Vierailija kirjoitti:
Aattona on niin paljon ruokahommia ettei silloin ehdi kuusta koristelemaan.
Meillä paistetaan kinkku jo 23.päivä ja silloin on myös joulusauna.
Lapsena jo inhosin sitä kun kaikki tekemiset oli tungettu yhteen päivään eli aattoon.
Itse haluan selviytyä ilman ressiä joten tee kaikki mahdollisimman aikaisin valmiiksi.
Itse en myöskään tajua, miksi siellä saunassakin pitää perinteisesti käydä aattopäivänä. Mieluummin niin, että aatonaattoiltana saunaan, jolloin jouluaatosta tulee kiireettömämpi päivä.

Mä en taas ymmärrä, että mikä se aaton kiire oikein on?
Kun mihinkään ei tarvi lähteä, päivällä kun käy saunassa niin saa olla oloasussa koko loppupäivän 😊
On kyllä aikaistunut kuusen koristelu. Tänään näkyi somessa kuvia, joissa lahjatkin on jo kuusen alla.
Valmistelen ekaa kertaa itse joulun kotiin. Elämäni ensimmäiset joulukoristeet ostin vasta marraskuussa. Joulukuun alussa koristelin kuusen, jotta näin, onko siinä tarpeeksi tai miellyttääkö se silmää. Kaksi kertaa tein koristelun, ennenkuin onnistuin.
Ensi vuonna sitten kuusi koristellaan aattona, niinkuin omassa lapsuudenkodissa tehtiiin. Ja saa olla loppiaiseen saakka. Muut joulukoristeet ripottelen sitten pitkin joulukuuta.
Ei joulussa ole erityisiä sääntöjä, mutta verrattuna esim. 10 vuoden takaiseen, on kuusen osto kuusenmyyjien mukaan aikaistunut.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin tällaisena vuonna, kun aatto on viikonloppuna työssäkäyvillä perheellisillä on helpompaa jakaa joulun tekemistä kahdelle viikonlopulle. Me laitoimme kuusen viime viikonloppuna, joskus on laitettu vielä aikaisemminkin. Lapsuudessani joulukuusi ja koristeet laitettiin aattoa edeltävänä iltana. Onkohan jossain kodissa vielä tapana koristella kuusi aattona? Ihmiset satsaavat jouluun ja koristeluun ja ruokiin enemmän vuosi vuodelta, se varmasti aikaistaa joulua.
Meille kuusi tuodaan sisälle vasta aattona ja jouluun voi satsata, vaikka ei koristele taloa syyskuussa.
Tänään otin kuusen varastosta, allergian vuoksi muovikuusi ja koristeltiin se. En olisi ehtinyt töitten vuoksi aiemmin. Aivan sama milloin muut ovat hommanneet.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin tällaisena vuonna, kun aatto on viikonloppuna työssäkäyvillä perheellisillä on helpompaa jakaa joulun tekemistä kahdelle viikonlopulle. Me laitoimme kuusen viime viikonloppuna, joskus on laitettu vielä aikaisemminkin. Lapsuudessani joulukuusi ja koristeet laitettiin aattoa edeltävänä iltana. Onkohan jossain kodissa vielä tapana koristella kuusi aattona? Ihmiset satsaavat jouluun ja koristeluun ja ruokiin enemmän vuosi vuodelta, se varmasti aikaistaa joulua.
Meillä kuusi tuodaan sisälle aatonaattona ja aatoaamuna koristellaan. Samat koristeet vuodesta toiseen, paitsi että vähän joudutaan joka vuosi jotain uutta ostamaan, kun kissat harrastaa pallojen pudottelua ja ne usein menevät rikki kissojen käsittelyssä. Siksi meillä ei olekaan kalliita koristeita, paitsi pari perintöpalloa, mutta ne sidotaan rautalangalla oksaan kiinni, etteivät vahingossakaan putoa.
Eihän siitä kuusesta ole mitään jäljellä jouluna, jos sen tuo liian aikaisin ennen joulua tupaan. Meillä joulun valmistelu aloitetaan pikkuhiljaa vasta joulunalusviikolla, niin että mielenkiintoa riittää vielä aattonakin. Jos koko joulun laitto aikaistettais jo jonnekin joulukuun alkuun, niin ei sitä mielenkiintoa enää aattoon riittäis samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä aikaistunut kuusen koristelu. Tänään näkyi somessa kuvia, joissa lahjatkin on jo kuusen alla.
Istu alas, seuraava lause järkyttää sinua pahasti:
Meille laitettiin kuusi viikko sitten ja samalla lahjat kuusen alle. Kun lapset on teini-ikäisiä ja aikuisia niin miksi pelleillä että pukki tuo lahjat. Siinä on pärekori kuusen alla ja siihen voi jokainen tuoda lahjansa ennen aattoa sitten kun huvittaa.
Miksi?
Meillä koristeltiin kuusi kaksi viikkoa sitten.
Ehkäpä ihmiset ovat "järkiintyneet". En ymmärrä, miksi kaikki pitäisi jättää aatonaattoon ja aattoon. Koristelut, siivoukset, kaikki ruoanlaitot yms yms. Karsea stressi ja punominen sit taukoamatta.
Lapsuudenkodissa siivous ja saunanpesu tehtiin aatonaattona. Yö kupattiin kinkkua paistaen. Aamulla riisipuuro. Sitten haudoille. Sitten sauna ja samaan hetkeen piti vääntää ruokia. Tiskattiin. Ja sit oli jo yön kynnys, kun pukki tuli. Juuri jaksettiin lahjat avata ja aikuiset oli ihan poikki ja hätisti lapset nukkumaan.