Onko normaalia olla läheisempi sukulaisten ja oman äidin kanssa kuin omien aikuisten lasten?

Mä ainakin olen, joskin lapseni ovat vasta koululaisia :(

Jos aikuinen lapsi on vasta irtautumassa, niin totta kai hän ottaa etäisyyttä. Vasta kun on täysin itsenäistynyt, voi tulla jälleen lähelle.

Ihminen itsenäistyy vasta 28-30-vuotiaana,

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuinen lapsi on vasta irtautumassa, niin totta kai hän ottaa etäisyyttä. Vasta kun on täysin itsenäistynyt, voi tulla jälleen lähelle.

Ihminen itsenäistyy vasta 28-30-vuotiaana,

Ehkä tuossa ei nyt tarkoitettu ihan sitä. Osa lapsistahan jää sille tielleen, eikä palaa mihinkään "läheisyyteen". Tyhmä oletuskin, että niin aina tapahtuu.

Miehellä on näin. Sukulaisten kanssa ollaan tekemisissä harvasen päivä, omien lasten kanssa harvemmin ja lähinnä velvoitteesta. Eivät tule yhtä hyvin juttuun. Yksi lapsi katkaisi välit kokonaan.

Itselläni asia on päinvastoin. Lasten asiat kiinnostaa paljon enemmän kuin sukulaisten ja mieluiten vietän lasten kanssa aikaa. Omat lapseni eivät tosin ole vielä aikuisia, mutta toivon että sama tilanne jatkuu silloinkin.

Ehkä vähän erikoista käyttää tuota sanaa "normaali". :)

Mutta kyllähän se voi niinkin mennä. Ihmiskemioista siinä varmaan viimekädessä on kyse. Ei se pelkästään, että on synnytetty ja synnytty samaan perheeseen takaa sitä, että tullaan ihmisinä äärimmäisen hyvin toimeen keskenään. Aikuisena nämä vuorovaikutukset sitten paljastavat luonteensa.

 Se on ehkä ihan hyväkin niin. Itse olen 30 ja minua ahdistaa, että äitini koko ajan haluaisi olla mukana kaikessa minun ja lapseni kanssa.