Miksi teinit tulee kalliiksi?
Monessa keskustelussa on päivitelty, että teinien kanssa rahan meno on ihan älytöntä. Itsellä ei teinejä vielä ole ja olen tätä rahan menoa ihmetellyt. Kun luulisi, että pikkulapsivaiheessa sitä rahaa kuluisi eniten; vaipat, päivähoitomaksut, koko ajan uusia vaatteita kasvavalle lapselle, isoja hankintoja kuten vaunut jne. Että kertokaahan, mihin ne rahat uppoaa, kun lapsista tulee teinejä?
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Pienen lapsen tarvikkeet voi yleensä hankkia käytettyinä. Taapero ei myöskään vaadi jotain tiettyä merkkiä, jotta voisi päteä kavereille. Hän paukuttaa lempilelunaan vaikka kanttilankantta. Teinille pitää olla tietokoneet ja pleikkarit ja hieno puhelin. Hänen pitää päästä kavereiden kanssa leffaan ja syömään ja matkoille. Opiskelu maksaa peruskoulun jälkeen, kirjat ja välineet ovat kalliita. Ehkäpä hänelle pitäisi myös kustantaa vaihto-oppilasvuosi tai kielikurssi ulkomailla. Mitä isompi lapsi, sitä kalliimmaksi muuttuvat harrastuksetkin. Tyttöjen pitäisi päästä kynsisalonkiin ja kampaajalle ja ripsien laittoon. Jotkut vanhojen tanssitkin voivat kustantaa eräänkin satasen. Teinin opiskelupaikka on usein jopa toisella paikkakunnalla, ei enää läheisellä peruskoululla. Kausikortti bussiin tai junaan maksaa.
Teineille pitää ostaa mopoja ja mopoautoja. Niihin pitää saada bensaa. Kohta teini jo pöröttelee ympäriinsä autolla ajettuaan ajokortin, joka maksaa maltaita. Hän osuu milloin lyhtypylvääseen, milloin toiseen autoon. Kun pikkulapselle sattuu vahinko, sen korjaamiseen riittää yleensä rätti. Teinin vahingot hoidetaan korjaamolla tai muuten kuvetta kaivellen. Tulee vähän kalliimmaksi.
Anteeksi nyt, mutta kuka on niin typerä että maksaa tämän kaiken teinille kun tämä sitä vain tajuaa pyytää?
Taas tämä että teineille ei muka saa vaatteita kirpputorilta. Sitten kuitenkin sanotaan, että teineille ostetaan aikuisten kokoja. Kirppiksilläkö ei ole aikuisten vaatteita?
Meillä 3 poikaa, teinejä ja esiteini. Reilu 5 vuotta sitten ruokamenot olivat noin 500€/kk, nyt ei tahdo 1000€/kk riittää. Sinne meni siis päivähoitomaksuissa säästetty raha - pelkkien ruokamenojen nousuun.
Ruokailutottumukset ovat pysyneet samanlaisina.
Suurimpana muutoksen ruuan lisäksi pidän sitä, että maksat KAIKESTA aikuisen hinnan. Matkustelu, elokuvat, ravintolat, vaatteet yms. kaikesta saat maksaa kuin perheessä olisi 5 aikuista.
Koska vanhemmat ostaa niille kaiken mitä ne haluaa. Ei ne muuten oo kalliita.
Puhelin liittyy turvallisuuteen ja on teinin tärkein yhteydenpitovälinen kavereihin. Jos 200e puhelin kestää 2 vuotta niin hankintahinta on 100e vuodessa. Lasku 24e/kk, kiinteä liittymä 4g netillä.
Verkkarit 30-40e, farkut jopa 70. Oho, ruopastu mopolla, housut meni remppavaatteisiin. Järkevät ja jalkaan hyvät kengät 70-120e. Ei riitä yhdet vuodessa. Päiväkoti-ikäinen menee feikkicrokseissa koko kesän, teini ei. Reppu kestää pari vuotta, uusi maksaa muutaman kympin tai 65e jos haluaa saman kuin muilla. Talvitakki aikuisten puolelta. En itsekään kulje Tokmannin takissa, miksi teinin pitäisi? En ikinä halua asettaa lastani vaatteiden suhteen siihen asemaan että syrjitään tai kiusataan.
Harrastukset 100e kuukausi, on halpa. Koulupäivät pitkiä, valipala joka päivä 2e. Kouluruoka huonoa, syö 1-2 kertaa viikossa salaatin ruokakaupasta, tekee ehkä 10e viikko. On kuukausirahaa, bussilippua, elokuvarahaa (n. kerran kahdessa kuukaudessa). Ostat siteitä, tampone, meikkisieniä jne.
Maksat mopokorttia, mopon vakuutuksia, harrastuksen lisenssimaksuja, kouluun laskinta. Kaverin perhe lähtee viikoksi Lappiin ja pyytää lastasi mukaan. Hennotko sanoa että ei käy. Reissu 100e + hissiliput.
On mulla joskus ikävä aikaa kun haalarin sai kirpparilta 15 eurolla ja kengät 30 eurolla eikä harrastuksiin mennyt mitään, ei bussilippuun eikä toisen mopon bensoihin.
Suo on loputon mutta en minä halua että teinini jäisi ilman nykyteinin elämää. Se vaatii pientä taloudellista tukea mutta olen sen valmis maksamaan. Samalla opetan että opiskele, tätä saat rahalla.
Mammat ostaa silmääräpäyttämätt taaperolle 200€ toppahaalarin, mutta sama raha teinin toppatakista on IHAN pöyristyttävä summa.
Vierailija kirjoitti:
Jep, teinit on kalliita. Muistan kerran kun ostettiin yhden jakson kirjat lukioon ja haettiin aknelääkkeet, iso satsi kyllä.
Meni hups! 500 euroa, mitään kivaa ei shoppailtu vain välttämättömin.
Vaikka jonkin verran yritin rahan kulutusta hillitä tuntui, että pienin rahayksikkö, jolla sai jotain aikaiseksi oli 200 euroa. Ihania kekkereitä ja naamiaisia ja risteilyjä lukiossa on paljon ja ajattelin, että makselen sitten, että menee mukaan eikä nyhjötä kotona.
Maaseudulla asutaan ja jotta työllistyy lukion jälkeen pitää olla auto, vakuutukset, autoverot, talvirenkaat, omaan ja jälkikasvun autoon. Nyt onneksi tienaa ja maksaa kulunsa itse, kohta armeija ja veikkaan, että jos meinaan sen kunnolla käydä, niin pitää rahallisesti tukea. Ne pojat joita ei tueta käyvät yleensä vain 6 kk ja se sitten vähän kostauu myöhemmin uralla.
Mitä? Miten ihmeessä armeijan käyminen/käymättömyys tai sen ajan pituus vaikuttaa tulevaan uraan mitenkään vai onko poika menossa johonkin ilmavoimien hävittäjälentäjäksi tms?
Sehän on laitonta edes kysyä esim. työhaastattelussa onko käynyt armeijaa vai ei.
Lukiokirjat, puhelinlaskut, netflix joka on ihan pakko olla - kaikilla kavereillakin on!! Ihonhoitotuotteet, tytön meikit, vaatteet, silloin tällöin rahaa, jotta pääsee kavereiden kanssa syömään tai elokuviin tai vastaavasti kk/viikkoraha, kampaaja/parturi, silmälasit, tytön e-pillerit, harrastukset, ruoka, matkakortti, iPhonen latureita saa olla ostamassa jatkuvasti kun koko ajan kuulemma rikki. Onhan niitä kuluja vaikka mitä, suurimman osan kuluista maksamme miehen kanssa, mutta ripsienpidennykset saa tyttö kustantaa itse.
Parin kk päästä wanhojen tanssit ja taas yksi kulu lisää kun pitää mekko ja kampaaja kustantaa. Lisäksi oma osuus wanhojen lounaasta ja jatkoista. Tyttö ilmoitti itsensä myös juuri abiristeilylle. Sekin tulee maksamaan 150€+ käyttörahat.
Vierailija kirjoitti:
Suo on loputon mutta en minä halua että teinini jäisi ilman nykyteinin elämää. Se vaatii pientä taloudellista tukea mutta olen sen valmis maksamaan. Samalla opetan että opiskele, tätä saat rahalla.
Juuri tätä tarkoitin, kun kommentoin, että lapsi alkaa itse määritellä omaa kulutustaan. En tarkoittanut sillä mitään älytöntä kinuamista tai sitä, että vanhempien pitää kaikki sille teinille ostaa, vaan sitä, että lapsi tulee tietoiseksi siitä, mitä kavereilla on, mitä ne kuluttaa, mitä kaikkea maailmassa on, mitä olisi kiva tai tarpeellista omistaa. Lapsi tai teini ei tee ostopäätöksiä mutta kun ikää tulee, hän vaikuttaa enemmän siihen, mitä ostetaan.
Ajatellaanpa turvaistinten kautta. Katsoin niiden hintoja. Olettaisin että ekan kolmen vuoden aikana pitää olla kaksi, kaukalo ja sitten isommalle. Kaukalo , laitetaan 300€, plus toinen istuin 400€. 700€ riittänee. Näitä saanee halvemmallakin jos haluaa.
Teinille kolmen vuoden bussikortit, jätetään kesät pois: 900€.
Lyhyellä matikalla teini on kalliimpi. Vaikka meidän kaupungissa on todella halvat bussiliput.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä te annatte teinien ymmärtää, että heillä on jonkinlainen perustuslaillinen oikeus omistaa merkkivaatteita ja mopoja? Mikä teitä vaivaa?!
En minä ainakaan anna! Mopoa en hanki turvallisuuden takia.
Mulla on poika jolle vaatteet ovat hyvin tärkeitä, olleet pienestä saakka. Kaikki merkkivaatteita paitsi farkut menee h&m.
Tosin ei niitä nyt tolkuttomasti ostella, itse sanoo että mielummin vähän mutta laatua.
Oma teinini on kiitollinen siitä mitä hänellä on ja todellakin ymmärtää ettei kaikilla ole asiat yhtä onnekkaasti. Itselläni pieni palkka kun en opiskellut tarpeeksi, teini panostaa opiskeluun ja menee lukioon josta jatkaa yliopistoon.
Itselleni en merkkivaatteita osta, ne on nuorelle paljon tärkeämmät, osa identiteettiä, kuuluu ikään. Ja annan suht reilua kuukausirahaa jotta voi viettää sosiaalista elämää muualla kuin kadulla hengaillen.
Ja niin oppii myös siihen että summa X riittää.
Kun olen lapsen hankkinut niin kyllä haluan ja näen oikeaksi että siihen panostan.
Vierailija kirjoitti:
Ajatellaanpa turvaistinten kautta. Katsoin niiden hintoja. Olettaisin että ekan kolmen vuoden aikana pitää olla kaksi, kaukalo ja sitten isommalle. Kaukalo , laitetaan 300€, plus toinen istuin 400€. 700€ riittänee. Näitä saanee halvemmallakin jos haluaa.
Teinille kolmen vuoden bussikortit, jätetään kesät pois: 900€.
Lyhyellä matikalla teini on kalliimpi. Vaikka meidän kaupungissa on todella halvat bussiliput.
Ja turvaistuimen saattaa saada sukulaiselta, bussilippuja ei. Muutenkin turvaistuinjankkaajan pointti sekä hölmö että turha. Kun jankkaa mikä on pakollista. Autoilu ei ole. Ihan oikeasti turvaistuin on kissanpieru muissa kuluissa.
Ja sitten ihmetellään, kun parikymppisenä masennutaan? Aikuinen pitäisi jo olla ja paineet pitää sama elämäntyyli kuin ennen, on kovat. Siinä vaiheessa ei viitsitä enää ronkkua vanhemmilta kaikkea. Töitä vaan ei löydy ja/tai rahaa ei osata käyttää.
Kuinka moni teistä abiristeilyjen, merkkivaatteiden ja satasen/kk harrastusten kustantajista sai itse nuo kaikki nuoruudessaan? Mielenkiintoista.
Itse en saanut merkkivaatteita tai meikkejä, ihan perus kuteet oli joilla kehtasi olla. Muuta en tajunnut pyytääkään. Harrastuksena 2lajia, jalkapallo ja voimistelu, joihin ei kyllä paljoa uponnut eikä nämä tavalliset harrastukset nykyäänkään maksa maltaita.
Toinen mun teini lautailee ja tosiaan on se kausikortti, kamatkin makso vaan pari sataa käytettynä. Bussilla kulkee mäkeen(joku kysyi) kerran viikossa, autoa en ton takia kävis ostamaan.
Meillä menee talvivaatteisiin teineillä n.100eur/talvi, sillä eivät enää kasva juurikaan joten samat 300eur setit menee useemman vuoden, toisin kuin pk ikäisellä joka kasvaa joka vuosi ulos entisistä..
Miksi haluatte liioitella teinien kulutusta ? Tai sitten hemmottelette teininne piloille, joka taas kostautuu itsenäistymisvaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä että teineille ei muka saa vaatteita kirpputorilta. Sitten kuitenkin sanotaan, että teineille ostetaan aikuisten kokoja. Kirppiksilläkö ei ole aikuisten vaatteita?
Arggggh!!!! Aina joku sanoo tämän! Vertaa nyt pikkulapsen vaatteita aikuisen vaatteisiin.
Aikuisten paljon kuluneempia! Eikä siellä usein ehjää Vansia tai DC:tä näy.
Harva teini kulkee kirpparikuteissa. Jotain joskus saattaa löytyä mutta se on pientä se.
Kyllä pikkulapsivaihde (päiväkoti-ikä) oli meillä se kaikkein kallein. Mutta teini tulee myös kalliiksi, koska:
- Lukion/amiksen kirjat, läppärit, laskimet, vanhojentanssipuvut ja muut tarvikkeet maksaa PALJON.
- Mopokortti, autokortti, mopo, auto.
- Jos matkustelette teinien kanssa, niin hinta on lähes sama kuin aikuisesta.
Pelkät Netflix ja Spotify 25/kk.
Mun pikkulapseen ei mene enempää edes ruokakuluissa.
Ja jep joku sanoo ettei noita tarvitse mutta valitakysymys. Ihan perusteinin elämään menee todella paljon rahaa vaikkei mopoautoja ostaisi
Tiedättekö miksi niille nuorille ei kelpaa kirppiskama eikä muu kuin merkkivaatteet ja kaikkea pitää olla kun kavereillakin? No siksi kun kaikkien vanhemmat ovat ihan yhtä uunoja. Kuka niistä lapsista on noin pinnallisia ja tyhmiä kasvattanut, jos ei pinnalliset ja tyhmät vanhemmat? Muistatteko kun omassa nuoruudessa sanoitte kotona, että jotain on saatava koska kaikilla on? Niinpä. Ei ollut.
Annatteko lapsen myös käyttää huumeita tai ruveta uusnatsiksi, jos kaveritkin niin tekevät? Ettei vaaan meidän höpönöpö joutuisi kiusatuksi.
Vierailija kirjoitti:
Tiedättekö miksi niille nuorille ei kelpaa kirppiskama eikä muu kuin merkkivaatteet ja kaikkea pitää olla kun kavereillakin? No siksi kun kaikkien vanhemmat ovat ihan yhtä uunoja. Kuka niistä lapsista on noin pinnallisia ja tyhmiä kasvattanut, jos ei pinnalliset ja tyhmät vanhemmat? Muistatteko kun omassa nuoruudessa sanoitte kotona, että jotain on saatava koska kaikilla on? Niinpä. Ei ollut.
Miksi pitäisi kirppisvaatteet kelvata?
Tartteeko kaiken olla upouutta? Jos vaikka Torilta tai Huutikselta.