Lue keskustelun säännöt.
Sisarusten erilaiset elämäntapavalinnat ja kateus (lapseton vs. lapsia hankkinut)
17.12.2017 |
Miten olette onnistuneet pitämään välit sisarukseenne kunnossa silloinkin, kun hän on valinnut erilaisen elämäntavan kuin te ja tuntuu olevan teille kateellinen?
Olen kolmikymppinen Helsingin kantakaupungissa asuva lapseton sinkku. Elämääni kuuluu työn lisäksi paljon harrastuksia, ystävyyttä, deittailua, matkailua, brunsseja, baareja ja ravintoloita, kulttuuritapahtumia ja hauskanpitoa. Olen omasta mielestänikin melko itsekeskeinen nautiskelijatyyppi, joka kartaa tarpeettomia vastuita ja velvollisuuksia.
Siskoni on kehyskunnassa asuva naimisissa oleva kahden lapsen äiti, jonka elämä on aainakin näin omasta mielestäni melko tyypillinen lapsiperhe-elämä plussineen ja miinuksineen. Viimeisen parin vuoden aikana olen kuitenkin alkanut saada kuittailua omista valinnoistani ja miten minunkin pitäisi vähitellen "aikuistua" ja "lopettaa se juokseminen". Lastenvahdiksikin minua on koetettu saada, ja kummiudesta olen kieltäytynyt.
Rivien välistä paistaa siskon kateus vapauttani kohtaan ja tietämättömyys siitä, että minullakin on omat vastoinkäymiseni. Haluaisin pysyä hyvissä väleissä siskoni kanssa, joten en ole sanonut asiasta napakasti. Pelkään, että välimme menevät poikki jos vain käsken häntä huolehtimaan omista asioistaan.
Kommentit (54)
Tuntematta teitä heitän, että kannattaa varmaan muistutella sinun elävän omaa elämääsi omien valintojesi pohjalta, ja samoin tekee siskosikin.
Itse en tajua niitä, jotka eivät mitenkään pysty ymmärtämään toisten valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En koe, että elämäni olisi kovin stereotyyppistä. Aika harva esimerkiksi harrastaa monipuolisesti taiteita ja asuu ulkomailla pari kuukautta vuodesta. Se on kyllä totta, että olen ympäröinyt itseni ystävillä, jotka jakavat monet arvoistani ja mieltymyksistäni. AP
Mielelläni kuulisin, miten harrastetaan “monipuolisesti taiteita”?
Kaikin puolin aloittajan elämä kuulostaa tehdylle, ei aidolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe, että elämäni olisi kovin stereotyyppistä. Aika harva esimerkiksi harrastaa monipuolisesti taiteita ja asuu ulkomailla pari kuukautta vuodesta. Se on kyllä totta, että olen ympäröinyt itseni ystävillä, jotka jakavat monet arvoistani ja mieltymyksistäni. AP
Mielelläni kuulisin, miten harrastetaan “monipuolisesti taiteita”?
Kaikin puolin aloittajan elämä kuulostaa tehdylle, ei aidolle.
Niin no pelkkää keksittyä lesoiluahan nuo onkin, ap on vittumainen ihminen ja 99% varmuudella provo. Jos on aito, niin lapsellinen eikä tajua siskostaan yhtään mitään.
Luulen, että vaan kuvittelet. Kukaan normaali aikuinen ihminen ei ole kateellinen toiselle elämäntapavalinnoista, jotka olisi voinut tehdä itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että vaan kuvittelet. Kukaan normaali aikuinen ihminen ei ole kateellinen toiselle elämäntapavalinnoista, jotka olisi voinut tehdä itsekin.
Itse asiassa on. Esim. kummilapseni äiti on kateellinen minulle kun elän haluamaani elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koe, että elämäni olisi kovin stereotyyppistä. Aika harva esimerkiksi harrastaa monipuolisesti taiteita ja asuu ulkomailla pari kuukautta vuodesta. Se on kyllä totta, että olen ympäröinyt itseni ystävillä, jotka jakavat monet arvoistani ja mieltymyksistäni. AP
Mielelläni kuulisin, miten harrastetaan “monipuolisesti taiteita”?
Kaikin puolin aloittajan elämä kuulostaa tehdylle, ei aidolle.
Taiteiden harrastaminen voi olla esim. näyttelyissä ja gallerioissa käymistä, konserteissa käymistä, oopperaa, balettia, elokuvia ja teatteria niin Suomessa kuin muuallakin. Uusiin kirjailijoihin tai teoksiin tutustumista, keskusteluja samanhenkisten kanssa vaikka kirjakerhoissa (sellaisia on), omaa harrastamista vaikkapa maalaamalla jne. Ja tähän saa kyllä aika mukavasti kulumaan aikaa.
En ole ap, mutta ohiksena vastaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On totta, että haluan miellyttää ihmisiä. En ole koskaan osannut antaa vain asioiden olla. En ole kynnysmatto ja teen kyllä asiat ihan niin kuin haluan, mutta silti otan itseeni, jos minulle tärkeät ihmiset eivät pidä valinnoistani.
Meidän perheessä on myös ollut aina tosi vaikeaa (mahdotonta) ilmaista sanoin, että rakastaa toista. Ei hyvä malli. AP
Rehellisesti, paljonko siskoasi rakastat, jos et halua olla hänen perheensä kanssa tekemisissä? Et suostu lapsien kanssa olemaan, et halua kummiksi. Enemmän tuntuisi kaksinaamaiselta se että joku vannoisi rakastavansa ja sitten tulee henkistä puukkoa selkään koko ajan?
Minä olen samantapainen epäsosiaalinen sukulainen ja rakastan kyllä heitä, mutta en silti jaksa viettää valtavasti aikaa seurustellen. En myöskään osaa olla lasten kanssa ja hoitaa heitä. En ole ennen ajatellutkaan, että se on "puukon iskemistä selkään". Toivottavasti lähipiirinikään ei niin ajattele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tehtiin niin, että kun sain lapsia, niin tietoisesti etäännyin siskostani. Ainakin minulle helpompi vaihtoehto, välit on sellaiset "hyvää päivää, mitä kuuluu" -tyyppiset, kun kerran tai kaksi vuodessa nähdään. Kahvilla, piknikillä, konserteissa, reissussa jne.käyn mieluummin serkkuni tai jopa äidin kanssa. En henno kertoa siskolle, että minulla on ihan kokonainen elämä, vaikka hän ei ole osa sitä.
Kun taas jouluna saan kuulla, miten sisko on reissannut, niin olen ihan hiljaa siitä, että kävin Pekingissä marraskuun alussa. Ja kun sisko kertoo ihanista brunssipaikoista, niin nyökyttelen kiinnostuneena ja huokaisen, että onpa ihanaa. Mutta kun sisko loppuillasta, minun lasteni jo nukkuessa, kertoo itkuisesti siitä, miten joskus on yksinäinen olo, niin hymyilen vähän vinosti ja ehdotan, että vaihtaa terapeuttia. Kun jo kuudetta vuotta on käynyt asiantuntijalle valittamassa pahaa oloaan, niin luulisi siitä jotain oppineensa. Vaan ei sisko opi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli et ole valmis auttamaan siskoasi, jos hän tarvitsisi apua, mutta jos se liittyy lapsiin?
Kuulostaa tosi aikuiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen haluaisi sinut vahvemmin osaksi heidän perheensä elämää ja sä vastaat että" biiiitch, mä en ehdi kun pitää mennä brunssille, lakkaa olemasta noin kade!"
Jep.
En suoraan sanottuna halua olla vahvemmin osa siskoni perheen elämää. AP
Ja tämän takua kuvittelet siskosi olevan kateellinen. Todennäköisesti oma nihkeä asenteesi loistaa kuin majakka yön pimeydessä siskollesi, joka ilmeisesti edustaa sinulle kaikkea mistä et pidä vaan lähinnä kammoat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä tehtiin niin, että kun sain lapsia, niin tietoisesti etäännyin siskostani. Ainakin minulle helpompi vaihtoehto, välit on sellaiset "hyvää päivää, mitä kuuluu" -tyyppiset, kun kerran tai kaksi vuodessa nähdään. Kahvilla, piknikillä, konserteissa, reissussa jne.käyn mieluummin serkkuni tai jopa äidin kanssa. En henno kertoa siskolle, että minulla on ihan kokonainen elämä, vaikka hän ei ole osa sitä.
Kun taas jouluna saan kuulla, miten sisko on reissannut, niin olen ihan hiljaa siitä, että kävin Pekingissä marraskuun alussa. Ja kun sisko kertoo ihanista brunssipaikoista, niin nyökyttelen kiinnostuneena ja huokaisen, että onpa ihanaa. Mutta kun sisko loppuillasta, minun lasteni jo nukkuessa, kertoo itkuisesti siitä, miten joskus on yksinäinen olo, niin hymyilen vähän vinosti ja ehdotan, että vaihtaa terapeuttia. Kun jo kuudetta vuotta on käynyt asiantuntijalle valittamassa pahaa oloaan, niin luulisi siitä jotain oppineensa. Vaan ei sisko opi.
Tää on kipee tyyppi. Joku sadisti toimisi noin. Eri asia jos tekee omat valinnat mutta että feikkaa kiinnostunutta ja totuus on ilkeilyä niin mihin sitä ihminen vihamiestä tarvitsee kun on jo oma sisko.
Vierailija kirjoitti:
Toinen haluaisi sinut vahvemmin osaksi heidän perheensä elämää ja sä vastaat että" biiiitch, mä en ehdi kun pitää mennä brunssille, lakkaa olemasta noin kade!"
Jep.
Tota täytyykin varoa. Täytyy juosta kun kuulee lapsiperheessä sanottavan, että minut halutaan vahvemmin osaksi heidän perhe-elämää, se tarkoittaa lapsenvahtia ja kummia, lahja-automaattia. Vähän kuin pyramidihuijaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vain hienoa, ettet ole valinnut stereotyyppistä elämäntapaa lapsiperhe-arkineen jos se ole sun juttu. En minäkään.
Itse käyn silloin tällöin moikkaamassa veljeä ja hänen lapsiaan, mutta muutaman tunnin kyläilyn jälkeen palaan tyytyväisenä hiljaiseen kotiini.
Lapseton sisko kadehtii selvästi perhettäni, ja en kyllä tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Hän ei ole onnistunut vakiintumaan, koska etsii miestä lähinnä pinnallisin kriteerein. :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tehtiin niin, että kun sain lapsia, niin tietoisesti etäännyin siskostani. Ainakin minulle helpompi vaihtoehto, välit on sellaiset "hyvää päivää, mitä kuuluu" -tyyppiset, kun kerran tai kaksi vuodessa nähdään. Kahvilla, piknikillä, konserteissa, reissussa jne.käyn mieluummin serkkuni tai jopa äidin kanssa. En henno kertoa siskolle, että minulla on ihan kokonainen elämä, vaikka hän ei ole osa sitä.
Kun taas jouluna saan kuulla, miten sisko on reissannut, niin olen ihan hiljaa siitä, että kävin Pekingissä marraskuun alussa. Ja kun sisko kertoo ihanista brunssipaikoista, niin nyökyttelen kiinnostuneena ja huokaisen, että onpa ihanaa. Mutta kun sisko loppuillasta, minun lasteni jo nukkuessa, kertoo itkuisesti siitä, miten joskus on yksinäinen olo, niin hymyilen vähän vinosti ja ehdotan, että vaihtaa terapeuttia. Kun jo kuudetta vuotta on käynyt asiantuntijalle valittamassa pahaa oloaan, niin luulisi siitä jotain oppineensa. Vaan ei sisko opi.
Tää on kipee tyyppi. Joku sadisti toimisi noin. Eri asia jos tekee omat valinnat mutta että feikkaa kiinnostunutta ja totuus on ilkeilyä niin mihin sitä ihminen vihamiestä tarvitsee kun on jo oma sisko.
Eiköhän se sisko ole sadisti, kun kehuskelee tekemisillään ja kivalla elämällään ja kaikin tavoin osoittaa, että sinulla ei äitinä ole mahdollisuutta tähän kaikkeen. Ja se sisko- äiti on hiljaa, koska ei halua pilata joulua, vaikka toinen selkeästi haastaa riitaa ja yrittää sanoa, että et ole mitään. Sitten loppuillasta muutaman glögin jälkeen kehuskelija muistaa, että oma elämä on oikeasti aika paskaa. Siihenkö ei saisi antaa neuvoja?
No joo, tota mulle tuli mieleeni tästä nyt sekin, miten moni lapseton kuvittelee, että perheenäidit ja isät kadehtii heidän lapsetonta elämäänsä. Kyllä joskus saatan itsekin ajatella, että olispa hauska lähteä vaikka spontaanisti kumppanin kanssa johkin, mutta en voi koska lapset. Eikä tää ajattelu ole kyllä kateutta nähnytkään.
Aiheeseen:
Mun mielestä koko ketjun aloitus on outo, (tod.näk provo) mutta JOS se olisi totta olisi se silti outo.
Ap kuvittelee siskonsa olevan hänelle kateellinen.. Epäselväksi jäi, että miksi? Mistä ap kuvittelee siskonsa olevan kateellinen?
Lisäksi ap sanoo ettei edes oikeastaan halua olla osa siskonsa perhettä ja elämää, no miksi sitten huolehtii väleistä niin paljon? Eikö voi vaan vähentää yhteydenpitoa?
Mun mielestä lisäksi, oli kurjaa kieltäytyä kummiudesta. Tai kun kummi (ainakaan meilläpäin) ei ole mikään lapsenvahti. Kummi saattaa ostaa lahjoja jouluna ja synttärinä ja olla lapselle kasvaessa sellainen tuttu ja turvallinen aikuinen. Sisaruksia pyydetään usein kummiksi koska heidän ajatellaan pysyvän varmasti osana perhettä. Kummiksi pyytäminenon suuri luottamuksenosoitus ja olisi hauska tietää, miten ap pestistä kieltäytyi ja miksi?
Toki kummius ei ole pakko jos ei kiinnosta, mutta silti..
o kirjoitti:
No joo, tota mulle tuli mieleeni tästä nyt sekin, miten moni lapseton kuvittelee, että perheenäidit ja isät kadehtii heidän lapsetonta elämäänsä. Kyllä joskus saatan itsekin ajatella, että olispa hauska lähteä vaikka spontaanisti kumppanin kanssa johkin, mutta en voi koska lapset. Eikä tää ajattelu ole kyllä kateutta nähnytkään.
Aiheeseen:
Mun mielestä koko ketjun aloitus on outo, (tod.näk provo) mutta JOS se olisi totta olisi se silti outo.
Ap kuvittelee siskonsa olevan hänelle kateellinen.. Epäselväksi jäi, että miksi? Mistä ap kuvittelee siskonsa olevan kateellinen?Lisäksi ap sanoo ettei edes oikeastaan halua olla osa siskonsa perhettä ja elämää, no miksi sitten huolehtii väleistä niin paljon? Eikö voi vaan vähentää yhteydenpitoa?
Mun mielestä lisäksi, oli kurjaa kieltäytyä kummiudesta. Tai kun kummi (ainakaan meilläpäin) ei ole mikään lapsenvahti. Kummi saattaa ostaa lahjoja jouluna ja synttärinä ja olla lapselle kasvaessa sellainen tuttu ja turvallinen aikuinen. Sisaruksia pyydetään usein kummiksi koska heidän ajatellaan pysyvän varmasti osana perhettä. Kummiksi pyytäminenon suuri luottamuksenosoitus ja olisi hauska tietää, miten ap pestistä kieltäytyi ja miksi?
Toki kummius ei ole pakko jos ei kiinnosta, mutta silti..
En ole AP mutta vastaan tuohon kummiudesta kieltäytymiseen. Olen itse kieltäytynyt kummista olona koska en voi olla kummi. En kuulu kirkkoon ja en ole konfirmoitu koska en ole käynyt rippikoulua. Plus, en oikein pidä ajatuksesta että minun pitää olla jotain jonkin "riitin" mukaan. Voin olla noita asioita mitä "kummius" mahdollistaa muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tehtiin niin, että kun sain lapsia, niin tietoisesti etäännyin siskostani. Ainakin minulle helpompi vaihtoehto, välit on sellaiset "hyvää päivää, mitä kuuluu" -tyyppiset, kun kerran tai kaksi vuodessa nähdään. Kahvilla, piknikillä, konserteissa, reissussa jne.käyn mieluummin serkkuni tai jopa äidin kanssa. En henno kertoa siskolle, että minulla on ihan kokonainen elämä, vaikka hän ei ole osa sitä.
Kun taas jouluna saan kuulla, miten sisko on reissannut, niin olen ihan hiljaa siitä, että kävin Pekingissä marraskuun alussa. Ja kun sisko kertoo ihanista brunssipaikoista, niin nyökyttelen kiinnostuneena ja huokaisen, että onpa ihanaa. Mutta kun sisko loppuillasta, minun lasteni jo nukkuessa, kertoo itkuisesti siitä, miten joskus on yksinäinen olo, niin hymyilen vähän vinosti ja ehdotan, että vaihtaa terapeuttia. Kun jo kuudetta vuotta on käynyt asiantuntijalle valittamassa pahaa oloaan, niin luulisi siitä jotain oppineensa. Vaan ei sisko opi.
Tää on kipee tyyppi. Joku sadisti toimisi noin. Eri asia jos tekee omat valinnat mutta että feikkaa kiinnostunutta ja totuus on ilkeilyä niin mihin sitä ihminen vihamiestä tarvitsee kun on jo oma sisko.
Eiköhän se sisko ole sadisti, kun kehuskelee tekemisillään ja kivalla elämällään ja kaikin tavoin osoittaa, että sinulla ei äitinä ole mahdollisuutta tähän kaikkeen. Ja se sisko- äiti on hiljaa, koska ei halua pilata joulua, vaikka toinen selkeästi haastaa riitaa ja yrittää sanoa, että et ole mitään. Sitten loppuillasta muutaman glögin jälkeen kehuskelija muistaa, että oma elämä on oikeasti aika paskaa. Siihenkö ei saisi antaa neuvoja?
Ihanko silmät viattomasti pyöreänä kyselet miksi et saisi antaa siskollesi neuvoja?
"hymyilen vähän vinosti ja ehdotan, että vaihtaa terapeuttia. Kun jo kuudetta vuotta on käynyt asiantuntijalle valittamassa pahaa oloaan, niin luulisi siitä jotain oppineensa. Vaan ei sisko opi."
Mä sanon aina näille lapsiperheille jotka kauhistelee meidän ravintoloissa syömistä, matkoja jne että nämä ovat niitä elämän valintakysymyksiä