Olen alkanut preferoida yksin olemista kaikissa tilanteissa

Ainoastaan sisaruksiani siedän. Varsinkin pikkusiskoani. Kun punnitsen elämää hänen kanssaan, tuntuu kuin olisin yksin. Emme koskaan riitele emmekä vaadi toisiltamme mitään.

ap.

Joskus haaveilen lentäväni yksin avaruudessa ikuisesti.

Ole onnellinen, ettei sinulla ole lapsia. Olet maailman onnellisin ihminen. Ja ihmisen kuuluu pystyä olemaan yksin. Se on hyvin onnellinen olotila.

Ihan normijuttu isolle osalle mutta ei siitä meteliä pidetä koska "kel onni on se onnen kätkeköön".

Ihana kirjoitus, ja olet ihan normaali. Ehkä normaalimpi kuin moni muu, joka tuskailee yksinäisyyttä, pelkää hiljaisuutta ja on sosiaalisuudesta riippuvainen.

Useampien ihmisten tulisi punnita elämää.

Olennaista on kai se, oletko ennen viihtynyt muiden seurassa ja nyt yhtäkkiä "eristäytynyt" vai oletko luonnostasi yksin viihtyvä luonne etkä kärsi yksinäisyydestä. Itse olen ollut jokseenkin introvertti aina, mutta huonot ihmissuhteet ja henkiset traumat ovat viime vuosien aikana etäännyttäneet ihmisistä ja pienentäneet piirejä todella reilusti. Tiedostan siis itsekin, että luottoni ihmisiin on kärsinyt ja siispä suojellakseni itseäni olen alkanut viihtyä yksin, koska omassa seurassani olen turvassa ja aina hyvässä seurassa. Totuus kuitenkin on, että jossain määrin tarvitsemme aina toisiamme mutta se tarpeen tiheys ja määrä vaihtelee. Jos olet onnellinen noin, ei tilanteessa tai sinussa ole mitään vikaa. Jos taas olet surullinen/onneton mutta eristäytydyt pelosta/pakenemisen tarpeesta etkä puhtaasta halusta, on jotain vialla.

(:

Vierailija kirjoitti:

Olennaista on kai se, oletko ennen viihtynyt muiden seurassa ja nyt yhtäkkiä "eristäytynyt" vai oletko luonnostasi yksin viihtyvä luonne etkä kärsi yksinäisyydestä. Itse olen ollut jokseenkin introvertti aina, mutta huonot ihmissuhteet ja henkiset traumat ovat viime vuosien aikana etäännyttäneet ihmisistä ja pienentäneet piirejä todella reilusti. Tiedostan siis itsekin, että luottoni ihmisiin on kärsinyt ja siispä suojellakseni itseäni olen alkanut viihtyä yksin, koska omassa seurassani olen turvassa ja aina hyvässä seurassa. Totuus kuitenkin on, että jossain määrin tarvitsemme aina toisiamme mutta se tarpeen tiheys ja määrä vaihtelee. Jos olet onnellinen noin, ei tilanteessa tai sinussa ole mitään vikaa. Jos taas olet surullinen/onneton mutta eristäytydyt pelosta/pakenemisen tarpeesta etkä puhtaasta halusta, on jotain vialla.

Sinänsä ihan asiaa kirjoitat, mutta introverttiydellä ei ole mitään tekemistä erakkomaisuuden tai epäsosiaalisuuden kanssa. Introvertti voi olla hyvinkin sosiaalinen jne.

Kaipasit kuitenkin kuuntelijaa kun tänne kirjoitit. Preferoit virtuaaliseuraa yksinäisyyden edelle.

Jostain syystä minulla on ollut lapsuudesta saakka vaikeuksia saada ystäviä. On ollut aina vain tiiviitä ystävyyssuhteita harvojen kanssa. Aikuisiällä uusien ystävyyksien solmiminen on muuttunut vaikeammaksi ja sosiaaliset kanssakäymiset väsyttää. Siedän vain tiettyjen sukulaisten ja muutaman läheisen ihmisen seuraa väsymättä herkästi, koska he tuntevat minut. Viihdyn paljon myös eläinten parissa.

Mukavaa olla yksin. Ei tarvi esittää mitään eikä miellyttää ketään. Olen myös herkkä ja mietin liikaa muiden mielipiteitä.

Vierailija kirjoitti:

Kaipasit kuitenkin kuuntelijaa kun tänne kirjoitit. Preferoit virtuaaliseuraa yksinäisyyden edelle.

JA näin helposti kuuntelijan saa. 

Minulla sama juttu. Miesystäväkin tässä mukana pyörii, mutta haluan yksinäisyyttä ja omaa rauhaa ihan liian paljon. Toinen haluaisi yhteiselämää 24/7... Ei onnistu. 

On sitä tietenkin etuoikeutettu, kun voi elää täysin itselleen. Ehkä tämä on vain kausi. Ehkä aktiivinen sosiaalinen elämä tulee vielä antoisaksi osaksi elämääni. Ehkä sinunkin elämää. Sitten niin käy. 

Ollaan onnellisia tässä ja nyt. 

Ja huomenna kans.