Kyllästynyt itsekeskeiseen ystävään

Jospa ystäväsi onkin aina ollut samanlainen? Et ehkä nuorempana kiinnittänyt siihen edes huomiota, mutta nyt kun sinulla on perhe ja joudut miettimään muitakin kuin itseäsi, huomaat myös muissa ihmisissä helpommin heidän itsekkään käytöksen?

Itselläni katkesi pitkäaikainen ystävyys siihen, että minä kasvoin aikuiseksi, ystävä jatkoi nuoruuttaan, vuodesta toiseen..

Niin, voihan asia olla niinkin. Jotenkin huomaan vielä ystäväni eron jälkeen tämän asian kärjistyneen. Ymmärrän kyllä muuttuneen elämäntilanteen tuoman stressin jne, mutta en jaksaisi vuodesta toiseen kantaa sen seurauksia. Itsekeskeisyydestä on tullut kyllä punainen vaate itselleni, sitä on mielestäni mahdotonta selittää yhtään millään.

-ap

Mullakin on ollut (huom! paino sanalla OLLUT) tuollaisia kavereita. Paasaavat vain ja ainoastaan itsestään! Käsittämätöntä ja itsekeskeistä. Yhdelle sanoin lopulta suoraan, että minun rooli tässä ystävyyssuhteessa on kuunnella sinun ja miehesi asiat, enkä ole ollut siihen tyytyväinen. Hän suuttui ja puolustautui, ei kyennyt ymmärtämään minun kokemusta asiaan. Ystävyytemme oli sellaista, että kun olimme sopineet tapaamisen, hän aloitti taukoamattoman monologinsa heti paikalla. Koko tapaamisen aikana saattoi kysyä minulta yhden ainoan kerran jostain minuun liittyvästä asiasta, ja kun vastasin, niin silloinkin AINA alkoi puhua päälle. Rasittavaa. Sentään viestittelyn kautta kyseli enemmän kuulumisiani kuin kasvokkain ja silloin sai kerrottua omiakin asioita ilman pelkoa että alkaa puhua päälle.

Toiselle tällaiselle sanoin, että hän on koko ajan äänessä ja puhuu omia asioitaan. Hän sentään myönsi asian olevan näin ja lupasi parantaa tapansa. 

Itse en ikinä voisi olla niin itsekeskeinen että puhuisin lähinnä itsestäni muiden seurassa.

Mulla oli myös kymmenisen vuotta tuollainen "ystävä". Ei koskaan kysynyt multa mitään. Siis ei mitään. Pääsin esim ensitreffeilleni 26-vuotiaana unelmieni miehen kanssa, eikä hän kysynyt näistä treffeistä mitään. Minä tiesin hänen elämästään kaiken, hän ei mitään minusta/minun elämästäni paitsi ne jutut joita kerroin. Laitoin välit poikki. En tarvitse tuollaisia "ystäviä."

sama kokemus kirjoitti:

Mullakin on ollut (huom! paino sanalla OLLUT) tuollaisia kavereita. Paasaavat vain ja ainoastaan itsestään! Käsittämätöntä ja itsekeskeistä. Yhdelle sanoin lopulta suoraan, että minun rooli tässä ystävyyssuhteessa on kuunnella sinun ja miehesi asiat, enkä ole ollut siihen tyytyväinen. Hän suuttui ja puolustautui, ei kyennyt ymmärtämään minun kokemusta asiaan. Ystävyytemme oli sellaista, että kun olimme sopineet tapaamisen, hän aloitti taukoamattoman monologinsa heti paikalla. Koko tapaamisen aikana saattoi kysyä minulta yhden ainoan kerran jostain minuun liittyvästä asiasta, ja kun vastasin, niin silloinkin AINA alkoi puhua päälle. Rasittavaa. Sentään viestittelyn kautta kyseli enemmän kuulumisiani kuin kasvokkain ja silloin sai kerrottua omiakin asioita ilman pelkoa että alkaa puhua päälle.

Toiselle tällaiselle sanoin, että hän on koko ajan äänessä ja puhuu omia asioitaan. Hän sentään myönsi asian olevan näin ja lupasi parantaa tapansa. 

Itse en ikinä voisi olla niin itsekeskeinen että puhuisin lähinnä itsestäni muiden seurassa.

Allekirjoitan niin täydellisesti tuon viimeisen lauseesi, ja sen tunteen mikä jo tuon kirjoittamiseen liittyy! Paransiko ystäväsi tapansa? Tämä oma ystävä yritti selittää että "minä vain satun olemaan tällainen persoona, että puhun omista asioistani, ja odotan että sinä puhut omistasi.." Hän ei ollenkaan ymmärtänyt, että kyllä itsekkin yritän puhua asioistani, mutta ne jää aina täydelliseksi tyngäksi, koska en saa mitään vasta-kaikua omalle jutulleni. Sen sijaan hänen asioihinsa kommentoin ja kyselen lisää, mikä tietysti edesauttaa hänen jaarituksiaan entisestään. Miten voi olla että niin yksinkertainen asia kuin keskustelun rakenne, eli vuoropuhelu ja vuorovaikutus, on niin tuntematonta joillekkin! :(

-ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli myös kymmenisen vuotta tuollainen "ystävä". Ei koskaan kysynyt multa mitään. Siis ei mitään. Pääsin esim ensitreffeilleni 26-vuotiaana unelmieni miehen kanssa, eikä hän kysynyt näistä treffeistä mitään. Minä tiesin hänen elämästään kaiken, hän ei mitään minusta/minun elämästäni paitsi ne jutut joita kerroin. Laitoin välit poikki. En tarvitse tuollaisia "ystäviä."

Ikävä kuulla :( Itselläni samankaltaisia kokemuksia tmän ystävä kanssa.. Ostimme mieheni kanssa ensiasuntomme muutama vuosi sitten, ja esim tätä tämä ystäväni ei noteerannut mitenkään. Ei onnitellut, ei kysellyt, ei mitään. Tuli tupareihin normaalisti ja siellä jotain asiaa kehaisi, mutta mitenkään ei huomioinut itse asuntokauppoja, mikä oli meille, ja tietysti kenelle tahansa, aika iso juttu! Välillä ärsytyksen noustessa huippuunsa, mietin pitäisikö laittaa välit poikki. Sitten taas toisaalta toivoisin että asiat vielä korjaantuisi. Että hän havahtuisi ystävyytemme tilaan, ja korjaisi käytöstään. En kuitenkaan usko hänen olevan tällainen pahuuttaan..

-ap

Minä olen tuollainen ystävä. Kyse ei ole siitä etteikö kiinnostaisi vaan koska itse puhun asiani ilman, että toisen tarvitsee erikseen kysyä niin oletan toistenkin tekevän niin. Välillä havahdun asiaan ja yritän muistaa kysellä enemmän, koska huomaan, että kaikki eivät osaa kertoa ilman kysymyksiä. Välillä tosin mietin myös, että miksi niitä kuulumisia pitää toiselta oikein kaivaa ulos kysymysten avulla, että miksei vain voi oma-alotteisesti kertoa.

Paras ystäväni on samanlainen kuin minä, puhumme asiamme kyselemättä, molemmat luottaen että toista kiinnostaa. Niinkuin kiinnostaakin.

Minulle ei asiasta ole koskaan huomautettu, mutta välillä tosiaan itse mietin, että pitää muistaa osoittaa kiinnostus selvästi. Ja jos joku huomauttaisin niin pyrkisin kahta kovemmin muuttamaan käytöstäni. Tämä on kuitenkin osa persoonallisuutta, vaatii työtä muuttaa sitä. Toivottavasti ystäväsi ymmärtää tilanteen sinun kannaltasi ja pyrkii korjaamaan käytöstään.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuollainen ystävä. Kyse ei ole siitä etteikö kiinnostaisi vaan koska itse puhun asiani ilman, että toisen tarvitsee erikseen kysyä niin oletan toistenkin tekevän niin. Välillä havahdun asiaan ja yritän muistaa kysellä enemmän, koska huomaan, että kaikki eivät osaa kertoa ilman kysymyksiä. Välillä tosin mietin myös, että miksi niitä kuulumisia pitää toiselta oikein kaivaa ulos kysymysten avulla, että miksei vain voi oma-alotteisesti kertoa.

Paras ystäväni on samanlainen kuin minä, puhumme asiamme kyselemättä, molemmat luottaen että toista kiinnostaa. Niinkuin kiinnostaakin.

Minulle ei asiasta ole koskaan huomautettu, mutta välillä tosiaan itse mietin, että pitää muistaa osoittaa kiinnostus selvästi. Ja jos joku huomauttaisin niin pyrkisin kahta kovemmin muuttamaan käytöstäni. Tämä on kuitenkin osa persoonallisuutta, vaatii työtä muuttaa sitä. Toivottavasti ystäväsi ymmärtää tilanteen sinun kannaltasi ja pyrkii korjaamaan käytöstään.

Hmm.. kuulostat tosiaan aivan tältä ystävältäni. Oletko samaa mieltä myös lasten suhteen? Että esim kummilapsen (8v) pitää itse osata kertoa kuulumisiaan, ilman että aikuinen on se joka kyselee "mitä kuuluu, miten koulussa, harrastuksissa, kavereiden kanssa jne menee"?

Siitä olen samaa mieltä, että on outoa jos toisesta joutuu kaivelemaan kaiken erikseen, ja että hän ei oma-alotteisesti kerro itsestään mitään. Se on raskasta myöskin, eikä kenelläkään ole vastuuta määräänsä enempää kaivella, jos toinen ei vaan kerro mitään.

Oma ongelmani lähinnä tämän ystävän kanssa on se, että kun kerron omista asioistani, hän ei reagoi mitenkään. Hän alkaa heti puhua uudelleen itsestään. Miten voin kertoa itsestäni, kun on kuin seinille puhuisi? Miksi kertoisin mitään, jos toinen ei halua kuulla lisää. 

Ehkä olet itsekkin sellainen, joka ajattelee vain puhuvansa omista asioistaan, mutta et huomaa, kuinka vastapuoli sen sinulle mahdollistaa. Esim. kun kerrot jonkun asian, vastapuoli kommentoi jotain ja kysyy lisää. Keskustelu sinun asiastasi voi jatkua vaikka tunti kaupalla, koska ystäväsi kuuntelee mitä puhut, uppoutuu asiaasi ja saa sinut kertomaan lisää. 

Tuskinpa pidätte parhaan ystäväsi kanssa huutokilpailua, missä molemmat mölöttää omia asioitaan vuoron perään, kummankaan kommentoimatta toisilleen? 

Tämä oma ystäväni ei ymmärrä, että hänenkin juttunsa kanssani loppuisi hyvin lyhyeen, jos en reagoisi hänen sanoihinsa. Tämä on sitä kiinnostusta, mikä ystävältäni puuttuu. Enkä vähiten ole pahoillani tokaluokkalaiseni puolesta, joka vasta opettelee ihmissuhdetaitoja ja huomioon-ottavaa keskustelukulttuuria.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuollainen ystävä. Kyse ei ole siitä etteikö kiinnostaisi vaan koska itse puhun asiani ilman, että toisen tarvitsee erikseen kysyä niin oletan toistenkin tekevän niin. Välillä havahdun asiaan ja yritän muistaa kysellä enemmän, koska huomaan, että kaikki eivät osaa kertoa ilman kysymyksiä. Välillä tosin mietin myös, että miksi niitä kuulumisia pitää toiselta oikein kaivaa ulos kysymysten avulla, että miksei vain voi oma-alotteisesti kertoa.

Paras ystäväni on samanlainen kuin minä, puhumme asiamme kyselemättä, molemmat luottaen että toista kiinnostaa. Niinkuin kiinnostaakin.

Minulle ei asiasta ole koskaan huomautettu, mutta välillä tosiaan itse mietin, että pitää muistaa osoittaa kiinnostus selvästi. Ja jos joku huomauttaisin niin pyrkisin kahta kovemmin muuttamaan käytöstäni. Tämä on kuitenkin osa persoonallisuutta, vaatii työtä muuttaa sitä. Toivottavasti ystäväsi ymmärtää tilanteen sinun kannaltasi ja pyrkii korjaamaan käytöstään.

oot siis kiinnostunut jostain kaveristas mut et kysy siltä ikinä mitään? miten siis ilmaset kiinnostuksesi häntä kohtaan?

Mitä saat tuosta ystävyydestä? Muuta kuin turhautuneen ja hyväksikäytetyn olon? Mietippä tarkkaan, onko ystäväsi sellainen että sovitte menevänne jonnekkin tai näkevänne pian mutta aina peruuntuu tai tarkkaa aikaa tapaamiselle ei löydy. Ja jos lopulta treffaatte saat kuunnella koko meetingin ajan "ystävän" huolia. Kaikki puheet kääntyy häneen. Itsekeskeinen ihmistyyppi on energiasyöppö. Keskitä energiasi oikeisiin ystäviin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä saat tuosta ystävyydestä? Muuta kuin turhautuneen ja hyväksikäytetyn olon? Mietippä tarkkaan, onko ystäväsi sellainen että sovitte menevänne jonnekkin tai näkevänne pian mutta aina peruuntuu tai tarkkaa aikaa tapaamiselle ei löydy. Ja jos lopulta treffaatte saat kuunnella koko meetingin ajan "ystävän" huolia. Kaikki puheet kääntyy häneen. Itsekeskeinen ihmistyyppi on energiasyöppö. Keskitä energiasi oikeisiin ystäviin.

Vielä tämän ystävän kanssa ei ole mennyt tapaamiset arpomiseksi tai perumiseksi, mutta jään seuraamaan tilannetta. Energiasyöppö tosin on omalla toiminnallaan, ja siihen toivonkin pikaista muutosta. Muuten joudun vakavasti miettimään ystävyyden tulevaisuutta.

-ap

Mulla myös tuollainen "ystävä", puhuu suu vaahdossa omia asioitaan, ei kysy multa koskaan mitään ja jos johonkin väliin saankin jotain sanottua/alan kertoa, hän välittömästi alkaa esim. Räplätä kännykkäänsä (ja kohta kesken juttuni huudahtaa "hei arvaas mitä tässä sivustolla sanotaan..!" Ja alkaa puhua sitä) tai pälyilee seinille ja kääntää mitenkään reagoimatta jutun takas itseensä, jopa siis kesken lauseeni.

Mä en oo keksinyt enää mitään muuta kuin että välttelen häntä parhaani mukaan. Ja jos nähdään, käyttäydyn samoin kuin hän. Olen lakannut reagoimasta juttuihinsa, tuijotan vain täysin hiljaa tai katselen ympärilleni, ennen osoitin kuuntelun merkkejä mm. nyökkäillen, sanomalla väliin "aijaa?" "Niinkö?" "Hmm" yms. Ja kyselin tarkentavia kysymyksiä.

Yritän myös opetella samalla lailla kääntää puheen yks kaks ilman mitään aasinsilta käyttämättä puheen itseeni. Tämä on kyllä tosi vaikeaa, mutta onhan mulla mestari opettajana, ehkä kohta osaan..

Lisäksi olen ryhtynyt jaarittelemaan yksityiskohtaisesti tylsien asioideni sivuseikkoja, kuten hänkin tekee. "Putsasin tässä lapseni kengänpohjia, nää oli just ne kengät jossa on semmonen tosi karkea pohjakuviointi. Semmosia nuolennäkösiä jurmuja. Varmaan kumipohja kun on niin taipuisa ja pitävä. Siellä jurmujen välissä oli jotain likaa, ihan kivettynyttä. Kaivoin ensin jollain tulitikulla mut ei se auttanut, sit liotin, laitoin veteen sitä ja sitä pesuainetta..." :D

Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuollainen ystävä. Kyse ei ole siitä etteikö kiinnostaisi vaan koska itse puhun asiani ilman, että toisen tarvitsee erikseen kysyä niin oletan toistenkin tekevän niin. Välillä havahdun asiaan ja yritän muistaa kysellä enemmän, koska huomaan, että kaikki eivät osaa kertoa ilman kysymyksiä. Välillä tosin mietin myös, että miksi niitä kuulumisia pitää toiselta oikein kaivaa ulos kysymysten avulla, että miksei vain voi oma-alotteisesti kertoa.

Paras ystäväni on samanlainen kuin minä, puhumme asiamme kyselemättä, molemmat luottaen että toista kiinnostaa. Niinkuin kiinnostaakin.

Minulle ei asiasta ole koskaan huomautettu, mutta välillä tosiaan itse mietin, että pitää muistaa osoittaa kiinnostus selvästi. Ja jos joku huomauttaisin niin pyrkisin kahta kovemmin muuttamaan käytöstäni. Tämä on kuitenkin osa persoonallisuutta, vaatii työtä muuttaa sitä. Toivottavasti ystäväsi ymmärtää tilanteen sinun kannaltasi ja pyrkii korjaamaan käytöstään.

Hmm.. kuulostat tosiaan aivan tältä ystävältäni. Oletko samaa mieltä myös lasten suhteen? Että esim kummilapsen (8v) pitää itse osata kertoa kuulumisiaan, ilman että aikuinen on se joka kyselee "mitä kuuluu, miten koulussa, harrastuksissa, kavereiden kanssa jne menee"?

Siitä olen samaa mieltä, että on outoa jos toisesta joutuu kaivelemaan kaiken erikseen, ja että hän ei oma-alotteisesti kerro itsestään mitään. Se on raskasta myöskin, eikä kenelläkään ole vastuuta määräänsä enempää kaivella, jos toinen ei vaan kerro mitään.

Oma ongelmani lähinnä tämän ystävän kanssa on se, että kun kerron omista asioistani, hän ei reagoi mitenkään. Hän alkaa heti puhua uudelleen itsestään. Miten voin kertoa itsestäni, kun on kuin seinille puhuisi? Miksi kertoisin mitään, jos toinen ei halua kuulla lisää. 

Ehkä olet itsekkin sellainen, joka ajattelee vain puhuvansa omista asioistaan, mutta et huomaa, kuinka vastapuoli sen sinulle mahdollistaa. Esim. kun kerrot jonkun asian, vastapuoli kommentoi jotain ja kysyy lisää. Keskustelu sinun asiastasi voi jatkua vaikka tunti kaupalla, koska ystäväsi kuuntelee mitä puhut, uppoutuu asiaasi ja saa sinut kertomaan lisää. 

Tuskinpa pidätte parhaan ystäväsi kanssa huutokilpailua, missä molemmat mölöttää omia asioitaan vuoron perään, kummankaan kommentoimatta toisilleen? 

Tämä oma ystäväni ei ymmärrä, että hänenkin juttunsa kanssani loppuisi hyvin lyhyeen, jos en reagoisi hänen sanoihinsa. Tämä on sitä kiinnostusta, mikä ystävältäni puuttuu. Enkä vähiten ole pahoillani tokaluokkalaiseni puolesta, joka vasta opettelee ihmissuhdetaitoja ja huomioon-ottavaa keskustelukulttuuria.

-ap

Lapsilta kyllä kyselen. Jotenkin siinä kohtaa mulla tulee automaattinen ymmärrys siitä, että pieni ihminen ei vielä osaa ja sitä voi jännittääkin, joten on minun tehtäväni auttaa. Toisaalta lasta ei myöskään kiinnostaisi niinkään minun (aikuisten) asiat, joten annan mielelläni lapsen johdattaa keskustelua häntä kiinnostaviin aiheisiin ja yritän pitää keskustella yllä juurikin kyselemällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuollainen ystävä. Kyse ei ole siitä etteikö kiinnostaisi vaan koska itse puhun asiani ilman, että toisen tarvitsee erikseen kysyä niin oletan toistenkin tekevän niin. Välillä havahdun asiaan ja yritän muistaa kysellä enemmän, koska huomaan, että kaikki eivät osaa kertoa ilman kysymyksiä. Välillä tosin mietin myös, että miksi niitä kuulumisia pitää toiselta oikein kaivaa ulos kysymysten avulla, että miksei vain voi oma-alotteisesti kertoa.

Paras ystäväni on samanlainen kuin minä, puhumme asiamme kyselemättä, molemmat luottaen että toista kiinnostaa. Niinkuin kiinnostaakin.

Minulle ei asiasta ole koskaan huomautettu, mutta välillä tosiaan itse mietin, että pitää muistaa osoittaa kiinnostus selvästi. Ja jos joku huomauttaisin niin pyrkisin kahta kovemmin muuttamaan käytöstäni. Tämä on kuitenkin osa persoonallisuutta, vaatii työtä muuttaa sitä. Toivottavasti ystäväsi ymmärtää tilanteen sinun kannaltasi ja pyrkii korjaamaan käytöstään.

oot siis kiinnostunut jostain kaveristas mut et kysy siltä ikinä mitään? miten siis ilmaset kiinnostuksesi häntä kohtaan?

No kyllä minä siinä vaiheessa kysyn kun toinen alkaa asioistaan puhua. Mutta en välttämättä huomaa erikseen kysyä jotain mistä on ollut viime kerralla puhetta. En välttämättä myöskään muista mistä. Viimeksi puhuttiin ennenkuin asia otetaan esille. Siksi en huomaa esimerkiksi kysyä, että Mitenkäs se teidän remontti edistyy. Kiinnostusta osoitan kuuntelemalla kun toinen puhuu, en vaihda puheenaihetta heti kun hän on lopettanut, kommentoin aina jotenkin hänen sanomaansa, kerron ehkä oman kokemukseni/mielipiteeni ja odotan jatkaako toinen siitä. Aihetta vaihdan vasta kun koen, että asia on siltä osin käsitelty tai toinen vaihtaa aihetta. Joskus jaaritttelen pitkät pätkät itsestäni ajattelemattomuuttani. En koe olevani huomaavaisia keskustelija koska helposti jään nimenomaan jarittelemaan omia juttujani jos toinen ei rohkeasti käännä keskustelua takaisin itseensä. Silloin yleensä hoksaan, että taas minä vaan puhun ja keskityn toisen juttuihin. Paljon tätä on treenattu, mutta niin sitä vaan lipsuu takaisin siihen totuttuun tapaan.

Siis aika usein kohtelias keskustelukumppani, joka kyselee minulta paljon saa minut unohtamaan, että minunkin pitäisi kysyä eikä vaan puhua. Myöhemmin saatan miettiä, että hitto vie, taas vain puhuin itsestäni. Jos toinen ottaa oman tilansa ja puhuu omista asioistaan kysymättä niin olen kyllä kiinnostunut ja huomaan oman käytökseni. Tää ei siis ole ap:lle syyllistämistä, yritin vaan valottaa miksi jotkut tuntuu olevan kiinnostuneita itsestään

Aina se ei ole tarkoituksellista, vaan sitä tekee huomaamattaan.

Jos toinen ei missään vaiheessa tajua keskittyä kuuntelemaan voi mun mielestä kysyä suoraan, että kiinnostaako mun asiat sua nyt ollenkaan kun et mitään kommentoi ja vain vaihdat aihetta. Jos toinen ei silloin huomaa käytöksessään mitään huonoa niin ehkä kannattaa vähentää kanssakäymistä. Ei ystävän näkemisestä sais jäädä huono mieli.

Vierailija kirjoitti:

Mulla myös tuollainen "ystävä", puhuu suu vaahdossa omia asioitaan, ei kysy multa koskaan mitään ja jos johonkin väliin saankin jotain sanottua/alan kertoa, hän välittömästi alkaa esim. Räplätä kännykkäänsä (ja kohta kesken juttuni huudahtaa "hei arvaas mitä tässä sivustolla sanotaan..!" Ja alkaa puhua sitä) tai pälyilee seinille ja kääntää mitenkään reagoimatta jutun takas itseensä, jopa siis kesken lauseeni.

Mä en oo keksinyt enää mitään muuta kuin että välttelen häntä parhaani mukaan. Ja jos nähdään, käyttäydyn samoin kuin hän. Olen lakannut reagoimasta juttuihinsa, tuijotan vain täysin hiljaa tai katselen ympärilleni, ennen osoitin kuuntelun merkkejä mm. nyökkäillen, sanomalla väliin "aijaa?" "Niinkö?" "Hmm" yms. Ja kyselin tarkentavia kysymyksiä.

Yritän myös opetella samalla lailla kääntää puheen yks kaks ilman mitään aasinsilta käyttämättä puheen itseeni. Tämä on kyllä tosi vaikeaa, mutta onhan mulla mestari opettajana, ehkä kohta osaan..

Lisäksi olen ryhtynyt jaarittelemaan yksityiskohtaisesti tylsien asioideni sivuseikkoja, kuten hänkin tekee. "Putsasin tässä lapseni kengänpohjia, nää oli just ne kengät jossa on semmonen tosi karkea pohjakuviointi. Semmosia nuolennäkösiä jurmuja. Varmaan kumipohja kun on niin taipuisa ja pitävä. Siellä jurmujen välissä oli jotain likaa, ihan kivettynyttä. Kaivoin ensin jollain tulitikulla mut ei se auttanut, sit liotin, laitoin veteen sitä ja sitä pesuainetta..." :D

Sitä saa mitä tilaa.

Hahah, nämä tylsät yksityiskohdat ovat kyllä parhaita. Mitenkähän tämä kaverisi on näihin reagoinut? Ymmärrän kuinka vaikeaa on yrittää vastapuolen antaa maistaa omaa lääkettään. Se on aivan älyttömän vaikeaa olla hiljaa tai nuiva toiselle. En pysty siihen itsekkään. Sen olen huomannut tämän ystäväni kanssa, että kun alan itse jaarittelemaan täysiä tyhjänpäiväisyyksiä, ja puhuun aivan puuta heinää, hänelle tulee usein kiire lopettaa puhelu. Ja ymmärrän sen täysin, hänellä on niin tylsää siinä hetkessä että on mielummin vaikka yksin kun tuhlaa aikaansa jonninjoutaviin. Mietin välillä, että kuvitteleeko tämä ystävä olevansa todella säkenöivän mielenkiintoista seuraa itsekeskeisillä jaarituksillaan, kun "jaksan" häntä kuunnella. Ei mitään ymmärrystä ole kuinka pitkälle venytän kohteliaisuuden ja sietokykyni rajoja..

-ap

Vierailija kirjoitti:

Siis aika usein kohtelias keskustelukumppani, joka kyselee minulta paljon saa minut unohtamaan, että minunkin pitäisi kysyä eikä vaan puhua. Myöhemmin saatan miettiä, että hitto vie, taas vain puhuin itsestäni. Jos toinen ottaa oman tilansa ja puhuu omista asioistaan kysymättä niin olen kyllä kiinnostunut ja huomaan oman käytökseni. Tää ei siis ole ap:lle syyllistämistä, yritin vaan valottaa miksi jotkut tuntuu olevan kiinnostuneita itsestään

Aina se ei ole tarkoituksellista, vaan sitä tekee huomaamattaan.

Jos toinen ei missään vaiheessa tajua keskittyä kuuntelemaan voi mun mielestä kysyä suoraan, että kiinnostaako mun asiat sua nyt ollenkaan kun et mitään kommentoi ja vain vaihdat aihetta. Jos toinen ei silloin huomaa käytöksessään mitään huonoa niin ehkä kannattaa vähentää kanssakäymistä. Ei ystävän näkemisestä sais jäädä huono mieli.

Kiitos että yritit selventää tätä käytösmallia, ehkä pystyn asiaan suhtautumaan nyt hiukas suopeammin.

Toisaalta kuitenkin kerroit osallistuvasi ystäviesi asioihin niitä kommentoimalla, vaikka et niin kuulumisia kyselisikään.. se on jo aika iso edistysaskel! Sitä jään kuitenkin vielä miettimään, että mikä aiheuttaa sen tilanteen että ihminen jää "vahingossa" paasaamaan vain itsestään pitkät pätkät..eikö silloin ole aika itsekeskeinen tyyppi, vaikka sitä ei pahalla tarkottaisikaan?

En ajattele ystävästäni, että hän oisi mitenkään pahantahtoinen tai ilkeä. Hän on jopa erittäin ystävällinen ja mukava yleensä kaikille. Hän on vain äärettömän itsekeskeinen oman napansa ympärillä pyörivä. :(

Löysin tämän ketjun, jossa niin hyvin kuvataan omaa ongelmaani. En enää jaksa. Olen vuosien ja vuosien ajan ollut kuuntelija, lohduttaja, myötätuntoinen ystävä, jonka puoleen kääntyä. Mutta kohta on niin, ettei hän tiedä minusta enää mitään. Muutin, eikä hän kysynyt uudesta asunnosta mitään. Vaihdoin työpaikkaa, eikä hän ole kysynyt uudesta työpaikasta sanaakaan! Tämä "ystävyytemme" on kyllä farssi, ei mitään muuta. Eilen illalla viestittelimme vielä hänen ongelmastaan. Laitoin sitten lopulta myös itseäni koskevan viestin ja siihen tuli vain syvä hiljaisuus. Niin ystävyytemme symboli. Hänen asioitaan valotetaan joka puolelta, pohditaan ja mietitään, minulle ei vastata mitään. Hän ei tiedä vielä uutta osoitettani. Pitäisköhän olla antamatta? Blokata hänet puhelimesta? 20 vuoden ystävyyden jälkeen?

Taidat olla takertujatyyppi. Mäkään en voi sietää, että minua syytetään kyynisyydestä. Matkani varrella on ollut juuri syyttäjiä ja välittömästi olen katkaissut välit sellaiseen. Tosi loukkaavaa syyttää, vaikka olen uhrannut omaa vapaa-aikaani kuuntelemiseen ja keskustelemiseen jne ja sitten syytetään välinpitämättömäksi.

Mulla myös yksi kaveri, joka ei kyllä ikinä kyllästy puhumaan itsestään. Ja puhuu varsinkin kehumismielessä tai niin että kääntää asiat aina itselle edulliseen suuntaan. Tai kehuu miestään. Ei hän kysy mun kuulumisia eikä vaikuta kiinnostuneelta mitä esim mulle kuuluu. Joskus harvoin kun nykyään nähdään, hän on koko ajan kännykällään,ei ole läsnä. Oon ihan kyllästynyt.