Työttömien aktivointi meni läpi eduskunnassa
Aktiivimalli eli että täysin riippumatta omasta aktiivisuudesta työnhaussa, työttömältä voidaan leikata lähes 5% sosiaaliturvasta toteutuu. Leikkauksen voi väittää ainoastaan saamalla töitä tai osallistumalla kurssitukseen.
Äänet eduskunnassa 86/56.
Ihan oikein.
Kommentit (146)
Tässä ketjussa pari kyseenalaistaa selvän trollin ja muut on valmiina lahtaamaan päättäjät...
Vierailija kirjoitti:
Tehdään sit työpaikat kiertäviks. Kaikki ne, joilla nyt on duuni, joutuu puoleks vuodeks antaa sen työttömälle ja sen ajan tekee ilmaishommia toiset puol vuotta. Reilu peli, eiks joo.
Kuullostaa reilulta ja nimenomaan siksikin, että saataisiin näiltä työttömiä vihaavien suut tukittua, kun joutuvat itsekin aina 1/2 vuodeksi työttömäksi aika ajoin.
Se tekisi NIIN hyvää monelle vakityöläiselle, kun huomaisivat, että kuka tahansa työhön pystyy ottamaan heidän paikkansa milloin vain täysin vaikeuksitta haltuunsa.
Sipilä on vain EK:n juoksupoika. Todelliset vaikuttajat pysyvät nimettöminä.
90-luvun lamassa yritettiin tätä samaa jo, silloin oli kepun Esko Aho pääministerinä. Ei mennyt läpi, koska SDP oli vielä työväenpuolue.
Sen jälkeen soluttauduttiin demareihin, saatiin oikeistodemarit aikaiseksi: Lipponen, Vartiainen, Jungner, Urpilainen... Uusi SDP siunasi orjatyölait.
Ei ollut enää ketään, joka olisi puolustanut työtöntä. Tässä lopputulos.
Toistaiseksi. Lopullinen tavoite on saada sosiaaliturva kokonaan vastikkeelliseksi, ja niiden annetaan kuolla, jotka eivät pysty työvelvoitteeseen.
Tällaisen Suomenko me haluamme? Jos emme, on aika perustaa kokonaan uusi puolue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jalat pöydälle kirjoitti:
Mikäs siinä voihan sitä mennä töihin jollain olemattomalla palkalla ja tehdä olematonta työtä.
Ei onnistu. Työn pitää täyttää työssäoloehto, eli vähintään 18 tuntia viikossa ja minimipalkka 6,90e.
http://www.kela.fi/mika-on-tyossaoloehto
Jos pääset paikalliseen lähikauppaan ja saat sovittua tuntipalkaksi 6e/tunti pullokoneen siivoojana, niin ei väliä vaikka tekisit 80 tuntista viikkoa niin raippa laikaa.Eli siis työttömän pitää tästä lähtien tehdä 18 tuntia viikossa? Aina? Koko ajan? Luulin, että se on 18 tuntia tarkastelujakson aikana, eli 3 kuukauden sisällä pitää tehdä se 18 tuntia...
No se yksikin viikko riittää jos tulee 18 tuntia täyteen ja tuntipalkka on vähintään 6,90e.
Pitkään työttömänä olleen lapsena tiedän kyllä kaiken tästä. Sama rumba: haet töihin sitten hyvässä lykyssä pääset haastatteluun, mutta kuitenkaan sinua valita. Sitten onnistaa ja pääset 3 kk sijaisuuteen. Sitten taas ei mitään ja työkkäri kutsuu taas "puhutteluun". Äitinikin aikoinaan ihan vihasi työkkäriä. Kerrankin meinasi häneltä tuet mennä, kun olisi pitänyt ilman autoa päästä yhdeksi päiväksi töihin 30 km päähän. Siis vain yhden päivän "sijaisuuteen" työpaikkaan jossa ei koskaan ole ollut aikaisemmin. Äitini oli itsensä johonkin kaupungin "sijaislistoille" ilmoittanut, mutta ei niin voi toimia, että aamu 7:ltä soitetaan 8:ksi töihin. Meillä oli tuolloin vain yksi auto ja se oli isän käytössä. Bussilla olisi taas pitänyt tietää ajoissa, että olisi ehtinyt. Kun hän sitten ilmoitti, ettei mitenkään pysty tulemaan niin nopeasti olivat ilmoittaneet työkkäriin ja meinasi karenssi tuon yhden päivän takia tulla. Kyse oli siis vain yhdestä päivästä. Karenssi vältettiin jotenkin matkan vuoksi. Sen jälkeen en ole kyllä mistään yllättynyt. Nyt on onneksi äitinikin ollut jo yli 3 vuotta töissä yhdessä paikassa. Hänelle tuo on jo pitkä aika. Itse olen toisaalta nyt sitten samassa ryöpytyksessä. Karenssia ei nyt onneksi ole tullut, mutta saa nähdä miten jatkossa jos työtä ei saa .
Vierailija kirjoitti:
Paska maa! Paskat päättäjät! Paskat äänestäjät!
Juu, vittu myö suomalaiset ollaan tyhmä kansa.. ei muuta kun äänestäkää sekoomusta.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa pari kyseenalaistaa selvän trollin ja muut on valmiina lahtaamaan päättäjät...
Niin. Viha synnyttää vihaa...vai pitäisiköhän puhua mieluumminkin ihmisarvon käsitteen kuolemasta?
No tästä eteenpäin vain aniharva saa täyden työttömyyskorvauksen. Eli jos onnistut saamaan töitä jossa 4 viikon tarkastelujaksolla palkkasi on korkeintaan 270e, ja muutoin täytät minimit eli 18tuntia viikon aikana ja palkka vähintään 6,90e/tunti. Eli loppupelissä täyttä työttömyyskorvausta saa tulevaisuudessa aniharvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jalat pöydälle kirjoitti:
Mikäs siinä voihan sitä mennä töihin jollain olemattomalla palkalla ja tehdä olematonta työtä.
Ei onnistu. Työn pitää täyttää työssäoloehto, eli vähintään 18 tuntia viikossa ja minimipalkka 6,90e.
http://www.kela.fi/mika-on-tyossaoloehto
Jos pääset paikalliseen lähikauppaan ja saat sovittua tuntipalkaksi 6e/tunti pullokoneen siivoojana, niin ei väliä vaikka tekisit 80 tuntista viikkoa niin raippa laikaa.Eli siis työttömän pitää tästä lähtien tehdä 18 tuntia viikossa? Aina? Koko ajan? Luulin, että se on 18 tuntia tarkastelujakson aikana, eli 3 kuukauden sisällä pitää tehdä se 18 tuntia...
No se yksikin viikko riittää jos tulee 18 tuntia täyteen ja tuntipalkka on vähintään 6,90e.
Niin mutta jos ei ole sellaista työpaikkaa jossa saisi 18 tunnin viikon täyteen? Jos on jotain keikkahommia, pari tuntia silloin tällöin kolmen kuukauden aikana. Eikö se riitä?
Senkus käy kolmen kk:n välein jonkun viiden päivän työnhakukurssin, niiltä päiviltä maksetaan korotettu päiväraha ja 9e kulukorvaus.
Ainakin täälä pohjanmaalla niitä järjestetään jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paska maa! Paskat päättäjät! Paskat äänestäjät!
Niinpaä. Kiitos Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset.
Ei pidä unohtaa sinisiä uuvatteja..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jalat pöydälle kirjoitti:
Mikäs siinä voihan sitä mennä töihin jollain olemattomalla palkalla ja tehdä olematonta työtä.
Ei onnistu. Työn pitää täyttää työssäoloehto, eli vähintään 18 tuntia viikossa ja minimipalkka 6,90e.
http://www.kela.fi/mika-on-tyossaoloehto
Jos pääset paikalliseen lähikauppaan ja saat sovittua tuntipalkaksi 6e/tunti pullokoneen siivoojana, niin ei väliä vaikka tekisit 80 tuntista viikkoa niin raippa laikaa.Eli siis työttömän pitää tästä lähtien tehdä 18 tuntia viikossa? Aina? Koko ajan? Luulin, että se on 18 tuntia tarkastelujakson aikana, eli 3 kuukauden sisällä pitää tehdä se 18 tuntia...
No se yksikin viikko riittää jos tulee 18 tuntia täyteen ja tuntipalkka on vähintään 6,90e.
Niin mutta jos ei ole sellaista työpaikkaa jossa saisi 18 tunnin viikon täyteen? Jos on jotain keikkahommia, pari tuntia silloin tällöin kolmen kuukauden aikana. Eikö se riitä?
Ei riitä. Valitan.
Olisi hyvä nähdä tämä lista ketkä tätä asiaa puolsivat, niin tietää ketä ei äänestä ensi eduskuntavaaleissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuka silloin huutelee kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pummeilta rahat pois! Pitäisi 95% leikkausta ja 5% tukea. Menkää pummit töihin. Saatana pummit.
Ime sinä sitä olematonta siementikkuasi vaan. Toivottavasti/tai sitten kun joudut joskus työttömäksi, niin katellaanko tää juttu sit uudestaan, vai miten se oli?
En ole ikinä ollut työtön ja jos yritykseni jostain käsittämättömästä syystä menisi nurin niin tappaisin itseni mieluummin kuin sossuilisin muiden vero€oilla.
Todennäköisesti ajattelisit silloiin, että olet maksanut veroja ja tehnyt töitä niin paljon, että sinulla on oikeus ottaa sossurahaa vastaan. Ja sitten laskisit kuinka maksimoisit ne ilmaiset sossurahat. Muutkin on saaneet ja monet muut jotka eivät edes ansaitse niitä.
En tule ikinä saamaan sossusta rahaa, koska sijoituksista tuloja on niin paljon.
Kiva asenne. Itse on onnistunut, niin hyvä katsoa toisia alaspäin. Moni duunari ei edes tiedä miten sijoitetaan tms. Kaikki nyt vain ei ole yhtä hyvillä hoksottimilla varustettu, mutta kaikista pitää huolehtia.
Päättäjätkään ei ymmärrä sitä miten velkaantuneita Suomalaiset todellisuudessa ovat. Ei mikään muutaman tunnin työviikko riitä maksuihin tai saati vuokraan+ muihin kuluihin.
Vierailija kirjoitti:
Senkus käy kolmen kk:n välein jonkun viiden päivän työnhakukurssin, niiltä päiviltä maksetaan korotettu päiväraha ja 9e kulukorvaus.
Ainakin täälä pohjanmaalla niitä järjestetään jatkuvasti.
Onko monia erilaisia kursseja , vai samako toistuu? Voikohan samalle kurssille osallistua aina uudestaan?
Vierailija kirjoitti:
Senkus käy kolmen kk:n välein jonkun viiden päivän työnhakukurssin, niiltä päiviltä maksetaan korotettu päiväraha ja 9e kulukorvaus.
Ainakin täälä pohjanmaalla niitä järjestetään jatkuvasti.
Sinne kurssillekko mahtuu kaikki työttömät ja sinne noin vain mennään,en ihan usko. Kulukorvaus ja päiväraha korotus menee oikeasti kyytiin ja ruokailuun eli tulos on plus miinus nolla.
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikein. Mitäs jätitte äänestämättä tai äänestitte väärin, vaikka varoitettiin hyvin selväsanaisesti, mitä porvarihallitus tarkoittaa. Nyt sen näette ja nyt maksatte typeryydestänne. Harmi että siitä maksaa moni kunnollinen työtön tai duunari, joka sentään yritti vaaleissa kuten pitääkin. Mutta roskaväki pilasi tämänkin ja nyt viuhuu ruoska perseellä.
Meinasitteko nukkua seuraavatkin vaalit? Meinasittehan te.
Juu eihän nukuta enää ensi vaaleissa? Ja oikeesti kantsii vähän köyhien miettiä mitä puoluetta äänestää. Tää hallitus ei oo ollut ehkä ihan paras köyhien kannalta.. eli äänestäkää viisaasti ensi vaaleissa.. ei oo paha pyyntö..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Senkus käy kolmen kk:n välein jonkun viiden päivän työnhakukurssin, niiltä päiviltä maksetaan korotettu päiväraha ja 9e kulukorvaus.
Ainakin täälä pohjanmaalla niitä järjestetään jatkuvasti.
Sinne kurssillekko mahtuu kaikki työttömät ja sinne noin vain mennään,en ihan usko. Kulukorvaus ja päiväraha korotus menee oikeasti kyytiin ja ruokailuun eli tulos on plus miinus nolla.
Alkajaisiksi CV-kurssi kaikille 300 000 työttömälle. Kurssille sopii 30 henkeä, joten tarvitaan vain 10 000 kurssia pyörimään.
Siinäpähän vievät 5%,halvemmaksihan tuo tulee kuin kyydit ja ruokailut jossain askartelu pajalla.