Elämäni perustui valheelle

Hae ihmeessä apua. Onhan toi hirveä shokki.

Niimpä :( silti tuntuu että mulle naurettaisiin siellä, kun menen itkemään mieshuolia.

Ei se ihan "pelkkä mieshuoli" ole. Ero, on se avioero tai avoero on yksi ihmistä stressaavimpia asioita. Ja sitä se varmasti on, jos asia tuli puskista ja yhtäkkiä.

Susta tuntuu nyt tuolta, että kaikki on pilalla etkä enää koskaan voi luottaa. Mutta kyllä se päivä vielä tulee. Nyt ihmeessä hae apua, että pääset puhumaan tuosta jollekin. Jos et puhu, jää nuo kummittelemaan mieleesi ja syö itsetuntoasi. Tiedän, ettei tämä juuri nyt lohduta, mutta vika on aina pettäjässä, ei sinussa. Ihminen, jolla on arvot ja itsetunto ja noin yleisesti kaikki päässä kohdallaan, ei petä. Aina on se vaihtoehto, että eroaa ensin. Vain päästään sekaisin oleva nöyryyttää ja loukkaa toista noin. Vika ei ole sussa, vaikka hän niin yrittää asian sulle ilmaista. Hänellä itsellään luultavasti aivan surkea itsetunto ja pettämällä sai olonsa hieman halutummaksi. Pettäjillä on tuo yleensä vain luonteessa, tarvitsee niitä kiksejä mitä siitä saa. Sanoo nyt että uusi nainen on parempi, mutta pettää aika todennäköisesti häntäkin jollei hae ongelmaansa apua. 

Sinulle on se ihminen tuolla jossain, kenelle olet täydellinen juuri noin ja kenen kanssa kolahtaa täydellisesti. Hali <3

En osaa oikein lohduttaa, mutta syvis vesissä uidaan täälläkin. Jätin mieheni lähes kymmenen yhteisen vuoden jälkeen, sillä yhtäkkiä muutuin merkityksettömäksi miehen elämässä, eikä lopulta jäänyt muita vaihtoehtoja kuin erota. Mies on mitätöinyt minut ja yhteiset vuotemme täysin. Tuntuu pahalta, kun minulle hän oli kuitenkin elämäni rakkaus ja paras ystävä. Pahalta tämä tuntuu. Kuukauden olen nyt yrittänyt itsekseni elää, eikä tämä kovin hyvin onnistu. Aika kai se parantaa haavat - valitettavasti siitä ei vain tällä hetkellä ole juurikaan apua. Ahdistaa vain enemmän, sillä olen jo 30 ja kaikki ystävät aivan erilaisissa elämäntilanteissa. Minä menetin rakkauden, parisuhteen, yhteisen arjen ja haaveet. Sain tilalle yksiön, särkyneen sydämen ja pohjattoman yksinäisyyden. En ole ikinä ollut näin yksinäinen. Jotenkin tämä kaikki on hirveän nöyryyttävääkin, itsetunto mennyt siis kokonaan... normaalisti vaikeuksien keskellä pusken eteenpäin katse kirkkaana. Nyt olen vain kotona, hoidan vain välttämättömät asiat ja itken. Ajatus tavallisesta elämästäni ahdistaa. Tunnen itseni siis täysin epäonnistuneeksi yksilöksi. Samalla pelkään, että jään loppuelämäkseni yksin. Etten enää ikinä löydä rinnalle yhtä rakasta miestä, jonka kanssa haluan olla yhdessä ja perustaa perheen. Meillä ei siis ollut lapsia, eikä mies niitä halunnut tulevaisuudessakaan. En painostanut häntä, joten se ei ainakaan ollut syy eroomme. En tiedä. Anteeksi, tulipahan vuodatettua.. jos aloittajaa yhtään lohduttaa, niin et tosiaan ole yksin! Haluan uskoa, että kyllä se elämä meillekin vielä järjestyy ja näyttää sen aurinkoisemman puolenkin.