Miksi naisten lehdet on täynnä juttuja jossa ex - kympintyttö on kouluttautunut korkeasti ja 30-vuotiaana saa hermoromahduksen. Joutuu terapiaan ka löytää itsensä ja uuden uran?

Naistenlehti on yhteen. Et varmaan itse ole ns. Kympintyttö.

Esimerkkialoja jotka on laitettu vaihtoon?

Ap. En ole kympintyttö vaan kasintyttö. Mutta kai saan tänne kirjoittaa vai pitääkö ollakympintyttö😂

Mistä hermoromahdus johtuu? Suorittamispakko?

Yleensä päädytään joogaohjaajiksi yms.

Kovat arvot väistyvät, mutta mistä johtuu huono uravalinta. Oppilaanohjaus pielessä?

Yrittävät yli kykyjensä. Stressi tulee, kun on paljon ajateltavaa eikä välineitä.

Mä olin sellainen kympin tyttö ja sairastuin burnoutiin 32-vuotiaana. Mutta en minä kyllä alaa vaihtanut, ihan samalla it-alalla olen missä loppuunkin paloin, vielä 43-vuotiaanakin. Ja olen varmaan eläkeikään asti. 

Mun tapauksessa burnoutin aiheuttaneet ongelmat olivat omassa perfektionistisessa ja ylikunnianhimoisessa päässäni. Oli myös kummallista mustavalkoista ajattelua kuten jos en ole absoluuttista huippua ja paras, niin sitten olen täysin kelvoton paska. Mitään siltä väliltä ei ollut olemassa, ja sen huippuuden tavoittelu ja jatkuva pelko siitä että jos en olekaan oikeasti huippu vaikka kuinka yritän, poltti loppuun.

Psykiatri-psykoterapeutin avulla sain selville nuo mieleni kuviot jotka burnarin aiheutti, ja opin niistä eroon.

Miksei ihmisillä ole kykyä käsitellä ongelmiaan niin että voisivat jatkaa entisellä uralla? Älykkäät ihmiset ryhtyvät maanviljeilijöiksi tai joogaohjaajiksi sun muuta, surettaa. Joidenkin alojen rankkuus ei ole mikään fakta, monet ihmiset jaksavat tehdä töitä niillä ilman mitään hermoromahduksia ja uupumisia.

Vierailija kirjoitti:

Naistenlehti on yhteen. Et varmaan itse ole ns. Kympintyttö.

No etpä ole kyllä sinäkään. :D

Kyllä minä ne hermoromahdukset ymmärrän. Mutta kympin tyttö on silti aina kympin tyttö, eli menestyvä ja menestymiseen kykenevä niin halutessaan. Miettikää kun ihan tavallinen tyttö tai vaikka kutosen tyttö taas saa hermoromahduksen niin kuka häntä silloin sympatisoi? Miksi vitosen tytön hermoromahdus on naureskelun ja wt-huutelun aihe mutta kympin tytöistä kirjoitellaan eheyttäviä kannustusjuttuja lehtiin?

Vierailija kirjoitti:

Mä olin sellainen kympin tyttö ja sairastuin burnoutiin 32-vuotiaana. Mutta en minä kyllä alaa vaihtanut, ihan samalla it-alalla olen missä loppuunkin paloin, vielä 43-vuotiaanakin. Ja olen varmaan eläkeikään asti. 

Mun tapauksessa burnoutin aiheuttaneet ongelmat olivat omassa perfektionistisessa ja ylikunnianhimoisessa päässäni. Oli myös kummallista mustavalkoista ajattelua kuten jos en ole absoluuttista huippua ja paras, niin sitten olen täysin kelvoton paska. Mitään siltä väliltä ei ollut olemassa, ja sen huippuuden tavoittelu ja jatkuva pelko siitä että jos en olekaan oikeasti huippu vaikka kuinka yritän, poltti loppuun.

Psykiatri-psykoterapeutin avulla sain selville nuo mieleni kuviot jotka burnarin aiheutti, ja opin niistä eroon.

Hyvinpä on sulla mennyt psykiatrinen aivopesu perille, minä en tuollaisia satuja uskonut. Mulla ihan oikeat kognitiiviset ongelmat ovat olleet syynä uupumukseen ja alisuoriutumiseen. Olen vain toivonut että suoriutuisin omalla normaalitasollani mitä psykiatria yrittää saada uskomaan jonkinlaiseksi ylenmääräiseksi "vaativuudeksi".

Olen opettajana ammattikorkeakoulussa. Koulun opintopsykologi ja psykiatrinen sairaanhoitaja ovat ylityöllistettyjä. Syynä ovat nämä kympin tytöt.

Luoja varjele minua perfektionismilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naistenlehti on yhteen. Et varmaan itse ole ns. Kympintyttö.

No etpä ole kyllä sinäkään. :D

9.5-tyttö olen. Koluttauduin alalle, jossa on aina töitä. Yliopistokoulutus on myös. Kun ikää on tullut, standardit ovat laskeneet. Töiden suhteen. Ei kauheasti kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin sellainen kympin tyttö ja sairastuin burnoutiin 32-vuotiaana. Mutta en minä kyllä alaa vaihtanut, ihan samalla it-alalla olen missä loppuunkin paloin, vielä 43-vuotiaanakin. Ja olen varmaan eläkeikään asti. 

Mun tapauksessa burnoutin aiheuttaneet ongelmat olivat omassa perfektionistisessa ja ylikunnianhimoisessa päässäni. Oli myös kummallista mustavalkoista ajattelua kuten jos en ole absoluuttista huippua ja paras, niin sitten olen täysin kelvoton paska. Mitään siltä väliltä ei ollut olemassa, ja sen huippuuden tavoittelu ja jatkuva pelko siitä että jos en olekaan oikeasti huippu vaikka kuinka yritän, poltti loppuun.

Psykiatri-psykoterapeutin avulla sain selville nuo mieleni kuviot jotka burnarin aiheutti, ja opin niistä eroon.

NO mietipä kuinka vaikeaa meillä on jotka sitten vissiin olla oikeasti ihan paskoja, eli ponnistelusta huolimatta ei ylletä kuin korkeintaan keskinkertaiseen suoritukseen kun joskus ihan se luennolle lähtökin on kovan mentaalisen taistelun takana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin sellainen kympin tyttö ja sairastuin burnoutiin 32-vuotiaana. Mutta en minä kyllä alaa vaihtanut, ihan samalla it-alalla olen missä loppuunkin paloin, vielä 43-vuotiaanakin. Ja olen varmaan eläkeikään asti. 

Mun tapauksessa burnoutin aiheuttaneet ongelmat olivat omassa perfektionistisessa ja ylikunnianhimoisessa päässäni. Oli myös kummallista mustavalkoista ajattelua kuten jos en ole absoluuttista huippua ja paras, niin sitten olen täysin kelvoton paska. Mitään siltä väliltä ei ollut olemassa, ja sen huippuuden tavoittelu ja jatkuva pelko siitä että jos en olekaan oikeasti huippu vaikka kuinka yritän, poltti loppuun.

Psykiatri-psykoterapeutin avulla sain selville nuo mieleni kuviot jotka burnarin aiheutti, ja opin niistä eroon.

Hyvinpä on sulla mennyt psykiatrinen aivopesu perille, minä en tuollaisia satuja uskonut. Mulla ihan oikeat kognitiiviset ongelmat ovat olleet syynä uupumukseen ja alisuoriutumiseen. Olen vain toivonut että suoriutuisin omalla normaalitasollani mitä psykiatria yrittää saada uskomaan jonkinlaiseksi ylenmääräiseksi "vaativuudeksi".

Sun tapaus on varmaan eri jos on kerran oikeita kognitiivisia ongelmia. 

Itselläni ongelma oli lähinnä lapsesta asti päähän kasattu perfektionisti ja ns. huijarisyndrooma. Samaan aikaan jatkuva täydellisyyden tavoittelu, murhe ja häpeä pienistäkin virheistä, että kammottava pelko että oikeasti koko osaamiseni on valhetta ja kulissia ja kohta paljastuu mikä häpeällinen tunari olen kuoreni alla.

Minusta sen, että näin oli minun tapauksessani eikä syvempiä tai neurologisperäisiä ongelmia ollut takana osoittaa aika hyvin se, että olen pystynyt jatkamaan tuon jälkeen jo yli 10 vuotta samalla alalla, samassa työpaikassa ja samoissa tehtävissäkin. Olisi se ollut aika kurjaa minun tapauksessani, jos olisin torjunut avun mahdollisuuden tuomitsemalla terapeutit aivopesijöiksi. Olisin menettänyt erittäin hyväpalkkaisen uran, työssä josta vielä oikeasti olen nauttinut sen jälkeen kunhan olen oppinut ottamaan rennommin ja hyväksymään että minäkin olen vain ihminen eikä maailma kaadu jos teen virheen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin sellainen kympin tyttö ja sairastuin burnoutiin 32-vuotiaana. Mutta en minä kyllä alaa vaihtanut, ihan samalla it-alalla olen missä loppuunkin paloin, vielä 43-vuotiaanakin. Ja olen varmaan eläkeikään asti. 

Mun tapauksessa burnoutin aiheuttaneet ongelmat olivat omassa perfektionistisessa ja ylikunnianhimoisessa päässäni. Oli myös kummallista mustavalkoista ajattelua kuten jos en ole absoluuttista huippua ja paras, niin sitten olen täysin kelvoton paska. Mitään siltä väliltä ei ollut olemassa, ja sen huippuuden tavoittelu ja jatkuva pelko siitä että jos en olekaan oikeasti huippu vaikka kuinka yritän, poltti loppuun.

Psykiatri-psykoterapeutin avulla sain selville nuo mieleni kuviot jotka burnarin aiheutti, ja opin niistä eroon.

Hyvinpä on sulla mennyt psykiatrinen aivopesu perille, minä en tuollaisia satuja uskonut. Mulla ihan oikeat kognitiiviset ongelmat ovat olleet syynä uupumukseen ja alisuoriutumiseen. Olen vain toivonut että suoriutuisin omalla normaalitasollani mitä psykiatria yrittää saada uskomaan jonkinlaiseksi ylenmääräiseksi "vaativuudeksi".

Niin ja ongelmiahan ei voi olla erilaisia? Vai olisiko niin että sulla on vielä terapia hieman kesken?

Kympin tytön epäonnistumiset aina tuntuvat herättävän vahingoniloista huomiota. No itse ainakin olen kympin tyttö, joka sai kympit aika vähällä työllä, ja työelämässä en myöskään liikaa paineita ota vaan pärjään ok ilman perfektionismia. Mutta se ei ketään kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin sellainen kympin tyttö ja sairastuin burnoutiin 32-vuotiaana. Mutta en minä kyllä alaa vaihtanut, ihan samalla it-alalla olen missä loppuunkin paloin, vielä 43-vuotiaanakin. Ja olen varmaan eläkeikään asti. 

Mun tapauksessa burnoutin aiheuttaneet ongelmat olivat omassa perfektionistisessa ja ylikunnianhimoisessa päässäni. Oli myös kummallista mustavalkoista ajattelua kuten jos en ole absoluuttista huippua ja paras, niin sitten olen täysin kelvoton paska. Mitään siltä väliltä ei ollut olemassa, ja sen huippuuden tavoittelu ja jatkuva pelko siitä että jos en olekaan oikeasti huippu vaikka kuinka yritän, poltti loppuun.

Psykiatri-psykoterapeutin avulla sain selville nuo mieleni kuviot jotka burnarin aiheutti, ja opin niistä eroon.

Oletko yrittäjä it-alalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin sellainen kympin tyttö ja sairastuin burnoutiin 32-vuotiaana. Mutta en minä kyllä alaa vaihtanut, ihan samalla it-alalla olen missä loppuunkin paloin, vielä 43-vuotiaanakin. Ja olen varmaan eläkeikään asti. 

Mun tapauksessa burnoutin aiheuttaneet ongelmat olivat omassa perfektionistisessa ja ylikunnianhimoisessa päässäni. Oli myös kummallista mustavalkoista ajattelua kuten jos en ole absoluuttista huippua ja paras, niin sitten olen täysin kelvoton paska. Mitään siltä väliltä ei ollut olemassa, ja sen huippuuden tavoittelu ja jatkuva pelko siitä että jos en olekaan oikeasti huippu vaikka kuinka yritän, poltti loppuun.

Psykiatri-psykoterapeutin avulla sain selville nuo mieleni kuviot jotka burnarin aiheutti, ja opin niistä eroon.

NO mietipä kuinka vaikeaa meillä on jotka sitten vissiin olla oikeasti ihan paskoja, eli ponnistelusta huolimatta ei ylletä kuin korkeintaan keskinkertaiseen suoritukseen kun joskus ihan se luennolle lähtökin on kovan mentaalisen taistelun takana. 

Mitä olen ihmisiä seuraillut niin nuo perfektionismiongelmat tai  niiden puute eivät tunnu korreloivan "suorituskyvyn" kanssa. Esim. tiedän useita ihmisiä jotka monen mittapuulla olisivat selvästi niitä vähemmän välkkyjä noin ÄO-mielessä, työssä jossa älystä on hyötyä, mutta nämä mennä porskuttavat kovalla itsevarmuudella ja itseluottamuksella. Ja usein pärjäävät paremmin kuin se perfektionistinyhrääjä, jonka jähmettää esim. kyvyttömyys kysyä keneltäkään apua (avun tarvehan paljastaa muille, että ei osaa itse, ja se on perfektionistin pahin pelko) ja epäonnistumisen pelko joka johtaa tehtävien aloittamisen lykkäämiseen ja hutaisemalla tekemiseen ennen deadlineä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin sellainen kympin tyttö ja sairastuin burnoutiin 32-vuotiaana. Mutta en minä kyllä alaa vaihtanut, ihan samalla it-alalla olen missä loppuunkin paloin, vielä 43-vuotiaanakin. Ja olen varmaan eläkeikään asti. 

Mun tapauksessa burnoutin aiheuttaneet ongelmat olivat omassa perfektionistisessa ja ylikunnianhimoisessa päässäni. Oli myös kummallista mustavalkoista ajattelua kuten jos en ole absoluuttista huippua ja paras, niin sitten olen täysin kelvoton paska. Mitään siltä väliltä ei ollut olemassa, ja sen huippuuden tavoittelu ja jatkuva pelko siitä että jos en olekaan oikeasti huippu vaikka kuinka yritän, poltti loppuun.

Psykiatri-psykoterapeutin avulla sain selville nuo mieleni kuviot jotka burnarin aiheutti, ja opin niistä eroon.

Oletko yrittäjä it-alalla?

En ole, olen konsultti / koodari/arkkitehti isossa kansainvälisessä it-talossa.

Koulussa ratkaisee se, mitä osaat. Työelämässä (siis korkeassa asemassa) ratkaisee se, miten esiinnyt. Tärkeää on olla varma asioista, vaikka ei tietäisi höykäsen pöläystä. Täytyy innostaa ja luoda suuria linjoja, takertumatta realismiin. Jos yrittää hallita yksityiskohtia, väsyy.

Itsekin olen koulutaustaltani kympin tyttö, mutta en onneksi mitenkään kunnianhimoinen. Olen tietotyössä suorittavana puurtajana ja hämmästelen koko ajan, miten minua tyhmemmät etenevät pomoiksi ja pitävät hienoja linjapuheita tietämättä substanssista mitään. Ja nimenomaan hämmästelen, en kadehdi.