Englanninope vastaa hetken kysymyksiin

eikä siihen tosiasiaan että me ei uskalleta suutamme avata kun kohdataan englantilainen kun pelätään niin paljon virheitä. Väitän että tämä johtuu siitä että opet aina koulussa paasasi kuinka TÄRKEÄÄ ON TIETÄÄ KAIKKI NIPPELITIEDOT! Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole. Ei ne englantilaisetkaan tiedä aina miten ne oikeasti menee eikä ainakaan välitä tiedetäänkö me! Pääasia että asia tulee ymmärretyksi.



t. englantilaisen vaimo

Eihän detail sanan eteen tule artikkelia esim: " this will be discussed in more detail later..."

Riippuu vähän siitä, mistä opiskelun vaiheesta puhut. Perusasiat mielestäni on osattava, esim aikamuodot. Mutta lukiovaiheen kielioppihiostaminen menee munkin mielestäni vähän liian tarkaksi, ja monen motivaatio loppuu siihen. Puheen oppiminen taas toisaalta on melko helppoa monelle, jos perusteet ovat kunnossa. Puhumisen jännittäminen on mielestäni suomalaistyypillinen perfektionistinen piirre, josta vain on psyykattava itsensä ulos.



ap ope

Ilman artikkelia ' in more detail'



On tullut itseäni parempia oppilaita vastaan jonkin verran, mutta enemmän on niitä, joilla on valtaisa luontainen lahjakkuus oppia kieliä, suurempi kuin itselläni. Itse olen tavallisen vahva kielenoppija.



Sormijärjestelmässä on vain n. 5-7 sormea käytössä. ;)



ap ope

Huomioitko erilaiset oppimistyylit?

Miten huomioit oppilaan, jonka oppiminen ei tapahdu kuulon avulla. (sinun puheesi menee " hukkaan" , kuuntelut veikkaamalla, ei kykene vastaamaan, koska ei ymmärrä kysymystä...). Jokaisessa luokassa on oppilaita, jotka oppivat vahvemmin kinesteettisesti tai näköaistilla.



Oman kokemuksen mukaan kielenoppiminen painottuu kuuloaistiin hyvin vahvasti.

Yritän antaa ohjeita useamman aistin kautta, yleensä näkö ja kuule, tietty. Kinesteettinen oppiminen kiinnostaa, mutta en ole hirveän hyviä keinoja vielä löytänyt. Tässä mielessä aika on muuttunut, mielestäni. Kieltenopettajat yrittävät ottaa paremmin huomioon erilaisia oppimistyylejä, erilaisia oppijoita ja erilaisia oppimishäiriöitä.



Lukiovaiheessa kuulo on tosiaan keskeisessä osassa, samaten lukeminen eli näkö. Itse opetan tällä hetkellä alakoulussa, jossa muut aistit ovat käytössä jossain määrin myös. Nyt testaan sanaston oppimista kielipelien avulla, etenkin sitä, auttaako tavallinen muistipeli sanojen muistamiseen paremmin.



Kaikkea ei pysty ottamaan joka tunti huomioon, valitettavasti, mutta yritys on kova.



Onko itselläsi joitain oivaltavia kokemuksia tai metodeja?

Välillä se palkitsee todella, kuten esimerkiksi se vahvasti lukihäiriöinen poika, joka halusi tehdä kaikki läksyt ja lisääkin vaikka vaikeaa onkin. Aikaisemmin oli ollut ahdistuneen ja vetäytyvän oloinen.



ap ope

Miten ala-asteella opettaminen eroaa näistä? Jos ei kokemusta, niin kerro arvelujasi, käsityksiäsi!

Meillä oli silloin sellanen vanha englanninope täti joka aina veti isot miinukset kokeeseen jos käytti lyhennyksiä sanoista tai oli väärä artikkeli tai mitä niitä nyt oli. Väittelin tästä asiasta usein hänen kanssaan. Puhumista ei koskaan harjoiteltu. Tärkeämpää oli osata kaikki säännöt!

Oli sitä mieltä etten koskaan opi kunnon englantia eikä mua ymmärretä kun laitan väärän artikkelin tms. sooppaa. Tämä johti siihen etten enää uskaltanut puhua mitään kun pelkäsin et tulee väärä taivutusmuoto ym. Mieheni tavattuani tämä ongelma katosi ja ymmärsin mikä on olennaista vieraiden kielten osaamisessa. Mieheni mielestä lähes kaikki suomalaiset puhuu erittäin hyvää englantia.



Oli ihana tavat tämä ope sattumalta metroasemalla viime viikolla kun olin mieheni ja tyttäreni kanssa. Kyllä loksahti harpun leuat auki kun mulla olikin englantilainen mies olis tehny mieli sanoa että kyllä joku tais mua ainakin ymmärtää... :)

Meillä ainakin kirjoitettiin niin paljon ja pitkiä tehtäviä, että oli aivan ehdotonta käydä konekirjoituskurssi. Ja kyllä se nopeuttikin opintöiden tekemistä. Ja auttaa tietysti töissäkin.

Oma kieltenopiskeluni on alusta asti ollut tuskaisa taival ja tuloksena on lähes pakokauhunomainen reaktio kun joudun kohtaamaan/käyttämään vierasta kieltä. Ensimmäinen ahaa-elämys tapahtui kirjoituksia ennen lukulomalla, kun sain opiskella englantia omassa tahdissani, ilman opettajan antamia läksyjä. Niihin kun oli mennyt koko lukioajan kohtuuttomasti aikaa ja yritin selvitä tekemällä " näkyvät" tehtävät. Eli minun keinoni oppia oli lukeminen,lukeminen, lukeminen. Ei kuuntelu, jota olin tehnyt satoja tunteja opettaja ohjeen mukaan kotona, koulussa koulun jälkeen, tv:tä katsoessa...



Opettaja olen itsekin, eikä minulla ole riittävästi tarjolla kinesteettisiä oppimistyylejä tukevia menetelmiä. Ei, vaikka itse olen oppimistyyliltäni vahvasti kinesteettinen, jonkin verran visuaalinen ja auditiivinen puoli todella heikko. Koulu vain on perinteisesti painottunut auditiiviseen (kuunteluun) ja jonkin verran visuaaliseen. Onneksi tilanne on jo muuttunut ja muuttuu koko ajan!

Mutta jonkinlainen kielioppipohja on kuitenkin edellytys myös puhumiselle. Kun tämä kielioppipohja on kouluaikana luotu, on jokaisen suomalaisen helppo omaksua englannin puhetaito esim. menemällä englantiin sitä harjoittelemaan, ts. harjoittelemalla käytännössä. Ilman sitä vahvaa kielioppipohjaa tästä käytännön harjoittelemisesta ei saisi läheskään niin paljon irti.



T. ei-ap

Kokemusta on monesta eri oppilaitoksesta. Yläasteella olen ollut lyhytaikaisia sijaisuuksia, ja on välillä villiä menoa. Amiksessa olen ollut, ja opiskelijat siellä ovat melko vaikeita saada motivoitua. Kielenopiskelusta on liian monella jo harmaita kokemuksia siinä vaiheessa. AMK:ssa opetus on haastavaa, siellä kulloisenkin alan tekstit ovat joskus vaikeita ymmärtää (etenkin joillakin teknisillä aloilla...). Lisäksi opetusmateriaaleja on tehtävä paljon itse. Mutta se on kiinnostavaa! Peruskoulussa opetusmateriaaleja on vaikka kuinka paljon, ja huomattavasti mua viisaampien tekemiä, joten melko kirjasidonnaisesti yleensä vien opetusta.

Muuallakin olen opettanut, mutta siitä ei sen enempää.



Lukio-opetuksen riesa on yo-kokeet, kuten kaikki tietävät. Koe määrää todella paljon opetuksen tyyliä. Vanhanajan kielioppiopettajat varmasti ajattelivat tekevänsä parhaansa opiskelijoiden eteen, mutta se puhuminen jäi. Nykyisin kai koetta ollaan muuttamassa siten, että tulisi suullisen kielen koe pakolliseksi - ihan tarkkaan en tiedä, missä vaiheessa suunnitelma on. Vaikea toteuttaa, mutta eiköhän siihen päästä jossain vaiheessa. Puhumisen harjoittelu korostuu sitten tietenkin, ja muutenkin kaikenmaailman erikoissanastojen, joita lukiolaiset nyt joutuvat pänttäämään, merkitys vähenee.



Kinesteettiseen, tarkemmin taktuaaliseen, oppimiseen olen pienillä ajatellut kokeilla ihan magneettikirjainten käyttämistä. Mutta mitään tieteellisesti päteviä kokeita en voi toteuttaa, enemmän silleen mutu-meinigillä. Keskustelu näistä oppimistuuleistä ja -häiriöistä tuntuu olevan tärkeää vähän isompien kanssa. Luottamus itseen kielen oppijana on tosi tärkeää myös!



Kyllähän se kirjoittaminen sujuu vähemmilläkin sormilla, mutta ajatus on välillä hidas... ;) Meillä ei ollut ylenmäärin kirjoittamista, opiskelin ennen essee-kautta.

Nykyään pelien kautta monilla oppilailla, varsinkin opjilla, sanavarasto kehittyy melkein itsestään laajaksi. Ongelmana saattaa olla se, että muu taito jää pinnalliseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että kielen rakenteita ei tule harjoiteltua tarpeeksi, ja on vaikea luoda helposti ymmärrettävää kieltä. Siis oppijalla olo on sellainen, että hän kyllä osaa englantia, mutta se ei siirry koulutuloksiin ollenkaan sellaisena. Vaikea sanoa, onko asiasta isompaa haittaa. Niille on, jotka myöhemmin joutuvat kirjoittamaan englantia. Vähän voi vaikuttaa myös tekstien ymmärtämiseen.



ap ope