Keskenmenoa sitten
Heissan! Kirjoittelin tänne joku kuukausi sitten epäillessäni keskenmenoa. Ja niinpä se sitten varmistui, ja kävin jo kaavinnassakin viikko sitten.
Olo on vieläkin lähinnä tyhjä. En ole olut erityisemmin surullinen, mutta toisaalta en odota malttamattomasti uutta raskauttakaan. Tuntuu, että näin kai tämä oli tarkoitettu, ja ehkä meille on ihan hyvä ettei tähän tilanteeseen tullut vauvaa. Mutta minä koin ehdottomasti kaksi muuta lastani lohduksi, ja toisaalta myös sen, että sikiö oli lopettanut kasvunsa jo rv 5, vaikka kaavinta oli vasta rv12.
Että näinkin voi mennä. Olin itse tosi yllättynyt, kun yhtään kyyneltä en ole vuodattanut, ja toisaalta olokin on ollut ihan mainio. Kai pitäisi varata aika jälkitarkastukseen.
Kommentit (3)
Sairaalasta saamani oppaan mukaan ihmiset - äidit ja isät - reagoivat hyvin eri tavoin keskenmenoon. Itse olen aivan hajalla, tuntuu ettei valo tunnelin päässä näy millään. Elämässäni on tapahtunut kolme hirveän traumaattista asiaa, isän kuolema, taannoinen avioero ja nyt tämä syntymättömän lapseni menetys. Pääni sisällä itkee pieni lapsi, jota en koskaan syliini saa.
Niin ja siis pointti tässä höpinässäni oli se, että sen oppaan mukaan molemmat suhtautumistavat ovat ns. normaaleita. Ihmiset vain reagoivat suruun eri tavalla.
Itse itkin ensimmäisen viikon keskenmenon jälkeen hyvin herkästi, sitten kyyneleet vain loppuivat. Asia mietityttää kovasti ja surettaa, mutta en jaksa enää itkeä. Mutta, kun jonkun kanssa joutuu sitten puhumaan km:sta jollain tavalla, niin kyllä sitten on kyyneleet herkässä...
Paljon voimia sinnepäin ja aurinkoista kevättä!!
itke vaan jos siltä tuntuu, sillä asiat voivat tulla myöhemmin mieleen, jos niitä ei käsittele, esim.uuden raskauden kohdalla. Ajan kuluessa asia ei enää tunnu niin pahalta. Mutta jaksamista sinulle ja valoisaa kevättä!
vauva2006