Lue keskustelun säännöt.
Ystävä pisti välit poikki
06.12.2017 |
Olen nuorehko nainen, joka on tullut kaapista läheisilleen eräästä asiasta. Olen ainakin ajatellut ennen, että läheiseni ovat suvaitsevia, laajakatseisia ja empaattisia ihmisiä. Silti on hermostuttanut kertoa heille yhdestä jutusta ja näköjään ihan aiheesta... :(
Olen polyamorisessa suhteessa. Monogamia ei ole oikeastaan ikinä kuulostanut minusta järkevältä, mutta en pitkään tullut ajatelleeksi, että mikään muu olisi mahdollista. Minusta on vuosien varrella erityisesti biseksuaalina tuntunut pahalta, että joutuisin aina valitsemaan vain toisen puolen itsestäni.
Olen seurustellut ja asunut useita vuosia puolisoni kanssa ja hän otti puheeksi polyamorian. Olemme työstäneet asioita pitkään ja nyt me molemmat seurustelemme tahoillamme. Olen tosi onnellinen, mutta kaapissa olo on tuntunut todella rankalta. Elämässäni on todella tärkeä ihminen, josta en ole voinut puhua kenellekään kuin korkeintaan jonakin epämääräisenä kaverina. :( Siispä päätin tulla kaapista jokaiselle läheiselleni yksi kerrallaan.
Osa ihmisistä, esimerkiksi äitini, on suhtautunut hyvin, josta olen kiitollinen. Osa ei ole halunnut "ottaa kantaa". Se on minusta tuntunut pahalta, mutta pidän mahdollisena, että nämä ihmiset tarvitsevat vain hieman aikaa asian hyväksymiseksi. Mutta nyt sitten hyvä ystäväni suuttui minulle ja luultavasti laittoi välit poikki lopullisesti. Hänelle ilmeisesti oli vakavampi paikka se, että puolisoni seurustelee kuin se, että minä seurustelen jonkun muunkin kanssa... Nyt hän tuntuu olevan vakuuttunut, että hänenkin puolisonsa ennen pitkää haluaa polyamorisen suhteen, jos jatkamme ystävyyttämme. Ystäväni puoliso ei ole käsittääkseni puolella sanaakaan ilmaissut, että haluaisi avoimen suhteen.
Sama ystävä ei todennäköisesti olisi laittanut välejä poikki, jos olisin kertonut olevani lesbo tai jos vain olisin kylmästi jättänyt puolisoni toisen takia. Olisi hän varmaan ensi alkuun ollut järkyttynyt, mutta ehkä ajatellut sitten, että kyllä se oikea rakkaus voitti. Se tuntuu minusta jotenkin kaksinaismoralistiselta. Rakastan molempia todella paljon.
En nyt odota, että saisin av:lta kovinkaan paljoa sympatiaa, koska polyamoria ei sitä yleensä herätä. Mutta sainpahan avauduttua. :) Polyamoriasta olen ihan sinut, joten sillä ei minua pysty lyömään. Olen vakuuttunut, että tämä on minulle oikea juttu ja että on ihmisiä, joille tämä ei sopisi pätkääkään. Kaikille pitäisi minusta maailmassa olla tilaa, vaikka eläisi eri tavalla.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Elit millaista elämää tahansa niin se ei muille kuulu. Pääasia että tiedät mikä/mitkä asiat tekee sut onnelliseks. Ja ei tosiystävät käyttäydy noin. Niiden kuuluis tukea sua ja sanoa että oli sun suuntautuminen ja elämäntyyli millainen vaan pääasia että oot itse onnellinen ja että tukevat sua kaikessa
Oikeastiko ajattelet, että tosiystävän kuuluu tukea ja kannnustaa mitä tahansa ystävän valitsemaa elämäntyyliä? Säännöllistä uhkapelaamista? Huumekauppaa? Laskettelua merkittyjen rinteiden ulkopuolella? Luolasukellusta vaarallisiksi tunnetuissa tappoluolissa? Turvavyön käytöstä kieltäytymistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen valitsee omat ystävät ja joskus tiet erkanevat jostain syystä. Sinun ystävä ei halua olla sinun kanssa tekemisessä, koska hän ei hyväksy/ymmärrä tuota. Kysymys kuuluu, miksi sinä haluaisit olla hänen ystävä, jos hän ei hyväksy/ymmärrä? Teillä on tullut suuri näkemysero ja se vaikuttaa teidän ystävyyteen ja hän päätti katkaista ystävyyden. Sinä olet valinnut tien, joka tekee sinut onnelliseksi ja jatka sitä, jätä muut taakse. Hyväksy sinä hänen päätöstä, niin kuin sinä olisit toivonut, että hän olisi hyväksynyt sinun päätöstä elää suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo mitä avausviestissäsi sanoit siitä, että ystäväsi ehkä pelkää oman parisuhteensa puolesta, että hänen miehensäkin haluaisi tyttöystävän hänen lisäkseen, jos ystävyytenne jatkuisi. Se kuulostaa hullulta, mutta kyse on samasta ilmiöstä kuin eroamisessa. Ihmiset pelkäävät, että ero tarttuu. Tai kun joku laihtuu kovasti, häntä aletaan "pelätä", "nyt se vie mun miehen". Sellainen on kurjaa, vaikkakin inhimillistä. Joskus ihmiset tajuavat asiat hieman mietittyään, mutta toisaalta tuollaisissa tilanteissa voi kätevästi heivata niitä ihmisiä, joihin ollaan jo väsyneitä, joista halutaan eroon muutenkin. Saadaan kätevä syy, anteeksi että sanon näin, toivottavasti ystäväsi ei ole siten ajatteleva.
En tiedä, onko ystäväni minuun väsynyt. Mutta mulle tämä polyjuttu on niin tärkeä osa mun arkea ja identiteettiä, että en itsekään halua enää pitää lähelläni ihmisiä, joille joutuisin asiaa peittelemään tai siloittelemaan. Niin kurjaa kuin se onkin, aika on rajallista ja aion käyttää sen niihin ihmissuhteisiin, joissa tulen hyväksytyksi sellaisena kuin olen.
Joo, toi pelkääminen on kyllä mustakin kumma juttu ja kurjaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jokainen valitsee omat ystävät ja joskus tiet erkanevat jostain syystä. Sinun ystävä ei halua olla sinun kanssa tekemisessä, koska hän ei hyväksy/ymmärrä tuota. Kysymys kuuluu, miksi sinä haluaisit olla hänen ystävä, jos hän ei hyväksy/ymmärrä? Teillä on tullut suuri näkemysero ja se vaikuttaa teidän ystävyyteen ja hän päätti katkaista ystävyyden. Sinä olet valinnut tien, joka tekee sinut onnelliseksi ja jatka sitä, jätä muut taakse. Hyväksy sinä hänen päätöstä, niin kuin sinä olisit toivonut, että hän olisi hyväksynyt sinun päätöstä elää suhteessa.
Se on ihan totta, että ystävyydestäkin voi ottaa eron ja toisen päätös pitää hyväksyä. En halua olla ystävä kenenkään kanssa, joka ei ole innoissaan siitä, että olemme ystäviä. Se tietenkin on minusta kurjaa, että ystävyys loppuu siihen, että ystäväni ei hyväksy minua sellaisena kuin olen. Tulee paha olo siitä, että välittäminen oli hänelle niin ehdollista.
Vaikka polyamoria ei olekaan minua varten, suhtaudun siihen positiivisesti siltä kannalta että kaikilla on yhteiset säännöt joilla pelataan ja kaikki tietävät toisistaan. Tuomittavampaa on minusta nämä toinen nainen/toinen mies -triangelit, joissa usein se yksi osapuoli ei tiedä asioista mitään. Jännä kuitenkin miten nämä toinen nainen/toinen mies suhteet koetaan oikeampina kuin polyamoria. Siinä mielessä myös ihailen polyamorisia-suhteita siitä kuinka paljon joudutaan tekemään töitä että suhteet saadaan toimimaan ts. keskustelemaan ja olemaan avoimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka polyamoria ei olekaan minua varten, suhtaudun siihen positiivisesti siltä kannalta että kaikilla on yhteiset säännöt joilla pelataan ja kaikki tietävät toisistaan. Tuomittavampaa on minusta nämä toinen nainen/toinen mies -triangelit, joissa usein se yksi osapuoli ei tiedä asioista mitään. Jännä kuitenkin miten nämä toinen nainen/toinen mies suhteet koetaan oikeampina kuin polyamoria. Siinä mielessä myös ihailen polyamorisia-suhteita siitä kuinka paljon joudutaan tekemään töitä että suhteet saadaan toimimaan ts. keskustelemaan ja olemaan avoimia.
Kiitos. :) Itse olen hiukan kyllästynyt mielikuviin, että polyamoria on holtitonta ympärilleen panemista vailla tunteita. Polyamorinen suhde vaatii oikeasti tosi paljon kommunikaatiota, myötätuntoisuutta ja vastuunkantoa. Kyse ei ole pettämisestä, joka on aina tosi kusipäistä.
Ap
Minusta tuo, että ystävien pitäisi olla innoissaan ystävänä olemisesta kuulostaa vähän lapsekkaalta. :) Minulla on ystävä, jonka olen tuntenut kohta 30 vuotta enkä kyllä ole ollut koskaan innoissani siitä, että olemme ystäviä. Pidän hänestä valtavasti, luotan häneen kuin kiveen, ärsyynnyn häneen välillä ja hän minuuun, mutta jos tässä pitäisi olla koko ajan innoissaan, niin sitten en ole hyvä ystävä hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo, että ystävien pitäisi olla innoissaan ystävänä olemisesta kuulostaa vähän lapsekkaalta. :) Minulla on ystävä, jonka olen tuntenut kohta 30 vuotta enkä kyllä ole ollut koskaan innoissani siitä, että olemme ystäviä. Pidän hänestä valtavasti, luotan häneen kuin kiveen, ärsyynnyn häneen välillä ja hän minuuun, mutta jos tässä pitäisi olla koko ajan innoissaan, niin sitten en ole hyvä ystävä hänelle.
Höh, totta kai ystävät nyt välillä riitelee. Mutta musta kyllä olisi tosi ankeaa olla yhdessäkään ihmissuhteessa, josta ei tuntisi intoa ja iloa useimpina päivinä. Oli kyse sitten kumppanista, ystävästä tai sukulaisesta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo, että ystävien pitäisi olla innoissaan ystävänä olemisesta kuulostaa vähän lapsekkaalta. :) Minulla on ystävä, jonka olen tuntenut kohta 30 vuotta enkä kyllä ole ollut koskaan innoissani siitä, että olemme ystäviä. Pidän hänestä valtavasti, luotan häneen kuin kiveen, ärsyynnyn häneen välillä ja hän minuuun, mutta jos tässä pitäisi olla koko ajan innoissaan, niin sitten en ole hyvä ystävä hänelle.
Höh, totta kai ystävät nyt välillä riitelee. Mutta musta kyllä olisi tosi ankeaa olla yhdessäkään ihmissuhteessa, josta ei tuntisi intoa ja iloa useimpina päivinä. Oli kyse sitten kumppanista, ystävästä tai sukulaisesta.
Ap
Okei, minä vaan taidan olla tylsempi tyyppi, mutta suurin osa elämässäni läheisinä pitämistäni ihmisistä eivät kyllä aiheuta minussa intoa kaiken aikaa. :)
Tuo mitä avausviestissäsi sanoit siitä, että ystäväsi ehkä pelkää oman parisuhteensa puolesta, että hänen miehensäkin haluaisi tyttöystävän hänen lisäkseen, jos ystävyytenne jatkuisi. Se kuulostaa hullulta, mutta kyse on samasta ilmiöstä kuin eroamisessa. Ihmiset pelkäävät, että ero tarttuu. Tai kun joku laihtuu kovasti, häntä aletaan "pelätä", "nyt se vie mun miehen". Sellainen on kurjaa, vaikkakin inhimillistä. Joskus ihmiset tajuavat asiat hieman mietittyään, mutta toisaalta tuollaisissa tilanteissa voi kätevästi heivata niitä ihmisiä, joihin ollaan jo väsyneitä, joista halutaan eroon muutenkin. Saadaan kätevä syy, anteeksi että sanon näin, toivottavasti ystäväsi ei ole siten ajatteleva.