Miltä teistä tuntuu se, että ruotsalaisten mielikuva Suomesta on samansuuntainen, kuin suomalaisten kuva Virosta?
Vähän köyhempi, vähän korkeampi rikollisuus, vähän rähjäisempi, vähän venäläisempi... ja niin edelleen.
Ruotsalaisethan eivät tiedä Suomesta oikein mitään. Muumitkin sentään ovat ruotsinkielisen toimesta syntyneet.
Kommentit (56)
Enemmän huolettaa suomalaisten kuva suomalaisista. Hävetään omaa kulttuuria ja kumarrellaan muslimeille. Huoh..
Viro hyötyy Suomesta taloudellisesti ihan kivasti, mutta Suomi ei oikeastaan Ruotsista. Suhde ei siis ole samanlainen.
No minulla on ruotsista seuraavanlainen kuva: mamut rähisee ja räiskii, poliiseilla puntti tutisee niin etteivät uskalla poliisilaitokselta ulos.
Vierailija kirjoitti:
Mun kuvani Virosta on, että siellä on äärimmäisen pitkällä nettiosaaminen, lapset koodaa jo ekalla luokalla samaan aikaan kun suomalaislapset vielä miettii kengännauhojaan. Virossa myös yrittäminen on suosiossa, ei maata kattoon syljeskellen korvauksilla vuosikaudet. Töiden perässä uskalletaan lähteä, ei oleteta, että aikuiset ihmiset kyhnäävät synnyinkylissään koko ikäänsä. Mun käsitykseni mukaan Viro on dynaaminen ja tulevaisuuteen katsova maa kun taas Suomi on flegmaattinen ja menneisyyteensä takertuva.
Sama. Pidän Viroa äärimmäisen fiksuja pienenä maana joka on hoitanut asiansa todella hyvin. Toimiva talous, kansainvälisiä ja todella hyvin koulutettuja nuoria, teknologiaosaaminen loistavaa, huippu koulutusjärjestelmä, lisäksi Tallinna on nykyään todella kiva kaupunki ravintoloineen ja kauppoineen. En ole enää pitkään aikaan katsonut Viroa alaspäin, päinvastoin. Suomi voisi ottaa monessa asiassa mallia.
Vierailija kirjoitti:
Viro hyötyy Suomesta taloudellisesti ihan kivasti, mutta Suomi ei oikeastaan Ruotsista. Suhde ei siis ole samanlainen.
Suomella on paljon vientiä Ruotsiin.
Suomen olisi aika irroittautua tuosta pakkomielteestä Ruotsiin. Nyt 100 vuoden kohdalla olisi viimeistään hyvä leikata se napanuora.
Vierailija kirjoitti:
Itseä ottaa päähän tuo yksisuuntaisuus. Suomalaiset pakotetaan palvomaan Ruotsia (mm. pakkoruotsia pitää lukea, koska Ruotsi on niin tärkeä naapuri ja kauppakumppani). Eikö naapuuruus ja kumppanuus olekaan kaksisuuntaista, eli miksi ruotslalaiset eivät opiskele suomea?
Ei Ruotsi meille pakkoruotsia ole pakottanut, vaan ihan itse siinä täällä ollaan roikuttu.
Vierailija kirjoitti:
Enemmän huolettaa suomalaisten kuva suomalaisista. Hävetään omaa kulttuuria ja kumarrellaan muslimeille. Huoh..
Sinä voit kumarrella, se on vapaaehtoista, esimerkiksi kaikille pakollista pakkoarabiaa en ole koskaan kuullut ehdotettavan. Minua ei ole koskaan kutsuttu juntiksi missään vähäisen arabian taitoni takia, vaikka osaan vain muutaman sanan arabiaa enkä viitsi sitä opiskella. Suomenmaalaisille suomalaiset joutuvat kumartelemaan , joudumme opettelemaan pakkoruotsia palvellaksemme heitä.
Suomi on vielä esimerkiksi jäsenenä pohjoismaiden neuvostossa vaikka suomen kieli ei siellä ole vieläkään virallinen kieli koska ahvena äänesti ehdotusta vastaan. Jos emme itse kunnioita itseämme on turha odottaa kunnioitusta muiltakaan.
"Kotimaa
Suomen kielen aseman parantamista ajanut esitys kaatui keskiviikkona Pohjoismaiden neuvostossa – Ahvenanmaan edustajan äänestettyä suomea vastaan. Suomalaispoliitikot läpi puoluekentän ovat hämmentyneitä tilanteesta.
Suomen PN-valtuuskunta esitti aikanaan ahvenanmaalaispoliitikko Britt Lundbergia Pohjoismaiden neuvoston presidentiksi. Nyt hän oli päättävässä asemassa, neuvoston presidenttinä, kaatamassa Islannin aloitetta, jolla pyrittiin parantamaan suomen ja islannin kielten asemaa neuvostossa ja tekemään niistä tasavertaiset muiden ryhmän kielten kanssa.
– Pohjoismaiden neuvoston presidentti Britt Lundberg petti Suomen eduskunnan, ärähtää Sdp:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta tiedotteessaan."
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/230803-poliitikot-raivostuivat-ahvenan…
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki niin ajattele. Sivistyneessä seurassa tuota ei edes kuule. Kyllä täällä arvostetaan itäistä naapuria, etenkin suomalainen koulutusjärjestelmä saa paljon osakseen ihailua! Lisäksi todella monella ruotsalaisella on nykyään suomalaisia sukujuuria. On tosin selvästi huomattavissa, ettei Suomesta tiedetä läheskään yhtä paljon kuin Suomessa Ruotsista. Pistetään koulutuksen piikkiin ;)
Hyvää itsenäisyyspäivää!
T.Ruotsinsuomalainen
Myös Suomen maahanmuuttopolitiikkaa arvostetaan ja kieltä pidetään kivana, mutta ihmisiä "venäläisinä"
Terveisin toinen ruotsinsuomalainen
Aika vähän mekin tiedetään nykyisestä Ruotsista, koska jostain syystä Ruotsista ei lähinaapuruudesta ja yhteisestä historiasta huolimatta juurikaan uutisoida. Paljon enemmän ja pienemmistä tapahtumisesta otsikoidaan, jos se tapahtuu Amerikassa.
Nämä kielitaistelut tapahtuvat nimenomaan suomenruotsalaisten ja suomalaisten välillä, ruotsinruotsalaisilla siihen ei ole paljon osuutta.
Koulujen pakkoruotsitsista on ollut oikeasti haittaa varsinkin pojille, joista jotkut valitsevat amiksen vain siksi, että inhoavat ruotsin kielen opettelemista.
Olen itse parantanut koulussa saatua ruotsinkielen opetusken jälkiä, ja on ollut ihan avartava kokemus, kun voi lukea ruotsalaisia lehtiä ja katsoa ruotsalaisia tv-kanavia.
Siltikin olen sitä mieltä, että vapaaehtoisuuteen sen valinta opiskelukieleksi pitäisi perustua.
Oma mielikuvani nyky-Virosta ei ole tuollainen, joten uskon (ehkä virheellisesti) että koulutettujen, fiksujen, nuorten/nuorehkojen ruotsalaisten mielikuva Suomesta ei myöskään ole tuollainen. Mutta enpä juurikaan asialla päätäni vaivaa.
Ei se tunnu miltään, koska kenelläkään ei voi olla mitään "oikeaa" mielikuvaa. Ei edes Suomessa asuvilla suomalaisilla, koska minun Suomeni on erilainen kuin sinun.
Toisaalta joskus ulkopuolelta voi nähdä jotain asioita, mihin niihin tottuneet eivät kiinnitä huomiota kun eivät osaa verrata mihinkään. Siksi on hyvä kuunnella toisten sanomisia, mutta mielikuviin perustuva spekulointi harvoin tällöinkään johtaa mihinkään.
Tästä edistyksellisyydestäkö puhutaan Viron kohdalla?
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/viron-id-kohu-rikollisen-…
Tässä teille vähän apua verojenmaksu halukkuuteen:
"Viron lakien mukaan lapset ja lapsenlapset ovat velvollisia auttamaan vanhuksiaan. Jos eläkeläisen omat eurot eivät riitä palveluihin, tulee kunta apuun vain, jos omaisia ei ole, heidän tilanteensa on taloudellisesti toivoton tai he asuvat pysyvästi eri maassa. Itsenäistymisen jälkeen yhä suurempi osa nuorista muuttaa ulkomaille paremman toimeentulon perässä."
"Joskus Malle on joutunut turvautumaan kotiapuun, kun ei kipujensa takia päässyt kauppaan. Kotiapu maksaa 3,45 euroa tunnilta. Jos hänellä ei olisi lapsenlapsia tai he asuisivat pysyvästi ulkomailla, olisi apu ilmaista.
On tapauksia, joissa sukulaiset ovat vaatineet vaikeasti muistisairasta omaista hoitolaitokseen. Jos omaiset eivät voi maksaa, on mahdollista, että he sanoutuvat irti sukulaisuudesta tuomioistuimen kautta. Tässä tapauksessa valtio ottaa omaisen huostaan ja hoitaa maksut – ja valitsee laitoksen. Tällaiset ovat ääritapauksia. Sukurakkaat virolaiset eivät hevin luovu velvollisuuksistaan." ET-Lehti 09/2013
Vierailija kirjoitti:
Vähän köyhempi, vähän korkeampi rikollisuus, vähän rähjäisempi, vähän venäläisempi... ja niin edelleen.
Ruotsalaisethan eivät tiedä Suomesta oikein mitään. Muumitkin sentään ovat ruotsinkielisen toimesta syntyneet.
Kuule, on ihan sama mitä mieltä ovat, mua ei liikuta pätkääkään. Säkin voisit käyttää energiasi tärkeämpään kuin sen miettimiseen mitä mieltä joku ehkä on suomalaisista. Ei sellainen ole enää nykypäivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä ottaa päähän tuo yksisuuntaisuus. Suomalaiset pakotetaan palvomaan Ruotsia (mm. pakkoruotsia pitää lukea, koska Ruotsi on niin tärkeä naapuri ja kauppakumppani). Eikö naapuuruus ja kumppanuus olekaan kaksisuuntaista, eli miksi ruotslalaiset eivät opiskele suomea?
jaha.. opiskellaanko suomessa myös pakkoviroa, pakkovenäjää ja pakkonorjaa?
Vai oisko niin ettei ole mitään tekemistä naapuriuuden kanssa.Niinpä. Jostain syystä vain yhdestä maasta peräisin olevaa vähemmistöä varten on Suomessa pakkokieli. Ruotsinkielisethän ovat ruotsalaissiirtolaisten jälkeläisiä. Samalla logiikalla pitäisi olla pakkovenäjä, pakkoviro ja tietysti Ruotsissa pakkosuomi.
Tuolla logiikalla meidän pitäisi puhua saamea.
Peppi Pitkätossua jää vähän ikävä, kun ruotsalaiset tuhoavat maansa. Muuta muuten...