Miten "tottua" ja kovettaa itsensä teinin käytökselle?

Voi, meillä ihan samaa. Mitään nimittelyä tai muuta varsinaista epäkohteliasta ei esiinny, mutta juuri se tunnekylmyys ja etäisyys tekee kipeää. Toki koitan kunnioittaa hänen rajojaan, äidin seura ja läheisyys ei vaan enää ole se juttu enkä väkisin tuppaudu enkä halaile, mutta kyllä se omaa sydäntä nakertaa. Vaikka järjellä ymmärtää ja muistan omastakin nuoruudesta. Kun ei halunnut loukata, mutta halusin silti välttää äitini seuraa ja parhaiten se tuntui onnistuvan olemalla viileän etäinen.

Muistan silti, kuinka äitini heittämällä oli elämäni ykkösihminen silloinkin. Koitan tämän ajatuksen voimin kestää, luottaa että se rakkaus on olemassa sielläkin, mutta sitä on just nyt vaikea näyttää. Minun roolini on rakastaa silti, olla läsnä ja olla se auktoriteetti, vaikka tekis mieli joskus itsekin vaan pillittää ja syyllistää että EIKÖ MINUN TUNTEILLANI OLE VÄLIÄ. =D

Itse vastaavassa tilanteessa soitin koulukuraattorille. Halusin kuulla miten lapseni käyttäytyy koulussa muita ihmisiä kohtaan. Samalla sain vahvistusta myös hyvälle mielikuvalle lapsestani ja olo oli vähemmän toivoton. Kuraattori jutteli myös lapseni kanssa. Tämä ulkopuolinen henkilö toimi eräänlaisena tulkkina. Keskysteluyhteys aukeni hieman ja ymmärrys lisääntyi puolin ja toisin. Nykyään menee jo paremmin, välillä jopa nauretaan yhdessä :) Onko kyseessä tyttö vai poika?

Tämä vaihe on osa nuoren normaalia kehitystä itsenäiseksi aikuiseksi Näin kuuluu tapahtua, kun irtaannutaan vanhemmista. Minulla on kolme teiniä. Yksi on tulissa tähän hankalaan vaiheeseen, keskimmäinen elää sitä täysillä ja esikoinen , vähän yli 20 v, on palautunut omaksi mukavaksi itsekseen. Mua on helpottanut ajatus siitä, että tässä ei tavallaan ole kysymys siitä, että minussa tai persoonassani olisi vikaa vaan tosiaan on kyse oman lapsen kasvusta. Tässä vaaditaan pitkää pinnaa ja ymmärtämystä pikkuisen itsekkin antaa löysää nuorelle. Täytyy yrittää säilyttää puheyhteys, eikä pahoittaa asiasta mieltään.

Minulla on yksi tyttö poikien joukossa ja suhde tyttöön on ollut kaikkein vaikein murrosiässä. Olen välillä se pahin vihollinen. Meillä kotiolot hyvät ja ei mitään oikeaa, mistä valittaa, kuten osalla kavereista, joiden perheissä ryyppäämistä yms.

Mutta välillä tulee tytölle puuskia, että on pakko keksimällä keksiä asioita, mistä haukkuu minua. Ja sitä paskaa sataakin niskaan aika rankasti välillä. Mutta yritän ajatella, että sen nyt on vain pakko vihata minua äärettömästi välillä, että pääsee minusta irti. Olen ollut sille niin idoli lapsena, ettei hänen persoona pääse kehittymään, jos ihailee minua koko elämänsä. 

Tässä pikkuhiljaa on alkanut hellittämään ja tytöstä on kehkeytymässä fiksu, nuori nainen. Yhteyskin on alkanut taas löytymään, vaikka välillä on ollut kyllä niin tiukkaa, että on meinannut oma pää hajota.

Tuo on normaalia. Eihän ne muuttaisi koskaan kotoa pois, jos se olisi kaikista kivaa. Teinit ovat pohjattoman itsekkäitä ja röyhkeitä, jopa siihen pisteeseen asti että ne heitetään omilleen :)

Ajatelkaas nyt, onkohan tuo ihan oikein hyväksyä teiniltä mikä tahansa käytös. Ehkä tulevaisuudessa neuvotaan toisin. Lapsilla on kuri mutta teinit saa perseillä oikein kasvatustieteilijöiden luvalla.

Tiedän kyllä, että kaikki tämäkin kuuluu tähän ikävaiheeseen, mutta ei se oikein auta :´(

Kun ei tuo edes puhuisi mistään, ei kerro oikein mitään, mistään, milloinkaan. Ihan pihalla sen opiskeluistakin, tai olisin jos en kyselisi ja kurkkisi Wilmaa jossa ei muuten nyt lukion alettua ole oikein mitään, ei edes niitä koeviikon tuloksia kun nehän on jossakin abitissa tai ties missä ja vaikka ne saakin tietää kun kyselee niin se kyseleminenkin ärsyttää poikaa aivan silmittömästi. Ja silti jaksan joka ilta kysäistä olisko jotain tai mitään mistä haluaisi jutella, mitä kertoa. Ikinä ei ole. Ja aina päivä on mennyt "normaalisti" ja piste. Ei saisi kysyä mitään mistään, ei saisi olla muuta kuin lompakko, kokki, siivooja ja pyykkääjä. Kerron päivittäin että rakastan, niin olen tehnyt jo silloin kun oli kohdussa, mutta kuulenko itse koskaan vastaavaa, no en. Jooo epärealistista ajatella saati toivoa moisen kuulemista kun teini kyseessä, mutta josko jotakin lämpöä olisi mutta eipä oikein sitäkään. Ne pienen pienet jutut ei aina jaksa lämmittää tyyliin kun hän kysyy ruokailun jälkeen tai muuten että olisko jotakin mitä pitäis tehdä, hehheh. Erittäin syvä huokaus.

ap

Sunkin täytyy kasvaa ja oppia päästämään irti. Nuori ottaa sun kyselyt sun muut ärsyttävänä jankutuksena ja kapinoi vielä tylymmin. Uskoisin, että mikäli et ahdistele ja patista sitä nuortasi, niin hän voisi jopa joskus oma-aloitteisesti kertoa jotain tai kysyä neuvoa. Meillä ainakin annan nuorille jonkin verran omaa vapautta ja päätösvaltaa. He tietävät, että koska tahansa voivat kysyä neuvoa ja pyytää apua.

Erään vastaajan mielestä ilmeisesti pitäisi pitää oikein vanhanajan kuria. Kysyn vaan mitä hyvää siitä on koskaan koitunut? Tytöt joko kärsivät kiltin tytön syndroomasta lopun ikäänsä tai hommautuvat raskaaksi 15-kesäisenä ja pojat jäävät hissukpiksi peräkamarin pojiksi tai riehaantuvat kapinoimaan ryyppäämällä ja rälläämällä. Se että ymmärtää nuorya ja antaa vaupatta ei tarkoita ettei mitään sääntöjä ole. Pikkujutuista ei kannata niuhottaa, vaan opettaa nuorista vastuullisia ihmisiä . Et sä voi heitä lopunikääsi kontrolloida.

Joku viisas kasvattaja joskus sanoi, että napanuora ei purematta katkea. Sitä puremista se on, kun teini ottaa etäisyyttä ja/ tai tahallaan ärsyttää. Anna ap tilaa: älä kysele joka päivä, älä joka päivä kerro, että rakastat, se tuntuu tukahduttavalta.

Yritä pitää kohtuulliset kotiintuloajat, pysy mahdollisuuksien mukaan selvillä kaveripiiristä ( hyvä jos edes joskus käyvät teillä kotona) ja puutu kouluasioihin vain jos tulee ongelmia. Jos käytös menee ihan mahdottomaksi voit sanoa, että koska teiniä kohdellaan kotona ystävällisesti ja kunnioittavasti häneltä edellytetään vastaavaa käytöstä muita kohtaan. Asioista tulee silti riitaa välillä, koska kaikkea mitä sanot, käytetään sinua vastaan.

Murrosikä menee aikanaan ohi; jokaisen päivän iltana olet lähempänä parempia aikoja.

Mulla teini lähti huostaan ja on ikävä,mutta kovetan itseni tälle yhteiskunnalle..