Vanhusten yksinäisyys, muutama kysymys teille!

Yksin viihtyy parhaiten. Jos on koko ikänsä tykänyt olla itsekseen, niin tuskinpa sitä on erilainen vanhuksenakaan. Kumma juttu, että on joku oletusarvo vanhusten olevan ekstovertteja laumassa viihtyviä.

Pelkään joutuvani vanhuksena johonkin silloin varmaan jo pakollisiin vanhusten aktivointitoimenpiteiden kohteeksi. Eli eläkkeen vastineeksi on osallistuttava johonkin "ettei syrjäydy."

Vanhuksena saa vihdoin olla yksin ja rauhassa. Kiitos. Juu, ei sitten kannata pimputella ovikelloa, koska ruuvaan sen irti.

Vierailija kirjoitti:

Yksin viihtyy parhaiten. Jos on koko ikänsä tykänyt olla itsekseen, niin tuskinpa sitä on erilainen vanhuksenakaan. Kumma juttu, että on joku oletusarvo vanhusten olevan ekstovertteja laumassa viihtyviä.

Pelkään joutuvani vanhuksena johonkin silloin varmaan jo pakollisiin vanhusten aktivointitoimenpiteiden kohteeksi. Eli eläkkeen vastineeksi on osallistuttava johonkin "ettei syrjäydy."

Kauhuskenaario! Onneksi asun maassa, jossa ei kukaan tunge kotiin ilman oikeuden määräystä.

1. Minkälaisten syiden olette huomanneet/uskotte johtavan yksinäiseen vanhuuteen?

- Itse en tykkää pitää toisiin isovanhempiini juurikaan yhteyttä. Toinen on alkoholisti, toinen laitoksessa eikä ymmärrä enää mitään. Eli sanoisin, että oma käytös aiheuttaa yksinäisyyttä.

Tietenkin myös sairaudet tavallaan. Käyn minä välillä hoitokodissa vierailulla muttakun toinen ei tunnista, ei muista ja unohtaa käynnin heti kun astun ovesta, niin... :/

2. Mikä mielestänne ennaltaehkäisisi vanhusten yksinäistymistä?

- varmaan kannattaa pitää huolta perhesuhteista ja ystävyyssuhteista koko ikä.

3. Pelkäättekö olevanne yksinäinen vanhana? Miksi?

- pelkään ja olen varma, että niin myös käy.

Yksin olo ja yksinäisyys ovat tietenkin kaksi eri asiaa. Osa viihtyy itsekseen ja se heille suotakoon. Nyt kyselen lähinnä epätoivotusta yksin olemisesta ja sen aiheuttamasta yksinäisyyden tunteesta. :)

Myös introvertti ihminen voi kaivata silloin tällöin seuraa, vaikka suurimmaksi osaksi yksin oleminen olisi mieluista. Kurja tilanne on silloin, jos tällöinkään kontaktien saaminen ei onnistu.

Tosiaan ihan spekuloivia mielipiteitä asiaan liittyen!

1. Uskomuksena, että yksinäisyys yleisesti liittyy kyvyttömyyteen muodostaa sosiaalisia suhteita tai tähän ei ole mahdollisuutta esim. asuinpaikan riittämättömien tapaamispaikkojen/ aktiviteettimahdollisuuksien takia. Oma asenne ja itsetunto ovat myös osallisia vaikutustekijöitä.

2. Yhteisten aktiviteettien järjestäminen monipuolisesti ja tehdä osallistumiskynnys kyseisiin matalaksi.

3. En usko asian olevan virtuaalisesti ongelma meidän sukupolvellemme (ikäni 25), joka on oppinut sosiaalisen median ja tekniikan vaikutukseen, mutta jos tämä trendi jatkuu, fyysisten tapaamisten suunta yksin asuvilla vanhuksilla on alaspäin, varsinkin pienillä paikkakunnilla.

1. Minkälaisten syiden olette huomanneet/uskotte johtavan yksinäiseen vanhuuteen?

Ei ole läheisiä, sairauden tai vanhuuden takia tms takia fyysinen kunto huono joka johtaa liikuntakyvyttömyyteen

2. Mikä mielestänne ennaltaehkäisisi vanhusten yksinäistymistä?

Yhteisöllisyyteen panostaminen yhteiskunnassa, erilaiset osallistavat toiminnat vanhuksia ajatellen

3. Pelkäättekö olevanne yksinäinen vanhana? Miksi?

Kyllä jollain tavalla. Jos ei ole läheisiä enää niin iäkkäänä voi olla vaikea/ei enää jaksa tehdä uusia tuttavuuksia.

1. Minkälaisten syiden olette huomanneet/uskotte johtavan yksinäiseen vanhuuteen?

- Sen, että ei ole tarpeeksi sosiaalisia virikkeitä ja vuorovaikutusta.

2. Mikä mielestänne ennaltaehkäisisi vanhusten yksinäistymistä?

- Menemällä tapaamaan vanhuksia ja järjestämällä tilanteita, joissa he kokevat merkityksen tunnetta. 

3. Pelkäättekö olevanne yksinäinen vanhana? Miksi?

- Pelkään olevani yksinäinen jo nuorena. Minulla vanhuus ei liity siihen pelkoon. Pelottaa että etäydyn, ja se voi tapahtua jo nuorena. 

1. Yksinäiseen vanhuuteen voi ajautua mikäli ei löydä kumppania. Yksinäisyyteen voi johtaa myös yhteisöllisyyden puute, joka leimaa nykyaikaa.  Myös puolison varhainen menehtyminen ja yksin jääminen ilman kenenkään tukea aiheuttaa varmasti kierteen yksinäisyyten, josta on vaikea päästä pois.

2. Koska Suomen kulttuurissa perhekeskeisyys on melko pientä niin ehdottomasti vanhuksille pitäisi järjestää erilaisia tapahtumia. Esimerkkinä tanssin on todettu vaikuttuvan aivoihin positiivisesti sekä ylläpitävän liikkumiskykyä. Mutta mikä tahansa yhdessä tekeminen on hyväksi.

3. En oikeastaan. Olen llut paljon yksin eikä minulla kaadu seinät päälle ja tulen toimeeni itseni kanssa. Mutta ei se ajatuksena kuitenkaan tunnu mukavalta olla yksin.

1. Ei ole kumppania löytynyt, jälkikasvu muuttanut muualle eikä pidä yhteyttä.  Myös "nolo" sairaus voi rajoittaa ettei ihminen kehtaa käydä ihmisten ilmoilla.

2. Järjestää vanhuksille aktiviteetteja, muutakin kuin bingoa, esim. jotain mitä tehdä teinien kanssa. Saa nuoret kuulla elämänkokemusta ja vanhat pääsevät paremmin kärryille mikä on nykypäivänä suosiossa

3. Ei ole tullut ajateltua,  jos ei kumppania löydy niin voi olla todennäköistä.l 

Kohta täytän 60, en ikinä voisi kuvitella olevani ylisosiaalinen ja sen tähden vauhko.  Näin ostarissa rouvan jolla oli ilmekin semmoinen.

Liikaa korostetaan tuota tehokkuutta ihmissuhteissakin, vaikka on vapaaehtoista, eläkkeellä kai haluaa ainakin joskus olla yksin.

Moni, joka pitää yksinolosta nuorena, onkin yksinäinen vanhana. Tämä johtuu siitä, että kun fyysinen kunto heikkenee, näkö ja kuulokin huononee ja töissä ei enää käydä, se samaan aikaan vähentää mahdollisuuksia nauttia niistä asioista, jotka ovat tehneet yksinolosta mukavaa ennen (harrastuksen, liikunta, lukeminen, elokuvat jne.) JA tekevät yksinolosta tilapäisen vapaa-ajan luksuksen sijasta jokapäiväistä pakkopullaa.

Tilanne on siis toinen ja siksi yskinolosta tulee yksinäisyyttä. Tämä on luonnollista, ja ihmisille pitää olla luvallista muuttaa mieltään ja kokemustaan iän karttuessa. En ole varma, mitn tätä voitaisiin estää tai vähentää. Joskus olen miettinyt, että haluaisin ehkä itse mieheni kuoltua asua jossain sellaisessa ryhmäkodissa, jossa olisi muutama saman ikäinen ihminen yhdessä, jokaisella pmat huneet ja kylppärit ja pari vaihtoehtoista yhteistä oleskelutilaa. Pari palkattua ihmistä tekemässä kotitöitä ja ajamassa autoa, ja hoitaja tarvitsevia varten.

En pelkää yksinäisyyttä sinänsä, pelkään näkökyvyn huononemista niin, ettei enää pysty lukemaan ja jalkojen menetystä niin!ettei pääsisi kävelylle.

Yksinäisyys voi kohdata jos lapsien perhe elää kiireistä aikaa ja heidän lapset sairastaa paljon, perhe elämä on ollut kiireistä eikä ystävyyssuhteita ehtinyt hoitaa tai ydtävät kuolleet.

Tuetaan perheitä että jaksavat pitää huolta omaisistaan

Pelkään että sairastun enkä pääse kotoa eikä kukaan tule käymään

1. Minkälaisten syiden olette huomanneet/uskotte johtavan yksinäiseen vanhuuteen? Kun ei nuorenakaan ole kavereita ja on oppinut olemaan yksin, miksi niitä kavereita yht'äkkiä vanhanakaan löytyisi?

2. Mikä mielestänne ennaltaehkäisisi vanhusten yksinäistymistä? Jaa-a

3. Pelkäättekö olevanne yksinäinen vanhana? Miksi? En pelkää, tiedän olevani yksin ja se on mulle fine. Viihdyn yksin, en kaipaa ihmisiä lähelleni.

1. Minkälaisten syiden olette huomanneet/uskotte johtavan yksinäiseen vanhuuteen?

- Vanhuksella ei ole ollutkaan lähiomaisia tai ystäviä

- Vanhuksen lähiomaiset tai ystävät asuvat kaukana

- Vanhuksen lähiomaiset tai ystävät ovat niin kiireisiä, että eivät ehdi pitää yhteyttä

- Vanhus on elänyt jo niin vanhaksi, että lähiomaiset tai ystävät ovat kuolleet tai jo siinä kunnossa, että eivät enää jaksa pitää yhteyttä

- Vanhus on luonteeltaan hankala tai muuten rasittava ja yhteydenpito häneen koetaan rasitteena

- Vanhus on jo niin raihnainen, ettei pysty tapaamaan muita, jaksa puhua puhelimessa tms

2. Mikä mielestänne ennaltaehkäisisi vanhusten yksinäistymistä?

Tämä on vaikea kysymys, koska vanhusten yksinäisyyden kokemukset johtuvat hyvin erilaisista asioista. Ei ole olemassa yhtä vanhustyyppiä, jota varten voitaisiin kehittää toimiva malli. Ihminen on yksilö lapsena, nuorena, keski-iässä ja vielä vanhuksenakin. Joillekin voi sopia yhteinen toiminta esim saman asuinalueen ihmisten kanssa. Jotkut vanhukset viihtyvät toisten vanhusten kanssa, jotkut taas mieluummin viettäisivät aikaansa muiden kuin toisten vanhojen kääkkien kanssa. Parasta ehkä olisi, jos vanhus voisi tehdä mahdollisimman pitkään  samoja asioita kuin on tehnyt aina ennenkin. 

3. Pelkäättekö olevanne yksinäinen vanhana? Miksi?

En pelkää. Kuulun sukuun, jossa on paljon yhteisöllisyyttä. Lisäksi tutustun ja ystävystyn melko helposti muiden ihmisten kanssa. Vieläkin, vaikka olen kohta kuuskymppinen. Viihdyn myös vallan mainiosti itseksenikin eli en tarvitse seuraa ollakseni tyytyväinen. 

Vierailija kirjoitti:

Yksin viihtyy parhaiten. Jos on koko ikänsä tykänyt olla itsekseen, niin tuskinpa sitä on erilainen vanhuksenakaan. Kumma juttu, että on joku oletusarvo vanhusten olevan ekstovertteja laumassa viihtyviä.

Pelkään joutuvani vanhuksena johonkin silloin varmaan jo pakollisiin vanhusten aktivointitoimenpiteiden kohteeksi. Eli eläkkeen vastineeksi on osallistuttava johonkin "ettei syrjäydy."

*Reps

Juuri näin. Nythän on suunniteltu vanhusten ja päiväkotilasten yhteisiä tiloja ja toimintaa. Kauhuskenaario olisi olla jossain mummolaumassa ympärillä parikymmenpäinen kiljulauma. Siellä sitten taputetaan käsiä yhteen ja leikitään yhdessä. Aina kun tulee joku dokumentti vanhustentalosta niin hoitajat lässyttävät heille niin kuin idiooteille ja harrastuksena on joku askartelu tai virrenveisuu. Toivottavasti ajat muuttuvat. En usko että muutun lapseksi tai kiinnostun askartelusta ellen ihan oikeasti saa dementiaa. Olen mieluummin yksin ja toivottavasti säilyy liikuntakyky ja näkö. Tietysti sitten kun on raihnainen niin ihanteellisin olisi joku palvelutalo omalla yksiöllä ja siten, että ihmisten yksityisyyttä kunnioitetaan. Yksityisyys on vähintään yhtä tärkeää kuin paljon toitotettu yhteisöllisyys. Näissä yhteisöissä on aina ihmisiä jotka alkavat määräilemään toisia.

Ajauduin jo melkeinpä ennen keski-ikää yksinäisyyteen, kun pieni suku ja lähiomaiset kuolivat ja pari perheenperustamisyritystä meni pieleen.

Ellen onnistu pariutumaan joskus myöhemmin, vietän puolet elämästäni yksinäisyydessä, ei pelkkää vanhuutta.

1. Monellakin jo fyysinen toimintakyky rajoittaa liikkumista ettei välttämättä tule poistuttua kotoa. Nykyajan nuoremmat omaiset eivät jouda kiireiltään kylättelemään niin paljon kun ennen ja muutenkin kylässä käymimen esim. naapurien kesken ei ole enää niin yleinen tapa. Todella harva vanhus vielä tänä päivänä käyttää somea, mikä saattaa taas nuoremmille olla lähes ainoa yheyden pito kanava.

2. Olisi hyvä jos kotoa tulisi se malli lapsille että käydään katsomassa mummia ja ukkia, olivatpahan minkälaisia housuun pissiviä höppänöitä tahansa, ja soitetaan välillä. Someakin voi opettaa vanhuksille jolla pää vielä terävä niin voi vaikka laitella whatsap viestejä lastenlasten kanssa.

Fyysisen toimintakyvyn ylläpito tärkeä, että pääsee käymään itse kaupassa tai vaikka kahvilassa. Ja jos ei jalat enää kanna pidettäisi huoli että on hommataan vaikka joku vapaehtoistyötä tekevä ulkoiluttaja käymään työntelemässä raittiissa ilmassa pyörätuolilla. Eli siis jotain jolla saada ihminen välillä pois neljän seinän sisästä (vaikka edes pihakeinuun istumaan)

3. En sinällään pelkää että olisin vanhempana yksin. Tottakai olisi mukava jos tuo ukko olisi vielä matkassa höpertämässä ja lapsetkin pitäisivät yhteyttä. Ikinä en ole oikein perustanut harrastuksista enkä uskonasioista joten toivon ettei minua ikinä viedä väkisin mihinkään hartauteen tai askartelutuokioon.

Toiseen kysymykseen liittyen, meiltä myös omaisille vinkkejä, miten ehkäistä ikääntyneen yksinäisyyttä ja mitä suosittuja ikäihmisille suunnattuja aktiviteetteja (Helsingistä) löytyy: Ikääntyneen yksinäisyys - mistä seuraa, ystäviä ja harrastuksia?

Omalla mummillani oli erittäin aktiiviset eläkevuodet aina 75-vuotiaaksi asti. Hänellä oli pieniä lapsenlapsia jatkuvasti hoidossa, hän oli aktiivinen eläkeläisliitossa(?) retkillä ja hänen luonaan kävi paljon ystäviä ja entisiä työkavereita, vaikka ne omat lapset asuivatkin varsin kaukana (lähin 20 km päässä,kauimmainen 500 km päässä).

Sitten alkoi läheisiä kuolla, ensin ystäviä, sitten pari naapuria ja yllättäen mummi alkoi kokea yksinäisyyttä, jolla ei ollut mitään tekemistä ihmissuhteiden kanssa. Edelleen hän kävi seurakunnan tapahtumissa, edelleen pari ystävää kävi useita kertoja viikossa kylässä, lähin lapsi kävi vähintään kerran viikossa, muut soittivat vähintään kerran viikossa ja kävivät 1-2 kertaa kuukaudessa, palkattu siivooja kävi, itse pystyi vielä käymään kaupassa mutta toki hitaasti, ja lapsenlapset kävivät mutta toki harvoin (lähinnä koulujen loma-aikoina). Ei ollut kyllä kokonaan yksin yhtäkään päivää, mutta sanoisin, että tietynlainen kuolemanpelko liittyi siihen, että hän saattoi soittaa lapsilleen itkuisia puheluita siitä, kuinka kukaan ei käy (vaikka siis tiedettiin hyvin, että edellisenä päivänä oli ollut ystävä ja viikonloppuna sukulaisia jne) ja tunsi selvää yksinäisyyttä. Tuntuihan se pahalta, kun mummin työkaveri soitti ja patisti meitä käymään, kun on niin yksin, vaikka tiesimme, että viikottain joku lapsista kävi tarkistamassa tilanteen ja päivittäin soiteltiinkin. Se yksinäisyys liittyi yksinasumiseen, siihen, että ne parhaimmat ja läheisimmät ystävät ja naapurit olivat kuolleet ja päivisin ei enää jaksanutkaan tehdä käsitöitä tai ratkoa ristisanatehtäviä vaan jokainen minuutti oli ikään kuin odottamista.

En osaa sanoa, mikä olisi ollut hyvä ratkaisu. Yksikään lapsista ei voinut asua lähempänä töiden takia. Mummi ei missään nimessä halunnut muuttaa synnyinkaupungistaan mihinkään eikä jättämään viimeisiä ystäviään. Fakta on, että viimeiset viisi vuotta mummi koki yksinäisyyttä, ja me sukulaiset koimme riittämättömyyttä, kun ei puhelinsoitot ja käymiset auttaneet. Viimeiset vuodet mummi asui palvelutalossa mutta ei suostunut yhteisille aterioille menemään eli sekään ei auttanut yksinäisyyden tunteeseen.