Lue keskustelun säännöt.
Missä lapsena kaltoinkohdellut "menestyjät" olette oppineet
02.12.2017 |
sosiaalisia taitoja!? Tai pikemminkin kuinka pystytte sellaiseen tasapainoiseen aikuiseen sosiaalisuuteen, jota esim. työpaikoilla tarvitaan? Tuota en ole ikinä ymmärtänyt? Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen, kun moni lapsena ilmeisesti jatkuvasti raiskattukin kertoi olevansa hyvissä töissä. Itse olen hyvästä koulumenestyksestä ja jatko-opiskelumenestyksestä huolimatta ajautunut aina ongelmiin huonon itsetunnon takia. Kuinka ihmeessä pystytte olemaan "normaalilla" tavalla ihmisten kanssa kaiken sen ahdistuksen ja pelon kanssa?
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveriporukassa, koulussa ja lukiossa. Näin vaivaa sosiaalisten suhteiden eteen.
Tätä en kai tule ikinä tajuamaan. Itse ainakin olin kaiken kokemani jälkeen sen verran arka, jännittynyt, vihainen ja "erikoinen", että muiden nuorten suhtautuminen oli aina jollain tapaa oudoksuvaa. En tiedä miten olisin voinut olla muiden mukana normaalilla tavalla.
Minulle on tosin muodostunut sellainen mielikuva, että joidenkin kokema kohtelu on ollut enemmän "raakaa", minun taas "julmaa, ovelaa ja nöyryyttävää", mikä saattaa tehdä enemmän tuhoa sosiaalisen kehityksen suhteen.
En minäkään ymmärrä, miten olisi voinut nähdä vaivaa sosiaalisten suhteiden eteen. Olen minäkin yrittänyt sanoa jotain kaveriporukassa, mutta sanomani ovat olleet niin irrationaalisia, pönttöä tms., että toiselle tai kolmannelle yritykselle ei ole enää annettu vaihtoehtoa. Niin lapset toimivat, heidän asiansa ei ole kasvattaa toisten lapsia. Kun kotona ei puhuttu, kenen olisi pitänyt opettaa sosiaalisia taitoja minulle -vanhempien tehtävä se on! Kovetin itseni täysin, se oli puolustuskeinoni hengissäolemiselle.
Kaltoinkohteluni oli myös julmaa, ovelaa ja nöyryyttävää. Sitä voi kuvailla siten yhdellä sanallakin raakaa, sisältäen kaikki väkivallan muodot.
Jep, monet lapset myös useimmiten on yhtä pahoja kuin aikuiset ja lyö lyötyä. Ei todellakaan mitään viattomuuden perikuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei kotona saanut edes puhua. Kommunikointi jäi tasolle 1/10, kaikki olisi pitänyt vaan tietää. Ihan mahdoton alku elämälle. Minusta puhelias perhe on jo valtava voimavara vaikka muut asiat olisi miten sattuu.
Meillä tunteet ja mielipiteet olivat yhden ihmisen yksinoikeus. Niitä hän esittikin sitten koko perheen edestä. Häpesin ja pelkäsin häntä, minkä vuoksi yritin aikuisenakin tehdä kaiken eri tavalla kuin hän. Valitettavasti häpesin ja välttelin myös hänen hyviä ominaisuuksia, kuten kykyä ryhtyä puheisiin kenen kanssa hyvänsä, mistä aiheesta hyvänsä.
Lievitin ahdistusta ja join paljon. Baarissa raakkuminen muka kehitti sosiaalisuutta. Jos samat tyypit tuli selvinpäin vastaan, ei välttämättä moikannut.
Jo vauvana ensimmäisen kerran raiskattu, ja monta kertaa sen jälkeen. Joskus hakeutui samankaltaisiin tilanteisiin, aivan kuin saisi painajaisen viimein päättymään toisella tavalla. Niin ei tietenkään käy.
Mutta myönteistä on, että asioista puhutaan nykyään enemmän. Lukeminen on auttanut sanoittamaan aiemmin koettua epämääräistä oloa.
Yksinäisyyden tunne ei ehkä koskaan poistu. Hyvä puoli on myös itsenäisyys, voin helposti esim matkustaa yksinään.
Myös liikunta helpottaa vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei kotona saanut edes puhua. Kommunikointi jäi tasolle 1/10, kaikki olisi pitänyt vaan tietää. Ihan mahdoton alku elämälle. Minusta puhelias perhe on jo valtava voimavara vaikka muut asiat olisi miten sattuu.
Samanlaista oli meillä. Äiti oli aina mykkäkoulussa, eikä katsonutkaan lapsiin. Narsistinen äiti, joka käski isän hakata meitä. Mitään ei kotona opetettu, eikä saanut tehdä, kuten ruokaa. Koulun köksätunnilla opin paljon ja siitä oli valtavasti hyötyä aikuiselämään, köksätunnit antoivat innostavan pohjan.
Puhumisen kieltäminen, kuten kaikkien tunteiden kieltäminen ja mykkäkoulu on hirveätä henkistä väkivaltaa lapsille.
Samoja kokemuksia paitsi että hakkaamisen äiti hoiti itse. Samoin nautti hakata minun koiraani silmieni alla. En vain pysty unohtamaan sitä koiran kiljuntaa ja allelaskemista, mistä hakattiin kovempaa. Äitini piti usein mykkäkoulua. Näin aina kun sieraimet alkoivat laajeta että kohta tulee turpaan. :( luulin teininä, että äitini halusi tappaa minut ja nukuin veitsi tai sakset tyynyn alla. Kotona ei meilläkään tehty ruokaa, ainoat asiat opin Kotitaloystunneilla. Ruoanlaitto ei kotona käynyt hajun takia. Jos itkin, vaikka kivusta (kerran lennon jälkeen) uhkaili ja sanoi hakkaavansa jos itken isän nähden. Nämä asiat aiheuttavat että on ikuisesti varuillaan ja aina odottaa pahinta. T nro 17.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välien katkaisu ongelmapesäkkeisiin toimii. Tosi moni perheväkivaltaa kokenut lapsi on yhä aikuisena vanhempien talutusnuorassa. Nöyränä kyläilee kun eihän vanhempia saa hylätä. Heille voi tulla paha mieli.
Tähän kun pystyisi! Tai olisi pystynyt 25 vuotta sitten. Ei sillä enää ole merkitystä, kun elämä on jo takana päin, eikä menetystä voi korjata.
Vieläkään ei ole myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välien katkaisu ongelmapesäkkeisiin toimii. Tosi moni perheväkivaltaa kokenut lapsi on yhä aikuisena vanhempien talutusnuorassa. Nöyränä kyläilee kun eihän vanhempia saa hylätä. Heille voi tulla paha mieli.
Tähän kun pystyisi! Tai olisi pystynyt 25 vuotta sitten. Ei sillä enää ole merkitystä, kun elämä on jo takana päin, eikä menetystä voi korjata.
Vieläkään ei ole myöhäistä.
Tämä onkin vaikea paikka. On niin paljon katkeruutta sen jälkeen kun terapian kautta tiedostin mihin elämä on mennyt. Olen horjunut sillä välillä, että pitäisikö tästä jäljellä olevasta elämästä tehdä mahdollisimman hyvä vai mahdollisimman lyhyt. Jos tietäisin miten ensimmäinen vaihtoehto toteutetaan, ei jälkimmäinen tuntuisi niin houkuttelevalta.
Töissä pystyin käymään mutta ihmissuhdepelissä en oikein pärjännyt.
En minäkään ymmärrä, miten olisi voinut nähdä vaivaa sosiaalisten suhteiden eteen. Olen minäkin yrittänyt sanoa jotain kaveriporukassa, mutta sanomani ovat olleet niin irrationaalisia, pönttöä tms., että toiselle tai kolmannelle yritykselle ei ole enää annettu vaihtoehtoa. Niin lapset toimivat, heidän asiansa ei ole kasvattaa toisten lapsia. Kun kotona ei puhuttu, kenen olisi pitänyt opettaa sosiaalisia taitoja minulle -vanhempien tehtävä se on! Kovetin itseni täysin, se oli puolustuskeinoni hengissäolemiselle.
Kaltoinkohteluni oli myös julmaa, ovelaa ja nöyryyttävää. Sitä voi kuvailla siten yhdellä sanallakin raakaa, sisältäen kaikki väkivallan muodot.