Lue keskustelun säännöt.
Ei huvita mennä vanhemmille jouluksi, kun lapsenlapsia saatuaan eivät enää kiinnostu meistä lapsettomista aikuisista lapsistaan
02.12.2017 |
Nyt viimeisimpänä niittinä äiti soitti ja ilmoitusasiana totesi, että ei sitten osteta aikuisille lahjoja, kun on jo tuota pikkuväkeäkin taas. No mikäpä siinä sitten, enhän minä voi pakottaa ketään ostamaan lahjaa itselleni, mutta olisihan se nyt ihan kiva saada vaikka pyjama tai joku kirja.
Meitä on siis kolme lasta, isosiskolla on kolme lasta itselleen ja minä ja pikkuveli ollaan +20-vuotiaita lapsettomia nuoria aikuisia. Jo pari viime joulua ovat olleet sitä, että kaikki meille aiemmin tärkeät jouluperinteet on muutettu sellaisiksi, että ne sopivat pikkulapsille. Ei enää käydä hautausmaalla myöhään illasta kun se on kauneimmillaan, ruoka syödään joskus yhdeltä että lapset pääsevät avaamaan pakettejaan kahdelta ja sitten pitää jaksaa koko loppuilta ihastella, miten nyt on niin lysti katsoa lasten iloa. Ei voi katsoa telkkarista minkään ihanan sarjan jouluspesiaalia kun ne eivät sovi lapsille ja niin edelleen. Ei siinä mitään, siskon lapset ovat kivoja, mutta jotenkin tosta joulusta huokuu niin se, että millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että lapsilla on kivaa. Joulu on tosiaan lasten juhla, ja vain ja ainoastaan lasten tässä perheessä...
Melkein mietin että mitä jos jäisi vain kotiin, mutta sitäkin saa sitten selitellä eikä kehtaa sosiaalisen paineen vuoksi töissä kertoa, että jouluna makasin yksin omalla sohvallani käsi Julia-rasiassa ja katsoin romanttisia komedioita. Ja koska junaliikennöinti lakkaa jouluaattona, ei voi myöskään mennä vain jouluillaksi käymään, kun välimatkaa on kuitenkin melkolailla. Autoa ei ole käytettävissä.
Onko muilla tällaisia tuntemuksia, vai olenko minä vaan jotenkin hirveän inhottava ja itsekäs ihmisp*rse kun tällaisia kehtaan edes ajatella?
Kommentit (742)
Ymmärtäisikö joku äityli asian ytimen, jos asetelman kääntäisi niin, että lapsia ei huomioitaisikaan mitenkään. Ei olisi mitään virikkeitä, olisi pakko istua vaikka syömättä pari tuntia joulupöydässä, vasta ruokailun jälkeen saisi pari pakettia eikä välttämättä niitäkään, ei saisi tehdä mitään mukavaa ettei aikuisten joulunvietto häiriinny... Miltä tuntuisi lasten puolesta? Älkääkänyt sanoko, että sitten jäädään kotiin, kun teitä nimenomaan toivotaan mummolaan joulunviettoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näissä jutuissa muuten eniten itseäni tökkii se, että eikö tosiaan lapsiakaan opeteta muistamaan rakkaita aikuisia mitenkään?
Minä ainakin muistan lapsena kun oli tietty määräraha käytettäväksi lahjoihin (aikuiselle) veljelle, isälle, isovanhemmille ja niin edelleen. Ja äidin kanssa sitten mietittiin tätä kovasti - en suinkaan saanut vain marssia raha kourassa kauppaan, vaan äiti ohjaili ostoksiani siten, että lahja oli myös saajansa näköinen. Äidille itselleen toki valitsin yllätyslahjan ihan itse.
Minusta se oli aina hauskaa. Mutta oppivatko nykypäivän lapset siis, että joulu on vain heitä itseään varten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Yksi aikuisista voi vaikka jäädä huolehtimaan lapsista hautausmaareissun ajaksi, jos se menee lasten unirytmin kannalta väärään aikaan. Jouluruokailuun on aikaa tunteja, kyllä iltapäivällä tai alkuillasta varmasti löytyy sellainenkin aika mikä sopii lapsillekin. Se lempisarjan joulujakso voi olla kiva katsoa nimenomaan jouluna, varsinkin jos siinä ei juuri muuta tekemistä ole kuin ihastella lapsia lahjoineen.
Olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että jouluperinteet muuttuvat. Fiksut ihmiset osaavat muuttaa niitä siten, että jokaiselle kuitenkin löytyy tai säilyy jotain tärkeää, ettei tehdä niin kuin ap:n perheessä että kaikki muokattiin lapsille sopivaksi ja aikuiset unohdettiin.
Haluaisin kyllä edelleen tietää, miten ap:n toivomien perinteiden säilyttäminen tarkoittaa, että hän olisi kateelline ja katkera lasten saamasta huomiosta. Taitaa olla turha toivo saada siihen vastausta.
Vierailija kirjoitti:
Näissä jutuissa muuten eniten itseäni tökkii se, että eikö tosiaan lapsiakaan opeteta muistamaan rakkaita aikuisia mitenkään?
Minä ainakin muistan lapsena kun oli tietty määräraha käytettäväksi lahjoihin (aikuiselle) veljelle, isälle, isovanhemmille ja niin edelleen. Ja äidin kanssa sitten mietittiin tätä kovasti - en suinkaan saanut vain marssia raha kourassa kauppaan, vaan äiti ohjaili ostoksiani siten, että lahja oli myös saajansa näköinen. Äidille itselleen toki valitsin yllätyslahjan ihan itse.
Minusta se oli aina hauskaa. Mutta oppivatko nykypäivän lapset siis, että joulu on vain heitä itseään varten?
Nykypäivän lapset oppivat, että koko maailma on heitä varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Yksi aikuisista voi vaikka jäädä huolehtimaan lapsista hautausmaareissun ajaksi, jos se menee lasten unirytmin kannalta väärään aikaan. Jouluruokailuun on aikaa tunteja, kyllä iltapäivällä tai alkuillasta varmasti löytyy sellainenkin aika mikä sopii lapsillekin. Se lempisarjan joulujakso voi olla kiva katsoa nimenomaan jouluna, varsinkin jos siinä ei juuri muuta tekemistä ole kuin ihastella lapsia lahjoineen.
Olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että jouluperinteet muuttuvat. Fiksut ihmiset osaavat muuttaa niitä siten, että jokaiselle kuitenkin löytyy tai säilyy jotain tärkeää, ettei tehdä niin kuin ap:n perheessä että kaikki muokattiin lapsille sopivaksi ja aikuiset unohdettiin.
Haluaisin kyllä edelleen tietää, miten ap:n toivomien perinteiden säilyttäminen tarkoittaa, että hän olisi kateelline ja katkera lasten saamasta huomiosta. Taitaa olla turha toivo saada siihen vastausta.
No minä en tiedä, miksi aloittajasta ja hänen kanssaan samanhenkisistä sitten muuten on niin saakelin vaikeaa, että joulu aikuisena ei ole enää se lapsuuden joulu? Mistä se sitten johtuu? Hautausmaalle pääsee ihan varmasti ilman siskoakin, vai mitä? Tai ilman vanhempiaan, jos he ovat sukujoulun järjestämisestä jo ihan tapissa. Miksi nämä lapsettomat eivät sitten itse järjestä koko sukujoulua, jos ovat vielä myöhään illallakin kaiken puunaamisen, järjestelyn, kaupassakäyntien, ruuanlaiton ja muun hulinan jälkeen niin virkeitä, että haluavat lähteä vielä hautausmaallekin? Itse ainakin olen suvulle jouluja järjestettyäni illalla jo niin väsynyt, että ei tee mieli tehdä muuta kuin mennä nukkumaan. Siskoni kanssa kerran juteltiin ja muisteltiin jouluja, jolloin meillä oli pienet lapset ja miten hän yhden sukujoulun järjestettyään vieraiden lähdettyä vain itki ja itki väsymystään. Ja joulupäivän aamuna hänen lapsensa heräsivät klo 6:30 kuten kaikkina muinakin aamuina, mutta vain paljon huonommalla tuulella, koska olivat valvoneet illalla liian pitkään. Lapseton sisarushan voi nukkua joulupäivänä vaikka iltapäivään, joten eikö olisi silloin järkevintä, että lapsettomat tarjoutuisivat järjestämään sukujoulun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Jos tässä nyt haluttiin aloitusta kommentoida, eikä kertoa vain omasta joulunvietosta: luulisin aloittajan halunneen vetäytyä tv:n ääreen, koska lasten vahtiminen/ihastelu ei vaan jaksa huvittaa enää monen tunnin jälkeen kuten kuvasi. Lisäksi nuorelle ihmiselle lahjat voivat voivat olla merkittävämpiä kuin se kirjojen vaihto aikuisilla, joilla varaa hankkia mitä vaan. Monet parikymppiset kitustelevat opiskelijoina, jolloin pienetkin, etenkin harkitut lahjat auttavat.
Ei sinänsä yllätä, että lapsellisten asian pohtiminen on tätä tasoa, eli täysin omasta vinkkelistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ilmiö on tuttu, ja oman kokemukseni mukaan tässä on kyse isovanhempien mielenosoituksesta lapsettomien lasten lapsettomuutta kohtaan. Kun kaikki lapset ovat jo liki tai vähän yli kolmekymppisiä, ja vasta sitten yksi lapsista vihdoin lisääntyy, niin tämä pitää palkita ja muita rangaista (muut lapset eivät ole veloja, yksi on sinkku ja kaksi muuta pariskuntaa elämäntilanteen vuoksi lykänneet lasten yrittämistä). Jo sinä jouluna, kun pari oli raskaana, muut lapset saivat muutaman kympin arvoiset lahjat, raskaana ollut taas yli tonnin arvoisen lahjan (joka ei ollut suoranaisesti vauvaan liittyvä). Ei, en ole yleensä mikään katkera pennin laskija, eikä raha yksin määritä lahjan arvoa, mutta tuossa oli sen verran räikeä ero, että sitä ei voinut olla huomaamatta. Jo seuraavana jouluna isovanhemmat ilmoittivat, että ei enää osteta lahjoja aikuisille, kun on tuota pikkuväkeä ja SITÄ TULEE VARMAAN JOKA VUOSI LISÄÄ, VINK VINK. Jo tuona jouluna alkoi tämä "joulu on lasten juhla" -vouhotus, eli yhdeksän aikuista hyppi yhden vauvan ympärillä. Ja muutamassa vuodessa tuo lasten ehdoilla -sekoilu on vain pahentunut. Juhlapyhiin kuuluu myös kaikenlainen piikittely ja vihjailu siitä, miten muiden joulut (ja elämät) ovat merkityksettömiä, ja saadaan olla kiitollisia kun saadaan sisältöä elämäämme ja seurata naperon lahjojen avaamista. Pitkät jouluyöt viiniä juoden mielenkiintoisine keskusteluineen ovat yhdeksän aikuisen osalta vaihtuneet yhden lapsen takia tästä lapsesta jauhamiseen tunnista toiseen ja hiljaisuuteen klo 21.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?
No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei vaivaudu järjestämään itse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi outoa keskustelua kyllä. Miksi joulua ylipäänsä pitäisi viettää erityisesti kenenkään ehdoilla tai jonkun ollessa "parrasvaloissa"? Omasta lapsuudestani muistan että kirkkoon ja hautausmaille menivät ne jotka halusivat ja ruokaa sai napostella vielä varsinaisen ruoka-ajan jälkeenkin. Mitä aikuiset tekivät en oikein muista mutta taatusti eivät kaikki pyörineet lasten ympärillä. Alkoholia oli tai ei ollut, sitäkään en muista koska kukaan ei varmasti ollut hirveässä humalassa vaikka viinit olisivat juoneetkin. Olen itse ollut aikuisena monen sukupolven jouluillassa, eikä sitäkään mitenkään erityisesti kenenkään ehdoilla tehty. Ihan normaalia joulumeininkiä jossa kaikilla oli rentoa ja mukavaa (suurin kärsijä veikkaisin joulussa on se ruokahuollosta vastaava emäntä, jos se yhden kontolle lankeaa).
Mistä ihmeestä nämä nykyajan ongelmat oikein kumpuaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Jos tässä nyt haluttiin aloitusta kommentoida, eikä kertoa vain omasta joulunvietosta: luulisin aloittajan halunneen vetäytyä tv:n ääreen, koska lasten vahtiminen/ihastelu ei vaan jaksa huvittaa enää monen tunnin jälkeen kuten kuvasi. Lisäksi nuorelle ihmiselle lahjat voivat voivat olla merkittävämpiä kuin se kirjojen vaihto aikuisilla, joilla varaa hankkia mitä vaan. Monet parikymppiset kitustelevat opiskelijoina, jolloin pienetkin, etenkin harkitut lahjat auttavat.
Ei sinänsä yllätä, että lapsellisten asian pohtiminen on tätä tasoa, eli täysin omasta vinkkelistä.
Jos haluaa jouluaattona vetäytyä pois muiden seurasta, niin eikö siihen sitten ole olemassa mitään mahdollisuutta? Kiittää joulusta ja lähteä kotiin? Tai jos on viettämässä joulua kaukana kotia, mennä vaikka hotelliin? Tai eikö vanhempien luona ole yhtäkään huonetta, jonne voi vetäytyä syrjään, kun ei enää halua olla muiden kanssa?
Monet parikymppiset tosiaan kitustelevat opiskelijoina ja juuri sen vuoksi en näe mitään järkeä siinä, että he käyttävät vähäisiä rahojaan joululahjojen ostamiseen aikuisille. Jos jotain ihan ehdottomasti haluaa ostaa, ostaa lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käsittämätöntä kitinää aikuisilta ihmisiltä. Kasvakaa aikuiseksi tai järjestäkää oma joulu. Antakaa isovanhempien ajatusten pyöriä niiden palleroiden ympärillä. Kuinka aikuinen ihminen voi heittäytyä vielä mustasukkaiseksikin vanhemmistaan jollekin sisaruksen lapselle? Antakaa vanhenevien ihmisten tehdä, mitä he haluavat. Ei se rakkaus niihin lapsiin vähene, vaikka huomio meneekin pienille ihmisille.
Ja kyllä, olen ollut se lapseton sisarus, kun joulu pyöri isosiskon lapsen ympärillä. Katselin sitä aikani ja lähdin kotiini, jos kyllästyin. Se oli vanhemmilleni tärkeää, he halusivat viettää jouluaan niin ja minäkö aikuinen lapsi marssin kotiini kiukuttelemaan, miten minusta joulu pitäisi vanhempieni järjestää. Herranen aika, minulla oli omakin elämä ja en ole koskaan epäillyt, etten olisi vanhemmilleni tärkeä. En haluaisikaan, että aikuisena vanhemmat tekisi kaiken mun eteen. He toimivat oman tapansa mukaan, minä omani. Onneksi kohtaamme kuitenkin usein. :)
Vierailija kirjoitti:
No minä en tiedä, miksi aloittajasta ja hänen kanssaan samanhenkisistä sitten muuten on niin saakelin vaikeaa, että joulu aikuisena ei ole enää se lapsuuden joulu? Mistä se sitten johtuu? Hautausmaalle pääsee ihan varmasti ilman siskoakin, vai mitä? Tai ilman vanhempiaan, jos he ovat sukujoulun järjestämisestä jo ihan tapissa. Miksi nämä lapsettomat eivät sitten itse järjestä koko sukujoulua, jos ovat vielä myöhään illallakin kaiken puunaamisen, järjestelyn, kaupassakäyntien, ruuanlaiton ja muun hulinan jälkeen niin virkeitä, että haluavat lähteä vielä hautausmaallekin? Itse ainakin olen suvulle jouluja järjestettyäni illalla jo niin väsynyt, että ei tee mieli tehdä muuta kuin mennä nukkumaan. Siskoni kanssa kerran juteltiin ja muisteltiin jouluja, jolloin meillä oli pienet lapset ja miten hän yhden sukujoulun järjestettyään vieraiden lähdettyä vain itki ja itki väsymystään. Ja joulupäivän aamuna hänen lapsensa heräsivät klo 6:30 kuten kaikkina muinakin aamuina, mutta vain paljon huonommalla tuulella, koska olivat valvoneet illalla liian pitkään. Lapseton sisarushan voi nukkua joulupäivänä vaikka iltapäivään, joten eikö olisi silloin järkevintä, että lapsettomat tarjoutuisivat järjestämään sukujoulun?
En muista, että kukaan olisi nimenomaan toivonut saavansa viettää sitä lapsuuden joulua. Kaipailtiin vain jouluperinteitä, joista on jouduttu luopumaan ilman hyvää syytä. Ja varsinainen keskustelun ydin oli siinä, että joulu pitäisi olla jokaisella, ja jokaisella on oikeus siitä nauttia. Ei ole reilua perheellisiltä sanella, että yhteinen joulu vanhempien luona vietetään vain heidän ehdoillaan, ja muut saa hammasta purren sietää, tai jättää tulematta.
Tämä "lapsuuden joulu" on vain teidän äityleiden tähän keskusteluun luoma olkiukko. On niin paljon helpompaa suuttua toisille siitä, että he muka "itsekkäästi kadehtivat lasten lahjoja", kuin miettiä kuinka itsekäs itse on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet parikymppiset tosiaan kitustelevat opiskelijoina ja juuri sen vuoksi en näe mitään järkeä siinä, että he käyttävät vähäisiä rahojaan joululahjojen ostamiseen aikuisille. Jos jotain ihan ehdottomasti haluaa ostaa, ostaa lapsille.
Herra siunaa. Eikö niille teidän kakaroille mikään riitä? Huoneet pursuaa tavaraa ja joka vuosi tulee vuori lisää, ja silti pitäisi sen vähävaraisen nimenomaan lapselle antaa ne vähät lahjat, joita on varaa ostaa? Tuleeko koskaan mieleen, että ehkä sun lapsesi ei ole muille ihmisille se suvun rakkain ihminen, vaikka sulle onkin? Itse annan paljon mieluummin lahjan vaikka äidilleni, joka siitä oikeasti ilahtuu, kuin jollekin kakaralle, joka on niin kyllästetty tavaralla, ettei osaa sitä edes arvostaa. Lapsi pistää lelut p*askaksi tai kyllästyy niihin vuodessa, mutta äitini arvostaa lahjojani varmaan elämänsä loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa voiton vie 10-1 aloittaja tuntemukset suhteessa lapsellisten sisarusten kokemuksiin. #metoo kampanja tässäkin, kun avataan niitä vuosikymmeniä loukattuja tunteita, joita lapsettomien sisarusten on vain pitänyt sietää - koska se MINIÄ/KÄLY nyt vaan on yhtäkkiä kaiken keskipisteenä tuotettuaan ne jatkokappaleet sukuun ja näin ne vanhat jouluperinteet kärsivät - koska luonnollisesti ne anopit ja omat äidit sitten haluavat yrittää säilyttää ne suhteensa poikaansa, oli se miniä miten myrkyllinen tahansa. Been there, experienced it. Kyllähän se on loukannut, kun lapsettoman joulunviettotavoista ei olla lainkaan kiinnostuneita ja oletusarvo on tietenkin että lapsiperheiden ehdoilla mennään ja muistetaan monin tavoin. Omat jouluperinteet roskiiin ja sitten sitä tekohymistelyä jonkun vieraan perheenseen tullen perinteiden kanssa. Ei enää tehty kotona jouluperinteitä, ei kuusta ei lahjoja ei omaa jouluaaton valmistelua - koska kaikki piti suunnata vain siihen lapselliseen perheeseen. Koska ne lapsenlapset ovat vain enää tärkeitä.
Minulle se on aiheuttanut vuosikymmenten surun menettäessäni oman rakkaan isäni varhain ja oman äitini keskittyessä vain toiseen lapseensa ja hänen mukavaksi olon tekemiseensä. Sanomattakin on selvää, että tästä innostuneena tästä toisesta lapsesta on tullut varsinainen ilkiö ja hirviö suhteessa minuun ja perintöasiatkin on nostettu lähinnä kiristämisen tavalla esiin. Kun ei ole enää ketään puolustamassa sitä nuorempaa sisarusta ja oma äiti nojaa vain siihen lapselliseen lapseensa.
Kyllä se on vammauttanut esimerkiksi minut ja sadat tuhannet varmaan muutkin lapsettomat tässä maassa - ja luoneet epäluottamusta samalla muihin ihmisiin, jos ja kun oma perhe pettää niin miten sitten muut.
Viehän se paljon voimia, kun saa kokea, että yhtäkkiä ei ole lainkaan arvokas, koska ei ole lapsellistunut ja ei ole sitä ehkä oikeaa rakastavaa vanhempaakaan enää elossa, vaan kaikki menee vain sen yhden lapsen ehdoilla.
Kuinka moni on poistunut pettyneenä tästä maailmasta, huomatessaan sen julman raadollisuuden, mitä esim juurikin näihin joulunviettotapoihin liittyy ja miten ne lapsettomat /yksinäiset vaan jotenkin kätevsti sysätään syrjään ja toistellaan mantraa: jokainen on oman onnensa seppä.. (tai joulunsa). Pelkkää ilkeilyähän tässäkin ketjussa on nähtävissä näiden lapsellisten osalta. Kai se jossain pistää sitten heidänkin omassatunnossaan lopulta, miten ovat kohdelleet heitä - jotka eivät ole joka ainoa vuosi keskipisteenä.
Eli tässäkin käy hyvin se kohta: Se, jolla on sille annetaan lisää - ja se jolla ei ole, viedään se vähäkin pois.
Rakkautta teille kaikille, väärinkohdelluille ja väärin tahallisesti ymmärretyille, sysään syrjätyille sisaruksille, joiden ''polku'' ei antanut sijaa muuta kuin sille esikoiselle ja tämän perheelle. Kipu on suuri tässä maassa monella - tasapuolisuus ei ole joulun sanoma. Hyljeksintä useinmiten sitäkin enemmän. Vahvemman oikeudella (ulkoisen menestyksen) tietysti.
Niinhän sitä historiassakin kirjoitetaan vain ns voittajien tarinaa. Lapselliset kokevat samoin olevansa suvuissaan tietenkin voittajia, kun kaikki keskittyvät vain heidän tarinasna ylläpitoon.
Keskustelu on hyvä. Ja silmiä aukaiseva. Kiitos aloittajalle.
Ja hyvää Joulua Sinulle))
Voi mahoton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?
No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei vaivaudu järjestämään itse?
Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä en tiedä, miksi aloittajasta ja hänen kanssaan samanhenkisistä sitten muuten on niin saakelin vaikeaa, että joulu aikuisena ei ole enää se lapsuuden joulu? Mistä se sitten johtuu? Hautausmaalle pääsee ihan varmasti ilman siskoakin, vai mitä? Tai ilman vanhempiaan, jos he ovat sukujoulun järjestämisestä jo ihan tapissa. Miksi nämä lapsettomat eivät sitten itse järjestä koko sukujoulua, jos ovat vielä myöhään illallakin kaiken puunaamisen, järjestelyn, kaupassakäyntien, ruuanlaiton ja muun hulinan jälkeen niin virkeitä, että haluavat lähteä vielä hautausmaallekin? Itse ainakin olen suvulle jouluja järjestettyäni illalla jo niin väsynyt, että ei tee mieli tehdä muuta kuin mennä nukkumaan. Siskoni kanssa kerran juteltiin ja muisteltiin jouluja, jolloin meillä oli pienet lapset ja miten hän yhden sukujoulun järjestettyään vieraiden lähdettyä vain itki ja itki väsymystään. Ja joulupäivän aamuna hänen lapsensa heräsivät klo 6:30 kuten kaikkina muinakin aamuina, mutta vain paljon huonommalla tuulella, koska olivat valvoneet illalla liian pitkään. Lapseton sisarushan voi nukkua joulupäivänä vaikka iltapäivään, joten eikö olisi silloin järkevintä, että lapsettomat tarjoutuisivat järjestämään sukujoulun?
En muista, että kukaan olisi nimenomaan toivonut saavansa viettää sitä lapsuuden joulua. Kaipailtiin vain jouluperinteitä, joista on jouduttu luopumaan ilman hyvää syytä. Ja varsinainen keskustelun ydin oli siinä, että joulu pitäisi olla jokaisella, ja jokaisella on oikeus siitä nauttia. Ei ole reilua perheellisiltä sanella, että yhteinen joulu vanhempien luona vietetään vain heidän ehdoillaan, ja muut saa hammasta purren sietää, tai jättää tulematta.
Tämä "lapsuuden joulu" on vain teidän äityleiden tähän keskusteluun luoma olkiukko. On niin paljon helpompaa suuttua toisille siitä, että he muka "itsekkäästi kadehtivat lasten lahjoja", kuin miettiä kuinka itsekäs itse on.
Ongelma ratkeaa, kun lapsettomat alkavat järjestää sukujouluja. Voivat järjestää juuri sellaiset kuin itse haluavat. Mä en nyt jaksa käsittää, miksi pienet lapset (esim 2-5 -vuotiaat) eivät olisi "hyvä syy" olla lähtemättä myöhään illalla (esim klo 22) hautausmaalle. Lapsettomat varmaan osaavat mennä hautausmaalle ihan ilman vanhempiaan ja sisaruksiaankin, jos on ihan pakko myöhään illalla päästä hautausmaalle? Ja mitä tulee ruokailuaikoihin, niin mä todellakin suon pienten lasten kohdalla tiettyjä etuoikeuksia. Ei ihme, että syntyvyyskin laskee, kun pienten lastenkin pitäisi aina toimia (lapsettomian) aikuisten mielihalujen mukaan. Luojan kiitos omassa suvussani kaikki rakastavat lapsia ja suvun pienimpien tarpeet on suvun vanhempien tarpeiden edellä. Eikä ole koskaan tarvinnut kenenkään pahoittaa mieltään jouluista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?
Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita.
Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa.
Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?
Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?
Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.
Jos tässä nyt haluttiin aloitusta kommentoida, eikä kertoa vain omasta joulunvietosta: luulisin aloittajan halunneen vetäytyä tv:n ääreen, koska lasten vahtiminen/ihastelu ei vaan jaksa huvittaa enää monen tunnin jälkeen kuten kuvasi. Lisäksi nuorelle ihmiselle lahjat voivat voivat olla merkittävämpiä kuin se kirjojen vaihto aikuisilla, joilla varaa hankkia mitä vaan. Monet parikymppiset kitustelevat opiskelijoina, jolloin pienetkin, etenkin harkitut lahjat auttavat.
Ei sinänsä yllätä, että lapsellisten asian pohtiminen on tätä tasoa, eli täysin omasta vinkkelistä.
Jos haluaa jouluaattona vetäytyä pois muiden seurasta, niin eikö siihen sitten ole olemassa mitään mahdollisuutta? Kiittää joulusta ja lähteä kotiin? Tai jos on viettämässä joulua kaukana kotia, mennä vaikka hotelliin? Tai eikö vanhempien luona ole yhtäkään huonetta, jonne voi vetäytyä syrjään, kun ei enää halua olla muiden kanssa?
Monet parikymppiset tosiaan kitustelevat opiskelijoina ja juuri sen vuoksi en näe mitään järkeä siinä, että he käyttävät vähäisiä rahojaan joululahjojen ostamiseen aikuisille. Jos jotain ihan ehdottomasti haluaa ostaa, ostaa lapsille.
Asian syvällinen ymmärrys 9,5, empatia 10.
Itse kun olin köyhä opiskelija, pidin todella suuressa jopa niitä sukkahousupaketteja, joita sain joululahjaksi. Kaikista lahjoista oli oikeasti taloudellista apua. Äärimmäisen itsekästä lapsellisilta päättää että aikuiset ei tarvitse lahjoja, mutta heidän kullanmurunsa tarvitsevat. Jokainen vaatekappale ja lego-paketti on taloudellista apua lapsen perheelle. Se on taas yksi asia, jota vanhempien ei tarvitse omasta palkastaan ostaa. Näille perheen esikoisille varmaan kelpasi kyllä äidin ja isän lahjat päälle parikymppisinä, mutta nuoremmat sisarukset eivät tietysti mitään tarvitse, muuta kuin korvatillikan, jotta aikuistuisivat. Onko mahtanut aika kullata monen muistot siitä omasta aikuistumistahdista? Jokainen näistä äideistä varmaan aikuistui välittömästi 18-vuotiaana, eikä sen jälkeen ottanut vanhemmiltaan senttiäkään vastaan. Niin varmaan juu.
Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin.
Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa.
Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen.