G: Oletko varma siitä, ettet koskaan pystyisi tappamaan ihmistä?

vaan eläminen itsensä kanssa sen jälkeen! Luulen, että jos olisin lasteni kanssa afrikkalaisessa kylässä, ja sinne hyökkäisi lauma lapsisotilaita konekiväärien kanssa, olisin valmis tappamaan myös lapsia, mutta en usko, että olisin tällaisen teon jälkeen ihan täysissä sielunvoimissani! Lapsen tappaminen, vaikkakin ääritilanteessa, olisi kamala taakka kestää. Aikuisen tappamisen vielä voisin itselleni oikeuttaa.

Tiedän, että olisin siinä tilanteessa voinut tappaa, jos käteen olisi osunut jotain riittävää, ja uskon, että sama tapahtuisi vastaavassa tilanteessa uudelleen. Eli voisin tappaa suojellessani omaa tai lasteni henkikultaa tai koskemattomuutta.



Isoisäni aina sanoi, että sodassa sen ensimmäisen tappaminen oli kauheinta. Sen jälkeen sitä vain ampui osuakseen, että itse säästyisi. Pahalta oli tuntunut myös tappaa teräaseella, puukolla ja pistimellä, kun siinä oli ihan haju- ja makuetäisyydellä toisesta ja myös piti fyysisesti vääntää lihaa. Toisaalta niissä tilanteissa oli kuulemma selkeästi sinä tai minä -vaihtoehdot, eli adrenaliini auttoi.

Itse uskonnottomana olen vilpittömästi ymmälläni siitä, että kaikkivaltiaat jumalat tarvitsevat ihmisiä suojelemaan omaa mainettaan ja kunniaansa.

itsepuolustukseksi. Mutta kidutusmielessä en koskaan.

Mutta en tapa, koska en halua vankilaan. Asia olisi ihan eri, jos olisin varma siitä että en joudu linnaan.