Olen eronnut, eikä haittaa, jos miehet ei hyväksy menneisyyttäni.

Menin parikymppisenä naimisiin täysin väärän ihmisen kanssa. Olin naiivi tyttönen, ja yritin saada lähes vuosikymmenen toimimaan tuhon omaa liittoa.

En ole täydellinen ihminen, enkä vieläkään jalat maassa -tyyppi, vaan romantikko, ja haaveilen yhdessä onnellisina elämän loppuun asti -tyyppisestä liitosta. Olen kyllä oppinut menneisyydestäni, mutta tiikerillä on vielä raidat (piilossa).

Minua ei haittaa, jos joku mies ei hyväksy menneisyyttäni, tai vaikka kukaan ei hyväksyisi menneisyyttäni. Olen mieluummin yksin kuin tyrkytän itseäni sellaiselle, joka ei minua arvosta. Hyväksyn itse menneisyyteni ja epätäydellisyyteni. Entinen miehenikin sanoi, ettei eronnut yhden lapsen äiti kelpaa kenellekään. Olen kuitenkin hyväsydäminen, luotettava, pitänyt huolta terveydestäni ja olemuksestani. Olen selvinnyt todella synkistä ajoista eksymättä pimeyteen. Ja en tosiaan välitä, kelpaanko kenellekään. En pyri kelpaamaan, vaan haluan olla aito valinta. Yksi mies sanoikin suoraan, että miehesi täytyi olla hullu, kun luopui sinusta.