Näen lapsiani vain kerran kuukaudessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän se aika törkeältä kuulostaa. Moni katuu lasten hankkimista, mutta hoitaa heidät silti ja asuu samassa taloudessa. Miten joku voi vain hylätä lapsensa, koska sitähän tuo on. Ei kerran kuukaudessa ole mitään. Ap:llä täytyy olla muitakin ongelmia kuin vain lapsiinsa kohdistuva inho.

Moni isä hylkää lapsensa aivban täysin...sitä ei mitenkään ihmetellä?

Se on täysin eri asia, ihan jo biologian kannalta. Äiti kantaa lasta 9 kk ja synnyttää. Jo silloin, kun tulee raskaaksi, joutuu punnitsemaan pystyykö huolehtimaan lapsesta mahdollisesti myös silloin, jos parisuhde loppuu. Isä voi häipyä jo raskausaikana, muttei äiti voi jättää lasta synnytyslaitokselle jos ei satukaan äitiys kiinnostamaan.

Se, että emo hylkää jälkeläisen, ei ole tyypillistä useimmille nisäkkäille. Näissä tapauksissa on aina jokin häiriö taustalla. Ihmisillä kyseeseen tulee mielenterveysongelmat. Aihe on vieläkin tabu.

Itse asiassa voi jättää, synnäriltä lapsi toimitetaan sossun kautta sijaiskotiin. Ei äitiä kukaan äidiksi voi pakottaa.

Arvasin, että joku tulee viisastelemaan tuosta. Toki voi, mutta on äärimmäisen harvinaista. Järkevämpiä ratkaisujakin kun on olemassa.

Ihmettelen miksi helvetissä niitä lapsia piti tehdä? Ja vielä kaksi? Seuraavaksi ajattelen että kyllä lapsien hankkiminen pitäisi olla luvanvaraista.

Ja kyllä ihmettelen myös miehiä jotka tekevät samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa minustakin kauhealta. Nyt olisi viimestään korkea aika ottaa itseään kunnolla niskasta kiinni ja rueta rakentamaan suhdetta uudestaan lapsiin, varmasti on vaikeaa aluksi kun olet antanut tilanteen mennä noinkin pitkälle mutta jos haluat olla mukana lasten elämässä on sinun ruettava aktiivisesti pitämään yheyttä ja sopivaan tapaamisia vaikka tuntuisi kuinka epämukavalle ja vieraalle. Jos et kehtaa vaivaa nähdä niin varmaan parepi lapsille että sinut unohtavat.

Niin, Tämän takia en oikein edes osaa pitää yhteyttä, koska ajattelen, että heidän on parempi olla ilman minua. En vain koe, että olen hyvä äiti. Jos pitäisi itseäni heille parhaimpana vanhempana, he asuisivat kanssani. Mutta uskon että heidän on olla paljon parempi ilman minua.

Kyllä nyt kuka vaan voi väsyä yhtäkkiä, ilman että on sen suurempia mt-ongelmia. Olin vuosia uurastanut koti-äitinä, yrittäjänä ja vaikka mitä muuta projektia siihen päälle ja yhtäkkiä vain kroppa ja pää sanoa hyvästit. Toipuminen oli todella hidasta ja edelleenkään en jaksa samalla tavalla kuin ennen.

Jos ei tälläistä ole koskaan kokenut on vaikea ymmärtää miksi tai miten pystyn olla erossa lapsistani. En vaan voi myöskään "riistää" heitä isältään ja vaatia heitä viettämään enemmän aikaa kanssani, jos he eivät ole siihen tottuneet. Eikä heidän isänsäkään enää "antaisi" minulle 50/50 vanhemmuutta ja ymmärrän täysin kyllä.

Kuka teistä äideistä antaisi yhtäkkiä poissaolevan isän tulla "täysipäiväiseksi" vanhemmaksi?

Ap

Kai siinä välissä on jotain muitakin vaihtoehtoja kuin olla täysipäiväinen vanhempi tai olla kokonaan näkemättä lapsiaan?

Aloittaisit vaikka keskustelemalla mahdollisuudesta ottaa lapset luoksesi joka toinen viikonloppu, endi kesänä sitten vaikka koko viikoksi lomalla.

Jos todella haluat vielä oppia tuntemaan lapsesi, niin kyllä sun on tässä nyt oltava se aktiivisin osapuoli. Mikä estää sua soittamasta vaikka joka toinen ilta ja kyselemään kuulumisia?

Miksi se olisi sun entisen miehen tehtävä?

Kuulostaa kuitenkin mun korvaani siltä, että vaikka mitä sulle ehdottaa, keksit kaikkeen kyllä jonkun tekosyyn.

Mutta omapa on asiasi, usko pois, sinä se tässä suurin häviäjä olet ja vaan oman toimintasi vuoksi.

Mä en ole missään sanonut etten olisi häviäjä. Sehän minua harmittaa, etten ole enää äiti. En koskaan tule olemaan sellaine äiti mikä haluaisin olla. Olen antanut tämän mennä jo liian pitkälle. Ja se on hyvin vaikea muuttaa yksin, kun eksä ei ole niin yhteistyökykyinen eikä hän halua, että otan edes enemmän vastuuta.

Enkä missään sanonut, etten näe lapsiani koskaan. Näen heitä kerran kuussa. Tai enemmän, jos on tarve, mutta sovittu viikonloppu on kerran kuussa. Ennen he olivat joka toinen viikko, mutta se oli todella rankkaa lapsillekin, kun ei ollut yhtä tukipistettä, vaan kaikki tavarat olivat eri paikoissa ja.. Se oli vain lapsille huonoksi. Tuntui ettei he koskaan tienneet mihin he menevät yöksi tai kuka heidät hakee. Siksikin tämä on mennyt tähän että lapset ovat isällään enemmän, ja kun hän niin kovasti on minua vastaa ja itsellä on voimat poikki.. En tiedä.

Tiesin, että tästä tulee paskamyrsky, eikä kukaan ymmärrä :)

Ehkä pahin on, että tiedän, etten enää ikinä pääse kokemaan äitiyttä. En saa tehdä enää lapsia, kun en näe tarpeeksi edellisiäkään. Tai en usko, että voin olla onnellinen, jos lapset eivät ole luonani. Rankaisen itseäni kokoajan tästä asiasta.

Ap

Ja taas lisää selityksiä miksei voi ottaa lapsia joka toinen viikonloppu. Seli seli seli. Sä vaan yrität koko ajan selittää meille ja itsellesi, ettei vika ole sinussa. Ja tasan tarkkaan se on. Joo, se voi ens alkuun olla hankalaa ja vaikeaa, mutta yrittämättä se ei varmasti onnistu ikinä. Sä olet äiti ja sun velvollisuus on yrittää eikä lyödä hanskoja tiskiin. Kuten sä nyt olet tehnyt ja pistänyt sen vielä lasten syyksi. Sä et tapaa lapsiasi kuin kerran kuussa koska lapset sitä ja lapset tätä. Myönnä nyt että sä et tapaa niitä koska SÄ olet ihan itse niin päättänyt. Sä olet ulkoistanut itsesi lasten elämästä, ei lapset eikä  ex vaan SINÄ.

MÄ EN PYSTY OTTAMAAN LAPSIA JOKA TOINEN VIIKONLOPPU KUN EX-PUOLISO EI ANNA! Mä en voi "varastaa" lapsia päiväkodista ja vaatia heitä olemaan luonani. Ja kyllä eksä on hyvin paljon hankaloittanut suhdettani lapsiin ja vienyt vastuutani. Miksi se on niin uskomattoman vaikeaa ymmärtää, että miehetkin pystyvät siihen? Mun pitää myös miettiä mikä on hyvä kaikille, oikeusprosessi? Vuosien riitely? Mies käytti hyväkseen tilannetta kun olin väsynyt ja voimaton kykenemään puoliani.

Viime jouluna tapeltiin jossain parkkipaikalla, kun en saanut pitää heitä kun 6h jouluaattona ja yritin kaikkeni että he olisivat olleet luonani pidempään..  Siinä huusivat anoppi, appi ja mies. En halua että lapset kokevat tuollaista. Mielummin esitän, että kaikki on hyvin näin, kuin tappelen tuolla tavalla ikinä heidän edessään. He eivät näe minua, mutta ainakin saavat rauhallisen elämän ilman draamaa.

Naiset on vuosikausia vieneet lapsia "huonoilta" miehiltä ja estäneet heidän suhteensa muodostumista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi helvetissä niitä lapsia piti tehdä? Ja vielä kaksi? Seuraavaksi ajattelen että kyllä lapsien hankkiminen pitäisi olla luvanvaraista.

Ja kyllä ihmettelen myös miehiä jotka tekevät samoin.

Mä luulin, että tulemme olemaan miehen kanssa loppuelämän yhdessä. Kaikki oli todella hyvin, ennen kuin muutimme erilleen. Sitten alkoi tämä "olet paska äiti" mantra joka on jatkunut kolme vuotta.

Olin koti-äitinä 4-vuotta (yrittäjä pari vuotta), tein luomuruokaa, kävimme ulkona monta kertaa päivässä, käytin kestovaippoja, tein itse pesuaineet ja vauvanruoat.. Olin kunnon äiti! Ja sitten väsyin. ja mies muuttui. ja kaikki meni alas. ja nyt olen yksin. En osaa enää korjata tilannetta, kun mies ei päästä minua heidän elämäänsä. Kaikki vain tuhotui, eikä minulla ole enää perhettä.

Ap

Ottamatta kantaa siihen mikä on tilanne ap:n perheessä, mutta sympatiat kaikille joiden suhdetta lapsiin toinen vanhemmista yrittää hankaloittaa. Omassa lapsuudessani vanhemmillani oli yksinhuoltajuus, mutta äitini usein yritti estää isääni tapaamasta minua koska heillä oli keskinäisiä riitojaan. Isäni ei siis ollut ns. huono isä. Eikä äitinikään silti mikään hirviö. Olisi paras jos vanhemmat saisivat soviteltua jonkun hyvän ratkaisun että lapsi voisi nähdä molempia vanhempia MIKÄLI lapsi itse haluaa.