Millainen on riittävän hyvä parisuhde?

Laitoin tämän keskustelun eilen talteen, jotta pääsen kirjoittamaan ajan kanssa. Minulla on ap ollut hyvin samankaltaisia ajatuksia kuin sinulla. Olen ollut mieheni kanssa yli kymmenen vuotta, ja tämä on ainoa kunnon parisuhteeni koskaan. Mietin myös välillä, millaista jonkun muun kanssa olisi, ja syynä varmasti selkeiten se, että minulla ei ole kokemusta muista parisuhteista. Juuri tuo ajattelu ”mikä on riittävän hyvää” on käynyt mielessä.

Parhaimmillaan meillä menee mieheni kanssa ihan mahtavasti. Vietämme aikaa yhdessä, nauramme, meillä on tosi kivaa. Asiat sujuvat ja tunnen oloni rakastetuksi ja arvostetuksi. Huonoimmillaan tuntuu, että mies ei tajua minua ollenkaan, tekee asioita tarkoituksella ikävästi, olen todella yksin ja joudun ottamaan vastuun kaikesta.

Sanoisin, että riittävän hyvä suhde on silloin, kun positiivisia asioita on enemmän kuin negatiivisia. Onko tämä kuitenkaan syy jäädä suhteeseen? Ei välttämättä. Tiedän ihmisen, joka ”tuhlasi” kymmenen vuotta elämästään yrittäen saada parisuhdetta toimimaan ja joutui noin kolmekymppisenä aloittamaan alusta sinkkuna. Tiedän henkilön, joka ei ollut valmis sitoutumaan nuorena kumppaniinsa, erosi eikä ole noin kymmeneen vuoteen löytänyt uutta kumppania (ja vanha kumppani on jo mennyt toisen kanssa naimisiin).

Elämä on valintoja, ja tiettyä epävarmuutta on pakko sietää. Itselleni on kuitenkin melko selvää, miksi haluan edelleen olla mieheni kanssa: Voin olla täysin oma itseni hänen kanssaan. Hän pitää minua höpsönä ja hauskana, mutta myös todella fiksuna ja aikaansaavana. Hän pitää minussa monista niistä puolista, joista en itse pidä. Hän yrittää tosissaan huolehtia, että minun olisi hyvä olla. Ja tietenkin oltuamme näin pitkään yhdessä meillä on niin paljon yhdessä koettua ja nähtyä, niin paljon yhteisiä vitsejä ja juttuja, hän muistaa minusta asioita, jotka olen jo itse unohtanut. Olemme hioutuneet yhteen.

Olen eri mieltä erään aiemman kommentoijan kanssa tästä: ”Tuskin sinä ap mitään nykyisessä suhteessa pysymällä menetät, niin kauan kuin olette molemmat onnellisia ja tyytyväisiä, keskusteluyhteys pelaa ja kumpikin saa suhteelta sen, mitä suhteelta toivoo.” Aikaa on rajallisesti eli sanoisin, että ehdottomasti menetät jotain olemalla jonkun kanssa, jos et voi kuvitella olevasi hänen kanssaan aina. Yleensä parisuhteessa ei aktiivisesti etsitä uutta kumppania, joten olemalla tämän henkilön kanssa menetät monia muita kohtaamisia.

Tästä tulikin aikamoinen romaani! Lopuksi totean vielä, että itselleni parisuhteen tarkoitus on pysyvä elämänkumppani. Kaikille näin ei ole, eikä kirjoittamani tietenkään koske heitä. En myöskään usko, että maailmassa on minulle täydellistä kumppania. Rakkaus on selittämätöntä, ja juuri se on ehkä sitten se tärkein: rakastan miestäni enkä halua olla ilman häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt puhutaan sellaiselta suhteesta, jossa asutaan ja eletään yhdessä, niin ainakin minulle ehdottomia edellytyksiä ovat:

– kumpikin pitää toista haluttavana, ja hyvää seksiä on useita kertoja viikossa

– kauniita sanoja ja fyysistä hyväilyä ei säästellä

– toista ihaillaan ja kunnioitetaan ja toiseen suhtaudutaan hyväntahtoisesti

– keskustelu on sujuvaa, syvällistä, monipuolista ja hauskaa

– yhteistä huumoria ja sisäpiirin vitsejä riittää

– älyllinen yhteys on vahva

– yhteisiä kiinnostuksenkohteita (taide, kulttuuri, psykologia, filosofia, pelit, ruoka ja juoma, matkailu jne.) on useita ja niihin käytetään yhdessä aikaa

– kummankin itsenäisyyttä, vapautta, yksityisyyttä ja oman ajan ja tilan tarvetta kunnioitetaan

– kummallakin on oma elämä, josta parisuhde muodostaa vain osan

– konflikteja on vähän ja ne ratkaistaan ystävällisesti neuvottelemalla, ei riitelemällä

– kumpikaan ei joudu tekemään kompromisseja kovin usein

– vahva fiilis siitä, että kumpikin kuuluu samaan tiimiin, jossa toista jeesataan, kun tarve tulee

– yhdessä oleminen on leppoisaa, helppoa ja nautinnollista

– toinen pysyy intohimon kohteena eikä muutu kotikumppaniksi tai kämppikseksi

– suhde tekee joka viikko elämästäni helpompaa, antoisampaa ja syvällisempää kuin se olisi sinkkuna

Jonkun toisen lista on ihan erilainen, mutta tuollaisia juttuja minä pidän tärkeänä. Minulle esimerkiksi lahjojen antaminen ja saaminen, sitoutumislupaukset, arjen jakaminen ja turvallisuus eivät ole kovin tärkeitä arvoja, mutta itsenäisyys, helppous ja nautinnollisuus ovat.

Listasta tuli aika pitkä, mutta tuossa on osittain päällekäisiä juttuja, enkä nyt keksi, minkä noista voisi pudottaa pois. Minulla on paljon parisuhdekokemusta mutta viihdyn kyllä sinkkunakin enkä halua lapsia tai avioliittoa, joten mitään pakkoa "tyytymiseen" ei ole.

Ihan noin tota niin kuin kysyisin että mikä on sun pisin parisuhde kestoltaan?

Noin kymmenen vuotta. -1

Vierailija kirjoitti:

Nykyäänhän erotaan, jotta voidaan olla vielä onnellisempia jonkun toisen kanssa.

Ja hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt puhutaan sellaiselta suhteesta, jossa asutaan ja eletään yhdessä, niin ainakin minulle ehdottomia edellytyksiä ovat:

– kumpikin pitää toista haluttavana, ja hyvää seksiä on useita kertoja viikossa

– kauniita sanoja ja fyysistä hyväilyä ei säästellä

– toista ihaillaan ja kunnioitetaan ja toiseen suhtaudutaan hyväntahtoisesti

– keskustelu on sujuvaa, syvällistä, monipuolista ja hauskaa

– yhteistä huumoria ja sisäpiirin vitsejä riittää

– älyllinen yhteys on vahva

– yhteisiä kiinnostuksenkohteita (taide, kulttuuri, psykologia, filosofia, pelit, ruoka ja juoma, matkailu jne.) on useita ja niihin käytetään yhdessä aikaa

– kummankin itsenäisyyttä, vapautta, yksityisyyttä ja oman ajan ja tilan tarvetta kunnioitetaan

– kummallakin on oma elämä, josta parisuhde muodostaa vain osan

– konflikteja on vähän ja ne ratkaistaan ystävällisesti neuvottelemalla, ei riitelemällä

– kumpikaan ei joudu tekemään kompromisseja kovin usein

– vahva fiilis siitä, että kumpikin kuuluu samaan tiimiin, jossa toista jeesataan, kun tarve tulee

– yhdessä oleminen on leppoisaa, helppoa ja nautinnollista

– toinen pysyy intohimon kohteena eikä muutu kotikumppaniksi tai kämppikseksi

– suhde tekee joka viikko elämästäni helpompaa, antoisampaa ja syvällisempää kuin se olisi sinkkuna

Jonkun toisen lista on ihan erilainen, mutta tuollaisia juttuja minä pidän tärkeänä. Minulle esimerkiksi lahjojen antaminen ja saaminen, sitoutumislupaukset, arjen jakaminen ja turvallisuus eivät ole kovin tärkeitä arvoja, mutta itsenäisyys, helppous ja nautinnollisuus ovat.

Listasta tuli aika pitkä, mutta tuossa on osittain päällekäisiä juttuja, enkä nyt keksi, minkä noista voisi pudottaa pois. Minulla on paljon parisuhdekokemusta mutta viihdyn kyllä sinkkunakin enkä halua lapsia tai avioliittoa, joten mitään pakkoa "tyytymiseen" ei ole.

Ihan noin tota niin kuin kysyisin että mikä on sun pisin parisuhde kestoltaan?

Noin kymmenen vuotta. -1

.

Ja miksi se suhde loppui, jos se oli noin hyvä ja tasapainoinen molemminpuolin? Ihmettelen vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt puhutaan sellaiselta suhteesta, jossa asutaan ja eletään yhdessä, niin ainakin minulle ehdottomia edellytyksiä ovat:

– kumpikin pitää toista haluttavana, ja hyvää seksiä on useita kertoja viikossa

– kauniita sanoja ja fyysistä hyväilyä ei säästellä

– toista ihaillaan ja kunnioitetaan ja toiseen suhtaudutaan hyväntahtoisesti

– keskustelu on sujuvaa, syvällistä, monipuolista ja hauskaa

– yhteistä huumoria ja sisäpiirin vitsejä riittää

– älyllinen yhteys on vahva

– yhteisiä kiinnostuksenkohteita (taide, kulttuuri, psykologia, filosofia, pelit, ruoka ja juoma, matkailu jne.) on useita ja niihin käytetään yhdessä aikaa

– kummankin itsenäisyyttä, vapautta, yksityisyyttä ja oman ajan ja tilan tarvetta kunnioitetaan

– kummallakin on oma elämä, josta parisuhde muodostaa vain osan

– konflikteja on vähän ja ne ratkaistaan ystävällisesti neuvottelemalla, ei riitelemällä

– kumpikaan ei joudu tekemään kompromisseja kovin usein

– vahva fiilis siitä, että kumpikin kuuluu samaan tiimiin, jossa toista jeesataan, kun tarve tulee

– yhdessä oleminen on leppoisaa, helppoa ja nautinnollista

– toinen pysyy intohimon kohteena eikä muutu kotikumppaniksi tai kämppikseksi

– suhde tekee joka viikko elämästäni helpompaa, antoisampaa ja syvällisempää kuin se olisi sinkkuna

Jonkun toisen lista on ihan erilainen, mutta tuollaisia juttuja minä pidän tärkeänä. Minulle esimerkiksi lahjojen antaminen ja saaminen, sitoutumislupaukset, arjen jakaminen ja turvallisuus eivät ole kovin tärkeitä arvoja, mutta itsenäisyys, helppous ja nautinnollisuus ovat.

Listasta tuli aika pitkä, mutta tuossa on osittain päällekäisiä juttuja, enkä nyt keksi, minkä noista voisi pudottaa pois. Minulla on paljon parisuhdekokemusta mutta viihdyn kyllä sinkkunakin enkä halua lapsia tai avioliittoa, joten mitään pakkoa "tyytymiseen" ei ole.

Ihan noin tota niin kuin kysyisin että mikä on sun pisin parisuhde kestoltaan?

Noin kymmenen vuotta. -1

.

Ja miksi se suhde loppui, jos se oli noin hyvä ja tasapainoinen molemminpuolin? Ihmettelen vain.

Kumppanini menehtyi. -1