Ero alkoholistista

Voiko kolmen pienen lapsen yksinhuoltajuudesta selvitä?

Mies ei ole ollut viimeiseen kahteen viikkoon päivääkään juomatta. Välillä on päiviä, jolloin on juonut vain viisi olutta, välillä taas tullut kotiin niin kaatokännissä, ettei puheesta meinaa saada selvää ja suoraan kävely ei onnistu. Viime viikolla juteltiin miehen kanssa tilanteestaan. Kertoi minulle, että yrittää juomisellaan helpottaa tuskaa, jota aiheutuu menneisyytensä tapahtumista. Kysyin, auttaako se. Kuulemma välillä auttaa ja välillä ei. Kysyin, ymmärtääkö hän, millaista tuskaa juomisensa aiheuttaa minulle ja lapsille. Sanoi ymmärtävänsä. Sanoin, jos et hanki apua alkoholiongelmaasi ja lopeta juomista, otan eron. Hän taas kerran vakuutti minulle lopettavansa huomenna. Hän ei kuulemma tarvitse ammattiapua, vaikka myönsi alkoholiongelman. En tietenkään uskonut, sillä olemme käyneet samankaltaisen keskustelun jo useasti tänä vuonna. Sama meno jatkui seuraavana päivänä.

Olen ihan poikki. Tiedän, että pitäisi erota, mutta tulevaisuus pelottaa. Kolmen lapsen yksinhuoltajana ilman tukiverkkoa, vielä jokseenkin vieraalla paikkakunnalla. Miehestä on kyllä apua silloin, kun on selvin päin. Ja silloin jopa tuntuu, että voisimme elää perheenä. Mutta ryyppyputki voi alkaa päivänä minä hyvänsä, joten se siitä.

Hävettää, pelottaa, epäröin jatkuvasti...

Takokaa mun päähän järkeä, että selviän tästä! Onko täällä muita, jotka lähteneet suhteesta ja aloittaneet tyhjän päältä? Mistä edes aloitan?