Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ympäriltä tuolit viedään

Tylsimys
22.11.2017 |

Peruskoulussa (evoluutio?)biologian opettaja määritteli: ”Ihminen on sellainen, kuin hän ympärillään olevien ihmisten mielestä on”. Siihen asti olin elänyt harhassa, että olisin ihan normaali, vaikka minulla ei koulussa kavereita ollutkaan. Ymmärsin, että omissa oloissa viihtyminen onkin defenssi sille tosiasialle, että en ole muiden mielestä kiinnostava.

Tuosta on nyt kulunut yli neljännesvuosisata. Tänään menin tavoistani poiketen töissä kahvitauolle. Kahvihuoneessa on useampi 4-5 hengen pöytä. Yhden äärellä oli jo 6 kollegaa. Menin viereiseen pöytään. Seuraavat kaksi kahvittelemaan tulijaa tunkivat itsensä täyden pöydän porukkaan ottaen tuolin minun pöydästäni. Kolmas tuli minun pöytääni. Neljäs ja viides menivät kolmanteen pöytään. Kuudes laski jo kuppinsa pöytääni, mutta vaihtoi sittenkin pöytään 3. Minun pöydässäni oleva nousi ylös ja vaihtoi pöytään 3. Jäin yksin.

Bilsan maikka oli oikeassa. Koulukartetuille tiedoksi, että tilanne ei iän myötä muutu. Tosin ei muutu synnynnäinen tai jo alakoulussa opittu itsekseen viihtyminenkään. Jotenkin kuitenkin takaraivossa hiertää ajatus, että menetänköhän kuitenkin jotain, kun en ole seuramies.

Kertokaahan sosiaalisesti älykäs enemmistö miten tunnistatte tylsimykset!

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tässä sun tarinassa tylsimyksen, tai sen, joka kanssa ei viiti alkaa pinnistellä vapaahetkenä, tästä kohdasta

Tylsimys kirjoitti:

. Tänään menin tavoistani poiketen töissä kahvitauolle. Kahvihuoneessa on useampi 4-5 hengen pöytä. Yhden äärellä oli jo 6 kollegaa. Menin viereiseen pöytään.

Sä et yleensä viitsi viettää aikaa työkaverien kanssa tauolla. Kun poikkeuksellisesti menet tauolle, istut eri pöytään. Silti jostain syystä oletat, että muiden pitäisi tulla sun luo, vastoin kaikkia edellä mainittuja signaaleja siitä, että ET HALUA HEIDÄN SEURAANSA.

Vierailija
2/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksesta.

Minulla olikin kova luottamus, että netistä löytyy sosiaalisesti taitavia ihmisiä, jotka näkevät sisimpääni. Olet analyysissäsi täysin oikeassa, mutta vielä minua ihmetyttää miten kahvihuoneeseen lompsiva tekee sekunnin murto-osassa päätöksen valita täyteen pöytään tunkemisen, pelastuakseen seuraltani seuraavan vartin ajaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/22 |

etkö tajua, että ei se tee tätä päätöstä sekunnin murto-osassa, vaan sinä olet tehnyt sen hänen puolestaan kaikkien niiden vuosien ajan, jotka olet ollut töissä ja kaikin keinoin osoittanut, että sinua ei seura kiinnosta. Se ei siis ole tässä hetkessä tehty päätös, vaan perustuu sinun aikaisempaan pitkäaikaiseen käytökseesi.

Vierailija
4/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tylsimys kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tässä sun tarinassa tylsimyksen, tai sen, joka kanssa ei viiti alkaa pinnistellä vapaahetkenä, tästä kohdasta

Tylsimys kirjoitti:

. Tänään menin tavoistani poiketen töissä kahvitauolle. Kahvihuoneessa on useampi 4-5 hengen pöytä. Yhden äärellä oli jo 6 kollegaa. Menin viereiseen pöytään.

Sä et yleensä viitsi viettää aikaa työkaverien kanssa tauolla. Kun poikkeuksellisesti menet tauolle, istut eri pöytään. Silti jostain syystä oletat, että muiden pitäisi tulla sun luo, vastoin kaikkia edellä mainittuja signaaleja siitä, että ET HALUA HEIDÄN SEURAANSA.

Kiitos vastauksesta.

Minulla olikin kova luottamus, että netistä löytyy sosiaalisesti taitavia ihmisiä, jotka näkevät sisimpääni. Olet analyysissäsi täysin oikeassa, mutta vielä minua ihmetyttää miten kahvihuoneeseen lompsiva tekee sekunnin murto-osassa päätöksen valita täyteen pöytään tunkemisen, pelastuakseen seuraltani seuraavan vartin ajaksi.

Hän tunkee sinne täyteen pöytään siksi että haluaa juoda kahvinsa saurassa. Sinä olet opettanut kollegasi siihen, ettet halua seuraa.

Vierailija
5/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä toisessa pöydässä oli tuttuja ihmisiä, joiden kanssa kahvittelee yleensäkin.

Vierailija
6/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millaisen kasvatuksen olet saanut, sellainen enimmäkseltään olet. Ap?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täälläpä ap:n kohtalotoveri. Enää en jaksa edes välittää vaikka seurani ei ihmisiä kiinnostakaan. Eläimet kyllä viihtyvät seurassani aina hyvin?

Pidetään toisistamme huolta vaikka persoonat eivät aina kohtaisikaan❤

Vierailija
8/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ei tykkää puhumisesta kuten minä niin jää lähes varmasti yksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täälläpä ap:n kohtalotoveri. Enää en jaksa edes välittää vaikka seurani ei ihmisiä kiinnostakaan. Eläimet kyllä viihtyvät seurassani aina hyvin?

Pidetään toisistamme huolta vaikka persoonat eivät aina kohtaisikaan❤

Eläimet aistivat empaattisen ihmisen.

Vierailija
10/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensimmäinen muistamani kerta, jolloin ihmettelin muiden näkemystä mukavasta ihmisestä, oli ekaluokan hymypoikaäänestys. Patsaan sai tyyppi, joka oli mielestäni öykkäri. Ihmettelin kuinka tuota on kukaan voinut äänestää.

Vieläkin ihmettelen öykkäreiden suosiota.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP, voisin tulla sinun pöytääsi istumaan. Mutta jos et puhuisi minulle mitään,ja vastauksia saisi lypsää sinulta, joihin vastaisit vain lyhyesti: "joo" tai "ei", niin en takuulla enää tulisi seuraavana päivänä istumaan pöytääsi.

Tykkään istua samassa pöydässä tuttujen kanssa. Jos tuttuja ei ole, tykkään istua pöydässä tuntemattomien, mutta puheliaiden ihmisten kanssa.

Yksin istuminen on tosi tylsää, ja ottaisin siinä tapauksessa kahvikupin työpöytäni luokse mukaan.

Vierailija
12/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies jonka ympäriltä tuolit vietiin 250e/kpl.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kenen biisi tuo onkaan?

Vierailija
14/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Zen cafee

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luokkakokous vuosia sitten oli myös silmiä avaava kokemus. Satuin istumaan poikkeuksellisesti pöydän siinä päässä, missä puheensorina oli vilkkaampaa. Toisessa päässä pöytää minuakin hiljaisemman kaverin takana istui jo kouluaikana avoimen sorttinen naisihminen. Hän hätääntyi jouduttuaan paitsioon ja reippaasti ehdotti minulle paikanvaihtoa. Minulla ei ole tapana sanoa ei naisille, joten hänen iltansa ei mennyt pilalle. Ei minunkaan, koska minulle nyt oli aivan sama kenen vieressä siinä köörissä istun.

Vierailija
16/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viihdyn vain parhaassa seurassa, omassani?

Vierailija
17/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole sosiaalisesti taitava, mutta vastaan silti. Ei enemmistö ihmisistä taida olla mitään kylmähermoisia sosiaalisia taitureita luonnostaan, luulen että suurimmalla osalla on ainakin jonkin verran epävarmuutta, vaikka se peitettäisiin hyvin muulta maailmalta.

Kuulostaisi että olet näissä tilanteissa liian keskittynyt itseesi ja omiin tuntemuksiin, minulla ainakin tämä ongelmana usein jännittäessä.

Olen melko varautunut vieraassa seurassa, mutta vastaan kyllä ystävällisesti ja koitan jutella takaisin, sekä edistää keskustelua miten osaan.

Minulla on kouluajoilta muistona lukemattomia torjuntoja, nöyryytyksiä ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Olisin siis saattanut tulla pöytääsi, olisin hyvänä päivänä jopa uskaltanut avata keskustelun, mutta jos vastaanotto vaikuttaisi kylmältä, kokisin että minun on parempi lähteä, ettei tarvitse jälkeenpäin kuunnella kitinää siitä miten roikun mukana vaikkei kaivata. Epätodennäköistä, mutta mahdollista, osa ihmisistä ei koskaan kasva pois koulukiusaajan roolista. Koettu ja opittu ikävimmän kautta.

Jos paikalla on tuttuja menen ehdottomasti heidän luokseen mieluummin kuin istun hiljaisuudessa miettien miten paljon läsnäoloni ärsyttää hiljaista pöytätoveria. En siis lähtisi vain pöytätoverin takia, vaan oma epävarmuus vaikuttaisi myös. Ymmärtäisin myös saman toisinpäin, jos ei olla vierustoverin kanssa mitenkään läheisiä.

Vierailija
18/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän tunteen. Olen asunut joskus kouluaikana sellaisessa asuntolahuoneessa, jossa meitä oli useampia. Saman huoneen toinen asukas sammutti lähtiessään valot, kun huoneeseen ei jäänyt ketään muuta kuin minä.

Vierailija
19/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin viedään multakin.

Vierailija
20/22 |
22.11.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ole sosiaalisesti taitava, mutta vastaan silti. Ei enemmistö ihmisistä taida olla mitään kylmähermoisia sosiaalisia taitureita luonnostaan, luulen että suurimmalla osalla on ainakin jonkin verran epävarmuutta, vaikka se peitettäisiin hyvin muulta maailmalta.

Kuulostaisi että olet näissä tilanteissa liian keskittynyt itseesi ja omiin tuntemuksiin, minulla ainakin tämä ongelmana usein jännittäessä.

Olen melko varautunut vieraassa seurassa, mutta vastaan kyllä ystävällisesti ja koitan jutella takaisin, sekä edistää keskustelua miten osaan.

Minulla on kouluajoilta muistona lukemattomia torjuntoja, nöyryytyksiä ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Olisin siis saattanut tulla pöytääsi, olisin hyvänä päivänä jopa uskaltanut avata keskustelun, mutta jos vastaanotto vaikuttaisi kylmältä, kokisin että minun on parempi lähteä, ettei tarvitse jälkeenpäin kuunnella kitinää siitä miten roikun mukana vaikkei kaivata. Epätodennäköistä, mutta mahdollista, osa ihmisistä ei koskaan kasva pois koulukiusaajan roolista. Koettu ja opittu ikävimmän kautta.

Jos paikalla on tuttuja menen ehdottomasti heidän luokseen mieluummin kuin istun hiljaisuudessa miettien miten paljon läsnäoloni ärsyttää hiljaista pöytätoveria. En siis lähtisi vain pöytätoverin takia, vaan oma epävarmuus vaikuttaisi myös. Ymmärtäisin myös saman toisinpäin, jos ei olla vierustoverin kanssa mitenkään läheisiä.

Vitalis sentään! En ole kyllä koskaan välittänyt vältellä hiljaisimpia koska kokemuksieni mukaan heillä on kyllä ollut hyvät jutut kun taas näissä vakiporukoissa ne puheet tahtoo pyöriä sitä samaa kaavaa. Enkä mä mitään henkilökohtaisuuksia utele mutta en vain osaa olla hiljaa ja ei kyllä suoraan ole näytetty että mees ny siitä häirittemästä. Tulee toimeen kaikenlaisten persoonien kanssa kun antaa vähän löysää eikä ole ehdoton omien periaateidensa kanssa. Ilkeilijät itse taas ansaitsevat nöyryyttämistä niin kauan että tajuavat lopettaa. Mulle voi sanoa häjysti ja en loukkaannu versisesti, saan sanottua takaasin tai myönnän rehdisti vikani. Itselle pitää myös voida nauraa niin että vesi virtaa silmistä.