Suomenruotsalaisia on Suomessa alle 300 000
Miksi suomenkielisen enemmistön pitää silti opiskella koulussa pakkoruotsia? Muut kielet ovat nykyään paljon hyödyllisempiä kuin ruotsi.
Kommentit (6)
Suurin osa näistäkin vain merkitty ruotsinkielisiksi. Käytännössä monet osaavat suomea paremmin.
Koska vaikka Suomi itsenäistyi Venäjän vallan alta 1917, emme koskaan itsenäistyneet Ruotsin ikeestä. Suomen ruotsalaiset (väli ihan tarkoituksella) haalivat parhaimmat viljelysmaat ja omaisuuden, sekä korkeamman yhteiskunnallisen aseman Ruotsin kuninkaan hyväksynnällä ja miekan avustuksella. Tietyillä toimenpiteillä (mm. pakkoruotsin ylläpito, kielikiintiöt ja suhteessa huomattavasti suurempi paikkamäärä korkeakouluihin) ovat saaneet pidettyä siitä kiinni tähän päivään asti. Ja tulevat pitämään kynsin ja hampain jatkossakin, sillä onhan tuo niille hyvä diili, eikä iso osa Suomen ruotsalaisista pärjäisi muualla kuin länsi-rannikolla, kun eivät puhu mitään oikeaa kieltä kunnolla (se niiden "ruotsi" on aivan kamalaa, eivätkä suomeakaan osaa).
Koska voi tavata ruotsalaisen pojan ja jätte kiva sitten kun ei osaakaan puhua sen kanssa.
Nii ja sivistyy ku opettelee ruotsia, ei voi sivistyä jos ei osaa ruotsia.
Ai niin ja vielä: ruotsi on portti muihin vieraisiin kieliin. Vain suomalaiset kuitekin tarvitsevat tätä porttia.
Jos paljon yksinkertaisempaa ruotsia opetettaisiin kuoluissa ennen vaikeana pidettyä englantia, olisi englannin opiskelu paljon helpompaa koska osa perusteita on jo tuttuja sen ruotsin kautta. Ihmettelen ettei tätä oivaa voimavaraa ole osattu käyttää.
Jag undrar att den här stora resursen inte har används för gott.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa näistäkin vain merkitty ruotsinkielisiksi. Käytännössä monet osaavat suomea paremmin.
Sinulla ei taatusti ole mitään kompetenssia väittää tällaista. Suurin osa maan ruotsinkielisistä asuu kunnissa joissa ruotsi on enemmistön puhuma kieli - tämä jo itsessään puhuu väitettäsi vastaan.
Ruotsi on yksi tärkeimmistä ja käyttökelpoisimmista kielistä suomalaisesta näkökulmasta. Joka muuta väittää, tuskin muutenkaan on välittänyt kouluttautua kovin pitkälle.
wikipedian mukaan 290 000 ja määrä vähenee.