Lopetin kevytsuhteen
ja oikeastaan luulin suhteen olevan vakavaa, mutta miehelle se ei ollut. Kolme kuukautta meni siinä ja tänään laitoin miehelle viestiä, että haluan oikean suhteen, joka perustuu rakkauteen.
Hän on hyvä ihminen, minä olen hyvä ihminen, emme vaan olleet oikeat toisillemme.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Mikäs semmoinen kevytsuhde on? Minulla on miesystävä jonka kanssa ollaan oltu kohta 7 vuotta, mutta emme aiokaan koskaan asua yhdessä saati perustella mitään perhettä. Miksemme? Koska kumpikin haluaa omaa tilaa ja aikaa, omaa tekemistä ilman että siitä täytyy konsultoida toista.
Kuitenkin suhde antaa yhdessäoloa, yhdessätekemistä, hyvää oloa ja totta kai sitä seksiäkin.
Kevytsuhde voi olla esim. sellainen, jossa on tarkoitus vain välillä pitää hauskaa yhdessä, viettää kivaa aikaa, mutta siitä puuttuu pyrkimys elämänkumppanuuteen ja suhteen syventymiseen. Eli toisesta voi kyllä tykätä ja tuntea vetovoimaa, ja kevytsuhteessa tehdään muutakin kuin harrastetaan seksiä, mutta se ei ole samalla lailla parisuhde. Ei olla rakastuneita eikä ainakaan kyseessä ole rakkaussuhde - enemmänkin ihastumista, tykkäämistä. Erillään asuminen ei ole kevytsuhteen määritelmä.
t. eri
Vierailija kirjoitti:
Onko tavallistakin, että nainen on mielestään suhteessa tosissaan ja mies vaan seksin takia? Tuttavanaisissa on ikäluokassa 30-60v vastaavia suhteita, joissa näin. Tavallisesti menee niin, että mies herättää naisen kiinnostuksen, mutta lopultakin vain leikkii naisella. Seksikin muuttuu vähitellen miestä palvelevaksi.
Moni nainen on tuollaisessa suhteessa jopa vuosia, vaikka välillä yrittää irrota siitä. Suurelle osalle riittää muutama viikko tai jokunen kuukausi.
Eikö nykyiset miehet enää uskalla tai halua sitoutua? Tähänkö on menty ihmissuhteissa. Surullista.
Voi myös olla, että tuossa ikäluokassa sinkkuina pysyneissä on määrällisesti enemmän sitoumiskammoisia, kiintymyssuhdeongelmaisia, pelkkää seksiä haluavia kuin nuorempana. Osa suhdetta haluavista on jo päätynyt suhteeseen, ja jos heillä on hyvät suhdetaidot, ei ehkä tule eroakaan. Sen vuoksi tuon ikäisissä sinkuissa on enemmän sellaisia, joiden kanssa ei suhde voi onnistuakaan, ja on sitten vähän tuurista kiinni, onnistuuko seulomaan suhdekelpoiset joukosta. Kun osa vaikuttaa aluksi ihan lupaavilta, ja vasta ajan mittaan paljastuu, etteivät pysty kevytsuhdetta enempään. Toisaalta samoin naisissa monella on ongelmia kiintymyssuhteissa, tai on jotain ihmissuhdetraumoja, jotka saattavat aiheuttaa sen, että jää roikkumaan johonkin haitalliseen kuvioon. Jotkut sitten taas, kuten esim. itse, eivät senkään takia huomaa haitallisia toimintatapoja, koska kokemusta huonoista suhteista ei ollut - silloin voi hyväuskoisesti tulkita aluksi toisen käytöstä paremmin eikä ensin tajua, mitä on kyseessä.
Ei ole. Tuo on tapailua jolla selvitwtään kiinnostaako alkaa seurustelu, eli ns riiuuaika