Joka päivä kaupassa käyvät vähävaraiset
Täällä paljon puhutaan ruokaan menevästä rahasta ja heräsi ajatus, kun seurannut tuttavan kauppakulttuuria eli hän käy joka päivä ruokaostoksilla lidlissä.
Asiassa ei mitään minulle kuuluvaa tietysti ole, mutta tiedän hänen olevan isoissa ongelmissa taloudellisesti eikä rahaa ole.
Eli sitä aloin pohtimaan kuinka yleensä muut vähillä rahoilla kaupassa kävijät tekee?
Itse käyn mahdollisimman harvoin ja kerralla ostan peruselintarvikkeita joista kotona keksin ruokia ja meillä on pienet ruokamenot.
Kuvittelisin jottaa rahaa menisi enemmän väkisin kauppaan jos kävisin joka päivä vai olenko ihan pihalla ajatuksineni?
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Usein sanotaan että käymällä harvoin kaupassa säästää, koska tulee vähemmän heräteostoksia.Kun menee kerran viikossa ostoksille ja ostaa listan mukaan pääsee halvemmalla.
Jos haluaa päästä vieläkin halvemmalla, pidättäytyy edelleenkin niistä heräteostoksista, mutta ostaa tarjousten mukaan.Eli jos keskiviikkona saa kaalia halvalla, hakee sen silloin eikä sorru muuhun.
Itse pienituloisena ei ole varaa autoon, joten viikon ruuat nelihenkiselle perheelle kerralla olisi sula mahdottomuus.
Voin myös kuvitella , että päivittäinen kauppareissu saattaa jollekulle olla se ainut sosiaalinen tapahtuma, jos töitä ei ole, kahviloissa ym.ei ole varaa istuskella, ja bussilippu ihmisten ilmoille on kalliimpi kuin ne päivän sapuskat.
Kävelylenkki kaupalle voi olla se päivän kohokohta.
Tuo päivän kohokohta on kyllä varmasti yksi osatekijä ja ihan ymmärrettävää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä hengellä kuluu niin vähän ruokaa, että moniakaan juttuja ei kannata ostaa varastoon, koska ne vanhenee ennen kuin ne ehtii syödä. Kerran päivässä kaupassa käydessä saa esim. maidon ja banaanin aina tuoreena. Lisäksi on edes joku syy lähteä ulos kun tekee kauppareissun.
Maidossa on vähintään viikon päiväys ja kaupasta saa raakoja banaaneja.
Niin jos kaupassa on just sinä päivänä laitettu uudet maidot hyllyyn.
Kauppoihn tulee joka päivä uutta maitoa. Vai sitäkö käydään ihmettelemässä?
Ei ne laita saman päivän maitoja hyllyyn ennen ku edelliset on myyty. Tai laittaa sitten kun vanhoja maitoja on vaan vähän jäljellä, niin hyllyn takaosaa aletaan täyttää uusilla.
Sen edellisen päivän maidossakin on vielä 6 päivää käyttöaikaa. Ja se ei riitä koska?
No tee makutesti tän päivän maidolla ja sellasella jossa on viimenen myyntipäivä nyt. Miksi vitussa joisin vanhaa maitoa kun samalla hinnalla saa tänään lehmän tissistä tullutta laatutavaraa jos vaan viitsii lähteä himasta ulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ainakin heräteostoksia tulee enemmän jos päivittäin käy kaupassa.
Ja pienistä puroista kasvaa iso virta.
Tätä mieltä olen myös minä ja siksi aloituksen ehkäpä teinkin, että onko muut samaa mieltä.
Vai joka päivä pitäisi tuore maito ja banaani hakea 😂
Tarjouslihojen metsästyksen ymmärrän kunhan ei tule niitä turhia heräteostoksia samalla.
Ap
Millä ihmeen rahalla sä oikein kuvittelet vähävaraisen tekevän niitä turhia heräteostoksia? Rahattomuus karsii tehokkaasti niitä tärkeitäkin ostoksia.
Iltasin käyn kyttäämässä -60% tuotteet pakkaseen tai heti käyttöön :)
Op:n nettipankki on erittäin kätevä kulujen seurantaan kun avaa tapahtumavirran ja sen jälkeen tulot ja menot. Tule esille diagrammi, mistä näkee helposti miten hyvin talous on balanssissa ja miten kestävällä pohjalla se on. Erittäin kätevä kulujen seurantaan ja muutenkin erittäin toimivat pankkisivut op:lla; selkeät ja yksinkertaiset kaikinpuolin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä hengellä kuluu niin vähän ruokaa, että moniakaan juttuja ei kannata ostaa varastoon, koska ne vanhenee ennen kuin ne ehtii syödä. Kerran päivässä kaupassa käydessä saa esim. maidon ja banaanin aina tuoreena. Lisäksi on edes joku syy lähteä ulos kun tekee kauppareissun.
Maidossa on vähintään viikon päiväys ja kaupasta saa raakoja banaaneja.
Niin jos kaupassa on just sinä päivänä laitettu uudet maidot hyllyyn.
Kauppoihn tulee joka päivä uutta maitoa. Vai sitäkö käydään ihmettelemässä?
Ei ne laita saman päivän maitoja hyllyyn ennen ku edelliset on myyty. Tai laittaa sitten kun vanhoja maitoja on vaan vähän jäljellä, niin hyllyn takaosaa aletaan täyttää uusilla.
Sen edellisen päivän maidossakin on vielä 6 päivää käyttöaikaa. Ja se ei riitä koska?
No tee makutesti tän päivän maidolla ja sellasella jossa on viimenen myyntipäivä nyt. Miksi vitussa joisin vanhaa maitoa kun samalla hinnalla saa tänään lehmän tissistä tullutta laatutavaraa jos vaan viitsii lähteä himasta ulos.
Joo juo lisää niin ei tuo tyhmyys tartu.

Ei välttämättä ole edellisenkään päivän maitoa tarjolla. On olemassa kauppoja joihin maitoa tulee vain kerran viikossa.
Noin kerran viikossa tulee käytyä kaupassa ja syötyä ihan terveellisesti. Halpoja herkkujakin tulee aina välillä tottakai ostettua, jos illalla katsoo jotain elokuvaa tms.
Miksi edes joka päivä pitää tehdä eri ruokas8?Jos on oikeasti tiukkaa niin siitä soppakattilasta tai makaronilaatikosta syödään useampi päivä kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä hengellä kuluu niin vähän ruokaa, että moniakaan juttuja ei kannata ostaa varastoon, koska ne vanhenee ennen kuin ne ehtii syödä. Kerran päivässä kaupassa käydessä saa esim. maidon ja banaanin aina tuoreena. Lisäksi on edes joku syy lähteä ulos kun tekee kauppareissun.
Maidossa on vähintään viikon päiväys ja kaupasta saa raakoja banaaneja.
Niin jos kaupassa on just sinä päivänä laitettu uudet maidot hyllyyn.
Kauppoihn tulee joka päivä uutta maitoa. Vai sitäkö käydään ihmettelemässä?
Ei ne laita saman päivän maitoja hyllyyn ennen ku edelliset on myyty. Tai laittaa sitten kun vanhoja maitoja on vaan vähän jäljellä, niin hyllyn takaosaa aletaan täyttää uusilla.
Sen edellisen päivän maidossakin on vielä 6 päivää käyttöaikaa. Ja se ei riitä koska?
No tee makutesti tän päivän maidolla ja sellasella jossa on viimenen myyntipäivä nyt. Miksi vitussa joisin vanhaa maitoa kun samalla hinnalla saa tänään lehmän tissistä tullutta laatutavaraa jos vaan viitsii lähteä himasta ulos.
Jos ihan tarkkoja ollaan ei se lypsetty maito samana päivänä kauppaan tule eli vanhaa juot jo nytkin.
Oma lehmä hommattua, niin saat tuoretta saman päivän maitoa
Sain juuri inspiraation. En oo pitkään aikaan tehnyt soppaa. Mitä laitatte yleensä siihen? Ajattelin tehdä jauhelihakeiton kasviksilla höystettynä.
Mulla menee enemmän ruokaa (raaka-aineita) hukkaan, jos käyn harvemmin kaupassa. Ennakoinnit ja suunnittelut menee sen verran usein pieleen; esim. syön vähemmän kuin olin ajatellut ja ruokaa jää seuraavallekin päivälle, tai en jaksakaan neljän päivän päästä tehdä sitä ruokaa kuin olin suunnitellut silloin tekeväni. Kaikkea ei voi pakastaakaan.
Parempi että käyn lähes joka päivä kaupassa lähinnä saman ja seuraavan päivän syömisiä varten. Näin pystyy myös hyödyntämään paremmin aletuotteita ja kasvikset pääsevät käyttöön tuoreimmillaan.
Tiedän että ylimääräisiin heräteostoksiin ei ole varaa, joten en tee niitä.
Kauppareissu on yleensä myös samalla iltakävely. Jos aina autolla täytyisi erikseen lähteä, kävisin varmasti harvemmin.
Ap lähtee ilmeisesti siitä oletuksesta, että kaikilla muillakin on yhtä huono itsekuri kuin hänellä ja he sortuvat myös heräteostoksiin.
Mutta ehkä näin ei ole? Tuliko tämä mieleesi?
Kaupassa tulee päivittäin vanhenemassa olevia tuotteita alennukseen. Jos on oikeasti pienituloinen, ne -20% ja -50% kannattaa hyödyntää. Joo, voi ostaa kerralla useamman ja pakastaa, mutta ehkä ei halua investoida montaa kymppiä kerralla pakastimelliseen vanhentuvaa possua... eivät ne montaa kk pakastimessakaan säily, rasvainen liha.
Vihannekset, leivät ja hedelmätkin on parhaita tuoreina...
Moni myös yhdistää tuohon liikunnan. Käy kävelyllä ja hoitamassa asioita (vaikka viemässä muovia kierrätykseen ja kirjat kirjastoon) JA kaupassa.
Jos omaa itsekuria, eikä osta tarpeetonta, tuo on suorastaan kannatettavaa.
Ai että käytte muka lähikaupoissa kasvisostoksilla reippaan iltalenkin lomassa 😂😂 tuskin!
Autoton ei pysty raahaamaan viikon ostoksia kerralla. Kätevämpää kuskata pienissä erissä. Lisäksi jos jotain unohtaa ostaa, niin se ei haittaa paljonkaan kun seuraavana päivänä on jo uusi reissu kauppaan.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ainakin heräteostoksia tulee enemmän jos päivittäin käy kaupassa.
Ja pienistä puroista kasvaa iso virta.
Ei tule heräteostoksia, kun ei ole rahaa heräteostoksiin. Toki tulee ostettua jotain suunnittelematonta sen takia, että sen saa poikkeuksellisen halvalla, mutta ruokaa yhtä kaikki, ja joku muu ostos jää vastaavasti tekemättä.
Enhän tainnut sanoa ostavani heräteostoksia...
Tämä tuttavani josta aloituksessa kerroin ei varmaankaan ole mikään heräteostelija vaikka käykin päivittäin, mutta minusta on vain outoa ettei sitä ruokaa voi tehdä kerralla useammaksi päiväksi jolloin minusta se on edullisuuden lisäksi myös aikaa säästävä ettei joka päivä tee ruokaa ja voi vaikka leipoa sämpylöitä sillä aikaa mitä menee ruuantekoon.
Ap
Tuosta alotuksesta kyllä paisto ilkeys.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta alotuksesta kyllä paisto ilkeys.
Kerropas tarkemmin mikä oli ilkeyttä?
Kuinka usein käyt kaupassa keskimäärin?