Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston – Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella, Frankfurt vahvoilla pankkivirastokisassa
Hollannin pääkaupungista Amsterdamista tulee Euroopan lääkeviraston EMA:n uusi päämajakaupunki. Amsterdam hakkasi Milanon eurooppaministereiden jännitysnäytelmässä, joka jouduttiin ratkaisemaan arvalla.
Lääkevirastoa tavoitellut Helsinki putosi kamppailusta jo äänestyksen ensimmäisellä kierroksella. Helsinki sai ensimmäisen kierroksen äänestyksessä skandaalimaisen vähän pisteitä: viisi.
Kullakin äänestäneellä jäsenmaalla oli ensimmäisellä kierroksella jaettavana kolme pistettä suosikilleen, kaksi pistettä kakkosvaihtoehdolle ja yksi piste kolmannelle suosikkimaalleen.
Milano sai ensi kierroksella eniten ääniä, 25. Kööpenhamina ja Amsterdam saivat 20 pistettä. Helsingin viittä pistettä huonomman saldon korjasivat Wien (4) sekä Bonn, Lille ja Sofia, jotka saivat kukin kolme pistettä, EUObserver kertoi.
”Vaikka Euroopan lääkevirasto ei muutakaan Helsinkiin, niin osallistumalla kilpailuun vahvistimme Euroopanlaajuisia lääkealan toimijoiden verkostojamme. Helsinki for EMA-hankkeella teimme näkyväksi alan suomalaista osaamista”, totesi sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila tiedotteessaan.
Viimeisellä kierroksella vastakkain olivat Milano ja Amsterdam, jotka kumpikin saivat taakseen 13 jäsenmaan tuen. Hollantilaiset voittivat kisan arvalla.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005456881.html
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Suomi se vaan kiltisti itkee ja maksaa muiden rälläämiset saamatta itse mitään vastinetta.
Johan tässä alkaa lämmöllä muistella vanhoja hyviä aikoja kun eräälle toiselle unionille annettin persettä; silloin sentää saatiin vastineeksikin jotain... urakkasopimus kokonaisen kaupungin rakentamisesta, tallinnan hotelliurakat...
Paskoja kauppamiehiä nämä nykyiset poliitikot.
Suomi on btw EU:n pienimpiä nettomaksajia. Esim. Ruotsi maksaa yli kaksi kertaa enemmän per capita. Suomen maksu on 89e per kansalainen per vuosi.
Eikö tää ollut se virasto joka olitiin pakkosijoittamassa jonnekin hevonkuuseen maaseudulle. Ei mikään ihme ettei ääniä tippunut kun jo helsinkikin on tuolle virastoporukalle liki periferiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi se vaan kiltisti itkee ja maksaa muiden rälläämiset saamatta itse mitään vastinetta.
Johan tässä alkaa lämmöllä muistella vanhoja hyviä aikoja kun eräälle toiselle unionille annettin persettä; silloin sentää saatiin vastineeksikin jotain... urakkasopimus kokonaisen kaupungin rakentamisesta, tallinnan hotelliurakat...
Paskoja kauppamiehiä nämä nykyiset poliitikot.Suomi on btw EU:n pienimpiä nettomaksajia. Esim. Ruotsi maksaa yli kaksi kertaa enemmän per capita. Suomen maksu on 89e per kansalainen per vuosi.
Maksu on kylläkin n. 160 euroa. Älä levitä valeuutisia.
Jes. Suomi osallistuu parhaiten taakanjakoon. Suomi on mallioppilas jne. Meillehän on kerrottu, että olemme ytimessä ja toiset palvoo meitä, koska olemme niin hyviä EU-jäseniä. Saamme palkkiomme niissä "kovan ytimen pöydissä" tästä toiminnasta.
Totuushan tietysti on, että palkkio on tulossa. Aivan varmasti me hyödymme tästä kiltteydestä. Uskotaan siihen kaikki. Jos alkaa epäilyttää, niin pitää hokea itselleen, että olemme sentään ytimessä, päätöksentekopöydissä. :)
Ketään ei kiinnosta, oliko virasto tulossa Kuopioon vai Helsinkiin. 5 pistettä, joista 3 itseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi se vaan kiltisti itkee ja maksaa muiden rälläämiset saamatta itse mitään vastinetta.
Johan tässä alkaa lämmöllä muistella vanhoja hyviä aikoja kun eräälle toiselle unionille annettin persettä; silloin sentää saatiin vastineeksikin jotain... urakkasopimus kokonaisen kaupungin rakentamisesta, tallinnan hotelliurakat...
Paskoja kauppamiehiä nämä nykyiset poliitikot.Suomi on btw EU:n pienimpiä nettomaksajia. Esim. Ruotsi maksaa yli kaksi kertaa enemmän per capita. Suomen maksu on 89e per kansalainen per vuosi.
Suomi on 6. suurin nettomaksaja. Taakse jää esim. Itävalta, Ranska, Iso-Britannia... kaikki Suomea rikkaampia.
Jossainhan jo analysoitiin, että jos Nordea kaatuisi niin pykälien mukaan Suomi ei saisi EU:lta loppujen lopuksi mitään. Vaikka itse ollaan oltu muiden maiden pankkeja pelastamassa.
Ois tullut se Suomeen mutta kun meillä on Sipilä pääministerinä. Eivät tuolla isommissa maissa luota hihhuliuskonnon edustajiin politiikassa.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Ois tullut se Suomeen mutta kun meillä on Sipilä pääministerinä. Eivät tuolla isommissa maissa luota hihhuliuskonnon edustajiin politiikassa.
Sinkkumies
Ööö
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän valinnan erittäin hyvin. Asuisin itsekin mieluummin Kööpenhaminassa, Amsterdamissa tai Milanossa kuin Helsingissä.
Meidän ongelmamme Suomessa on se, että olemme kaikessa maailman parhaita. Ihmiset menevät kuitenkin mieluummin sinne, missä on hieman enemmän inhimillistä lämpöä.
Kaikessa maailman parhaita? Ööh... anteeksi mitä?
Vierailija kirjoitti:
Jossainhan jo analysoitiin, että jos Nordea kaatuisi niin pykälien mukaan Suomi ei saisi EU:lta loppujen lopuksi mitään. Vaikka itse ollaan oltu muiden maiden pankkeja pelastamassa.
Toivotaan, että kaatuu.
Minä toivon hartaasti, että tämä maa ajautuu syvempiin ongelmiin niin saadaan nähdä kuinka EU kääntää meille selkänsä. Se olisi ihan oikein kun päättäjät kusettavat meitä kaikessa ja esittävät EU elimiin kuinka ollaan muka täydellinen jäsenvaltio.
Vierailija kirjoitti:
Eipä yllätä. Suomi ei saa yhtään mitään siitä, että on EU:n mallioppilas.
Saahan. Sipilä on viime aikoina päässyt opett...öh, Merkelin viereen istumaan Tärkeissä Pöydissä.
EU:sta on Suomelle enää vain haittaa. Kaikki hyöty mitä irti voi saada on jo saatu.
Pankkiviranomainen päätyi Pariisiin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi se vaan kiltisti itkee ja maksaa muiden rälläämiset saamatta itse mitään vastinetta.
Johan tässä alkaa lämmöllä muistella vanhoja hyviä aikoja kun eräälle toiselle unionille annettin persettä; silloin sentää saatiin vastineeksikin jotain... urakkasopimus kokonaisen kaupungin rakentamisesta, tallinnan hotelliurakat...
Paskoja kauppamiehiä nämä nykyiset poliitikot.Suomi on btw EU:n pienimpiä nettomaksajia. Esim. Ruotsi maksaa yli kaksi kertaa enemmän per capita. Suomen maksu on 89e per kansalainen per vuosi.
Maksu on kylläkin n. 160 euroa. Älä levitä valeuutisia.
Siinäkin 160 € liikaa. Tyhjästä. Maksakoot ketä kiinnostaa. Mieluummin pidän rahani itselläni.
Hehkutamme norjalaisten öljyrahastoa.
No, itse annoimme mineraalivaramme ulkomaille sen sijaan, että olisimme perustaneet oman kansallisen kaivosyhtiön ja tulot olisi rahastoitu valtiolliseen hyvinvointirahastoon. Ei olisi vilua ja nälkää täälläkään nyt.
Pohjolan japanista pohjolan kongoksi.
Nordean pääkonttori siirretään Suomeen, koska pankki on huonossa hapessa. Kohta se kaatuu ja tyhmät suomalaiset laitetaan maksamaan pankkituet. Så där ja, helan gååår!
Eipä yllätä. Suomi ei saa yhtään mitään siitä, että on EU:n mallioppilas.