Lapsen oikeutta biologisiin vanhempiin ylikorostetaan lapsen edun kärsiessä

Kohta 10 vuotta lastensuojelualalla ja mistään väitteestä työtäni koskien en voi olla enempää samaa mieltä. Pitää tavata biologista vanhempaa, joka on lukuisia kertoja pahoinpidellyt lapsen äidin lapsen pelätessä viereisessä huoneessa kädet korvillaan. Pitää tavata biologista vanhempaa, jonka kohdalla lapsikaappauksen riski on niin suuri, että Securitaksen äijä seisoo ovensuussa koko valvotun tapaamisen ajan. Pitää tavata biologisia vanhempia, vaikka tapaamisten seurauksena sijaishuoltopaikassa kaikki aloitetaan taas parin kuukauden välein alusta lapsen muuttuessa äärimmäisen rauhattomaksi, sisäänpäinkääntyneeksi ja jopa aggressiiviseksi. Pitää tavata vanhempaa, vaikka 11-vuotias itkee ja huutaa ettei halua, koska vanhempi on aiemmin elämässään osoittanut, että lapsen asiat eivät kiinnosta paskan vertaa. Vasta 12-vuotiaana lapsi saa itse päättää. Vanhempi saa ihan vapaasti venkoilla, perua tapaamisia tai tulla tapaamiseen päihtyneenä, jolloin se joudutaan perumaan. Lapsella ei ole oikeutta valita, vaan lapsihan tapaa.

Käytännössä täytyy olla jotakin ERITTÄIN vakavaa, että tapaamisia rajoitetaan kokonaan. Olen kuullut, että suoraan kyseiseen lapseen kohdistunut seksuaalirikos voisi olla syy. Sen sijaan lapsen toiseen huoltajaan kohdistunut graavikaan väkivalta yleensä ei, ei vakavatkaan laiminlyönnit, ei psykoottistasoiset mielenterveysongelmat, jotka muuttavat käytöksen arvaamattomaksi ja pelottavaksi. Lapsihan tapaa kun niin on määrätty, ja sitten lähivanhempi tai yleensä näissä tapauksissa sijaishuoltopaikka yrittää korjata jäljet.