Miten saan jotain mielenkiintoa elämääni? Olenko masentunut?

Up

Minulla täysin sama fiilis.. harrastukset ja kaikki on ihan samoja kuin sinulla. Silti olen niin tylsistynyt ja ahdistunut. Tuntuu ettei millään ole mitään väliä mitä teen.. ja en saa mistään mitään. En edes muista koska olisin iloinnut jostakin. Päivät menee samaa kaavaa.. huoh, en tiedä kauan jaksan.

N43

Kokeile hoidoksi eläintä ja luontoa yksinolon lisäksi. sulla saattaa olla elämänhalun vievä kaupunkistressi.

Vierailija kirjoitti:

Kokeile hoidoksi eläintä ja luontoa yksinolon lisäksi. sulla saattaa olla elämänhalun vievä kaupunkistressi.

Tykkäisin olla yksin luonnossa ja sitä teenkin Helsingin Keskuspuistossa kesäisin. Tällä hetkellä tuo räntäsateinen tai vain sateinen, harmaa, pimeä, mutainen metsä ei houkuttele luokseen. Viikonloppuisin ollaan joskus oltu koko perhe kävelyllä metsässä, mutta nyt on mennyt monta viikonloppua sateessa ja sisällä.

ap

Up. Ei siis mitään keinoa päästä tästä eteenpäin, kun tavalliset 'selätä masennus' -keinot on jo käytetty? Uni, liikunta, perheen kanssa oleminen.. Työ ei kuormita, elämä ei ole kiireistä ja välit kaikkiin ihmisiin kunnossa.

ap

Olet halunnut tiettyjä asioita elämässäsi ja saavuttanut ne. Nyt elät arkea ja jokainen päivä tuntuu samanlaiselta kuin eilinen. Ja huomennakin on ihan samanlainen päivä kuin tänään. Siispä tarvitset vaihtelua. Jotain uutta. Mitä sellainen sinulle on, se riippuu ihan itsestäsi eli mikä kiinnostaa. Mä olen tuollaisissa elämänvaiheissani mm

- opiskellut työn ohessa jotain uutta

- hankkinut uuden harrastuksem

- suunnitellut ja aloittanut remontin

- vaihtanut sisustusta

- varannut ulkomaanmatkan

- suunnitellut seuraavan kesän parvekkeen ja pihan uudistamista

Pyydä joku vahtimaan lapsia ja otatte miehen kanssa kumpikin sellaista vapaa-aikaa, että kumpikin näkee omia kavereitaan tai menette yhdessä yhteisten ystävien tai esim. ystäväpariskunnan kanssa jonnekin, vaikka kylpylään tai risteilylle tai ihan vaan vaikka ulos syömään. Pitäkää rento ilta aikuisten kesken.

Tee siitä rutiini, että näet jotain ystävää/ystäviä 2-4 kertaa kuukaudessa. Kaverit ovat tärkeitä aikuisiälläkin, samoin irtiotot arjesta.

Lieviltä masennusoireilta nuo kovasti kuulostavat, terveisin vaikeaa ja keskivaikeaa masennusta sairastanut/sairastava. Ota omaa aikaa, ennen kuin pahenee. Kuulostaa siltä, että olet sen tarpeessa. Yritä myös vähentää omaa suorituskuormaasi. Tee jotain uutta ja jännää. Lähtekää vaikka miehen kanssa kahdestaan viikonloppureissulle, lapset esim. mummolaan siksi aikaa.

N28

Vierailija kirjoitti:

Pyydä joku vahtimaan lapsia ja otatte miehen kanssa kumpikin sellaista vapaa-aikaa, että kumpikin näkee omia kavereitaan tai menette yhdessä yhteisten ystävien tai esim. ystäväpariskunnan kanssa jonnekin, vaikka kylpylään tai risteilylle tai ihan vaan vaikka ulos syömään. Pitäkää rento ilta aikuisten kesken.

Tee siitä rutiini, että näet jotain ystävää/ystäviä 2-4 kertaa kuukaudessa. Kaverit ovat tärkeitä aikuisiälläkin, samoin irtiotot arjesta.

Lieviltä masennusoireilta nuo kovasti kuulostavat, terveisin vaikeaa ja keskivaikeaa masennusta sairastanut/sairastava. Ota omaa aikaa, ennen kuin pahenee. Kuulostaa siltä, että olet sen tarpeessa. Yritä myös vähentää omaa suorituskuormaasi. Tee jotain uutta ja jännää. Lähtekää vaikka miehen kanssa kahdestaan viikonloppureissulle, lapset esim. mummolaan siksi aikaa.

N28

Lapset ovat teini-ikäisiä, heille ei tarvitse enää lastenvahtia. Minulla olisi niin paljon vapaa-aikaa kuin vain pystyn käyttämään. Tapaan ystäviäni säännöllisesti. Tuntuu välillä siltä, että olen vain heidän terapeuttinsa, sillä useimmilla on juuri nyt meneillään joku suuri elämänmullistus, kuten ero, yt-neuvottelut, läheisen kuolema tms. Vertaan omia tylsistymisen tunteinani heihin ja koen huonoa omaatuntoa. Minullahan pitäisi olla kaikki erinomaisesti tällä hetkellä.

Ollaan myös kahdestaan miehen kanssa usein, otetaan omaa aikaa lähtemällä vaikka tennistä pelaamaan tai konserttiin tai jonnekin. En vain oikein saa näistä mitään. Kaikki on niin tasaisen harmaata koko ajan. Siksi mietin, että olisinko masentunut, kun mikään ei tunnu miltään ja haluaisin olla vain yksin. Paperilla kaikki on juuri niinkuin pitääkin olla, mutta sisältä olen ihan kuollut.

ap

Saako kysyä ikääsi ap? Olen itse 43 ja vähän samoja fiiliksiä itsellänikin. Periaatteessa elämä kunnossa, mutta olen pohtinut voisiko kyseessä yksinkertaisesti olla jo esivaihdevuodet. Vaikka tunnen itseni nuoreksi ja terveeksi edelleen (esim. kuukautiset säännölliset), silti... Elämän rajallisuus jotenkin selkenee, tajuaa esim. että lapset on nyt tehty ja vanhuus on lähempänä... Tässä iässä uudet asiat ei vaan ehkä tunnu enää niin ihmeelliseltä kuin ennen. Uutta kumppania ei välttämättä eron jälkeen löydä enää yhtä helposti jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyydä joku vahtimaan lapsia ja otatte miehen kanssa kumpikin sellaista vapaa-aikaa, että kumpikin näkee omia kavereitaan tai menette yhdessä yhteisten ystävien tai esim. ystäväpariskunnan kanssa jonnekin, vaikka kylpylään tai risteilylle tai ihan vaan vaikka ulos syömään. Pitäkää rento ilta aikuisten kesken.

Tee siitä rutiini, että näet jotain ystävää/ystäviä 2-4 kertaa kuukaudessa. Kaverit ovat tärkeitä aikuisiälläkin, samoin irtiotot arjesta.

Lieviltä masennusoireilta nuo kovasti kuulostavat, terveisin vaikeaa ja keskivaikeaa masennusta sairastanut/sairastava. Ota omaa aikaa, ennen kuin pahenee. Kuulostaa siltä, että olet sen tarpeessa. Yritä myös vähentää omaa suorituskuormaasi. Tee jotain uutta ja jännää. Lähtekää vaikka miehen kanssa kahdestaan viikonloppureissulle, lapset esim. mummolaan siksi aikaa.

N28

Lapset ovat teini-ikäisiä, heille ei tarvitse enää lastenvahtia. Minulla olisi niin paljon vapaa-aikaa kuin vain pystyn käyttämään. Tapaan ystäviäni säännöllisesti. Tuntuu välillä siltä, että olen vain heidän terapeuttinsa, sillä useimmilla on juuri nyt meneillään joku suuri elämänmullistus, kuten ero, yt-neuvottelut, läheisen kuolema tms. Vertaan omia tylsistymisen tunteinani heihin ja koen huonoa omaatuntoa. Minullahan pitäisi olla kaikki erinomaisesti tällä hetkellä.

Ollaan myös kahdestaan miehen kanssa usein, otetaan omaa aikaa lähtemällä vaikka tennistä pelaamaan tai konserttiin tai jonnekin. En vain oikein saa näistä mitään. Kaikki on niin tasaisen harmaata koko ajan. Siksi mietin, että olisinko masentunut, kun mikään ei tunnu miltään ja haluaisin olla vain yksin. Paperilla kaikki on juuri niinkuin pitääkin olla, mutta sisältä olen ihan kuollut.

ap

Et saa noista mitään, koska ne ovat nopeasti ja helposti saatavillasi. Minusta sinä tarvitsisit nyt jonkun oman "projektin", joka vaatii suunnittelua ja sen jälkeen toteuttamista. Ei mikään nopsasti valmistuva asia vaan jotain pitkäjänteisempää. Tarvitset siis tavoitteen, jota kohti pyrkiä. 

Sulla on varmaan kans melankolinen masennus kuten mulla. Tosin mulla on nyt univaikeuksiakin. Mikään ei vaan tunnu hyvältä ja huonot asiat vielä pahemmalta kuin normaalisti.

Mites luova puoli? Kirjoitaminen, piirtäminen, käsityöt, musiikki, joku tämän tyyppinen harrastus, jossa itse tekisit jotain, jolla ilmaiset itseäsi? :) Oliko sinulla nuorempana jotain harrastuksia, joita voisit aloittaa uudestaan?

Hah, just tänään mietin että miten tätä elämää pitäisi elää kun tunnen itseni lähinnä tylsistyneeksi. Mä olen lapseton sinkku ja mielessä tietysti kävi kuvitelma että perheellistyminen ehkä tulevaisuudessa voisi ratkaista ongelman mutta ilmeisesti se ei ole ratkaisu ongelmaan.

Jospa oikeasti lähtisit jonnekin yksin? Siis lomalle, tekisit pienen irtioton siitä arjesta?

Vierailija kirjoitti:

Hah, just tänään mietin että miten tätä elämää pitäisi elää kun tunnen itseni lähinnä tylsistyneeksi. Mä olen lapseton sinkku ja mielessä tietysti kävi kuvitelma että perheellistyminen ehkä tulevaisuudessa voisi ratkaista ongelman mutta ilmeisesti se ei ole ratkaisu ongelmaan.

Ei kai kukaan perhettä hommaa sen takia että on tylsistynyt?:D

Kiitos vastanneille. Olen 42v. Lapset teini-ikäisiä. Ehkä tosiaan tarvitsisin jotain, jota kohti pyrkiä. Nyt kaikki on niin helppoa ja tasaista, harmaata, etten osaa nauttia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastanneille. Olen 42v. Lapset teini-ikäisiä. Ehkä tosiaan tarvitsisin jotain, jota kohti pyrkiä. Nyt kaikki on niin helppoa ja tasaista, harmaata, etten osaa nauttia.

ap

https://fi.wikipedia.org/wiki/Melankolinen_masennus

Tunnistatko itsesi tästä? Mulla on tämä eikä tähän ole oikeastaan hoitoa.. tosi turhauttavaa lopulta ettei nauti mistään. Lääkkeet eivät auttaneet.. Pitäisi kai tehdä täysi elämänmuutos!

Sä oot burnoutissa ja masentunut.

Masentuneelle on turha sanoa että hei, piristy ja ole iloinen ja reipas ja mene ulos ja harrasta! Se on tietämättömien harhaa.

Olen jo vähän päässyt masennuksen suosta ylös, jaksan harrastaa kotona, mutten vielä jaksa pitää kenellekään seuraa, enkä lähteä minnekään kuin vähäksi aikaa.

Mua auttaa aina terapia. Terapiaa saa halvalla, esim diakonit ja diakonissat kirkossa voivat kuunnella, eivätkä tyrkytä uskontoa ellet pyydä. Kunta tai kaupunki voi tarjota apua terveyskeskuslääkärin kautta. Itse käyn kalliilla yksityisellä, koska ajauduin tosi pahaan suohon ja aloin vielä juomaankin kaiken muun hankaluuden lisäksi.

Koko ajan olen halunnut tehdä vaikka mitä, harrastaa monenmoista ja käydä vaikka missä ja tavata vaikka ketä, mutta masennus aiheuttaa sen, ettei ole resursseja, ei pysty keskittymään ja voimat ovat poissa. Ei jaksaisi käydä suihkussakaan ja töissäkäynti ja kotityöt vievät enemmän mehuja kuin on tarjota.

Ehdotan siis keskusteluapua. Sillä on ihme voima, joka alkaa puolessa vuodessa yleensä toimimaan ja asiat loksahtelevat ja yhtäkkiä olet aurinkoisempi ja jaksat tehdä kivoja juttuja. Yritä jaksaa käydä tk:ssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah, just tänään mietin että miten tätä elämää pitäisi elää kun tunnen itseni lähinnä tylsistyneeksi. Mä olen lapseton sinkku ja mielessä tietysti kävi kuvitelma että perheellistyminen ehkä tulevaisuudessa voisi ratkaista ongelman mutta ilmeisesti se ei ole ratkaisu ongelmaan.

Ei kai kukaan perhettä hommaa sen takia että on tylsistynyt?:D

Siksi että elämä tuntuu tyhjältä, turhalta, merkityksettömältä.

Vierailija kirjoitti:

Sä oot burnoutissa ja masentunut.

Masentuneelle on turha sanoa että hei, piristy ja ole iloinen ja reipas ja mene ulos ja harrasta! Se on tietämättömien harhaa.

Olen jo vähän päässyt masennuksen suosta ylös, jaksan harrastaa kotona, mutten vielä jaksa pitää kenellekään seuraa, enkä lähteä minnekään kuin vähäksi aikaa.

Mua auttaa aina terapia. Terapiaa saa halvalla, esim diakonit ja diakonissat kirkossa voivat kuunnella, eivätkä tyrkytä uskontoa ellet pyydä. Kunta tai kaupunki voi tarjota apua terveyskeskuslääkärin kautta. Itse käyn kalliilla yksityisellä, koska ajauduin tosi pahaan suohon ja aloin vielä juomaankin kaiken muun hankaluuden lisäksi.

Koko ajan olen halunnut tehdä vaikka mitä, harrastaa monenmoista ja käydä vaikka missä ja tavata vaikka ketä, mutta masennus aiheuttaa sen, ettei ole resursseja, ei pysty keskittymään ja voimat ovat poissa. Ei jaksaisi käydä suihkussakaan ja töissäkäynti ja kotityöt vievät enemmän mehuja kuin on tarjota.

Ehdotan siis keskusteluapua. Sillä on ihme voima, joka alkaa puolessa vuodessa yleensä toimimaan ja asiat loksahtelevat ja yhtäkkiä olet aurinkoisempi ja jaksat tehdä kivoja juttuja. Yritä jaksaa käydä tk:ssa.

Mä oon toi melankolinen. Ihan jäätävää hakea apua! Nyt reilut 6kk mennyt tosi huonosti mulla. Kävin ehkä kuukauden jälkeen lääkärissä joka vain tokaisi että "tästä masennuksesta nyt puhutaan niin paljon että kaikki luulee olevansan masentuneita" ja kirjoitti 2 päivää sairaslomaa. Sitten sinnittelin siitä kesän yli ja nyt kävin työterveydessä ja sieltä sain uni- ja masennuslääkkeet. Vasta unilääkkeitä syönyt että saa unta, nuorempana söin noita samoja masennuslääkkeitä ja ne tekivät musta niin zombien ettei uskalla syödä kun töissäkin käyn.

Nyt pari viikkoa sitten kävin terveyskeskuksen psykiatrisella sairaanhoitajalla (tuli viel 10min myöhässä) juttelemassa ja sain vain juomanlaskijan oppaan. Ihan kuin juominen olisi se pahin! Ei vieläkään mitään keskusteluapua mitä oikeasti tarttisin...

Kohta ei jaksa enää yrittää ja jatkan vain tätä sinnittelyä sekalaisten unilääkereseptien voimalla.