Lue keskustelun säännöt.
Miten saan jotain mielenkiintoa elämääni? Olenko masentunut?
20.11.2017 |
Nukun joka yö 8-9 tuntia, eli riittävästi. Taloudessa ei ole pieniä lapsia tai kuorsaavaa miestä, eli saan oikeasti nukkua (mies ja lapset kyllä löytyvät).
Syön terveellisesti ja säännöllisesti, liikun kolme kertaa viikossa kuormittavasti niin, että hiki lentää ja hengästyn.
Minulla on vakituinen, virka-aikaan tehtävä kevyt työ. Ei stressiä siitä.
Silti, olen jotenkin alakuloinen koko ajan. En saa mitään tehtyä vapaa-ajallani. Siis mitään mielenkiintoista. Tulen töistä kotiin, teen ruokaa, siivoan, käyn juoksulenkillä. Välillä on lasten vanhempainiltoja tai vaikka joku konserttikäynti miehen kanssa. Viikonloppuisin käy joskus päivällisvieraita tai lähdetään koko perhe mummolaan tai metsäkävelylle.
Olen väsynyt ja haluaisin olla yksin. Tuntuu siltä, että olisin mieluiten vaikkapa viikon sängyssä makoilemassa pimeässä huoneessa. Kävisin välillä syömässä. Suihkussa käyminenkin tuntuu tällä hetkellä työläältä. Siihen menee aikaa, suihkun jälkeen tulee kylmä ja hiusten kuivaamiseen menee aikaa.
Tarvitsisin jotain, että elämä tuntuisi elämisen arvoiselta. Nyt mietin jo jopa katoamista. Lähtisin vain jonnekin ihan yksikseni.
Kommentit (26)
Minä keksin, hanki joku ihana mies ,salarakas !! :) Rakastuminen on ihanaa! Siitä jos mistä saa mielenvirkistystä, salaista, ihanaa, jännitystä,odotusta .....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä oot burnoutissa ja masentunut.
Masentuneelle on turha sanoa että hei, piristy ja ole iloinen ja reipas ja mene ulos ja harrasta! Se on tietämättömien harhaa.
Olen jo vähän päässyt masennuksen suosta ylös, jaksan harrastaa kotona, mutten vielä jaksa pitää kenellekään seuraa, enkä lähteä minnekään kuin vähäksi aikaa.
Mua auttaa aina terapia. Terapiaa saa halvalla, esim diakonit ja diakonissat kirkossa voivat kuunnella, eivätkä tyrkytä uskontoa ellet pyydä. Kunta tai kaupunki voi tarjota apua terveyskeskuslääkärin kautta. Itse käyn kalliilla yksityisellä, koska ajauduin tosi pahaan suohon ja aloin vielä juomaankin kaiken muun hankaluuden lisäksi.
Koko ajan olen halunnut tehdä vaikka mitä, harrastaa monenmoista ja käydä vaikka missä ja tavata vaikka ketä, mutta masennus aiheuttaa sen, ettei ole resursseja, ei pysty keskittymään ja voimat ovat poissa. Ei jaksaisi käydä suihkussakaan ja töissäkäynti ja kotityöt vievät enemmän mehuja kuin on tarjota.
Ehdotan siis keskusteluapua. Sillä on ihme voima, joka alkaa puolessa vuodessa yleensä toimimaan ja asiat loksahtelevat ja yhtäkkiä olet aurinkoisempi ja jaksat tehdä kivoja juttuja. Yritä jaksaa käydä tk:ssa.
Mä oon toi melankolinen. Ihan jäätävää hakea apua! Nyt reilut 6kk mennyt tosi huonosti mulla. Kävin ehkä kuukauden jälkeen lääkärissä joka vain tokaisi että "tästä masennuksesta nyt puhutaan niin paljon että kaikki luulee olevansan masentuneita" ja kirjoitti 2 päivää sairaslomaa. Sitten sinnittelin siitä kesän yli ja nyt kävin työterveydessä ja sieltä sain uni- ja masennuslääkkeet. Vasta unilääkkeitä syönyt että saa unta, nuorempana söin noita samoja masennuslääkkeitä ja ne tekivät musta niin zombien ettei uskalla syödä kun töissäkin käyn.
Nyt pari viikkoa sitten kävin terveyskeskuksen psykiatrisella sairaanhoitajalla (tuli viel 10min myöhässä) juttelemassa ja sain vain juomanlaskijan oppaan. Ihan kuin juominen olisi se pahin! Ei vieläkään mitään keskusteluapua mitä oikeasti tarttisin...
Kohta ei jaksa enää yrittää ja jatkan vain tätä sinnittelyä sekalaisten unilääkereseptien voimalla.
Mäkin jouduin hakemaan kauan apua, ja se on tosi väärin, kun omat voimat on lopussa ja kukaan ei auta vaan joutuu itse sinnittelemään. Ei ole todellakaan ihme että niin moni alkaa ryyppäämään.
Soitappa sun lähimpään kirkkoon ja kysy diakonia. Sitä uskontoa on turha pelätä, ei ne siitä aiheesta puhu, kuuntelevat vaan sua. Saattavat kysyä että tarvitko rahaa ja olla vähän ihmeissään kun haluat vain tulla juttelemaan. Siitä se lähtee ja saattavat osata neuvoakin sua, miten saat muuta apua. Itse en ole ollenkaan uskonnollinen, eikä sun tarvi edes kuulua kirkkoon, ei ne sitä kysy.
Niin kai mulla on jotain ennakkoluuloja kirkkoa kohtaan ja tosiaan erosinkin siitä ~5v sitten. Jotenkin kyllä voimat vähissä ja nyt on kuitenkin asiat jotenkuten rullaamassa että on 3 viikon päästä uusi aika sairaanhoitajalle. Kai mä tämän käyn läpi eka ennen kuin turvaudun kirkkoon. Jotenkin masentavaa jo tämä että joutuu hakemaan apua, tunnen itseni vielä epäonnistuneemmaksi :(
Sulla puuttuu hengellinen/henkinen puoli elämästäsi. Uskon että jokainen ihminen luonnostaan kaipaa jotain syvempää yhteyttä itseen ja maailmaan,tuli se sitten uskonnosta,henkisyydestä,itsensä henkisestä kehittämisestä tms. Kukin tavallaan.
Minun mielestä kuulostat vähän alakuloiselta, mutta et välttämättä (ainakaan kovin pahasti)masentuneelta. Kannattaa kuitenkin jutella työterveydessä, jos tuntuu ettei tuo mene ohi omin voimin ohi. Onko sinulla jotain lapsuuden traumoja tai muuta, joka olisi jäänyt käsittelemättä ja vaivaa alitajuisesti? Vuodenaikakin, tää pimeys ja kylmyys voi vaikuttaa mielialaan. Elämän tosin kuuluukin tuntua välillä ankealta, se on ihan normaalia. Varmaan hyvä mittari on se saatko arkihommat ja työt hoidettua, onko sinulla mieluista tekemistä vapaa-ajalla ja elintavat kunnossa, eikä itsetuhoisia ajatuksia. Jos ei oo ja nää sujuu niin kaikki varmaan on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä kuulostat vähän alakuloiselta, mutta et välttämättä (ainakaan kovin pahasti)masentuneelta. Kannattaa kuitenkin jutella työterveydessä, jos tuntuu ettei tuo mene ohi omin voimin ohi. Onko sinulla jotain lapsuuden traumoja tai muuta, joka olisi jäänyt käsittelemättä ja vaivaa alitajuisesti? Vuodenaikakin, tää pimeys ja kylmyys voi vaikuttaa mielialaan. Elämän tosin kuuluukin tuntua välillä ankealta, se on ihan normaalia. Varmaan hyvä mittari on se saatko arkihommat ja työt hoidettua, onko sinulla mieluista tekemistä vapaa-ajalla ja elintavat kunnossa, eikä itsetuhoisia ajatuksia. Jos ei oo ja nää sujuu niin kaikki varmaan on ihan ok.
Ei ap kovin tyytyväiseltä elämäänsä vaikuta, en minäkään. Saan kyllä arkiasiat hoidettua ihan hyvin ja töissä käyn mutta on muuten aika tyhjää eikä mikään tunnu miltään. Kyllä apn kannattaa ehdottomasti käydä lääkärissä!
Mäkin jouduin hakemaan kauan apua, ja se on tosi väärin, kun omat voimat on lopussa ja kukaan ei auta vaan joutuu itse sinnittelemään. Ei ole todellakaan ihme että niin moni alkaa ryyppäämään.
Soitappa sun lähimpään kirkkoon ja kysy diakonia. Sitä uskontoa on turha pelätä, ei ne siitä aiheesta puhu, kuuntelevat vaan sua. Saattavat kysyä että tarvitko rahaa ja olla vähän ihmeissään kun haluat vain tulla juttelemaan. Siitä se lähtee ja saattavat osata neuvoakin sua, miten saat muuta apua. Itse en ole ollenkaan uskonnollinen, eikä sun tarvi edes kuulua kirkkoon, ei ne sitä kysy.