Vain äiti kelpaa, mitä tehdä?
Äiti alkaa olla uupumispisteessä ja isä turhautunut, kun poika 5 kk ei rauhoitu kuin äidin läsnäolosta ja sylistä. Päivisin isä saa vielä nukutettua pojan päiväunille, mutta illat ja yöt pojalle kelpaa vain äiti. Nukkumaan mennessä poika huutaa kuin syötävä, kunnes isän hermot menevät tai äiti ei kestä kunnella huutoa. Jos isä menee yöllä antamaan pojalle tuttia tai nukuttaa uudestaan yösyötön jälkeen alkaa huuto heti. Isän kertoman mukaan huuto alkaa ennen kuin ehtii edes koskea poikaan, pelkkä isän kasvojen näkeminen laukaisee huudon. Isä yrittää parhaansa mukaan toimia samoin kuin äiti ja on ymmärrettävästi surullinen ja turhautunut.
Tuntuisi julmalta pikkumiestä kohtaan huudattaa kunnes nukahtaa. Toisalta voisi sitten ehkä nopeastikin tottua, että nukuttaja voi olla muukin kuin äiti. Ja äiti saisi välillä levätä.
Kommentit (3)
Jep, tiedän kyllä itse pitkälti aiheuttaneeni tilanteen. Poika ei ole ollut hoidossa, koska sukulaiset ym. asuvat satojen kilometrien päässä. Toiseksi mies teki alkuvuoden vuorotöitä ja oli sen takia joka toinen viikko poissa iltakuvioista.
Vaan olisiko kellään neuvoa pois tästä tilanteesta?
kunnes tulee vanhemmaksi. Johtuen moneesta syistä, esim. äidillä on tissit, äidillä on se oikea tuoksu.
Meillä tyttö muuttui isin tytöksi vasta kun äiti oli synnyttämässä pikkuveljen ( tyttö silloin 1v 3kk ). Ei mennyt kuin pari päivää isin kanssa niin sen jälkeen JO VAIN isi sai ja pystyi hoitamaan kaiken maailman huolia. Ihanaa koska se on todella rankkaa kun ainoastaan äiti kelpaa jos vauvalla on jotain " asiaa" .
Yleensä äiti on se tärkeämpi henkilö lapselle kunnes tämä täyttää vuoden.
...että lapsi on oppinut siihen, että kun vain jaksaa huutaa riittävän kauan niin äiti tulee? Kun sanoit, että jossain vaiheessa se oma sydämesi ei enää huutoa kestä kuunnella? Eli tavallaan jossain vaiheessa " palkkaatte lapsen itkemisen" kun äiti sitten aina loppujen lopuksi menee paikalle? Sori, vähän koiran koulutusmainen ilmaus -tosin olen havainnut, että koiran ja pienen lapsen kasvattamisessa on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä :-)
Meillä ei ole ikäänkuin annettu lapselle vaihtoehtoa. Lähinnä se johtuu siitä, että en ole missään vaiheessa osannut ajatella itseäni ja miestäni eriarvoisina vanhempina vaan mies kelpaa siinä missä minäkin ja lapselle on tärkeintä, että joku on aina saatavilla. Toki minähän täällä kotona päivät olen eli siinä mielessä olen parempi vauvan itkujen ja puuhien tulkitsija, mutta kun mies tulee kotiin niin saa ihan tasa-arvoisesti ottaa vastuuta milloin iloisesta milloin itkuisesta lapsesta.
Yksi minkä olen ajatellut auttaneen on myös se, että lapsi on ollut hoidossa eli äiti ei ole yksinkertaisesti ole aina saatavilla. Siten ehkä oppinut tulemaan toimeen aina kunkin hoitajan kanssa. Toki iän myötä niitä hetkiä varmaan tulee, että välillä kelpaa vain äiti ja välillä vain isä.