Minkä ikäisenä olette jättäneet lapsen yksin yöksi kotiin ja miten meni?
Oma 15v. poika haluaisi olla yksin yötä kotona, jokohan sen voisi jättää?
Kommentit (19)
Ei missään nimessä jos itse haluaa, pahat sillä on mielessä.
Ei ole lapsia, mutta tuossa iässä yksin kotona olen tupakoinut huoneessani, menettänyt neitsyyden, juonut alkoholia jne. Tosin en ole pitänyt mitään megabileitä.
Vierailija kirjoitti:

Enkä siis jäänyt näistä kiinni, vanhempien näkökulmasta kaikki meni hyvin. Olinhan toisaalta kiltti kympintyttö.
14v halusi mieluummin jäädä kotiin kuin mennä mummolaan. Hyvin meni ja on sen jälkeen ollut muutamia kertoja yön yksin. On nykyään 16
Meillä 14v poika on yksin, kun olen yövuorossa. Järkevä poika. Työpaikani on lähellä ja isä asuu 4 km päässä. Halutessaan voisi mennä isälleen tai mummilleen.
Mitä helkkaria, oleksää ihan sekaisin?:D
Kyllä ny 15-vuotiaan olis pitänyt voida olla yksin kotona yötä jo väh pari vuotta. Kai te olette kaikki tietoisia siitä, että niistä pennuista on tarkoitus kasvattaa itsenäisiä, pärjääviä aikuisia, ei peräkammarinpoikia ja teidän oman elämän tyhjiön täyttäjiä jotka asuu teidän nurkissa siihen asti kunnes kuolette (jonka jälkeen asuvat samassa talossa sitten yksin koska eivät ole ikinä saaneet ystäviä tai omaa perhettä)?
Riippuu ihan lapsesta, voiko jättää vai ei. Mulla oli 16 v poika kaksi viikkoa yksin kotona koiran kanssa, kun olin työmatkalla USAssa. Ihan hyvin meni, mitään ei oltu rikottu, viinejäni ei oltu juotu ja koirakin hyvin hoidettu.
Vierailija kirjoitti:
Ei missään nimessä jos itse haluaa, pahat sillä on mielessä.
Hieno luotto omaan lapseen. Vai onko se sellanen kauhukakara?
15-vuotiaana. Silloin ei vielä käynyt itse missään. Netissä viettivät aikaa kavereineen.Kun alkoi viettää sitten 17-vuotiaana aikaa esim.bileissä kertoi sen suoraan. Silloin mietin onko meilläkin joku vkoloppu sama. Mutta ei halunnut pitää kotona bileitä "koska aina niissä sattuu, kaatuu juomaa matolle sohvalle, hajoaa jotain jne.".
Jos olin sinisilmäinen niin sokeita olivat sitten läheiset naapuritkin, jotka kertoivat aina, että hiljaista on ollut.
No, mä tiedän olevani tosi tiukkis, mutta pidän linjani.
Meillä poika on 15, täytti vasta syksyllä ja on siis nyt ysillä.
Koko viime kesä väännettiin ja taisteltiin siitä, onko pakko lähteä mukaan mökille. Oli.
Poika on ihan kunnollinen, ei ole esim jäänyt alkoholista tai tupakasta kiinni, mutta silti.
Poika kysyi, että mitä mä sitten pelkään tapahtuvan. No, en mitään erityistä, mutta tilaisuus voi tehdä varkaan, bileitä, iskän baarikaapin tyhjennystä, voi ehkä alkaa pelottamaan, jos on pitänyt olla kaverin kanssa ja se tekeekin oharit, jos mopojen kanssa sattuukin joku onnettomuus.
Eli kaikenlaista sellaista, etten halua olla monen sadan kilometrin päässä silloin.
Ja toisaalta kesällä oli vielä 14, jos jotain olisi tapahtunut, aika nuoren olisin ihan lastensuojelun silminkin jättänyt yksin.
Sanoin, että ymmärrän, että jossain vaiheessa mun on löysättävä ja vaan luotettava, mutta musta sen aika on vasta 16-vuotiaana ja kun peruskoulu on ohi. Sen ikäisethän voisi muuttaa jo opintojenkin perässä.
Tämä nyt vaan on meidän linja ja sillä mennään. Tottakai ymmärrän, että esim. vuorotyöläisen yksinhuoltajan on joskus jätettävä aiemmin, mutta musta arkiyö äidin työvuoron aikana on ihan eri asia kuin 'vapaa viikonloppu, kun kämppä tyhjenee ja porukat lähtee landelle.'
Ei kai tähän mitään sääntöä ole, tottahan ne pärjää itsekseen jo aika nuorinakin, mutta mä koen olevani vastuussa lapsistani, enkä voi sitä mielestäni kunnolla tehdä jos olen jossain reissussa tai mökillä ja teinit touhuilee keskenään kotona.
Vierailija kirjoitti:
No, mä tiedän olevani tosi tiukkis, mutta pidän linjani.
Meillä poika on 15, täytti vasta syksyllä ja on siis nyt ysillä.
Koko viime kesä väännettiin ja taisteltiin siitä, onko pakko lähteä mukaan mökille. Oli.
Poika on ihan kunnollinen, ei ole esim jäänyt alkoholista tai tupakasta kiinni, mutta silti.Poika kysyi, että mitä mä sitten pelkään tapahtuvan. No, en mitään erityistä, mutta tilaisuus voi tehdä varkaan, bileitä, iskän baarikaapin tyhjennystä, voi ehkä alkaa pelottamaan, jos on pitänyt olla kaverin kanssa ja se tekeekin oharit, jos mopojen kanssa sattuukin joku onnettomuus.
Eli kaikenlaista sellaista, etten halua olla monen sadan kilometrin päässä silloin.
Ja toisaalta kesällä oli vielä 14, jos jotain olisi tapahtunut, aika nuoren olisin ihan lastensuojelun silminkin jättänyt yksin.Sanoin, että ymmärrän, että jossain vaiheessa mun on löysättävä ja vaan luotettava, mutta musta sen aika on vasta 16-vuotiaana ja kun peruskoulu on ohi. Sen ikäisethän voisi muuttaa jo opintojenkin perässä.

Kannattas vähän yrittää löysätä pipoa! Varmaan kiva pojasta kökkiä mökillä kun kaverit hengailee muualla ja pitää hauskaa.
Noin 6 kk ikäisenä. Pinnasänky varmuuden vuoksi nurin, jotta ei päässyt karkaamaan häkistään. Sänkyyn mukaan tuttipullo, jotta ei tule nälkä muutaman tunnin baarireissun aikana. Taustalle musiikkia vähän soimaan, jotta lapsen itku ei paljastu naapureille.
Aika nuorina ootte kyllä lapsia saaneet! Kysymyshän on aseteltu niin, että kysytään siis minkä ikäisiä itse olette olleet, kun olette jättäneet lapsen yksin yöksi kotiin...
Vierailija kirjoitti:
No, mä tiedän olevani tosi tiukkis, mutta pidän linjani.
Meillä poika on 15, täytti vasta syksyllä ja on siis nyt ysillä.
Koko viime kesä väännettiin ja taisteltiin siitä, onko pakko lähteä mukaan mökille. Oli.
Poika on ihan kunnollinen, ei ole esim jäänyt alkoholista tai tupakasta kiinni, mutta silti.Poika kysyi, että mitä mä sitten pelkään tapahtuvan. No, en mitään erityistä, mutta tilaisuus voi tehdä varkaan, bileitä, iskän baarikaapin tyhjennystä, voi ehkä alkaa pelottamaan, jos on pitänyt olla kaverin kanssa ja se tekeekin oharit, jos mopojen kanssa sattuukin joku onnettomuus.
Eli kaikenlaista sellaista, etten halua olla monen sadan kilometrin päässä silloin.
Ja toisaalta kesällä oli vielä 14, jos jotain olisi tapahtunut, aika nuoren olisin ihan lastensuojelun silminkin jättänyt yksin.Sanoin, että ymmärrän, että jossain vaiheessa mun on löysättävä ja vaan luotettava, mutta musta sen aika on vasta 16-vuotiaana ja kun peruskoulu on ohi. Sen ikäisethän voisi muuttaa jo opintojenkin perässä.
Tämä nyt vaan on meidän linja ja sillä mennään. Tottakai ymmärrän, että esim. vuorotyöläisen yksinhuoltajan on joskus jätettävä aiemmin, mutta musta arkiyö äidin työvuoron aikana on ihan eri asia kuin 'vapaa viikonloppu, kun kämppä tyhjenee ja porukat lähtee landelle.'
Ei kai tähän mitään sääntöä ole, tottahan ne pärjää itsekseen jo aika nuorinakin, mutta mä koen olevani vastuussa lapsistani, enkä voi sitä mielestäni kunnolla tehdä jos olen jossain reissussa tai mökillä ja teinit touhuilee keskenään kotona.
Tossa tilanteessa etten pystyisi olemaan erossa pojastani jättäisin mökkireissut tekemättä ja jäisin itse kotiin vahtimaan että poika saa mennä ja touhuta ystäviensä kanssa.
Itse olin ainakin 11-vuotiaana viikonlopun yksin ilman ongelmia.
Yläasteelaisen nyt ainakin voisin jo jättää. Eihän sitä toki opi olemaan yksin jos ei saa mahdollisuutta.
Mä vahdin muiden pentuja 13 vuotiaasta asti. Kysymys tuntuu siis absurdilta. Missä iässä teillä aletaan ottaa vastuuta? 😮
No voi jättää!
Meillä 12 vuotias tyttö joutui olemaan yksin yötä kun minä olin töissä ja isänsä työmatkalla eikä halunnut mennä mummulle ja hyvin pärjäsi.