Äiti sanoo, että avaruudessa ei ole vettä (ja lyö nyrkillä pöytään)
Tuli puhetta asteroideista, meteoroideista, komeetoista jne. Kerroin, että "pyrstötähti" on suurelta osin vettä.
Ei voi kuulemma olla, koska avaruudessa ei ole vettä. Jos olisi, avaruudessa olisi elämää, eikä siellä ole. Parhaani ja Wikipedian parhaan mukaan yritin selittää, että vettä toki avaruudessa on vettä (lisäsin vielä että niin on elämääkin) ja pyysin häntä laajentamaan käsitystään "avaruudesta" kohti maailmankaikkeuden laajutta ja vanhuutta.
Mitä vaikeuksia olette kohdanneet yrittäessänne selittää vanhemmillenne maailman totuuksia, yksinkertaisempia asioita ja vaikka nykyajan vempeleiden toimintaa?
PS. Pöydässä on vettä, koska se on elollinen.
Kommentit (14)
Kuussa on järviä, näkyy paljain silmin.
Onhan siellä viinaakin.
Vety ja happi ovat hyvin yleisiä alkuaineita maailmankaikkeudessa ja siten vettäkin on suurehkoja määriä. Elämää emme toki vielä ole havainneet, mutta meidän on joko löydettävä sitä tai kyseinalaistettava oma olemassaolomme. On olemassa bakteereja ja alkeiseliöitä jotka kestävät avaruudessa ilman mitään ongelmia ja mikäli emme kykene löytämään itsemme lisäksi muuta elämää mistään, elämme todennäköisemmin simulaatiossa kuin oikeassa fyysisessä maailmassa.
Se, joka lyö nyrkillä pöytään, on oikeassa. Nyrkillä pöytään lyöminen tarkoittaa, että lausuttu on totta ja ei muuksi muutu. Keskustelun voi lopettaa siihen.
Joskus jouduin isälleni tosissaan selittämään, että ei ihmisen veri jäähdy sormissa ja varpaissa silloin kun ne ovat kylmät, vaan verisuonet supistuvat ja kuljettavat vähemmän verta, etenkin pintaverisuonisto supistuu, ja iho kylmenee sen takia. Lisäksi isä väitti, että limppareiden einesten syöminen tappaa vitamiinit ja hivenaineet, ja niitä pitää hankkia lisää ulkoilemalla.
Vierailija kirjoitti:
Kuussa on järviä, näkyy paljain silmin.
Ne alueet ovat tummempia rautapitoisemman basaltin takia, joka on perua muinaisista tulivuorenpurkauksista. Ei siellä mitään vettä ole (ehkä jäätä jossain kuukamaran alla yms).
Kyllähän vettä on monessakin paikassa, pääosin tosiaan jäätyneenä:
Vierailija kirjoitti:
Vety ja happi ovat hyvin yleisiä alkuaineita maailmankaikkeudessa ja siten vettäkin on suurehkoja määriä. Elämää emme toki vielä ole havainneet, mutta meidän on joko löydettävä sitä tai kyseinalaistettava oma olemassaolomme. On olemassa bakteereja ja alkeiseliöitä jotka kestävät avaruudessa ilman mitään ongelmia ja mikäli emme kykene löytämään itsemme lisäksi muuta elämää mistään, elämme todennäköisemmin simulaatiossa kuin oikeassa fyysisessä maailmassa.
Ja taas tätä simulaatiopaskaa. Keksi jotain muuta ensi kerralla, arvon salaliittoteoreetikkomme.
Omani ei usko että muissa maissa koulutus on maksullista tai että hampurilaiset ei ole terveellisiä vain sen takia, kun niissä on salaattia välissä. Ja kyseessä ei ole edes joku heikkolahjainen amisduunari vaan koulussa hyvin menestynyt, korkeakoulun käynyt ihminen.
Ilmastonmuutos on aivan naurettava ajatus, täällähän on niin kylmää koko ajan, ja siitä ei puhuta mediassa siksi, koska suomalaiset ovat niin viisaita, etteivät usko tuollaiseen humpuukiin.
En tiedä mitä uutisia seuraa....
Viime vuosina panspermiahypoteesi on taas noussut esiin. Muualtakin kuin Maasta on löydetty vettä ja toiseksi monet pieneliöt pystyvät säilymään avaruudessa vuosia hengissä. Nasan Cassini-avaruusluotain lähetti maahan kuvia Saturnuksen Enceladus-kuusta, joissa näkyi jäähiukkasten ja vesihöyryn muodostamia geysireja. Myös Galileo-luotain havaitsi Jupiterin Europa-kuussa sähkövirtaa, jota ei voi syntyä kuivalla kappaleella, joten Europassa on ilmeisesti suolavettä.
Mars-planeetta on nykytutkimukselle merkittävin kohde, koska se on pienempi kuin Maa, on se voinut jäähtyä nopeammin Aurinkokunnan synnyn jälkeen. Myös Marsin painovoima on heikompi, joten siihen ei ole ilmeisesti kohdistunut yhtä paljon asteroidihyökkäyksiä. Näiden seikkojen vuoksi elämää on voinut kehittyä Marsissa aiemmin kuin Maassa. Edellytykset elämälle Aurinkokunnassa ovat voineet olla olemassa jo 200 miljoonaa vuotta sen synnyn jälkeen. Meteorit ovat voineet kuljettaa aineksia planeetalta toiselle, joten on mahdollista että elämää on levinnyt Marsista Maahan. Esan Mars Express -luotaimen 2005 vuoden lopussa tekemät havainnot mahdollisesta vesijäästä tukevat oletusta, että nuori Mars on saattanut olla lämmin planeetta, jossa oli tulivuoria, valtameriä ja kaasukehä. Jos elämä sai siellä alunsa, on mahdollista, että se yhä viihtyisi maanalaisissa taskuissa, joissa geoterminen lämpö pitää veden juoksevana.
On myös tosiasia, että Marsin pinnalta sinkoutuu ajoittain meteoriitteja Maan pinnalle. Ne lähtevät liikkeelle, kun suuri meteori iskeytyy Marsin pintaan, jonka voimasta avaruuteen sinkoaa tonneittain kiveä. Laboratoriokokeissa on osoitettu, että monet bakteerit kestävät rajun kiihtyvyyden, jolla kivenkappaleet lähtevät planeetan pinnalta avaruuteen.
Myöskään vahingollinen avaruussäteily ei tapa kaikkia eliöitä. Nasa on suorittanut muutamia kokeita, joissa hämmästystä herätti, että vain osa bakteereista kuoli ollessaan alttiita avaruuden säteilylle. Bakteereita selvisi hengissä myös vuoden 2003 Columbia-avaruussukkulan tuhosta. Columbia-sukkulan mukana oli muutamia laatikoita bakteereita, ja yksi niistä löydettiin hylyn osien joukosta. Nykytutkimuksen mukaan on todennäköistä, että monet bakteerit kestäisivät matkan Marsista Maahan. Teorioita on myös esitetty siitä, olisiko elämä voinut tulla Maahan Aurinkokunnan ulkopuolelta. Useimmat tutkijat pitävät sitä kuitenkin lähes mahdottomana, eikä maapallolta myöskään ole löydetty Aurinkokunnan ulkopuolelta lähteneitä meteoreja. Myös on laskettu, ettei lähdöstä tai törmäyksestä syntyvä lämpötila tapa kaikkia eliöitä, jos ne ovat tunkeutuneet muutaman millimetrin syvyyteen meteoriin.
ALH84001
Vuonna 1996 nousi kohu, kun NASAn tutkijat ilmoittivat löytäneensä fossiilisia mikrobeita ALH84001-meteoriitista, jonka arvellaan lähteneen Marsista 15 miljoonaa vuotta sitten. Monet tahot kuitenkin kyseenalaistivat tämän. Eri maiden laboratoriot, jotka tutkivat näytteitä, saivat erilaisia tuloksia. NASA:a epäiltiin pelkästä julkisuuden tavoittelusta. Asian on katsottu jopa liittyneen myös presidentti Clintonin tuonaikaisiin naissuhdeskandaaleihin.
Minusta tuo nyrkillä pöytään lyönti tai sen nettivastine, lopetetaan viesti sanomalla "PISTE!!" on noloa. Tulee heti mieleen ettei kyseisellä henkilöllä ole mitään keskustelutaitoja ja yritetään välttää tilanne, jossa jouduttaisiin perustelemaan se oma kanta.
Voit havainnollistaa veden olomuotoja esim pakkanen, höyry saunassa.
Mutta, nippelitieto ei auta jos ei hahmota maailmaa. Että aina ei ole kyse itsestä.
Omat vanhat vanhemmat avioitui aivan nuorena kuten ennen oli tapana ja muutti suoraan lapsuudenkodista yhteen. Ulkoisesti pitkä avioliitto on perustunut siihen ettei kumpikaan muutu tai kehity mitenkään, sillä tasapaino voisi järkkyä. Ne eivät olisi halunneet että menen lukioon.
Nyt ne on vanhoja ja edelleenkään tiedonhalu tai minkään kyseenalaistaminen ei ole alkanut.
Eikä ala. Autuaita nuo, jotka eivät mitään käsitä.
No teknisesti ottaen avaruudessa on elämää (Maapallo on avaruudessa, ja toki avaruusasemallakin on elämää). Ei siellä kyllä mitään alieneita ole näkynyt toistaiseksi, eikä minkään periaatteen mukaan niitä pitäisi siellä mitenkään välttämättä olla.
Lähin Maapallon ulkopuolinen elämä saattaa hyvinkin sijoittua maailmankaikkeuden ulkopuolelle toiseen maailmankaikkeuteen. Multiversumihan selittää nätisti sen, miten yksittäisellä planeetalla koko maailmankaikkeudessa voi olla elämää, ikuisessa yksinäisyydessä. Fine Tuning viittaa kovasti multiversumin olemassaoloon. Saa siinä aika hyvin heittää noppaa, jotta "elämän todennäköisyys" osuus sellaiselle numeraaliselle välille, jossa se on juuri sopivan etäisyyden päässä meistä. Jos lähellä, niin joka paikka vilisee elämää, jos kaukana, niin toinen maailmankaikkeus. Etäisyys, jotta ei tähän mennessä olisi näkynyt ketään, mutta tullaan vielä tapaamaan, on aika pieni arvoväli, eli epätodennäköistä.